torstai 14. syyskuuta 2023

Haikeutta ilmassa ja vaivaa jalassa

Rosa Sävel 9.9.
 

Yritän kovasti pitää kiinni kesästä, mutta väkisinkin tuo syksy tunkee väliin kaikin mahdollisin keinoin. Viikonloppu ja alkuviikon pari ensimmäistä päivää saimme nauttia lähes kesäisistä ilmoista. Keskiviikkona pilvet peittivät taivaan ja valuivat alas rankkasateena.

Kurpitsa kukkii yhä

Tutkittuani tulevien päivien sääennusteita päädyin menneenä viikonloppuna siivoamaan kasvihuonetta. Aurinkoa on toki luvassa, mutta varsinkin selkeinä öinä lämpötila tippuu reippaasti alle +10. Tomaateissa on vielä runsaasti raakileita, samoin paprikoissa. Katsoin parhaaksi tuoda ne huoneenlämpöön kypsymään. Kurkut lähtivät kompostiin jo pari viikkoa sitten, kun eivät enää kukkineet eivätkä tehneet hedelmää.


Tyhjensin koko kasvarin, lakaisin kivilattian ja pesin sisäpinnat. Puhdistin Blumat-kastelujärjestelmän ja vein sen kellariin odottamaan ensi kesää. Pesin myös Blumatin käyttämän 150 litran vesitynnyrin sekä kasvatusastiat. Sitähän tämä kasvukauden loppu on: siivoamista ja tavaroiden varastoon kantamista.

Samettikukka Farourite Red

Kasvimaalla kurpitsat jatkavat kukintaansa ja lehtikaali sekä mangoldi kasvuaan. Persiljaa leikkasin rasiaan pakkaseen laitettavaksi. Samettikukissa ja tuoksuherneissä on vielä kukkia, mutta muuten niiden olemus on muuttunut aika rähjäiseksi. Näiden kesäkukkakaverien mielestä siementen kehittäminen on nyt selvästi kukintaa tärkeämpää tekemistä.

Alapiha 9.9. nurmikonleikkuun jälkeen


Nurmikko kasvaa hurjalla vauhdilla. Kertaviikkoinen leikkaus ei vain riitä, jos haluaa huoliteltuja näkymiä. Ja minähän haluan. Ongelmaksi on muodostunut elokuinen rasitusvamma kantapäässä eli plantaarifaskiitti. Jalka ärsyyntyy liikkumisesta, mitä ruohonleikkurin perässä käveleminenkin on. Aktiiviliikunta aiheuttaa kivuliaita askelia ja pahimmillaan jäytävää särkyä. Kerrassaan ärsyttävää olla tällä tavoin estynyt.

Alapiha 9.9. nurmikonleikkuun jälkeen

Olin melko varma kivun aiheuttamasta diagnoosista, mutta varmuuden vuoksi halusin asiaan lääkärin näkemyksen. Sepä ei tänä päivänä olekaan mikään helppo asia. Oman kylän terkkarissa akuuttiaikoja ei ole tarjolla ja kiireettömän hoidon ensimmäinen aika lääkärille olisi löytynyt viiden viikon päähän. Satasen hinta yksityiselle ei houkutellut sekään. Yhden viikon lisää kärvisteltyäni ajoin 25 km kunnan keskustaan päivystykseen. Siellä on vajaan vuoden toiminut upouusi hyvinvointikeskus. Komea rakennus kuin mikä, mutta ei pysäköintipaikkoja. Millähän päättäjät kuvittelevat potilaiden tulevan apua hakemaan kunnassa, jossa lähimmälle bussille päästäkseen on käveltävä kilometri jos toinenkin?

Olopiha 9.9.


Aikani kytättyäni vapautuvia pysäköintipaikkoja, pääsin vihdoin sisälle ilmoitautumaan. Sitten seurasi vajaan puolen tunnin odotus, jotta pääsi sairaanhoitajalle kertomaan vaivansa syyn. Hoitaja varoitti, että edelläni on seitsemän muuta potilasta. Tähän olin varautunut ottamalla mukaan sukankutimen, banaanin ja lukemista. Olihan siinä ohessa jännä seurata muiden odottajien touhuja ja uuden rakennuksen sokkeloihin eksyneiden ihmisten opastustoimia.

Kahden tunnin odotuksen palkkioksi nuorehko mieslääkäri kutsui minut huoneeseensa. Plantaarifaskiittihan se on, kuten epäilinkin. Vaivaan ei ole oikein muuta parannuskeinoa, kuin rasituksen välttäminen, venytykset ja tarvittaessa fyssarin konsultaatio. Paranemiseen voi mennä viikkoja, kuukausia, joskus jopa vuosi. Särkylääkkeillä ei ole tutkittua tehoa. Sen olin huomannut jo itsekin. 

Jos jotain hyvää asiassa pitää löytää, niin se on tällä kertaa edessä oleva talvikausi. Eipä tee mieli puutarhahommiin siinä vaiheessa kun lumi valtaa maat ja mannut. Jospa jalka tokenee kevättä odotellessa, toivon.

Pikkupuutarhaa 9.9.


Nurmikonleikkuu on vuosikausia ollut minun hommiani, kuten valtaosa muistakin puutarhaan liittyvistä töistä. On vaikea siirtää tehtäviä sellaiselle, joita ne eivät kovin paljon kiinnosta ja joissa pitäisi olla vähän myös neuvomassa. Nyt Ukkokulta on leikannut nurmikon ja lupasi tehdä sen jatkossakin, kunnes kykenen sen tekemään itse. 

Näin syksylläkin puutarhassa riittää tekemistä, joista en jalkavaivasta huolimatta kykene täysin pidättäytymään. Leikkelemistä, kitkemistä, siistimistä, sipulien istuttamista, haravointia. Löydän itseni pihahommista, tiedän. Koitan kuunnella, mitä jalkani viestittää. Ja yritän tasapainoilla jalan ja pään välillä. Tekemättömyyskään ei minulle sovi. Alkaa potuttaa ankarasti, jos joudun ikkunasta kuikuilemaan holtitonta puutarhaa.

Saapaspolku 9.9.

Sääennusteet eivät ole kaikkein mieluisimpia, kun vettä on luvassa harva se päivä. Lämpöä kuitenkin riittää ihan kivasti, joten pihalle on paras mennä jokaisessa sopivassa välissä. Kaikkea ei tarvitse kerralla tehdä. Yksikin tehtävä lyhentää listaa ja piristää päivää.

Hydrangea paniculata 'Vanille Fraise'


Tärkeää on muistaa myös nauttia kaikesta kauniista, vaikkapa komeista syyshortensioista. Pitäkäähän jalat kuivina!


29 kommenttia:

  1. Kerrassaan upea syyshortensiapuska!
    Ikävää, kun pieneltä vaikuttavat vaivat pitkittyvät, eikä tiedä, koska niistä pääsee eroon,vai pääseekö. Minulla kipuilee tämä tenniskyynärpää, jolla taitaa olla samanlaiset ennusteet, kuin sinun kantapäälläsi :(
    Kiva, että on 4 vuodenaikaa, mutta silti tämä syksy on aina jotenkin luopumista kesästä ja apeaa aikaa. Talveen taitaa olla helpompi sopeutua, kun ei enää näe sitä pihaa, vaan kaikki on valkoista (toivon mukaan). Vanhemmiten tämä aika menee aina jotenkin nopeasti, joten toivoa sopii, että se kevät tulee taas piakkoin uudelleen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikenlaisia vaivoja on helpompi sietää, jos niihin löytyy hyvä apu ja tieto kestosta. Tällaiset epämääräisen pitkään kestävät kivut rassaavat kunnolla myös mieltä. Tenniskyynärpäätä en ole kokenut, mutta muita käden nivelvaivoja riittävästi. Kerran lääkäri totesi, että ne ovat tekevän ihmisen vaivoja. Jollei mitään tee, ei tule kipujakaan. Lohtu sekin.
      Syksy voi parhaimmillaan olla upeaa aikaa. Säästä riippuen kaikenlainen ulkoilu on edelleen mahdollista. Mutta haikeaa aikaa se on, luopumista, kuten sanoit. Aika tosin menee nykyisin sellaista vauhtia, ettei perässä pysy. Talvella voi onneksi käyttää aikansa lukemiseen ja käsitöihin - esimerkiksi.

      Poista
  2. Onpa kurjaa tuo jalkavaiva. Minulla oli sama viime kesänä, tai tein diagnoosin itse, kun täältä on myös hankala lähteä lääkäriin. Satsasin kunnon vaelluskenkiin, joilla aloin leikata ruohoa kumisaappaiden sijaan, jotka lukemani mukaan ovat yksi vaivan mahdollinen aiheuttaja - tai siis huonopohjaiset jalkineet. Turvasaappaissa ja -kengissä tulee myös käveltyä hyvin paljon, ja ilmeisesti niiden kova metallipohja on minun jalalleni tosi huono. Niinpä aloin leikata nurmea vaelluskengillä, ja tehdä muitakin puutarhatöitä. Sitten tuli talvi ja lepo, eikä tänä vuonna vaivaa ole ollutkaan. Olen kyllä ollut tarkkana siitä, en kävele kumppareissa liikaa eli esim. leikkaa nurmea.
    Toivottavasti sait niitä venytysohjeita, niistähän voi olla apua!
    Sartsan kommentista tuli mieleen, että tenniskyynärpääkin on ollut ja sehän on aina nurkan takana etenkin, kun tekee remppahommia (vaikka ei pelaisi tennistäkään, heh). Se ei ole äitynyt pahaksi enää, kun hankin kyynärvartta puristavan vyön, joka muuttaa lihaksen liikettä. Silloin aikanaan kun en pystynyt edes kahvikuppia pitämään oikealla kädellä, kun sattui liikaa. Kyllä noiden vaivojen uusiutumisen estämisen kanssa saa olla tarkka, mutta ei niitä enää takaisin halua.
    Katsoin juuri sääkartan ja käsivarressa on nyt -1 astetta! Kyllä se taitaa tosiaan kesä olla ohi. Ihana, aurinkoinen aamu kumminkin! Meilläkin oli eilen pilvistä, mutta ei satanut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lääkärin kanssa ei ollut puhetta jalkineista, mutta kertomaasi lukiessa epäilykseni kohdistuu käyttämiini puutarhakenkiin, jotka ostin hiljattain. Ne ovat tosi kovapohjaiset ja niitä käyttäessä huomaan jännittäväni jalkapohjaa tavallista enemmän. Saappaita käytän lähinnä loppusyksystä, mutta niissä on pitkälti sama rakenne kuin käyttämissäni puutarhakengissä. Täytyykin tutustua kenkäasiaan syvemmin. Ehkä fyssarillakin on aiheen tiimoilta asiantuntemusta. Puutarhahommissa tulee oltua tuntitolkulla jalkojen päällä, joten jalkineisiin kannattaa kiinnittää huomiota. Sain venytysohjeita, joita jo olen tehnytkin.
      Tenniskyynärpäätä en ole kokenut, mutta muita käden nivelien rasitusvammoja useita. Joihinkin niistä olen saanut avuksi piikin tai pari. Sen verran kipeitä ovat, että nykyisin yritän jo etukäteen varoa liiallista rasitusta ja vääriä liikkeitä. Hienoa, että löysit kyynärvarteesi sopivan tuen ja sen kautta avun. Näissä vaivoissa eniten ehkä harmittaa, kun kaikenlainen tekeminen muuttuu kivuliaaksi ja sitä myöten estyy tekemästä haluamiaan asioita. Rentoilu on sopivassa määrin mukavaa, mutta reipas toiminta on minulle enemmän luontaista.
      Eilisen vesisateen jälkeen tämän aamun auringonpaiste tuntuu upealta. Kuulas ja aurinkoinen syksy olisi kiva.

      Poista
  3. Ei auta, väkisinki on syksyä ilimas. Meillä mittari kävi kolomes astees, viälä plussalla onneksi. Ens yä pitääs olla viälä kylymempi. Saattaa puutarhas olla sitte jo mustaa porukkaa.
    Voi ku on hianoja yleeskuvia :) Niin siistiä ja 'Vanille Fraise's on aiva mahtava färi. Harmillista tua jalakavaiva. Yritä ny kuitenki pikkuusen himmata. Toivottavasti paranis äkkiää. Onneksi saat nurtsin leikkuusehen apua.
    Meillon kans kunnan, sori kaupungin keskustas uus TK ja onneksi sinne pääsöö vastaanotollekki aika äkkiää. Meillonki tilanne keskimääräästä paremmi....viälä. Omasta kaupunginosasta on kuitenki TK lähes tyhyjätty. Sehän on nykypäivän trendi. Lääkäriä ei oo ollu enää vuasihin. Labra ja sairaanhoitaja yhtenä päivänä viikos, hammaslääkäri muutamana. Taitaa tosin nuaki loppua vuaren vaihtees.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hui, teillä onkin ollut jo kylmää. Täällä mittari näytti aamuvarhaisella sentään +10, mutta luvassa on paljon kylmempää. Minusta koleus tuli ihan puskista, en ole yhtään varautunut syksyn saapumiseen.
      Vanille Fraise on tänä syksynä erityisen punainen. Istutin vuosi sitten pari uutta Vanillea, mutta niissä on vasta yksi pikkuruinen kukkaterttu. Tulevaisuus sen sijaan toivon mukaan yhtä uhkeaa kuin vanhimmalla Vanillellani.
      Ihan tekemättä en osaa olla, mutta kipu hidastaa tahtia melko tehokkaasti.
      Meidän kylän terkkarista vähennettiin lääkärit kahteen, minkä takia sinne on lähes mahdoton päästä. Terkkarin huhutaan lopettavan viimeistään 2025. Labra muuttui vuosi sitten yksipäiväiseksi (2 tuntia avoinna ajanvarauksella) ja siellä otetaan vain verikokeet. Ei esimerkiksi sydänkäyriä. Hammaslääkäriin ei pääse, koska ei ole sen enempää hammaslääkäreitä kuin -hoitajiakaan. Autoileva aikuinen pääsee avun piiriin kauemmaksikin. Kylällä on paljon iäkkäitä, eikä kaikilla suinkaan ole auttavia omaisia. Pelottava tilanne kaikkiaan.

      Poista
  4. Valitettavasti lämpimät säät taitavat olla väistämässä ja muuttumassa syksyisimmiksi.
    Kauniita kokonaiskuvia puutarhastanne ja aivan upeasti kukkiva syyshortensia.
    Jalkavaivat ovat tosi kurjia ja tiedän tunteesi. Oma vasemman jalkani bakerin kysta aiheutti oikean jalan rasittumisen, kun jouduin kävellessä varaamaan painoa sille liikaa. Iskiaskipuhan siitä seurasi ja käynnit niin kalevalaisessa, kiropraktisessa, sekä tavallisessa hieronnassa. Nyt on alkanut vaiva vihdoin viimein helpottaa, kun lopetin pitkät kävelylenkit toistaiseksi kokonaan.
    Omalla kohdallani (näin jälkiviisana) voin todeta, että viikkoja kestäneet vaivat olisivat ehkä olleet nopeammin ohi, jos olisin malttanut olla rasittamatta jalkojani vaivoista huolimatta liikaa.
    Pikaista paranemista sinulle.



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään oli aamulla mittarissa +5. Aurinko kuitenkin on lämmittänyt päivän ihan kesäiseksi. Syksy on kuitenkin kaiken aikaa läsnä enenevässä määrin.
      Puutarhassa on paljon vielä kukkivaa ja vehreää. Kesäkukkia olen heittänyt pois ja lähipäivinä heitän lisää. Niiden ulkonäkö ei enää kohene nyppimällä tai kastelemalla.
      Hienoa, että vaivasi alkaa vähitellen helpottaa. Minuakin lääkäri varoitti siitä, että varomalla liikaa kipeää jalkaa, rasitan samalla toista jalkaa ja mahdollisesti lonkkaa. Hiukan on sellainen suo siellä vetelä täällä -tunnelma, mutta kyllä se tästä taas valoisaksi muuttuu.
      Ihan varmasti kannattaisi nyt välttää rasitusta. Harmillisesti vaiva sattui juuri syyssiivousten aikaan, jolloin tekemistä riittäisi useammalla ihmiselle.
      Kiitos, koitan kuunnella kipeää jalkaani, jotta ei sinun laillasi tarvitsisi harjoittaa jälkiviisautta.

      Poista
  5. Keskiviikon sade muutti erikoisen lämpimän sään viileämmäksi ja nyt näyttää ja tuntuu vääjäämättä syksyiseltä, vaikka tänään onkin aurinko paistanut. Minäkin ajattelin, että alan tehdä pienin erin kasvihuoneen tyhjennystä, vaikka en kerralla kaikkia tomaatteja poistakaan. Kypsiä tomaatteja on vielä niin paljon keräämistä odottamassa.
    Todella kurja tuo plantaarifaskiitti, viheliäinen vaiva. Pieni lohtu, että joutuu kärsimään siitä syksyllä eikä keväällä. Parempi ottaa kipu tosissaan, jotta paraneminen nopeutuisi.
    Puutarhasi syksyiset kuvat ovat todella kauniit, hortensiat kukkivat upeasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesäisiä säitä ei taida enää takaisin saada, mutta auringonpaistekin tuntuu hyvältä ja edistää pihatöiden tekemistä. Sinulla on kasvarissa vielä runsaasti tomaatteja, joten niiden kanssa ei varmaan kannata kiirehtiä. Hyvin ne näyttävät kyllä kypsyvän sisälläkin. Kävin juuri hakemassa kulhollisen kypsiä.
      Viheliäinen vaiva tosiaan. Olen monen kuullut siitä kärsineen. Osasin varautua diagnoosiin, mutta harmittihan se silti. Onneksi lääkäri ei sentään kieltänyt liikkumista kokonaan, kunhan vältän liiallista rasittamista ja pidän lepohetkiä ja -päiviä.
      Hortensiat ovat juuri nyt upeimmillaan. Sinullahan erilaisia syyshortensioita on monia, joten puutarhanäkymäsi senkuin paranevat vuosi vuodelta.

      Poista
  6. Ruudun tällä puolella on koko kesä saatu nauttia ihanista puutarha- ja kukkakuvista ja riittää niitä vieläkin. Upea puutarha teillä on ja kaunis piha. Vaan kyllä pistää vihaksi nykyisen terveydenhoidon tila. Henkilökunta äänestää jaloillaan ja menee yksityiselle töihin tai kokonaan muihin hommiin, kun poliitikot eivät saa asioita kuntoon. Kaikki sairaudet eivät ole akuutteja, mutta kyllä nekin ansaitsevat tulla hoidetuksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos! Jospa kesäisten kukkakuvien jatkoksi saisimme vielä hienoja ruskavärejä. Monena syksynä niissä on riittänyt ihailtavaa.
      Niinpä, ei-kiireellisetkin sairaudet muuttuvat hoitamattomina akuuteiksi. Ja sehän sitten maksaa niin ihmiselle itselleen kuin yhteiskunnallekin. Minusta terveydenhoito kuuluu perusinfraan, josta ei pitäisi säästää. Nykytilanne suututtaa ja pelottaa.

      Poista
  7. Aivan ihanat nuo syyshortensiat!
    Alkaa olla vaivojen diagnoosit ja hoito vaikeaa jo nyt ja vielä uhkaillaan huononevan. Terveysasemia suljetaan ja ne mitkä jää voivat olla kaukana. Täällä Pirkanmaalla on ollut paljon lehdissä puhetta supistuksista. Saa nähdä miten käy.
    Toivotaan että löydät helpotusta jalkaasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, syyshortensiat ovat syksyn kuningattaria. Tykkään niistä valtavasti ja jaksan olla iloinen, että niitä on tullut istutettua.
      Viimeksi tänä aamuna luin Pirkanmaan supistuksista. 500 henkilötyövuoden supistus on merkittävä määrä. Ja mitä muuta siellä vielä säästetäänkään. Todella huolestuttavaa.
      Eiköhän tuo jalka jollain aikavälillä parane. Tuppaa vain kivun lisäksi kiukuttamaan, kun se rajoittaa olemista ja tekemistä.

      Poista
  8. Vastaukset
    1. Kiitos Pauliina! Jalan lepuuttaminen selvästi auttaa.

      Poista
  9. Paranemista jalalle. Oma fyssari suositteli crocseilla kävelyä, myös sisätiloissa. Se vähentää rasitusta ja kenkiin voi ostaa muutaman euron pehmikkeet kantapäihin, löysin Prismasta hyvät, ne voi vaihtaa kevyesti kengistä toiseen. Syksy on täällä, ei sille mitään voi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katja! Samanlaiset ohjeet sain fyssarilta ja vaivasta kärsineeltä ystävältä. Pitääkin katsoa Prismasta pehmikkeitä. Apteekissa sellaiset maksoivat 43 euroa/pari. Jäi ostamatta.
      Syksy on väkisikin nyt läsnä. Haikeaa, mutta sieltä se uusi kasvukausi taas tulee.

      Poista
  10. Paranemishaleja. Ihana puutarhasi kukkii vielä vaikka syyskuu on puolessa väkissä.
    Mukavaa viikonloppua sinulle

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle!
      Puutarhassa on vielä paljon ihasteltavaa ja katseltavaa. Viikonloppu alkoi leppoisissa merkeissä. Vietähän sinäkin kiva viikonvaihde!

      Poista
  11. Jotkin vaivat ovat kyllä tosiaan ikävän hitaita parantumaan. Toiseen nilkkaani, tai johonkin osaan jonnekin sinne suuntaan, tuli viime loppuvuonna ilmeisesti rasitusvamma, kun kävelin yhden 10min erittäin reippaasti kengännauhat löysällä. Kävin lääkärissä ja fysioterapeutilla, mutta ei mistään ollut mitään apua kuin ajan kulumisesta.

    Sellainen 7-8 kk vaivan alkamisen jälkeen huomasin, että sitä ei muuten särje enää niin paljon kuin aiemmin, että ilmeisesti se pikkuhiljaa siitä tokenee, vaikka välillä toki vielä muistuttelee olemassaolostaan. Alkukuukausina oli kyllä välillä epätoivoinen olo, että meneekö koko loppuelämä kipeän nilkan kanssa, kun ei mikään siihen kipuun auttanut ja se vain jatkui, mutta onneksi nyt jo näkyy tosiaan valoa tunnelinpäässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Intohimoisena kesäkauden ystävänä talven tulo on kerrankin positiivinen asia. Saapa jalka rauhassa toipua. Jospa se ensi kevään on taas kivuton.
      Pitkään kestävät vaivat ovat uuvuttavia myös mielelle, kun rajoittavat kaikenlaista tekemistä. Kiva kuulla, että sinun jalkasi on jo toipumassa.

      Poista
  12. Ikävän vaivan olet saanut ja valitettavasti pitkäaikaisen ja hitaasti paranevan. Jalka pitäisi nyt rauhoittaa, mutta miten pidät ruodussa täysverisen ja työlleen omistautuneen puutarhaihmisen ;) Kuvat puutarhastasi osoittavat miten pieteetillä hoidat aarrettasi, kerrassaan upeaa ja niin uskomattoman siistiä. Hirmu rauhallinen tunnelma joka puolella ja upeasti kukkiva syyshortensia kruunaa näkymät.
    Tiedätkös mitä? Nyt sinun kannattaa oikeasti kuunnella lääkäriä ja yrittää rajoittaa liikkumista. Nurmikonleikkuulle ehdottomasti ei. Soveltuisiko teille robotti tai kaksikin, nykyisin on olemassa ilman ohjausnarullakin toimivia leikkureita. Ihan tulevaa kesääkin ajatellen. Fiksu pää kuuntelee itseään ja armahtaa kehoaan, että pystyisi taas ensi kesänä hoitamaan puutarhaansa. Työtä piisaa ilman nurmikonleikkuutakin. Paranemista sinulle ja hyvää syksyn jatkoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinäpä se suurin ongelma lieneekin, kun tällaista tekijäihmistä ei niin vain pysäytetä. Tosin kaiken aikaa jäytävä kipu kyllä muistuttaa itsestään ja väkisinkin laittaa tämän naisen hidastamaan tahtia. Tuntuu kyllä hurjalta ajatella, että jalkavaiva rajoittaa elämään pitkäänkin. Toivottavasti niin ei käy. Minulla on ollut monenlaisia nivelongelmia, joista olen toipunut hyvin. Nyt ei ole tosin kyse nivelvaivasta, mutta jospa tästäkin riesasta vielä päästään.
      Nurmikonleikkuu siirtyi ongelmitta Ukkokullan tehtäväksi. Tässä vaiheessa syksyä ei jaksa enää keskittyä uuden tekniikan hankkimiseen. Katsotaan tilanne sitten keväällä uudestaan.
      Lämmin kiitos sinulle Maatuska ja oikein kauniita syyspäiviä!

      Poista
  13. Otan osaa vaivoihisi 😟.

    Meillä ruohonleikkuurobotti hoitaa suurimman osan piha-alueemme leikkuusta. Mies hoitaa hankalimmat paikat, niitä ei onneksi tarvitse pitää ihan parhaassa tikissä ympäri kesän. Toope (meidän robottimme) hoitaa satunnaisia puuhunkiipeämisyrityksiään lukuun ottamatta ruohon leikkaamisen mahtavasti. Elämä on helpottunut ja piha on kaunistunut entisestään.

    Suosittelen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanna! Säännöllisin välein näköjään joku vaiva tulee riesakseni. Onneksi kaikista niistä on jollain aikavälillä päässyt eroon. Varmaan tästäkin.
      Olen viime päivät pohtinut robottileikkuria, mutta ongelmaksi voi muodostua leikattavien alueiden rikkonaisuus ja runsaat istutusalueet. En ole kokenut ruohon leikkaamista suureksi riesaksi, vaikka se ei niitä mieluisimpia tehtäviä olekaan. Tuleepa säännöllisin välein reippailtua tehokkaasti. Ukkokulta hoitaa homman, kunnes jalkani suostuu taas yhteistyöhön kanssani. Saattaa olla, että tältä vuodelta ruohonleikkuuni on tehty. Josko taas ensi keväänä. Aika näyttää.

      Poista
  14. Syyshaikeutta ilmassa täälläkin. Pikaista paranemista jalalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kommenttisi löytyi roskapostista, pitkästä aikaa.
      Nämä kesäisen lämpimät säät vähän loiventavat haikeutta.
      Kiitos, paranemista minäkin toivon.

      Poista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!