Hvitträskin joulumarkkinat

Nyt se on sitten avattu. Nimittäin joulumarkkinoiden ja -myyjäisten kavalkadi. Hvitträskin joulumarkkinoilla on hyvä aloittaa ja teinkin niin nyt kolmannen kerran. Tämä hieno museo on sopivalla etäisyydellä kotinurkilta, saman kunnan alueella.

Ensimmäisenä juutuin tutkimaan kivoja, valokuvaprintattuja tuotteita; kännykkäpusseja, meikkipusseja, sammutinpeitteitä. Pidän tällaisista tuotteista, joissa näkyy tekijöiden kädenjälki ja jotka ovat laadukkaita ja mikä tärkeää, joiden tekemisessä huomioidaan eettisyys ja vastuullisuus. 

Hevosprintti sammutinpeitteessä

Tuotteissa on kuvia moneen makuun. Tällaiselle kissa- ja puutarhahöperöllekin löytyi mieluisia aiheita. Yrittäjänaiset kuuntelevat asiakkaitaan herkin korvin ja luulenpa, että itämaisten kissakuvien lisäksi jatkossa nähdään myös maatiaiskissoja vaikkapa kännykkäpusseissa. 

 
 Liisa Summasen (tekstiilisuunnittelija) ja Kinttu Koipijärven (graafikko/valokuvaaja) Likiz -niminen yritys on mielestäni erinomainen idea tuottaa myyntiin kauniita ja omaperäisiä tuotteita, joilla on konkreettista käyttöä.

Niinikään hienoja olivat Blåvillan betonituotteet. Betoniaskartelu on nyt kovin muodissa ja itse kukin niitä raparperinlehtilaattoja on pihalleen väsännyt. Nämä näkemäni tuotteet ovatkin jo huomattavasti pidemmälle jalostuneita ja viimeisteltyjä vaikkapa lahjoiksi annettaviksi.

  
Niinikään perinteeksi on tullut käydä moikkaamassa näillä markkinoilla tuotteitaan esittelemään saapunutta ja meille puutarhahörhöille tuttua Saila Routiota. Elsan lempituolista samoja tuotteita voi käydä katsomassa ja tilaamassa, mutta jotenkin on kiva nähdä ihminen kaupan ja tavaroiden taustalla. 

Muutama viikko sitten ensikerran askartelussa leimailuun eli embossaukseen tutustuneena ostin Sailalta puisia leimasimia (ylävasemmalla). Mielessä häämöttää jo ystävänpäivä ja pääsiäinen, jolloin esimerkiksi tuollainen lumikellokuvio saattaisi kortissa säväyttää mukavasti. Koska joulu on kuitenkin jo ovella, ostin kaksi englantilaista lasijoulupalloa ja kymmenen kissan rivistön englantilaisine buddinglautasineen ripustettavaksi vaikka eteisen peiliin. Ja aina Sailalta pitää ostaa muutama ihana Ann-Louise Bäckströmin puutarha-aiheinen kortti.

Museon pihamaalla oli myös muutama teltta, joista yhdessä oli niin houkuttelevia kuppikakkuja myynnissä, ettei ostamatta ohi saattanut kävellä. PamCakes on kirkkonummelaisen Pamela Sinclairin yritys, joten sitäkin mukavampaa on tätä oman kunnan edustajaa kehua.

Paljon muutakin mielenkiintoista näillä markkinoilla oli. Niin syötävää kuin muuhunkin käyttöön sopivaa. Heijastimia, joulukoristeita, koruja ja villaista ylle ja alle. Päivä on ollut harmaa ja sisätiloissa oli vieläkin hämärämpää. Osa Hvitträskin päärakennuksesta on paketoitu remontin vuoksi, eikä ikkunoista siten päässyt vähäistäkään valoa. Ylipäätään museossa valaistusolot ovat varsin hämärät, joten kuvaaminen oli ns. haasteellista.

Vielä viimeiseksi ennen pois lähtöä oli pakko ihastella ihania havutöitä ja kransseja. Tarkoitus ei ollut enää mitään ostaa, mutta lähtipä kuitenkin kotiin tuomisiksi vielä tällainen sievä havusydän. Vielä en tiedä, mihin sen ripustan, mutta eiköhän tuolle paikka löydy. Ja ellei löydy, joku mukava ihminen sen sitten saa.

Olen laittanut linkit niiden yrittäjien kotisivuille, joilla sellaiset on ja joiden kanssa vähänkin enemmän jotain juttelin. Mitään etua enkä maksua nimien mainitsemisista ja linkittämisistä saa, mutta minusta on mukava kehua muillekin tällaisia oman käden taitajia ja itsensä työllistäjiä. Kaupat ovat näin joulun alla väärällään kaikenlaista krääsää ja ulkomailta rahdattua roinaa. Jos sitä pitää sukulaisille ja ystäville joululahjaksi jotain antaa, miksei samalla kilauttaisi muutaman roposen kotimaiseen tai parhaassa tapauksessa oman kylän edustajan palkkapussiin.
 

Joulumyyjäiskausi avattu...

Olin suunnitellut lauantaille pientä leivontasessiota, mutta erittäin harmaan päivän piristämiseksi lähdinkin Hvitträskin museoon joulumarkkinoille. Yritän noudattaa ajatusta valmistaa enin osa lahjoista itse ja loput ostaa erilaisilta kädentaitajilta myyjäisistä ja markkinoilta. Niitähän riittää nyt joka viikonvaihteelle jouluun saakka. 

Kerrankin osasin olla paikalla oikeaan aikaan, sillä onnistuin saamaan auton parkkiin ilman tuskaisaa ympäriinsä pyörimistä. Hvitträskissä ei autopaikkoja ole kovin paljon ja kapean metsätien laitaan on vaikea lykätä autoaan olematta kenenkään tiellä tahi vaihtoehtoisesti rikkomatta autonalustaa. Myytäviä tuotteitakin pääsi katselemaan ihan rauhassa tarvitsematta tunkeilla ahtaissa ja hämärissä tiloissa.

Myyjiä oli minusta viime vuotista vähemmän, mutta ehkä se oli vain tuntumaa. Luultavasti siellä on myyntipaikkoja saman verran joka vuosi. Ihan ensi töikseni törmäsin Saaripalstan Sailaan, joka oli myymässä omia tuotteitaan. Ihan pakko oli ostaa häneltä ihana ruotsalaisen Ann-Louise Bäckströmin kissatarjotin. Saattaa olla, että joku läheinen saa kyseisen tarjottimen joululahjaksi, mutta yhtä mahdollista on, että pidän tarjottimen itse. Olen kyllä aika perso kissoille niiden kaikissa olomuodoissa, mutta onneksi Sailalla oli myytävänä myös kortteja, joissa toistuivat samat kuvat kuin tarjottimissa.

Hvitträsk on aivan mainio tutustumiskohde ilman joulumarkkinoitakin. Toki etenkin piha ja puutarha ovat ystävällisempiä paikkoja lämpimänä vuodenaikana, mutta ehkä näin lehdettömään aikaan erilaiset puu- ja kivirakennelmat tulevat paremmin esille. 

Pidän erityisesti tästä sisäänkäynnistä piha-alueelle, koska autot jäävät vasemmalla olevaan "aitaukseen". Hvitträskin rakentamisen aikaan autot tuskin ovat olleet mikään esteettinen ongelma, sillä asukkaat vieraineen kulkivat Helsingistä joko junalla tai laivalla lähimpään satamaan tai asemalle ja jatkoivat siitä perille hevoskyydillä.

Eilen sunnuntaina sitten ihan ensimmäiseksi valmistin piparitaikinan, joka edelleen odottaa leipojaansa jääkaapissa. Siellähän se säilyy sen aikaa, kunnes ehdin ottaa taikinan käsittelyyn. Tein myös muutaman purkin punaherukkahyytelöä, leivoin kaksi taatelikakkua ja lopuksi valmistin myös sinappia.

Nyt purkit ja purnukat ovat viilenemässä autotallissa, kunhan ehdin tehdä niihin sopivat nimilaput ja keksiä koristeet myös noille kansille. Löydän yleensä vaivatta uusiokäyttöä kaupasta ostetuille purkeille ja purnukoille. Kunpa vain viitsisin heti niiden tyhjennyttyä pestä kaikki etiketit pois. Eilen tuhraantui ylenmäärin aikaa pelkästään purkkien ulkoiseen puhdistamiseen. Harvoin tarrat lähtevät kokonaan edes konepesussa.

Joulukorttiaskartelun aloitin jo muutama viikko sitten. Lähetän yleensä aika paljon joulukortteja ja jo vuosien ajan olen tehnyt ne pääsääntöisesti itse. Tämän vuoden mallissa on useita työvaiheita vaativia kohtia, joiden suhteen en ole pitänyt turhaa kiirettä. Eilen heräsin tämänkin keskeneräisen työmaan suhteen ja illalla televisiota katsellessa näpräsin pieniä rusetteja ohuesta langasta. Siinä taisi mennä muutama Maria Langin murhamysteeri pikkaisen sivu suun.

Vihdoin voin myös julkistaa nämä tummanharmaa-beige-kuvioiset kerrosrivinousut, jotka kudoin pikkuveljelleni synttärilahjaksi. Velipoika viettää synttäreitään tänään ja on jo saanut sukat, joten yllätyksen paljastumisesta ei enää ole vaaraa. Pukinkonttiin pitäisi saada vielä muutama pari valmiiksi, joten iltapuuhista ei ole laisinkaan puutetta.

Hetki sitten kurkistin ikkunasta ulos ja huomasin taivaalla kasvavan kuun. Täysikuu on tässä kuussa jo lauantaina. Juuso ei kuitenkaan tässä kuvassa ihaile kuuta taivaalla vaan mammaa säheltämässä ulkoistusvalojen kanssa pihamaalla. Huomatkaa myös läiskät ikkunalla. Joku kosteanenäinen on aiemminkin katsellut ikkunasta ulospäin.

Mukavaa joulukuun alkua ihan kaikille tasapuolisesti!

 
 

Hvitträskin joulumyyjäiset ja sieltä juontuvaa pohdiskelua

Tämän vuoden joulumyyjäiskausi on nyt sitten avattu ja sen tein käymällä lauantaina Kirkkonummella sijaitsevassa Hvitträskin museossa, joka toimi aikoinaan arkkitehtien Saarinen-Geselius-Lindgren kotina ja suunnittelutoimistona. Niinhän tässä elämässä tuppaa tapahtumaan, että kalaan lähdetään maata pidemmälle - meikäläinenkin reissaa milloin Tallinnassa, milloin Tukholmassa, vaikka omassa kunnassa on Hvitträskin kaltainen tutustumiskohde. Edellisestä Hvitträsk-käynnistäni lienee vierähtänyt yli kymmenen vuotta ja ihan uudelleennäkemisen arvoiselta paikalta se taas tuntui. Muistin toki, ettei museon parkkipaikalla paljon tilaa ole, joten en yllättynyt siitä, että sain hetken miettiä, mihin koloon autoni tyrkkäisin. Hvitträsk sijaitsee sen verran sivussa, ettei sinne ihan helposti julkisilla matkusteta ja toisaalta paikalle oli saapunut varsin paljon kiinnostuneita kävijöitä.

Hyytävän kylmä viima ja muutaman asteen pakkanen takasi sen, ettei ulkona ollut erityisen hauska käyskennellä. Muutama myyntikoju oli asettunut sisääntulopihalle ja muut sitten museon tiloihin ja sitä vastapäätä sijaitsevaan ravintolarakennukseen. Joulumyyjäisten lisäksi varsinainen museo oli avoinna, samoin ravintola, mutta ne jätin suosiolla toisen retken teemaksi.

Joulumyyjäisissä myydään tietenkin lukuisten ahkerien ja idearikkaiden käsityöläisten omien käsien tuotoksia. Useimmat Hvitträskissäkin tuntuivat olevan omaksi ilokseen kaikkea kivaa tekeviä luovia persoonia, jotka koko vuoden puurtavat tavaraa varastoon tuodakseen ne sitten lähinnä näin joulun alla myytäväksi. Eräs rouva sanoikin osuvasti, että käsillä tekeminen on vain niin mukavaa ajanvietettä ja siinä vaiheessa, kun tavaraa alkaa olla yli omien tarpeiden, se on jollain tavoin saatava katoamaan. Mikäs sen parempi, kuin myydä se vaikka joulumyyjäisissä. Kovin moni näissäkään myyjäisissä paikalla oleva tuskin ajattelee elättävänsä itsensä käsitöillään, mutta toki olisi mukavaa saada osan materiaalin hankintakustannuksista takaisin.

Heli Kivistö Luomasta on tehnyt upeita koruja, keramiikkaa ja huovutusta. Juttelin hänen kanssaan jonkun aikaa siitä, kuinka vaikeaa on hinnoittella omia käsitöitään. Ostajat kyllä ihastelevat käsintehtyä, mutta hinnan kuullessaan jättävät ostamatta. Liian usein odotetaan saatavan itse tehtyjä samaan hintaan, kuin tavarataloissa ja marketeissa myytäviä, Aasiassa teollisesti liukuhihnalla valmistettuja tusinatuotteita. Pohdin tätä hinnoitteluasiaa vielä kotimatkallakin, sillä oikeastaan nämä joulumyyjäistuotteet ovat design-tuotteita ja uniikkeja sanan varsinaisessa merkityksessä. Yleensä näitä käsitöitä tehdään kotinurkissa ja pihavajoissa tuote kerrallaan alusta loppuun itse suunnitellen ja valmistaen. Tuotteet houkuttelevat ostajia omalla ulkonäöllään ja keskeliäisyydellään ilman suurten suunnittelijoiden logoja ja tunnettuja merkkejä. Materiaalit saatetaan hankkia luonnosta tai käyttämällä kierrettäviä tavaroita. Ne ovat siis usein myös ekologisia vaihtoehtoja.

Alla olevan kuvan linnut Heli on valmistanut sukulaiselta saamistaan nahkapaloista käyttäen apunaan mm. virkkausta ja huovutusta. Heli totesi, ettei hän juurikaan muualla myy tuotteitaan, mutta jäädessään lähiaikoina eläkkeelle olisi ehkä syytä etsiä myyntiväyliä. Kun kädentaitojen harrastamiselle jää enemmän aikaa, täyttyvät varastotkin nopeammin. Kaikki eivät halua eivätkä ole muutenkaan valmiita perustamaan toiminimiä tai ylipäätään tekemään tuotteidensa myynnistä uutta ammattia itselleen. Monelle myös erilaiset netin tarjoamat myyntimahdollisuudet ovat edelleen kynnyskysymyksiä. Onneksi sentään joulumarkkinoista ja -myyjäisistä on tullut suosittuja ja erinomainen väylä myydä käsitöitä.

Kotinurkilla kun liikutaan, törmää yleensä myös tuttuihin. Useimmat olivat katselemassa ja tekemässä hankintoja niin itselleen kuin pukinkonttiin. Puutarhablogimaailmassa monille tuttu Saila Routio oli museon puolella myymässä omia ja nettiputiikkinsa Elsan lempituolin tuotteita. Tapasin Sailan myös keväällä Helsingin puutarhamessuilla ja menin tietenkin juttelemaan, joskin myös hänen myymistään tuotteista kiinnostuneena niitä hypistelemään. 

Jotenkin sitä kai kuvittelee tulleensa tutuksi lukiessaan ja kommentoidessaan toisten blogeja ja sitten jossain yhteydessä ihan naamatusten tavatessaan menee hetkeksi hämilleen, kun toinen ei tunnekaan. Miksi edes pitäisi? Mietin myös, että ehkä olisi syytä tehdä itselleen jonkinlainen linjanveto siitä, miten paljon omassa blogissaan ja sen tuomien yhteyksien kautta tuo julkisuuteen asioita, jotka sitten henkilöytyvät nimenomaan todelliseen minääni. Siis paljonko olen valmis julkaisemaan elämääni leijumaan bittiavaruuteen määräämättömiksi ajoiksi. Sosiaalista mediaa blogien kirjoittaminenkin on, siinä kuin facebook ja twitteritkin.

Toinen asia, joka mietitty niin näissä joulumyyjäisissä, kuin aina ollessani kameran kanssa liikkeellä julkisissa tilaisuuksissa, on se, missä kulkee kuvaamisen rajat? Tunnen itseni aina vähän hölmöksi ottaessani kuvia kirppareilla, myyjäisissä, messuilla ym. vastaavissa tilanteissa. Milloin on syytä pyytää lupa kuvaamiseen, milloin taas kuvaaminen on sallittua ilman eri pyyntöjä? Yleensä tapaan sanoa kuvaavani omaa blogiani varten, mutta esimerkiksi myyjäisissä on vaikea välttää ajatusta, että minua pidetään ideavarkaana. Joskus annan blogiosoitteeni ja saatan myös laittaa linkin, kun olen postaukseni tehnyt. Toisaalta tarkoitukseni ei ole mainostaa omaa blogiani, koska en kirjoita tätä sillä ajatuksella, että minun pitäisi kahmia mahdollisimman paljon lukijoita. Toki blogin kirjoittamisen yksi pointti on saada lukijoita, mutta minulle se ei ole pääasia. En ole myymässä mitään, en edes omia ajatuksiani. Sitä en voi kieltää, ettenkö haluaisi jakaa hyviä ideoita ja itse esimerkiksi kauniiksi havaitsemiani asioita. Ai, että, menee liian monimutkaiseksi. Täytynee vielä jalostaa näitä mietelmiä.

Enpä lähtenyt näistäkään myyjäisistä tyhjin käsin. Sailalta ostin tuon jouluisen, Ann-Louise Bäckströmin tarjottimen. Siinä on vanhan ajan tunnelmaa ja kissakin nokosilla melkeinpä samanlaisessa keinutuolissa kuin meillä. Nyt olen kahden vaiheilla, mitä teen tarjottimella. Pidänkö sen itse vai laitanko joulupakettiin? Vahvasti alkaa näyttää siltä, että tarjotin jää minun keittiöni jouluvarustukseen, sillä niin paljon olen sitä lauantain jälkeen käsissäni pyöritellyt ja kuvaa katsellut. Ostin myös Railin runokortteja, joiden kuvat ja runot ihastuttavat. Ja uskokaa tai älkää, tykästyin myös korttien pyöristettyihin kulmiin.

Pitkään olen etsinyt korua, jossa yhdistyisivät punainen ja musta. Irene Jaakkola Kauniaisista myi itse tekemiään koruja ja hänen valikoimastaan se etsitty sitten osui silmään. Kuvassa värit eivät ehkä ole aivan todellisia, mutta suuntaa antavia kuitenkin. Tuo punainen lasihelmi on mattapintainen ja ehkä karpalon punainen. Koruissa minua usein puhuttelee myös se, miltä ne käsissä ja iholla tuntuu. Nämä Irenen korut eivät ole liian painavia, mutta kuitenkin tunnen kaulakorun sen levätessä kaulallani. Voin tunnustella sitä, mutta vaikka en niin tekisikään, tiedän sen olevan paikallaan. Korvakoruissakin haluan, että ne heilahdellessaan osuvat ihoani vasten. Halpoja rihkamakoruja en enää juurikaan osta, sillä etenkin korvakorut saavat ihoni kutisemaan.

Hyytävästä kylmyydestä ja iltapäivän hämäryydestä huolimatta oli ihan pakko hetken kuljeskella kuvaamassa Hvitträskiä ja sen puutarhaa. Kotoa lähtiessäni aurinko vielä paistoi, mutta myyjäisissä kierrellessäni pilvet olivat täyttäneet taivaan ja kävivät yhä synkemmiksi.

Hvitträskin rakennukset sijaitsevat varsin korkealla paikalla tontin rajoittuessa Vitträsk-järven rantaan. Tällä kertaa en mennyt rantaan saakka, sillä tähän aikaan vuodesta kuvaaminen näyttää olevan taistelua valon määrän kanssa. Ja lisäksi olin luvannut palata kotiin ruoka-ajaksi, Ukkokulta valmisti lohta kermaperunoiden kera. Maistuvan salaatinkin oli tehnyt.

Nämä kiviset pergolat muistin edellisiltä käynneiltä, mutta en laisinkaan pienoista muotopuutarhaa. Vesialtaan ympärillä oleviin osioihin on istutettu ruusuja, joiden jäätyneistä nupuista päättelin niiden olevan kellertäviä.

Villiviinistä näki, että se on kasvanut samoilla paikoilla ties kuinka kauan. Talon seinustalla linnut olivat tehneet pesiään villiviiniin.

Myös rhodopensaat ovat vuosien aikana vankistuneet ja nuppujen koosta päätellen pensaissa saattaa kevään tullen olla hienot kukinnot. Osa puutarhan kasveista on varmasti hyvin vanhoja. Puutarha restauroitiin vuosina 1997-1998 maisema-arkkitehti Gretel Hemgårdin suunnitelmien mukaan, joten ehkä en olekaan nähnyt istutuksia nykyisessä asussaan. Viimeksi Hvitträskissä käydessäni taisin kiertää lähinnä itse rakennukset. Luulenpa, että ensi kesän yhtenä puutarhakohteenani tuleekin olemaan käynti Hvitträskissä.

Kapea tie Hvitträskin parkkipaikalle kulkee metsän halki. Myös polku Eliel ja Loja Saarisen sekä Herman Geselliuksen haudoille kulkee kuin satumetsässä. Kivet ovat peittyneet sammaleisiin ja mustikanvarpuihin. Voisi kuvitella, että hämärän tullen nuo sammalpeitteiset pikkukumpareet muuttuvat metsänpeikoiksi ja haltijoiksi. Metsikössä on selvästi tehty harvennusta, mutta silti se näyttää olevan melko luonnontilaisena. Katsoessani muotopuutarhan reunalta kohti alhaalla olevaa rantaa, oli koko rinne täynnä sinne tänne kaatuneita puunrankoja. Osa varmasti näissä viime myrskyissä kaatuneita, mutta osa selvästikin jo pidempään kumollaan olleita. Rinnettä ja kaatuneita runkoja katsellessani mietin, olisiko maisemaa jossain vaiheessa yritetty avata ja sen seurauksena pystyyn on jäänyt puita, jotka liian suojattomina ovatkin kaatuneet ankarimmissa tuulissa. En tiedä, en ole metsäasiantuntija.

Sormet alkoivat olla jo aivan kohmeessa ja sovittu kotiinpaluuaika tikitti mielessä, mutta vielä piti kuvata kuusen runkoon avautunut haava, josta tihkui myös pihkaa. Kun sen olin ikuistanut, työnsin kameran kassiin ja lähdin kotia kohti.

Hvitträsk-reissuni jälkeen olenkin viettänyt aikaani enimmäkseen vaakatasossa höntin olon vuoksi, joten siksi tämä myyjäispostauskin tulee näin jälkikäteen. Onneksi nyt alkaa jo tuntua siltä, että tästäkin hiukan oudonoloisesta taudista selvisin hengissä. Eihän sitä mitään sairautta ja vaivaa toivo sen enempää itselleen kuin muillekaan, mutta sen vaan vaiva kuin vaiva joka kerran tekee, että huomaa taas hetken aikaa olevansa kerrassaan iloinen terveistä päivistä. 

Ettekä muuten voi kuvitellakaan, miten liikutuin niistä lukuisista paranemistoivotuksista, jotka olitte kommenteissanne jättäneet. Lämmin kiitos teille rakkaat ihmiset!