Lumi tuli, lumi meni

Alkuviikosta kuvasin alapihalla lumipäärynöitä. Silloin jo hangen pinta oli vajonnut huimasti, mutta parin päivän runsaiden vesisateiden ja pluskelien vuoksi kaikki lumeen dipatut hedelmäkuviotkin ovat tyystin pihasta kadonneet.

Meidän pihalta lumi katoaa taatusti viimeisenä. Oli sitten kyse keväisten hankien sulamisesta tai ensilumen esiintymistä. Pian nuo lumessa näkyvät peuranjäljetkin ovat muisto vain. Näkyy siellä olevan pari minunkin jälkeäni. 

Ulkoilusää oli tänään mitä mukavin, joten teimme Ukkokullan kanssa perälenkin. Olin toki kuullut, että lähistöllä on kaadettu metsää ja kävellessä sen näki jo kaukaa itsekin. Pellon takainen maisema on avartunut, mutta todellisuus paljastui vasta lähempänä.

Olen aina tykännyt kovasti juuri tämän kohdan metsäosuudesta perälenkkiä vuosien aikana kävellessäni. Peltoaukealla tuuli on aina riepotellut kovasti ja metsän suojaan päästyä on tuntunut, kuin ilma olisi lämmennyt useita asteita. Nyt tuota efektiä tuskin enää pääsee hetkeen kokemaan.

Tukkirekat ovat seilanneet kotitiellä tiheään ja jokunen kuorma tuolta vielä riittänee. En tunne metsänhoidollisia elementtejä laisinkaan, mutta olen aina kummastellut, miksi kaikki puut laitetaan kerralla nurin. Luulisi olevan hyödyllistä ja ehdottomasti maiseman kannalta kauniimpaa jättää sinne nuoremmat puut kasvamaan ja valita kaadettavaksi ne vanhimmat. Ehkä tehokkuus on tässäkin kohtaa se tärkein valintakriteeri, sillä isolla metsäkoneella tuskin pujotellaan puiden lomassa, vaan yhden miehen tehovekotin niittää kaiken eteensä tulevan.

Lumiseen aikaan kuvan pellolle on tehty erinomainen latupohja. En tiedä, ehdittiinkö nyt menneille lumille vielä latua rakentaa, mutta nopeasti se aina ilmestyy, kunhan lumitilanne ladunrakentamisen sallii.

Tälle päivälle luvattiin auringonpilkahduksia ja toki niitä näinkin. En vain ehtinyt saada kameraa tähtäysvalmiiksi, kun tuulen ajamat pilvet aina vyöryivät auringon eteen. Kumman virkistävä vaikutus vähäiselläkin auringonvalolla on. Ja +6 asteen lämmössä tuntui paikoin ihan keväiseltä.

Tänä vuonna on ollut jotenkin vaikea päästä joulumoodiin. Yleensä minulla on tässä vaiheessa marraskuuta ollut joulusuunnitelmat jo pitkälle paperille laitettuna ja joulukortitkin askarreltuina. Viikon aikana olen sentään päässyt joulukorttirintamalla aika hyvälle tolalle. Tästä voisinkin jatkaa ahertamista, jotta saan korttityömaan pois pöydältä.

Huomasin juuri, että bloggerin tekstinmuokkaustyökaluihin (sivun ylälaitaan) on ilmestynyt "Lisää erikoismerkkejä" -painike. Ihan kiva ja hyödyllinenkin ominaisuus. 😄 

Mukavaa viikonloppua kaikille! 🌹

Joulumyyjäiskausi avattu...

Olin suunnitellut lauantaille pientä leivontasessiota, mutta erittäin harmaan päivän piristämiseksi lähdinkin Hvitträskin museoon joulumarkkinoille. Yritän noudattaa ajatusta valmistaa enin osa lahjoista itse ja loput ostaa erilaisilta kädentaitajilta myyjäisistä ja markkinoilta. Niitähän riittää nyt joka viikonvaihteelle jouluun saakka. 

Kerrankin osasin olla paikalla oikeaan aikaan, sillä onnistuin saamaan auton parkkiin ilman tuskaisaa ympäriinsä pyörimistä. Hvitträskissä ei autopaikkoja ole kovin paljon ja kapean metsätien laitaan on vaikea lykätä autoaan olematta kenenkään tiellä tahi vaihtoehtoisesti rikkomatta autonalustaa. Myytäviä tuotteitakin pääsi katselemaan ihan rauhassa tarvitsematta tunkeilla ahtaissa ja hämärissä tiloissa.

Myyjiä oli minusta viime vuotista vähemmän, mutta ehkä se oli vain tuntumaa. Luultavasti siellä on myyntipaikkoja saman verran joka vuosi. Ihan ensi töikseni törmäsin Saaripalstan Sailaan, joka oli myymässä omia tuotteitaan. Ihan pakko oli ostaa häneltä ihana ruotsalaisen Ann-Louise Bäckströmin kissatarjotin. Saattaa olla, että joku läheinen saa kyseisen tarjottimen joululahjaksi, mutta yhtä mahdollista on, että pidän tarjottimen itse. Olen kyllä aika perso kissoille niiden kaikissa olomuodoissa, mutta onneksi Sailalla oli myytävänä myös kortteja, joissa toistuivat samat kuvat kuin tarjottimissa.

Hvitträsk on aivan mainio tutustumiskohde ilman joulumarkkinoitakin. Toki etenkin piha ja puutarha ovat ystävällisempiä paikkoja lämpimänä vuodenaikana, mutta ehkä näin lehdettömään aikaan erilaiset puu- ja kivirakennelmat tulevat paremmin esille. 

Pidän erityisesti tästä sisäänkäynnistä piha-alueelle, koska autot jäävät vasemmalla olevaan "aitaukseen". Hvitträskin rakentamisen aikaan autot tuskin ovat olleet mikään esteettinen ongelma, sillä asukkaat vieraineen kulkivat Helsingistä joko junalla tai laivalla lähimpään satamaan tai asemalle ja jatkoivat siitä perille hevoskyydillä.

Eilen sunnuntaina sitten ihan ensimmäiseksi valmistin piparitaikinan, joka edelleen odottaa leipojaansa jääkaapissa. Siellähän se säilyy sen aikaa, kunnes ehdin ottaa taikinan käsittelyyn. Tein myös muutaman purkin punaherukkahyytelöä, leivoin kaksi taatelikakkua ja lopuksi valmistin myös sinappia.

Nyt purkit ja purnukat ovat viilenemässä autotallissa, kunhan ehdin tehdä niihin sopivat nimilaput ja keksiä koristeet myös noille kansille. Löydän yleensä vaivatta uusiokäyttöä kaupasta ostetuille purkeille ja purnukoille. Kunpa vain viitsisin heti niiden tyhjennyttyä pestä kaikki etiketit pois. Eilen tuhraantui ylenmäärin aikaa pelkästään purkkien ulkoiseen puhdistamiseen. Harvoin tarrat lähtevät kokonaan edes konepesussa.

Joulukorttiaskartelun aloitin jo muutama viikko sitten. Lähetän yleensä aika paljon joulukortteja ja jo vuosien ajan olen tehnyt ne pääsääntöisesti itse. Tämän vuoden mallissa on useita työvaiheita vaativia kohtia, joiden suhteen en ole pitänyt turhaa kiirettä. Eilen heräsin tämänkin keskeneräisen työmaan suhteen ja illalla televisiota katsellessa näpräsin pieniä rusetteja ohuesta langasta. Siinä taisi mennä muutama Maria Langin murhamysteeri pikkaisen sivu suun.

Vihdoin voin myös julkistaa nämä tummanharmaa-beige-kuvioiset kerrosrivinousut, jotka kudoin pikkuveljelleni synttärilahjaksi. Velipoika viettää synttäreitään tänään ja on jo saanut sukat, joten yllätyksen paljastumisesta ei enää ole vaaraa. Pukinkonttiin pitäisi saada vielä muutama pari valmiiksi, joten iltapuuhista ei ole laisinkaan puutetta.

Hetki sitten kurkistin ikkunasta ulos ja huomasin taivaalla kasvavan kuun. Täysikuu on tässä kuussa jo lauantaina. Juuso ei kuitenkaan tässä kuvassa ihaile kuuta taivaalla vaan mammaa säheltämässä ulkoistusvalojen kanssa pihamaalla. Huomatkaa myös läiskät ikkunalla. Joku kosteanenäinen on aiemminkin katsellut ikkunasta ulospäin.

Mukavaa joulukuun alkua ihan kaikille tasapuolisesti!

 
 

Talipötköstä joulukorttiaskarteluun

Onpa ollut viime aikoina sähellystä jos jonkinlaista. Äiti on edelleen sairaalassa ja voi kohtalaisen hyvin. Kävimme häntä eilen isän kanssa katsomassa. Toki toipuminen tulee viemään kuukausia, sillä jo pelkästään rintalastan luutuminen ottaa oman aikansa. Lääkäri totesi äidille ennen leikkausta, että elinaikaa on ilman leikkausta kaksi vuotta ja leikkauksen jälkeen vähintään 15 vuotta. Se on paljon kahdeksankymppiselle. Kunpa äiti jaksaisi kuntouttaa itseään kotiin päästyään; sydänleikkauksen läpikäyneillä kun on vaara masentua. Vanhempien asioiden hoitaminen on sen verran vienyt aikaa ja tarmoa omilta hommilta, että enimmäkseen luultavasti pyörin turhan panttina. Eilen sentään sain vihdoin aloitettua joulukorttien väsäämisen. Mieleistä mallia en keksinyt enkä mistään löytänyt, mutta mennään paremman puutteessa vanhoilla ideoilla.

Harvemmin tulee iloittua yksinkertaisista asioista, mutta tänään totesin tyytyväisenä, kuinka hyvä on omistaa iso työpöytä - puhumattakaan kokonaisesta työhuoneesta. Taloa rakentaessamme isäni ehdotti yhden varaston liittämistä itse asuntoon väliovella. Meille kun rakennettiin yllättäen talon kokoinen kellari, koska taloa piti nostaa tien pinnan tasoon aiottua enemmän. Kellarin myötä asuntoon liitetylle varastolle ei enää ollutkaan entisenlaista tarvetta ja välioven rakentamisella ja ikkunan suurentamisella pienestä huoneesta tuli erinomainen työhuone talon toiseen päähän. Ihan alussa pikkuhuone taisi toimia vierashuoneena. Ukkokulta myös väittää tämän huoneen olleen aluksi hänen työhuoneensa ja minä olen sen häneltä "varastanut". Voi hyvinkin olla, että näin on käynyt. Minulle tällä huoneella on ollut varmasti kaikkein eniten käyttöä ja tarvetta. Täällä on tietokoneeni, askarteluni, ompelukoneeni ja tietokoneeni sekä hyllyt kaikenmaailman arkistomapeille, joihin tuppaan tarvittavia ja tarpeettomia papereita säilömään. Parasta on, että oven voi sulkea, ellei ehdi tai halua siivota pöytää. Toisinaan haaveilen ovellisista kaapeista ja tyylikkäämmästä pöydästä, mutta sitten totean, ettei tämä ole mikään sisustusnurkkaus vaan työhuone, jossa teen monenlaista työtä.

Juttelin tuossa hetki sitten pikkuveljeni kanssa silittämisestä. Hän kun hoitaa heidän perheessään silitystouhut. Tuumasin, että silittäminen on ihan mukavaa, jos on aikaa, eikä mitään erityistä vaivaa. Viimeksi pöytäliinaa silittäessäni silitysrauta suihkaisi höyryn mukana ruskeita tahroja vaalealle liinalle niin näkyvälle paikalle, että liina oli laitettava pyykkiin. Hieman harmitti. Silitysrauta pääsi tietenkin puhdistusoperaatioon ja laitoin vesisäiliöön kalkinpoistajaa. Lisäksi putsasin raudan pohjan erityisaineella, jota olen joskus hankkinut. Hyvä tuli, mutta nyt hirvittää ryhtyä uuteen silityssessioon, josko sieltä tuleekin taas samanlaista mönjää.

Ukkokullan kanssa käymme usein keskustelua, jonka aiheena on kankainen pöytäliina/kerniliina. Ehkä eniten pidän pöydästä täysin ilman liinaa, mutta toisinaan innostun käyttämään kankaisia liinoja. Kankaalla on helppo luoda väriä ja lämpöä keittiöön. Vaan auta armias! Kankainen liina suorastaan vetää puoleensa kaatuvia kahvikuppeja ja putoavia voileipiä. Salaattikastikkeen roiskuttamisesta en suinkaan voi moittia muita sen enempää kuin itseänikään. Ei ole kerta ensimmäinen kun olen avannut pöytäliina-pesuun -projektin suttaamalla omilla eväilläni puhtaan liinan. Kernit ovat tänä päivänä kauniita ja käytännöllisiä. On sellaisia, joita voi pestä koneessa ja silittääkin. Joista tahra lähtee pyyhkäisemällä. Mutta kun kankainen tuntuu niin paljon mukavammalta. Niinpä sitten innostun säästämään kangasliinaa ja laitan sen päälle tabletit. Ainakin oman porukan läsnäollessa. Vähän samaan tyyliin kuin englantilaiset laittavat kokolattiamaton päälle toisen maton. Ehkä säästääkseen alempana olevaa materiaalia, ehkä lisätäkseen lämmön tunnetta, ehkä kuitenkin vähentääkseen omaa työtaakkaa.

Tänään on ollut monin tavoin hyödyllinen päivä. Hartioita toki särkee tietokoneen ääressä istuminen, mutta uusia asioita on tullut opittua useita. Löysin Picasasta kätevän keinon pienentää kuvia niin, etteivät ne turhaan vie tilaa ja latautuminenkin on ihan toista luokkaa pienennyksen jälkeen. Tästä hyödyllisestä taidosta saan kiittää niitä ahkeria bloggaajia, jotka jaksavat opastaa myös muita ihmisiä. Ehkä voin jossain vaiheessa puolestani tehdä palveluksen ja helpottaa jonkun taivalta täällä tietotekniikan ihmemaassa.

Ulkona on ollut aurinkoisen kaunis pikkupakkassää. Täytin linnunruoka-automaatit ja vein uuden talipötkön leikkimökin päätyyn, syreeniin. Löysin eräästä kaupasta juuttinarurullan ja illalla virkkasin toisen verkkopussin talipötkölle. Linnut kyllä syövän hurjan paljon siemeniä, mutta onpa niitä tinttejä kiva katsella. Tultuani takaisin sisälle, talipötkylään oli ilmestynyt tikka ruokailemaan, mutta enpä ehtinyt kameran kanssa ajoissa kuvaamaan. Onneksi jäi kiva muistijälki.