Iloa, hämmennystä ja varmaan vähän suruakin

Nyt kasvaa ja kukkii niin vauhdikkaasti, ettei millään perässä ehdi. Ei ainakaan kameran kanssa. Tänään on vielä ollut todella lämmin päivä, mutta huomiseksi on luvattu viilenevää. Ja viikonlopulle sadetta. Ihmisen näkökulmasta jatkuva auringonpaiste on tosi mukavaa, mutta puutarha kaipaisi jo sateen tuomaa virkistystä.

Koiranhammas - Erythronium

Jatkuvasti puutarhasta löytyy uusia ilonaiheita, mutta myös talven viemiä. Vaikka kuinka sormella multaa rapsuttaisi, ei paikoin eloa löydy. Ehdin jo tosissani pelätä menettäneeni syyshortensia Vanille Fraisen, mutta kyllä siitä tuoreita silmuja tänään löytyi. Tiedän syyshortensioiden olevan hitaanlaisia, mutta silti olin huolissani. 

Teresanruusu - Rosa Therese Bugnet

Pensasruusujen talvi lienee ollut rankka. Viime vuonna istutetut Teresanruusu, Omenaruusu, Rosa Hurdal, Rosa Duchesse de Montebello ja Viljaminkeltaruusu ovat selvinneet hyvin. Sen sijaan vanhemmista Sammalruusussa, Ilossa tai Kirjoapteekkarinruusussa ei pahemmin silmuja näy. Ritausmassa on maanrajassa joitakin silmuja, mutta korkemmissa oksissa ei näy mitään eloa. Osan ruusuista siirsin aika loppukesästä uuteen paikkaan ja varauduin siihen, etteivät ne ehkä ehtisi kunnolla juurtua. 

Nettikeskustelujen perusteella en ole yksin menetysteni kanssa, sillä monessa puutarhassa talvi on vienyt sellaisiakin kasveja, jotka perinteisesti ovat hyvin kestäviä. Ruusuista puhumattakaan. Toisaalta ruusujen suhteen kannattaa olla kärsivällinen, sillä ne saattavat olla hitaita näin alkuun.

Kuolanpioni - Paeonia anomala

Jos on menetyksiä jossakin, niin myös ilonaiheita toisaalla. Kivipellon Sailalta viime kesänä saatu Kuolanpioni on yllättäen päättänyt ryhtyä asumaan minun pihassani. Istutin sen blogitapaamisen jälkeen toisaalle pihaani, mutta loppukesästä totesin paikan olevan pionin tulevaisuuden kannalta huono. Niinpä siirsin sen uuteen Pikkupuutarhan Kivipenkkiin, jossa sillä olisi tilaa ja valoa. Ei se kunnolla ehtinyt juurtua ensimmäiseen paikkaan ja näytti, että vielä vähemmän tähän uudempaan penkkiin. 

Olin jo asennoitunut niin, että kuolanpionikaupoille tässä on vielä lähdettävä. Pari viikkoa sitten pionin paikalle nousi rypäs pikkukäenrieskaa ja ajattelin, että ainakin sain Sailalta jotain kaunista muistoksi. Yllätys oli melkoinen, kun muutama päivä sitten huomasin käenrieskojen keskeltä nousevan muutakin ja Kuolanpionihan se siellä. 

Vähän pöljähän minä näiden kasvieni kanssa olen, sillä minua alkoi ihan itkettää pionin löytyminen. On se vaan ihan eri juttu saada kasvi, joka on kasvanut toisen ihmisen hoitamana hänen puutarhassaan ja sieltä tämä ihminen on sen sitten kaivanut jakaakseen kasvin tuottamaan iloa toisille. Kivipellon Sailalla tulee aina olemaan paikka niin puutarhassani kuin sydämessänikin. Kiitos Saila!

Löysin metsänreunasta kaksi pensasta tai pikkupuuta, joita en ole aiemmin huomannut. Terttuselja näkyy olevan. Netin mukaan se luokitellaan haitalliseksi vieraslajiksi ja monet suorastaan vihaavat terttuseljaa. Minun puolestani saa ainakin toistaiseksi kasvaa, jollei se mitenkään holtittomasti päätä ryhtyä tilaa valtaamaan. 

Suurempi ongelma meidän nurkilla alkaa olla vaahterasta, jonka pieniä taimia olen viimeisen kuukauden aikana nyppinyt jo satamäärin ja lisää löytyy ihan jokainen päivä. Jollei vaahteraa nypi kukkapenkistä pikkuriikkisenä taimena, sitä saakin vähän isompana kiskoa oikein voimalla. Muutama päivä sitten oli vain hentoja sirkkalehtisiä taimia, nyt taimissa on jo kolmas lehtipari tulossa. Hurjaa kasvua kerrassaan. Vaahtera on ihan kaunis puu, mutta tällä menolla meidän tontilla ei muuta kasvakaan. Viisi-kuusi kookasta vaahteraa ja toinen mokoma naapurimetsikössä. Eiköhän se riitä.

Kuunliljoilla ei ole mitään kiirettä. Varjoisammalla puolella taloa näkyy paikoitellen muutaman sentin mittaisia vihreitä kääröjä. Paikoissa, joissa ei oikein vielä kuunliljaa ole näkyvissä, kannattaa sivellä mullan pintaa kämmenellä. Silloin aistii esiin tunkevat lehtien kärjet kädessään.

Samoin jaloangervot ovat hitaansorttisia. Auringonpaisteessa jaloangervoistutukset saavat kukkapenkin näyttämään ruskealta, mutta läheltä katsoessa siellä onkin lukemattomia pikkuruisia käsivarsia valmiina avaamaan kämmenensä.

En juurikaan tunnista eri sammaleita nimeltä. Tällainen kaveri kasvaa metsänreunassa tai pikemminkin nämä pienet vihreät pallukat varsiensa päässä lienevät sammalen kukintoja. Alapihalla näin keväällä näyttää olevan enemmän sammalta kuin nurmikkoa. Kyllä sieltä nurmeakin kesän myötä ilmestyy, mutta isot alueet ovat meillä täysin sammaloituneet. 

Joskus olen kaapinut joiltakin osin kaiken sammaleen pois, tuonut tilalle uutta multaa ja kylvänyt nurmisiementä. Hetkessä tilanne on taas entisellään. Ympäristön puut ovat vuosien myötä kasvaneet ja luovat alapihalle runsaasti sammalta suosivaa varjoa. Antaa olla minun puolestani. Tavoitteenihan on joka tapauksessa vähentää nurmialueen osuutta ja lisätä istutuksia. 

Eräs tuttu kävi muutama viikko sitten visiitillä puutarhassani ja totesi, että japanilaiset tekevät paljon työtä saadakseen sammalta puutarhaansa. Mitäpä sitä sitten turhaan tutkainta vastaan potkimaan. Ollaan vaan onnellisia sammaleesta.

Ukkokulta sai vihdoin tietokoneeni yhteistyökykyiseksi. Kyllä se onkin viime päivinä temppuillut, josta syystä työhuoneen katossa on kohta musta läiskä pääni päällä. Kiukkuinen höyry nousee kohti yläilmoja, kun en pääse tekemään töitäni koneella. 

Mutta nyt, rakkaat puutarhahörhöt, täytyy lähteä katsomaan, mitä uutta Alan saa aikaan brittiläisissä puutarhoissa.
 

Tuleehan ne sieltä

Tämä upea auringonpaiste ja lämpö taitaa olla sekoittanut meikäläisen pään täydellisesti. Yllättävä lämpöjakso on myöskin tuonut puutarhaelämään vähän tarpeetontakin hosumista ja edeltäelämistä. Kun maailma huokuu jatkuvasti lisääntyvää vihreyttä ja humisevaa kasvua, ihminen ajattelee kesän olevan tässä ja nyt. Tavallaan se onkin, mutta kasveilla on omat rytminsä. Toki lämpö varmasti edesauttaa kasvun vauhdittumista, mutta ehkä meidän ihmistenkin on hyvä muistaa elävämme edelleen suomalaista toukokuun alkua. Eli on se päivä vielä huomennakin.

Syksyllä istutetut hyasintit ovat jo viittä vaille valmiina avaamaan nuppunsa. Sen sijaan edellissyksyiset alkavat vasta nyt heräämään ja työntävät hissukseen nenäänsä mullasta. Ehkä ne ovat ajatelleet, ettei ihan ensimmäisten lämpimien päivien vuoksi kannata hosua. Tutkailevat multamaassa talviunesta heräillessään kalenteria ja toteavat, että vastahan tässä mennään toukokuun alkupäiviä. Ei siis hätäännytä, vaikka ihan jokaisessa kukkapenkin kulmassa ei vielä viherräkään. Joku voi olla vähän hidas heräämään.

Kovin ovat kasvit myös valikoivia, missä ja milloin avaavat nuppunsa. Naapurin rinteessä kevätvuohenjuuret ovat kukkineet jo useamman päivän ja täällä, tien toisella puolella edelleen pähkäilevät nuppuisina. 

  
Metsikkö on täynnä valkovuokkoja, kierteellä nököttäviä kieloja ja miljoonia vaahteravauvoja. Lisäksi metsäpohja on niin rutikuivaa, että siellä kävellessä askelten rapina kuuluu taatusti kilometrin päähän. Hiljaa mielessäni toivon, ettei yksikään koiranulkoiluttaja keksi nakata tupakantumppiaan näreikköön. Siinä olisi hetkessä pieni metsä ilmiliekeissä - ja myös muutama ihmiskoti siinä ohessa.

  
Postausten tahti pakostikin hiipuu, sillä valoisa vapaa-aika menee pihalla touhutessa. Pakolliset arkihommat eivät anna armoa ja jossain välissä pitää hoitaa kotityötkin. Tosin kämppä pysyy siistimpänä, kun asukkaat ovat etupäässä pihalla. 

  
Eilen illalla tietokone otti ja sekosi. Ties kuinka monennen kerran sitten Windows10:n jälkeen. Eikä sitä edes ole koneelleni asennettu, eikä asennetakaan. Se vaan tunkee väkisin mainoksiaan ja päivitysehdotuksiaan hidastaen koneen käyttöä. En halua kymppiä, koska useampi ammattilainen on kertonut sen aiheuttamista hankaluuksista. Hissukseen alan kallistua Linuxin käyttäjäksi. Yksi Linux-kone meidän huushollissa jo onkin. Onneksi taloudessa on myös asiantuntija, ettei tarvitse yksin näiden kanssa pähkäillä. Hermo menee jo näinkin.

Kyllä minä tekniikasta tykkään. Varsnkin, jos se helpottaa arkisia hommia ja tuo muutakin monipuolisuutta elämään. Sitä vain välillä ihmettelen, miten valtavasti kaikenlaiset härpäkkeet vievät aikaa. Nykyinen älykännykkäni esimerkiksi huutaa vähintään kerran viikossa latamaan päivityksiä. Yksinkertaisinta olisi tietenkin klikata "lataa kaikki" nappulaa ja sitten vain odottaa, kunnes vehje on tehtävänsä tehnyt. En vain halua niitä lukemattomia ohjelmia, joita minulle tarjotaan. Haluan itse päättää, mihin kännykkä akkuaan törsää. Niinpä pitää painaa "päivitä" ja "hyväksy" ja "avaa" ja ties mitä. Ja siinä välissä odottaa ja vahdata puhelinta, jotta kaikki on taatusti mennyt taiteen sääntöjen mukaan. Ja olla valmiina peruuttamaan, jos nakkisormi onkin painanut väärin. Oman päänsärkynsä tuo myös se, että nykyisten vempainten nappuloita painaessa pitää miettiä, onko tämä ja tuo ihan viisasta ja seuraako tästä kenties virustulva tai muuta mittavaa häiriötä. Näin yksinkertaistettuna.

Ohhoh, nyt meni puutarhajutut täysin sivuraiteelle. Josko sitä lähtisi silittämään aikamoista pyykkivuorta, jotta huomenna voisi jatkaa pation öljyämistä. Tänään kun päivä kului mummoikäisten luona äitienpäiväkahveja ryystäessä.