torstai 12. syyskuuta 2013

Käsityötarvikkeita Tallinnasta


Aida-kankaani alkoi olla lopussa ja niinpä teimme ystäväni kanssa ostosmatkan Tallinnaan. Karnaluksiinpa hyvinkin. Koska kaupassa palvelu on aika hidasta ja tavaraa ihan mahdottomasti, tein tilauksen jo ennakkoon netissä ja ilmoitin tulevani noutamaan tilauksen henkilökohtaisesti. Näin nopeutin ostosten tekemistä ja pystyin haarukoimaan, paljonko rahaa ostoksiin menisi. Karnaluksissahan ei kelpaa mitkään maksukortit, joten käteistä täytyy löytyä. On se vaan sellainen käsityö- ja askarteluihmisten taivas tuo kauppa. Aida-kankaan ja moulinelankojen lisäksi ostin ristipistoneuloja, uusia puolia ompelukoneeseeni, muutaman helmipaketin ja kaunista nauhaa korttiaskarteluun, bambupuikot ja pienet pihdit. Rahaa meni 64 euroa. Pelkästään tuo kangas olisi maksanut Suomessa saman, mitä nyt kaikki ostokset. Tokihan rahaa kului itse matkaan ja vähän muutenkin, mutta matkankin saimme erittäin edullisesti ja se toimi virkistyksenä ja mukavana taukohetkenä muuten aika hetkiseen syysohjelmaan.


Karnaluks sijaitsee melko lähellä Tallinnan Keskturgia eli Keskustoria. Menimme Karnaluksiin taksilla suoraan satamasta aikaa säästääksemme, mutta helposti sinne pääsee kakkoksen bussilla ja ratikalla. Keskturgissa paikallinen väestö käy ostamassa vihanneksia, juureksia ja hedelmiä sekä sisähallista lihaa, leipää ja kalaa. Ulkokatoksissa on lisäksi myytävänä vaatteita ja kodintekstiilejä. Merkkivaatteita ja hifistelykamaa tältä torilta on turha lähteä hakemaan, mutta esimerkiksi edullisia sukkia kannattaa ostaa vaikka koko perheelle. Juustot ovat huomattavasti edullisempia kuin sataman ja vanhan kaupungin kaupoissa ja valikoimaa löytyy kiitettävästi. Ulkotorilla myytävät hedelmät ovat virolaisia ja nyt oli myynnissä paljon omenoita, luumuja ja puolukoita sekä kantarelleja. Arbuusit olivat valtavia, eikä niitä olisi millään jaksanut laivaan kantaa, mutta muutama muhkea valkosipuli sopi hyvin kotiintuomisiksi.

Satuimme parahiksi sellaisen myyjän luo, joka oli lopettamassa päivän työtään ja myi kaikki saman päivän leipomuksensa puoleen hintaan. Ostin tumman sipulileivän 50 sentillä, ison pussillisen kaali-, liha- ja juustopasteijoita á 20 senttiä ja toisen pussillisen erilaisia pullia ja viinereitä, niinikään 20 sentillä kappale. Kotiinpäästyäni harmittelin, että unohdin savujuuston, sillä lähikauppamme mainosti suomalaista savujuustoa kilohintaan 26 euroa. Tallinnan torilta olisin tuohon hintaan saanut monta kiloa virolaista savujuustoa.


Sää Tallinnassa ei olisi voinut olla upeampi. Aamulla Helsingissä satoi, mutta Tallinnassa aurinko paistoi täydeltä terältä ja mittari kipusi 23 lämpöasteeseen. Oli siis aika hikinen reissu, kun tuli valittua päälleen hyvät kävelykengät ja mustat farkut. Torireissun jälkeen istahdimme kahvilan terassille hengähtämään ja viilentymään. Siinä oli mukava tähtäillä ohikulkevia ihmisiä ja taivastella virolaisten miesten innostusta kalliisiin automerkkeihin. Meikäläisittäin hiukan rähjäisen toriparkin valloitti toinen toistaan erikoisempia mersu- ja bemarimalleja. Vaikka meille suomalaisille Viron hintataso on edelleen melko matala, on euron myötä moni asia Tallinnassakin ihan uusissa lukemissa. Kahviloissa syö edelleen edullisesti, mutta esimerkiksi kahvikupillisesta saa jo varsin usein pulittaa 2 euroa tai enemmänkin. Kun tietää, että virolaisen kaupan kassatyöntekijä ansaitsee noin 300 euroa/kk, pistää miettimään, miten sellaisella summalla pärjää edes Tallinnassa.
 
Päiväreissu Tallinnaan tuntuu aina yhtä kiireiseltä ja laika menee siivillä. Harvoin on aikaa syventyä katselemaan ja kuvaamaan oikein ajan kanssa. Joka kerran päätän, että vielä teen useamman päivän matkan, jolloin olisi aikaa kävellä kaupunkia ristiin rastiin, istuksia kivoissa kahviloissa ja käydä näyttelyissä ja museoissa. Talvi on edessä ja rapa roiskuu silloin Tallinnassakin, joten kovasti ei silloin kiehdo kävelyretket edes historiallisessa keskustassa. Niinpä kunnollinen tutustumismatka siirtyy jälleen hamaan tulevaisuuteen. Ehkä kuitenkin ostosmatka Karnaluksiin vielä ennen joulua. Kun tuli ostettua ihan liian vähän punaisen sävyisiä moulinelankoja. 

* * *

Karnaluksin osoite on: K.A. Hermanni 1. Talo on uudehko vaaleasävyinen toimistotalon näköinen rakennus, jonka toinen pääty rajoittuu Tartu mnt:en. Tartu mnt:tä pitkin kulkee mm. ratikka nro 2 (Karnaluksia lähimmät pysäkit Keskturg tai Autobussijaam). Karnaluks sijaitsee toisessa kerroksessa metallioven takana. Joskus ovi voi olla lukossa ja se avautuu ovikelloa soittamalla. Talon seinässä ei ole nimikilpiä eikä mainoksia. Muistaakseni ulko-oven vieressä olevassa taulussa Karnaluksin nimi on esillä. Sisäänkäyntikerroksessa on vasemmalla biljardibaari, ensimmäisessä kerroksessa Karnaluksin toimisto ja itse myymälä siis kerros ylöspäin. Satamassa seisovat taksit näyttävät kaikki tuntevan Karnaluksin nimeltä ja osaavat ajaa sinne vaikeuksitta. Eilen taksimatka satamasta Karnaluksiin maksoi 7 euroa ja kesti kahdeksan minuuttia (siitäkin suurin osa kului liikennevaloissa seisomiseen).

Kaupassa voi maksaa ainakin toistaiseksi ainoastaan käteisellä. Myyjää on toisinaan vaikeaa tavoittaa jotain kysyäkseen. Tuotteissa on kyllä aika hyvin hinnat esillä. Jos ostat jotain nauhaa tai nappeja, ota koko rulla tai nappiputkilo mukaan kassalle ja pyydä vasta siellä tarvitsemasi määrä. Ylipäätään kannattaa pistää hinnat mieleen, siten säästää aikaa kassalla, jos kassa ei muistakaan hintaa. Eilen kaupassa oli peräti kaksi kassaa, mutta toinen tyhjensi laatikoita, vaikka asiakkaiden jono oli hyvin pitkä. Kun kassa mittaa asiakkaiden tarvitsemat nauhat, naputtelee hinnat tietokoneelle, laittaa tavarat yksitellen pussiin ja samalla kenties juttelee ties mitä toisen myyjän kanssa, voitte kuvitella, että aikaa kuluu.

Karnaluksissa tarvitaan siis aikaa, käteistä rahaa ja hiukan malttia, sillä tavaraa on paljon, palvelu välillä hidasta ja happikin tuppaa helteillä loppumaan.

Karnaluksin kanssa samassa rakennuksessa, sen Tartu mnt:n puoleisessa päädyssä on isohko kangasliike, josta löytyy myös erilaisia ompelu- ja askartelutarvikkeita. Siellä on välillä merkittäviä alennuksia ja nytkin löysin kivoja 3D-askartelupakkauksia 70 %:n alennuksella (lähtöhintakin oli vain 1.47 €). 

Karnaluksin tiedot löytyvät helposti netistäkin Karnaluks-hakusanaa käyttämällä, mutta sen virallinen netti- ja verkkokauppaosoite on www.kl24.ee.

20 kommenttia:

  1. Hyvä idea tehdä tilaus etukäteen. Tuohon kauppaan astuessa yleensä aina unohtaa, mitä olikaan tullut hakemaan ja tulee oikea tavara ähky. Yleensä myyjätkään eivät järin hyvin osaa neuvoa, jos jotakin etsii. Ja totta aikaa tarvitaan eikä mieluusti miesväkeä mukaan....
    Varmasti Tallinnassa saisi menemään useammankin päivän:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, olen käynyt Karnaluksissa nyt neljä kertaa, ja joka kerran olen unohtanut ostaa valkoista kanttinauhaa.

      Poista
  2. Tuonne tavarataivaaseen on joskus vielä päästävä!
    Viimeksi kävimme varmaan siinä alakerran kangaskaupassa ja se riitti silloin. Aikaa saa kulumaan tosiaan Tallinnassakin muutaman päivän, saati sitten jos lähtee vähän kauemmaksi. Onneksi se on noin lähellä meitä, matka voi hyvinkin toteutua tänä syksynä... Mukavaa syyskuun jatkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tallinnaan on nykyisin niin helppo ja nopeaa mennä, että siellä tulee käytyä aika usein. Tosin asun sen verran lähellä satamaa, ettei tarvitse aamuyöstä reissuun lähteä.

      Poista
  3. Kiitos kattavasta Karnaluks-perehdytyksestä! Itse en ole sinne vielä ennättänyt, joten jos joskus pääsen käymään, muistan tulla lukemaan tämän postauksen ennen sitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti eivät keksi nostaa kovasti noita Karnaluksin hintoja. Vielä nyt sinne kannattaa mennä sekä kattavan valikoiman että edullisen hintatason vuoksi.

      Poista
  4. Tuonne Karnaluksiin täytyy minunkin mennä seuraavalla kerralla, kun käyn Tallinnassa. Olimme kesäkuun alussa mieheni kanssa pidennetyn viikonlopun Tallinnan Vanhankaupunginpäivillä kuuntelemassa ja katsomassa upeita tanssi- ja musiikkiesityksiä ja nauttimassa hyvästä ruoasta. Kaupoissa käynnit jäivät hieman vähemmälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Karnaluks on ihan oman reissunsa arvoinen.

      Poista
  5. Kyllä aina karnaluksin matka on hintansa väärti :D palveluhenkeä on siellä melkein turha odottaa, mutta mitäs siitä, kun sen tietää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Virossa on vielä opittavaa asiakkaiden palvelemisessa, mutta edistystä on tapahtunut. Ja tosiaan, mitäs siitä, kun sen tietää...

      Poista
    2. luulen, että niillä palkoilla täysin tipittömässä työpaikassa ei hirveästi ole tarvetta olla mielinkielin ;)

      Poista
    3. Palkat ja eläkkeet ovat Virossa todella matalat ja usein ihmettelen, miten kummassa he pystyvät elämään yhä korkeammaksi käyvillä eurohinnoilla. En odota mielinkielin-mentaliteettia, mutta ystävällisyys ei kuitenkaan vaadi paljoa, puolin eikä toisin. Tuo asiakasmyönteisyyden puute on tyypillistä entisissä itäblogimaissa. Samanlaiseen ilmiöön en ole törmäänyt missään muualla matalapalkkamaassa.

      Poista
  6. Karnaluksista olen kuullut monelta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Edellisellä Karnaluks-reissulla taksikuski sanoi, että suomalaiset naiset menevät aina vain käsityökauppaan. Eivät laisinkaan kauneushoitolaan tai muotivaatteita ostamaan. No, kuskihan oli mies ja virolainen, joten ehkä hän ei ymmärrä käsityöihmisiä.

      Poista
  7. Karnaluks on ihana paikka!!!! Minä teen itselleni aina kauppalistan nettikaupan perusteella, sillä tavalla en tee kauheasti heräteostoksia ja tiedän myöskin, paljonko varata käteistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikka teen ennakkotilauksen, tulee silti aina jotain muutakin ostettua.

      Poista
  8. En ole koskaan käynyt Karnaluksissa, mutta paljon olen siitä kuullut. Nyt tuli niin hyvät ohjeet, että heikompikin suunnistaja osaa paikalle, kiitos. Melkoinen ostosparatiisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos vain vähänkin harrastat käsitöitä tai askartelua tai mitä tahansa väkertämistä, Karnaluksiin kannattaa kyllä tehdä retki.

      Poista
  9. Ohhoh, kylläpä on varsinainen käsityöläisen paratiisi!
    Mitenkähän tuolla meitsin kävisi, ostaisin vaikka en tarviiskaan, vielä taitaa olla pätkä pellavakangasta jäljellä 10 vuotta sitten tehdyltä matkalta :)ihanaa tuolla olisi kyllä käydä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensimmäisellä kerralla haukoin vain henkeäni, seuraavalla osasin jo paremmin keskittyä tavaroiden katselemiseen. Kannattaa tehdä kyllä ihan kunnollinen lista tarvittavista tavaroista, muuten menee sekaisin ovesta sisään astuessa. Sitten vain harhailee huoneissa ja hyllyjen väleissä, eikä tule ostaneeksi mitään.

      Poista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!