Kiva päivä Tallinnassa

Kukkakauppa Balti Jaam -torilla

Vietin vauhdikkaan perjantain ystävän kanssa Tallinnassa. Menimme aamulaivalla ja tulimme takaisin iltalaivalla. Auto oli mukana, mutta jätimme sen satama-alueelle parkkiin ja lähdimme ratikalla ensimmäiseen kohteeseen eli käsityötarvikeliike Karnaluksiin. Ensin kävimme R-kioskilla lataamassa matkakortttiin päivälipun ja sitten Linnahallin ratikkapysäkille odottamaan ratikka 2:sta.

Sunnuntaina eli 1.12. kakkosen ratikkaan pääsee kyytiin myös sataman A-terminaalin edestä. Uudistus, joka helpottaa kulkua pidemmällekin kaupunkiin.

Glögiä ja pientä suolapalaa myytiin myös useissa kioskeissa.

Sää oli harmaa ja ajoittain tihkutti vettä. Kesk Turgin pysäkiltä on lyhyt kävelymatka Karnaluksiin. Rakennuksen ulkokuori on paketoitu remonttia varten, mutta sisäänkäynti käsityötarvikeliikkeeseen löytyy helposti.

Minun ostostarpeeni rajoittui pariin rullalankaan. Kiersin kyllä ihmettelemässä tavarapaljoutta. Lankojakin hypistelin ostamatta kuitenkaan mitään. Pari pientä juttua rullalangan lisäksi lähti mukaan.

Paljon vaatteita ompeleva ystävä tarvitsi erilaisia neuloja, joiden hinnat ovat Karnaluksissa selvästi edullisempia. Lisäksi valikoima on laaja. Ystävä osti myös ompelukoneeseen liitettävän laitteen, jolla voi kätevästi tehdä vinonauhaa itse haluamastaan kankaasta. Aikaa kaupassa tietenkin vierähti pitkä tovi. Oli hauska katsella valikoimaa ja nähdä tarvikkeita, joiden olemassaolosta ei ole aiemmin tiennyt mitään.

Pulut odottavat junaa Balti Jaam -asemalla

Karnaluksin lisäksi oli tarkoitus käydä kangasliike Akabhan:ssa (jossa on myös lankoja, askartelutarvikkeita ym.), joka sijaitsee lähellä Karnaluksia, Tartu mnt 63:ssa.  Se jäi tällä kertaa kuitenkin väliin. Sen sijaan hyppäsimme jälleen ratikka 2:een ja hurautimme Balti Jaama -torille.

Viron tasavallan hallitus, Stenbockin talo

Balti Jaama -torilla oli jouluisa tunnelma ja monenlaista kauppaa sekä ravintolaa. Joimme siellä glögit ja myöhemmin kahvit ja rahkatortut. Mitään erikoista ei tullut ostettua, vaikka kaikenlaista oli tarjolla. Oli mukava katsella ja hypistellä. 

Lopulta lähdimme kävelemään kohti vanhaa kaupunkia. Matka ei ole pitkä, reitti sen sijaan helppo ja kävelytietä hyvä edetä, kun ei tarvitse loikkia katujen yli liikennevaloissa seisoen. Vanhassa kaupungissa on nähtävää muulloinkin kuin kesällä. 

Nunne-kadun varrella pieni Koorti Puisto, jossa peurapatsas.

Tallinna on viehättävä keskiaikainen Hansa-kaupunki. Katuverkko on suurelta osin peräisin 1200-1500 -luvuilta, jolloin kaupungin nimi oli Reval. Olen käynyt Tallinnassa lukuisia kertoja. Kerran osallistuin kierrokselle, jolloin oli mahdollisuus tutustua kaupunkiin laajemminkin. Silti joka kerran siellä käydessä iskee hillitön tarve saada lisää tietoa. Koskahan saisin järjestettyä itselleni useamman päivän kaupunkiloman, jotta ehtisin tutustua historiaan ja nähtävyyksiin syvemmin?

Raatihuoneen torilla on jo avattu perinteinen joulutori. Ison, valoilla koristellun esiintymislavan lisäksi torilla on pari karusellia ja joukko pieniä mökkipuoteja, joissa tarjolla on niin syötävää, käsitöitä, keramiikkaa kuin paljon muutakin. Torin keskellä seisoo valtava joulukuusi, jonka sanotaan olevan Euroopan ensimmäinen joulukuusi. Sen perinteet ulottuvat vuoteen 1441.

Esiintymislavalla on monenlaista ohjelmaa. Meidän vierailuhetkellä lavalla ei ollut ketään. Lukuisat koristeelliset valotkaan eivät olleet vielä näyttävimmillään, kun harmaasta päivästä huolimatta luonnonvaloa oli vielä riittävästi.

Torilla aikamme kierreltyämme suuntasimme vanhankaupungin muurien ulkopuolelle ja sieltä Rootermanni-korttelin läpi sataman läheisyydessä sijaitsevaan Nautica-ostoskeskukseen. Kolean ja sateisen sään vuoksi totesimme mukavammaksi viettää loppuaika ennen kotiinpaluuta lämpimämmissä sisätiloissa. Muutamia ostoksiakin oli vielä tarkoitus tehdä.

Tallinna on kehittynyt ja muuttunut valtavasti sitten ensimmäisten vierailujeni. Rootermannin korttelissa sijaitsevassa hotellissa olen yöpynyt muutaman kerran. Alue on tänä päivänä aivan jotain muuta, kuin ensimmäisen hotelliyöpymisen aikaan. Vanhoja rakennuksia on purettu, korjattu ja liitetty osina uusiin rakennuksiin. Alueella on monenlaisia palveluja myymälöistä kahviloihin.

Pysähdyimme katselemaan katu- ja torialueilla olevia lukuisia taideteoksia. Joissakin tekijän nimi oli helposti löydettävissä. Alue on muutenkin viihtyisä, kun siellä ei ole autoliikennettä lukuunottamatta joitakin tavarankuljetusautoja.

Tämän teoksen nimi on Ring/Circle. Sen on tehnyt Elo Liiv. Monelle Elo Liivin teoksista tutuin lienee Kadriorgin puistossa oleva Jaan Polskan muistomerkki (2016).

Joskus ajattelin, että virolaiset ovat liian yltiöpäisesti purkaneet vanhoja rakennuksia rakentaen tilalle lasihökötyksiä. Nykyisin ajattelen toisin. Minusta Tallinnan rakennuskulttuuri on uskaliasta, värikästä ja mielenkiintoista. Todennäköisesti moni vanha rakennus on ollut jo niin huonossa kunnossa, ettei sellaisenaan säilyttäminen ole ollut mahdollista. Tai ainakaan taloudellisesti järkevää. Enenevässä määrin näkee uusia rakennuksia, joissa vanhat tiilirakennukset on otettu osaksi uutta.

En saanut selville, mikä tämän uudisrakennuksen tarkoitus tulee olemaan. Se valmistuu osoitteeseen 4 Ahtri tn:een lähelle Nautica kauppakeskusta ja satamaa. Ensisilmäyksellä saattaa näyttää kummitukselta, mutta tarkemmin katsoen mielenkiintoinen rakennus. Ikkunoiden muodot ovat aika jänniä.

Kauppakeskus Nautican apteekista ostin virolaista jalkavoidetta, jota vuosia sitten eräs Tallinnan vanhimman (Raeapteek Raatihuoneentorin laidalla) apteekin farmaseutti suositteli. Orton Värskendav jalakreem sisältää kummelia, kampria ja meevahagaa eli kamomillaa, kamferia ja mehiläisvahaa. Tällä voiteella saan kantapäät pysymään pehmeinä levittäen sitä jokaisen jalkapesun jälkeen. Sitten puen puhtaat puuvillasukat, jotta voide saa rauhassa imeytyä ihoon.

Samanlainen Orton putkilo oranssin värisenä sisältää käsivoidetta.

Joulutorilta ostin kaksi keraamista kissaa. Kaksi edellistä ostin jo vuosia sitten. Sen jälkeen en ole käynyt joulutorilla tai myyjä ei ole ollut käydessäni paikalla. Nytkin meinasin ohittaa koko kojun, kun katosta riippui ei-niin-kiinnostavia kiiltäviä joulukoristeita. Ystävä huomasi, että onhan siellä keraamisiakin otuksia. Myös muita kuin kissoja. Nämä kaksi kissaa valikoin kotiintuomisiksi.

Ripustin uudet kissat pikkuvessaan entisten seuraksi. 

Tänään on ensimmäinen adventti. Piti virittää lauantaina ulos jouluvaloja. Tihkusateen ja kovan tuulen vuoksi siirsin tehtävän tälle päivälle.

Hyvää 1. adventtia ja alkanutta joulukuuta kaikille!

Laiskamadon kourissa

 
Kaktus aloitti talven toisen kukintakierroksen. Tosin huomattavasti ensimmäistä vaisumpana. Kaktuksen omistaja ei kuki ensimmäistä eikä toistakaan kertaa, sillä hänet on vallannut massiivinen laiskamato. Päivät senkun pitenevät, mutta ihminen ei vaan saa itseään käyntiin.

Virkistääksemme itseämme kävimme veljenvaimon kanssa päiväreissulla Tallinnassa. Edellisestä kerrasta vierähti jo yli kolme vuotta. Koronakurimuksen aikoina ei tullut lahden yli seilattua suuntaan jos toiseenkaan. Autoja oli laivassa runsaasti, ihmisiä huomattavasti vähemmän. Matkustajan kannalta se oli vain hyvä. Löytyi istuinpaikkoja valittavaksi asti, eikä missään paikassa tarvinnut jonoissa seisoskella.

Kahvila Maiasmokkin näyteikkuna sisältäpäin.

Tallinnassa ajoimme autolla muutamaan sataman lähellä olevaan paikkaan. Kävimme isossa marketissa tutkimassa tarjontaa, urheilu- ja vapaa-ajan vaatekaupassa, alusvaateostoksilla ja laukkukaupassa. Euroopan korkein inflaatiotaso näkyy joka paikassa. Halpoja hintoja löytääkseen ei kannata Viroon matkustaa. 

Kävimme vanhassa kaupungissa syömässä ja katselemassa. Hämärä laskeutuu Tallinnassa aikaisin siinä missä Suomessakin ja kylmä viima puhalsi kapeilla mukulakivikaduilla. Kulkijoita oli kaduilla todella vähän, joten sen puoleen olisi ollut mukava pidempäänkin kierrellä. Menimme Tallinnan vanhimpaan toimivaan kahvilaan, Maiasmokkiin (Pikk 16, Tallinna), nauttimaan lämmintä juotavaa. Seuraksi söimme herkullisen passion-suklaakakun palaset, jotka kotimaan kahvilahintoihin verrattuna olivat varsin kohtuulliset. Ja mitä muita herkkuja siellä lasihyllyillä olikaan tarjolla.

Marketissa oli suppea valikoima siemeniä. Tavallisten hyötykasvien siemenet eivät meilläkään kovin kalliita ole, mutta Tallinnassa ne ovat vielä edullisempia. Muutaman pussukan nappasin kiireessä ostoskoriin. Jälkikäteen totesin, että enemmänkin olisi kannattanut ostaa, mutta laiskamadon kyllästämä ihminen ei ole saanut laadittua kesän kylvö- ja istutussuunnitelmaa alkua pidemmälle. 

Päiväreissu on aivan liian lyhyt aika edes osaan siitä, mitä kaikkea kiinnostavaa Tallinnassa olisi nähtävissä ja koettavissa. Kerran jos toisenkin olen suunnitellut useamman päivän matkaa, jolloin ehtisi tutustua laajemmin kulttuuriin, museoihin, nähtävyyksiin ja vielä istua rauhassa kahviloissa ihan vain ilmaa nuuskimassa. Ehkä sitten kesällä...

Kotipihalla ei lumen valkeus silmiä häikäise. Nämä kuvat ovat parin päivän takaa. Sen jälkeen taivaalta on tullut hiven hentoa lunta, joka taatusti katoaa ensimmäisten plussa-asteiden myötä. Ihmisen kannalta pieni pakkanen on miellyttävämpää, kuin tasaisin välein tulevat vesisateet. Niitä ei nyt onneksi ole ihan heti luvassa.

Omenapuun alle jäi vahingossa joulukuun alun lumitaakan katkaisema mustilanhortensian oksa. Seuraavalla kerralla alapihalla käydessäni huomasin jänisten hoitaneen oksan kuorimisen. Näystä säikähtäneenä kävin katsomassa, ovatko järsineet myös varsinaista mustilanhortensiaa. En ole sitä verkottanut, kun jänikset eivät ole olleet siitä kiinnostuneita aiempina vuosina. Puska oli koskematon. Toivottavasti on sitä jatkossakin.

Toisen omenapuun alta löytyi kotilo. Tosin tyhjä ja alta jo rikkoontunut. Silti hätkähdin löytöä, koska netin puutarharyhmissä oli plussakelien aikaan juttuja hyväkuntoisista, joskin jähmeistä kotiloista, joita ihmiset olivat puutarhoissaan havainneet. Lumiseen aikaan monet puutarhaelämän negatiiviset asiat vaipuvat täysin unholaan. Hyvä niin. Ehtii sitä kotiloiden kanssa tapella riittävästi kesälläkin.

Koristemansikan kukka ei todellakaan ole aloittanut uutta kasvun ja kukinnan kautta vielä helmikuun alussa. Se oli säilyttänyt värinsä lehtien suojassa. Mustarastaat kävivät pöllyttämässä lehtiä ja siinä tiimellyksessä koristemansikka tuli esiin. Väriä on puutarhassa juuri nyt niin vähän, että yksikin kirkas piste osuu takuuvarmasti silmään.

Aurinko on näyttäytynyt parina päivänä kerrallaan pidemmänkin aikaa. Useimmiten taivas on kuitenkin pilvessä. Välillä sentään pilvien raosta vilahtaa vanhan taivaan sineä valaen uskoa, ettei aurinko ole meitä unohtanut.

Clematis Atragene-ryhmä 'Purple Dream' - Tarha-alppikärhö

Jänikset ovat syöneet useimmat kärhöt tyvestä poikki. Loistokärhöillä se ei haittaa, koska ne kasvattavat tyvestä uudet versot ja kukkivat niillä. Alppikärhöt sen sijaan kukkiva vanhoilla versoilla. Viime talvena jänikset napostelivat alppikärhöni poikki tyvestä, jolloin en sitten päässyt ihailemaan keväistä kukintaa. Siitä viisastuneena olen suojannut alppikärhöjen tyvet verkoilla. Myös Purple Dream tarvitsee tyvisuojan, koska se kukkii toisen vuoden versoilla. 

Sunnuntaina on Runebergin päivä. Runebergin tortut ilmestyivät kauppoihin heti joulun jälkeen. Seuraavaksi vuorossa on laskiainen ja laskiaispullat. Jollei tähdellisempiä keskustelunaiheita löydy, voi aina pohtia, kumpi tykkää hillosta ja kumpi mantelista.

Mukavaa viikonloppua ja Runebergin päivää kaikille!

Olettepa ahkeria

Lähellä olevan järven rantaa 29.11.16

Kylläpä te kaikki olette olleet viime päivinä ahkeria. Ainakin postauksia tulee sellaista vauhtia, että kiirettä pitää niiden lukemisessa. Ei kyllä kommentoimaan ehdi, joten kiitänpä nyt tässä kaikista ihanista joulukalenteriluukuista, jotka tähän mennessä jo ovat ilmestyneet. Kekseliäisyyttä, leikkisyyttä, tietoa ja vaikka mitä kivaa olette meille kaikille iloksemme tuoneet.

29.11.16

Lämpötila sahaa sellaista vauhtia, ettei ainakaan kuvituksen kanssa perässä pysy. Välillä on ihan kunnolla pakkasta ja aurinkokin paistaa. Sitten taas mennään plussan puolella, jolloin rapa roiskuu, eikä päivä valkene laisinkaan. Kerrospukeutuminen on nyt valttia, sillä helpompi ottaa päivän mittaan jotain pois, kuin palella liian vähäisissä tamineissa.

29.11.16

Kaikenlaisia jouluvalmisteluja tässä on tullut tehtyä, mutta silti on sellainen olo, kuin jotain tärkeää olisi jäänyt tekemättä. Tämä johtunee siitä, että olen ottanut joulunodotuksen varsin lokoisin mielin. Teen, minkä teen. Ja jos jotain jää tekemättä, sitten jää. Olen keskittynyt näköjään enemmän viihdyttämään itseäni, kuin panostanut leipomiseen ja joululahjoista murehtimiseen. Eilen kävin päiväreissulla Tallinnassa ja lauantaina Hectorin konsertissa.

Tallinnan vanhan kaupungin portti Vana Viru -kadulla 14.12.16

Ties kuinka monennen kerran yritän pitää kiinni siitä, etten lähde mukaan joululahjastressiin ja juokse pinna kireällä kaupoissa miettimässä, mitä ostaa ihmisille, joilla jo on kaikki tarvitsemansa. Pieniä lahjoja annan. Lähinnä itse tehtyjä, kuten omatekoista sinappia (joka on niin hyvää, että voisin syödä sitä lusikalla suoraan purkista), herukkahyytelöä, taatelikakkua ja villasukkia. Muutamille läheisille teetin omista kuvistani kalenterin. Siitä on jo muodostunut perinne, jota läheiset odottavat. 

Tallinnan joulutorilta 14.12.16

Lähipiirini koostuu tällä hetkellä aikuisista. Osa heistä on jo niin iäkkäitä, ettei yhteisiä jouluja kovin montaa enää ole. Siksi joulu on lähinnä yhdessä syömistä ja hetken aikaa yhdessä olemista. Perheemme joulunvietto on selvästi tulossa murrokseen, mutta aika näyttää, mihin suuntaan tulevaisuudessa lähdemme. Päädymmekö entiseen tapaan kokoontumaan yhteisen ruokapöydän ääreen, vai kehitämmekö uusia joulunviettotapoja. Niin tai näin, sen näyttää aika.

Tallinnan joulukuusi 14.12.16

Välillä on hiukan vaikea pitää mieli iloisena ja positiivisena, kun maailma ympärillä on kaikkea muuta. Juuri radiossa kerrottiin uudesta tutkimuksesta, jonka mukaan joka 10. suomalainen lapsi elää köyhyydessä. Suomalainen köyhyyskin on muuttanut muotoaan, sillä uudenlainen lapsiköyhyys löytyy kahden huoltajan perheistä, joissa vanhemmilla on korkeakoulututkinto ja usein työtäkin, mutta saaduilla ansioilla ei vain enää elä.  

Tallinnan vanhaa kaupunkia 14.12.16

Lisääntyvästä köyhyydestä ja syrjäytymisestä huolimatta meillä suomalaisilla on kuitenkin moni asia vielä erittäin hyvin. Ei anneta mediasta tulvivan negatiivisuuden musertaa meitä, vaan uskotaan tulevaisuuteen ja siihen, että asioita voi muuttaa. Jos vain haluamme. 
 

Lumi tuli, lumi meni

Kartiovalkokuusi - Picea glauca

Lumi tuli ja lumi meni. Sellaista tämä alkutalvi täällä etelärannikolla on miltei joka vuosi. Tänään on pilvistä ja pimeääkin pimeämpää. Tuulee aika navakasti, mutta ulkona tuntuu melko lämpimältä. Mittarissa on kuusi astetta plussaa, joten ei siis ihme, ettei näpit palelleet.

Tänään viritttelin jouluvaloja sisälle. Yksi kynttelikkö sanoi sopimuksensa irti, eikä ajastimia ollut riittävästi. En kuitenkaan lähtenyt kauppaan, sillä tänään on "älä osta mitään" -päivä. Ehtii sitä ajastimet hakkia ja jouluvaloja sytytellä myöhemminkin. Yksi päivä sinne tänne.

Posliinirikko - Saxifraga x urpium Auringon ihanat -blogin Inkalta

Kohensin myös alkuviikosta pihalle laittamiani jouluvaloja. Kameraa en viitsinyt sisältä hakea, sillä kuvaaminen ei nyt hämäryydessä innostanut. Sen sijaan ulkoilu sinänsä tuntui mukavalta ja niinpä hain kellarista lapion ja kanttasin päivänliljapenkin. Maa on sulaa, joten lapio upposi multaan vaikeuksitta. Joitakin kastematojakin oli vielä hereillä ja avitin niitä takaisin maan uumeniin laittamalla hitusen multaa itse kunkin päälle. Olivat ehkä hiukan jäykänoloisia verrattuna kesäiseen aktiivisuuteen.

Laivan jälkiruokatarjontaa - enkä ottanut edes joka sorttia

Keskiviikkona olimme päiväreissulla Tallinnassa. Koska matkassa oli mukana iäkkäät vanhempani, ohjelmassa mentiin heidän ehdoillaan. Kävimme katsomassa jouluisia kojuja Raatihuoneentorilla ja myös kahvilla siinä torin laidalla. Tallinnassa ei satanut, mutta aina siellä tähän aikaan vuodesta tuulee kylmästi. Lämmin juotava sulatti hyytyneitä jäseniä.

Valkosuklaalla päällystettyä juustotorttua mansikkakastikkeella

Tallinnassa kannattaa kipaista myös apteekissa. Koska tiesin, etteivät vanhempani jaksa kovin paljon kävellä, katsoin etukäteen netistä Raatihuoneentorin lähellä olevien apteekkien sijainnin. Itse asiassa Euroopan vanhin yhä toiminnassa oleva apteekki eli Raeapteek (suom. Raadinapteekki) sijaitsee aivan Raatihuoneentorin tuntumassa jo vuodesta 1422 lähtien ja siellä kävimme ostoksilla. Toimivan apteekin ohessa on myös apteekkimuseo, johon kannattaa tutustua. 

Voltaren emulgeel -geeliä kannttaa ehdottomasti tuoda Tallinnasta, jos sitä vain käyttää. 150 gramman tuubi vahvempaa versiota maksoi 15,67 €, kun Suomessa 100 gramman tuubi maksaa noin 24 euroa. Myös Compeed-laastareita kannattaa ostaa virolaisista apteekeista. Eivät ne sielläkään ihan halpoja ole, mutta edullisempia kuin meillä. Kaikkien Viron apteekkien osoitteet ja hinnat löydät tästä linkistä. 

Hinnat ovat toki nousseet melkoisesti Virossakin, mutta moni tuote on siellä edelleen merkittävästi meidän hintojamme alhaisempi. Ja virolaisissa apteekeissa saattaa olla myös tarjouksia. Kesällä ostin isälle Aspirin cardiota tarjousihintaan 4,20 €. Suomessa sama paketti maksaa noin 12 euroa.

Jos on kerran Tallinnan joulutorilla käynyt, ei sieltä välttämättä uusia yllätyksiä löydy. Virolaisia perinneneuleita, huovutettuja hattuja, keramiikkaa, joulukoristeita ja monenlaista syötävää. Katselimme kojujen tarjontaa hetken aikaa, mutta ostokset jäivät melko vähiin. 

Astuimme vanhaa kaupunkia kiertävään minijunaan ja teimme 20 minuutin sightseeing-reissun. Kierros maksoi 6 € per henkilö. Junassa sai hyvän käsityksen kaupungin kapeista kaduista ja vanhoista rakennuksista. Harmittelin, ettei ainakaan näin talviaikaan junassa ollut minkäänlaista selostusta tai opastusta. Hurjan paljon vanhoja rakennuksia remontoidaan, mikä on pelkästään iloinen asia.

Ostin joulutorilta kolme erilaista keramiikkakissaa. Yhden pöydälle seisomaan, toisen jonnekin roikkumaan ja kolmannen rintarossiksi. Eivät olleet kalliita ja nuori söpö miesmyyjä vetosi tällaisen tädin tunteisiin juuri sopivasti, että kukkaron nyörit aukesivat.

Laivamme saapui Tallinnan satamaan klo 14 ja pois se lähti jo klo 18. Koska meillä oli auto mukana ja ajoimme sen ulos laivasta, jäi maissaoloaika tosi lyhyeksi. Paluumatkalla satamassa unohdin vahtia huononäköisen isäni kulkua ja tokihan hän sitten kompastui katukiveykseen ja kaatui. Hän otti vastaan käsillään, jolloin oikean käden keskisormeen tuli oikein kunnon palkkeenkieli. Verta tuli ihan mahdottomasti. Käärin isän sormen auton ensiapupakkauksen sidetarpeilla, mutta se ei huoltani paljon helpottanut.

Rintarossikissa

Vanhojen ihmisten tapaan isäni vähätteli vammaansa ja paineli laivan hyttiin pesemään sormeaan kylmävesihanan alla. Verentulo ei vähentynyt laisinkaan. Laivoilla reissatessani olen nähnyt niissä sairaanhoitajan/ensihoitajan huoneen ja isälle mitään kertomatta kävin kysymässä laivan infosta, onko ko. laivassa sairaanhoitaja ja jos on, niin voisiko hän tulla vilkaisemaan isän sormea. Mieshoitaja saapuikin pian paikalle ja hän totesi heti, että haava vaati ompelemista. Sairaanhoitaja ohjasi meidät ysikannella sijaitsevaan hoitohuoneeseen, jossa hän leikkaussalivalaisimen loisteessa puhdisti, tikkasi ja paketoi isän sormen. Eikä edes ottanut siitä mitään maksua, vaikka ovessa oli käyntihinnaksi mainittu 15 euroa. Erittäin ammattimaista ja ystävällistä palvelua, josta laitoin kiittävää palautetta laivayhtiölle. Iso huoli putosi sydämeltäni, kun saatoin jättää illalla isän kotiinsa paikattuna.

Juuso nukkuu parhaillaan takkahuoneen nojatuolissa. Kuorsaaminen kuuluu tänne työhuoneeseen saakka. Kunhan myöhemmin illalla istahdan sohvalle kutimeni pariin, saan taas Juusosta seuraa. Sillä on tapana tulla ihan kylkeen kiinni ja siinä se sitten vaihtelee asentoaan nyhjäten mamman vieressä. Oma kissa on kyllä iso ilo.

Mukavaa viikonloppua ja pikkujoulun aikaa teille kaikille!
 

Sataa siellä, sataa täällä - ei kuitenkaan lunta

Kadriorgin palatsi, Tallinna

Päivä Tallinnassa 13-vuotiaan Siirin kanssa oli mukava, joskin melkoisen märkä. Tarkoitus oli ajaa Linnahallin pysäkiltä Kadriorgiin ratikalla, mutta kuinkas ollakaan, ratikkakiskot oilvat koko kaupungissa remontissa ja valitsemamme bussi meni hiukan sivuun. Jouduimme siis talsimaan meikäläisen huonon suunnistustaidon vuoksi jonkin verran ylimääräisiä katukilometrejä päästäksemme Kadriorgiin. Onneksi Siiri on aikamoisen reipas ja huumorintajuinen tyttönen ja pääsimme kohteeseemme tutustuen Tallinnan katuihin odotettua tarkemmin.

Sade kiihtyi kunnon ropinaksi juuri päästyämme palatsin pihalle, joten linnassa kiertely tuli ns. kreivin aikaan. Vai sanottaisiinko tässä tapauksessa tsaarin aikaan. Kadriorgin palatsin on rakennuttanut Venäjän tsaari Pietari Suuri vaimolleen Katariina I:lle vuonna 1718. Väliaikaiseksi kesäasunnoksi tarkoitetun palatsin suunnitteli italialainen arkkitehti Niccolo Michetti, joka myöhemmin keräsi kuuluisuutta suunnittelemalla Pietarhovin linnan. Nykyisin Kadriorgin barokkilinnassa on Viron taidemuseon ulkomaisen taiteen kokoelma.

Eremitaasin ja Pietarhovin käyneenä Kadriorg oli toki aika vaatimaton, mutta kyllä siellä kannattaa tovi käyttää Tallinnan vierailullaan. Etenkin puutarha on kaunis ja ensimmäisessä kuvassa näkyvä palatsin taakse jäävä ns. yläkukkatarha on äskettäin entisöity 1700-luvun mallin mukaan. Siihen voi tutustua käymättä itse palatsin sisätiloissa.

Sateesta huolimatta Kadriorgin puistossa oli paljon kävelijöitä ja katselijoita. Mustia joutsenia emme tällä kertaa nähneet. Ehkä linnut olivat lähteneet etsimään aurinkoisempia uintivesiä jostain muualta.

Puistoon on istutettu tuoksuvia kukkia ja se sai aistit avoimiksi nauttimaan kauneudesta.

Kaipasin jonkinlaista opasta tai karttaa puistosta ja palatsialueesta sekä istutuksista. Ainoastaan joutsenlammelta lähtevän käytävän päässä olevista massiivisista ruusuistutuksista oli portaikon alapäässä kartat, mutta lukuisten ihanien ruusujen nimet olivat tyystin unohtuneet portaiden yläpäähän kiivettyämme. Minä hölmö kun en huomannaut ottaa kuvaa myös siitä ruusuopastaulusta.

Myöskään palatsin myymälästä ei löytynyt linnasta sen enempää ilmaista kuin maksullistakaan opasta. Joitakin taidekirjoja ja muutamia Tallinna-oppaita sellaisilla kielillä, joita en hallitse, olisi ollut. Suomi-, ruotsi- ja englanti -hyllyt olivat tyystin tyhjinä.

Monet mielenkiintoisen näköiset rakennelmat jäivät osittain mysteereiksi, mutta ehkä minulla on joskus toiste tilaisuus saada riittävästi tietoa niistä.

Palatsin sisäänkäynnin edestä avautui pitkä käytävä kohti meren rantaa ja käytävän päässä häämötti kookas Rusalka-muistomerkki. Monet ovat sen varmasti nähneet esimerkiksi matkalla Piritan suuntaan. Rusalka on pystytetty Kardiorgin rantaan muistoksi niille 177 miehistön jäsenelle, jotka hukkuivat Helsinkiin matkalla olleen taistelulaiva Rusalkan mukana myrskyssä vuonna 1893.

Olimme suunnitelleet Siirin kanssa käyvämme kissakahvila Nurrissa (Tartu mnt 24), jonka ohi kävelimme matkallamme Kadriorgiin. Sateen yltyessä päätimme kuitenkin hypätä bussiin Narva mnt:lle päästyämme ja lopulta päädyimme vanhaan kaupunkiin salaattiannokselle. Piti myös löytää apteekki, sillä sateessa kastuneet kenkäni hiersivät kantapäihin ikävät matkamuistot. Yleensä minulla on ihan lyhyelläkin matkalla laastarit omasta takaa, sillä vaikka miten mukavat kengät jalkaan laittaisi, laastareille kyllä tuppaa käyttöä löytymään. No, tälle reissulle vaihdoin pienemmän laukun repun kaveriksi ja niin unohtuivat myös laastarit.

Vinkiksi Tallinnan kävijöille: kannattaa ostaa päivälippu, jolla saa ajaa Tallinnan alueella rajattomasti päivän aikana. Lippuja myydään R-kioskeissa ja se maksoi nyt 5 euroa/hlö. Osa hinnasta koostuu kortin panttimaksusta eli korttia ei kannata hävittää matkan jälkeenkään, vaan siihen voi seuraavalla kerralla ladata uuden päivälipun (tai rahaa), jolloin säästää pantin hinnan. Korttia näytetään bussiin tai ratikkaan noustessa lukulaitteelle. Kätevää ja edullista. 

Maalauksia ja koristeta palatsin katossa

Rusalkalta lähtiessämme tungin kameran reppuun ja keskityin pitämään sateenvarjoa pääni päällä. Lyhyitä taukoja lukuunottamatta sadetta riitti matkan loppumetreille saakka, joten Kadriorgissa alkanut kuvaaminen päättyi joihinkin yksittäisiin hutilaukauksiin vanhassa kaupungissa. Sää oli sateesta huolimatta kesäisen lämmin, joten matka ei mennyt pilalle huolimatta läpimäristä housunlahkeista ja litinästä varpaiden välissä. Edelleen olen itselleni vähän kiukkuinen, kun en kauniista ajatuksista huolimatta pakannut aamulla matkaan mukaan sadetakkia.

Tallinnan reissuun meni keskiviikkopäivä ja Siiri jäi meille vielä torstaiksi ja perjantaiksi eli eiliseksi. Ulos ei juurikaan ole tehnyt mieli, sillä vettä on tullut tasaisen tappavaan tahtiin. Pelasimme Siirin kanssa yhden erän Trivial Pursuitia, johon saimme kulumaan kevyesti runsaan kaksi tuntia torstaipäivästä. Jatkoimme Skrabblella. Mitä nyt välillä syötiin, juotiin ja askarreltiin vähän kortteja. Sain Skrabblen joululahjaksi ja ennen tätä tiivistä kahden päivän pelisessiota olen pelannut sitä vain kerran Pojan kanssa. Innostuin ihan tosissaan sitä mukaa, kun pelin säännöt selkenivät ja tulin tutuksi pelin kanssa.

Siirin isä haki tytön eilen ja tänään on sitten ollut vuoro katsastaa pihan kunto vähän paremmin. Kummasti kolmen päivän poissaolo puutarhasta näkyy kaikkialla. Ja tietenkin myös jatkuvat sadekuurot. Pionit ovat lähes kaikki avanneet nuppunsa. Pitkänhuiskeiksi kasvaneet varret eivät ole jaksaneet kannatella vesisateen kastelemia kukintoja, vaan useimmat niistä notkuvat tukien reunojen yli surullisen näköisinä.

Nykyisin pionini kukkivat niin runsaina, että normikesinäkin olen jo raaskinut leikata muutamia kukkia maljakkoon. Tänään ei tuntunut yhtään pahalta napsia vaasi pullolleen ihania pioneja, koska siten tunsin tekeväni niille jopa palveluksen. Saavat vähän enemmän aikaa olla ihailtavina sen sijaan, että makaisivat sadekuurojen runneltavina kukkapenkissä. 

Yleissilmäyksen lisäksi ehdin aamupäivällä leikata nurmikon, kunnes kaukainen kumu ilmoitti lähestyvästä ukkosesta. Ei tullut päälle, ei edes lähelle, mutta vettä kyllä on tullut runsaasti. Pienet tauot sateessa ovat herättäneet lupauksen kirkkaammasta säästä, mutta ennen kuin on ehtinyt kesä sanoa, pilvet ovat jälleen vyöryneet mustina taivaan laelle ja jälleen ovat hanat auenneet.

Yritän olla optimisti ja positiivinen ja ties mitä mukavaa. Enkä kyllä suostu masentumaan näistä litsis-lätsis -keleistä. Pikkaisen kyllä potuttaa surkeasti voiva kasvimaa ja selvästi märästä säästä kärsivät pelargoniat ja muut kesäkukat. Kuinka juuri tänä kesänä päätinkin investoida pelargonioihin. Nehän eivät tykkää laisinkaan sateista.

Kuvittelin hetken jo olevani kotiloiden niskan päällä, mutta hyvin ne tuolla vedestä märkien kukkien joukossa porskuttavat. Kohta olen nakannut 10 kg:n säkillisen etanarakeita pitkin poikin ja näyttää vahvasti siltä, että vielä täytyy toinen säkillinen tänä kesänä hankkia. 

Joku hiivatin ötökkä on kalunnut kaikki latvukset punahatuista, joten yhtään kukkaa tuskin tänä kesänä niihin on tiedossa. Samoin punaherukoista kuivuu pystyyn oksa toisensa jälkeen. Siinä ohessa kussakin oksassa olevat marjat. Tuntuu jotenkin käsittämättömältä, että näiden sateiden jälkeen ylipäätään mikään puutarhassa kuivuu. Mikä lie tauti punaherukoihinkin on iskenyt.

Eiköhän tämä ruikutus nyt riittänyt. Seuraavaksi voikin taas oikaista selkänsä ja nostaa suupielet ylöspäin. Kesäähän on vielä runsaasti jäljellä ja kaikilla asioilla on ihan aina myös hyvät puolensa. Eipä ole tarvinnut pahemmin puutarhassa mitään kastella ja kaikki ötököiden kaluamat kasvitkin todennäköisesti heräävät taas ensi kesänä uuteen loistoonsa. 

Ihan hyvin on viime päivinä selvinnyt ilman villasukkiakin. Poika totesikin sadetta voivotellessani, että tämä kaikki vesi olisi voinut tulla räntänä tai lumena. Se on tullut kuitenkin vetenä, joka on huomattavasti mukavampaa näin heinäkuussa.

Ai niin, meinasi unohtua. Mikä on tämä kukka, jonka olen ilmiselvästi ihan omin kätösin kukkapenkkiini istuttanut viime syksynä, mutta jonka nimeä en löydä ainoastakaan paperista, joita olen kyllä vinon pinon tietsikalla väsännyt? Kuka tunnistaa? Hän saa lämpimän kiitokseni jo näin etukäteen.