tiistai 19. marraskuuta 2019

J.K. Harju - kuka hän on?


Oletko kuullut J.K.Harjusta (1910-1976)? En ollut kuullut minäkään, mutta nyt tiedän, kenestä on kyse. Hän oli helsinkiläinen asunnoton alkoholisti, itseoppinut kirjoittaja, joka keräsi mittavan määrän tietoa laitapuolen kulkijoista. Laitapuolen Lönnrotiksikin häntä on kutsuttu.



1960-luvulla monet asunnottomat alkoholistit olivat sodan käyneitä ja siellä traumatisoituneita. Sodan jälkeen muutto kaupunkeihin lisääntyi ja asuntopula oli suuri. Tukiverkostoja ei ollut ja työtön sai helposti irtolaisuusstatuksen, joka johti pidätyksiin.


Harju osallistui Suomalaisen kirjallisuuden seuran järjestämään perinteenkeruukilpailuun, jonka johdosta hän sai arkistosta arvovaltaisia tukijoita. Arkisto tarjosi Harjulle kyniä, paperia ja kirjoituskoneenkin. Näyttelyn tuottaja Sauli Seppälä arvioi, että suhde SKS:n arkistoon saattoi olla Harjulle inhimillisin kosketus järjestäytyneeseen yhteiskuntaan. Harju koki elämäntyökseen tallentaa Helsingin kaduilla kohtaamiensa ihmisten kohtaloita.


  
Harjun 20 000 muistikirjasivua on tallennettu Suomalaisen kirjallisuuden seuran kansanrunousarkistoon. Folkloristit ovat laajasti tienneet materiaalista, mutta aiemmin ei oikein kukaan ole tarttunut aktiivisesti Harjun teksteihin tutustumiseen. Folkloristit Heli Paakkonen ja Maija Karasvaara ovat nyt muutaman vuoden ajan tutkineet Harjun aineistoa. He ovat myös kuratoineet näyttelyn Hanna Västinsalon ja kaupunginmuseon näyttelytyöryhmän kanssa.


Näyttely antaa äänen kodittomille ja alkoholisoituneille yömajojen ja hoitokotien miehille ja naisille, prostituoiduille, viinatrokareille, tuurijuopoille ja pikkurikollisille. Näyttely on mielenkiintoinen sukellus sellaisten ihmisten elämään, joista harvoin positiivisesti puhutaan. Tänäkin päivänä syrjäytyneitä ihmisiä kaihdetaan, jopa pelätään tietämättä, mikä on heidät ahdinkoon ajanut. Tuskin kovin moni ihminen omasta tahdostaan tietoisesti ryhtyy asunnottomaksi, alkoholistiksi tai minkäänlaiseksi laitapuolen kulkijaksi. Meistä kuka tahansa saattaa joutua vaikeuksiin vaikkapa avioeron tai taloudellisen katastrofin seurauksena.


Kaupunginmuseon ystävät ry on avannut minulle mielenkiintoisen väylän tapahtumiin ja näyttelyihin, joihin ei ehkä muuten tulisi kovin helposti lähdettyä. Yhdistyksen jäsenenä olen päässyt erilaisten näyttelyiden ennakkoavajaisiin ja paikkoihin, joihin ei välttämättä ole suurelle yleisölle pääsyä. Näin tapahtui myös Pullopostia Kurvista -näyttelyn osalta. Museon ystävistä sain tiedon veljenvaimolta, jonka kanssa tilaisuuksiin osallistun. Kiitos siis Marille tästä harrastusmaailmaani avartavasta mahdollisuudesta.

Helsingin kaupunginmuseon (Aleksanterinkatu 16) näyttely Pullopostia Kurvista museon 4. kerroksessa on esillä  15.11.2019-29.3.2020, ma-pe 11-19, la-su 11-17. Museoon on aina vapaa pääsy. Näyttelystä ja J.K.Harjusta uutisoi myös Helsingin Sanomat la 16.11.2019.

PS. Lihavoituja tekstejä klikkaamalla löydät lisätietoa.

21 kommenttia:

  1. Museot pitää sisällään paljon,paljon mielenkiintoisia asioita:)
    Enne oli tuo irtolaisuus..muistan omasta lapsuudestanikin ,kuulleen tuon "pelottelu-sanan",toinen oli kasvatuslaitos.
    Tuo pulloposti ,mielenkiintoinen.
    Kiitos tästä "mielenkiintoisesta-tarinasta"
    Valo pimeyteen ja iloa päiviin!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Museoiden toiminta on muuttunut monipuoliseksi ja mielenkiintoiseksi. Enää se ei ole pelkästään esineiden katselua, vaan usein kävijä pääsee osallistumaan tavalla tai toisella näyttelyyn.
      Lisäsin tänään jouluvaloja niin pihalle kuin sisällekin. Eli valoa on nyt pimeydessä ja ilon lisäämiseksi teen kaikkeni.
      Mukavaa viikkoa sinulle!

      Poista
  2. Minusta on tärkeää, että myös tällaista arkipäivän- ja tavallisten ihmisten historiaa nostetaan esiin. Perinteinen historiankirjoitus on lähes poikkeuksetta kirjoitettu aina valtiomiesten ja valloittajien näkökulmasta, tällainen arkinen historia on paljon mielenkiintoisempaa. Kiitos tästä ajatuksia herättäneestä postauksesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse kukin voi mielessään kuvitella, millaista olisi asua kadulla ja kulkea humalaisena ja nälkäisenä. Näyttely kertoo tällaisten ihmisten kokemukset heidän kertominaan ja se herättää tunteita. Erityisesti J.K. Harju on tehnyt valtavan työn noiden kokemusten kerääjänä ja tallentajana. On kyllä todella mielenkiintoinen ja tunteisiin vetoava näyttely.

      Poista
  3. Onpa mielenkiintoinen näyttely.
    Ja tuollainen Kaupunginmuseon ystävät ry.
    Nämä marraskuun pimeät illat ovat omiaan uusiin harrastuksiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä näyttely.
      Kaupunginmuseon ystävät ry:n myötä pääsee tutustumaan jänniin paikkoihin. Eilen olin tutustumassa Aku Ahjolinnan opastuksella Aleksanterin teatteriin. Huikea kokemus.
      Vaikea olisi kesällä itsensä puutarhasta irrottaa museoihin. Näinä harmaina päivinä se sopii hyvin.

      Poista
  4. Olipa mielenkiintoinen postaus / mukavaa luettavaa :)

    Mukavaa alkuviikkoa Sinulle toivotellen Suvi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Suvi, samoin sinulle mukavaa viikkoa!
      Näyttely oli mielenkiintoinen ja sain sen myötä paljon uutta tietoa.

      Poista
  5. Kiitos tästä Between! Osuit naulan kantaan kommenteissasi. Yllättävät muutokset elämässä tai erilaiset traumat voivat vaikuttaa kenen tahansa elämään. Hienoa, että näidenkin ihmisten elämää on selvitetty ja annettu sille arvo. Sinulla on mielenkiintoisia harrastuksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Museonystävien yhdistyksen myötä olen päässyt kurkistamaan mielenkiintoisiin paikkoihin. Eilen olin tutustumassa tanssija Aku Ahjolinnan opastuksella Aleksanterin teatteriin. Oli huikea kokemus.
      Elämä heittelee meitä odottamattomiin suuntiin. Aina ei voi kaikkeen itse vaikuttaa, vaikka haluaisikin. Asunnottoman alkoholistin kohtalo on tietenkin äärimmäinen esimerkki.

      Poista
  6. Onpa jännittävää kohdata tavallinen ihminen - kuka tahansa - näin tallennettuna! Museot ja hautausmaat kätkevät kiinnostavia tarinoita taustalle hävinneiden yksilöiden elämästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näyttelyssä hämmästytti se, miten itseoppinut ihminen on tallentanut niin mittavan määrän tekstiä ja piirroksia kohtalotovereistaan. Ja vieläpä sellaisissa olosuhteissa, joissa pelkkä olemassaolo on hyvin vaativaa.
      Oikeassa olet hautausmaan kiinnostavuudesta. Niistäkin löytyy historiaa melkoisesti.

      Poista
  7. Kiinnostava näyttely, kiitos vinkistä! Hienoa, että arvostetaan kaikkien eri yhteiskuntaluokkien näkemyksiä ja että aineistoa on ymmärretty kerätä. Kiinnostava hahmo tuo J. K. Harju. Upea tuo hänen käsinkirjoitettu Ratabaari-sivunsa, jossa teksti aaltoilee, ehkä alkoi vahingossa mennä vinoon, mutta lopputulos on kuin julistetaidetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella kiinnostava tyyppi. Syntyperäinen helsinkiläinen, joka eli suurimman osan elämästään Hesassa. Näyttely on siis myös helsinkiläistä historiaa. Harju on ollut todella lahjakas kirjoittaja ja piirtäjäkin.

      Poista
  8. Onpa mielenkiintoista!
    Sellaisten tavallisten ihmisten elämissä, joissa kaikki ei ole mennyt hienosti, on paljon opittavaa erilaisuudesta ja ihmisyydestä. Kaikissa on pinnan alla paljon yllätyksiä ja aitoa elämää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella mielenkiintoinen näyttely mielenkiintoisesta ihmisestä. Ajattelemme usein, että syrjäytynyt ihminen on kaikinpuolin lahjaton. J.K. Harju on ollut todella lahjakas. Näyttely kertoo myös sen, että laitapuolen kulkijoissa on ollut koulutettuja ja jossain vaiheessa taloudellisesti pärjänneitä ihmisiä. Kuka mistäkin syystä tai syyttä on kadulle joutunut.

      Poista
  9. Mielenkiintoista, en tiennytkään että tällaista on tallennettu, hyvä että on, eipä syrjäytyneiden ääni olisi muuten koskaan jäänyt elämään jälkipolville. Unohdettuja ihmisiä eläessä ja kuoleman jälkeen he yleensä olivat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan uutta J.K. Harju ja hänen elämäntyönsä on minullekin. Ja erityisesti aineiston mittava määrä. Mitähän muuta mielenkiintoista arkistot kätkevätkään?

      Poista
  10. Kiinnostavaa. Kirjoittaminen on varmasti tuonut Harjun elämään sisältöä ja mielekästä tekemistä. Syrjäytyminen ja kaduilla eläminen on tosiaan harvoin oma valinta ja on hyvä, että joku tuo sitäkin puolta elämästä esille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä. Harju ei jostain syystä edes halunnut "normaalia" elämää, mutta varmasti kirjoittaminen toi hänen elämäänsä merkityksellisyyttä. Aikamoinen lahjakkuus hän on ollut.

      Poista
  11. Mielenkiintoista! Jokaisen ihmisen elämä on merkityksellinen. Elämä ei kuitenkaan koskaan saisi olla jatkuvaa kärsimystä. Lahjakkuutta on niin monenlaista ja siihen on hienoa tutustua. Aina ei itse ymmärrä omaakaan merkitystä, kyllä se varmasti jokin on!

    VastaaPoista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!