Töölönlahden kautta Kiasmaan

 
Tiistain vapaapäiväretkeä jatkoin Talvipuutarhasta kohti keskustaa kävellen Töölönlahden rantaa. Vesi oli vielä osittain jäässä. Jäällä levähti lukuisia vesilintuja ja muutama joutsen.

Töölönlahden takana kohoaa Kallion kirkko

Linnanmäki odottaa kävijöitä

Kansallisooppera

Töölönlahden länsipuolella on useita kulttuurialan rakennuksia. Helsinginkadun suunnasta keskustaan päin kulkiessa ensimmäisenä on kansallisooppera. 1993 avatun oopperatalon on suunnitellut Arkkitehtitoimisto HKP (aiemmin Hyvämäki-Karhunen-Parkkinen). 

Finlandia-talo

Finlandia-talo on monelle tuttu. Tämä Alvar Aallon suunnittelema kongressi- ja konserttitalo valmistui 1971. Viimeisimmän remontin ajan 2022-2024 päärakennuksen vieressä toimi väistötilana ns. Pikku-Finlandia. Suuresta suosiosta huolimatta Pikku-Finlandia on päätetty purkaa kahteen osaan ja siirtää toisaalle. Siirto on parhaillaan menossa.

Punainen rakennus on Hakasalmen huvila, sen takana Kansallismuseon torni

Punainen rakennus, Hakasalmen huvila, on rakennettu 1843 - 1846 maaherra Carl Johan Walleenin perheelle kesäpaikaksi. Helsingin kaupunki osti huvilan Aurora Karamzinilta (Walleenin tytärpuoli), joka sai kuitenkin asua huvilassa kuolemaansa 1902 saakka.

Huvilassa on toiminut vuodesta 1911 lähtien Helsingin kaupunginmuseo, joka järjestää rakennuksessa erilaisia tapahtumia ja näyttelyitä. 

Hakasalmen huvilan pihassa, entisessä leivintuvassa ja kamarissa (rakennettu 1847) on viehättävä kahvila. Etenkin kesäaikaan sieltä on kiva noutaa kahvia vaikka ulkona nautittavaksi.

Musiikkitalo

Kansalaistorin laidalla on elokuussa 2011 avattu musiikkitalo. Pääkäyttäjinä ovat Taideyliopiston Sibelius-Akatemia, Helsingin kaupunginorkesteri ja Radion Sinfoniaorkesteri. 

Lokakuussa 2012 Musiikkitalon edustalla paljastettiin Reijo Hukkasen Laulupuut -veistos, jonka korkein osuus on 13-metrinen taivasta kohti suu auki laulava hauki. Teoksen aihe viittaa Aaro Hellaakosken runoon Hauen laulu 

Helsingin keskustakirjasto Oodi

Arkkitehtitoimisto ALAn suunnittelema puurunkoinen ja puujulkisivuinen Helsingin keskustakirjasto Oodi valmistui 2018. Se on voittanut useita kansainvälisiä palkintoja. Rakennuksen kolmessa kerroksessa on lukuisia erilaisia tiloja ja toimintoja. Kolmannen kerroksen kirjastossa on noin 100 000 teoksen kokoelma. Oodista tuli nopeasti kaupunkilaisten tapaamispaikka ja olohuone.

Rakennuksen ulkonäöstä ollaan varmasti montaa mieltä, mutta minusta se on hieno. Pääsisäänkäynnin edessä voi ihailla lainehtivaa puista julkisivua. Samalla voi myös ihailla avaraa kansalaistoria ja sen vastakkaisella puolella seisovaa Eduskuntataloa.

Modernin taiteen museo Kiasma

Kansalaistorin eteläreunalla on yhdysvaltalaisen arkkitehti Steven Hollin suunnittelema modernin taiteen museo Kiasma, joka valmistui 1998. 

Kiasmassa on parhaillaan esillä Kiasman ja Saamelaismuseo Siidan yhteisnäyttely "Entiset ainoat", joka esittelee saamelaista nykytaidetta Saamenmaalta Suomesta, Ruotsista ja Norjasta.

Nils Aslak Valkeapää: Nimetön (omakuva)

Saamelaiset on alkuperäiskansa, joka on asuttanut Saamenmaaksi kutsuttua aluetta jo ennen nykyisten valtioiden syntyä. Varhaisimmat merkit asutuksesta Saamenmaalla ovat noin 10 000 vuoden takaa. Saamelaisia on laskentatavasta riippuen 75 000 - 100 000.

Berit Marja haetta: Sarakka (tekstiiliaplikaatio)

Näyttelyn töitä kannattaa käydä katsomassa aivan lähietäisyydeltä. Moni teos on taidokasta tekstiilityötä.

Outi Pieski: Du Luohti

Siri Baggerman: Drooni

Siri Baggerman: Moottorikelkka

Näyttely kertoo siitä, mitä saamelaisille tehtiin, mitä edelleen tehdään, ja miten kansa voi silti selvitä, kukoistaa ja säilyttää tiedon siitä, keitä he ovat. 

Katarina Spik Skum: Nimetön

Eläviä saamen kieliä on yhdeksän:

- pohjoissaame 20 000 - 25 000 puhujaa
- eteläsaame 500 - 1000 puhujaa
- luulajansaame 650 puhujaa
- inarinsaame 300 - 400 puhujaa
- koltansaame 300 puhujaa
- kildininsaame 100 - 200 puhujaa
- piitimensaame 30 - 50 puhujaa
- uumajansaame 10 - 20 puhujaa
- turjansaame <10 puhujaa

Opetettavina kielinä Suomessa pohjoissaamen lisäksi ovat inarin- ja koltansaame. 

Lena Stenberg: Rajat - kolonialismin värit

Saamelaiskulttuuria esittelevä näyttely tuli sopivaan rakoon, sillä katsoimme pari viikkoa sitten Yle Areenasta norjalaissarjan, saamelaisen Åsa Kathrin Vuolabin käsikirjoittaman ja yhdessä Pål Jackmannin kanssa ohjaaman Heajastallan - Saamelaishäät (2026). Sarjassa puhutaan pohjoissaamea.

Sarja sekä liikutti että nauratti. Ohjelmaa katsoessa tuli mieleen, kuinka vaikeaa on yhdistää vahvoja kulttuuriperinteitä ja nykypäivään liittyviä tapoja. 

Kiasman ikkunasta avautui erinomainen näkymä Eduskuntatalolle. 

Tällaisen "maljakon" ottaisin olohuoneeseen silmäniloksi.

Kulttuurinälän tyydyttäminen herättää tarvetta tankata ravintoa vatsaankin. Olin kävellyt viimaisessa kevätsäässä ja museon saleissa, joten katsoin ansainneeni jotain syötävää. Päiväkin oli jo kääntymässä iltapäivän puolelle. Kiipesin portaita pitkin Stockmannin 8.kerrokseen syömään runsaan salaatin. Salaattilautasen tyhjennettyäni vilkaisin bussiaikatalua ja totesin, että voinkin jo suunnata kotiin.

Bussia Kampissa odottaessani en voinut vastustaa kirjakaupassa käymistä. Kassiin sujahti ystäviltä saadulla lahjakortilla Tommy Orangen Harhailevat tähdet.  

 

Kulttuuria kerralla isompi annos

Kesällä kulttuurista nauttiminen tuppaa jäämään vähemmälle, kun en voi vastustaa pihan ja puutarhan kutsua. Puutarhakauden päättyessä aikaa ja voimia on taas enemmän sielun sivistämiseen ja uusien asioiden kokemiseen.

Tämä syksy alkoikin oikein isolla kulttuuriannoksella. Niin isolla, että osasta oli kieltäydyttävä. Helsingin museonystävät ry:n retkille on aina mukava osallistua, jos vain mukaan mahtuu. Muidenkin museoiden ja tapahtumien anti kiinnostaa paljon. 

Helsingin kaupunginmuseon ystävät ry: Kansalliskirjasto

Museonystävien syksy alkoi toiveretkellä eli pääsimme tutustumaan opastettuna Kansalliskirjastoon. Tuo keskeisellä paikalla Tuomiokirkkoa vastapäätä sijaitseva, Carl Ludvig Engelin suunnittelema rakennus on aina kiehtonut minua. En vain ole saanut mennyksi sinne sisään. 

Päärakennus valmistui 1840, lisärakennus ja kirjavarasto Rotunda 1906. 1998 kirjasto laajeni samassa korttelissa sijaitsevaan Fabiania-rakennukseen, jonne on yhteys maanalaisella tunnelilla. 

Lisää tietoa Kansalliskirjastosta mm. Wikipedia.  

Retken aluksi saimme paljon tärkeää tietoa rakennuksen ja itse kirjaston historiasta ja toiminnasta. Pienen ryhmän ansiosta oli mahdollisuus esittää kysymyksiä ja keskustella enemmänkin.

Esittelyn jälkeen lähdimme kierrokselle, jonka puitteissa tietoa tuli runsaasti lisää. Kuvassa kupolisali, jonne astutaan Unioninkadun sisäänkäynnistä. Sivuilla etelä- ja pohjoissalit. Niihin emme nyt päässeet, jotta tutkijoilla olisi rauha lukea ja opiskella. Lasiovista saattoi kyllä kurkistaa yleisnäkymiä.

Saimme kuulla, että kansalliskirjasto oli Engelin suunnittelema ensimmäinen ja ainoa kirjasto. Hän kai ajatteli, että sinne pinotaan kirjoja, joita tarvittaessa haetaan kynttilänvalossa. Niinpä tilan ainoa valonlähde ennen sähkövalojen saapumista oli korkeuksissa kupolia reunustavat pienet ikkunat. 

Kupolisalin viereessä on kuusikerroksinen Rotunda, johon valo tulee sekä korkeista sivuikkunoista että lasikatosta.

Rotundan sisääntulokerroksessa toimii lainaus. 

Kansalliskirjasto on kaikille avoin tieteellinen kirjasto ja kulttuurilaitos. Lainaamiseen tarvitaan kansallisarkiston lainauskortti. Rakennuksessa saa kuvata, mikäli ei aiheuta haittaa toiminnalle, aineistolle, henkilökunnalle eikä muille asiakkaille. Laukut, reput ja päällysvaatteet tulee jättää sisääntulon vieressä sijaitsevaan tilaan, jossa on lukittavia kaappeja.  

Mikäli Helsingin kaupunginmuseon ystävät ry:n toiminta kiinnostaa, siihen voi tutustua osoitteessa Helsingin kaupunginmuseo. Myös liittyminen onnistuu samassa osoitteessa.

Sinebrychoffin museo: Espanja myyttien takaa

Kansalliskirjastossa olin yksinäni. Veljen vaimon kanssa vietimme kulttuuripitoisen vapaapäivän taasen toisissa merkeissä.

Sinebrychoffin museossa on parhaillaan mielenkiintoinen Espanjan maalaustaidetta esittelevä näyttely. Picasso, Dali, Goya, Miró ja Veláquez ovat useimmille ainakin niminä tuttuja, muut ehkä vieraampia. Päätin näyttelystä kuultuani käydä siihen tutustumassa. Muitakin innokkaita oli yllättävän paljon ihan tavallisena arkipäivänä. Hyvä, etten jättänyt käyntiä viime tippaan.

Francisco Pradilly (1848-1921): Pitsinnypläystä häitäni varten

Maalauksissa kuvataan paljon maan perinteitä ja ihmisiä. Näyttelyn teoksissa Andalusian kulttuuri näkyy erityisen hyvin. Värejä on käytetty paljon, eikä yksityiskohtien kuvaamisessakaan ole säästelty. Monia maalauksia oli pakko mennä tutkimaan aivan läheltä nähdäkseni yksityiskohdat tarkemmin ja kuinka ne oli teknisesti toteutettu. Valon kuvaaminen oli minusta hienoa. Etenkin kun ottaa huomioon vaikkapa 1800-luvun valaistusolosuhteet usein varsin vaatimattomissakin asuinoloissa.

Joaquin Agrasot (1896-1919): Odaliski

Sanaan odaliski törmäsin näyttelyssä ensimmäisen kerran. Hyvä, että sen merkitys oli selitetty, ettei jäänyt arvoitukseksi. Odaliski on itämainen jalkavaimo. Muutamat espanjalaiset taiteilijat mieltyivät orientalistisiin aiheisiin. He maalasivat odaliskeja ateljeissaan. 

Monet espanjalaiset taiteilijat ovat käyneet ottamassa vaikutteita muista aikalaisistaan viettämällä aikaa niin Ranskassa kuin Italiassakin.  

Lluis Masriera (1872-1958): Laulutunti

Espanja on minulle melko vieras maana, sillä olen käynyt siellä kahdesti. Tai itse asiassa kolmesti, mutta kaksi ensimmäistä käyntiä olivat hyvin lyhyitä.  Kolmannella kerralla olimme Andalusiassa kaksi viikkoa. 

Sinebrychoffilla olisi nähtävillä myös Paul ja Fanny Sinebrychoffin kotimuseo taideteoksineen. Siihen olen kerran tutustunut, vaan eipä toinenkaan kerta pahaa tekisi. Nyt talo täyttyi innostuneista lukiolaisista ja muista vierailijoista. Oli siis meidän aika siirtyä muualle. 

Näkymä Hakasalmen huvilasta kohti Mannerheimintietä

Sateisessa Helsingissä ei ollut kovin mukava kulkea sateenvarjot vastaantuleviin kolahdellen. Nälkäkin alkoi kurnia vatsassa. Tauon paikka. Päätimme ajaa hissillä Stockan kahdeksannen kerroksen ravintolamaailmaan. Siellä nautimme muhkean lautasellisen salaattia. Väkeä oli pilvin pimein ja meteli isossa tilassa sen mukainen. Silti viihdyimme aika pitkään kuulumisia vaihdellen. 

Viisarien kiitäessä eteenpäin kävelimme muutamien mutkien kautta Hakasalmen huvilaan. Meitä odotti Museonystävien etkot Stefan Bremerin "Helsinki by night" -näyttelyn avajaisten merkeissä.

Helsingin kaupunginmuseon ystävät ry: Stefan Bremer: Helsinki by night

Stefan Bremer on varmasti monille tuttu nimi suomalaisena valokuvaajana. Hän on toiminut kuvaajana mm. Suomen Kuvalehdessä ja Helsingin Sanomissa. 1970-1980 -luvulla hän teki mittavan työn kuvaamalla helsinkiläisiä nuoria iltojen ja öiden hämäryydessä. Näistä kuvista on nyt koottu näyttely Hakasalmen huvilaan. Samalla hän on ikuistanut kuviin helsinkiläistä miljöötä. Kuvista on koottu myös kirja, jota on myytävänä museon kaupassa.

Tilaisuuden avasivat museonjohtaja Reetta Heiskanen, Museonystävät ry:n puheenjohtaja Kaarina Kuisma ja itse valokuvaaja Stefan Bremer. Valokuvaaja kertoi hauskasti ja kattavasti valokuvausuransa taustaa ja näyttelyssä esillä olevien kuvien syntyhistoriaa. Olipa muuten mukava kaveri. Tilaisuudessa oli muutenkin välitön ja iloinen tunnelma.

Kuva on otettu ennen tilaisuuden alkua.

Alkupuheenvuorojen jälkeen kiersimme katsomassa kaikkien salien kuvat kahdessa kerroksessa. Valokuvia oli mielenkiintoista tutkia ja hämmästellä eroa ja muutosta noista päivistä nykyhetkeen. Helsinki on muuttunut valtavasti.

Väkeä alkoi olla jo niin paljon, että ajoittain piti jonottaa nähdäkseen jonkin kuvan paremmin. Kierrettyämme näyttelyn totesimme parhaaksi tehdä tilaa yhä uusille tulijoille. Näyttelyyn saapuvien kutsuvieraiden jono kiemurteli huvilan ovelta Mannerheimintielle saakka. Varsinainen näyttely yleisölle avautuu pe 24.10. Sen ehtii kyllä käydä katsomassa. Jatkuuhan se ensi elokuulle saakka.

Ikkunanäkymä Hakasalmen huvilasta. Vasemmalla heijastus takanani olleesta kuvasta.

Tampereella

Manserock näkyy parhaillaan Tampereen ratikoiden kyljessä.

Puutarhaelämän alkamista odotellessa voi vaikka piipahtaa Tampereella. Kotoa lähtiessä tuuli sai ilman tuntumaan talvisen kylmältä. Perille päästyäni ohjelmaa oli niin paljon, ettei vilua ehtinyt edes huomata.

Ystäväpariskunnan kanssa aika kului jälleen kerran kuin siivillä. Tutustuttiin museoihin ja näyttelyihin sekä tamperelaisiin paikkoihin. Syötiin ja kahviteltiin kivoissa paikoissa.

Tampereen kaupunginkirjaston pääkirjasto tunnettiin ennen nimellä Vanha Kirjastotalo (valmistunut v. 1925). Raili ja Reima Pietilän suunnitteleman uuden kirjaston Metson valmistuttua 1986 kirjat muuttivat sinne. Vanha kirjastotalo peruskorjattiin ja muutettiin virasto- ja kulttuuritiloiksi. Se avautui 1988. Vuonna 2016 rakennus suljettiin uudelleen ja avattiin remontoituna kulttuuritalona v. 2018.

Tänä vuonna Kulttuuritalo Laikku täyttää 100 vuotta. Merkkipäivän lähestyessä syntyi ajatus, että kirjastotalossa lainattaisiin jälleen, mutta tällä kertaa toiseen suuntaan ja kirjojen sijasta kuvataidetta.

Lainastoksi nimettyyn taidenäyttelyyn sai kuka tahansa ehdottaa esille pantavaksi mieluisinta oman kotinsa taideteosta. Tärkeintä teosten valinnassa ei ollut niiden rahallinen arvo tai tekijän kuuluisuus, vaan teoksen merkityksellisyys omistajalleen. Näin saatiin keskenään erilaisia teoksia, joihin jokaiseen liittyy tarina.

Lainasto-näyttelyn ehtii vielä käydä katsomassa, jos kiirettä pitää. Se päättyy 30.3.2025.

Helmi Sinivirta: Unikot 1934-1940. Teoksen omistaja Hannele Sarjakivi

Ystäväni isoäidin Unikot-niminen maalaus on yksi 34:sta näyttelyyn valituista teoksista. Helmi Sinivirran taulun tarina sijoittuu Tampereelle.

Alpo Jaakola: Nukkekoti 1961. Teoksen omistaja Johanna Kiuasmaa

Alpo Jaakolan Nukkekoti viehätti minua. Sen kolmiulotteisuus ja puusta tehdyt hahmot muodostivat jännän "kerrostalon" tai nukkekodin, kuten teoksen omistaja sitä kutsuu. Nukkekoti ei ole teoksen nimi.

Mario Curasi, 2000. Teoksen omistaja Saara Savolainen.

Perulaisen Curasin pöllöjä kuvaava teos on maalattu puupalalle. Taulussa on halkeamia, joita taiteilija on vahvistanut niiteillä. 

Näyttelyssä on tietenkin myös muita teoksia. Kaikkia en kuvannut, eivätkä kaikki edes minuun vedonneet. Tauluihin liittyvät tarinat ovat kiinnostavia ja tekevät näyttelystä mielenkiintoisen.

Tiesitkö, että Tampereella on Salainen kahvila? En tiennyt minäkään, mutta nyt olen senkin paikan ystäväni ansiosta päässyt kokemaan. Kahvila sijaitsee Lapinniemessä, Bybias-myymälän kanssa samassa rakennuksessa. Tai oikeastaan kahvilan myymälä on rakennuksessa ja terassilta sekä pihalle pystytetystä teltassa löytyvät pöydät asiakkaille.

Teltta on viehättävästi boho-tyyliin sisustettu. Siellä on lämmittimet ja kynttilöitä pöydillä, vilttejä hartioille laitettavaksi. Kesällä paikka on varmasti hyvinkin lämmin, mutta silloin seiniä voi avata.

Bybias-myymälällä on tilat sekä rakennuksen alakerrassa että yläkerrassa.

Bybias-myymälöiden tuotteiden väritys ja materiaalit ovat luonnonläheisiä. Pellavaan ja pastellisävyihin törmää heti sisään astuessa.

Vapriikissa kävimme katsomassa Songlines, Australian seitsemän sisarta -näyttelyn, joka kertoo alkuperäiskansan unimaailman tarinoita. 

Tämän näyttelyn esittelyssä mainitaan seuraavaa: "Seitsemän sisaren tarina tunnetaan kautta maailman.  Se esiintyy myös esimerkiksi Persian, Kreikan, Egyptin, Kiinan ja Pohjois-Amerikan alkuperäisväestöjen mytologiassa.  On arveltu, että tarina olisi peräisin ihmisen alkukodista Afrikan mantereelta ja kulkeutunut sieltä kaikille muille mantereille muuttajien mukana. Siksi seitsemän sisaren tarinaa onkin joskus kutsuttu maailman vanhimmaksi tarinaksi."

Näyttelyn maalausten värit ovat aurinkoisia ja lämpimiä. Paljon oranssia, punaista, keltaista. Valtaosassa maalaustekniikka on täplämaalausta, josta termistä australialaiset aborginaalit tuskin ovat aikojen alussa edes tienneet.

Juice Leskinen on yksi tunnetuimpia Manserockin edustajia.

Vapriikin Manserock-näyttely piti käydä katsomassa jo edellisellä Tampere-retkellä. Kokemusten ja tekemisten paljoudessa se jäi, joten käytiinpä nyt sekin katsomassa. Aikaa tosin on vielä kokonainen ensi vuosi.

Työväenmuseo Werstaalla on paljon katsottavaa. Siellä kiertämiseen kannattaa varata runsaasti aikaa. Tai sitten lohkoa tila sopiviin annospaloihin ja palata tutustumaan osaan jonain toisena päivänä. Me teimme ylimalkaisen kierroksen ja jatkoimme määrätietoisesti höyrykoneen luo. 

Suomen suurin höyrykone on edelleen alkuperäisellä paikallaan Finlaysonin tehtaalla, jossa sitä käytettiin 1900-luvun alussa voimanlähteenä. Koneen keskellä olevan vauhtipyörän halkaisija on 8 metriä. Höyrykoneen syliterit on nimetty tehtaan omistajien vaimojen mukaan Heleneksi ja Marieksi. Kuvassa Marie.

Nämä komeat tornit eivät kuulu linnalle eikä kirkolle. Kyseessä on Tampereen Lielahdessa sijaitsevan Niemen kartanon navetta. Tai oikeastaan navetta sijaitsee samaisen rakennuksen matalammassa osassa. Nämä tornit ovat olleet rehusiiloja. Navettarakennus on Birger Federleyn suunnittelema, vuonna 1918 valmistunut rakennus, jossa oli tilat 70 lehmälle ja 26 hevoselle. Navettana rakennus toimi vuoteen 1957 saakka. Sen jälkeen rakennuksessa on toiminut mm. sopimuspalokunta.

Nähtävää ympäristössä olisi ollut enemmänkin, mutta poikkeuksellisesti pysäköintipaikat olivat vähissä. Lähelle pääsee myös ratikalla, jonka lähimmältä pysäkiltä on vain pieni pyrähdys.

Kävimme tutustumassa navetassa sijaitsevaan sisustuskauppa Severiinaan.  

Myymälässä on kauniita esineitä huonekaluista pieniin koristeisiin. Ihastuin muutamiin ruukkuihin, mutta ajatus niiden kuskaamisesta junassa ja bussissa sai torjumaan ostoaikeet. Toisinaan on kiva vain katsella ja ihastella.

Tahmelan huvila

Pyhäjärven rannalla sijaitseva Tahmelan huvila (entinen Tahmelan monitoimitalo) on rakennettu 1890-luvulla. Nykyisin talossa toimii Pirkanmaan rakennuskulttuuriyhdistys Piiru. Talossa on monenlaista ohjelmaa. Sauna lämpiää kolmesti viikossa. Saunasta voi pujahtaa järveen uimaan talvisinkin.

Kahvilassa voit nauttia keittolounaan tai juoda pullakahvit. Talossa on myös pikkuruinen Pispalan sivukirjasto. Yläkerrassa on huoneita, joita voi vuokrata edullisesti kulttuurityön tekemiseen.

Rakennus on kauniimpi järvenpuoleiselta sivulta. Taisimme olla kovin tohkeissamme, kun unohdimme käydä sitä kuvaamassa.

Tallipiha on entinen ratsuhevosten ja vaunujen toimipaikaksi rakennettu puutalomiljöö, joka sijaitsee Finlaysonin tehdasalueella, osoitteessa Kuninkaankatu 4. Alueella on useita viehättäviä puoteja, kahvila ja tapahtumia. Tallipihalla vierailee myös eläimiä (hevosia, kanoja, pupuja, lampaita, marsuja). Kahvila ja puodit ovat avoinna myös talviaikaan. Kannattaa kuitenkin tarkastaa aukioloajat etukäteen.

Yhdessä puodissa on myynnissä ihastuttavia huonekaluja ja tarvikkeita nukkekotiin. Lauri Karskela myy itse valmistamiaan huonekaluja, joista huomioni kiinnittyi erityisesti Ilmari Tapiovaaran suunnittelemiin pinnatuoleihin. Hyllyllä Tapiovaaran 1949 suunnittelema Fanett-tuolit. Näitä oli minunkin lapsuudenkodissani. 

Tallipihan rakennusten sisäänkäynnit on koristeltu kauniisti. Kivoja ideoita ja yksityiskohtia löytyy koko alueelta. Huomasimme tikkaille ripustetut lyhdyt. Idea jäi muhimaan päähäni, vaikka meidän tikkaat eivät ole kovin näkyvällä paikalla. Toisaalta, kuljemme itse enimmäkseen varaston kautta, jolloin mennen tullen näkisimme tikkaihin ripustetut lyhdyt. Tässäpä mietittävää seuraavalle syksylle.

Kissa on kissa kukkia päälaellaankin. Nämäkin esineet kuvasin yhdessä Tallipihan puodeista. Olisiko ollut Nooran putiikki.

Kivoja kaktuksia.

Poikkesimme myös Kukkatalossa tankkaamassa keväisiä värejä. Pääsiäinen näkyi jo vahvasti niin kukkien kuin koristeidenkin tarjonnassa. Täälläkin oli hienoja ruukkuja, mutta ne oli helppo jättää myymälään. Olisin tietenkin voinut istua junamatkan nurin käännetyn ruukun päällä.

Paljon teimme ja koimme kahdessa päivässä. Käveltyä tuli useita kilometrejä. Muutamat pullakahvitkin joimme ja pari kertaa lounastimme. Ilman muuta matkustimme myös tamperelaisen suosimilla ratikoilla, joihin minäkin tykästyin. Tällä kertaa sain tilaisuuden nähdä, kuinka Tampere kasvaa ja kehitty reunoiltaankin. 

Kivahan sitä on reissata ulkomaille, mutta paljon on näkemistä kotimaassakin. Minulla on vielä Tampereellakin moni paikka koluamatta. Valtavasti tietoa omaavan ystävän opastuksella ja seurassa matkaaminen on antoisaa. 

Kiitos Hannelelle ihanista hetkistä. 

Kotiuduttuani ehdin toivon mukaan taas palata teidänkin juttujenne pariin.
Hyvää alkavaa viikonloppua kaikille!