maanantai 11. toukokuuta 2020

Puutarhurin vilkas mielikuvitus


Minulla taitaa olla liian vilkas mielikuvitus. Luonnossa ja puutarhassa liikkuessa silmät havainnoivat kaikenlaista ja aivot sitten luovat niistä mielikuvia. Puun rungosta kurkistaa aivan selvästi pullonokkadelfiini, mutta onko ylempi kurkistaja kenties pallokala. Enpä tiennytkään kävelytien vierustalla kasvavassa lahoavassa puussa asustavan meren eläviä, kuivalla maalla. Tai siis kuivassa puussa.

Papaver nudicaule - Siperianunikko

Syksyllä kylvin siemeniä purkkeihin, jotka jätin talveksi kasvimaalle. Siperianunikot itivät pian kylvämisen jälkeen ja vihertyivät kevään tullen nopeasti. Yksi on jo ehtinyt kehittää nupun. Istutin siperianunikot viikko sitten kukkapenkkiin. Istuttaessani asetin taimen siten, että nuppu kaartui katsojaan päin. Kukka päättikin toisin ja seuraavana päivän käydessäni sitä katsomassa nuppu tuijotti puistoon. Tuskin se mitään edes näki edessään olevien tulppaaninlehtien yli. Ehkä hän on kovin ujo ja koittaa kainosti itseään käännellen totutella uuteen asuinpaikkaansa.

Paeonia tenuifolia - Tillipioni

Tillipioni se vasta ujo kaveri on. Hölmöyksissäni istutin sen muutama vuosi sitten keskelle kukkapenkkiä. Sinne tämän pikkuisen pionin olemus katoaa, nousevien väriminttujen, liljojen ja nepalinhanhikkien katveeseen. Mitähän päässäni tillipionia istuttaessa kulki? Ei ainakaan kovin montaa järkevää ajatusta. Jospa nyt muistaisin kaivaa ressukan ylös ja sijoittaa jonnekin parempaan paikkaan. 

Trillium erectum - Punakolmilehti

Punakolmilehden kukkaa katsellessa ajattelen, että katolinen nunna on muuttanut puutarhaani. Huivi päässään katse maahan luotuna hän koittaa olla huomaamaton ja antaa minun rientää nopeasti ohitseen. Istutin punakolmilehden metsäpuutarhaan, joka ei enää ole varjoisa, eikä metsäpuutarha laisinkaan. Metsä lähti, jäi pelkkä puutarha, johon aurinko porottaa lähes samalla tavoin kuin kaikkialle muuallekin tällä tontilla. Punakolmilehteä oksallaan suojaava rhodo siilaa osan paisteesta. Punakolmilehti saa siis jatkaa eloaan rhodon kainalossa ihan niin kauan kuin haluaa. Olen iloinen jokaisesta vuodesta, jonka se puutarhassani viettää.

Nimetön tulppaani tuivioiden lomassa.

Kasveja istuttaessa olisi hyvä ajatella myös niiden tulevaisuutta. Pakko tunnustaa, että usein syksyllä sipuleita piilottaessa ideat ovat hakusessa. Kaupasta lähtee mukaan yllätyspusseja, kun kerran halvalla saa. Kotipihassa sitten pyörin väkkäränä miettien, mihin tämänkin pussukallisen taas tungen. Puolustuksekseni sanottakoon, että kuvan tulppaanit istutin tuivioiden viereen havujen ollessa vielä huomattavasti pienempiä. Ehkä kuvittelin tuivioiden venyvän vain yhteen suuntaan jättäen tulppaaneille runsaasti tilaa. Havut kasvoivatkin joka suuntaan. Vaan sinnikäitä ovat tulputkin. 


Saaripalstan Saila puhui postauksessaan "susirumista" tulppaaneista. Vaikka jokaisella on mieltymyksensä ja toisen ruma on toisen kaunis, ymmärrän, mitä hän tarkoitti. Joskus vain joku kasvi kirjaimellisesti pistää silmään ja siitä haluaa eroon. Tai ainakin siirtää sen jonnekin sopivampaan paikkaan. 

Minulla kasvaa kuvan punainen tulppaani Kiemurapenkissä. On sillä pari kaveriakin, mutta tämä yksi keikkuu keskellä suurimpana osuen silmään, vaikka katsoisi kokonaan muualle. Ei se ole rupinen eikä tahmea eikä meluisakaan, jos jotain vikoja etsii. No, yksinkertaistettuna se on väärässä paikassa. Luultavasti myös ensi vuonna, sillä tillipionin lailla yksittäisen sipulin kaivaminen muiden keskeltä on vaarallista toisten juurille. Niinpä asian teknistä suoritusta suunnitellessa koko homma unohtuu.

Tulipa tarda - Parvitulppaani

Monilla sipulikasveilla on sellainen jännä ominaisuus, että jotkut niistä kukkii ensimmäisenä vuotenaan runsaana. Seuraavana mullasta nousee viisi ja kolmantena saa olla onnellinen siitä yhdestäkin kukasta. Vikaa on välillä puutarhurissakin, sillä lapion kanssa tulee heiluttua tyystin unohtaen vuotta vanhemmat sipuli-istutukset. Multapaakkua nostaessa ihmettelen, mikä mahtaa tämäkin sipuli olla. Yleensä peittelen sipulit takaisin joko samaan tai kokonaan uuteen paikkaan. Niin sitten ympäri puutarhaa on yksinäisiä ratsastajia, joiden menoa katsellessa joutuu hetken miettimään näkemänsä reittiä kyseiseen paikkaan.

Taraxacum officinale - Voikukka

Voikukka taitaa olla eräs tunnetuimpia rikkakasviksi nimettyjä kukkia. Mitenkähän se käyttäytyisi, jos sitä alkaisi vaalia hellästi ja istuttaa joukoittain yhteen paikkaan kaunistamaan keväistä kukkapenkkiä. Antaisi sille luvan kukoistaa omassa ylhäisyydessään siskojensa, vanhempiensa, serkkujensa ja kaikkien kaveriensa kanssa. Puutarhuri pyörisi ympärillä kameran kanssa onnesta mykkyräisenä.

Silkkaa satua. Voikukka pukkaisi juurensa tanakasti ja pysyvästi paikalleen vuosiksi eteenpäin. Keltaisten kukintojen muuttuessa valkoisiksi siemenpilviksi puutarhan tulevat voikukkakasvustot olisivat taattuja. Niin myös naapureiden. Kukkiminen kestäisi lyhyen jakson ja sen jälkeen paikalla olisi lyhyenläntiä lehtiruusukkeita, joissa ei paljon ihasteltavaa loppukesäksi riittäisi. Saattaahan sieltä kukka silloin, toinen tällöin nousta. Paras anti on kuitenkin ohikiitävän lyhyt. Taidanpa vastedeskin kitkeä voikukat pois kukkapenkeistä ja nurmikolla kukkivat ajan ruohonleikkurilla pyörryksiin.

Ribes sanquineum - Ruusuherukka

Eräs sukulaiseni sanoo äitienpäiväkukkaa narinapuskaksi. Tämä on hänen vaikeaselkoista huumoriaan, ei hän sillä pahaa tarkoita. Itse en ole koskaan halunnut perinteistä äitienpäiväruusua. Varmaan olen niitäkin saanut ja jokaisesta iloinnut. Parhaita äitienpäiväkukkia ovat kuitenkin monet puutarhaan liittyvät hankinnat, joita ehdotusteni pohjalta olen Ukkokullalta ja lapsilta saanut. Hankintoja, jotka olisivat useimmiten joka tapauksessa meille tulleet. Oli sitten kyse mullasta, marjapensaista, kirsikkapuusta.

Tänä vuonna metsästin ahkerasti ruusuherukkaa menehtyneen puskani tilalle. Lopulta päädyin tilaamaan kaksi pensasta puutarhamyymälästä. Saapuivat kukkivina sopivasti äitienpäiväksi. Ukkokullan kysyessä äitienpäiväkukkatoivetta, päästin hänet helpolla ja ehdotin ruusuherukoita. Niinpä sitten lauantaina noudimme pensaat myymälästä ja äitienpäivä sujuikin rattoisasti ruusuherukoita istuttaessa. Ukkokulta laittoi sillä välin ruokaa, mikä järjestely sopi minulle mainiosti.

Prunus 'Accolade' - Koristekirsikka Kevätsuudelma

Mukavaa viikkoa ihan jokaiselle!
 

28 kommenttia:

  1. Kukkivat ruusuherukat ovatkin oikein hyvä äitienpäivälahja. Kauniit kukkiessaan. Eikä löydy joka puutarhasta. Eilen kaivoin soraan juurensa tehnyttä voikukan paaluvartta. En saanut sitä lopulta pois, mutta oli niiiiin pitkä ja paikoin paksu varsi, että muistan taas miksi voikukka jaksaa iloisesti kukkia, vaikka olisi kuinka kuuma paikka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen tosi tyytyväinen näihin "äitienpäiväkukkiini". Joka vuosi ne eivät taida yhtä runsaina kukkia, vaan ei haittaa. Hyvää kannatta odottaa.
      Välillä voikukilla on ihan hillittömän pitkä juuri. Voikukkaraudallakaan ei niitä kokonaan aina saa ylös. Kitkeminen kyllä sinänsä tuottaa tulosta. Vaikka naapureista uusia tulee tasaiseen tahtiin.

      Poista
  2. Ihana ruusuherukka! Minäkin annoin aikoinani äidilleni lahjaksi perennoja tai pensaita. Ne ovat ehkä pitkäikäisempiä kuin ruukkuruusu.
    Meidän pihalle levisi voikukkaa juurikin naapurin pellolta.Se kukki joku kesä ihan keltaisenaan ja arvata saattaa, että sen jälkeen meidän takapihan rinne on keltaisenaan! Olen koukkinut sieltä kymmeniä juuria pois voikukkaraudalla. Ja työ senkun jatkuu.
    Kylläpä meidänkin pihalta löytyy vikaistutuksia, minä kun en oikein usko ohjeita, että joku kasvi todellakin voi kasvaa isoksi. Eihän meidän pihalla...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Perinteisen ruukkuruusunkin voi istuttaa pihaan, mutta kokemukseni mukaan ne eivät ole kovin pitkäikäisiä. Riippuu tietenkin ruususta. Myymälät ovat täynnä kaikkea ihanaa, joten joka vuosi voi esittää uuden ja innostavan vaihtoehdon. Äidit tykkää.
      Sepä se voikukassa onkin, ettei pelkästään oman pihan kitkeminen pitkälle auta. Nurmikolla se ei sinänsä paljon haittaa, mutta kukkapenkeissä kyllä. Ja pihakäytävillä. Ehkä lähden tänään voikukkatalkoisiin, kun sade on loppunut ja lumi alkaa vihdoin sulaa.
      Taitaa vähän joka pihalla olla vikaistutuksia. Toiset eivät vain kerro ja toiset eivät väliä.

      Poista
  3. Upea tuo ruusuherukka, tosi hyvä äitienpäivälahja! Minäkin olen aina monivuotisia kasveja toivonut äitienpäivälahjaksi. Niistä jää ihana muisto pitkäksi aikaa. Oikein hyvää alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikäs sen parempi äitienpäiväkukka kuin jokin toivekasvi. Niistä on todellakin iloa vuosiksi eteenpäin.
      Samoin sinulle mukavaa alkanutta viikkoa!

      Poista
  4. Ruusuherukka onkin hyvä äitienpäiväkukka! Omani on tuottanut tänä vuonna iloa itseni lisäksi myös muille. Aika moni ohikulkija on jäänyt sitä ihastelemaan ja viime päivinä kertonut pensaan nimen usealle kyselijälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luinkin postauksestasi, kuinka ruusuherukkasi herätti ohikulkijoissa ihastusta. Sellainen lämmittää myös omaa sydäntä.
      Tänä keväänä ruusuherukka näyttää kukkivan erityisen hienosti.

      Poista
  5. Yllätyksien alkuvuosi ja myös tämä kevät. Lumi- ja räntäsadetta tupruttaa, eipä ole ihme jos ihan kuivalla maalla lahoavan puun rungosta ilmestyy satukaloja tai jotain muuta. Oli se mikä tahansa niin ainakin näillä käävillä on ”ilmettä”.
    Tuo ruusuherukka on todella kaunis pensas. 🌹

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo käävät naurattavat joka kerran ohi kulkiessa. Ihan kuin kurkkisivat kävelijöitä kolostaan.
      Lumisade loppui runsas tunti sitten ja maastakin on jo alkanut sulamaan. Toivottavasti jäi tämän kevään viimeiseksi lumisateeksi.

      Poista
  6. Tää oli hauska postaus!
    Tuo ensimmäisen kuvan kääpä on aivan ilmetty pallokala. Luonnossa näkee paljon erilaisia naamoja ja muuta hauskaa, kun pysähtyy katsomaan.

    Ja meillä on perheessä myös tapana kysellä toisen mielipiteitä näissä lahja-asioissa. Juuri äitienpäivän alla puhuttiin miehen kanssa, että hänen on yhtä vaikeaa itse ostaa minulle yksin jotain puutarhaan liittyvään, kuin minun hänelle jotain golffiin tai perhokalastukseen liittyvää. Kumpikin olemme omien harrastustemme asiantuntijoita ja on hyvä joko ostaa itse tarpeelliset jutut tai sitten täsmätoivoa jotain.
    Sain kyllä pojalta myös valkoisen äitienpäiväruusun. Oikein liikutuin, kun hän oli tiennyt, että minulle pitää ostaa valkoinen ja mummolle punainen.

    Itsekin ostan äidille ja anopille lahjaksi aina jotain monivuotista. Välillä olemme vieneet anopille myös ihan multaa. Siitä hän on ollut erityisen ilahtunut.

    Nuo ruusuherukat ovat tänä vuonna kyllä ihan uskomattoman kauniita. Ja tuosta lahjasta on iloa varmasti tulevaisuudessakin pitkään.
    Mahtavaa on myös, että kasvia katsoessa muistuu mieleen kivat muistot äitienpäivästä vuodelta 2020.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi fiksua kysyä lahjansaajan mielipidettä. Pienten lasten toiveet on helppo tietää, mutta kasvamisen myötä lapsilla saattaa olla yllättäviä toiveita. Sama koskee miehiä. Joku voi sanoa, että lahjan yllätyksellisyys meneteteään, kun kysyy toiveita etukäteen. Parempi niin, kuin hankkia turhaa roinaa, josta saaja ei yhtään tykkää.
      Ihanasti huomattu pojaltasi. Hän on selvästi sisäistänyt lempivärisi.
      Puutarhaihminen ymmärtää, että toinen tykkää multalahjasta. Kuorman multaa olen minäkin joskus saanut ja siitä iloinnut paljon enemmän kuin satunnaisesti markettiruususta.
      Ruusuherukka kukkii tänä vuonna runsaana. Ihan yllätyin, kun puutarhamyymälässä myyjä kantoi kaksi täydessä kukassa olevaa pikkupensasta. Olistpa nähnyt, miten ylpeänä kannoin niitä kohti parkkipaikkaa.

      Poista
  7. Ruusuherukka on ihanan näköinen minun äitienpäivä " kukka " on vielä hankkimatta kun ei olla puutarhoilla kerkinyt käymään mikä se on ei vielä ihan varmaa tietoa ole. Meilläkin näitä yksinäisiä ratsastajia ratsastaa aina ei niiden paikkaa kerkiä vaihtamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulla on siis lahjansaajan ilo edessä. Yleensä minulla on kasvien hankintalista jo tässä vaiheessa pitkä ja nyt nuo ruusuherukat ihan etusijalla. Oli siis helppo vastata Ukkokullan kysymykseen.
      Monet yksinäiset ratsastajat jäävät koputtelemaan paikoilleen. Jotkut häviävät ajan myötä, jotkut jatkavat eloaan ja joskus jonkun muistaa jopa siirtää.

      Poista
  8. Hih, hauskat puukalat. Ylempi on ihan selvä blobfish, pistä googlen kuvahaku ja hämmästy :D

    Puutarhan yksinäiset ratsastajat ovat niin tuttuja täälläkin. I
    han ovat omia neronleimauksia muutamat oudot istutelmat ja vanha sanonta: itse olen aina itseäni kiittänyt ja kiitosta on riittänyt pätee surullisen hyvin. Nyt pitäisi piakkoin kaivella pari hönöistutuspionia ylös, korjata muutaman jaloruusun tilanne ja keskittää päivänliljat yhtenäisemmäksi kokonaisuudeksi. Kuvittelin, että päivänliljat ja syysleimut olisivat yhdessä toimiva kombo. No ehkä teoriassa joo, mutta käytännössä päivänliljat litistyvät rehottavien leimujen katveeseen.

    Ruusuherukka on hieno! En ole siihen aiemmin juuri mitään huomita kiinnittänyt, nyt vasta koin kirkastumisen, kiitos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävin googlettamassa blobfishin ja ihan on näköinen.
      "Pottunenäinen" yrmyleuka, joka on varmaankin ulkonäköään herkempi.

      Ukkokulta sanoi joskus vuosia sitten, että meillä on keksitty taloudellinen kasvien kierrätys. Joka kasvi istutetaan ja kaivetaan vuorollaan niin, että ne kiertävät joko ympäri taloa tai tonttia. Alkuun tokaisu pitikin hyvin paikkansa, mutta vähitellen olen paremmin oppinut suunnittelemaan ja ennakoimaan. Edelleen harhalaukauksia sattuu. Eipähän loput työt puutarhassa.

      Hauska kuulla, että muillakin on "viisaita" älynväläyksiä. Toisinaan tuntuu, ettei kukaan muu keksi yhtä idioottimaisia istutuskomboja. Usein syynä on jonkinlainen puutarhaväsymys. Kun riittävän paljon siirtää, istuttaa uutta ja kiertää lapion kanssa, tulee jotenkin sokeaksi. Haluaa vain nopeasti ratkaista asian ja siinä vaiheessa mutkat menee turhan suoriksi. Onneksi kasvien siirtäminen on mahdollista, eikä suuria vahinkoja pääse tapahtumaan.

      Ruusuherukka on ihastuttava eli ole hyvä. Tällaista se puutarhabloggarin elämä on. Jatkuvasti tulee uusia valaistumisen hetkiä ja silloin askel käy kohti taimimyymälää.

      Poista
  9. Ruusuherukka on oivallinen äitienpäivälahja. Minullakin on niitä tulppaaneja jotka miellyttivät myyntipakkauksen kuvassa mutta livenä ei. Nyt tuli taimitilauksessa kaupan päälle sysirumia liljoja. No, laitoin ne maahan mutta kivimuurin väärälle puolelle etteivät osu silmään liian tiuhaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika hauskaa istuttaa vähemmän kauniit tulput kivimuurin väärälle puolelle. Ehkä siellä joku rusakko katselee niitä ihmeissään.
      Välillä tuntuu, että taimitilausten bonuspussit ovat niitä myymättä jääneitä. Joskus ne on ihan kivoja, mutta mukavampi olisi saada bonukseksi jotain mieluista tai reilu alennus.

      Poista
  10. Hih, kyllähän tuokin tulppaani on kuin huutomerkki. Sen aikaa kun se kukkii, pian se on onneksi muisto vain :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lumisade kukisti punaisen stop-merkin. Terälehdet irtosivat ja rauha palasi.

      Poista
  11. Eilen käveltiin Turun luonnonsuojelu alueella, niin siellä oli kaatunut vanhapuu, niin siihen on muotoutunut norsun poikanen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva juttu. 90-luvulla oli Ruokolahdella leijona ja nyt Turussa norsunpoikanen. Mielikuvitus tuo huumoria päivään.

      Poista
  12. Ruusuherukka on hieno äitienpäivälahja ja vielä kukkivana saatu kera istutusavun. Minäkin toivon mieluummin jotain muuta kuin tavanomaisia ruukkuruusuja, vaikka kauniita ovatkin. En ole saanut niitä kestämään kovin hyvin pidempään.
    Välillä kuvat eivät vastaa todellisuutta, ainakaan tulppaanien kohdalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerrostaloasuntoon on tietenkin hankala toivoa ruusuherukkaa. Ellei omista isoa parveketta. Silloin ruukkuruusulla on paikkansa.
      Aina ei tosiaan sipulipussukoiden kuvat vastaa todellisuutta. Ostopäätöksiä tulee kyllä tehtyä usein juuri sen kuvan perusteella. Ainakin sen jälkeen, kun ne omat suosikit on jo ostanut ja kaupassa ei voi ohittaa "kolme kahden hinnalla" -tarjouksia.

      Poista
  13. :)kyllä minäkin näin ihan samat jutut..puun kolossa.
    Mielikuvitus ,;))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että näit samat hahmot. Mielikuvitus tuottaa välillä hassuja juttuja. Harvoin sentään mitään ikävää.

      Poista
  14. Hauska postaus! Luonnosta löytää vaikka mitä hassua, kun pysähtyy tarkemmmin tutkimaan. Minä näen tuossa ylemmässä käävässä meriahvenen tai koikarpin.
    Välillä kasveja eksyy vääriin paikkoihin. Milläs sitä syksyllä kasveja siirrellessä huomaisi ihan jokaisen kukkasipulin erotella juurten seasta. Onneksi silmään pistävän yksilön voi nappaista maljakkoon. Voikukkarauta on kukkasipulien siirtämiseen kelpo väline. Sillä pääsee vähimmin vaurioin toisten kasvien seasta kaivelemaan häiritsevän sipulin pois. Talikollakin onnistuu joskus, jos kukkasipulin varsi kestää vetää sipulin pois, kun talikolla höllää varovasti juurakoita siltä kohdalta. Jonkun kerran on tullut kokeiltua siirtämistä...
    Ruusuherukka onkin ihana äitienpäivälahja. Minunkin puutarhassani muutama kasvi on äitienpäivälahjoiksi saatuja. Tänä vuonna en saanutkaan puutarhakasvia, sillä tarkoitus oli hankkia uusi kamera. Sopivaa on jo vähän katseltu, mutta odotellaan vielä, jos tulisi tarjouksia. Mikään kiirehän sillä ei ole, kun entinen vielä toimii. Kuvanlaadussa ja kuvausominaisuuksissa vain on vähän valittamista, mutta eipä halvalta kameralta voi vaatia hyvää tulosta vähässä valossa tai kirkkaassa auringonpaisteessa kuvaamisesta. Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meriahven on tuttu, mutta koikarppi oli pakko googlettaa. Meriahven sopii hyvin ylempään kääpään.
      Voikukkarauta on käypä väline. Omani on vääntynyt ja oikaisussa todennäköisesti hajoaa kokonaan. Uusi on tarpeen hankkia. Sellainen kapealapainen lapio on myös hyvä sipulien ja muiden kasvien kaivamisessa valmiissa perennapenkissä. Niitä on vain vaikea löytää. Sinänsä yksittäinen sipuli ei niin paljon haittaa, ettäkö pitäisin kiirettä sen kaivamisella. Senhän voi tosiaan poimia maljakkoon.
      Olen kuvannut nyt runsaan puolitoista vuotta Olympus E-M10III:lla (minijärkkäri), johon ostin viime syksynä uuden ja paremman objektiivin. Olen todella tyytyväinen. Aiemmin kuvasin Canonin järkkärille, mutta putkineen se painoi tosi paljon. Eikä myöskään mahtunut käsilaukkuun, kuten tämä Olympus (ei kyllä ihan pikkuiseen laukkuun sekään). Eräällä kurssilla opettaja sanoi, että paras kamera on se, joka on mukana. Tulee kuvattua paljon enemmän, kun kamera kulkee helpommin mukana. Hyvä kamera on kallis investointi, mutta huonon kameran kanssa tulee vain kiukkuiseksi. Toivoin synttärilahjaksi kukkien ja tavaran sijasta panostuksia kameran hankintaan. Se helpotti hankintapäätöstä ja johti mieluisaan kameraan.
      Mukavaa viikkoa sinullekin!

      Poista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!