Kukka ja kalenteri

Maritin ja Penan valkoinen atsalea.

 

Marraskuun viimeisiä hetkiä viedään. Sitten siirrytäänkin joulukuuhun, joka on yhtä pitkä, kuin muutkin kuukaudet. Minusta se vain tuntuu aina paljon lyhyemmältä, mikä johtuu luultavasti juhlapäivien aiheuttamasta rikkonaisuudesta. Tänä vuonna on erityisen vaikea päästä mukaan juhlatunnelmaan. Omalla kohdalla siihen vaikuttaa pitkälti anopin kuolema ja maailmanpoliittisesti epävakaa tilanne. Toki pienten lasten puuttuminen lähipiiristä on myös asia, jonka vuoksi joulun taika ei kosketa entisellä tavalla.

Vihdoin uusi Pihakalenteri kolahti postilaaitkkoon. Tilasin sen jo aikoja sitten, joten ehdin jo kaivata uuteen kalenteriin tutustumista. Joitakin merkintöjäkin on jo tulossa tammikuulle. Tämä Pihakalenteri on ilmestynyt 17 vuoden ajan. Minulle tämä on 12.

Kalenterista löytyy tuttuun tapaan puutarhakalenteriin liittyvät aiheet, kuten auringon nousut ja kuun vaiheet, puiden, pensaiden ja köynnösten leikkuutaulukko sekä kylvökalenterit. Tilaa päivittäisille merkinnöille on mukavasti ja lisäksi joitakin kokonaan tyhjiä sivuja vaikka omilla muistiinpanoilla täytettäväksi. Kauniita kuvia on runsaasti. Kalenterin toimittajien erilaiset artikkelit ovat kiinnostavaa luettavaa. Tuttuun tapaan kalenterin toimittavat Saila Routio, Linda Peltola ja Pirkko Kahila.

Onnetar suosi minua Leena Lumi järjestämässä "Vuoden 2022 Kauneimmat kirjan kannet" -arvonnassa. Valittavana oli useita kirjoja, joista monta olin jo ehtinyt lukea. Niinpä valintani osui Håkan Nesserin "Kirjailijan viimeiset päivät" -kirjaan. Nesseriä olen lukenut aiemminkin. Tämä kirja sopii myös Ukkokullan lukemistoon. Kiitos Leenalle arvontavoitosta!

Rean ja Ollin perh. kimppu.

Ystävät ja naapurit ovat muistaneet kauniilla kimpuilla runsas viikko sitten menehtynyttä anoppiani, Ukkokullan äitiä. Minusta surukimpun lähettäminen omaisille on hieno tapa ottaa osaa toisten suruun.

Ullan ja Virpin kimppu

Kukat kuihtuvat aikanaan, mutta muisto niistä jää mieleen. Kuvasin kimput vahvistaakseni muiston säilymistä. Kauniita ja tyylikkäitä kimppuja.

Charlotte Russe viikonlopun kahvipöytään.

Olin viime viikolla joululounaalla Ikeassa. Luitte oikein - Ikeassa. Miljöö ei todellakaan ollut parasta A-luokkaa, mutta tarjolla oli hyvää ja edullista jouluruokaa. Kaikkea sitä perinteistä, jota löytyy monen perheen aattopöydästä. Salaattia, kurkkua, tomaatteja, rosollia, tilli- ja sinappisilliä, graavilohta, skagenia, sienisalaattia, porkkana- ja lanttulaatikkoa, imellettyä perunalaatikkoa, kinkkua, kalkkunaa, lihattomia lihapullia, keitettyjä perunoita, kermakastiketta, ruislimppua, maalaissämpylöitä, pippurituorejuustoa. Jälkkäriksi omena-viikunajugurttia, pipareita, glögiä. Juomasaarekkeen juomat samaan hintaan. 

Espoon Ikeassa ei ollut lounasaikaan kummoistakaan ruuhkaa, joten pöytä löytyi helposti. Ruokaa sai hakea omaan tahtiinsa niin paljon, kuin jaksoi tai halusi syödä. Ihan kelvollinen vaihtoehto niille, jotka haluavat nauttia tavallisista jouluruoista, mutta eivät välttämättä ole innokkaita jokaista niistä omaan aattopöytään hankkimaan. Meidän perheessä esimerkiksi miesten vatsat eivät tykkää lanttulaatikosta. Niinpä en sitä pelkästään itseäni varten viitsi valmistaa.

Ikeasta tarttui mukaan paperinen joulutähti ikkunaan. Inventoin omat kausi- ja jouluvalot sillä seurauksella, että yksi jos toinenkin valosarja lähti joko rikkinäisenä energiajätteeseen tai vääränlaisena kiertoon. Vanhimmat eivät olleet ledejä. Ne vein SPR:n Konttiin. Jollekin ehkä energiankulutuksella ei ole samanlaista merkitystä, kuin minulle. Ei vain sielu siedä laittaa ehjää tavaraa suoraan roskiin.

Tähden ripustaminen ikkunaan tuotti melkoista ähellystä ja puhellusta. Harvassa huushollissa pistokkeita löytyy katonrajasta. Tähden johdon kiinnitin verhotankoon nipsuilla ja piilotin loput johdosta sivuverhon taakse. Onneksi johto oli niin pitkä, että se ulottui seinän alaosan pistokkeeseen. Ja onneksi tässä huoneessa on sivuverho, jonka taakse johtohärpäkkeet saattoi kätkeä.

Ensimmäinen ruokakaupasta kotiin kannettu amaryllis avautui. Mieli tekisi vaaleanpunaista Rozettaa. Sitä ei taida löytyä marketeista eikä ihan kaikista kukkakaupoistakaan. Ehkä käyn vielä jossain vaiheessa Espoon puolella, josta viime vuonnakin Rozetan löysin. Juuri nyt surukimput ovat vielä kauneimmillaan, joten iloitsemme niistä.