Valonrakkautta

Kuka tykkää kesästä, kuka talvesta. Joku toinen viihtyy koleassa, toinen kaipaa aina lämmintä ja kolmannelle kelpaa mikä vaan. Seuraavaksi meinasin sanoa, että varmasti kaikki kaipaavat valoa, mutta luultavasti niitä mieluummin pimeästä nauttiviakin on. Itse pidän valosta niin sisällä kuin ulkonakin. Näin helmikuun kääntyessä lopulleen valon lisääntymisen ulkona jo huomaa selkeästi. Aamuvarhaisella ei pitkään tarvitse päivän valkenemista odottaa ja arki-iltanakin ehtii pihalla pyöriä ilman taskulamppua.

 
Monia asioita tulee pidettyä itsestäänselvyytenä. Valoakin. Varsinkin silloin, kun siitä ei ole puutetta. Runsaan kuukauden päästä tulee vuosi siitä, kun kunta kaatoi tonttiamme kahdelta sivulta ympäröivän metsikön tierempan alkajaisiksi.

Ei kulu päivääkään, ettenkö iloitsisi pihallemme ja kotimme huoneisiin tulvivasta valosta. Siitä valosta, josta saatoin vain unelmoida metsän ollessa paikallaan. Istun usein pitkäänkin olohuoneen sohvalla ja vain katselen ikkunasta näkyvää taivaanrantaa, pilvien kulkua taivaalla ja laskevan auringon maalaamia akvarellisävyjä pilvissä. Mahtaako niiden katselemiseen koskaan kyllästyä? En usko.

Puutarhan nukkuessa lumen alla talviuntaan, on aikaa miettiä syntyjä syviä ja pohtia monenmoisia ajatuksia. Vaikka siinä sohvalla taivaanrantaa katsellessaan. Sunnuntaista auringonvaloa ihaillessani totesin, että yhä on tuoreessa muistissa kesät talvet pihaamme leimannut varjoisuus ja ajoittain vallitseva suoranainen pimeys. 

Kaivoin arkistosta vuoden takaisia kuvia nähdäkseni, millainen vaikutus metsällä oli näin talviaikaan. Aurinkoisia talvipihakuvia en lähivuosilta löytänyt. Aurinko on varmasti muinakin talvina paistanut, vaan ei kovin tehokkaasti meidän pihalle. 

Olopiha 23.2.2017 klo 12.27

Olopihan taustalla näkyy sankka puusto. Isojen kuusten joukossa kasvoi runsaasti leppiä, jotka aikaa myöten lahosivat pystyyn ja kaatuilivat konkeloiksi toisia puisia vasten. Metsikkö ei ollut kovin suuri ja naapuritalot ovat aivan sen takana. Metsikössä kulki polkuja ristiin rastiin ja niitä pitkin oli suosittua oikaista kahden tien välillä. Alueen lapset leikkivät metsässä ja se oli myös Juusolle mieluinen tutkimis- ja nuuskimispaikka. Puut antoivat myös meille näkö- ja tuulisuojaa.

Olopiha 18.2.2018 klo 15.50

Metsä meni ja näkymä naapureihin aukeni. Metsän tilalle, meidän ja naapureiden väliin tulee valaistu hiekkapintainen kulkureitti alapihan taakse rakennettavalle korttelipallokentälle ja leikkipaikalle. Pieni pallokenttä paikalla oli jo meidän muuttaessa ja siellä omatkin muksut oppivat mm. ajamaan pyörällä. Nykyisin sen enempää pikkulapsia kuin koululaisiakaan ei meidän alueella kovin paljon ole, joten siinä mielessä pallokenttä tulee vähän jälkijunassa. Mutta onhan se valmiina tuleville lapsiperheille, kun eläköityvä väki aikanaan myy talonsa.

Alapiha portaiden yläpäästä kuvattuna 23.2.2017

Kunnan metsikkö kaartui tonttimme toiselle sivulle, alapihan taakse. Vielä muutama vuosi sitten toimme veneen omalle tontille talvisäilytykseen läheisen kujan kautta (kuvan vasemmassa yläkulmassa, ei kylläkään näy). Hämmästyttävän nopeasti luonto ottaa omansa ja pajut ja muut kasvit kasvavat, kun kukaan ei enää niiden kasvualueilla kulje. Tuonne, puiden tilalle rakentuu tulevan kesän lopulla pallokenttä. 

Alapiha portaiden yläpäästä kuvattuna 18.2.2018

Alapihankin taakse avautui näkymä naapuritaloihin, joista moni on ollut olemassa saman ajan kuin oma talomme. Puiden kaatamisen jälkeen alapihan takainen alue on ollut työmaavarikkona. Välillä siellä on ollut melkoinen melske, kun rekat ovat tuoneet soraa ja muita maa-aineksia, joita sitten kuormattiin toisiin ajoneuvoihin vietäviksi putkikaivantoihin ja tierakennelmiin. Siellä on monenmoisia putkia ja kaivureiden vaihtokauhoja sekä työmiesten taukokoppi. Melua ja pölyä on riittänyt aamuvarhaisesta välillä pitkälle iltaan.

Puistopääty 23.2.2017

  
Talon päätyyn olen kerännyt varjon ja puolivarjon kasveja, metsäpuutarhaksi paikkaa olen kutsunut. Valon ja lämmön määrä on metsän kaatumisen jälkeen muuttunut melkoisesti, joten saapi nähdä, kuinka metsäpuutarhalleni käy.

Puistopääty 18.2.2018

Mikäli vanhat kasvit eivät enää paljosta valosta tykkää, en niitä ala suremaan. Mieluummin olen ilman metsäpuutarhaa, kuin että koko puutarha olisi pelkkää metsäpuutarhaa. Yksi iso ongelma metsikön kaatumisesta tuli ja se on haapojen runsas vesominen. Taimia putkahtelee sieltä täältä ja niiden kasvuvauhti on aika hurjaa. Niiden juuret ulottuvat varmasti Kiinaan saakka ja kunnan puolelta ne luikertelevat meillekin. Ihan mahdotonta kaivaa juuria valmiiksi rakennetuilta alueilta. On vain käytävä väsytystaistelua niiden kanssa ja katkottava sen, minkä ehtii ja esiin saa.

Sisäänkäynnistä puistopäätyyn 23.2.2017

Tämän kuvan katsominen ja vertaaminen alla olevaan kuvaan tuottaa eniten iloisia tuntemuksia. Kuinka inhosinkaan tuota sankkaa ja huonokuntoista puustoa ja sen tuomaa pimeää koleutta aivan tontin kupeessa. Etupihalle ei aurinko paistanut milloinkaan. Kaikki kasvava vääntyi vähitellen kasvamaan vinoon valoa etsiessään. Eikä tuolla reunalla mikään tahtonut viihtyäkään.  

Osa tonttimme päädyssä olevista puista oli tarkoitus jättää. Kunnan puutarhurin mukaan sankassa metsässä liian lähellä toisiaan kasvaneina ne olivat kuitenkin niin huonokuntoisia, että voimakkaasti harvennettuina muodostivat kaatumisvaaran myrskyisinä päivinä. Näin koko alueen puut laitettiin nurin. Oli siellä joukossa muutama kaunis mänty ja jokusen muunkin puun olisi mielestäni voinut jättää, mutta ei siinä asukkaita kuunneltu. 

Tuolle alueelle ei ole tehty minkäänlaista maisemointisuunnitelmaa, koska sen ajateltiin jäävän enemmän luonnontilaiseksi. Nyt paikka on parturoitu paljaaksi ja maapohja rikottu raskailla ajoneuvoilla. Pian se on pelkkää lepikkoa, vatukkoa ja horsmakasvustoa, mikä ei ehkä ole kovin fiinin näköistä alueen toisen reunaan siistittävän ja rakennettavan ilmeen rinnalla.  

Sisäänkäynnistä puistopäätyyn 18.2.2018

Oli se vaan huiman hieno kokemus viime kesänä istua illalla keittiössä ja katsella laskevien auringonsäteiden leikkiä verhoissa ja pöydän pinnalla. Kokemus, jota en ollut kuvitellut enää tässä talossa näkevänikään. Niin monta kertaa kunta on tierempan aloittamista siirtänyt ja rahat jonnekin muuhun kohteeseen käyttänyt, että toivo alueen uudistuksista oli jo hiipunut. Talvitauon jälkeen tieremppa jatkuu huhtikuussa ja silloin se siirtyy meidän kotitielle. Melu ja pöly tulee varmasti ajoittain hiertämään hermoja, mutta se on ohimenevää.

Linnunjäljet lumella

Kaikki uudistukset tuovat mukanaan hyviä ja huonoja asioita. Mikään toimenpide ei miellytä kaikkia. Varmasti itsekin tulen kerran jos toisenkin manaamaan jotain tähän metsän kaatumiseen ja alueen teiden kohentumiseen liittyvää asiaa. Siitä huolimatta uskallan väittää, että pelkästään valon määrän lisääntyminen pihallamme on asia, joka saa mahdolliset haitat tuntumaan pikkuseikoilta. 

Viisi parasta puutarhamuistoa menneeltä kaudelta -haaste

Tulipa Sun Lover

Sain Maatiaiskanasen Elämää -blogista kivan haasteen, joka sopiikin erinomaisesti syksyyn, jolloin mennyt puutarhakausi on vielä hyvin mielessä, mutta töitä sen verran vähän, että ehtii tietokoneenkin äärellä istumaan.

Olipa todella vaikeaa valita viisi parasta puutarhamuistoa, sillä kuvia katsellessa kivoja asioita muistui mieleen lukuisia ja vaikea niistä oli jotain tiettyä nostaa toista paremmaksi. Tämän haasteen myötä palasin kevääseen, kesään ja koko kasvukauteen. Aikamatka kuvien parissa oli virkistävä ja toi uudenlaisia näkökulmia muistoihin. 

Tarhakylmänkukka - Pulsatilla vulgaris

  
Osa näistä esille nostamistani aiheista tulee jäämään kuluneen kasvukauden historiaan ikimuistoisina. Osa ehkä toistuu tulevinakin vuosina. Aika näyttää.

19.4. Metsän rippeet jäljellä, pian lähti loputkin.

1. Metsän kaatumisen myötä tuli lisää valoa

Meidän puutarhan kasvukauteen merkittävästi vaikuttanut seikka pidemmälläkin tähtäyksellä on ollut tonttia kahdelta sivulta rajanneen metsikön kaataminen. Alueen teiden, valaistuksen ja korttelipallokentän rakentamista on odotettu vuosikausia. Alusta asti olemme tienneet metsikön joskus häviävän, mutta eipä maiseman totaalista muutosta voinut mitenkään mielessään ennakkoon hahmottaa. Joka aamu ikkunasta ulos katsoessa on pakko hämmästellä kauempanakin olevien naapuritalojen näkymistä ja avaruutta. 

31.8. Räjäytystyön materiaalia

Meteli on nyt melkoista, kun kolme-neljä kaivuria kauhoo ja siirtää maamassoja, rekat suhaavat aivan talon nurkalla ja naapuritalojen edustalla olevan tiepohjan kalliota räjäytellään. Aamun hämäryydessä harmittaa, kun joka arkiaamu herää ikkunoiden helinään ja kivikuormien kippauksista aiheutuvaan talon tärähtelyyn. Työmaasta nouseva pölynkin määrä välillä rasittaa, kun kaikki pinnat ovat jatkuvasti harmaana. 

Juusolle työmaakolina on ollut rankka kokemus. Samalla, kun se menetti mieluisan metsäympäristön, jossa sen kanssa paljon käveltiin, sen elinympäristöön tuli pelottavia ääniä, joihin se ei näytä tottuvan. Kissaressukka ei enää viihdy ulkona ja onkin alkanut tekemään tarpeitaan yhä enemmän hiekkalaatikkoon. Juuso on aina ollut hieman arka kissa, mutta nyt se säikkyy entistä enemmän. Mitenkäs sitä kissalle selität, että haitta on tilapäistä ja se saa ehkä vielä viettää viimeiset elinvuotensa ihan rauhallisessa ympäristössä.

Kaivurien ja työmiesten työskentely maamassojen ja erilaisten putkien parissa tuottaa tositv-teatteria, jota on mielenkiintoista seurata. Rakennustyön ihmettely on tutustuttanut kauempanakin asuvia asukkaita toisiinsa ja naapurien kanssa ei puheenaiheet lopu, kun tavatessa pitää käsitellä viimeisimmät kuulumiset projektin etenemisestä. 

Hyödyt tästä puolitoista vuotta kestävästä melusta ja pölystä ovat kuitenkin haittoja suuremmat. Nautin aivan valtavasti siitä valon määrästä, joka metsän kaatumisen jälkeen on tontillemme päässyt. Toki meillä myös tuulee enemmän, mutta runsas aurinko ja valo ovat minusta jotain sellaista, jota en lakkaa ylistämästä. Moni sellainenkin paikka pihassamme, jonne ei koskaan aurinko ole kurkistanut, kylpee nyt valossa. Saatan myös katsella taivasta ja näen horisontin jopa sohvalla istuen. Ennen taivaan näki lähinnä ylöspäin katsoen. Miten ihania pilviä pitkin taivasta kulkeekaan. 

Kotikivi

2. Kiven kotiinpaluu

Metsurien kiskoessa kantoja ja kasatessa puunrunkoja pois kuljetettaviksi ja oksia haketettaviksi, katselin kunnan puolella nököttävää isoa kiveä, jonka päällä Juusolla oli ennen tapana tähystää. Kivi oli aikoinaan meidän tontilla, alapihalla naapurin aidan kupeessa. Multaa levittämään tullut urakoitsija nakkasi aikoinaan traktorillaan kiven metsikköön. Harmittelin asiaa jo silloin, mutta en sitten tehnyt mitään sen palauttamiseksi. 

Horsmat valloittavat kiven entisen olosijan.

Vuosia olen unelmoinut suuren kiven kotiinpaluusta ja yhtenä päivänä alapihalla touhutessani päätin mennä lähellä kahvitaukoa pitävän kaivurikuskin juttusille. Kuskille kiven siirto sopi hyvin, kunhan vain näyttäisin sille sopivan paikan. Yksi hujaus vain, kun iso kivi nousi kaivurin kauhalla meidän tontille ja teki yhden naisen piirun verran onnellisemmaksi. Nyt kiven ympärille on hissukseen rakentumassa uusi istutusalue ja paikka on saanut nimekseen Kotikivipenkki.

 

3. Iloa kasvimaasta

Koristekasvit ovat kuuluneet minun hoidettavikseni ja Ukkokulta on keskittynyt hyötykasveihin. Tosin hänen intonsa on vuosi vuodelta kaventunut ja nykyisin hän kasvattaa lähinnä talvivalkosipulia. Aiemmin meillä oli kohtuullisen kokoinen kasvimaa, joka vuosien kuluessa kutistui ja nykyisin hyötykasvit kasvatetaan viljelylaatikoissa. Viime vuosina olen innostunut panostamaan yhä enemmän myös hyötykasveihin, mistä varmaan saan kiittää Autuas olo -blogin Cherin lukuisia postauksia hänen runsaista ja kauniista hyötykasvimaistaan. 

Mennyt kausi oli minun hyötykasvihistoriani paras mahdollinen. Koleasta keväästä huolimatta kaikki iti ja lähti kasvuun hienosti. Tuhohyönteisiä oli äärimmäisen vähän ja satoa tuli todella mukavasti. Viljelylaatikoissa eivät rikat pahemmin juhlineet ja kotilotkin löysivät tiensä niihin vasta aivan loppukaudesta. Ylpeänä ja iloisena kuljeskelin kasvimaan kupeessa ihailemassa kasvua ja loppukesästä keräämässä satoa.
 

Kirjopikarililja - Fritillaria

4. Sinivaleunikko ja 5. Syysvuokko

eli Loistelias kukinta

Tulppaanit, pionit, ruusut ja kärhöt kukkivat kukin ajallaan todella runsaana ja kauniina. Pionien loistelian kukinta jäi ehkä hivenen lyhyeksi juuri kukinnan aikaan sattuneiden kaatosateiden vuoksi. Edelliskesänä ruusut lähtivät vaikean talven jälkeen hitaasti kasvuun, mutta nyt jokainen ruusu heräsi oikeastaan ihan ajallaan. Ruusuissa oli kirvoja todella vähän. Samoin edelliskesän kaltaisia kärhötuhoja ei ollut laisinkaan ja kärhöt ovatkin kukkneet hienosti. Osa kukkii edelleen.

Tulipa Temple's Favourite

Rhodojen kukinta oli tällä kaudella kerrassaan loistavaa. Jopa monta vuotta pihallani kukkimatta asunut Catawbiense Grandiflorum ilahdutti usealla kukallaan. Rhodojen upeaa kukintaa kävin ihailemassa myös Haagan rhodopuistossa Helsingissä ja Arboretum Magnoliassa Lohjalla. Monet blogit julkaisivat postauksia omien rhodojensa mahtavista kukista.

Rhododendron Catwbiense Grandiflorum

Kaksi erityisen ihanaa yllätystä puutarhani on tällä kaudella myös tarjonnut. Siemenestä kasvattamani sinivaleunikko oli selvinnyt talvesta ja kukki todella pitkään useilla taivaansinisillä kukillaan. Syyskuussa tuli toinen odottamaton onnenaihe, kun Kiemurapenkin syysvuokkoon ilmestyi lukuisia nuppuja, joista osa on ehtinyt myös avautua. Niin sinivaleunikko kuin syysvuokkokin on kumpainenkin kuulunut niihin kasveihin, joiden kanssa en ole monista yrityksistä huolimatta onnistunut. Vihdoin näin tapahtui! Toivottavasti kumpainenkin viihtyy ja elää pitkään puutarhassani.

Sinivaleunikko - Meconopsis betonicifolia

Usein kesän kuluessa tulee harmiteltua milloin koleutta, milloin sateita, milloin kotiloita ja jos jonkinlaisia vaivoja. Vaikka kuinka opettelisi positiivista ajattelua ja pyrkisi elämään hetkessä, tulee liian helposti korostettua elämän nurjia ja negatiivisia puolia ja kiirehdittyä johonkin tulevaan. Muistilla on onneksi hyvin valikoiva ominaisuus unohtaa lähiajankin ikävät asiat. Kun tätä postausta varten katselin kuluneen kesän kuvia, tuntuu aurinko paistaneen ja lämpöä riittäneen hyvin yhden kesän tarpeisiin. Yksi kasvukausi ja kesä solahtaa liian nopeasti ohi, mutta älkäämme surko. Uusi kesä on taas edessä, eikä aikaakaan, kun voimme ryhtyä rapistelemaan siemenpusseja.

Syysvuokko - Anemone hupehensis (luultavasti September Charm)

Viikolla postilaatikkoon tipahtaneen Kotipuutarha-lehden takakannessa on vuoden 2018 ykkösnumeron sisällön esittely ja ensimmäisenä sieltä osui silmiin "Päivä alkaa pidentyä!" On tämä vuoden kiertokulku aika mahtavaa. Tuskin on saanut edellisen vuoden mullat hanskoista karistettua, kun jo saa uusiin multiin sormensa upottaa. Sitä kohti ystävät!

Aronia - mitschurinii

Haastan mukaan seuraavat blogit:

Anun puutarha

Kivipellon Saila

Vaalean Vihreää

Pihlaja - Sorbus aucuparia

Haasteen säännöt ovat perinteiset:

1. Tee postaus siitä, mitkä viisi puutarhamuistoa olivat parhaat tältä kaudelta (siitä lähtien, kun  esikasvatus-kausi alkoi päättyen tähän hetkeen).
2. Kerro postauksessa, keneltä haaste sai alkunsa alunperin, eli Maatiaiskanasen Elämää -blogista.
3. Kerro keneltä itse sait haasteen ja lisäksi haasta 3 uutta puutarhaintoilijaa mukaan mukaviin muisteloihin