Näytetään tekstit, joissa on tunniste tieremppa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tieremppa. Näytä kaikki tekstit

tiistai 5. kesäkuuta 2018

Kesä alkoi virallisesti

Tarhakylmänkukka - Pulsatilla vulgaris

Aluksi kuvittelin olevani ainoa puutarhahörhö, joka on mennyt tyystin sekaisin ajankohdasta. Aivan kuin kesää olisi ollut jo viikkotolkulla. En sentään taida olla ainoa sekaisin oleva tämän aiheen tiimoilta. Auringonpaisteen ja helteiden merkeissä vietetty toukokuu näyttää sumentaneen yhden jos toisenkin käsityksen siitä, että kesä on oikeastaan vasta aluillaan. Muutaman päivän murehdin, kun en ollut ehtinyt kylvää mitään lavakauluksiin. Hetken jo tuntui, että koko kesä on menetetty, kun porkkanat ja kosmoskukat ovat kylvämättä.

Kylvökset on nyt kesäkurpitsoja lukuunottamatta tehty. Kurpitsantaimet odottavat vielä hetken lavakaulukseen pääsyä. Saavat minusta vähän vahvistua. Istukassipulitkin ovat yhä ostamatta. Jollen saa niitä pian hankittua, täytynee niiden tilalle laittaa lisää kesämalvikkia ja kosmoskukkaa.

Avomaakylvösten suhteen ei kannata olla laisinkaan huolissaan. Johan vanhan kansan vinkki kehottaa tekemään kylvökset maan lämmettyä kunnolla eli usein vasta kesäkuun puolella. No, sekin riippuu paikasta ja kasvista. Vaan hyvin vielä ehtii kylvää monia kasveja. 

Tarhakylmänkukka - Pulsatilla vulgaris

Ajantajun sekoittumiseen vaikuttaa paljon koko puutarhan pikakelauskasvu ja -kukinta. Välillä tulee sellainen tunne, että jos kaikki edistyy tätä vauhtia, jääkö loppukesälle ainuttakaan kukkijaa. Luontoasiantuntijat väittävät, että jää. Lohdullista. 

Monet lähempänä juhannusta kukkivat kasvit jo lopettavat. Jotkut näyttävät pitävän normaalin aikataulunsa ja jotkut taas laativat itselleen uusia aikatauluja. Vasemmassa rinteessä kasvava tarhakylmänkukkani on pääkukintansa jo aikaa sitten ohittanut, mutta tyvestä työntyy yhä uusia nuppuja avautumaan. Hauska veijari. 

Rhododendron 'Nova Zembla'

Mennyt kevät oli pitkästä aikaa erityisen ankara ikivihreille kasveille. Laitoin rhodoille ja havuille varjostusverkot aika aikaisin, mutta ilmeisesti sittenkin liian myöhään. Muutamassa havussa on pari pahasti ruskettunutta paikkaa, joita olen hoitanut havupuubalsamilla. Rhodoni kärsivät vieläkin enemmän. Niitäkin olen suihkuttanut ohjeiden mukaan samaisella havupuubalsamilla. 

Rhodoilleni kohtalonkysymyksenä on varmasti ollut niitä varjostaneen metsikön kaatuminen. Täysin paahteessa ne eivät edelleenkään kasva, sillä istutin muutama vuosi sitten niiden taakse tuijia muodostamaan tonttia rajaavan aidan. Lisäksi puiston ja tonttimme rajalla kasvava suurikokoinen tuomi antaa lehteen tultuaan mukavasti varjoa päästämällä kuitenkin sopivasti valoa lehvästönsä lomasta. 

Rhododendron 'Nova Zembla'

Rhodoissani oli syksyllä runsaasti nuppuja, joista valtaosa kuoli ahavan myötä. Jos on tappioita, aina joukkoon mahtuu myös voittoja. Terhakas Nova Zembla kukkii nyt ensimmäistä kertaa peräti kolmen kauniin kukan voimin.

Muutkin rhodot tuottavat uusia lehtipareja, vaikka osa vanhoista oksista ja lehdistä on kärsineen näköisiä.

Siperiankurjenmiekka - Iris sibirica

Tänä keväänä keskityin taimikasvatuksessa lähinnä tomaatteihin ja kurkkuihin. Energiani meni kasvivalaisimen avulla tapahtuvaan kellarikasvatuskokeiluun, joka itse asiassa onnistui ennakoitua paremmin. Yleensä olen jokusen perennankin kylvänyt keväällä ikkunalaudalle. Kylmäkäsittelin ainoastaan sinivaleunikon siemeniä, joista ei itänyt yhtään mitään. 

Olin sentään kylvänyt myös rohtosuopayrttiä, etelänruusuruohoa ja ruusunätkelmää. Niistä on kasvanut hyviä taimia, jotka saavat kuitenkin odottaa paikoilleen istuttamista. Maa on niin rutikuivaa, että multa kaivaessa vain pölisee ympäriinsä. Taimet selviävät hyvin purkeissaan, joissa niitä on helppo kastella. Juuriaan vahvistaessaan voin keskittyä miettimään, minne ne olisi järkevintä istuttaa sitten, kun maassa on riittävästi kosteutta.

Aiempinakin kesinä olen kylvänyt perennojen siemeniä pihamaalla ja antanut niiden kasvaa ja kehittyä syksyyn saakka purkeissaan. Sillä tavoin olen onnistunut ihan hyvin ja loihtinut esimerkiksi sinivaleunikon puutarhaani. Melkeinpä on mukavampi touhuta ulkona mullan ja ruukkujen kanssa, kuin kevättalvella varaston pakastimen päällä tai kellarissa. 

Tarha-alppikärhö - Clematis alpina 'Purple Dream'

Kärhöt kuuluvat niihin, joiden keväistä ilmestymistä tulee joka vuosi vahdittua mielenkiinnolla ja innostuksella. Kulunut toukokuu on kärhöihinkin laittanut vauhtia, sillä harvoin puutarhassani kärhöt ovat näin pitkällä tähän aikaan. Viime kesän ruukuissa viettäneistä ja syksyllä maahan siirretyistä yksi taitaa olla vainaa. Tai sitten se on päättänyt ilmaantua joskus myöhemmin.

Tarha-alppikärhö Purple Dreamissa on lukuisia nuppuja, jotka muhivat ja muhivat antaen minun odottaa niiden aukeamista. En ole vanhempia perennoja pahemmin tässäkään kuivuudessa kastellut. Kärhöille ryhdyin antamaan vettä ja tomaattilannoitetta luettuani aiheesta artikkelin viimeisimmästä Kotipuutarhalehdestä.  

Alppikärhö - Clematis alpina

Alppikärhöni joutui viime vuonna turhan rankalle koetukselle köynnöskaaren kaaduttua useampaan kertaan. Viimein sain kaaren juntattua tiukasti maahan harjaterästankojen avulla. Kaari on pysynyt sen jälkeen pystyssä ongelmitta. 

Alppikärhöä en ole kertaakaan leikannut, vaikka se on jo aika risuuntunut. Päätin antaa sen kukkia rauhassa keväällä. Tänä keväänä luulin jo, ettei köynnös viherry laisinkaan, mutta kohtalaisen hyvin niin tapahtui ja kukkiakin on ollut mukavasti. Valtaosa köynnöksen oksista ja versoista ovat kuitenkin nyt kuivia ja lehdettömiä. Kunhan keväinen kukinta päättyy, on aika leikata alppikärhö. Siten se ehtii kasvattaa kesän aikana uusia versoja ja luultavasti kukkii taas ensi keväänä ainakin vähäisessä määrin.

Juhannusruusu - Rosa pimpinellifolia
 

Tieremontti lähestyy ja lähipäivinä se on meidän kohdallamme. Silloin voi mennä useampi päivä, ettemme pääse autolla lähellekään kotia. Toivomme, että työmiehet tekevät katuosuutemme kaivuu- ja perustustyöt juhannukseen mennessä valmiiksi. Viime vuonna porukka lähti juhannuksesta useaksi viikoksi lomalle ja kaikki seisoi keskeneräisenä.

Kesä on nyt virallisesti alkanut ja monilla myös loma. Nautitaan ja iloitaan kesäpäivistä!
 

keskiviikko 21. helmikuuta 2018

Valonrakkautta


Kuka tykkää kesästä, kuka talvesta. Joku toinen viihtyy koleassa, toinen kaipaa aina lämmintä ja kolmannelle kelpaa mikä vaan. Seuraavaksi meinasin sanoa, että varmasti kaikki kaipaavat valoa, mutta luultavasti niitä mieluummin pimeästä nauttiviakin on. Itse pidän valosta niin sisällä kuin ulkonakin. Näin helmikuun kääntyessä lopulleen valon lisääntymisen ulkona jo huomaa selkeästi. Aamuvarhaisella ei pitkään tarvitse päivän valkenemista odottaa ja arki-iltanakin ehtii pihalla pyöriä ilman taskulamppua.

 
Monia asioita tulee pidettyä itsestäänselvyytenä. Valoakin. Varsinkin silloin, kun siitä ei ole puutetta. Runsaan kuukauden päästä tulee vuosi siitä, kun kunta kaatoi tonttiamme kahdelta sivulta ympäröivän metsikön tierempan alkajaisiksi.

Ei kulu päivääkään, ettenkö iloitsisi pihallemme ja kotimme huoneisiin tulvivasta valosta. Siitä valosta, josta saatoin vain unelmoida metsän ollessa paikallaan. Istun usein pitkäänkin olohuoneen sohvalla ja vain katselen ikkunasta näkyvää taivaanrantaa, pilvien kulkua taivaalla ja laskevan auringon maalaamia akvarellisävyjä pilvissä. Mahtaako niiden katselemiseen koskaan kyllästyä? En usko.


Puutarhan nukkuessa lumen alla talviuntaan, on aikaa miettiä syntyjä syviä ja pohtia monenmoisia ajatuksia. Vaikka siinä sohvalla taivaanrantaa katsellessaan. Sunnuntaista auringonvaloa ihaillessani totesin, että yhä on tuoreessa muistissa kesät talvet pihaamme leimannut varjoisuus ja ajoittain vallitseva suoranainen pimeys. 

Kaivoin arkistosta vuoden takaisia kuvia nähdäkseni, millainen vaikutus metsällä oli näin talviaikaan. Aurinkoisia talvipihakuvia en lähivuosilta löytänyt. Aurinko on varmasti muinakin talvina paistanut, vaan ei kovin tehokkaasti meidän pihalle. 

Olopiha 23.2.2017 klo 12.27

Olopihan taustalla näkyy sankka puusto. Isojen kuusten joukossa kasvoi runsaasti leppiä, jotka aikaa myöten lahosivat pystyyn ja kaatuilivat konkeloiksi toisia puisia vasten. Metsikkö ei ollut kovin suuri ja naapuritalot ovat aivan sen takana. Metsikössä kulki polkuja ristiin rastiin ja niitä pitkin oli suosittua oikaista kahden tien välillä. Alueen lapset leikkivät metsässä ja se oli myös Juusolle mieluinen tutkimis- ja nuuskimispaikka. Puut antoivat myös meille näkö- ja tuulisuojaa.

Olopiha 18.2.2018 klo 15.50

Metsä meni ja näkymä naapureihin aukeni. Metsän tilalle, meidän ja naapureiden väliin tulee valaistu hiekkapintainen kulkureitti alapihan taakse rakennettavalle korttelipallokentälle ja leikkipaikalle. Pieni pallokenttä paikalla oli jo meidän muuttaessa ja siellä omatkin muksut oppivat mm. ajamaan pyörällä. Nykyisin sen enempää pikkulapsia kuin koululaisiakaan ei meidän alueella kovin paljon ole, joten siinä mielessä pallokenttä tulee vähän jälkijunassa. Mutta onhan se valmiina tuleville lapsiperheille, kun eläköityvä väki aikanaan myy talonsa.

Alapiha portaiden yläpäästä kuvattuna 23.2.2017

Kunnan metsikkö kaartui tonttimme toiselle sivulle, alapihan taakse. Vielä muutama vuosi sitten toimme veneen omalle tontille talvisäilytykseen läheisen kujan kautta (kuvan vasemmassa yläkulmassa, ei kylläkään näy). Hämmästyttävän nopeasti luonto ottaa omansa ja pajut ja muut kasvit kasvavat, kun kukaan ei enää niiden kasvualueilla kulje. Tuonne, puiden tilalle rakentuu tulevan kesän lopulla pallokenttä. 

Alapiha portaiden yläpäästä kuvattuna 18.2.2018

Alapihankin taakse avautui näkymä naapuritaloihin, joista moni on ollut olemassa saman ajan kuin oma talomme. Puiden kaatamisen jälkeen alapihan takainen alue on ollut työmaavarikkona. Välillä siellä on ollut melkoinen melske, kun rekat ovat tuoneet soraa ja muita maa-aineksia, joita sitten kuormattiin toisiin ajoneuvoihin vietäviksi putkikaivantoihin ja tierakennelmiin. Siellä on monenmoisia putkia ja kaivureiden vaihtokauhoja sekä työmiesten taukokoppi. Melua ja pölyä on riittänyt aamuvarhaisesta välillä pitkälle iltaan.

Puistopääty 23.2.2017
  
Talon päätyyn olen kerännyt varjon ja puolivarjon kasveja, metsäpuutarhaksi paikkaa olen kutsunut. Valon ja lämmön määrä on metsän kaatumisen jälkeen muuttunut melkoisesti, joten saapi nähdä, kuinka metsäpuutarhalleni käy.

Puistopääty 18.2.2018

Mikäli vanhat kasvit eivät enää paljosta valosta tykkää, en niitä ala suremaan. Mieluummin olen ilman metsäpuutarhaa, kuin että koko puutarha olisi pelkkää metsäpuutarhaa. Yksi iso ongelma metsikön kaatumisesta tuli ja se on haapojen runsas vesominen. Taimia putkahtelee sieltä täältä ja niiden kasvuvauhti on aika hurjaa. Niiden juuret ulottuvat varmasti Kiinaan saakka ja kunnan puolelta ne luikertelevat meillekin. Ihan mahdotonta kaivaa juuria valmiiksi rakennetuilta alueilta. On vain käytävä väsytystaistelua niiden kanssa ja katkottava sen, minkä ehtii ja esiin saa.

Sisäänkäynnistä puistopäätyyn 23.2.2017

Tämän kuvan katsominen ja vertaaminen alla olevaan kuvaan tuottaa eniten iloisia tuntemuksia. Kuinka inhosinkaan tuota sankkaa ja huonokuntoista puustoa ja sen tuomaa pimeää koleutta aivan tontin kupeessa. Etupihalle ei aurinko paistanut milloinkaan. Kaikki kasvava vääntyi vähitellen kasvamaan vinoon valoa etsiessään. Eikä tuolla reunalla mikään tahtonut viihtyäkään.  

Osa tonttimme päädyssä olevista puista oli tarkoitus jättää. Kunnan puutarhurin mukaan sankassa metsässä liian lähellä toisiaan kasvaneina ne olivat kuitenkin niin huonokuntoisia, että voimakkaasti harvennettuina muodostivat kaatumisvaaran myrskyisinä päivinä. Näin koko alueen puut laitettiin nurin. Oli siellä joukossa muutama kaunis mänty ja jokusen muunkin puun olisi mielestäni voinut jättää, mutta ei siinä asukkaita kuunneltu. 

Tuolle alueelle ei ole tehty minkäänlaista maisemointisuunnitelmaa, koska sen ajateltiin jäävän enemmän luonnontilaiseksi. Nyt paikka on parturoitu paljaaksi ja maapohja rikottu raskailla ajoneuvoilla. Pian se on pelkkää lepikkoa, vatukkoa ja horsmakasvustoa, mikä ei ehkä ole kovin fiinin näköistä alueen toisen reunaan siistittävän ja rakennettavan ilmeen rinnalla.  

Sisäänkäynnistä puistopäätyyn 18.2.2018

Oli se vaan huiman hieno kokemus viime kesänä istua illalla keittiössä ja katsella laskevien auringonsäteiden leikkiä verhoissa ja pöydän pinnalla. Kokemus, jota en ollut kuvitellut enää tässä talossa näkevänikään. Niin monta kertaa kunta on tierempan aloittamista siirtänyt ja rahat jonnekin muuhun kohteeseen käyttänyt, että toivo alueen uudistuksista oli jo hiipunut. Talvitauon jälkeen tieremppa jatkuu huhtikuussa ja silloin se siirtyy meidän kotitielle. Melu ja pöly tulee varmasti ajoittain hiertämään hermoja, mutta se on ohimenevää.

Linnunjäljet lumella

Kaikki uudistukset tuovat mukanaan hyviä ja huonoja asioita. Mikään toimenpide ei miellytä kaikkia. Varmasti itsekin tulen kerran jos toisenkin manaamaan jotain tähän metsän kaatumiseen ja alueen teiden kohentumiseen liittyvää asiaa. Siitä huolimatta uskallan väittää, että pelkästään valon määrän lisääntyminen pihallamme on asia, joka saa mahdolliset haitat tuntumaan pikkuseikoilta. 

keskiviikko 22. marraskuuta 2017

Katse ensi kesään


Raikkaat värit ovat puutarhassa nyt kortilla. Iloa on haettava sävyistä ja muodoista. Kesäaikaan puutarhassa tulee kierreltyä monta kertaa päivässä. Nyt ei kunnolla edes joka viikko. Aika vähän mitään jännittävää on löydettävissä. Jollei jännittäviksi katsota lintujen mullasta tönkimiä pikkusipuleita ja taannoisen tykkylumen katkomia oksia.

Jouluruusu - Helleborus

Ihan turhia harvat puutarhakierrokset eivät sentään ole. Pari vuotta sitten ostin marketista halvalla pikkuisia ruukkujouluruusuja. Istutin niitä kokeeksi eri puolille puutarhaa vähän erilaisiin paikkoihin. Ajatus oli katsoa ja etsiä paikkoja, missä ne parhaiten viihtyisivät. Kokoa ja näköä niille ei vielä ole tullut, mutta jokainen on elossa ja tarmokkaalta näyttävät. Kukkiakin ovat pukanneet ihan huomaamatta. Tällaiset pienen rahan kokeilut tuottavat melkeinpä enemmän iloa, kuin kalliilla rahalla hankitut hienot taimet. Jälkimmäisille kun tulee asetettua hurjan paljon odotuksia ja katetta koko rahalle. 


Elokuussa ostimme kunnon lämpökompostorin. Edellinen ei edes täyttänyt biokompostorille asetettavia vaatimuksia ja muutenkin se alkoi vedellä viimeisiään. Kunnollisista biokompostoreista on markkinoilla varsin vähän tarjontaa ja kilpailua. Päätin suosia suomalaista. Varsinkin, kun kompostorissa oli muutaman kympin tarjous. Kovasta hinnasta huolimatta katsoin tuotteen olevan investoinnin väärti. Enkä näin muutaman kuukauden kokemuksella ole katunut.

Avasin kompostorin multaluukun viikko sitten ensimmäisen kerran. Yllätyin, miten hyvin kehittynyttä ja määrällisesti runsaasti massaa vekottimen uumenista löytyi. Ei se vielä täysin valmista ollut, mutta eipä sellaista luvattukaan. Sekoitin biomassaan lehtikompostia ja laitoin jälkikypsymään alapihan kompostoriin.

Purppuraheisiangervo - Physocarpus opulifolius 'Diabolo'

Kesällä kuvittelin, ettei pihalleni oikein enää mahdu uusia puita ja pensaita. Perennojenkin kanssa mukamas tekee tiukkaa. Näin loppuvuoden maisemia tarkkailessa voi vain todeta, että aina on tilaa vähintäänkin yhdelle. Ihan olin unohtanut kesällä istuttaneeni naapurin aidan tuntumaan purppuraheisiangervon. Siellä se on vielä lehdessä ja sitä katsellessani totesin, että kaveri tuolle on hankittava. 

Milloinkahan lumikärhö raaskii luopua lehdistään? - Clematis ´Summer Snow´ (´Paul Farges)

Suunnitelmissa on talven aikana käydä läpi vinkkivihkoa. Siihen kirjaan etenkin blogeissa vastaan tulevat mielenkiintoiset kasvit. Moni kasvi on jo näiden vuosien aikana puutarhaani esittelyjenne ansiosta tiensä löytänyt. Monta on myös kasvia, joita en syystä tai toisesta tule koskaan hankkimaan, vaikka kuinka ihanilta muiden puutarhoissa näyttäisivätkin. Nyt on kuitenkin ajatus käydä vinkkivihko läpi ajatuksella ja harkiten. Ja listata ne kasvit, joille löytyy peukutusta ja vieläpä paikkakin. Johan tässä alkaa mukavasti vatsanpohjassa kutkuttamaan pelkkä ajatuskin uusista kasveista ja uudesta kasvukaudesta.

Vuorenkilpi - Bergenia

Viime vuonna sain säkillisen talvisuojaturvetta. Aiemmin en ole sitä kokeillut. Kun ilmaiseksi saa, pitää tuote tietenkin testata. Laitoin talvisuojaturvetta lähinnä kärhöjen ja muutamien ruusujen tyvelle. Viime talvi ei ollut yhtä ankara, kuin edellinen. Täällä etelässä riitti silti jäätymistä ja sulamista eli kasvien kannalta vaikeita olosuhteita liikaakin. Luultavasti sellaiset talvikelit ovat näillä leveysasteilla tulleet jäädäkseen. 

Kävin ostamassa samaista talvisuojaturvetta, jota ajattelin laittaa kasveille, kunhan ensin näistä vesisateista päästään ja maa alkaa jäätyä. Talvisuojaturve ei ole kovin kallista. Yllättävän monelle kasville siitä yhdestäkin säkistä riitti. Viime talven jäljiltä ei montaakaan kasvikuolemaa tullut. En tietenkään vielä pysty sanomaan, mikä vaikutus talvisuojaturpeella on ollut. Siksikin on mielenkiintoista testata tuotetta toisen kerran.  


Tieremppa on edistynyt hyvin. Kaivinkoneiden kolisteluun ja rekkaralliin on jo tottunut. Joulun aikaan työmaa hiljenee ydintalveksi ja maalis-huhtikuussa työt käynnistyvät jälleen. Silloin on vuorossa meidän kotitiemme aukikaivaminen ja konkreettinen kulkemiseen liittyvä haitta. Vuoden päästä tähän aikaan kuvassa näkyvien sora- ja kivituhkakasojen tilalla pitäisi olla korttelipallokenttä ja istutuksia. Rakennustyömaan keskellä asuminen on tietenkin ollut ajoittain vähän hankalaa, mutta ilolla otan vastaan kunnostetut tiealueet ja etenkin kauan kaivatun tievalaistuksen.