sunnuntai 2. kesäkuuta 2013

Helteisenä sunnuntaina


Mittari näyttää auringossa lämpötilaa +29.1, joten ei ihme, ettei siellä oikein jaksa pitkään oleskella. Juusokin kieriskeli aikansa hiekassa ja kömpi sitten heinikkoon nukkumaan. Toivottavasti sen niskaan laittamani punkkilinimentti tehoaa, eikä tarvitse illansuussa pikkupoikaa pihdeillä kiduttaa.


Juhannusruusussa on jo nuppuja, ei kylläkään kovin paljoa. Viime vuonna ruusut kukkivat upeasti, joten ehkä nekin pitävät välivuotta. Punalehtiruususta oli talven aikana kuollut pari vanhempaa oksaa ja hansaruusuakin leikkasin syksyllä radikaalisti, sillä se oli alkanut kasvattaa lähinnä pitkiä oksia, joiden päässä keikkui hassuja tupsuja. Mielenkiinnolla odotan kuukausi sitten istuttamieni Kirjoapteekkarinruusun ja Valamonruusun kukintaa. Samoin jännitän, kuinka sammalruusu jaksaa kasvaa ja kukkia. Se kun ei tykännyt menneestä talvesta laisinkaan ja oli jokin aika sitten vielä varsin huonovointinen.

Tänään oli Hesarissa artikkeli löytöruusuihin hurahtaneesta Hillevi Bymanista, jonka pihamaalla Espoossa ja mökillä Karjalohjalla kasvaa yhteensä 80 ruusulajiketta. Ehkä pitäisikin ryhtyä keräämään noita kestäviä ruusuja. Juhannusmorsian minulla jo onkin.


Naapurin puolelta on vuosien aikana levinnyt meille tämä angervo, jonka luulisin olevan idänvirpiangervo. Enpä laita ollenkaan pahakseni, sillä pensas peittää alleen sopivasti sellaisen lohkon, johon en ole vuosienkaan aikana huomannut sen kummemmin voimavaroja käyttää. Juuri tässä nurkkauksessa vuohenputki on villeimmillään, mutta kenties tiivis pensasto vähän estää rikkaruohojen levittäytymisen. Minun piti kärrätä haketta näiden pensaiden juurille, mutta ne ovat kyllä tällä hetkellä niin tiiviitä, ettei sinne pahemmin pääse lapiolla huitomaan. Odottakoon vaikka syksyä.


Yhdessä tontin nurkista seisoo iso mänty. Taloa rakentaessamme se oli pikkarainen taimi, mutta nyt komea puu. Tykkään männyistä ja jotenkin nimenomaan tähän omaan mäntyyn on tullut luja side. Männyllä on tapana kuivattaa alimmaisia oksiaan ja meidänkin rajamäntymme alusta on aina täynnä alas pudonneita oksanpätkiä. Pari päivää sitten kyllästyin noiden oksien jatkuvaan "satamiseen" ja kannoin pitkääkin pidemmät tikkaat puun juurelle. Kiipesin tikkaiden ylimmälle askelmalle ja sahasin niin paljon kuivuneita oksia kuin suinkin yletyin. Hain lopuksi vielä avukseni varrellisen oksaleikkurin, jolla sain lisää ulottuvuutta ja napsin sen avulla vähän lisää. Paksutkin oksat sai sahattua todella helposti, sillä ei niissä näyttänyt pahemmin enää elämää olevan. Taisi siinä urakassa pari tuntia kulua, mutta tikkailla kiikkuessa ei kyllä yhtään hirvittänyt. Vasta, kun olin saanut oksat sahattua ja ryhdyin maan pinnalla korjaamaan jälkiäni, tuntui pikkaisen tärinää jaloissa.
 


Alapihalle johtavien portaiden väleissä kasvaa taas varsinainen taimivarasto. Sieltä löytyy etupäässä tuota taponlehteä, mutta myös sammalleimua ja yhdensorttista sammalkasvustoa akileijoista puhumattakaan. Kunhan taas kerkeän, tuosta on hyvä siirtää sopiviin paikkoihin muhkeita taimia. En kyllä ole yhtäkään taponlehteä noihin porrasväleihin istuttanut, mutta meidän pihalla kasvit kasvavat ainakin siellä, missä niiden ei odottaisi kasvavan.


Muutama kesä sitten löysin naapurin aidan vierestä tiheänä kasvavan metsäorvokkipöheikön. Siellä se kasvoi onnellisena, paikassa, josta ei kyllä näkynyt yhtään mihinkään ja oli aina vaarassa jäädä kottikärryjen yliajamaksi. Lopulta kaivoin pöheikön ylös ja istutin ensimmäiseen vapaaseen paikkaan olopihan toiseen kukkapenkkiin. Siinä orvokit ovat nyt pari vuotta kukkineet ja vahvistuneet. Siirron jälkeen pehko ei kukkinut niin runsaasti, mutta nyt se näyttää virkistyneen ihan kummasti.


Eilen lähdin kameran kanssa kuvaamaan kukkapenkissä loikovaa Juusoa, mutta vuorimännyssä olikin tällainen hieno siipiveikko ja sitä räpsiessäni unohdin Juuson kuvaamisen tykkänään. Oikeastaan on aika hauskaa, että kuvaamaan lähtiessään ei koskaan tiedä, mitä mielenkiintoista objektiiviin kulloinkin osuu. Toisaalta, jos nimenomaan lähtee etsimään erikoisuuksia, niihin ei törmää sitten millään. Parempi siis kulkea avoimin mielin ja erityisesti avoimin silmin.


Syreenit kukkivat nyt kauniisti ja tuoksuvat vielä kauniimmin. Mikä onkaan levitellessä pyykkiä narulle, kun leikkimökin päädyssä syreenit tuulessa heiluessaan tuottavat niin ihanaa tuoksua, että sitä aivan unohtuu itsekseen ihailemaan. Leikkasin viime kesänä olopihan syreeneitä, kun olivat hurahtaneet niin valtavan korkeiksi, ettei enää toivoakaan nähdä kukkia ilman kiikareita. No, nythän ne eivät sitten kuki laisinkaan, mutta kenties ensi vuonna. Parin syreenin juurelle on jo ilmaantunut uusia versoja, joten se tapahtunee, mitä lähdin tavoittelemaankin eli syreenien tuuheutuminen alaosistaankin. En leikannut syreenejä tapille vaan lähinnä poistin vanhimpia runkoja ja joistakin todella pitkäksi venähtäneistä katkaisin ylipitkiä latvuksia.


Lapsena minua sanottiin rihkamaprinsessaksi siksi, että keräsin talteen kaikenlaista kaunista lahjakääreistä karkkipapereihin. Minun lapsuudessani ei ollut nykypäivän yltäkylläisyyttä eikä edes varakkailla tavaraa niin valtavasti kuin tänäpäivänä aivan tavallisilla pulliaisilla. Vaikka pihallamme jo onkin vesimittari, lähti kaupasta kuitenkin tällainen hauska perhosmittari mukaani. Onhan tämä toki huomattavasti kauniimpi kuin sellainen vihreä muovinen, jollainen tuo aiempi mittarimme on. Rihkamaprinsessa taidan olla siis edelleen.


Kohta lähden viemään äitiä sairaalaan. Hänet leikataan huomenaamulla. Toivotaan, että syöpä saadaan pois ja äiti pääsee viettämään levollisin mielin 80-vuotissynttäriään.

 

19 kommenttia:

  1. Jotenkin kuivuneelta ja kärsineeltä vaikuttaa juhannusruusu täälläkin. Leikkaisin sen alas, jos vaan olis joku vehje millä se onnistuisi. Leikkelin kuivia oksia siitä ja arvaas onko monta piikkiä käsissä, vaikka monet rukkaset oli päällekkäin.
    Tovotaan onnistunutta leikkausta äidillesi ja paranemista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäisi löytää kunnolliset ruusuhanskat. Pieni piikki sormessa voikin sitten olla pitkään kipeä.

      Poista
  2. Heh, ihana mittariperhonen...mikä? Rihkamaprinsessa:) hauska nimi:) Olen kastellut joka ilta pahimmassa helteessä olevia kasveja. Alkaa olla aika kuivaa...
    Paranemista äidillesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuivaa on tosiaan. Toistaiseksi olen kastellut vain kesäkukkia, mutta jos tätä jatkuu päiväkausia, lienee parasta ryhtyä kastelemaan kukkapenkkejäkin.

      Poista
  3. Joitakin kasveja kasvaa meilläkin siellä minne niitä ei ole istutettu. Keväällä käy myös niin, että "löytyy" uusia kukkia sieltä täältä. Syksyllä niitä on tungettu paikkaan jos toiseen ja talven aikana asia on unohtunut.
    Toivottavasti äitisi leikkaus onnistuu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Savea ja papuja, sinun puutarhassasi on sitten samanlainen tahti kuin meilläkin.

      Poista
  4. Meilllä kaivettiin koko juhannusruusu keväämmällä ylös. Oli niin kärsinyt talvesta ja oli muutenkin vanha ja ränsistynyt. Pari pientä uutta versoa jätin kasvamaan.
    Ensimmäiset sudenkorennot ovat täälläkin jo lennelleet!
    Melkein tappava oli helle täälläkin tänään; todella väsynyt olin työpäivän jälkeen, asiakkaita puutarhalla riittää edelleen runsain mitoin!
    Lämpimiä ja kannustavia ajatuksia äidillesi ja sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marja! Meidän juhannusruusulle on kotoisin Hämeestä, anopin lapsuudenkodista, joten soisin sen säilyvän. Olen siirtänyt sen versoja pariinkin paikkaan ja hyvin on lähtenyt kasvamaan.
      Tällaisella helteellä on varmasti väsyttävää tehdä töitä kasvihuoneilla.

      Poista
  5. Juuso ottaa rennosti, meillä ainakin on punkkiliuos tehonnut aina hyvin vaikka prinssi luuhaa koko ajan ruohikossa. Ihanaa kukintaa sinulla vaikka kuinka paljon. Toivotaan parasta äitisi leikkaukseen ja toipumiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viime kesän Juusossa ei ollut yhtään punkkia. Käytin samaa liuosta kuin nytkin.

      Poista
  6. Meilläkin on juhannusruusu kärsinyt talvesta ja alppiruusut ne vasta ovatkin kärsineeen en ole viellä niitä leikanut en tiedä mitä niille pitäisi tehdä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi juhannusruusu on aika kestävä ja kukkii taas seuraavana kesänä.

      Poista
  7. Taponlehti on kaunis kasvi. Olen joskus nähnyt niitä valtaisina kenttinä.

    Toivon parasta äitisi leikkaukseen ja toipumiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taponlehti on myös yllättävän kestävä ja näyttää viihtyvän aurinkoisessakin paikassa.

      Poista
  8. Kivannäköinen sademittarin pidike;)

    VastaaPoista
  9. Sulla on aina niin mukavan monipuolisia postauksia, niitä on ilo lukea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja ai niin, kyllä tuo lähes satavarmasti on ruskohukankorento! Kiva, että bongattiin ne samoihin aikoihin!

      Poista
  10. Huh! Sunnuntaina oli kyllä melko kuuma;ei oikein tahtonut kunnolla jaksaa tehdä pihahommiakaan,kun niin pani heti kropan hikoilemaan ja hyttysparvi syöksyi kimppuun.

    Syreenit ovat niin kauniita ja hyvän tuoksuisia. Kahta eri lajiketta istuttelin omalle pihalleni tänä keväänä. Saisivat mieluusti kukkia pidempäänkin.

    Juhannusruusut tosiaan kukkivat viime vuonna mahtavasti. Veikkaanpa,että tänä vuonna ei ihan vastaavaa tulla näkemään täälläkäänpäin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on edelleen kuuma, eilen mittari auringossa näytti 32 ja tänään 31 astetta. Ei siis pahemmin mitään jaksa tehdä. Ja ne hyttyset hyökkäävät heti kimppuun, kun iho vähän hikoaa.

      Poista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!