Innokkaita leviäjiä

Tähtisilmä

Aikoinaan alkaessani puutarhaa rakentamaan, en ollut kovinkaan hyvin perillä puutarhakasveista. Mistäpä sitä kerrostalonuori olisi multakärpäsen puremaa saanut, kun juuret maahan olivat jo edellisessä sukupolvessa kadonneet. Ensimmäiset oman kasvivalinnat noudattivat pitkälti ammattilaisen tekemää istutussuunnitelmaa. Osa niistä on tyypillisiä valintoja 80-luvun lopun omakotitalopihoissa. 

Vuosien mittaan piha ja puutarha on muuttunut melkoisesti alkuvuosien nurmipainotteisesta pikkulapsiperheen pihasta. Kuutisen vuotta sitten iskenyt totaalinen puutarhahulluus on innostanut tutustumaan kasveihin uudella tavalla, mutta moni vanha kasvi istuu ja asuu edelleen tiukasti puutarhassamme. Siihen on useimmiten syynä mieltymys tiettyihin kasveihin, mutta vaikutusta on myös sillä, että joistakin kasveista on likimain mahdotonta päästä eroon.

Pelargonia Pink Inspire

Useimmat innokkaat leviäjät ovat monille vähänkin enemmän puutarhassaan touhunneille tuttuja. Siitä huolimatta ajattelin tehdä koosteen niistä kasveista, jotka omassa pihassani ovat osoittautuneet enemmän tai vähemmän hankaliksi rajattaviksi. Kasvit ovat latinankielisten nimien mukaisessa aakkosjärjestyksessä.

Aruncus dioicus - Töyhtöangervo

Töyhtöangervo - Aruncus dioicus

Töyhtöangervo kuuluu niihin kasveihin, joita näin pientalojen pihassa jo lapsena. En muista, esitinkö sitä toivekasvina pihasuunnitelmaamme, vai onko se suunnittelijan idea, mutta niin se vain pihaamme tuli. Töyhtöangervo on ehkä parhaimmillaan puolivarjossa ja ilman muuta se vaatii tilaa ympärilleen. Tyttö- ja poikakasvit ovat erilaisia, mutta minulle ei ole selvinnyt, kumpi on kumpi. Toisessa on komeampi ja tuuheampi kukinto. Töyhtöangervo on kukkiessaan täynnä kimalaisia ja muita pörrääjiä. 

Töyhtöangervon siementaimia alkaa vähitellen ilmestyä puutarhaan sinne tänne. Pienen siementaimen kitkeminen hoituu helposti, eikä töyhtöangervosta siinä mielessä ole ainakaan meidän pihalla muodostunut suuren suurta ongelmaa. Asia on kuitenkin hyvä olla tiedossa, mikäli haluaa välttää vähänkin leviäviä kasveja.

Convallaria majalis - Kielo

Kielo - Convallaria majalis

Kielo on kaunis ja arvostettu etenkin metsäpuutarhaan sopiva kasvi. Kielo julistettiin vuonna 1982 Suomen kansalliskukaksi.  Yhtenäiset kielokasvustot ovat tavallisesti yhtä ja samaa kasvullisesti lisääntynyttä yksilöä. Juurakon haaroessa ja kasvaessa pituutta kielolaikku laajenee noin 15 senttiä vuodessa, joten sen koon avulla voi likimääräisesti arvioida kasvuston ja samalla koko metsän iän. Suurimmilla kasvustoilla on laskettu olevan ikää 200–300 vuotta.

Meidän puutarhaamme kielo on levinnyt viereisestä metsiköstä. Ja pikkuisen sen leviämistä autoin siirtämällä joitakin yksilöitä myös muutamiin kukkapenkkeihin. Olisi saanut jäädä siirtämättä. Viihtyessään kielo totisesti leviää ja siitä on vaikea päästä eroon. Keväällä ja kesällä sen vehreä lehdistö on kaunis, mutta loppukesää myöten lehdet alkavat ruskistumaan, jolloin näkymä ei ole niinkään viehättävä. Kielo sopii vaikkapa isompien kasvien tyvelle. Hennot ja pienet kasvit se kyllä peittää ja nujertaa hengiltä.

 Glechoma hederacea - Maahumala

Maahumala - Glechoma hederacea

Maahumalan suomalainen nimi viittaa paitsi kantajansa rentoon kasvutapaan, myös sen käyttöön oluen ja viinin mausteena. Oikea humala (Humulus lupulus) kuitenkin korvasi maahumalan tässä tehtävässä vähitellen jo vuosisatoja sitten. Maahumala on sitkeä kasvi, joka talvehtii lumen alla ja tulee kukkaan jo aika aikaisin. Maahumala leviää tehokkaasti rönsyjensä avulla ja se valloittaa nopeasti isojakin aloja.

Vuosia sitten luin jostain, että maahumala olisi paras maanpeitekasvi. Lukemastani innostuneena menin puutarhakauppaan ostoksille ajatuksella istuttaa molemmat rinteet täyteen maahumalaa. Myyjä naurahti kysymykselleni ja totesi, että maahumalaa löytyy Suomessa likimain jokaisesta pihasta. Ei sitä tarvitse kaupassa myydä. Löytyihän sitä sitten omastakin pihasta ja nyttemmin olen törmännyt myös kaupoissa myytäviin maahumalataimiin. En sitten onnekseni ryhtynyt rinteitä maahumalalla peittämään, sillä kasvia saa kiskoa kaksin käsin muutenkin kukkapenkeistä pitkin kesää.

Maahumala on kuitenkin ihan kaunis ja monella tavoin käyttökelpoinenkin kasvi. Usein alkukesästä laitan sitä kesäkukkaistutuksiin, joissa se toimii erinomaisesti vehreyttämässä asetelmia. Korkeissa ruukuissa tai amppeleissa maahumala vyöryy loppukesästä jo runsaana putouksena ruukun reunojen yli maata kohti. 

Lamium maculatum - Hopeatäpläpeippi

Hopeatäpläpeippi - Lamium maculatum

Hopeatäpläpeippi on hyvä maanpeitekasvi. Se näyttää viihtyvän monenlaisissa paikoissa, mutta paremmin hieman varjossa. Mitä enemmän lehdessä on vaaleaa, sen enemmän valoa kasvi tarvitsee. Hopeatäpläpeippi on kaunis ja kestäväkin. Tosin talvimärkyyttä se ei tahdo sietää. Meillä hopeatäpläpeippi on päättänyt viihtyä, sillä niin Päivänliljapenkissä kuin Vasenrinteessäkin se on ottanut vankan jalansijan. Kriikunakäytäville on ilmestynyt hopeatäpläpeipin siementaimia, vaikka pääkasvi ei ihan vieressä olekaan.

Riesaksi asti hopeatäpläpeippi ei leviä ja sitä on suhteellisen helppo kitkeä pois. Kannattaa kuitenkin hopeatäpläpeippiä hankkiessa ja istuttaessa muistaa, ettei sitä pidä tunkea ihan pieneen paikkaan, eikä myöskään siten, että se pääsee valloittamaan tilaa hennoilta ja herkiltä kasveilta.

Lysimachia nummularia - Suikeroalpi

Suikeroalpi - Lysimachia nummularia

Suikeroalpi on erinomainen maanpeitekasvi. Kestää jopa jonkin verran päälle astumista. Suikeroalpi on havaittu kiitolliseksi, helppohoitoiseksi puutarhakasviksi, joka menestyy parhaiten riittävän kosteassa, puolivarjoisissa tai jopa varjoisissa paikoissa. Laji viihtyy meillä niin hyvin, että on villiytynyt monin paikoin Etelä- ja Keski-Suomessa istutuksista nurmikoille, puistoihin, pihoille ja joutomaille.

Hölmöyksissäni päästin suikeroalpin kasvamaan vapaasti kasvimaan reunoilla, jolloin se ryöstäytyi myös kasvimaan käytäville. Tein lujasti töitä sen pois kaivamiseksi. Lopuksi peitin alueet katekankaalla ja kärräsin päälle vielä kivituhkaa. Pahaa pelkään, että jostain reunalta suikeroalpi tulee vielä ilmaantumaan, mutta en anna sen enää päästä niskan päälle. Suikeroalpilla on toki paikkansa ja kyllä sitä edelleen löytyy minunkin pihastani. Suikeroalpi on nätti myös kesäkukkaistutuksissa. Se vihertyy ja alkaa kukkimaan varsin nopeasti.

 Lysimachia punctata - Tarha-alpi

Tarha-alpi - Lysimachia punctata

Tarha-alpia voisi luonnehtia aidoksi vanhan ajan perinneperennaksi, vaikka nähtävästi nousi suomalaispuutarhureiden tietoisuuteen vasta 1920–1930-luvun jälkeen. Se on talvenkestävä, vaatimaton ja näyttäväkin kasvi. Olen nähnyt sitä istutettavan yksittäisperennana, jolloin se etenkin kukkiessaan muodostaa ihan näyttävän puskan.

 
Omassa pihassani tarha-alpi on saanut liian suuren jalansijan. Sitä istuttaessani en tiennyt sen tehokkaasta leviävyydestä, eikä sitä ole ihan helppo saada kuriin jälkikäteen. Enää en istuttaisi sitä muiden kukkien kanssa samaan penkkiin, vaan tavalla tai toisella joko rajaisin sen juurakot ja estäisin leviämisen. Tai sitten antaisin sille ihan oman paikan, jossa sitä voisi pitää kurissa vaikka ruohonleikkurilla. Keltaisen värinsä vuoksi se myös kuuluu monen inhokkikasveihin, mutta minä olen oppinut tarha-alpista kaikesta huolimatta pitämään.
 

Omphalodes verna - Kevätkaihonkukka

Kevätkaihonkukka - Omphalodes verna

Kevätkaihonkukka on ihana maanpeiteperenna, joka keväällä ilmestyy milteipä ensimmäisten vihertyjien joukossa. Sen lemmikkiä muistuttava sininen kukka värittää keväällä kauniisti muuten vielä lehdettömiä pensaiden alustoja. Kesän helteisinä jaksoina vihreät lehdet ja kasvien varret saattavat kuivua, mutta pian vettä ja kosteutta saatuaan kevätkaihonkukka palaa vihreään loistoonsa.

  
Kevätkaihonkukka leviää rönsyillä ja niistä sitä onkin helppo jakaa ja monistaa. Kevätkaihonkukka kasvaa ja leviää nopeasti, joten kukkapenkissä se kyllä valtaa alaa muiltakin kasveilta nopeasti. Siksi en sitä kukkapenkkiin välttämättä istuttaisikaan. Sen sijaan juuri pensaiden alustoilla se on erinomainen maanpeitekasvi.

Rosa majalis - Metsäruusu

Metsäruusu - Rosa majalis

Metsäruusu on isoksi pensaaksi kasvava piikikäs ruusu. Se kasvaa vaatimattomassakin maassa ja karussakin paikassa kukkii runsaasti  Metsäruusu kukkii yksinkertaisin kukin kesäkuussa ja se kerää runsaasti kimalaisia seuraansa. Tuoksu metsäruusun kukkiessa on kevyen hurmaava.

Pelastin metsäruusun meille läheiseltä autiotontilta, talo- ja tierakennustyömaan alta. Länttäsin sen nurmikolta löytyneen kiven tyveen, kun en jaksanut kiveä ylöskään kaivaa. Jotain oli keksittävä, etten aina ruohonleikkurilla kiveen ajaisi. Ruusupa tykkäsi uudesta asuinpaikastaan ja ryhtyi kasvamaan ja rehottamaan. Tein sen virheen, etten vuosien mittaan leikannut ja lyhentänyt säännöllisesti vanhempia runkoja ja niinpä jouduin tekemään varsin rankan leikkauksen viikko sitten. Mikään tukeminen ei oikein enää toiminut, kun pensaan raskaat latvustot kaatuivit pitkin nurmikkoa. 

Metsäruusu on helppo ja kaunis pensas, enkä siitä eroon halua. Pitää kuitenkin muistaa, että se tekee runsaasti juurivesoja. Siksi esimerkiksi metsäruusu kannattaa istuttaa joko tontin laitamille, jossa sillä on tilaa kasvaa. Tai sitten keskelle nurmikkoa, jolloin juurivesat voi ajaa leikkurilla nurin. Niin minä olen tehnyt, eikä siitä suurta vaivaa ole ollut.

Rubus odoratus - Tuoksuvatukka

Tuoksuvatukka - Rubus odoratus

Tuoksuvatukka kuuluu minusta 80-luvun muotikasveihin. Se on nopeakasvuinen, vadelman sukuinen kasvi, joka toimii hyvin esimerkiksi näköesteenä. Tuoksuvatukka kasvaa helposti parimetriseksi ja kukkii toisen vuoden versoilla. Tuoksuvatukka kestää hyvin vuosittaisenkin alasleikkauksen. Itse asiassa se risuuntuu helposti, ellei sitä säännöllisesti alasleikata.

Tuoksuvatukka tekee paljon juurivesoja, joten sille paikkaa valittaessa kannattaa miettiä, onko sen helposta leviämisestä haittaa. Alkuvuosina levittelin tuoksuvatukkaa vähän liikaakin ja nyt on ollut hommaa kaivaa sitä pois, koska isoksi kasvaessaan ja laajalle levittäytyessään se kyllä vie tilan kaikelta muulta. Edellinen naapuri istutti tuoksuvatukkaa oman raja-aitansa tuntumaan ja sieltä pensas on alkanut vyöryä myös meidän puolelle. Pienet taimet voin toki ajaa nurmikonleikkurilla nurin, mutta isompia on tylsä joka syksy leikellä ja hakettaa. Muutenkin haketettavaa riittää yllin kyllin.

Vinca minor - Pikkutalvio

Pikkutalvio - Vinca minor

Pikkutalvio on ainavihanta maanpeitekasvi, joka viihtyy erityisen hyvin varjoisemmilla paikoilla. Se myös kukkii kauniisti keväällä ensimmäisten joukossa sinisin kukin. Ankarina talvina pikkutalvio saattaa kärsiä, jolloin sen kasvustot muuttuvat ruskeiksi ja maanpäällinen osa saattaa kuivua kokonaan. Näin kävi monin paikoin viime talvena, mutta meidän pihalla kuolleetkin paikat ovat versoneet kesän edistyessä uudelleen vihreiksi.

Pikkutalvio kuuluu niihin maanpeitekasveihin, joiden istutuspaikkoja harkitsisin tällä tietämyksellä huomattavasti tarkemmin. Sain sitä vuosia sitten naapurilta ja innoissani istutin vähän sinne sun tänne. Piti kokeilla, missä se parhaiten viihtyisi ja sepä alkoi viihtyä ihan joka paikassa. Se juurtuu syvään ja tiukasti, joten jos sen antaa rauhassa levittäytyä, sen pois kaivamisessa saakin tehdä työtä. En siis istuttaisi tätä laisinkaan kukkapenkkiin, jossa en halua sen leviävän. Pikkutalviolle riittää, että se saa versonsa työntymään johonkin. Siihen se alkaa juurtumaan ja se on sitten menoa.

Fallopia sachalilnensis - Tatar, Fallopia japonica - Japanintatar

Viimeiseksi säästin jättitatarin, sillä sitä en istuttaisi enää ikinä enkä yhtään minnekään.
Jättitatarin sukulainen on hieman pienempikasvuinen japanintatar. Kumpikin kasvaa kookkaaksi ja reheväksi. Runko on ontto ja bambumainen ulkonäöltään. Maanpäällinen osa kuolee talveksi ja juuresta kasvaa keväällä uudet rungot. Tatarit ovat toki näyttäviä ja toimivat hyvin esimerkiksi peittävinä aitakasveina. Ne luokitellaan kuitenkin haitallisiksi vieraslajeiksi juuri helpon leviävyytensä ja vaikean torjuttavuutensa vuoksi.

Sain aikanaan jättitataria naapurilta ja istutin sitä heidän aitansa kupeeseen. Naapurin tontti on hieman ylempänä meidän tonttia ja sepelirinne kaipasi jotain viherrystä. Tatar pysyi aikansa kohtalaisen hyvin paikallaan, mutta vähitellen se alkoi tunkea versoja yhä laajemmalle. Lopulta ryhdyin rajoittamaan sen kasvua ja lopulta kaivoin juuria kokonaan pois. Jättitatarin juurakko on todellakin valtava ja puumainen jötikkä. Sen pilkkomiseen tarvittiin kirvestä ja sahaa. Juurten pois kaivamiseen olisi tarvittu kaivinkone ja silti maahan jää helposti osia, joista kasvaa jälleen uusia versoja. Vuosi toisensa jälkeen. Mahtaako edes asfaltti jättitataria estää.

Punertava verso keskellä on jättitataria

Jättitatarin hävitysprojektin aloituksesta on nyt neljä vuotta. Pari vuotta sitten peitin pahimman alueen eli naapurin aidan vierustan mustalla muovilla ja kärräsin vielä päälle haketta naamioidakseni muovin. Koko autotallin päätyä en mitenkään voinut peittää, sillä silloin olisi pitänyt kaivaa kaikki puut ja pensaatkin pois. Jättitatar tunkee versojaan metrienkin päästä. Käyn säännöllisesti kitkemässä maasta tunkevat versot pois ja laitan ne kompostin sijasta sekajätteeseen. Koska aluetta ei voi kaivaa kaivinkoneella täysin auki metrien syvyyteen, on vain tyydyttävä hiljaiseen taisteluun. Uskon, että jonain päivänä tatarilta loppuu voima, kun se ei pääse valoon hankkimaan energiaa juuristoonsa.

Jos siis jostakin kasvista sanotaan, että se leviää helposti, ota lause vakavasti. Joskus helposta leviävyydestä on toki etua ja iloa, mutta pahimmillaan siitä voi tulla vuosien työmaa tai jopa painajainen. Kuten tuosta jättitatarista minulle.
 

Vähän vielä puutarhan ongelmista

Pionit kurkkii

Postaukseni puutarhan ongelma-alueista herätti runsaasti ajatuksia ja keskustelua. Siksipä en nyt vastaa yksittäisille kommentoijille vaan kiitän kaikkia tasapuolisesti ja toivon, että muutkin innostuisivat kertomaan pihansa ja puutarhansa ongelmakohdista. 

Pelkästään hankalien paikkojen esille nostaminen virittää rakentavia keskusteluja ja laittaa itse kunkin ideat liikkeelle. Lisäksi monilla saattaa olla jo valmiiksi pureskeltu ratkaisu omaan ongelmaansa, kenties toteutettunakin. Huomasin myös, että kun ryhdyin kuvaamaan ja julkisesti työstämään omia ongelmakohtiani, syntyi ihan uusi into jälleen miettiä, mitä voisin niiden suhteen tehdä (into saattaa kyllä vielä sammuakin).

Kahelinkulman Taina T olikin jo tarttunut teemaani, joten rohkeasti muutkin mukaan.

Akileijaa on mukava karkulainen

Tulipa tässä mieleeni, että olisi hienoa, jos joku viitseliäs ihminen kokoaisi listan sellaisista kasveista, joista tulee nopeasti ongelma puutarhassa. Ehkä moinen lista on jo tehtykin, en huomannut googlettaa aihetta. Omalla pihallani varsinainen riesa on Japanin tatar Fallopia Japonica (saattaa olla myös Jättitatar Fallopia sachalinensis). Tatarit karkaavat helposti puutarhoista ja ne taidetaannkin jo luokitella haitallisiksi. Kasvi on kivan näköinen, nopeakasvuinen ja peittää tarvittaessa mukavasti näkymiä vaikkapa naapuriin. Harmi vain, etten aikanaan sitä istuttaessani tiennyt sen leviävän niin vietävästi. Nythän tietoa jo löytyy runsaasti. Kiitos internetin, josta löytyy runsaasti hyödyllistä tietoa.

Tatarin lisäksi myös Rohtoraunioyrtin Symphytum officinale istuttamista puutarhaani harkitsisin toisenkin kerran. Eikä ainakaan kukkapenkkiin, sillä se leviää ihan vimmatusti ja näyttää lisääntyvän pelkästä juurenpalasta. Rohtoraunioyrtti on vanha perinne- ja lääkekasvi ja sen kukat ovat kauniita. Kuitenkin Maa- ja metsätalousministeriö on luetteloinut kasvin tarkkailtavien ja paikallisesti haitallisten vieraslajien joukkoon, joten sen istutuspaikka kannattaa miettiä harkiten.

Loistotädyke – Veronica austriaca subsp. teucrium

Seuraava uutinen oli viime torstain Hesarissa. Uutista lukiessani mietin, kuinka tarkasti myyntiin kasveja tuovien yritysten toimintaa valvotaan. Kaikki puutarhoihin liittyvä on voimakkaasti kasvavaa businestä ja aina, kun on mahdollisuus tehdä rahaa, syntyy myös houkutus kiertää lakeja ja asetuksia ansioiden maksimoimiseksi. Silloin tuppaa myös unohtumaan, miten mittavia vahinkoja vääränlaisella toiminnalla saatetaan saada aikaan. Ei siis liene liiallista varovaisuutta suosia tuttuja ja tunnettuja taimitarhoja ja erityisesti kotimaisia taimia.   

"HS 8.5.2014

Evira: Baltiasta ei saa tuoda taimia tautivaaran takia

Satoja suomalaisia on lähdössä taimitoreille, joilta voi levitä vaarallista kasvitautia

 Baltian maista ei pitäisi tuoda Suomeen koristekasveja ja hedelmäpuita, Elintarviketurvallisuusvirasto Evira muistuttaa. Syy on tulipolte-niminen kasvitauti, jota esiintyy muissa Euroopan maissa mutta ei vielä Suomessa.

Tauti todettiin Virossa kaksi vuotta sitten, ja se voi levitä Suomeen puutarhaharrastajien ostamien taimien mukana. Taudin vaara on vielä isompi Latviassa ja Liettuassa.

Baltiassa on keväällä useita suosittuja taimitoreja, joille tehdään matkoja Suomesta. Esimerkiksi Türin puutarhamarkkinoille Keski-Viroon on menossa kymmeniä busseja.

EU-maista saa tuoda omaan käyttöön viisi tainta multapaakkuineen, siemeniä, kasvien sipuleita, leikkokukkia, sitrushedelmiä ja viherkasveja.

Säännös ei kuitenkaan koske tulipoltteen isäntäkasveja, joita ovat muiden muassa omena- ja päärynäpuut sekä pihlajat ja tuhkapensaat. Tällaisen kasvin saa tuoda vain, jos siinä on ZP-tunnus esimerkiksi nimilapussa. Tunnus kertoo, että kasvin tuottaneella taimitarhalla ei ole tulipoltetta. Toreilla myytävissä kasveissa tällaisia tunnuksia ei juuri ole. Siksi Eviran jaostopäällikkö Jari Poutanen sanoo, että tulipoltteen isäntäkasvien, kuten omena- ja päärynäpuiden, taimia ei pitäisi tuoda nyt Baltiasta.

Tulipolte on bakteeritauti, joka lakastuttaa ja mustuttaa kasvin versoja ja lopulta tappaa kasvin. Bakteeri leviää herkästi. "Jos tauti havaitaan samana kesänä, kasvi hävitetään ja muita pihan kasveja tarkkaillaan", Poutanen kertoo. "Jos se on tuotu muutama vuosi sitten, isäntäkasvit hävitetään kymmenen metrin tai kymmenien metrien säteellä. Olemme nähneet Norjassa, miten koko pensasaita poistetaan, ja juuretkin kaivetaan maasta."

Ihmiselle tulipolte ei ole vaarallinen. Epäillyistä tapauksista pitää ilmoittaa Eviraan.

OIKAISU (HS 9.5.2014)

EU-maista saa tuoda omaan käyttöönsä kasveja, kasvinosia ja kasvituotteita vähäisiä määriä, toisin kuin väitettiin torstaina 8. toukokuuta. Mainitut määrät koskivat EU:n ulkopuolisia Euroopan maita.

Tulipoltteen isäntäkasveja

 Omena

 Päärynä

 Ruusukvitteni

 Tuomipihlaja

 Orapihlaja

 Pihlaja

 Tuhkapensas

 Mispeli

 Japaninmispeli

 Tulimarja

 Pastorinpunamarja

 Myös aroniat ovat alttiita tulipoltteelle"

Tulppaaneita nupullaan

Enpä muuten ole onnistunut montaakaan puutarhaohjelmaa tänä keväänä telkusta katsomaan. Aina on jotain muuta tekemistä tai ohjelman esitysaika sellainen, ettei yksinkertaisesti edes tule ajatelleeksi tv:n avaamista. Kun mm. Puutarhaunelmia on uusinta vuodelta 2011, eikö sitä olisi voinut esittää vaikka heti joulun jälkeen. Talven pimeydessä oli aikaa istua kutomassa sukkia sohvalla ja siinä samalla olisi voinut unelmoida tulevasta keväästä ja kesästä samalla virikkeitä puutarhaohjelmista ammentaen. Nyt monet puutarhaohjelmien vinkit saattavat olla jo myöhäisiä toteuttaa tänä keväänä ja ensi kesäksi ne ehtivät unohtua. Pitäisiköhän laittaa ainakin YLElle kommenttia aiheesta. Ehkä ohjelmakarttoja tekevät ihmiset eivät ole tulleet edes ajatelleeksi asiaa tavallisen harrastelijapuutarhurin kannalta.

Olin illalla seuraamassa ystävän lapsenlapsen keihäänheittoa oman kylän kentällä. Kisa oli paikallisen urheiluseuran järjestämä ja tämän kevään ensimmäinen ulkokisa. 10-vuotias tyttö päihitti kaksi vuotta vanhemmat heittäjät, joten meikäläinen "varamummokin" pääsi hiukan pullistelemaan ylpeydestä. Parin tunnin seisominen kentällä oli varsin hyistä hommaa ja niinpä tulikin kitattua jokunen kupillinen mustaa kahvia lämmikkeeksi. Virkisti sen verran, että muutaman tunnin levottomien torkkujen jälkeen heräsinkin ihan liian varhain. Yksin ei meidän talossa kuitenkaan tarvitse valvoa, sillä karvaista seuraa on tarjolla ihan ilman eri kutsua. Vieläkin kissankarvat pyörivät naamalla, kun yritin tiirata näyttöä välillä sen edessä istuvan Juuson viereltä.

Lemmikit aloittelevat kukintaansa, joten vieressä olevan Lemmikkitytön avustuksella toivotan kaikille

Mukavaa keskiviikkoa ja viikon keskiväliä!

* * *  

Kun kitket rikkaruohoja, voit selvittää, onko edessäsi rikkaruoho vai hyötykasvi. Kun nykäiset kasvia ja se irtoaa maasta helposti, kädessäsi on hyötykasvi.

- Tuntematon ajattelija -

* * *

PS. 

Kuulin muuten eilen ensimmäisen kerran käen kukuntaa. 

Kukkui jossain lähellä ja todella pitkään.

Puutarhaongelmia

Täällä blogimaailmassa on tapana esitellä kauneutta ja onnistumisia, mutta tällaisena sateisena maanantaina teen poikkeuksen ja purnaan pihani ongelmakohdista. Meillä on sellaisia useitakin. Osa niistä ärsyttää vain johonkin tiettyyn aikaan vuodesta, osa taasen sijaitsee sellaisissa osissa puutarhaa, että ne tuppaavat unohtumaan pian alueelta poistuttaessa. Puutarha myös muuttuu ajan myötä, jokin alue paranee, mutta jostakin paikasta kasvit saattavat monestakin syystä kitua tai kuolla kokonaan pois.

Autotallipenkki

Ensimmäisenä ongelma-alueena esittelen autotallipenkiksi kutsumamme paikan, joka sijaitsee talomme autotallipäädyssä, ja joka rajoittuu naapurin tonttiin. Edelliset naapurit rakensivat aikanaan lauta-aidan, jotta heidän koiransa voisi juoksennella vapaasti omalla pihamaalla. Nykyinen naapuri on purkanut aidasta pätkiä sieltä täältä ja jättänyt aitatolpat paikalleen. Eihän se aita mikään kaunistus enää viime vuosina ole ollut, mutta vielä hölmömpi se on nyt pätkittynä. Erilaisista aitaratkaisuista on joskus tavatessa vähän keskusteltu, mutta mitään päätöksiä ei ole tehty.  

Naapurin tontti on meidän tonttiamme korkeammalla ja heidän autokatoksensa on aivan tuossa rajalla (yläoikealla). Aikanaan meidän puolella kasvoi joitakin kuusia ja pihlajia, jotka on kaadettu pois. Niiden kannot ovat kuitenkin jääneet maahan lahoamaan ja kaivamista estää myös isojen puiden risteilevät juuret. Hölmöyksissäni istutin alkuvuosina naapurin aidan viereen jättitatarta, eikä siitä kyllä pääse eroon ilman jotain mittavaa operaatiota. Toisaalta se kasvaa nopeasti korkeaksi ja peittää hyvin näkymät naapuriin. Naapurin puolelta on meille levinnyt angervopensaita, joiden olen antanut kasvaa ja peittää paikan, jossa sekä meidän että naapurin tontti rajoittuu tiehen.

Tähän autotallipenkkiin joudumme talven aikana kolaamaan lunta, joka myös sulaa hitaasti paikan varjoisuuden vuoksi. Myös naapurin pihamaalta kolatut lumet valuvat nykyisin meidän puolelle, koska enää ei ole aitaa pitämässä lumimassaa paikoillaan. Samalla heiltä vyöryy soraa ja kaikenlaista roskaa ja roinaa. Osa siitä on edellisen omistajan autokatoksen rakentamisen ja maan täytön vuoksi maahan kätkemää ja nyt sieltä vähitellen nousevaa, osa naapurin pihalta muuten vain valuvaa kamaa, milloin mitäkin.

Kallionauhuksen keväistä alkua

Kesän mittaan alue muuttuu siedettävämmän näköiseksi, kun tatarit kasvavat ja vihertyvät. Samoin noiden vuorenkilpien taakse kasvaa mukavia pehkoja kallionauhusta ja talviot ovat alkaneet täyttää aluetta. Vuorenkilpiä olen istuttanut väliaikaisesti, mutta paikka on niille ehdottomasti liian kova talvisen lumenaurauksen vuoksi. Myös kaksi hernepensasta kituu ja kallistuu pois tatarien varjostavuuden tieltä. Niitä oli aikanaan useampi, mutta siirsin pois, jotta lumenkolaaminen onnistuisi paremmin talvella. Talvioiden vuoksi autotallipenkki on tähänkin aikaan vuodesta ihan kohtalaisen siedettävän näköinen, mutta mennyt talvi oli liian ankara ikivihannille kasveille ja nyt talviot ovat surkeaa katseltavaa. Tilalle on keksittävä jokin kestävämpi ratkaisu.

Siis varsinainen äklötyspaikka, johon en ole jaksanut panostaa, koska huomioonotettavia muuttujia on ihan liikaa; talvinen lumimassa meiltä ja naapurista, naapurit, joita ei pihan ja puutarhan rakentaminen kiinnosta laisinkaan, jättitatarit sekä rajalliset mahdollisuudet panostaa alueeseen eli pieni budjetti ja se, että korjaustoimenpiteet tulisi hoitua meikäläisen lihasvoimilla.

Aitarengaspenkki

Toinen, eikä suinkaan viimeinen ongelmapaikka sijaitsee niinikään rajanaapurin aidan vieressä, mutta alapihalla. Tällä paikalla oli aikanaan varsinainen lepikkopuska. Saimme ohjeen kaataa leppiä useana vuonna perätysten, jotta niiden versotuotanto hiipuisi luonnollista tahtia. Lepikosta päästyämme istutin tilalle muualta siirrettyjä norjanangervoita. Keskelle jäi toinen pihallamme pyörineistä ylijäämäkaivonrenkaista. Angervojen ollessa matalia, tapasin istuttaa renkaan täyteen krassia, joka mukavasti peitti harmaan renkaan iloisilla väreillään. Angervot kasvoivat ja peittivät renkaan, sekä myös osan nurmikosta. 

Vuosi sitten totesin, että angervot olivat ala- ja sisäosistaan aivan risuuntuneita ja lehdettömiä, joten leikkasin osan niistä lyhyiksi ja noita taaempia harvensin, ettei koko paikka samanaikaisesti olisi aivan paljaana. Luultavasti olisi kannattanut leikata kaikki kerralla, sillä jäljelle jääneet pensaat ovat edelleen aivan yhtä ryvettyneiden näköisiä. Kunhan angervot ovat kukkineet, taidan käydä käsiksi oksasaksiin.

Naapurin puolelta vyöryy voikukkaa ja monenlaista rikkakasvia, mutta onneksi olen saanut pysäytettyä ne kohtalaisen hyvin tuonne aidan viereen. Sinne olen myös siirtänyt joitakin kasveja vähän niinkuin koekasvatukseen, mikä ei ole ollut kaikilta osin ihan fiksu toimenpide. Ainakin rohtoraunioyrtti on päättänyt lähteä sieltä leviämään, kuten tuosta renkaan oikeasta sivusta helposti havaitsee. Toisaalta on hyvä, että paikka on tuuhea ja tiheä, sillä se ei ole kovin keskeisellä paikalla puutarhassamme. 

Jokin aika sitten mylläsin renkaassa olevan mullan ja totesin sen olevan muhevaa, eikä siellä kasva juurikaan mitään rikkaa. Olen nimittäin kääntänyt sinne vuosittain puunlehtiä ja krasseja istuttaessani kantanut sinne myös uutta multaa, kuin myös kitkenyt säännöllisesti rikkakasvit pois. Nyt istutin renkaaseen kaksi kärhöä, 'Multi Bluen' ja 'John Paul II:n'. Ajattelin, että ne olisivat kauniita kukkiessaan ja levittäytyessään angervojen päälle (kunhan ne ovat taas kasvaneet kunnollisen kokoisiksi). Lisänä olen ajatellut laittaa jotain kesäkukkaa hätävaraksi.

Renkaan tyveen istutin vuorenkilpeä. Kuinkas muuten, sitä meillä riittää jaettavaksi ihan liikaakin. Olkoon nekin tuossa, kunnes angervot ne aikanaan peittävät. Sitten siirrän niitä taas jonnekin toisaalle.

Tämä aitarengaspenkki on lähes ympyrän muotoinen ja sitä reunustaa kivet. Kivien alle olen aikoinani laittanut maanpeitekangasta, jotta se estäisi edes vähän rikkaruohojen leviämistä kivien väleihin. Penkki on myös vähän muuta maata korkeammalla. Ylemmässä kuvassa näkyy nurmikkoalue, jossa ei kyllä kasva yhtään nurmikkoa, koska angervot kasvoivat varjostavasti sen päälle. Samoin tuolla päin puutarhaamme nurmikko on enemmänkin sammalta. Olen hiukan miettinyt, josko istuttaisin puuttuvan nurmen tilalle suikeroalpia, jota sitäkin riittää runsaasti jaettavaksi. Sehän peittää isojakin alueita aika tehokkaasti ja näköjään kestää jonkin verran myös tallomista. 

Tämä päivä oli suunniteltu käytettäväksi puutarhahommille, mutta sateessa ei ole juurikaan taukoja ollut. Käydessäni vähän aikaa sitten pihamaalla, meinasi sormet ja varpaat jäätyä. Yhdeksän astetta vesisateessa ei tunnu erityisen lämpimältä. 

Näitä omia ongelmakohtiani esitellessä alkaa mieleen nousta erilaisia mahdollisuuksia korjata tilannetta. Samalla tämä näyttää olevan myös jonkinlaista tsemppaamista ja konkreettista tilanteeseen tarttumista. Tuntuu, että vähitellen alkaa hahmottua se, mitä pitäisi tehdä ja miten. Mielenkiintoinen ilmiö.

Olisi mukavaa nähdä ja kuulla, millaisia ongelmakohteita teillä muilla puutarhureilla on ja miten te pulmanne ratkaisette. Odotetuimpia ovat esimerkit, joissa ratkaisut perustuvat lihasvoimaan ja pieniin taloudellisiin panostuksiin. Mitään ongelmaa ei olisi, jos meilläkin työn voisi teettää ammattilaisella ja itse vain aukoa kukkaron nyörejä. Se vaihtoehto on kuitenkin kokonaan pois suljettu siitäkin syystä, että itse tekemällä työn tuloksista nauttiminen on mannaa sielulle. Myöskään ei ole mahdollista käyttää koneita esimerkiksi jyrsimään kantoja tai rahtaamaan tuoretta multaa.