tiistai 10. heinäkuuta 2018

Herukoiden kärsimys ja omenoiden onni


Puutarhassamme on jäljellä kolme isoa punaherukkapensasta, kaksi mustaherukkaa, yksi valkoherukka ja yksi viherherukka sekä kaksi karviaismarjapensasta. Kaksi isoa punaherukkaa kaivoin muutama vuosi sitten ylös, sillä halusin niiden tilalle, alapihan aurinkoisimmalle paikalle ruusupensaita. Kolme isoa, jäljelle jäänyttä herukkapensasta on tuottanut riittävästi, ellei vähän liikaakin marjaa.

Vanhat mustaherukat kärsivät äkämäpunkista ja ne on hävitetty jo aikaa sitten. Niiden tilalle istutin kaksi Pohjanjättiä, joiden tuotto pensaiden nuoren iän vuoksi on vielä pientä. Marjana Pohjanjätti on nimensä mukainen, pyöreä jättiläinen.
Mustaherukka Pohjanjätti (kuva kesältä 2017)

Valkoherukka on muutaman vuoden ikäinen ja nopeasti kookkaaksi kasvanut pensas. Marjat eivät ole kovin isokokoisia, mutta terttuja on aina paljon ja kukin terttu muodostuu isosta määrästä marjoja. Olen kuullut sanottavan, että valkoherukka olisi erityisen hienostuneen makuinen. Aika mieto minusta.

Tahvosen kasvattaman Viherherukan sain vuosi sitten Marketanpuiston bloggaajatapahtuman yhteydessä. Pensaana se on tietenkin vielä pieni, mutta kivasti siinä on jo marjoja.


Karviaispensaasta toisella on jo ikää, toinen on vuosia nuorempi. Kumpikin tuottaa mukavasti tummanpunaista marjaa, joista suurin osa napostellaan sellaisenaan parempiin suihin. Joskus olen tehnyt karviaishilloa ja -hyytelöä. Meillä ei kuitenkaan hilloille ole kovin paljon käyttöä, eikä kunnon hillokellaria joten koko marjamäärää on turha hilloksi laittaa. 

Punaherukat keitän yleensä mehuksi ja pakastan pienen määrän marjoja kokonaisena. Niin kiva kun pakastimesta on oman puutarhan tuotteita ottaakin, ei kahden ihmisen taloudessa ylenmäärin pakastemarjoja ja -mehuja tarvita. Osan punaherukkasadosta olen lahjoittanut sukulaisille ja tutuille, mutta kovin paljon sille ei ottajia ole. Kaikki haluaisivat mieluummin mustaherukkaa, jota taasen ei jaettavaksi ole.

Punaherukat raakileina toukokuussa

Keväällä marjapensaat kukkivat runsaasti ja olivat pian täynnä raakileita. Helteiden aikaan pensaiden vanhimmat ja marjaisimmat oksat alkoivat kellastuttaa lehtiä ja lopulta oksat kuivuivat pystyyn. Moista en ole aiemmin nähnyt, joten epäilin pensaisiin tulleen jonkun taudin tai tuhohyönteisen. 


Ötököitä ei löytynyt, mikä siis vaivana? Netti auttoi ongelman ratkaisussa. Syynä oli kuivuus. Nuoremmat oksat ovat edelleen hengissä, hyväkuntoisiakin ja osassa niistä on edelleen marjatkin tallessa. Uusia terveitä oksia on kasvussa eli kuivuus ei koko pensaita tappanut. Vanhimmat ja isokokoisimmat oksat olivat suurimman kurituksen kohteina.


Yleensä leikkaan syksyllä, marjojen keräämisen jälkeen marjapensaista joitakin vanhimpia oksia pois ja lyhennän liian pitkiä, maahan lamoavia oksia. Nyt tein poikkeuksen ja leikkasin kaikki pystyyn kuolleet oksat samantien. Ensin ajattelin, että jos vaikka marjat kypsyisivät kuihtuvissa oksissa keruukuntoon. Eivät kypsyneet, vaan kuivuivat ja kutistuvat ryppyisiksi. Ensi vuonna marjasato tuskin on kummoinen, sillä nuoret oksat eivät ole kovin tuottoisia. Jos tekevät marjoja laisinkaan. Hällä väliä. Pääasia, etteivät pensaat kokonaan kuivuneet pystyyn.


Omenapuut kukkivat runsaasti ja kauniisti. Se oli yllätys sikäli, että niin ne tekivät viime vuonnakin. Eivät siis omput pitäneet lepovuotta. Osa kukinnasta meni minulta ohi, koska olin silloin sairaalassa. Ukkokulta kuvasi kiltisti pyynnöstäni omenapuiden kukintaa.

Julkisuudessa esitettiin epäilys, olisiko riittävästi pörriäisiä liikenteessä ja ehtisivätkö ne pölyttää omenat. Meillä oli hurja pörinä heti aurinkoisten päivien koittaessa jokaisessa varhaisessa kukkijassakin. Enpä tiennyt, olivatko oikean sorttisia pölyttäjäpörriäisiä, mutta niin toivoin. 


Kun nyt katsoo omenapuiden lehtien lomassa kehittyviä raakileita, voi vain todeta pölyttäjien olleen ajoissa hereillä ja liikkeellä. Sadosta on tulossa erinomainen. Omenapuut tapaavat harjoittaa omatoimista harvennusta pudottamalla pikkuruisia raakileita maahan. Lähipäivinä pitäisi kuitenkin ehtiä auttamaan omppupuita harvennuksessa, sillä joissakin tertuissa on jopa yli viisi omenaa. Muistan kuulleeni sellaisen ohjeen, että hedelmien koon ja laadun vuoksi kolme omenaa terttua kohden olisi maksimi. 

Omenapuiden kevätleikkaukset ovat meillä nykyisin aika vähäisiä. Alkuvuosina en huomannut ja osannut puita riittävästi leikata. Kun vihdoin heräsin siinä asiassa, puilla oli jo kokoa. Kokonaan en niiden muotoa enää pystynyt korjaamaan eli saamaan puita matalammiksi ja sateenvarjomaisemmiksi. Tein kuitenkin parhaani jaksottamalla tarvittavia leikkauksia useille vuosille.


Nyttemmin isommat leikkaukset ovat lähinnä oksa silloin, toinen tällöin. Sen sijaan vesiversoja kasvaa joka kesä. Osan niistä taittelen pois tuoreeltaan puiden lomassa liikkuessani. Enimmän osan leikkaan elokuussa. Loppukesän vesiversojen leikkaamisesta liikkuu erilaisia mielipiteitä. Moni asiantuntija suosii loppukesän leikkaamista. Olen kuullut väitteen, että loppukesän vesiversojen leikkaaminen vähentäisi tulevien vesiversojen kasvua. En ole tehnyt aiheen tiimoilta tutkimusta tai vertailua, mutta olen todennut menetelmän hyväksi. Isojen oksien leikkausta ei suositella tehtävän kesäaikaan.


Marja- ja omenapostauksen lopuksi pieni, mutta sitäkin painavampi kevennys. Meidän tontilla ei omasta takaa kiviä kovin montaa ole. Tieremppa on myllännyt ympäristöä ja ajoittain mylläys on tuonut esiin houkuttelevia kivenmurikoita. Joitakin niistä on ihan huomaamatta kulkeutunut meidän pihalle.


Yhtenä iltana seisoimme Ukkokullan kanssa tontin rajalla ja taisin siinä ääneen ihailla työmaan hiekkakasalla (yhdellä lukuisista) näkyvää pyöreää kivenmurikkaa. Pari päivää tämän jälkeen huomasin samaisen kiven ilmestyneen alapihalle. Tällaista on arjen rakkaus pitkässä parisuhteessa parhaimmillaan. Toivekivet pyörivät pihaan ajatuksen ja Ukkokullan voimalla.

Paeonia Jan van Leeuwen



38 kommenttia:

  1. Tänä vuonna onkin tulossa hyvä marja- ja hedelmävuosi. Meillä punaherukka kuivattaa samalla tavalla joka vuosi muutaman oksan. Syyksi on paljastunut herukkalasisiipi. Sen olemassa olon huomaa, kun leikkaa kuihtuneen oksan poikki: sen sisällä kulkee toukan järsimä käytävä. Meillä punaherukka on tehotarkkailussa kevään ja alkukesän, jotta ehdin hävittää toukan asuttamat oksat ennen kuin lasisiivet kuoriutuvat kesäkuun puolivälistä alkaen. Teillä toki saattoi tänä vuonna olla syynä kuivuus oksien kuihtumiseen, mutta sinuna tarkkailisin kuitenkin varmuuden vuoksi ensi keväänä pensaita lasisiiven varalta. Ihana ukkokulta sinulla <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tärkeistä tiedoista. Lasisiipeen en kumma kyllä tietoa etsiessäni törmännyt ja siksi en oksia kyllin tarkkaan tutkinut. Kuivuudella on ulkoapäin katsoessa samanlainen vaikutus. Täytyykin olla jatkossa tarkempi ja lisäksi etsin tietoa lasisiivestä sen torjumiseksi tarvittaessa.
      Minulla on ihana Ukkokulta.

      Poista
  2. Meillä on tulossa punaherukasta todella hyvä sato, vain yksi pensas kärsi kuivuudesta ja kuivatti osan oksistaan, vanhimpien, kymmeniä vuosia vanhojen pensaiden juuret ovat niin syvällä että saivat vettä riittävästi vaikka niitä ei kasteltu. Valkoherukoista toinen katkaisi viime viikolla yhden ison oksan ja siitä pensaasta menetettiin satoa paljon oksan myötä, nyt loppu pensas pitää tukea. Mustaherukkaa meillä ei ole kuin yksi ja siitäkin jää sato keräämättä kun emme niistä niin välitä. Vaaleanpunaista herukkaa on kaksi pensasta, se on niin makea että napsin lähes kaikki marjat suoraan pensaasta suuhun.

    Omenasatoa ei saada ollenkaan, ainut satoikäinen puu 'Pirja' piti välivuoden. Ihana ukkokulta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä sato olisi tullut meillekin, mutta onneksi kuivuneen oksien jälkeen sentään jotain kerättävää jää. Näihin vaihteleviin satoihin ja luonnon teettäminen tappioihin on jo niin tottunut, että pienen ensiharmituksen jälkeen elämä jatkuu entiseen tapaan. Aika jännä kuulla, ettei teillä välitetä mustaherukasta. Minulta kaikki kysyy, olisiko mustaherukkaa tarjolla, vaan eipä ole.
      Toivottavasti Pirja suo satoa taas ensi vuonna.

      Poista
  3. No, voi harmi, että herukkanne ovat kärsineet kuivuudesta.
    Meillä tulee sekä herukoita, että omenoita ihan ennätysmäärä tänä vuonna. Kuivuuden pelastus on alatantereemme paksu multakerros. En voi ottaa siitä kunniaa itselleni, koska multaa oli tuossa paikassa luonnostaan. Tonttimme on ollut osa maatilaa, jonka peltoläntti alatantereemme oli. Kunnallistekniikan kaivuita tehdessämme huomasimme, että multakerros on yli metrin syvyinen. Ei ihme, että nokkosetkin kasvavat ja marjapensaat tuottavat satoa kuin itsestään. Muualla tontillamme ei tuollaista multamäärää ole. Luulen, että alatantereellamme on joskus karjakin laiduntanut ja samalla parantanut maata.
    Mutta se on todella ihmetyttänyt, että herukat alkavat olla jo kohta kypsiä. Yleensä mehujen keittely osuu koulujen alkamisen seudulle, nyt ollaan melkein kuukauden etuajassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, ja sun ukkokulta on ihana! Juuri tuollaista on rakkaus! <3

      Poista
    2. Metrin multasyvyys on jo melkoista herkkua. Meilläkin on alapihalla hyvin multaa. Kuulin myös aikanaan tarinan, että siellä olisi ollut joskus 50-luvulla paikallisen maatalon lehmihakana. Luultavasti merkittävästi muuttuneilla valo-olosuhteilla on osansa puutarhani hyvinvointiin. Viime kesä oli kolea ja sateinen, joten kasvit pärjäsivät. Nyt tuli kerralla kuivuus, paahtava aurinko ja jatkuva tuuli kuin shokkihoitona kasveille. Ihme olisi, jos se ei missään tuntuisi.
      Enpä muista itsekään näin aikaista satoa.
      Eikö olekin jotenkin niin suomalaisen miehen hiljaista rakkautta.

      Poista
  4. Herukoiden ulkomuoto on surkeaa katsottavaa, mutta onneksi on reheviäkin oksia. Yksi ruusu minulla kituuttaa niin henkihieverissä, että yritän sitä kastella, vanhoille herukoille en sentään vettä haaskaa, ne saavat luvan selvitä, ovat varmaan kasvattaneet juuria kumminkin jo 50 vuotta ja nähneet aiempiakin kuivia kesiä.
    Tuo kivi on niin liikuttava, jotenkin niin suomalaishenkinen rakkaudenosoitus ♥ Ilman sanoja, hiljaisella teolla. Ihan tulee tippa silmään, kun miettii miten ukkokultasi on sinua ajatellut suunnitellessaan ja siirtäessään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minäkään näe järkeväksi vanhoja herukoita kastella. Sato vaihtelee vuosittain milloin mistäkin syystä ja nyt sitten on tällainen vuosi. Jos olisin ammattiviljelijä ja tulit riippuisivat sadosta, suhtautuisin varmasti toisin. Toki sitä aina tulee pohdittua syitä ja ratkaisujakin mietittyä, mutta paras kuitenkin kulkea kohti seuraavaa vuotta.
      No justiinsa, minäkin ajattelin, että juuri sellainen perushämäläinen rakkaudenosoitus. Olin aidosti liikuttunut kiven alapihalla nähdessäni.

      Poista
  5. Myös meillä vanhat herukkapensaat ovat kärsineet kuivuudesta ja osa raakileita täynnä olevista oksista kuivunut kokonaan. Mutta omenapuiden juuret lienevät niin syvällä, ettei niitä kuivat jaksot ole liikaa heilauttaneet. Tuollaisia ukkokultia löytynee nimenomaan puutarhaihmisten lajista, ymmärtävät, miten arvokkaita kivet voivatkaan olla puutarhurille. Onnea, kun sinulla on hänet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielenkiintoista kuulla, että herukkapensaiden kuivumista on laajemminkin. On tämä ollut erikoinen kevät ja kesä. Onneksi kuivuminen näyttää olevan vain osittaista, ettemme menetä kaikkia marjapensaita.
      Olen onnellinen Ukkokullastani, ilman muuta.

      Poista
  6. Samanlaisia kokemuksia minullakin, sekä herukoiden että omenoiden osalta. Omenapuissa on jopa niin paljon raakileita ja painoa, että kovassa tuulessa tuli muutama oksa alas. Osa oksista taas riippuu ihan alaspäin. Ihanaa tuollainen kivien liikkuminen. Täällä on kiviä omastakin takaa, mutta aina on tilaa muutamalle (tai useammallekin) kivan näköiselle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti omenapuusi eivät kärsineet liikaa katkenneista oksista. Hedelmät ovat vielä raakoja ja kasvun myötä painoa tulee vähän lisääkin.
      Totta, aina on tilaa kivan näköisiä kiville. Miten ihmeessä niitä hienoja kiviä aina kulkureittien varrella näkeekin, eikä suinkaan kaikkia voi kotipihalle raahata.

      Poista
  7. Kurjaa tuo herukoiden kuivuminen. Meillä on ihme kyllä marjapensaat säästyneet kuivuuden vaikutuksilta vaikken niitä juurikaan ole edes kastellut. Omenoitakin näyttäisi olevan tulossa ennätyssato.
    Niin kaunis tuo pioni ja ihana ukkokulta😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enpä ole minäkään herukoita koskasn kastellut, mutta nyt ehkä olisi pitänyt. Kuvittelin, että ne pärjäisivät. Taas tuli opittua uutta. Vaan eipä näin kuivia alkukesän kovin usein taida edes ollut.
      Jan van Leeuwen on tosi nätti pioni. Ukkokulta ei ehkä ole nätti, mutta luonteeltaan sitäkin ihanampi.

      Poista
  8. Punaherukka kuivui pystyyn keväällä ja vanha omenapuu repesi kahtia myrskyssä Juhannusyönä, paljon siinä raakileita ja rojottaa maata vasten, että sellainen alkukesä meillä. Tuntuu lisääntyvän nuo säiden ääri-ilmiöt. Nyt on ollut sadetta ja lämpöä mukavasti. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, onpa teillä ollut vastoinkäymisiä.
      Sään ääri-ilmiöt lisääntyvät, eivätkä kaikki ole meille suomalaisillekaan välttämättä myönteisiä.
      Nyt on tosiaan lämpöä ja sadetta sopivasti ja mukavasti.

      Poista
  9. Kivet on parasta!
    Oli se niin kuivaa alkukesä ja toukokuu, ettei ihme jos marjapensaatki kärsi kuivuudesta.
    Säät vaihtelee hurjasti ja kovia tuulia ollu monta kertaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin tänä keväänä ja kesänä on ollut usein tuulista ja monta ihan kunnon myrskytuulta. Tuuli on tehostanut kuivuutta. Aika erikoinen kesäkausi säiden puolesta.
      Kivet ovat ihania ja tämä uusi erityisen mukava pyöreine muotoineen.

      Poista
  10. Niinpä, kun iskee kivi"hulluus" niin iskee. Oli mullakin muutama vuosi sitten, himoitsin tien varressa olevia kiviä, mutta sitten se hellitti. Laiskuus iski. Kyllä vaan pihalle kivet kuuluu, hieno on teille löytynyt.
    Marjapensaat on täälläkin huonoksi menneet, monta mustaherukkaa joutui kokonaan poistamaan, ihan kuivuneet. Loputkin joutaa vissiin poistaa, kunhan ne vähät marjat kerätään. En tiedä onko joku punkki syynä tai hoitamattomuus. Meillä kun oli 15 pensasta, eikä voi kuvitella että kukaan sellaista määrää tarvitsis. Vois istuttaa muutaman uuden erilaisen pensaan ja ihan eri paikkaa kokonaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitaa tuo kivihulluus liittyä kasvihulluuteen. Ei haittaa, kyllä minuun hulluutta mahtuu.
      Saattaa olla, että joku voisi hyvinkin tulla jopa kaivamaan muutaman herukkapensan itselleen. Välillä näkee sellaisia ilmoituksia. Laita sana kiertämään.

      Poista
  11. Luin heti miehelleni tuon kivijutun. Nyt jään odottelemaan, jos minunkin pihalleni ilmestyisi joku kivi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa ja toivottavasti keino tepsii. Käskemällä miehiä ei saa toimimaan, joten kaikki "pehmeät" keinot ovat tarpeen.

      Poista
  12. Kultaane kivenpyärittäjä :)
    Mulla anopin vanahat, uusimista orottelevat mustaviinimarijapuskat o muuttunu pippuripensahiksi. Nii piäniä o marijat tänä vuanna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt sitten selvisi sekin mysteeri, missä pippurit kasvaa. Teillähän ne.
      Pohjanjätti-mustaherukan marjat ovat tänäkin vuonna kookkaita. Karviaisia tulee meidän pensaisiin paljon, mutta pieniä ovat. Kenties vähän pippuria isompia.

      Poista
    2. Kun on tottunut siihen että vuoristolaista ei juurikaan näe, mutta yleensä karviaiset on isoja marjoja, niin vuoristolainen vaikuttaa aika pieneltä.

      Poista
  13. Meilläkin meinaa nuo marjapuskat väkisin kuivua oli niin kaamea tuo alkukesä vesien suhteen, vaikka kuinka yritettiin kastella niin meinasi koko piha ihan väkisin nuutua:( Onhan se lämpö ja aurinko toki mukavaa, mutta sillä tavalla kohtuudella:) Voi että sinulla on laatumies,aivan ihana♥ Kauniita kesäpäiviä sinne teille♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luontoäidillä kohtuus tuntuu olleen kadoksissa niin viime kuin tänäkin kesänä. Viime vuonna satoi ilmeisesti luontoäidin mielestä tämänkin kesän edestä.
      Perushämäläinen laatumies on kyllä aika ihana.
      Kiitos, samoin sinulle kauniita kesäpäiviä.

      Poista
  14. Meille on tulossa herukoista aika hyvä sato samoin omenoista. Kastelin kyllä keväällä herukoita jonkin verran. Ihana kivenpyörittäjä sinulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa, että kastelusi tuottaa nyt tulosta.
      Ukkokulta aina välillä yllättää. Tällä kertaa kiveä pyörittämällä.

      Poista
  15. Muatilallkin herukat jo punastuu, verkot pitäs viritellä! Linnut ei mustaherukoita syö. Omenoissakin on runsaasti ruakileita ja päärynöitäkin näyttäs tulevan.
    Ihana ukkokulta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinunkin satonäkymäsi kuulostavat hyvältä. Meidän nurkilla rastaat pyrkivät tavallisesta popsimaan herukat. Nyt puskissa pyörii kirjosieppo.

      Poista
  16. Punaherukan sato ei tänä kesänä päätä huimaa, ja siitäkin ehti linnut napostella osan ennen verkkojen viritystä. Valkoherukka on luottopensas, joka kesä se marjapensaista tuottaa parhaan sadon. Yksi vihreäkin herukka löytyy, vaan on kovin kitukasvuinen ollut aina ja vain muutaman marjan tuottaa. Mustien sato näyttää ihan lupaavalta nyt.

    Omenapuissa on paljon raakileita. Tuo kolmen sääntö olikin tärkeä tieto raakileiden poistosta, kiitos siitä. Puista vaan on hankala niitä poistaa, kun ovat ylikorkeiksi kasvaneita. Olivat jo sitä kun tänne muutimme.

    Lämmintä heinkuun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valkoherukka on tosiaan luottopensas marjojen suhteen. Joka vuosi runsas sato. En ole muutamaan vuoteen laittanut marjapensaille verkkoja, kun niistä joutui aina lintuja irrottelemaan. Ripustan pensaisiin käytöstä poistettuja cd-levyjä, jotka auringossa pyöriessään kiiltävät. Minusta ne toimivat aika hyvin linnunpelättinä.

      Yläilmoista on tosiaan vaikea raakileita poistaa. Pakko kiipeillä tikkaiden kanssa.

      Mukavaa heinäkuuta myös sinulle!

      Poista
  17. Ihana kiviyllätys. Herukat tosiaan tarvitsevat kosteutta. Harmi, että kuivuus koetteli noin paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuskinpa ihan näin kuivia kesiä joka vuosi tulee, joten eiköhän tästä selvitä. Luonnon kanssa elämä on omanlaistaan taiteilua, josta ei parane päänsärkyä ottaa.
      Kiviyllätys oli tosi mukava. Eikä edes ensimmäinen sellainen.

      Poista
  18. Meillä tapahtui samanlainen herukkapensaiden oksien ja marjojen kuivuminen. Nyt pensaat uudistuvat jo kovaa vauhtia. Keitän mehuksi usein puna- ja mustaherukoiden sekoitusta. Se on kaikkein suosituinta - varsinkin jos sekaan voi roppaista vähän luonnonvadelmia! Teillä on tulossa hieno omenasato!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tietenkään e ole mukavaa, että niin monilla marjapensaat ovat kuivuneet, mutta toki se vähän lohduttaa, ettei olla yksin murheen kanssa. Uutta kasvua on tullut hyvin meidänkin pensaisiin.
      Minäkin keitän sekamehuja silloin, kun marjoja tulee enemmän.

      Poista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!