sunnuntai 20. lokakuuta 2019

Oodin kautta Amos Rexiin


Sateinen arkipäivä oli sopiva ajankohta käyttää loppukesästä lahjaksi saamaani museokorttia. Amos Rexissä avautui uusi Birger Carlstedt -näyttely, enkä koko Amos Rexiäkään ole vielä ehtinyt katsastaa. Tavallisesti ajan bussilla suoraan Kampin bussiterminaaliin, mutta nyt jäin Kansallismuseon pysäkillä pois ja kävelin musiikkitalon vierestä katsomaan Oodia, uutta ja paljon kehuttua keskustakirjastoa.


Oodi kerää katseita jo kaukaa, mutta sen sisäänkäynnin edustalla vasta sen valtavan koon ymmärtää konkreettisesti. Korkealla pään yläpuolella kaartuva puinen kattorakennelma on vaikuttava ja kaunis. Olin ihastunut ja olen yhä.


Sisältä rakennus tuntui odotettua pienemmältä. Kovin tarkkaan en kaikkia tiloja kolunnut, vaan keskityin katselemaan rakennusta yleisesti. 


Nousin ala-aulasta 3. kerroksen isoon kirjastotilaan Töölönlahden puoleisia kierreportaita pitkin (aika keskellä rakennusta ne itse asiassa ovat). Portaikon seinämä muodostaa Otto Karvosen Omistuskirjoitus -nimisen teoksen. Teos sisältää 381 sanaa, jotka kerättiin kirjaston verkkosivuilla. Kuka tahansa sai ehdottaa, kenelle kirjasto tulisi omistaa.


Oodissa on lukuisia tiloja erilaisia tarkoituksia varten. Rakennus on enemmän kuin kirjasto. Se on kaupunkilaisten monitoimitila, olohuone. Ihmisiä istui siellä sun täällä, monilla läppäri sylissään. Olen kuullut paljon kommentteja, ettei Oodista tullutkaan paljon odotettua keskustakirjastoa, vaan yksi uusi tapaamis- ja oleilupaikka lisää. Kirjasto ehkä olisi ansainnut enemmän tilaa ja huomiota, mutta kyllä se mielestäni ihan hyvin oli läsnä. Monet lukevat tänä päivänä yhä vähemmän, joten toivottavasti upea tila houkuttelee kävijöitä tutustumaan myös kirjojen maailmaan.


Töölönlahden alueesta on vähitellen muodostunut pääkaupungin kulttuuria tarjoavien rakennusten keskittymä. Finlandiatalo (Alvar Aallon vuonna 1962 suunnittelema rakennus valmistui vuonna 1971) on jo kauan tarjonnut tilan konserteille, kokouksille ja monille muille isoja joukkoja kerääville tilaisuuksille. Sen takaa, ei niin kaukaa, löytyy myös ooppera.


Hakasalmen huvila, vaaleanpunainen rakennus, on v. 1846 rakennettu Aurora Karamzinin huvila ja koti, jossa hän asui kuolemaansa 1902 saakka. Vuodesta 1912 Hakasalmen huvilassa on ollut Helsingin kaupunginmuseon toimintaa. Nykyisin huvila näyttää puristuvan Finlandiatalon ja Musiikkitalon väliin. Siellä se edelleen elää pienen puiston keskellä.


Tummahipiäinen musiikkitalo sijaitsee vastapäätä uutta Oodia. Kovin vanha ei musiikkitalo ole. Se avattiin yleisölle vihdoin elokuussa 2011. Musiikkitalon on suunnitellut turkulainen LPR-Arkkitehdit Oy. Minusta musiikkitalo on erinomainen estradi klassiselle musiikille. Makuasia tietenkin, mutta kunnon rokkimusiikille se on liian hieno ja jäykkä paikka.


Yhdysvaltalaisen arkkitehdin Steven Hollin suunnittelema nykytaiteen museo Kiasma valmistui 1998. Rakennus on alusta lähtien herättänyt paljon keskustelua niin ulkomuotonsa kuin sijaintinsa vuoksi. Tuntuihan se alkuun hieman kummajaiselta, mutta nykyisin siihen on jo totuttu. 


Kulttuurikokonaisuutta sopii hyvin hallitsemaan ja vähän ylempää katselemaan v. 1931 valmistunut Eduskuntatalo, jonka suunnitteli arkkitehtitoimisto Borg-Siren-Åberg (kilpailuehdotuksen varsinainen laatija J.S. Siren) ehdotuksellaan Oratoribus (Puhujille). 


Töölönlahti ja sen ympärille nousseet rakennukset näkyvät hyvin Oodin kolmannen kerroksen terassilta. Kaukana keskellä näkyy myös Olympiastadion.


Oodin isot ikkunat on osittain valkeapilkkuiset. Ikäänkuin sadepisaroiden täplittämät. En tiedä, onko ikkunoiden pintakuvioinnin tarkoitus suodattaa auringonvalon paahdetta vai onko kyseessä arkkitehtoninen elementti. Kansallismuseon torni Musiikkitalon takana näkyy hyvin Oodin ikkunoista.


Oodista kävelinkin pienen mutkan kautta Amos Rexin museoon tutustumaan Birger Carlstedtin juuri avautuneeseen näyttelyyn. Birger Carlstedt (1907-1975) on Helsingissä syntynyt taiteilija. Näin uutisissa jutun tästä näyttelystä ja Carlstedtin teoksista ja ajattelin, että nyt olisi oiva aika käydä katsomassa sekä näyttely että viime vuonna avautunut uusi museo.


Jonkin verran oli jo jonoa museon ovelle kerääntynyt, mutta se eteni nopeasti. Katutason aulasta portaita alas itse museoon laskeutuessani katse kohdistui ikkunaan, josta avautui näkymä Lasipalatsin toiselle puolelle. Siellä ovat Amos Rex -museon jännän muotoiset kattoikkunat ja vanha linja-autoterminaali.


Taulujen sijasta huomioni taisi enemmän kohdistua museon rakennelmiin. Minkäänlaista maanalaisen tilan ahdasta tunnetta ei museossa tullut. Isoista kattoikkunoista tulee luonnonvaloa ja muutenkin ne korottavat tilaa.


Kyllä maalauksetkin kiinnostivat. Carlstedt on ollut hyvin monipuolinen taiteilija. Hän on modernismin edelläkävijä, abstraktin taiteen uranuurtaja ja monilahjakas. Maalauksen lisäksi hän työskenteli sisustustussuunnittelun, muotoilun ja lavastuksen sekä monumentaalimaalauksen parissa.


Carlstedtin teoksia pääsi hyvin katselemaan sekä läheltä että kauempaa. Hänen erilaiset maalauskautensa oli ryhmitelty selkeästi. Näyttelytilan ovella oli mahdollisuus ottaa taiteilijasta kertovan pienen kirjasen helpottamaan teoksiin tutustumista.


Museossa on otettu huomioon myös esteettömyys. Oikealla olevasta mustasta oviaukosta oli pääsy hisseille. Ei siis tarvitse kulkea pitkiä portaita pitkin. Tykkäsin siitä, että oviaukot olivat tuollaisia mustia aukkoja valkoisessa seinässä. Luonnollisesti tummemmissa tiloissa on valaistus, ei siellä tarvitse pimeässä harhailla.


Ala-aulan katto on myös hieno. Luultavasti valkoisilla kiehkuroilla on piilotettu monet ilmastointiputket ja sähköjohdot. Mietin pitkään pää kenossa kattoa katsellen, mistä materiaalista kiehkurat on tehty. Tuskin ne paperia ovat.


Toinenkin ikkunanäkymä museossa oli minusta hieno, kuin maalaus sekin. Pyöreästä ikkunasta näkyy Lasipalatsirakennuksen elokuvateatteripäädyn seinällä oleva ovi portaineen.

Antoisa retki, jonka jälkeen olikin kiva palata kotiin.


18 kommenttia:

  1. Mekin käytiin Oodissa työpaikan virkistyspäivänä. Aika hieno paikka. Se sisääntulo on kyllä upea. Ja mitä kaikkea siellä voikaan harrastaa, ne kaikki koneet ja vehkeet, jotka on yleisön käytettävissä! Hieno paikka kaupunkilaisille, kaiken kaikkiaan.

    Ihana tuo museon sisäkatto! Mietin vaan, että paljonko se kerää pölyä ajan saatossa... =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oodi on kehunsa ansainnut. Sisäänkäynnin katto, sisätilojen valoisa avaruus ja hienosti käytetty puu ovat kaunista katseltavaa. Varmasti tulisi käytettyä, jos lähellä asuisin.
      Amos Rexin katto saattaa hyvinkin kerätä pölyä. Tai sitten se on jotenkin huomioitu jo ennakkoon. Toivotaan niin.

      Poista
  2. Kyllä pääkaupungis sais aikansa kulumahan.......ainaki jonku aikaa. Ihan miälenkiintoosia kohteeta, kyllä nuaski vois käyrä, ku olis ensi kahalannu kaikki puutarhahan liittyvät paikat.... tai talavella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Melko harvoin tulee Hesassa käytyä, vaikka runsaan 30 km:n päässä asunkin. Ihan on kuin ulkomailla olisi, kun siellä muutaman tunnin pyörii. Kesällä ei kaupunki ja sisätilat niin kiinnosta, vaan kulku käy vihertäviin paikkoihin. Eli talvi ja rospuuttoajat jäävät pytinkien katsomiseen ja kulttuurin harrastamiseen.

      Poista
  3. Helsingissä riittää kaikkea kaunista ja mielenkiintoista vaikka kuinka paljon.
    Minulla on vielä Oodi ja Amos Rex vielä käymättä. Tänä vuonna taidemuseoissakin olisi ollut vaikka mitä mielenkiintoista Japanin diplomaattisten suhteiden 100 vuotis juhlavuoden kunniaksi. Vaikka meiltä ei ole kuin reilun tunnin matka Helsinkiin, siellä tulee ihan liian harvoin käytyä.
    Yhden päivän retki arjen keskellä virkistäisi kummasti.
    Mukavaa sunnuntaita ja syyspäiviä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helsinki on vuosien aikana muuttunut paljon ja siellä on runsaati mielenkiintoista tutkittavaa. En yhtään ihmettele, ettet tunnin matkan päästä ehdi Helsinkiin, kun en minäkään lähempänä asuvana siellä usein käy.
      Sunnuntai alkaa kääntyä iltaan. Mukavaa alkavaa viikkoa sinulle!

      Poista
  4. Voi kiitos tästä kertomuksesta! Virkisti viime kesäisiä muistoja.
    Ovat nuo aikamoisia taideteoksia rakennuksetkin, nuo kiehkurat katossa :)
    Nyt tekis mieli lähteä taas Helsinkiin, esim Triplassa oleva Musiikkimuseo. Sinnekin pääsee Museokortilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulla olikin kesällä tehokas tutkimusmatka Helsinkiin. Ihan kadehtien luin käymistäsi kohteista. Triplan musiikkimuseo voisikin olla kiinnostava kohde. Museokortti on oiva väline ja se selvästi lisää innostusta tutustua monenlaisiin paikkoihin.

      Poista
  5. Meilläkin ovat sekä Oodi, että Amos Rex listalla, käydään, kun ehditään!
    Kiva päästä näin ennakkoon näkemään, mitä on odotettavissa.
    Nyt on vielä suurempi syy lähteä retkelle pääkaupunkiseudulle, kun Lauri tyttöystävineen asuu siellä. Lauri muuten sai töitä Amos Rexistä, mahtoikohan olla paikalla silloin kun sinä kävit :)? No, ei hän siellä koko aikaa ole, osa-aikatyötä tarvitaan opintojen rahoittamisessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laurilla onkin kiinnostava työmiljöö. Amos Rexissä käydessäni henkilökunta näytti enimmäkseen olevan naisia. Narikassa sentään oli kiva nuori mies.
      Kannattaa tehdä tutustumisretki sekä Oodiin että Amos Rexiin. Hesan nähtävyydet alkavat olla ihan kansainvälistä luokkaa. Ei tarvitse lentää kauaksi hakemaan kokemuksia. Leivoskahvit vielä päälle vaikkapa Fredalla sijaitsevassa kissakahvila Helkatissa. Tosin sinullahan on kissakahvilaelementit jo omassakin kodissa.

      Poista
  6. Oodi näyttää hienolta! Tosi kaunis kuva Hakasalmen huvilasta suurine puineen! Kiva postaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oodiin kannattaa käydä tutustumassa. Se on kehunsa ansainnut.
      Hakasalmen huvila on kaunis rakennus. Menen sinne taas parin viikon päästä avautuvaan näyttelyyn.

      Poista
  7. Mukavan retken olet tehnyt. Hyvät kuvat. Oodi on tutustumisen arvoinen, olen tainnut käydä siellä jo kolme kertaa. Kävimme kesällä myös Amos Rexissä. Helsingissä on niin paljon mielenkiintoisia paikkoja, joissa olisi kiva käydä, löytyy vaikka minkälaista viihdettä ja kulttuuria.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helsingissä on tosiaan valtavasti mielenkiintoista nähtävää ja koettavaa ympäri vuoden. Oodiin menen varmasti uudemmankin kerran. Amos Rexissäkin tulee varmasti käytyä pelkästään jo hyvän sijaintinsakin vuoksi.

      Poista
  8. Teimme 8v tyttäreni kanssa viime kesänä pienen lomareissun Helsinkiin ja kävimme tuolloin myös Oodissa. Ihastuimme molemmat siihen ikihyviksi - niin kaunis, tilava ja valoisa se oli. Itse pidin erityisesti rakennuksen muotokielestä ja tilankäytöstä. Minusta myös perinteistä kirjastokäsitystä rikkova oleskelutilamaisuus oli virkistävää. Oodi on helposti lähestyttävä, mikä on ehdottoman hyvä asia! Amos Rex on vielä käymättä, mutta kuuluu ehdottomasti vierailtavien kohteiden listalle. Aivan mahtavat ikkunanäkymät!
    Kiitos tästä retkestä, oli kiva postaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oodi todellakin viehättää. Se kannattaa käydä itse katsomassa, sillä muotojen ja valoisuuden vaikutuksia on vaikea toisille selittää. Ne vain pitää kokea itse. Amos Rexissä oli samoja elementtejä, jotka Oodissakin kiinnostaa. Hienoa, että lähdetään tekemään kokonaan erilaista.

      Poista
  9. :)no nytpä tuli Helsinki kierros näin virtuaalisesti kierrettyä.
    vain virtuaali kierroksilla olen pääkaupunkimme nähnyt:))
    Kiitos!!
    upeat ovet:)kuin mustat aukot.....
    Mukavaa koti olo reissun jälkeen!

    VastaaPoista
  10. Hauskasti oli tutut kuvat, meillä on on ollut suunnilleen sama reitti, vietin juuri syyslomaa Helsingissä :) Tällä kertaa en käynyt Amos Rexissä sisällä, mutta muuten kävin useammassa kuvaamassasi rakennuksessa.

    VastaaPoista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!