keskiviikko 30. lokakuuta 2024

Saat mennä, Metsäruusu

Rosa (cinnamomea) Majalis - Metsäruusu


Harvassa lienevät ne puutarhat, joissa ei ole ainuttakaan ruusua. Monille ruusu on kukkien kuningatar. Puutarhani alkuvuosina istutin terttu- ja jaloruusuja. Ne eivät kuitenkaan aiheuttaneet suurempia mielenliikahduksia. Viimeisenkin tertturuusun heitettyä minulle hyvästit, siirryin pensasruusuihin. 

Pensasruusut eivät välttämättä ole puutarhan helpoimpia kasveja, mutta helppous ei muutenkaan taida olla puutarhurin tärkein kriteeri kasvivalinnoissa. Kyllä pensasruusujen kanssa pärjää, kunhan opettelee niiden hoitamisen perussääntöjä.

Rosa cinnamomea/Majalis - Metsäruusu

Ensimmäisiin istuttamiini pensasruusuihin kuuluu metsäruusu (Rosa cinnamomea/majalis). Sitä en ostanut puutarhamyymälästä, vaan kaivoin kodin lähistöllä sijaitsevalta autiotontilta kesällä 2010. Kyseisellä tontilla on kymmeniä vuosia sitten sijainnut pieni kauppapuutarha, jonka jäljiltä metsäruusu oli karannut pientareille. 

Paikkakin ruusupensaalle oli jo katsottuna. Yritin kaivaa alapihalta ylös kiveä, joka ilmeisesti oli liian suuri noustakseen. Niinpä totesin, että jos kivi ei nouse ylös, menköön sitten ruusu alas. Istutin metsäruusun kiven viereen. Siihen se kotiutui ja lähti kasvamaan.

5.7.2023
 
Aika kauan olin tyytyväinen metsäruusuuni. Se on voimakaskasvuinen, joten välillä oksia on pitänyt typistää, jotta puska ei valloita liian suurta alaa ja estä siten sen lähistöllä kulkemista. 

Yhteiselomme sujui kohtalaisen hyvin siihen asti, kunnes huomasin ruusupensaan tekevän juurivesoja. Niin kauan niistä ei ollut haittaa, kun saatoin ajaa tuoreet versot ruohonleikkurilla yli. Pian juurivesoja kasvoi myös metsäruusun toisella puolella kasvavien perennojen joukkoon. Jos yhden juurivesan sai kaivettua ylös, pian oli vieressä toinen. Siitä alkoi yhä ankarampi pohdinta, miten saisin juurivesat kuriin?

5.7.2023


Kun juurivesoja alkoi tunkea esiin Kriikunapolkua reunustavien turveharkkojen läpi, tuli mittani täyteen. Edessä olisi isompi remontti, vaan millainen, se vaati vielä kypsymistä.

Syyskuusssa totesin, etten jaksa jatkuvaa tappelua juurivesojen kanssa. Metsäruusu saa mennä. Leikkasin sen matalaksi, jotta saisin piikkiset oksat kuskattua kaatopaikan risukeräykseen. 

Olin jo aiemmin kesällä siirtänyt metsäruusun viereisestä perennapenkistä iriksiä muualle. Nyt kaivoin myös kuunliljat ja muita kasveja pois. Kuunliljoille en tähän hätään keksinyt uusia istutuspaikkoja, joten ne ovat valeistutuksessa kasvimaalla. Todennäköisesti joudun kaivamaan ylös ja putsaamaan myös turveharkot sekä niiden aluset. Huolenani on, kuinka varjelen kartiokuusten ja runkotuijien juuria?


Olen sinnikkäästi kaivanut metsäruusua pois. Apuna on ollut rautalapio, talikko ja rautakanki. Tajuttoman raskasta touhua. Yksikään isokokoinen juurakko ei ole vielä  paljoakaan liikahtanut. Ovat kotiutuneet paikoilleen hyvin intensiivisest. Jonkun verran olen saanut pitkiä juuria ja pienempiä juurakkokeskittymiä poistettua.


Vasta pieni kaistale on käsitelty. Sekin ylimalkaisesti. Selkä ei tykkää ollenkaan, enkä uskalla hankkia itselleni iskias- tai muuta ikävää vaivaa. Kun lääkäriin pääsykin on tänä päivänä sattuman kauppaa tai viikkojen jonottamisen tulos. 


Osa juurista kulkee melko pinnassa. Osa taas hyvinkin syvällä. Perennoja istuttaessani laitoin niiden ja ruusun väliin muovisen reunanauhan ja maanrakennuskangasta. Kummastakaan ei ole ollut mitään hyötyä. Ruusu on puskenut itsensä esteiden ali, yli ja läpi.

Pyysin jo tarjousta puutarhayritykseltä, jolla on käytössään pienikokoinen kaivuri. Ongelmaksi muodostui, ettei pientäkään kaivuria mahdu ajamaan alapihallemme. On siis kaivettava ruusu pois omin voimin.

Elin toivossa, että saan paikan putsattua vielä tämän syksyn aikana, ennen maan jäätymistä. Olisi ollut kiva aloittaa paikan kunnostaminen heti keväällä. Se ei näytä toteutuvan.

Aion kaivaa ja poistaa ruusunjuuria sopivissa väleissä. Aika näyttää kuitenkin loppuvan kesken ennen pakkasia. Teen, minkä ehdin ja jaksan. Jatkan sitten keväällä. Talven aikana saan kerättyä energiaa. Kenties jopa hyviä ideoita putkahtaa päähäni.


Sinänsä lapiourakkaa on ollut mukava tehdä, kun säät ovat olleet mitä parhaimmat. Ei hikistä hellettä, eikä paljon sateitakaan. Sen verran lämmintä, että fleecellä pärjää. Aurinkokin on paistanut usein ja kauniisti.

Hienointa on ollut kaivutöiden lomassa kuunnella luonnon ääniä. Lähijärvellä ja -pelloilla on jo parin viikon ajan kokoontunut valtava määrä kanadan- ja valkoposkihanhia. Niiden kaakatus kuuluu meille oikein hyvin. Kun äänet lähestyvät, tiedän nojata hetkeksi lapioon nähdäkseni hanhien pyörivän naapuritalojen yllä, kunnes palaavat takaisin pellolle tai järvelle.

Myös useita joutsenten parvia on lentänyt pihamme yli. Nekin töräyttelevät omia laulujaan lentonsa ohessa.  

Hydrangea pan. 'Vanille Fraise' - Syyshortensia

 
Metsäruusun kaivu-urakkaa lukuunottamatta syystyöt ovat hyvällä mallilla. Puut ja monet pensaat alkavat olla tyhjiä. Syreenitkin luopuivat valtaosista lehdistään sunnuntai-illan tuulenpuuskassa. Vuorossa on viikot, jolloin on enemmän aikaa kirjoille ja käsitöille.


 
"Miten surullinen marraskuu olisikin, jos meillä ei olisi tietoa keväästä." 

- Edwin Way Teale -

 

 

15 kommenttia:

  1. Olen hengessä mukana taistelussasi. Sen verran on tullut kaivettuja erilaisia juurakoita, että tiedän, miten raskasta ja hankalaa se on. Muistan hyvin, kun yritin poistaa rannassa valamonruusua, joka ryhtyi leviämään ihan joka paikkaan - jopa terassilaudoituksen alle. Aika kauan meni hyvin, mutta tänä kesänä olen huomannut taas valamonruusun alkuja eli ehkä juuren palasia jäi kuitenkin maahan. Kun näkyvät juurakot on poissa niin loppujen kanssa on ehkä mentävä näivetystaktiikalla eli se pois mikä lähtee eikä päästä ruusua enää kasvamaan??
    Olet edennyt jo aika hyvin, mutta kuten itsekin totesit, ei kannata tehdä selän kustannuksella. Ehkä voisit saada tekijöitä avuksi ja olisit itse työnjohtaja?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikenlaista minäkin olen kaivanut, mutta tämä metsäruusu on sieltä vaikeimmasta päästä. Valamonruusun älysin kaivaa ylös ennen kuin se oli ehtinyt kasvaa valtavaksi. Kauhistuin huomatessani sen versovan naapurin puolella. Juurivesoja ilmestyi parin vuoden ajan, mutta enää ei ole näkynyt (koputan puuta). Varmaan joudun ottamaan metsäruusun kukistamisessa myös näivetystaktiikan avuksi.
      Kylällä on nuoria, jotka kaipaavat tekemistä ansaitakseen vähän rahaa. Mm. pihatyöt oli yhtenä mahdollisuutena. Käväisi mielessä ilmoituksen nähdessäni.

      Poista
  2. Minä en osaa talvettaa mitään, joten en kaiva yhtään mitään syksyisin ylös. Siirrettyiin marjapensaita nyt syksyllä ja olipas se raskas urakka. Näyttää että pensaat säilyivät hengissä. Punaherukka taitaa olla sitkeää sorttia - samoin karviainen.
    Kaunis on ruusu. Villiruusuissa on sitä salaperäisintä satumaisuutta ja taikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen siirtänyt onnistuneesti niin herukka- kuin karviaismarjapensaitakin. Hyvin selviytyvät, jos kaivettua niille hyvän juurakon. Toivotan sinun pensaillesi reipasta kasvua.
      Metsäruusu on kaunis, enkä sitä hävittäisi, ellei se tekisi niin paljon juurivesoja.

      Poista
  3. Tuo on ihan hirveä savotta. Kaivoin alkusyksyllä muutaman neliömetrin juhannusruusua ja voi vietävä. Selkä tosiaan. Muutaman tunnin äheltämisen jälkeen ei enää pystynyt suoristamaan ruotoaan. Juuret ovat pitkiä, paksuja, eivätkä halua antaa periksi. Kirveestä oli apua, samoin tosiaan rautakangesta. Talikko saattaa vääntyä rikki, terävästä lapiosta on kyllä hyötyä, sillä maatakin on saatava pois.
    Minäkin mietin Päivin tapaan näivetystaktiikkaa. Jos leikkaat (kirveellä ehkä) jokaisen ruusun verson, joka pyrkii pinnalle, kauankohan ruusu jaksaa yrittää?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juhannusruusun kasvutapa lienee aika lailla metsäruusun kaltainen. Ihan varmasti sait puskan poistamisessa äheltää pitkään ja hartaasti. Kirves täytyykin ottaa mukaan työmaalle. Pitkät juuret tuntuvat vain venyvän, eivätkä katkea tai irtoa millään. Silloin kirveestä olisi apua. Lyhyempien juuripätkien kaivaminen on helpompaa. Rautakangesta on paljon hyötyä. Kun sen saa sopivasti juurakon alle, voi omalla painollaan nytkyttää juurakkoa ylemmäs ja irti.
      Otan Päivin ehdottaman näivetystekniikan avuksi. Metsäruusu on osoittautunut ärsyttäväksi vastustajaksi. Aika monta versoa olen kiskonut ja kaivannut pidemmältäkin pois. Sieltä ne tulevat aina vaan uudelleen ja uudelleen.
      Tästä urakasta on tullut kunnon taisto. Minähän en luovuta...

      Poista
  4. Juurivesoja tekevät kasvit ovat kyllä viheliäisiä pihassa. Ruusuista on päästy eroon, mutta tuoksuvatukka ja tietysti pahin haapa putkahtaa esiin.milloin mistäkin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En istuttaisi ainuttakaan juurivesoja innokkaasti tekevää kasvia, jos vain ominaisuuden etukäteen tietäisin. Valitettavasti aikanaan en ole ottanut riittävästi selvää kustakin kasvista. Tuoksuvatukasta minullakin on kokemusta. Monin tavoin kätevä kasvi, mutta silti vältän sitä jatkossa. Myös haavanversoja meille tulee kunnan puolelta. Onneksi ei sentään kovin paljoa. Toistaiseksi olen pärjännyt niiden kanssa.

      Poista
  5. Pensasruusujen ylöskaivuu on totista puuhaa ja siinä kyllä saa hien pintaan. Meillä on nyt ongelmana naapurin puolelta tonttimme rajapenkkiin työntyvät haavanalut. Ovat tosi hankalia ja sitkeitä poistettavia. Salakavalasti ovat soluttautuneet muiden kasvien juurelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajattelin suhtautua mahdollisimman tyynesti kaivu-urakkaan ja tehdä sitä ajan kanssa. Talvi keskeyttää harmillisesti työn, mutta ehkä keväällä on taas uutta puhtia kaivamiseen.
      Meillä haavantaimia nousee myös naapuritontilta. Siinä oli aiemmin kunnan sekapuumetsikkö. Kaikki puut kaadettiin kertarysäyksellä. Yksi haapa jäi rajalle. Sanotaan, että haavat pitäisi kaulata ennen kaatamista, jotta ne eivät versoisi. En tiedä, ovatko haavanalun elävästä puusta vai kaadettujen puiden juuriin jäänyttä energiaa? Muutaman haavanalun olen kaivanut pois, osan kiskaisen taimena. Niiden kasvuvoima näyttäisi vähitellen hiipuvan. Ikävintä taimissa on se, mitä sinäkin sanot eli kasvavat omien kasvien tyvelle.

      Poista
  6. Voihan juurivesat sentään! Niin ihania kuin pensasruusut ovatkin, tämä on se huonoin juttu niissä. Ison urakan olet jo tehnyt ja vielä on edessäkin. Kannattaa tosiaan varoa selkäänsä. Toivotaan ettei havut kärsi kovin tai saat pelastettua ne. Täältä tulee tukea taisteluun!!
    Meillä alkoi kesän loppua kohden näkyä ettei ainakaan yhden ruusun juuret lähteneet kaikki tuosta aidan edestä, ei vaikka kaivettiin urakalla. Ainoa mitä varoin repimästä oli syyshortensia ja sen alla ilmeisesti lymysi joku pätkä. Eikös vaan pentele alkanut puskea juurivesoja pintaan :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulla olikin kesällä melkoinen pensasruusujen kaivu-urakka. Pahoin pelkään, etten minäkään saa kaikkia juuria kokonaan pois. En haluaisi nostaa kartiokuusia ja runkotuijia ylös, mutta siihenkin taitaa olla paras varautua. Urakka keskeytyy talven vuoksi, joten tässä on aikaa miettiä tilannetta ja kerätä energiaa.
      Kiitos, otan kaiken tuen mielelläni vastaan. Ja säästän selkääni.

      Poista
  7. Minulla olis vastaava urakka tiedossa. Taidan tehdä niin, että osan kaivan pois ja loput peitän mutta kaadan ensin juurien päälle yhden saunan padallisen kiehuvaa vettä. Luulisi, että silloin riittäisi yhden kesän peittäminen.
    Tsemppiä, nyt on ollut toisaalta hyvä ilma kaivaa, ei liian kuuma mutta ei niin kylmä että kädet jäätyisivät, tai maa.

    VastaaPoista
  8. Voimia urakallesi! Muutama vuosi sitten kaivoin kokonaisen aidanteen kurtturuusuja ja mielestäni pääsin yllättävän helpolla. Mutta juhannusruusu ja punalehtiruusu ovatkin olleet suurempia haasteita. Varmasti metsäruusun juurivesat ovat juuri samaan kastiin kuuluvia. Viimeistään keväällä viet voiton!

    VastaaPoista
  9. Meidän pienessä pihassa on ainoastaan pieni juhannusruusu. Jos olisi enemmän tilaa, niin ehkä voisin lisääkin ruusuja harkita. Mutta ne eivät minua niin kovin sykähdytä puutarhakasveina, en tiedä miksi.
    Meillä kaivettiin takapihalta kohtuukokoinen tatarpuska ylös jokunen vuosi sitten. Aloitin itse urakan, mutta kun löin lapion "emojuureen" ja hampaat meinasivat tippua suusta, mies tuli apuun. Hän kaivoi valtavan juurakon ylös ja istui sen jälkeen pari viikkoa kuopan reunalla seuloen juurenpätkiä mullasta. Siihen minun kärsivällisyyteni ei kyllä olisi riittänyt. Sen jälkeen kuoppa täytettiin ja alue oli pari kesää nurmikolla, jonka yli vedeltiin ruohonleikkurilla. Ei näkynyt tatarta enää!
    Tsemppiä urakkaasi, on kyllä kova homma!

    VastaaPoista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!