Näytetään tekstit, joissa on tunniste verikurjenpolvi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste verikurjenpolvi. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 1. marraskuuta 2026

Marraskuuta aloitetaan

Euonymus europaeus - Euroopansorvarinpensas
 

Näin ne päivät, viikot ja kuukaudet vierähtävät. Nyt eletään marraskuuta, joten ihan kohtahan sujahdetaan seuraavaan vuoteen. Kaupassa käydessäni kuulin, kuinka nuori perhe joulukoristeita hypistellessään iloitsi lähestyvästä joulusta. Kaupoissa joulu on näkynyt jo useita viikkoja. Luultavasti koristelu ja suklaarasiatornit lisääntyvät heti, kun Halloween-krääsä on saatu siivottua pois alta.

Euonymus europaeus - Euroopansorvarinpensas

Pyhäinpäiväkin on jo ohitse. Kävin viemässä kynttilän vanhempieni haudalla jo arkena ennen varsinaista pyhäinpäivää. Muille edesmenneille sytytän kynttilöitä kotipihaan. Isän kuolemasta tulee puoli vuotta. Yhä tuntuu oudolta, ettei tarvitsekaan säännöllisesti suunnata auton nokkaa kohti hoivakotia. 

Hyvinvointialue lähetti kirjeen, joka sisälsi tuoreen päätöksen ympärivuorokautisen hoivapalvelun asiakasmaksusta. Kumma juttu, ettei nykytekniikalla mukamas kyetä siivoamaan pois kuolleita postituslistalta. Laitoin kirjaamoon sähköpostilla ironisen kysymyksen: "aiheuttaako ko. maksupäätös kenties minulle toimenpiteitä ottaen huomioon, että isän kuolemasta on kohta puoli vuotta?". 

Vanhempani on haudattu Pohjois-Espoossa sijaitsevalle Kellonummen hautausmaalle. Se on kaunis paikka, kuten hautausmaat usein. Jutun alussa on kuvia hautaa lähellä kasvavista euroopansorvaripensaista syksyisissä siemenasuissaan. 

Tällä kertaa en tehnyt pidempää katselukierrosta, vaan kipaisin p-paikalta suoraan haudalle ja takaisin. Poutaisesta säästä huolimatta nurmialueet hautojen ympärillä tihkuivat märkyyttä. Havukasvit Kellonummella on lähes järjestään peurojen kaluamia. Peuroista minua varoitettiinkin kasvivalintojen varalta käydessäni valitsemassa hautapaikkaa äidin kuollessa.


Olen odottanut pakkasia ja maan jäätymistä aloittaakseni lintujen ruokinnan. Tintit ovat käyneet koputtelemassa ikkunaa ja ikkunalautoja ahkerasti, mikä on kuulemma merkki siitä, ettei luonnosta löydy niille enää tarpeeksi syötävää. Ja tietenkin myös siitä, että ne ovat oppineet minulla olevan jokatalvinen siemenbuffetti niitä varten.

Siemenautomaatteja en ole vielä laittanut. Niiden kanssa odotan todellakin maan jäätymistä. Mutta talipötköt ripustin viikolla kolmeen paikkaan. Niistä tulikin oitis suosittuja. Enimmäkseen ruokailemassa käy tali- ja sinitiaisia, mutta myös pari tikkaa vierailee keittiöpuolen pötkössä säännöllisesti. Mustarastaita pihassa on paljon. Niille minulla ei vielä ole mitään tarjolla. Nehän syövät enimmäkseen maassa, jonne en tietenkään siemeniä ripottele. Muut linnut kyllä syödessään roiskivat siemeniä ympäriinsä ja siitä hyötyvät maasta käsin ruokailevat linnut.


Sisäänkäynnin syysasetelmaan muutti punatulkkuja. Tarkoitus on ollut käydä metsässä etsimässä männynkäpyjä, jotka suhauttaisin maalilla punaisiksi. Ne olisivat söpöjä koristeita vihreiden tuivionoksien joukossa. Metsäretki on edelleen tekemättä, joten Ikeasta löytämäni punatulkut saavat nyt rauhassa tiirailla kulkijoita. 

Huopakankaiset tulkut ovat kevyitä, joten ne on tarkoitus kiinnittää paremmin. Nuo valmiina olleet ripustusnarut ovat aika heppoisia. Tuuli saattaa heittää tintit maahan. Samoin linnut itse käyvät yllättävän usein nokkimassa värikkäitä yksityiskohtia niin kransseissa kuin muissakin ulkona olevissa koristeissa.

Campanula patula - Harakankello


Yhtenä päivänä haravoin alapihalta puunlehtiä laittaakseni niitä joillekin kasveille suojaverkkojen sisäpuolelle talvisuojaksi. Siinä ohessa huomasin muutamia pieniä sieviä yksityiskohtia istutusalueilla. Harakankello jatkaa kesäkautta Suviruusun tyvellä.

Geranium sanguineum - Verikurjenpolvi


Verikurjenpolvi ei taasen osaa päättää, viettääkö se kesää vaiko syksyä. Lehdet ovat vaihtaneet ruskasävyyn, mutta kukkiminenkin vielä sujuu.

Primula - Esikko


Majalispenkissä syyslehtien lomassa pilkottaa pikkuinen punainen täplä. Se on yksi Nilalta saaduista esikoista, joka vähät välittää syksyn saapumisesta. Näitä punaisia esikoita minulla ei ennestään ollut, joten iloitsen kovasti saadessani niitä Nilalta. 

Aster dumosus - Reunusasteri

Pari viikkoa sitten sain tehtyä vihdoin sen, mitä olen aikonut ties kuinka pitkään. Olopihan Allaspenkin reunassa on kasvanut vuosikausia reunusasteri, jonka istutusaikaa en enää muista, enkä listoistani edes löytä. En tarkkaa nimeäkään. Sinnikkyyttä tällä kasvilla on ollut uskomaton määrä, kun se on jaksanut kasvaa ja kukkiakin kivien ja kivituhkakäytävää reunustavan laudan välissä. Hain lapion ja kaivoin kasvin ylös. Reunusasterilla ei ollut edes kunnon juuripaakkua, kun se oli ahtautunut olemattomaan tilaan. Jaoin juurakon kahtia ja istutin kummatkin yksilöt alapihan Ruusupenkkiin. Siellä oli aukko, jolle olin miettinyt täytettä. Nyt sellainen löytyi. Toivottavasti myöhäinen istutusaika sopii tälle reunusasterille ja sen juurtumiselle.

Vinca minor ’Illumination’ - Pikkutalvio, kirjavalehtinen

Kirjavalehtisen pikkutalvion olen istuttanut Päivänliljapenkkiin 2015. Kolme vuotta myöhemmin siirsin pienen palan Hortensiapenkkiin. Pikkutalvio on tehokas leviäjä, jonka vuoksi sitä onkin puutarhassani jopa liikaa. Kirjavalehtinen talvio sen sijaan on kaikkea muuta kuin nopea. Muutaman kukan se tekee nykyisin joka kesä. Näin syksyllä tämän 'Illumination'in hienous nousee hyvin esille. Sen vaaleat lehdet ikäänkuin hohtavat valoa hämärinä syyspäivinä.

Lokakuu on vietetty melko kosteissa merkeissä, vesisateita on riittänyt. Mutta on myös ollut ajankohtaan nähden poikkeuksellisen lämmintä. Nopeasti vilkaisten marraskuun alkupäivinä näyttää kylmenevän. Ehkä vähitellen on kaivettava pipo ja hanskat esiin.

Mukavaa marraskuuta kaikille! 


perjantai 23. lokakuuta 2026

Syyshommia

Clematis 'Polish Spirit' - Tarhaviinikärhö
 

Talvi tekee väistämättä tuloaan. Viime päivinä aurinko on lämmittänyt mukavasti, vaikka parina yönä on ollut pientä pakkasta. Seuraava viikko mennään taas pilvisemmissä merkeissä, mikä merkitsee myös lämpimämpiä öitä.

Clematis 'Pink Fantasy'


Puutarha on aloittanut talviunille siirtymisen. Jotkut sinnittelevät ja aiheuttavat jopa ihmetystä. Tarhaviinikärhö 'Polish Spirit' jaksaa tunnetusti kukkia pakkasiin saakka. Sen sijaan 'Pink Fantasy'n kukat ovat yleensä lokakuussa muisto vain. Nyt se on avannut yhden nupun, jonka terälehdet ovat kaiketi säikähtäneet kylmyyttä. Tai sitten ne koittavat jumpata lämpimikseen. Toinenkin nuppu näkyy yläoikealla. 

Clematis 'Princess Kate' - Tarhalyhtykärhö


Tarhalyhtykärhö on kukkinut  koko kesän ahkerasti. Muutama nuppu siinä on vieläkin, joskin osa niistä hiukan sateista kärsinyt. Tämän kärhön alku puutarhassani oli silkkaa haparointia. Ensimmäinen 'Princess Kate' ei suostunut edes jäämään asukiksi. Lähti jonnekin uutta osoitetta kertomatta. Vaikka minua ei ole sinnikkyydellä varustettu, joidenkin kasvien suhteen osaan olla jääräpäinen. Halusin 'Princess Kate'n, joten uusi oli tilalle hankittava. Ehkä se tunnisti minusta kaltaisensa ja omassa jääräpäisyydessään on päättänyt kukkia koko kesän hullun lailla.

Geranium sanguineum - Verikurjenpolvi

 
Aronian alle itsekseen muuttanut verikurjenpolvi oli päättänyt pukata nupun. Sunnuntaiaamun pakkasessa nuppuressukka oli viluinen. Ajattelin, että aamuauringon sitä sulattaessa nuppu vaipuisi kaikkensa antaneena maahan.

Geranium sanguineum - Verikurjenpolvi


Vaan toisinpa kävi. Maanantaina nuppu oli avautunut kylpemään auringonvalossa. 

Geranium sanguineum ’Elke’ - Verikurjenpolvi 15.9.


Kurjenpolvet ovat uskomattoman monikäyttöisiä ja sinnikkäitä perennoja. Kuvassa on Kiemurapenkkiin loppukesästä siirtämäni pikkuinen verikurjenpolvi 'Elke'. Se ryhtyi oitis kukkimaan ja kukkii yhä. Kylmyyskö vai mikä lie vienyt kukasta sen syvemmän pinkin värin. Vasemmanpuoleinen, jo kuihtumassa ollut kukka on enemmän "oikean" värinen.

Papaver - Unikko


Olen leikannut penkeistä perennoja, kuten teen näin syksyisin. Maatuvaa ainesta jää sitäkin penkkeihin pisimpien varsien lähtiessä. Talventörröttäjät olisivat tietenkin kauniita, mutta kun meillä kolataan lumet kulkuväyliltä istutusalueille. Ei sieltä lumen ja jään alta mikään törrötä.

Unikot menevät pian kukkimisensa jälkeen ikävän ruskeiksi, joten ne on leikattu ajat sitten. Unikoilla on tapana kasvattaa uusia lehtiä leikattujen tilalle. Yllätys oli löytää olopihan Syreenipenkin isosta unikkopuskasta kaksi pulleaa nuppua. Mielenkiinnolla seuraan, miten nuput käyttäytyvät. Tiistaivastaisen yön pakkanen ei ainakaan niitä ollut vielä nujertanut. 

Rosa Austin 'Emily Brontë'

Valtaosa jänisverkoista on jo paikoillaan. Muutama vielä puuttuu. En tiedä, syövätkö jänikset Austin-ruusuja, mutta niiden verkottamiseen on toinen ja tärkeämpi syy. Laitan ruusujen tyvelle talvisuojaa. Odotan, kunnes lämpimät ja kosteat säät ovat muuttuneet kylmemmiksi, jotta ruusu ei alkaisi kasvattamaan uusia versoja.

Austin-ruusu 'Carolyn Knight', joka saattaa olla 'Winchester Cathedral'

Jänisverkkoja laittaessani ihastelin 'Carolyn Knight'in kukkia. Uloimmat terälehdet ovat jo kuihtumassa, mutta muuten kukka on henkeä salpaavan upea teos. Tai miksi sitä nyt sitten kutsuisi. Tällainen terälehtien runsaus ja oivallinen tapa pakkautua toinen toistensa lomaan, vaikka tilasta ei puutetta olisi, ihastuttaa näissä Austineissa minua erityisen paljon.

Talvisuojaa neuvotaan laittamaan ruusun tyvelle 10-15 cm suojaamaan herkkää varttamiskohtaa. Tuleva talvi on Austin-ruusujeni kolmas. Ruusut ovat selvinneet hyvin edellisistä talvista. Joskin valtaosa maanpäällisistä oksista on paleltunut, mutta tyvestä on noussut keväällä hienosti uusia versoja. 

Sedum 'Herbstfreude' - Komeamaksaruoho Kivipenkissä

Pikkupuutarhan Kivipenkissä Komeamaksaruoho kukkii nimensä mukaisesti komeasti kylmistä öistä huolimatta. Komeamaksaruohoa minulla on muuallakin. Vuosi sitten keskitin pikkupuutarhan maksaruohot tähän yhteen penkkiin, josta olin siirtänyt korkeiksi venyviä syysleimuja ja muita perennoja toisaalle. Kesällä Kivipenkissä kasvaa muutakin, mutta syksyn tullen komeamaksaruohot ottavat pääosan. 


Kesäkukat ovat kaikki lähteneet. Niin mieluisa kuin mesiherttalehti kesäkukkana onkin, se ei kestä pakkasia. Korvasin mesiherttalehdet kanervilla ja tuivion oksilla. Tuiviot olivat kasvaneet kesän aikana mittaa ja leveyttä. Tapaan leikata niistä pisimpiä oksia näin syksyllä asetelmiin. Aika hyvin neulasten vihreä väri säilyy kevääseen saakka.

Luultavasti laitan kanervien joukkoon valosarjan pikkujoulun aikaan. Ehkä jo aiemminkin.

Tanacetum parthenium - -Reunuspäivänkakkara


Reunuspäivänkakkara vähät välittää kylmyydestä. Sen villiin luonteeseen kuuluu kasvaa juuri siellä missä huvittaa. Usein se nousee istutusalueiden reunoilta ja pahimmillaan keskeltä polkua tai muuta kulkuväylää. Reunuspäivänkakkaran olen ostanut pihamyymälästä Kotkan reissulla 2016. Sen yhden ainokaisen jälkeläisiä tupsahtelee vuodesta toiseen sieltä täältä. Kiitettävän tuottelias kaveri, sanoisin.


Muistattehan, että sunnuntaivastaisena yönä kesäaika päättyy ja siirrämme jälleen viisareita. Tällä kertaa kohti lähintä kesää eli tunnilla taaksepäin. 


perjantai 27. kesäkuuta 2025

Ehdinkö kitkeä ennen sadetta?

Sateenkaari 21.6. 


Sää on siitä helppo aihe, että siitä syntyy puhetta tuntemattomienkin kanssa. Omassa pihassa touhutessani saan enimmäkseen keskustella itseni kanssa. Ellen sitten höpötä kasveille, mitä kyllä sitäkin tulee joskus tehtyä. 

Vesisateista ei ole meidän nurkilla ole ollut puutetta, minkä olen maininnut näissä jutuissanikin luultavasti jo liiankin usein. Puutarha tykkää, kun ei tarvitse kuivuudessa kärvistellä. Tykkään minäkin kasvieni puolesta. Minun onneni, etten ole auringonpalvoja ja rannalla makaaja. Viileämmässä säässä puutarhassakin on mukava tehdä töitä. Yksi sateiden tuoma ongelma syntyy siitä, miten ehtiä saada kaikki ajattelemansa työt tehtyä ennen sadetta tai sateiden välissä. Joskus poutapäivän odottaminen on työlästä, kun tekemättömien töidän lista pääsee jonoutumaan.


Kostea sää suosii myös rikkaruohoja. Voikukkia tai enemminkin niiden lehtiä nousee yhä kuin sieniä sateella. Niitä tulee nyhdettyä ylös ohi kulkiessa ja välillä ihan erikseen tehtävillä voikukkakierroksilla. 

Haavan versoja on tänä kesänä mitä kummallisimmissa paikoissa. Netin mukaan täysikokoisen haavan juuret voivat ulottua jopa 40 metrin päähän rungosta. Haapa ei yleensä elä yli 100-vuotiaaksi, mutta se uusiutuu nopeasti juurivesojensa avulla. Aidan vieressä, kunnan puolella kasvaa kaksikin isohkoa haapaa. Ne ovat nähtävästi päättäneet valloittaa minun puutarhani. Nurmikolta saan pienet vesat helposti poistettua. Mutta annas olla, kun niitä tupsahtaa myös kukkapenkeistä.

Geranium sanguineum - Verikurjenpolvi

Vasenrinteen verikurjenpolvi on nyt valtava jätti. Maanpeiteruusu Fairy kurkistaa varovasti verikurjenpolven alalaidasta. Pitänee jossain välissä avata Fairylle enemmän hengitystilaa karsimalla vähän verikurjenpolvea.

Oletteko huomanneet, kuinka esimerkiksi sammalleimun ja sulkaneilikan keskelle nousee ruohoa/heinää? Ei ensimmäisenä vuotena, eikä välttämättä toisenakaan. Mutta jossain vaiheessa kuitenkin. Onko muuta keinoa päästä heinästä eroon kuin nostaa koko kasvi ja putsata se rikoista? Sama on tehtävä kasvin asuinpaikalle, jotta rikat saa sieltäkin pois ennen kasvin takaisin istuttamista. 

Aloitin kanttausurien ja istutusalueiden siivoamisen kesäkuun toisella viikolla.  Maanantaina 23.6. sain vihdoin kierroksen tehtyä. Siinä välissä siivosin Pikkupuutarhankin. Kitkemistä, kasvien tukemista ja sieltä täältä napsimista.

Metsäruusun poistamisen yhteydessä ylös nostetuille kuunliljoille syntyi toukokuun lopulla uusi penkki. Kuvan oikeassa alakulmassa ne ovat ns. Naapuriaita2:ssa. Siirsin sieltä Ruusuherukan Oikearinteeseen, jossa sillä on lämpimämpi ja valoisampi paikka. 


Kuunliljoja on ainakin kolmea erilaista, jotka istutin penkkiin sekaisin. Kuva on otettu ennen kuin tasoitin norjanangervojen tuoretta kasvua, jotta ne eivät peittäisi kuunliljoja.

Ruusuherukkaa siirtäessäni huomasin siinä ikäänkuin kaksiosaisen juurakon. Jätin pienemmän juurakon tähän penkkiin. Jätetty ja siirretty näyttävät kumpikin voivan hyvin. Vesisateet ovat suosineet tämän alkukesän kasvisiirtoja. Ei anakaan kastelusta ole ollut pulaa.

Ruusupenkki siivottu.

Ruusupenkki oli ennen siivousta varsinainen sekametelisoppa, kun runsaana kasvaneet ja kukkineet lemmikit alkoivat kuihtuessaan rehottaa vähän joka suuntaan. Penkin ulkoasu parani kertaheitolla lemmikkien poistuttua. Sormustinkukkia on ilmestynyt niitäkin ympäriinsä. Aina ne eivät kasva parhaassa mahdollisessa paikassa, mutta se heille sallittakoon. Korkeaksi venyneinä voisivat hipsiä hiukan taaemmas, mutta tässäkin penkissä niiden pitää olla edessä tai jonkun kasviryhmän keskellä. Haluavat olla hyvin näkyvillä.

Thalictrum aquilegiifolium - Lehtoängelmä


Pikkupuutarhan Kivipenkissä kasvaa lehtoängelmää, jonka erheellisesti nimesin jaloängelmä 'Hewitt's Doubleksi'. Saaripalstan Sailalta sain korjauksen, joten nyt tämäkin Ruusupenkin ängelmä on muutettu listoihini lehtoängelmäksi. Olen kyllä istuttanut myös 'Hewitt's Doublea', mutta se ei näytä menestyneen.

Rosa rugosa 'Sävel'


'Sävel' -ruusu on alkanut avaamaan nuppujaan, joita on paljon. Aiemmin marmatin itselleni, kun en suunnitelmien mukaan leikannut Säveltä keväällä alas. Niin vain unohtui. Puska on sentään kohtuullisen lehtevä alaosiaan myöten. Kiitos edellisvuoden leikkauksen. Voimakaskasvuisena se tuppaa kasvattamaan pitkiä oksia, jotka kukista painavina roikkuvat maata myöten. Vähän tätä piti taas tukea. 

Vieressä 'Sointu' ja neilikkaruusu ovat myös jo kukassa. 

Raparperisatoa olisi voinut korjata jo pidemmän aikaa. Vasta yhden kerran ehdin rapskua poimimaan. Keitin varsista hilloketta, jotta saisin sadon pienempään tilaan. Lisää raparperia on tarkoitus poimia piakkoin. Piirakkakin maistuisi, kunhan ehtisi leipomaan.

Physocarpus opulifolius 'UMNHarpell' Fireside' - Purppuraheisiangervo

Tykkään valtavasti näistä physocarpuksistani - siis heisiangervoista. Tämä tummahipiäinen purppuraheisiangervo 'UMNHarpell' Fireside🅡 säilyttää värinsä koko kasvukauden. Ostin pensaan vierailulla Puutarha Tahvosilla. Taisi olla kesä 2019.

Physocarpus opulifolius 'Amber Jubilee' - Ruskaheisiangervo

Ruskaheisiangervo 'Amber Jubilee' taasen värittyy keltaoranssiksi ja myöhemmin syksyllä purppuranpunaiseksi. Molemmat heisiangervot asuvat Vapaapenkissä Tuurenpihlajan vieressä. Väriä siis riittää alkukesästä upeaan syysruskaan saakka.


Nurmikko kasvaa vauhdilla. Kerta viikossa ei aina riitä pitämään sitä siistinä, mutta sateiden vuoksi aina ei pääse nurmikkoa leikkaamaan haluamanaan ajankohtana. Leikkurimme ei edelleenkään toimi kunnolla. Kun sen saa käynnistymään, ei parane antaa laitteen sammua. Sitten saa taas kiskoa kylki kipeänä leikkuria käyntiin. Lisäksi moottori ei millään jaksa käydä, jos nurmikko on vähänkin pidempää. 

Toistaiseksi olen pärjännyt temppuilevan ruohonleikkurin kanssa. En osaa päättää, siirrynkö akkukäyttöiseen. Ainakin leikkuuleveyden tulee olla 46-50 cm. Mielellään ruohonleikkurilla pitäisi myös päästä lähelle nurmikon reunaa, ettei tarvitsisi erikseen kulkea trimmaamassa reunatupsuja pois.  

Polemonium caeruleum 'Alba' - Lehtosinilatva


Jos haluat helposti lisääntyvän kukan, istuta valkokukkainen lehtosinilatva. Pieniä taimia nousee pilvin pimein omenapuiden alle. Muutamia olen siirtänyt jo toisaallekin. Voisin siirtää enemmänkin. Nätti kasvi ja kohtuullisen korkeaksi  kasvaessaan naamioi aidan näkymättömiin. Ei sitä ole tarvittaessa vaikea kitkeäkään. Leviääkö sinikukkainen lehtosinilatva samalla tavoin? Minulla ei ole kokemusta.

Maanantaina olin ehtinyt kitkennässä marjapensaiden kohdalle, kun taivaalta alkoi tulla pieniä pisaroita. Pilvistä päätellen niitä oli lisääkin luvassa. Miten vaikeaa onkaan jättää pitkälle edistynyt työmaa kesken. En vain malttanut, vaan jatkoin urheasti sateen kiihtyessä. Mielessä siinsi ajatus siitä, kuinka mukavaa onkaan suihkun jälkeen huokaista helpotuksesta ja tiirailla valmista työtä. Kiristin tahtia. Valmista tuli, vaikka loppumetreillä tulikin jo hosuttua. Ehkä joku pikkuinen voikukan alku jäi kasvamaan ja odottamaan uusintakierrosta.

Iris germanica

Olen ilolla ja nautinnolla katsellut monessa blogissa julkaistuja upeita kurjenmiekkakuvia. Hienoja värejä ja runsaita kasvustoja. Minulla kukkii tänä vuonna lähinnä tämä nimetön valkoinen ja se tavallinen lila-valkoinen. Siirsin viime vuonna kurjenmiekkoja mielestäni parempiin paikkoihin. Eivät kuki, mutta hengissä sentään ovat. 

Digitalis

Kuten mainitsin, sormustinkukkia kasvaa nyt siellä sun täällä. Näissä herukkapensaiden vieressä kasvavissa on valtavasti mustia kirvoja. Tai mitä lienevätkään? Somen puutarharyhmissä tämän päivän eniten käytetty kysymys tuntuu olevan: "Mikä tämä ötökkä on?". Suurin osa kysyjistä toivoo pätevää ja kätevää keinoa päästä eroon kuvaamistaan ötököistä. 

En tietenkään halua puutarhaani tuholaisia, enkä kenenkään popsivan kasvejani. En vain jaksa murehtia näitä ötököitä, joita on joka kesä jos jonkinlaisia. Toistaiseksi sormustinkukkakin näyttää voivan hyvin ja avaavan vähitellen nuppujaan. Kun se ei välitä kirvoista, miksi välittäisin minäkään. 

Harakankellot peltikissan kaverina

Tamperelainen ystäväni sairastui vakavasti. Häneltä löytyi pahalaatuinen aivokasvain. Hänet leikataan 7.7. Kävimme häntä sairaalassa katsomassa, halaamassa häntä. Koskaan ei tiedä, mikä päivä on viimeinen terve päivä. Koskaan ei tiedä, mikä päivä on ylipäätään oman elämän viimeinen. Unohdetaan kirvat ja iloitaan kauniista kukistamme.

Allium schoenoprasum - Ruohosipuli


lauantai 5. lokakuuta 2024

Yksi laiska se täällä...

 
...taas töitään luettelee. Eikä ollenkaan itseään kehuakseen, vaan mm. kirjatakseen tänne blogiin talteen pihassa tapahtuneet asiat. Mikäs sen parempi paikka tarkastaa tarvittavat tiedot, kuin blogi. Toki useimmat olennaiset tiedot löytyvät myös pihakalenterista ja erilaisista ylläpitämistäni luetteloista. Blogin hyvä puoli on kuitenkin kuvat, jotka sanonnan mukaan kertovat enemmän kuin 1000 sanaa. 

Pörriäinen tankkaamassa ennen talvilevolle siirtymistä 1.10.24

 
Keväällä moni meistä toivoisi päiviinsä muutaman lisätunnin. Tai peräti viikkoonsa yhden ylimääräisen päivän. Minä kyllä ottaisin syksylläkin lisätunteja päiviini, ettei tarvitsisi alituiseen ihmetellä, mihin kaikki aika oikein livahtaa. Etenkin valoisille tunneille olisi käyttöä lisääntyvässä määrin pimeyden laskeutuessa yhä aikaisemmin. 

Pikkulinnut käyvät jo koputtamassa keittiön ikkunaan. Koittavat kovasti vihjailla olevansa siemenien tarpeessa. Saavat vielä odottaa. Pihalla työskennellessäni olen nähnyt runsaasti leppäkerttuja, joitakin pörriäisiä ja pieniä hyönteisiä. Multakaan ei ole vielä liian kylmää, koska vähänkin maata kääntäessä saa siirrellä matoja pois lapion tieltä.

Suurin osa kesäkukista on laitettu kompostiin tai talvetettavaksi joko kellariin tai työhuoneen ikkunalle. Miljoonakellot olivat melko räjähtäneen näköisiä saatuaan useita rankkasadekuuroja syliinsä. Vaikka alapihalla on ollut parina yönä pakkasta, ei hyinen kylmyys ole ylettynyt talon seinustalle. Sen sijaan edellisen viikonlopun sade- ja tuulimyräkkä kohtelivat korkeiksi venyneitä daalioita kovakätisesti. Leikkasin kukintoja maljakkoon, eikä varsiin sitten pahemmin lehtiä jäänyt. Niinpä nostin daalioiden juurakot ylös ja laitoin ne kellariin kuivumaan. Eivät ne ulkoilman kosteudessa kuivu.

Taimipotteja pesin elokuussa auringon paisteessa. Kerrankin ymmärsin, kuinka paljon mukavampi niitä on huljutella mullasta puhtaiksi lämpimässä säässä. Isommat ruukut ja kukkalaatikot pääsivät pesuun vasta tyhjentymisen myötä. Syyskuun lopussa oli jo huomattavasti viileämpää lotrata veden kanssa.

Kesäkukkamullista putsasin suurimmat juuret pois. Sitten möyhin mullan vähemmän möykkyiseksi ja kippasin sen mm. pensaiden tyvelle.

Sisäänkäynnin puolella kesäkukat ovat vielä paikoillaan. Olen vasta aloittanut miettimisen, milloin niiden on aika lähteä. Korkeiden ruukkujen herttamesilehti ei ole syyssäistä moksiskaan. Talvettamiseen se vaatisi valoisaa ja viileää paikkaa. Minulla on vain valoisia huoneenlämpöisiä paikkoja ja lämpimiä pimeitä paikkoja. Autotallissa on valoisaa, mutta lämmittämättömässä tilassa kovilla pakkasilla lämpötila laskee nollaan tai pahimmillaan asteen pari pakkasen puolelle. Otin jo muutaman pistokkaan kokeillakseni herttamesilehdeä talven yli huonekasvina.

Terassikaiteen laatikossa on amppelivaulaa ja jonkinsortin pehmytheinää. Vaulan pistin poikki, kun se kasvoi pitkällä maassa. Se olisi kannattanut laittaa amppeliin, jossa sillä olisi ollut enemmän tilaa venyttää versojaan. Ehkä sitten seuraavalla kerralla.


Pelaguut nostin viikko sitten työhuoneen ja takkahuoneen ikkunalaudoille. Jouduin useimpia leikkaamaan jonkin verran saadakseni ne mahtumaan. Kahdeksasta pelaguusta muut ovat virkeän oloisia, mutta Concolor Lace kellastuu hurjaa vauhtia. Mitähän sille pitäisi tehdä? Patteritkaan eivät vielä ole päällä eli ainakaan alakautta ei kasveille tule liikaa lämpöä.


Olen pitkään kiertänyt Majalispenkkiä odottaen tarmonpuuskaa, jonka avulla saisin sinne tänne juurivesoja tekevän metsäruusun kukistusprojektin alulle. Viikonloppuna sellainen tuli. Niks-naks vain, kun korkeiksi ja leveiksi kasvaneet oksat saivat kyytiä. Sormet oli täynnä piikkejä ja hiuksia sai vähän väliä kiskoa irti ruusupuskasta. Ruusu lähti, mutta vasta maanpäälliset osat. Jos saan uuden tarmonpuuskan, ryhdyn kaivamaan juuria pois. Epäilen vahvasti, että vaikka vielä ennen maan jäätymistä aloittaisin, työtä riittää keväällekin.

Jää keväällä pohdittavaksi, mihin sijoitan metsäruusun oikealla puolella kasvaneet perennat. Nekin on pakko nostaa ylös, koska metsäruusun juurivesoja nousee myös niiden välistä ja ympäriltä. Työtä on tiedossa, mutta myös uusia mahdollisuuksia.

Rinteen ainoa aronia on vielä täynnä marjoja. Mustarastaat ovat ilmestyneet niitä syömään. Ampuvat sitten takalistostaan tummansinisiä läiskiä käytäville ja terassille. Aronioita on ollut rinteen yläosassa pitkä rivi. Muun kasvillisuuden vuosien myötä lisääntyessä, osa aronioista ei ole jaksanut kilpailla tilasta ja energiasta muiden kanssa. 

Rinteen naapurin puoleisessa päässä aroniat ovat rehottaneet valtoimenaan. Jostain kumman syystä en ole niitä leikannut vuosikausiin, vaikka harva se päivä olen huomannut puskien venyneen liian pitkiksi. Alaosat ovat olleet lehdettömiä ja yläosat marjoista notkuen maanneet nurmikolla. Syyskuussa Ukkokulta leikkasi aroniat mataliksi ja syötti oksat silppurille. Nyt on vähän turhankin avaran näköistä. Sieltä ne pensaat taas ponnistavat reippaaseen kasvuun, kunhan kevät koittaa.


Pimeitä iltoja ilahduttamaan on kiva laittaa lyhtyjä puutarhaan. Parissa lyhdyssä on ajastettavat patterikynttilät. Voisi kuvitella, etteivät patterit kauaa kestä hyisessä ulkoilmassa. Vaan kestävät kuitenkin. Kuvan lyhdyssä kaksi AA-sormiparistoa jaksoi valaista lyhtyä koko viime kauden eli lokakuun alusta maaliskuuhun. 

Puiden ja pensaiden pudottaessa lehtensä, lisään lyhtyjä eri paikkoihin. Pian voi jo laittaa myös kausivaloja. Jouluvalojen aika tulee sitten myöhemmin.

Hosta 'Frances Williams' - Kuunlilja

Keväällä tulee ihailtua maagisen kaunista valoa, joka siilautuu hienosti kasvien lehtien läpi ja niiden pinnoille. Onpa valossa taikaa myös näin syksyllä. Aurinko paistaa jo paljon ennen laskeutumistaan varsin alhaalla. Isot Frances Williams -kuunliljan lehdet näyttävät niin kauniilta, ettei niiden ohi voi ihastelematta kulkea.

Geranium sanguineum - Verikurjenpolvi sinnittelee yksittäisin kukin


Syyslaulu (Höstvisa)

 
Kotimatka pitkä niin, ei vastaantulijaa.
Illat sammuvat kylmään hämäryyteen.
Jo tule lohduttamaan, synkkä mieli pujahtaa
syksyiltani yksinäisyyteen.
 
Kas, pimeähän saa sitä ajattelemaan,
mitä muuten ei muistaisi kai lainkaan.
Nyt muistan miten paljon mä tehdä tahdoinkaan,
miten vähän siitä aikaan mä sainkaan.
 
Kiirehdi rakkain jos rakkaus kutsuu,
päivän ei hetket niin pitkiä lie.
Suo valon syttyä, yö kohta saapuu,
pois kesän kukkaset syksy vie.
 
Etsin jotain mitä meiltä unohtunut on,
minkä avullasi löytää mä voisin.
On kesä lyhyt niinkuin haave saavuttamaton
siitä mikä oisi voinut olla toisin.
 
Kai tulet pian ennenkuin pimeään mä jään
- eihän kaikki kai ole mennyt hukkaan.
Jos löytäisimme toisemme, silloin ehkä nään
keinon jolla kaiken vielä saamme kukkaan.
 
Kiirehdi rakkain jos rakkaus kutsuu,
päivän ei hetket niin pitkiä lie.
Suo valon syttyä, yö kohta saapuu,
pois kesän kukkaset syksy vie.
 
Syksyn tuuli mukanaan vie kesän muistotkin,
nyt jo turhaan sä kysyt minne viekään.
Nyt rakastan kai vähemmän kuin ennen rakastin,
mutta enemmän kuin koskaan saat tietää.
 
Nyt majakat me näämme kun myrskyt raivoaa,
tuuli vaahtopäinen äänen tänne kantaa
- ja tärkeintä on sydämemme ääntä noudattaa
ja kaikkemme toisillemme antaa.
 
Kiirehdi rakkain jos rakkaus kutsuu,
päivän ei hetket niin pitkiä lie.
Suo valon syttyä, yö kohta saapuu,
pois kesän kukkaset syksy vie."

Teksti: Tove Jansson, suomennos: Esko Elstelä, sävellys: Erno Tauro, esitys: Anki ja Cumulus

Sorbus ulleungensis 'Dodong' - Tuurenpihlaja


Mukavaa viikonloppua kaikille!