Askartelua ja leivontaa

  

Joulukortit on sitten väsätty. Itse asiassa kolmeen kertaan, koska ensin tein paikallisen mielenterveysyhdistyksen kortit. Perinteisesti olen vetänyt joulukorttien askartelusession jo useana vuotena. Mikään mestariaskartelija en ole, mutta korttien tekeminen on kivaa puuhaa. Yritän olla uskollinen ja avoin kierrätysideoille eli kaikkea materiaalia ei kaupasta osteta vaan jotain vanhaa pitäisi voida hyödyntää. Askartelukaupoista saisi lähes mitä tahansa, hinnat ovat kuitenkin melko korkeat ja kaiken uutena ostamalla katoaa tuunaamisen taito. Valitettavasti tämän vuoden ensimmäiseen askarteluryhmään tuli vain yksi henkilö ja hänkin lähinnä turisemaan muita juttuja. Ehkä olin hiukan aikaisessa ja tällä viikollahan on toinen ryhmä. Sain kuitenkin tehtyä yhteistyökumppaneille lähetettävät kortit yksikseni valmiiksi, joten perjantaina kukin saa askarrella ihan omaan käyttöönsä ja itselleen iloksi.

Ehdin jo tehdä omatkin joulukorttini likimain valmiiksi, mutta ne eivät tuntuneet minusta onnistuneilta. Pakkasin ensi vuoteen odottamaan mahdollisia idealisäyksiä ja aloitin uuden korttipinon tekemisen toisella konseptilla. Nyt sitten kolmaskin satsi kortteja on odottamassa vain kuoren liimausta ja postimerkkejä. 

Eilisen päivän ja yölläkin tuuli ja satoi kovasti. Tänään ei ole enää satanut, mutta tuuli on tuivertanut myrskyisästi. Uutisten mukaan sähköt ovat monessa paikassa poikki. Kylmääkin on mittarin näyttäessä vaivaista yhtä lämpöastetta. No, ei huolta. Huomiseksi on taas luvassa lämpimämpää ja ulos katsoessa voisi kuvitella elävänsä enintään lokakuuta. Sammaleet, mustikanvarvut sekä osittain myös nurmikko vihertää oikein upeasti. Jossakin on kuulemma jopa mansikat kukkineet. Lämpimin marraskuu 50 vuoteen. Vaikka kuinka kaktuksiani kesällä kuritin, eivät ne ole lehahtaneet kukkimaan. Yksi ainoa nuppu eikä sekään suostu aukeamaan. Ei taida olla minulla viherpeukaloa.

Viikonvaihde tuli vietettyä leipomusten parissa. Joulupiparit on leivottu ja piiloon laitettu. Muuten joutuisin uudelleen leipomishommiin. Pari ensimmäistä pellillistä meinasi mennä pilalle liian matalan paistolämmön vuoksi. Miten nyt tulinkin säätäneeksi uunin 200 asteeseen ja ihmettelin, kun pipareihin ei tule millään väriä. Vihdoin huomasin erheeni ja korotin lämpöä, mutta niihin ensimmäisiin pipareihin jäi laikkuisuutta. Viime vuona tein elämäni ensimmäisen piparkakkutalon. Tai sanottaisiinko onnistuneen sellaisen. Siitä innostuneena ryhdyin tekemään kolmea taloa samalla kertaa. NiksiPirkassa kehotettiin käyttämään liimaamiseen mikrossa kuumennettuja vaahtokarkkeja. Siis sunnuntaina Lidliin ostamaan karkkeja ja löytyihän niitä. Mutta vaahtokarkkiliimaus oli kyllä aika tahmaista söhläämistä ja lopulta palasin vanhaan keinoon eli sulatin sokeria. 

Kolme taloa yhdellä kerralla oli kuitenkin ylilyönti. Intoni ehti lopahtaa moneen kertaan ja jälki oli sen mukaista. Lopputulokseen voi kyllä olla tyytyväinen, mutta jälleen kerran saatoin todeta, ettei yksityiskohtainen nyhrääminen tässäkään lajissa ole minun heiniäni.

Viimeistelin mökit asettelemalla niiden pihoille piparieläimiä ja kuusia; tyttölapselleni hevosen, kaksi kissaa, kuusi ja pensas (joka todellisuudessa lienee jokin jouluinen kuvio, mutta me olemme tottuneet nimittämään sitä aina pensaaksi). Vielä en ole päättänyt, pidänkö yhden talon itse vai annanko senkin eteenpäin. Yhden talon vien huomenna vanhemmilleni. Lapsuudenkodissani en muista koskaan nähneeni piparitaloa. Voisinkin jossain välissä ehtiessäni tutkia piparitalojen historiaa. 

Ehkä minuun on iskenyt jouluhössötys, vaikka en sitä kyllä itse itsessäni tunnista. On mukava puuhata ja järjestellä. Ja nyt teeman nimi on joulu. Kodin koristeleminen on aina hauskaa ja leipomisestakin tykkään. Lahjatouhu ei minua kovasti viehätä. Johtuisiko siitä, ettei koskaan ole riittävästi rahaa kunnolla toteuttaa läheisten ja ystävien toiveita. Tai onko ihmisillä ylipäätään liian suuret toiveet ja odotukset. Jospa lahjaksi riittäisikin piparitalo tai maustekakku. Silloin saattaisi jaksaa paneutua oudompaankin tehtävään intensiivisesti ja uusia kikkoja kokeillen. Mitä uutta on juosta kaupoissa ja taivastella hyllyjen välissä tavaroiden kovia hintoja omaa tyhjää kukkaroaan surullisin mielin miettien. Kun meillä useimmilla on jo kaikki se, mitä tarvitsemme. Ja jollei ole, sen pystyy kohtuullisella aikavälillä hankkimaan.

Jouluvalojen määrä suomalaisessa maisemassa lisääntyy vuosi vuodelta. Muutama vuosi sitten telkkarista tuli dokumentti amerikkalaisesta omakotiyhteisöstä. Pari naapurusta kilpaili siitä, kummalla on komeampi jouluvalaistus. Talot oli yltympäriinsä valaistu pihaa myöten ja aina vain valojen määrä lisääntyi. Enää en muista valojen tai valaisuun käytetyn sähkön määrää, mutta paljon se oli. Jonkin asteista kilpavarustelua meilläkin jo alkaa olla, mutta kyllä tähän pimeimpään vuodenaikaan valoa saa laittaa elämää helpottamaan. Etenkin nyt, kun maa on musta eikä lumesta ole tietoakaan. Itse tykkään valosta ja valoisuudesta. 

En siis ole mikään syksyn ja talven lapsi vaan kevät ja kesä ovat nimenomaan valoisuuden vuoksi parasta aikaa. Kotonakin haluan sytyttää lamppuja ja valaista pimeitä nurkkia. Tämän vuoksi joudun jatkuvasti käymään itseni kanssa arvokeskustelua, koska sähköä ja energiaa pitäisi säästää. Käytän energialamppuja ja jouluvalot olen vaihtanut ledeihin. Ihan tyhjissä huoneissa en välttämättä valaistusta pidä, mutta itseni lähellä täytyy olla valoa. Kynttilöitä on mukava polttaa näin pimeällä, mutta tällä hetkellä se ei sisällä oikein käy, kun lapsen kissat ovat hoidossa. Niitä ei jaksa ja ehdi niin paljon vahtimaan, että kynttilöiden polttaminen olisi turvallista.

 Mahdottomuuksien kauppa

Kauppa on täynnä mahdottomuutta,

siinä on kaikkea vanhaa ja uutta:

peninkulmasaappaat

viisasten kivi,

Aladdinin lamppuja pitkä rivi,

kissan siivet ja linnun maito,

siellä on purkeissa tieto ja taito.

Mutta mistään ei saa semmoista taikaa,

joka takaisin toisi mennyttä aikaa.

Aale Tynni

Joulu tulee taas...

Ulkona on lokakuisen lämmintä, sateista ja kosteaa. Niin ja pimeää. Sisällä on pidettävä valoja aamusta iltaan, jos aikoo jotain tehdä ja nähdä. Menneellä viikolla virittelin ensimmäiset jouluvalot ulos ja kynttilöitä on toki tullut poltettua jo pidempään. Tässä kosteassa pimeydessä ylimääräiset valot piristävät kenties normaaliakin enemmän. Sinänsä en pakkasia kaipaa enkä suuressa määrässä luntakaan. Kunhan olisi viiden asteen pakkanen ja sen verran lunta, että maisema olisi valoisa. Vain pari kertaa mittari on painunut sen verran pakkasen puolelle, että kasvien lehdet ovat huurtuneet.

Pakkanen on huurtanut kauniisti tuiviot ja monet muut kasvit. Viime vuonna tähän oli jo satanut ihan kunnolla lunta. Naapurin puolella on autiota, sillä he ovat kaataneet puut etupihalta ja pensaat aidan vierestä. Pensaat toki kasvavat uudelleen ja osa niistä on jo tuonut alkunsa meidän puolelle. Se ei haittaa, luultavasti jokin angervo-sukuinen pensas viherryttää aidan vierustaa mukavasti. Keväällä se kukkiikin valkoisena pilvenä. Tämä kohta pihassamme on vähän keskeneräinen. Aikanaan siinä kasvoi mäntyjä ja pihlajia. Niitä kaadettiin rakentamisen tieltä ja maassa on edelleen kantoja ja juurakoita. Multaakaan ei tässä kohtaa ole paljoa, joten esimerkiksi tuijia siihen jokunen vuosi sitten istuttaessani, jouduin etsimään sopivaa paikkaa saadakseni lapion iskettyä kunnolla maahan. Voisihan ne kannot sieltä jyrsityttää, mutta toistaiseksi ne eivät ole minua kovasti haitanneet. Lisäksi jyrsimen tuominen rakennettuun pihaan ja puutarhaan ei ihan ongelmatonta ole. Jos siinä pääsee eroon kannoista, mahdollisesti samalla joutuu myös korjaamaan koneen jälkiä.

Tänä syksynä koitin jättää kuolevia perennoja pystyyn talventörröttäjiksi. Sateet ovat osan niistä mädännyttäneet ja lakoonnuttaneet. Niitä olen sitten käynyt leikkaamassa pois. Samoin koitin välttää pensaiden alustojen haravointia ja metsän reunan ylen määräistä siistimistä. Ajattelin sitten keväällä ripotella multaa maatuvien lehtien päälle ja siten kasvattaa humuskerrosta ja parantaa aluskasvillisuuden säilymistä. Yritän jatkossa lisätä havukasvien määrää saadakseni ympärivuotista viherrystä ja rehevyyttä puutarhaani. Monet havut kasvavat aika hitaasti, mutta kunnolla juurruttuaan esimerkiksi tuijat ja tuiviot venähtävät yllättävänkin nopeasti.

Kaiketi olen ennenkin todennut olevani enemmän kevät- kuin syysihminen. Voisiko se vaikuttaa jopa värimieltymyksiin, sillä vihreästä pidän ja sen valitsen niin sisälle sisustusväriksi kuin ulos moniin paikkoihin. Tuo syksyn ruskea kasveissa saa minut surulliseksi.

 Lapsi lähti matkoille ja kissat pääsivät "mummolaan". Muuten ei olisi mitään hätää, mutta Juuso puolustaa reviiriään voimakkaasti. Tai oikeastaan ei puolusta vaan murisee niin ankarasti, että taitaa kohta käheytyä. Nemo ja Loki tykkäisivät kovasti leikkiä Juuson kanssa, mutta joutuvat nyt tyytymään toinen toisiinsa. Kun ulkona on kovin sateista ja kuraista, ei Juuso viihdy sielläkään ja näin ollen se nukkuu enimmäkseen lukkojen takana sisällä. Vintiöt ovat kyllä hauskoja kissoja. Leikkisiä ja aktiivisia. Nemo ei pidä suljetuista ovista ja kulkee availemassa niitä. Se on varsinainen houdini-kissa, menisi pihaovesta uloskin - ja on mennytkin. Nyt verho on oven edessä, ikkunalaudalla esteitä ja lipasto työnnetty kauemmaksi, joten Nemo ei pääse räpeltämään oven lukkoa.

Ihan yllättäen joulu on taas lähellä. Viime lauantaina kaupassa käydessäni ihastuin Marimekon "Ensilumi" -kankaaseen. Tai oikeastaan olin käynyt ihailemassa niitä jo pari kertaa, mutta metrihinta on huikea 29 euroa. Ehkei se kankaan hintana kova ole, mutta yhdellä metrillä ei pitkälle pötkitä. Juuri kirpparille tavaraa vieneenä totesin kuitenkin, että parempi sijoittaa rahaa sellaiseen, mistä todella pitää. Minulla ei kodin kaikissa ikkunoissa ole verhoja laisinkaan, mutta keittiöön tykkään luoda tunnelmaa verhoja vaihtamalla. Ja tämä Ensilumi toisi joulun meidän keittiöön. Nyt on sitten kangas ostettu, verhoiksi ommeltu ja silittämisen jälkeen eilen paikalleen ripustettu. Enkä kadu. Kauniit ovat.

Kun olet onneton ja voimat poissa on

niin kuusen alle käy.

Istu rungon viereen ja katso ylöspäin.

Oksain välistä vilkkuvan näet sinitaivahan

kuulet linnun laulavan, 

näet oksalla oravan.

Hengität pihkan tuoksua, siihen nukahdat.

Kun siitä havahdut, niin olet muuttunut,

on voimas palannut.

Et ole onneton, vaan kaikki hyvin on.

                        Aila Onkamo

Korkeakulttuuria

Niin ne vain päivät vierähtävät, mutta olen minä toki jotain aikaankin saanut. Jälleen iski hurja järjestysvimma ja ryhdyin siivoamaan huushollin kaappeja ja laatikoita. Suhtaudun tavaroihini tunteella ja mielelläni tallettaisin kaiken mahdollisen muistoksi milloin mistäkin. Kun en kuitenkaan kaikkea sitä kamaa tarvitse, jolla säilytystilat täytän, heittäydyin rohkeaksi ja täytin tällä kertaa roskista. Oikeastaan on hyvä käydä säännöllisesti läpi kaappeja. Ensimmäisellä kerralla joku esine pyörii käsissä, mutta päätyy takaisin kaapin perukoille. Toisella kerralla sillä on jo suuremmat mahdollisuudet joutua kierrätykseen ja kolmannella kerralla se ei enää herätä tunteita ja saa mennä. Niin vai löytyi kirpparille myytävää, mutta myös runsaasti ihan silkkaa roskiskamaa. Valitettavasti paperisilppuri jumittui ja kävin polttamassa puutarhan peräkolkassa sijaitsevassa kaivonrenkaassa kasapäin paperia, joiden tieto ei mielestäni kuulunut kaikkien silmille. Varmasti kerran jos toisenkin tulen kaipaamaan joitain nyt hävitettyjä tavaroita ja papereita, mutta enköhän selviä siitä hengissä. Kun tänään sitten kävin koko kodin imurilla ja luutulla läpi, tuntuu nyt varsin puhtoiselta. Ei täällä päälle päin näy, kuinka paljon tavaraa karsin, mutta tieto tehokkaasta tyhjennysprojektista saa kodin seinät laajenemaan kummasti. 

Talviaikaan siirtyminen toi hetkessä pimeät illat. On siis aika sytytellä kynttilöitä. Eilen kävin iltasella lenkillä ja samalla hoidin muutamia asioita naapurustossa. Kohoava kuu pilkisteli pilvien lomasta, mutta kyllä oli silti pimeää. Olin varustautunut heijastimilla ja silti koin olevani totaalisessa pimeydessä. Kyllä silmät hetken kuluttua tottuivat pimeyteen, vaan sittenkin tunsin olevani jotenkin oudossa ympäristössä. En nähnyt riittävästi, enkä voinut tilannetta mitenkään muuttaa. Ensi kerralla siis taskulamppu mukaan. jotta näen itsekin enkä ainoastaan tule nähdyksi. 

Luonto alkaa olla valmis vastaanottamaan lumen ja kylmyyden. Ruusuissa on vielä nuppuja ja jopa auenneita kukkia. On ollut sen verran lämmintä, että kukat ovat auenneet mutta myös sen verran viileää, että ne ovat säilyneet pitkään. 


Lehdettömien puiden ja pensaiden lomassa vihertää havut ja ikivihannat perennat kuten Taponlehti ja Pikkutalvio. Pariin kukkalaatikkoon ja porttiruukkuihin laitetut kanervat hehkuvat purppuraisina. Lämmin kosteus on saanut lakastuvan luonnon värit pehmeiksi. Aamuisin on sumuista ja vähitellen aurinko saa sumun väistymään. Kerrassaan hienoja syyspäiviä nämä tällaiset.

Puutarhassa ei nyt ole paljoakaan tehtävää. Aikaa voi käyttää moniin muihin asioihin, kuten lukemiseen, käsitöihin ja vaikka jonkun hyvän elokuvan katsomiseen. Ja ulkoiluun pihamaan ulkopuolella. Onhan minulla toki pieni talvipuutarha täällä sisällä. Sain sen ystävältäni syntymäpäivälahjaksi muutama vuosi sitten. Siinä ei kuitenkaan ole paljon hoitamista. Kunhan välillä vähän pöyhin hiekkaa ja pidän puutarhavälineet ojossa. Pieni sukulaistyttö käy aina meillä ollessaan tekemässä talvipuutarhassani siivoushommia. Miniatyyrimaailma kiinnostaa niin isoja kuin pieniä.

Tulipa viikolla harrastettua korkeakulttuuriakin. Kävimme pojan kanssa 100 vuotista taivaltaan juhlivassa oopperassa katsomassa Modest Musorgskin Boris Godynovia. Kovin montaa kertaa en ole elämässäni oopperassa ollut ja niistäkin kerroista tämä oli kolmas Musorsgi-sessio. Kuusi-seitsemän vuotta sitten niin ikään pojan kanssa kävimme nauttimassa Boris Godynovista ja Hovantsinasta. Musorgskin musiikista tykkään kovasti, mutta lavastukseltaan Boris Godynov on kyllä aika harmaa teos. Tuskin tuo Boriksen aika 1600-luvulla kovin värikäs todellisuudessakaan oli, mutta olisihan sitä voinut yleisön iloksi hiukan enemmän värittää. Matti Salminen lauloi Boriksen roolin ja hänelle taputettiin kovasti. Itse ihastuin ruhtinas Vasili Shuiskin upeaan ääneen; häntä esitti tenori Jorma Silvasti. Parasta oopperassa on kuitenkin joukkokohtaukset ja kuoro-osuudet. Upea äänien sointi. 

Olisi ollut mielenkiintoista katsella pidempäänkin oopperayleisöä. Pitäisikö mennä joskus runsaasti ennen esityksen alkua pelkästään tutkailemaan pynttäytynyttä porukkaa. Sehän ei maksa mitään, mutta jaksaisiko niinkin turhan asian vuoksi matkustaa Helsinkiin iltasella. Ellen sitten menisi samalla myös katsomaan esitystä. Sopisin ainakin materiaaliin. Valtaosa oopperayleisöstä näyttäisi olevan ikääntyviä naisia, joukossa joitakin saman ikäluokan miehiä. Nuoria melko vähän. Jos tyylistä ja pukeutumisesta voi jotain päätellä, parempituloisia ihmisiä.

Ja aamulehden saa nykyisin aina jakaa kissan kanssa. Juuso haluaa osansa huomiosta levittäytymällä lehden päälle. No, onneksi kissan venytellessä pääkirjoituksen ja ja säätiedotuksen välillä minä ehdin keittää aamupuuron.