Tinttejä tiiraillen

Aegithalos caudatus - Pyrstötiainen

 

Ensimmäisten siementen multaan kätkeminen on jo kiikarissa. Paprikat ja kelloköynnökset kylvän tulevana viikonloppuna. Muilla ei ole vielä kiirettä. 

Multahommia odotellessa olen tehnyt toistaiseksi melko vähäisiä lumitöitä. Hyvin olisi voinut pihakäytävillä kävellä, vaikka lunta on muutaman päivänä tai yönä jonkin verran satanut. Lumi on kevyttä, eikä ole tarvinnut polvia myöten hangessa tarpoa. Pakkaslukemat ovat pysytelleet alle -10 asteessa ja raitis ulkoilma on houkutellut ulos. Hyötyliikunnan parissa ulkoilu sujuu näppärästi eli lumet kolalla istutusalueille kasveja suojaamaan ja loput kasoihin odottamaan kevättä.

Aegithalos caudatus - Pyrstötiainen

Lintujen tiiraileminen on koukuttavaa tekemistä. Kahvi meinaa mennä väärään kurkkuun, kun samalla on kurkittava siemenautomaatin vierailijoita. Ilokseni pihassamme on käynyt nyt useampana päivänä pyrstötiaisia. Ne ovat suloisia pikku palleroita. Ne tulevat talipötkölle vauhdilla isona parvena, ruokailevat hetken ja lähtevät samanlaisena vauhdikkaana "viivana" jonnekin toisaalle.

Mustarastaita koivussa

Mustarastaita pihassa on runsain määrin. Tiistaiaamuna laskin pienellä alalla yhtäaikaisesti seitsemän mustarastasta. Lähinaapurin Golf-kissa on ottanut meidän pihan tintit vakituiseksi saalistuskohteekseen. Muutama päivä sitten pihalla ollessamme näimme, kuinka Golf syöksyi olopihan puolelta mustarastas suussaan tien yli kohti kotipihaansa. Eikä ollut ensimmäinen kerta. Tuskin viimeinenkään. Kissan kuuluukin saalistaa, mutta toivoisin Golfin keskittyvän mieluummin hiiriin ja myyriin.

Mustarastaat ruokailevat maassa. Kyllä niilläkin vauhtia riittää, mutta todennäköisesti taitava kissa saa saaliikseen helpommin maassa ruokailevan mustarastaan kuin ylhäällä siemenautomaatilla keikkuvan sinitiaisen.

Joulu sai lähdön eli viimeisetkin punaiset koristeet on laitettu kaappiin. Hassu pikkuinen asetelmani vaihtoi väriä. Museokaupasta ostamani Lovi-puun koristelin jouluksi pienillä tummanpunaisilla lasihelmillä. Mökissä oli jouluna ajastimella toimiva tuikkukynttilä. Lautasella taasen Iittalan punaisia lasiomenoita ja oikealla "linnunlaulupuussa" Iittalan lasilintuja.

Joulu lähti keramiikkamökin pihapiiristä. Lovi-puun lasihelmet talletin seuraavaa joulua varten rasiaan ja tuikkukynttilä poistui mökistä.

Iittalan punaiset lasiomenat vaihtuivat ruskeisiin vastaaviin. Näitä Iittalan koristeita olen ostanut viime keväänä isolla alennuksella Iittalan myymälästä. Lasi kiehtoo minua. Ei kaikki, mutta toisinaan joku lasiesine vetoaa niin paljon, että sitä pitää mielellään esillä.

Sain pikkuveljeltä ja hänen Siiri-tyttäreltään joululahjaksi Iittalan lasisen ketun. Se istuu tällä hetkellä eteisen sivupöydällä. Voi olla, että se vielä kipittää johonkin toiseen paikkaan, mutta piiloon en sitä laita. 

Myös kodin tekstiileistä lähti pienetkin viittaukset jouluun pois. Sohvatyynyissä oli viininpunaiset ja punasävyiset tyynynpäälliset. Kasasin ne lattialle uusia päällisiä tyynyihin vaihtaessani. Kuvauksen jälkeen nämä menivät pyykkikoriin.

Punasävyjen tilalla on nyt beigeä, harmaata ja valkoista. Pehmoinen torkkupeitto on näin talviaikaan käytössä, vaikka se tässä kuvassa on nätisti viikattuna sohvankaiteella. Pääasiassa luen kirjoja omassa sängyssä ennen nukahtamista. Muina aikoina kellahdan tähän sohvalle kirjan kanssa. Kesällä sohvalla tulee oltua lähinnä kovilla helteillä. Silloin ei torkkupeittoa tarvita. Talvella lämmin ja pehmeä torkkupeitto tuntuu mukavalta jalkojen päällä. Takkatulen lämmöstä huolimatta.

Kädet eivät ole olleet sylissä toimettomina. Tuulikki kommentoi Neulevuosi 2025 -jutussani olleita vaaleanpunaisia frillasukkia siten, että samalla mallilla voisi tehdä naiselle romanttiset sukat.  Minäpä sitten kokeilin ideaa ja hyvinhän tuo toimii. 

Vaaleanpunaisen pörrölangan haituvia tunkee ulos frillan tyvestä. Se tuskin on kovin suuri haitta. Ongelman voi välttää käyttämällä jotain muuta lankaa. Yksivärinen valkoinenkin sopisi hyvin.
 

Vaaleansinistä 7veikkaa oli jäljellä vajaa kerä. Näin netissä kuvan Lise Lotte -neulemallista. Kokeilin ja hyväksi havaitsin. Syntyi sukat parivuotiaalle.

En tehnyt minkäänlaisia uudenvuoden lupauksia. Silti aion paneutua tänä vuonna enemmän kirjoneuleisiin. Onhan se sarka kiinnostanut minua jo pitkään. Aloitin tällaisella helpolla mallilla. Tällä tyylillä olen kutonut muutaman sukkaparin aiemminkin. Näissä ei ainakaan liika tiukkuus vaivaa. Johtunee lyhyistä lankajuoksuista. Sukissa on heti alkuunsa 14 s/puikko ja 3.5 -kokoiset puikot. Ensimmäinen este voitettu. Edessä on vielä monen monta uutta.

Joulu ja vuodenvaihde, loppiainenkin, ovat sitten takanapäin. Tammikuu on kohta puolivälissä eli nopeasti aika vierähtää. Tästä alkaa taas matka kohti uusia seikkailuja. Mukavaa!

Joulukuun pajunkissat ja piipot

Mehitähdet kylpevät lauantain auringonpaisteessa.

 

Joulunpyhistä ollaan jo vauhdilla siirtymässä nakki-perunasalaatti -juhlaan eli uuteenvuoteen. Meillä tuskin syödään kumpaakaan, kun joulupöytään tuli hankittua kystä kyllä. Jatkamme siten rosolli-lanttulaatikko-graavikala-linjalla vielä päivän pari muita särpimiä lautasen reunalle kasaten. 

En ahtanut itseäni joulupöydässäkään aivan täyteen. Tein jo Tapaninpäivän iltana päätöksen, että lähden lauantaina kunnon lenkille. Oli helppo pysyä päätöksessä, kun aurinko nousi lauantaiaamuna ilahduttamaan harmauteen tottuneita ihmisiä. 

Teimme Ukkokullan kanssa puolentoista tunnin kyläkierroksen. Mediassa on ollut kuvia pajunkissoista, joita leuto sää on houkutellut esille. Nyt näin niitä itsekin. En taittanut ainuttakaan oksaa luodakseni kotiin pääsiäistunnelmaa. Sille ei ole vielä tarvetta. Kunhan ensin siivoan joulunkin pois.

Galanthuksia eli lumikelloja Huvitus-omenan juurella.

Kotipihaan saavuttuamme noukin pihalyhdyistä sammuneet öljykynttilöiden kuoret pois. Sitten lähdin puutarhakierrokselle kameran kanssa. Itse asiassa en edes yllättynyt löytäessäni Huvitus-omenan alta pintaan nousseita lumikellopiippoja. Hain puuvajasta palan verkkoa, jolla suojasin piipot vierailulle tulevilta jäniksiltä. Esitin piipoille toiveen pysytellä vielä matalina. Luvassa on kylmempiä säitä. Niin kivaa kuin kukkivia lumikelloja olisikin katsella, on niiden parempi odotella mullan suojassa vielä jokunen viikko.

Krookuksia marjapensaspenkissä.

Krookuksetkin ovat nousseet marjapensaspenkissä. Näillekin laitoin verkkoa suojaksi. Nyt huomaan unohtaneeni Vapaapenkin tsekkauksen. Sinnekin olen istuttanut krookuksia, jotka nousevat keväisin ensimmäisten joukossa. Kirjoitan tätä postausta illan pimeydessä. Huomenna on käytävä kiertämässä unohtuneet paikat.

Nämä piipot kuuluvat todennäköisesti kevätkurjenmiekka Katharine Hodgkinille.

Oikearinteestä löysin iriksiä. Niillekin on laitettava verkko suojaksi. Sen hämmennyksissäni unohdin. Vaikka tulisi luntakin, rinne lämpiää auringonpaisteessa nopeasti ja sopivalla säällä lumet kaikkoavat. Silloin vihreät piipot houkuttelevat talttahampaita.

Komeamaksaruoho

Nämä vihreät pylpyrät kuuluvat komeamaksaruoholle. Se on keväälläkin aika virkku. Nyt sen kelloa pitäisi siirtää parilla-kolmella kuukaudella eteenpäin. Näitä en verkota.

Näitä vihreitä narrinhattuja veikkaan keltapäivänliljoiksi. Piti sitten niidenkin maailmankirjojen mennä sekaisin herättäen kasvit nousemaan kohti valoa ja lämpöä. Valoa on varmasti tarjossa tulevinakin päivinä. Lämpöä ei ole odotettavissa. Ei ainakaan niin paljon, että kasvien kannattaisi hosua heräämisensä kanssa.

Lauantain auringonpaiste oli niin hurmaavaa ja erikoista, että unohdin säätää kameran nappulat oikeisiin asentoihin. Talon pääty ei sentään kuvassa täysin "palanut puhki". Nurmikon ja havujen vihreys hivelee katsojan silmää kerta toisensa jälkeen. Eipä ole ihan tavallista joulun aikaan tällaisia näkymiä katsella. Ei edes näinä ilmastomuutoksen aikoina.

Luoteistuuli puhalsi iltapäivällä puuskissa melko navakasti. Ajoittain pilvet peittivät auringon. Hetken kuluttua taivas oli taas likimain kokonaan sininen. Mitä nyt pilvimöykkyjä purjehti taivaankannen yli tasaiseen tahtiin. Illaksi on luvattu kohtalaista räntäsadetta. Seuraavina päivinä siirrytäänkin pikkupakkaselle. Mikäli ennusteet pitävät paikkansa.

Vielä viimeinen vilkaisu aurinkoiseen puutarhaan ennen paluuta sisälle. Omat siemenvarastot on inventoitu. Seuraavaksi on tarkoitus miettiä, mitä siemeniä on tilattava. Sitten vain tilaus vetämään.

Sisällä odottaa iltapäiväkahvin kanssa puolikas Charlotte Russe. (Charlotte russe on hyvin perinteinen leipomus, joka on alunperin kehitetty jo 1800 -luvulla Venäjän keisarin ranskalaisen kokin toimesta). Ensimmäinen puolikas syötiin Tapaninpäivän vieraiden kanssa.

Kuvassa olen juuri keikauttanut Charlotte Russen kulhosta lautaselle. Minun Charlotteni rakentuu kaupan unelmakääretortusta. Täytteeksi laitan rahkaa, vaahdotettua kermaa, pakastimesta menneen kesän mansikoita, vaniljasokeria ja hyydytystä varten liivatelehtiä. 

Kalenterin mukaan sunnuntai 28.12. on Viattomien lasten päivä. Sopii olla kiltisti, vaikka lahjat onkin tältä vuodelta jaettu. Koitetaan olla kiltisti lahjomattominakin vuoden jokaisena päivänä.

Leppoisaa sunnuntaita ihan jokaiselle! 

Haastevastaus: Kysymyksiä jouluperinteistä ja -tavoista

 
Selätön puutarhuri -blogin Maatuska laittoi liikkeelle haasteen, jossa kysytään jouluperinteistä ja -tavoista. Tuulikki Kukkia ja koukeroita -blogista haastoi minut mukaan. Kiitos Tuulikille ja Maatuskalle. Nyt on oivallinen aika vastata haasteeseen, kun joulu on jo ihan nurkan takana. 

 1. Mikä joulukukka on sinulle tärkein / rakkain, jonka hankit joka jouluksi?

Amaryllis joko valkoisena tai vaaleanpunaisena. Kumpikin käy tai vaikka molemmat. 
Ostin jo yhden amarylliksen, jonka piti olla vaaleanpunainen. Onkin punainen. Kaunis sekin on, mutta aion käydä vielä kukkakaupassa saadakseni haluamani.

 
2. Mistä jouluperinteistä pidät kiinni?

Lähes kaikki jouluun liittyvä on perinnettä. Nuorena joulu aiheutti välillä stressiä, kun aattoa olisi pitänyt viettää milloin kenenkin luona. Lahjatoiveita satoi ympäriltä. Ruokaa tuli valmistaa enemmän kuin sen seitsemän sorttia. Korttejakin oli lähetettävä naapurin kummin kaimalle. Mielellään itse tehtyjä.

Vähitellen vuosien myötä ymmärsin, että perinteitä voi ja saa toteuttaa omien mieltymystensä mukaan. Ylenpalttinen lahjashow on loppunut lähes kokonaan. En enää askartele itse joulukortteja, vaikka se kivaa onkin. Tänä vuonna lähetin entistä vähemmän joulukortteja. Joulupöydässä kinkku on korvattu kaloilla ja savukalkkunalla.

Ehkä toistuva jouluperinne on sallia vapaus muokata vanhoja perinteitä ja luoda uusia tilalle. Jotta kukaan ei stressaantuisi ja ahdistuisi jouluna, jolloin tarkoitus on tuottaa hyvää mieltä.

3. Osaatko mennä siitä missä aita on matalin esim. joulusiivouksen suhteen?

Minun aitani on asiassa kuin asiassa yleensä turhan korkealla. Jonkun verran olen ilmeisesti oppinut armollisuudesta itseäni kohtaan. Hetken saatan hampaitani kiristellen tavoitella täydellisyyttä, kunnes huomaan pärjääväni vähemmälläkin.

Joulusiivouksen kanssa ei ole mitään ongelmaa. Meillä siivotaan säännöllisesti ja tavarat laitetaan käytön jälkeen paikoilleen. Käyn pitkin vuotta läpi kaappeja ja säilytystiloja. Tykkään järjestelystä, joten kaaosta meille ei pääse syntymään. Joskus viikkosiivous jää syystä tai toisesta väliin. Seuraavalla viikolla siivoan sitten ne edellisenkin viikon villakoirat. Näin ollen joulu otetaan vastaan normaalilla viikkosiivouksella.

 
4. Käytkö joulusaunassa aattona?

En käy aattona saunassa. Aion esittää tänäkin vuonna toiveen, etteivät aattosaunaan menisi muutkaan. Miehet saunoavat meillä aina pitkän kaavan mukaan. Naiset sitten odottavat ja odottavat, milloin vuoro vaihtuu ja milloin voidaan keittää kahvit. Saunaan voi mennä aatonaattona tai joulupäivänä tai milloin tahansa. Yhteisen joulupöydän ääreen kokoonnumme kuitenkin vain kerran vuodessa.

5. Teetkö itse joululahjoja?

Nykyisin en paljon muita lahjoja annakaan, kun pikkuväkeä ei nyt lähipiirissä ole. Kudon pitkin vuotta. Niinpä sukkia riittää paketoitavaksi joululahjaksi. Lahjaksi leivon taatelikakkuja, teen sinappia ja oman pihan Zilga-rypäleistä hyytelöä. 

Tänäkin jouluna tein paketit hoivakotiin isän kolmelle nimetylle hoitajalle ja osaston sairaanhoitajalle. Paketteihin laitoin tekemiäni sukkia, hyytelöä ja suklaata. Lisäksi vein osastolle kassin, josta muut hoitajat voivat ottaa sukat itselleen. Tai valita jollekin asukkaalle sopivat.

 
6. Mieluisin syötävä joulupöydässä?

Kalat ovat meidän joulupöydässä suosittuja. Sillit, savulohi, kylmäsavulohi ja graavikala. Melko tuoreena tulokkaana myös skagenröra maistuu useimmille.

 
7. Rakkain joululaulusi?

Walking in the Air animaatioelokuvasta Lumiukko, joka perustuu brittiläisen Raymond Briggsin samannimiseen lasten kuvakirjaan (1978).

8. Onko sinulla aito vai tekokuusi?

Meillä oli vuosikausia tekokuusi, joka hankittiin helpottamaan siivoamista, kun edesmennyt Juuso-kissa kiipesi joulukuuseen rapistellen samalla neulasia alas. Juuso kiipesi aluksi tekokuuseenkin pudottaen palloja ja nauhoja. Neulaset pysyivät kuusessa. Tekokuusi siirtyi muutama vuosi sitten pergolaan. Tänä vuonna se viettää joulun paketissa kellarissa. 

Parhaan kuusipaikan olohuoneessa täyttää isokokoinen vuoripalmu. Sitä on vaikea koristaa joulukuuseksi, joten kuusen virkaa hoitaa eteisen pöydällä pieni, 60-senttinen tekokuusi.

 
9.  Vanhin joulukoristeesi?

Vanhin joulukoristeeni taitaa olla pieni keraaminen joulupukki, jonka olen saanut äidiltä. Myös enkelikellolla on ikää. En laita enkelikelloa esille, sillä sen kilkatus ei ole musiikkia korvilleni. Siinä käy kuitenkin niin, että kohta sytyttämisen jälkeen käyn sammuttamassa ensimmäisen kynttilän vähentääkseni kilkatuksen vauhtia. Sitten toisen ja kolmannen. Lopulta sen viimeisenkin. 

10. Torttu, pipari vai kuivakakku?

Kaikki kolme, mitä sitä suotta kursailemaan. Torttuja teen eri makuisilla soseilla ja suolaisina. Tämän vuoden hitti näyttää olevan rommi-kirsikkasoseella varustetut joulutortut. Ystävä vinkkasi K-kaupasta löytyvän rommi-kirsikkasosetta. Jäin heti koukkuun.

Piparien paistaminen on lapsuudesta saakka mukana kulkenut perinne. Äiti teki piparitaikinan ja laittoi sen kylmään tekeytymään seuraavan päivän leivontaa varten. Kummasti taikinan pintaan ilmestyi koloja, kun me muksut käytiin kukin vuorollamme kaivamassa maistiaisia pikkulusikalla. Tänä vuonna uhosin jättäväni itse tehdyt piparit väliin. En jättänytkään, vaan ryhdyin niitä leipomaan. Joskus olen tehnyt tuplataikinan. Nyt tyydyin yksinkertaiseen taikinaan. Kykenin jopa leipomaan lähes koko taikinan pipareiksi. Muutama nokare taikinaakin on aina maisteltava. On se niin hyvää.

 
Kuivakakku on meillä aina jouluna taatelikakku. Se maistuu hyvältä, kestää pakastamisen ja säilyy muutenkin varsin hyvin. Nyt olen leiponut kuusi taatelikakkua, joista vain yksi jää omaan kahvipöytään.

 
Haastan Hiidenkiven puutarhassa -blogin Minnan. Tässä ohjeet haasteeseen:

Kopioi kysymykset, poistaa vastaukseni ja lisätä omasi. Voit mieluusti haastaa joskun mukaan ja kerro kyselyn aloittajan olevan Selätön puutarhuri. 

Jätä tämän postauksen kommenttikenttään tieto vastaamisestasi ja linkki blogiisi, ellet ole seuraajani. Näin löydän vastauksesi.

100 vuotta joulua Weisteellä

Helsingin kaupunginmuseon ystävät ry järjesti keskiviikona retken joulukoristeita valmistavan Weisteen tehtaalle Pukinmäkeen. Tai oikeastaan yrityksen putiikkiin Wanhaan Villaan, joka on ollut perustajan Kalle Aimo Weisteen koti vuodesta 1926 lähtien.

Nykyisin tuo vanha 1904 rakennettu, suojeltu hirsihuvila on Weisteen tuotteiden myymälä. Heti ovesta sisään astuessa esille tuli lumoavan kauniilla joulukoristeilla täytetyt pöydät ja hyllyt huone toisensa jälkeen.

Neljännen polven weisteläinen, Johanna Weiste kertoi meille perustajasta, Kalle Weisteestä ja yrityksestä. Kalle Weiste (1881-1963) valmistui Kajaanin seminaarista kansakoulunopettajaksi. Häntä kiinnosti liikeala ja niinpä hän muutti Helsinkiin, perusti paperikaupan, jossa myi muiden tavaroiden ohessa saksalaisia joulukoristeita.

Joulukoristeet kiinnostivat häntä siinä määrin, että hän lähti Saksaan opiskelemaan hopealangan ja muiden joulukoristeiden valmistusta. Hän aloitti joulukoristeiden tekemisen 1924 kotonaan. Pukinmäen hirsirakennukseen Kalle Weiste muutti 1926 ja samana vuonna valmistui ensimmäinen osa tehdasrakennuksesta, joka laajeni viisi vuotta myöhemmin.

Sota-aikana joulukoristeiden valmistus loppui säännöstelyn vuoksi. Silloin tehdas valmisti kunniamerkki- ja kaluunanauhoja puolustusvoimille.

Weiste on Euroopan vanhimpia joulukoristeita valmistavia yrityksiä. Pohjoismaissa se on ainoa. Tuotteita viedään useisiin kymmeniin maihin. Ranska on päämarkkina-alue.

Kilpailu on tänä päivänä kovaa. Aasian halvemman massatuotannon kanssa on vaiikea pärjätä. 

Myös joulukoristeissa on vaihtuvia trendejä. Niin muodoissa kuin väreissäkin. Nyt muodikkain väri on vihreä ja korvalliset pallot ovat myös suosittuja. Weiste valmistaa myös sisustustuotteita.

Myymälässä koristeita on koottu huoneisiin väreittäin. On punaista, vaaleanpunaista, valkoista, kultaa ja hopeaa, lasisia koristeita. Tähdet, enkelit, joulupukit ja -tontut, pallot ja kimallenauhat ovat monille niitä perinteisiä joulukoristeita. Paljon on myös erilaisia poroja, hiiriä, pöllöjä, käpyjä ja sydämiä.

Joka huoneessa on eri tavoin koristeltuja kuusia, joista voi ammentaa ideoita oman kuusen koristeluun.

Myymälässä oli meidän ryhmämme lisäksi paljon muita asiakkaita. Siksi osa esittelystä meni hiukan ohi korvien. Löysin netistä Kaikkien aikojen joulu 1/2020 -lehdessä julkaistun artikkelin, jossa on osin tässä kertomani asiat ja paljon muuta Weisteestä.

Meillä oli mahdollisuus tutustumisen jälkeen tehdä ostoksia myymälässä. Kiersinkin huoneet useaan kertaan pienen ostoskorin kanssa. Teki mieli ostaa jokaisen hypistelemäni pallon ja tontun. Lopuksi päädyin ostamaan kaksi pientä enkeliä ystäville tuliaisiksi. Koristellut pallot ovat todella upeita, mutta yksi pallo ei näytä miltään. Niitä pitäisi olla ainakin kolme tai vielä useampi. Päädyin ahmimaan kimallusta silmilläni, enkä siis ostanut pallon palloa.

Julkisilla liikennevälineillä Weisteelle pääsee jäämällä lähijunasta pois Pukinmäen asemalla ja suuntaamalla kävellen kohti Pukinmäenkaarta. Weisteen osoite on Kalle Weisteen katu 4. Tehdas ja Villa sijaitsevat omakotialueelle noin kilometrin päässä Pukinmäen juna-asemalta. Mikään bussi tai muu julkinen väline ei kulje tehtaalle saakka. Omalla autolla pääsee tietenkin helpoiten.

Villan eteisessä on vitriini, jossa on esillä jonkun verran Weisteen vanhempia joulukoristeita. Huomasin siellä useita omasta lapsuudesta tuttuja koristeita. Joitakin minulla on yhä tallessa. Weisteen tuotteita on näin joulun alla myytävänä tavarataloissa, marketeissa ja monilla muilla jälleenmyyjillä.

Nämä Museon ystävien järjestämät retket ovat kivoja ja mielenkiintoisia. Kohteet saattavat tuntua tutuilta, mutta retkelle osallistuessa huomaa saavansa paljon uutta ja yksityiskohtaisempaa tietoa. Välillä saa mahdollisuuden tutustua paikkoihin, joihin ei muuten ole mahdollisuus edes päästä. Itsekin joskus ryhmätilaisuuksia järjestäneenä tiedän, ettei ole ihan helppoa organisoida vaikkapa 20 hengen ryhmälle tutustumisretkeä kulttuurikohteeseen, yritykseen tai näyttelyyn.

Seuraava retki onkin Suomalaisen Kirjallisuuden Seuraan tammikuussa. Odotan sitä innolla.