Joulukuun alun jorinoita

Auringonnousu 2.12.2025

 

Aurinko ei ole meidän nurkilla pahemmin näyttäytynyt. Tiistaiaamuna se teki parhaansa värjäämällä pilvet oranssinpalaviksi. Sitten jostain purjehti valtaisa rykelmä harmaita sadepilviä peittämään koko taivaan. Päivästä tulikin samanlainen tihkusateen ryydittämä ankeus, kuten likimain kaikkina muinakin päivinä.

Muutamana päivänä on tuullut sen verran kunnolla, että talon katolla seisova antenni on tykännyt huonoa. Niin huonoa, että television ohjelmat ovat räpsineet pahasti. Sisällä olevasta lisäantennista oli onneksi apua, jotta saimme katsottua MasterChef Australian finaalin tiistaina. En kerro voittajaa, jos vaikka jollakulla on ohjelma vielä katsomatta.

En kaipaa erityisemmin lunta enkä pakkasta. Minulle riittäisi muutaman sentin lumipeite kasvien suojaksi ja pikkupakkanen kuivattamaan tienoot. Joka talvi manaan raskasta lumen kolaamista ja ilmoitan, että ensi talveksi hommaan lumilingon. Eipä ole sellaista vielä hommattu. Jos ja kun lunta tulee, parhaat lingot on taas myyty loppuun. Mainosten 30-senttinen akkulapio olisi meidän lumitöissä pelkkä vitsi. 

Forecan ennusteessa lunta tai pakkasta ei luvata tänne etelään jouluksi eikä vielä joulun jälkeenkään. Ovatko tällaiset talvet uusi normaali? 

Kaikki vihreä korostuu harmaudessa entistä hienommin. Nurmikko vihertää paremmin kuin kesällä konsanaan. Eikä sitä tarvitse edes leikata. Havukasvit ne vasta hienoja ovatkin. Tällaisina hetkinä niiden katseleminen laittaa miettimään, minne niitä voisi vielä lisätä?

Hiekkapohjainen tonttimaa nousee arvoon arvaamattomaan tällaisina sadekausina, kun maa imee veden nopeasti, eikä missään lillu lätäköitä. Nurmikko on tietenkin aika märkä, mutta sen päällä voi silti huoletta kävellä. 

Alapihan kartiovalkokuuset olisivat somia valaistuina. Sähkön saamiseksi pitäisi vetää pitkääkin pidempi johto niiden luo, joten saavat olla valaisematta. Ovat nättejä tuollaisinakin.
 

Helleborus 'Anna's Red' - Jouluruusu

Jännä, kuinka puutarhakierroksia tehdessä sitä alkaa rapsuttamaan kevyesti multaa sillä ajatuksella, josko jotain piippoja näkisi maasta kurkistavan. Siitäkin huolimatta, että hyvin tietää sen ilmiön olevan näin joulukuun alussa varsin epätodennäköistä. Lumettomuus ja muutama lämpöaste huijaavat ihmistä kuvittelemaan elävänsä huhtikuuta.

Jouluruusujen suhteen toive piippoesiintymistä on kyllä realistista. Lähes jokainen omista jouluruusuistani tunkee ilmoille vähintäänkin lehtiä. Saattaa siellä joukossa olla kukkanuppujakin. 

Vinca minor - Pikkutalvio

Monet kasvit ovat leudon sään vuoksi edelleen vihreinä. Ja sitten on niitä, jotka ovat aina vihreitä. Yksi tällainen on pikkutalvio. Sitä minulla on ihan liikaa. Joissakin paikoissa saa minun puolestani ollakin. Olen nostanut kädet pystyyn sen edessä, että yrittäisin saada pikkutalviot kaivettua pois. Joka on joskus pikkutalviota maasta ylös kaivanut, tuntee sen tiheäkasvuisen juurakon. 

Oikearinteen naapurinpuoleisessa päässä kasvaa syreenejä. Niiden alustan pikkutalviot ovat valloittaneet kokonaan. Alkukesästä joukosta nousee varjoliljoja ihan mukava joukko. Nousee tuolta myös syreenintaimia, joita käyn välillä napsimassa maata myöten pois. En halua paikalle läpipääsemätöntä syreenipöheikköä.  

Asarum europaeum - Taponlehti

Taponlehdestä pidän kovasti. Se on kummallinen kasvi, koska se joko kasvaa tai ei kasva ihan oman mielihalunsa mukaan riippumatta olosuhteista. Kurgaanin talonpuoleisella sivulla taponlehti on alkanut viihtyä oikein hyvin. Siellä täällä muuallakin puutarhassani on taponlehtilämpäreitä. Sitten on niitä paikkoja, joihin kovasti toivoisin taponlehden kotiutuvan, vaan ei ole onnistunut.

Tässä vaiheessa vuotta taponlehti on vähän romuluisessa kunnossa. Pari pakkaspäivää, yhden päivän lumi ja lukuisat sateet ovat litistäneet lehdet sinne tänne rempalleen. Kevään tullen se taas tuosta virkistyy nostaen lehdet tanakasti pystyyn. Tyvestä ilmestyy uusia lehtiä ja muutamia vaatimattomia kukkiakin. 

Harmaapäätikka 22.11.2025 - tähän mennessä ainoa luminen päivä meidän nurkilla.

Tänä syksynä lintujen ruokinnan aloittaminen ei ollut ihan itsestään selvää. Tavallisesti aloitan ensimmäisten pakkasten saapuessa. Silloin ei ole enää hyönteisiä eikä muutakaan syötävää linnuille. Nyt maa on ollut sulana ja on edelleenkin. Tintit alkoivat koputella ikkunoihin. Ne tepastelivat aamupuuroa syödessäni ikkunalaudalla hyvin vaativan näköisinä. Lopulta laitoin linnuille ensin talipötköt ja seuraavalla viikolla täytin myös siemenautomaatit.

Ruokintapisteet saivat oitis suuren suosion. Tali- ja sinitinttejä on eniten, jonkun verran pikkuvarpusia ja muutama viherpeippo. Mustarastaat odottavat maassa, josko tintit pudottaisivat niillekin syötävää. Kolmesti olen nähnyt pyrstötiaisten porukan pyrähtävän talipötköllä. Niitä ei ehdi millään kuvata, kun ne ovat jo menossa jonnekin muualle. Harmaapäätikan sain ikuistettua ikkunan läpi. Pahoittelut epätarkasta kuvasta. 

Käpytikka 23.11.2025

Käpytikkoja lentää pihan päästä päähän vauhdilla. Joskus talipötköllä käy pikkutikkakin, mutta harvemmin. Palokärkiä on lähimetsissä. Sellaisen olen onnistunut näkemään vain kaukaa. Palokärjen äänen kuulee usein metsälenkillä käydessä.

Lintujen ruokinnan aloitettuani en sitä ennen kevättä lopeta. Tähän mennessä viime vuonna hankitut siemenet ja pötköt ovat riittäneet. Nyt on mentävä siemenkaupoilla, sillä säkin pohja on tullut vastaan. Ostan kuorittuja auringonkukansiemeniä, koska ne roskaavat vähemmän. Joukkoon lisään pähkinöitä, jotka ovat mm. viherpeippojen herkkua. Lintujen ruokkiminen ei ole kovin halpaa touhua. Puutarhan ystävät ansaitsevat kuitenkin osansa.  

Alapihan vaahteran alla on kymmenittäin ruskeita kakkaroita. Ne ovat lintujen kaluamia männynkäpyjä. Tontin vastakkaisessa nurkassa kasvaa iso mänty, jonka käpyjä tikat kuskaavat vaahterassa nakutettaviksi. Kenties joku muukin lintu niin tekee, en tiedä. Nyt käpykakkarat saavat odottaa nurmikolla kevääseen. Ruohonleikkuukauden alkaessa ne on haravoitava pois. Muuten ruohonleikkurin terä kiljuu ikävästi ja ampuu käpyjä ympärilleen. 

Vaahteran rungossa kasvaa erilaisia jäkäliä. Kuten kuvasta näette, puu harrastaa kerrospukeutumista. Riippuvia jäkälätuppaita on rungossa useita.

Laitoin ulko-oveen vuosi sitten markkinoilta ostamani kranssin. Suihkumaalatut kävyt ovat aitoja, mutta marjat, kukat ja miniomenat styroxia ja muuta keinomateriaalia. Välillä ulko-ovelta kuuluu kolinaa ja rapinaa, kun tintit käyvät nokkimassa miniomenoita. Jotain ainetta voisi ehkä kranssin pintaan suihkuttaa, jotta se pysyisi pidempään ehjänä. Toisaalta en haluaisi syöttää tinteille hiuslakkaa tai muitakaan kemikaaleja.

Mehitähti

Joulujutut on jo mielessä. Ehkä leivon viikonvaihteessa muutaman piparin. Joulutorttuja on jo tullut pariin kertaan paistettua. Kausi- ja jouluvalojakin olen ripustanut ulos ja sisällä. Hetki sitten kävin sammuttamassa terassille ripustetun valokranssin, kun se alkoi vilkkua diskomaiseen tyyliin. Oli vähän liiallista valosaastetta minulle. Ehkä kranssi itsekin kyllästyi valontuojan pestiinsä ja sekosi totaalisesti.

Ylihuomenna on itsenäisyyspäivä. Sytytetään kynttilät ikkunoille! 

 

Lumitöitä tiedossa

 
Keskiviikkoaamuna herättiin lumipyryyn, kuten oli ennustettu. Pihakuvauskierros jäi aika lyhyeksi, kun kamerankin päälle alkoi kertyä lunta. Tässä vaiheessa ei vielä tarvinnut ryhtyä lumitöihin. Illalla se saattaa jo olla edessä. Hain lumikolat ja -lapiot talon seinustalle valmiiksi.

Taidan kiertää illansuussa ravistelemassa myös puita ja pensaita. Lumi on aika märkää ja siten myös painavaa. En halua murtuneita oksia puihin.

Syysvuokko

Maisema oli tiistaina aivan erilainen. Pitkästä aikaa paistanut aurinko yhdistettynä pikkupakkaseen huurrutti puutarhan kasvit.

Purppurahappomarja

Purppurahappomarja on aina hienon värinen, mutta muiden pensaiden ollessa jo aivan paljaita, happomarja vain kaunistuu kaunistumistaan. Tässäpä kasvi, jota voisin hankkia lisääkin.

Sisäänkäynnin laatikkoon laitoin muutama viikko sitten marjakuusen oksia. Tiistaina keksin leikata tuurenpihlajista marjaterttuja ja laittaa niitä vihreiden havujen somisteeksi. Punaisia terttuja jäi vielä runsaasti tuurenpihlajiin. Syököön linnut ne talven aikana.

Sain naapurin Maritilta ison pussillisen suppiksia. Kävin ne läpi, eikä niissä ei paljon roskia ollutkaan. Sitten ryöppäsin sienet nopeasti pannulla ja laitoin rasioihin pakastettavaksi. Nyt on taas aineksia sienirisottoon. Kiitos Marit!

Kuoritut auringonkukansiemenet ja talipötköt maistuvat linnuille. Kovin laaja ei lintujen lajikirjo ole. Lähinnä sini- ja talitiaisia sekä pikkuvarpusia. Aluksi automaateilla kävi myös runsaasti viherpeippoja, mutta ilmeisesti ne eivät tykkää naakoista. Nimittäin iso parvi naakkoja seuranaan muutama varis ja harakka ovat ottaneet tavaksi kokoontua köynnösnurkkauksen yllä olevan siemenautomaatin lähistölle. Automaatista naakat eivät kykene syömään, mutta pikkulinnut pudottavat siemeniä maahan, jossa mustien lintujen joukko niistä kinastelee. Saavat aikaan melkoisen metelinkin. Naputtaessani ikkunaan parvi lehahtaa vaahteraan ja sieltä puistoalueen nurmikolle.

Golf-kissa tarkastaa keskeneräistä ruusutyömaatani.

Tiistain puutarhakierroksella havaitsin harvinaisemman vierailijan. Saman kadun varrella asuvan perheen kahdesta mustasta kissasta Golf on alkanut pyörimään meidänkin pihassa. Epäilen sen seuraavan Mamista, joka on usein pihassamme.

Lehtikaktus alkoi jokavuotiseen tapaan kukkimaan. Pelkäsin, että se olisi loukkaantunut kun vaihdoin joku aika sitten sille uuden ruukun. Kovin isoja juuria ei lehtikaktuksella ollut, vaikka lehtimassaa onkin paljon. Vaan ei vanhassa ruukussa multaakaan enää ollut. Ruukunvaihto taisi olla kaktukselle mieluista, koska se on entistä terhakkaamman näköinen ja kukkii hienosti.

Talven tuisku tuittupää,
nietoksissa temmeltää.
Kiireen vilkkaa maalaa mannut,
puitten kylkiin valkorannut.
Vasta sitten levähtää,
kun on valmis talven sää.

Lunta ja pakkasta tiedossa

Aika on hurahtanut lähinnä äidin asioita hoidellessa. Lääkäriä, röntgeniä, labraa, Marevan-mittauksia ja lääkkeiden jakamista. Kuuntelemista, lohdutusta ja arjen askareissa auttamista. Niinhän siinä kävi kuin pelkäsinkin, masennus iski äitiin ja vaikeuttaa nyt sydänleikkauksesta toipumista. Pitäisi jumpata, liikkua päivä päivältä enemmän ja syödä terveellisesti, mutta kun sänky vetää äitiä puoleensa ja mielipaha syntyy puolesta sanasta. Äiti on aina ollut melankolinen luonne ja kun sydänleikkauksen jälkitautina on usein masennus, onkin keitos valmis. Muilla sisaruksilla on päivätyönsä, joten automaattisesti arpa osuu minuun, kun auttajia tarvitaan. Tähän saakka olen jaksanut hyvin, mutta nyt olen alkanut heräämään liian aikaisin joka ikinen aamu. Viimeistään puoli neljältä alan katselemaan kelloa, vaikka väsymys silmissä kirvelee. Vääntyilyä ja kääntyilyä, mutta uni ei vain tule. Ei auta muu, kuin nousta ylös ja tehdä jotain hiljaista, että edes Ukkokulta saa nukuttua. Muuten en olisi lainkaan huolissani, mutta kun olen vasta toipunut pitkästä ja vakavasta masennuksesta, ei olisi varaa valvomisiin ja murehtimisiin. Täytyy olla varovainen, ettei itse luiskahda masennuksen syövereihin. Silloin minusta ei ole apua kenellekään.

No, ei elämä ole ollut pelkkää synkistelyä. Lapsen heppa saavutti maanantaina ensimmäisen ravivoittonsa. Muita hyviä sijoituksia on jo tullut ja tämä ykkössija kruunasi tyttären uurastuksen hevosensa valmentamisessa. Nyt sitten nostetaan peukut kohti taivasta ja toivotetaan kaksikolle menestystä jatkossakin. Raviurheilulla ei Suomessa taida rikastua, mutta jokunen voittoropo toki pienentää kuluja ja eritoten kannustaa jatkamaan vaativan harrastuksen parissa.

Keittiön minipuutarhaan on saapunut joulu

Perinteinen jouluvalojen säätöseikkailu on tuonut omaa maustettaan arkeen. Viime viikolla virittelin jouluvaloja ulos ja tällä viikolla olikin sitten sisätilojen vuoro. Kolmella ikkunalla on kyntteliköt ja valokranssi olohuoneen peilin päällä. Pyrin käyttämään ajastimia, jotta ei tarvitsisi huolehtia valojen sytyttelemisestä ja sammuttelemisesta. Jostain kumman syystä joka vuosi joku ajastin ryhtyy temppuilemaan ja niin kävi nytkin. Toissa yönä heräsin moneen kertaan todetakseni, että niin työhuoneessa kuin olohuoneessakin on varsinainen jouluvalaistus. Ajastin ei ollutkaan sammuttanut valoja. Sen sijaan, että olisin vikkelästi noussut sängystä ylös ja käynyt napsaisemassa valot sammuksiin jatkaakseni uniani, painoin aina pääni tyynyyn kurkistaakseni taas hetken kuluttua, olisiko mitään tapahtunut. Näin meni koko yö, kunnes aamuvarhaisella lopulta kömmin peiton alta aloittamaan päiväni - ja sammuttamaan koko yön palaneet jouluvalot. Ukkokullan kanssa sitten naureskeltiin ihmisen - tässä tapauksessa lähinnä minun - hyväuskoisuutta tekniikan ihmeisiin. Koko yön jaksoin odottaa, että ajastin ryhtyisi toimimaan. Ei toiminut yöllä, eikä sitten toiminut päivälläkään. Ne kaksi ajastinta saivat mennä.

Peräkamaripoika oli viikonloppuna saunomassa isänsä kanssa ja vein hänet sitten sunnuntaina kotiinsa. Paluumatkalla päätin poiketa Ikeaan ostamaan muutaman tuoksuvan tuikkukynttilän. Ikean parkkipaikka oli tupaten täynnä ja autot pyörivät ympyrää etsimässä vapautuvia paikkoja. Löysin kyllä nopeasti tyhjän paikan, koska suosiolla tyydyin niihin kauimmaisimpiin peltopaikkoihin. Useimpien autoilijoiden täytyy näköjään päästä mieluummin siihen sisäänkäynnin viereen tai lähimmän viiden metrin päähän ulko-ovesta. Jollei paikkaa löydy, tungetaan auto invapaikoille tai jalkakäytävälle. Autonhan voisi mahdollisen lastauksen ajaksi hakea lähemmäksi, mutta ei se käy. Käveleminen tuntuu rasittavan, vaikkei olisi kummempia kantamuksiakaan. Ihmiset ostivat kyllä ihan hillittömästi tavaraa ja kaikille kassoille oli pitkät jonot. Paljon oli myös niitä ihmisiä, jotka näyttivät tulleen seurustelemaan kaupan käytäville ja viettämään sunnuntaipäivää.

Nyt on vihdoin luvattu pakastuvaa ja lunta. Eilen illalla leijailikin taivaalta jo hivenen valkeaa ja tänään noustessani maa on kevyen lumipeitteen valkaisema.Mitään myräkkää ulkona ei näytä olevan, onneksi. Kummasti vähäinenkin lumi valaisee maailmaa ja mieltä. Tulee huomattavasti jouluisempi olo. Kuvaamaan en ole ehtinyt, kun aina on kiire ja pimeää. Ohi kiitäessäni päässä saattaa vilahtaa ajatus, että tuostakin voisi ottaa kuvan, mutta seuraavassa hetkessä ajatus on jo kadonnut, eikä sitä enää saa tavoitettua.

Tänään on tervetullut vapaapäivä ja luokseni tulee kolme ystävää. Olen liittynyt muutaman naisen käsityökerhoon. Kokoonnumme torstaisin - tällä viikolla poikkeuksellisesti keskiviikkona - vuorollaan kunkin luokse parantamaan maailmaa käsitöiden lomassa. Aloitamme puolilta päivin ruokailun merkeissä ja päätämme neljän maissa iltapäiväkahviin. Siinä välissä sitten puikot ja neulat viuhuvat ja hyvät ideat löytävät uusia ottajia. Viime päivien hektisyydestä johtuen aion laittaa kohtalaisen helppoa tarjottavaa eli lohikeittoa ruisleivän kanssa ja jälkiruoaksi hedelmäsalaattia. Kahvin seuraksi otan pakastimesta lauantaina leipomani omenabostonin.

Hups! Tuli ilmoitus, että kuvien 1 gigan tallennustila on täynnä. Juuri, kun opin pienentämään kuvia. Ilmeisesti on sitten ostettava sitä lisätilaa.

Askartelua ja leivontaa

  

Joulukortit on sitten väsätty. Itse asiassa kolmeen kertaan, koska ensin tein paikallisen mielenterveysyhdistyksen kortit. Perinteisesti olen vetänyt joulukorttien askartelusession jo useana vuotena. Mikään mestariaskartelija en ole, mutta korttien tekeminen on kivaa puuhaa. Yritän olla uskollinen ja avoin kierrätysideoille eli kaikkea materiaalia ei kaupasta osteta vaan jotain vanhaa pitäisi voida hyödyntää. Askartelukaupoista saisi lähes mitä tahansa, hinnat ovat kuitenkin melko korkeat ja kaiken uutena ostamalla katoaa tuunaamisen taito. Valitettavasti tämän vuoden ensimmäiseen askarteluryhmään tuli vain yksi henkilö ja hänkin lähinnä turisemaan muita juttuja. Ehkä olin hiukan aikaisessa ja tällä viikollahan on toinen ryhmä. Sain kuitenkin tehtyä yhteistyökumppaneille lähetettävät kortit yksikseni valmiiksi, joten perjantaina kukin saa askarrella ihan omaan käyttöönsä ja itselleen iloksi.

Ehdin jo tehdä omatkin joulukorttini likimain valmiiksi, mutta ne eivät tuntuneet minusta onnistuneilta. Pakkasin ensi vuoteen odottamaan mahdollisia idealisäyksiä ja aloitin uuden korttipinon tekemisen toisella konseptilla. Nyt sitten kolmaskin satsi kortteja on odottamassa vain kuoren liimausta ja postimerkkejä. 

Eilisen päivän ja yölläkin tuuli ja satoi kovasti. Tänään ei ole enää satanut, mutta tuuli on tuivertanut myrskyisästi. Uutisten mukaan sähköt ovat monessa paikassa poikki. Kylmääkin on mittarin näyttäessä vaivaista yhtä lämpöastetta. No, ei huolta. Huomiseksi on taas luvassa lämpimämpää ja ulos katsoessa voisi kuvitella elävänsä enintään lokakuuta. Sammaleet, mustikanvarvut sekä osittain myös nurmikko vihertää oikein upeasti. Jossakin on kuulemma jopa mansikat kukkineet. Lämpimin marraskuu 50 vuoteen. Vaikka kuinka kaktuksiani kesällä kuritin, eivät ne ole lehahtaneet kukkimaan. Yksi ainoa nuppu eikä sekään suostu aukeamaan. Ei taida olla minulla viherpeukaloa.

Viikonvaihde tuli vietettyä leipomusten parissa. Joulupiparit on leivottu ja piiloon laitettu. Muuten joutuisin uudelleen leipomishommiin. Pari ensimmäistä pellillistä meinasi mennä pilalle liian matalan paistolämmön vuoksi. Miten nyt tulinkin säätäneeksi uunin 200 asteeseen ja ihmettelin, kun pipareihin ei tule millään väriä. Vihdoin huomasin erheeni ja korotin lämpöä, mutta niihin ensimmäisiin pipareihin jäi laikkuisuutta. Viime vuona tein elämäni ensimmäisen piparkakkutalon. Tai sanottaisiinko onnistuneen sellaisen. Siitä innostuneena ryhdyin tekemään kolmea taloa samalla kertaa. NiksiPirkassa kehotettiin käyttämään liimaamiseen mikrossa kuumennettuja vaahtokarkkeja. Siis sunnuntaina Lidliin ostamaan karkkeja ja löytyihän niitä. Mutta vaahtokarkkiliimaus oli kyllä aika tahmaista söhläämistä ja lopulta palasin vanhaan keinoon eli sulatin sokeria. 

Kolme taloa yhdellä kerralla oli kuitenkin ylilyönti. Intoni ehti lopahtaa moneen kertaan ja jälki oli sen mukaista. Lopputulokseen voi kyllä olla tyytyväinen, mutta jälleen kerran saatoin todeta, ettei yksityiskohtainen nyhrääminen tässäkään lajissa ole minun heiniäni.

Viimeistelin mökit asettelemalla niiden pihoille piparieläimiä ja kuusia; tyttölapselleni hevosen, kaksi kissaa, kuusi ja pensas (joka todellisuudessa lienee jokin jouluinen kuvio, mutta me olemme tottuneet nimittämään sitä aina pensaaksi). Vielä en ole päättänyt, pidänkö yhden talon itse vai annanko senkin eteenpäin. Yhden talon vien huomenna vanhemmilleni. Lapsuudenkodissani en muista koskaan nähneeni piparitaloa. Voisinkin jossain välissä ehtiessäni tutkia piparitalojen historiaa. 

Ehkä minuun on iskenyt jouluhössötys, vaikka en sitä kyllä itse itsessäni tunnista. On mukava puuhata ja järjestellä. Ja nyt teeman nimi on joulu. Kodin koristeleminen on aina hauskaa ja leipomisestakin tykkään. Lahjatouhu ei minua kovasti viehätä. Johtuisiko siitä, ettei koskaan ole riittävästi rahaa kunnolla toteuttaa läheisten ja ystävien toiveita. Tai onko ihmisillä ylipäätään liian suuret toiveet ja odotukset. Jospa lahjaksi riittäisikin piparitalo tai maustekakku. Silloin saattaisi jaksaa paneutua oudompaankin tehtävään intensiivisesti ja uusia kikkoja kokeillen. Mitä uutta on juosta kaupoissa ja taivastella hyllyjen välissä tavaroiden kovia hintoja omaa tyhjää kukkaroaan surullisin mielin miettien. Kun meillä useimmilla on jo kaikki se, mitä tarvitsemme. Ja jollei ole, sen pystyy kohtuullisella aikavälillä hankkimaan.

Jouluvalojen määrä suomalaisessa maisemassa lisääntyy vuosi vuodelta. Muutama vuosi sitten telkkarista tuli dokumentti amerikkalaisesta omakotiyhteisöstä. Pari naapurusta kilpaili siitä, kummalla on komeampi jouluvalaistus. Talot oli yltympäriinsä valaistu pihaa myöten ja aina vain valojen määrä lisääntyi. Enää en muista valojen tai valaisuun käytetyn sähkön määrää, mutta paljon se oli. Jonkin asteista kilpavarustelua meilläkin jo alkaa olla, mutta kyllä tähän pimeimpään vuodenaikaan valoa saa laittaa elämää helpottamaan. Etenkin nyt, kun maa on musta eikä lumesta ole tietoakaan. Itse tykkään valosta ja valoisuudesta. 

En siis ole mikään syksyn ja talven lapsi vaan kevät ja kesä ovat nimenomaan valoisuuden vuoksi parasta aikaa. Kotonakin haluan sytyttää lamppuja ja valaista pimeitä nurkkia. Tämän vuoksi joudun jatkuvasti käymään itseni kanssa arvokeskustelua, koska sähköä ja energiaa pitäisi säästää. Käytän energialamppuja ja jouluvalot olen vaihtanut ledeihin. Ihan tyhjissä huoneissa en välttämättä valaistusta pidä, mutta itseni lähellä täytyy olla valoa. Kynttilöitä on mukava polttaa näin pimeällä, mutta tällä hetkellä se ei sisällä oikein käy, kun lapsen kissat ovat hoidossa. Niitä ei jaksa ja ehdi niin paljon vahtimaan, että kynttilöiden polttaminen olisi turvallista.

 Mahdottomuuksien kauppa

Kauppa on täynnä mahdottomuutta,

siinä on kaikkea vanhaa ja uutta:

peninkulmasaappaat

viisasten kivi,

Aladdinin lamppuja pitkä rivi,

kissan siivet ja linnun maito,

siellä on purkeissa tieto ja taito.

Mutta mistään ei saa semmoista taikaa,

joka takaisin toisi mennyttä aikaa.

Aale Tynni