Listen to the falling rain... Listen to the rain...

Villiporkkanan kuihtunut kukka parsan joukossa.

 
Kotimatkalla autoradiossa soi José Felicianon "Rain" (vuodelta 1969) juuri sopivasti samaan aikaan, kun taivaalta satoi vettä kaatamalla. Kovin on ollut pimeää tämä marraskuun alku. Pimeää ja lämmintä. Mittari on kivunnut lähemmäs +10 astetta ja näin perjantai-illan sateessakin ulkona on yhä +5.9. Kylmempään ollaan ennusteiden mukaan menossa. Toivottavasti myös kuivempaan, sillä maa on todella märkää.

Syyssahramit rivissä.

Pyhäinpäivänä vesisadetta riitti silloinkin 15.4 millin verran. Onneksi sunnuntaina oli poutaa, joten menin heti aamusta pihamaalle. Ensitekijöikseni kiersin pihan ja puutarhan kameran kanssa. Kuvaaminen on jäänyt vähiin, kun pimeä tulee niin aikaisin. Ja jos valoa riittää, sataa vettä. Kuvaamisen lisäksi nypin jopa rikkaruohon sieltä toisen täältä. Yhdistelmänä ei kyllä paras mahdollinen, sillä kameran kanssa soisi näppien olevan vähemmän multaisia.

Neilikkaruusu

Sinnikkäästi kukkineet ruusupensaat ovat nekin jo uupuneet velvollisuutensa kanssa. Neilikkaruusun kukat ovat välillä olleet pakkasen huurtamat ja kohmeiset. Plussa-asteiden myötä kukat ovat ravistaneet jäähileet yltään ja jatkaneet, kuin kylmää ei olisi ollutkaan. Uusia nuppuja ei enää ole auennut.

Omenapuu luovuttaa

Pyhäinpäivän sade ja tuuli oli auttanut puita ja pensaita vihdoin riisumaan ruskeiksi ja mustiksi menneet lehtensä maahan.Sitkeästi ne ovatkin pysyneet oksissa kiinni. Sain haravoitua koko alapihan nurmikon ja yläpihan hiekkakäytävät. Kokosin haravoidut lehdet mustiin säkkeihin, jotka sitten kuskasin maanantaina kaatopaikalle. Kuvittelin muiden jo hoitaneen puutarhajätekuskaukset ajat sitten ja tilaa olevan minun satsilleni pilvin pimein. Väärin kuviteltu. Sain luovia kinttujeni kanssa, että mahduin haravointijätekuormien sekaan kippaamaan omat säkkini.

Olen kiitellyt autoni tilavuutta. Sen hankinnassa asetin ihan vitsinä kriteeriksi, että autoon on mahduttava viisi multasäkkiä, yksi kirsikkapuu, pari pensasta ja muutama perennapussukka. Haravointisäkkien kuskaamiseksi kaatopaikalle kaadoin takapenkit, vuorasin tavaratilan isolla pressulla ja kannoin kahdeksan täpötäyttä mustaa säkkiä autoon. Lopuksi vedin pressua myös säkkien päälle, jotta roskia ei vahingossakaan tulisi autoon. Juuri ja juuri sain takaluukun kiinni. Kaatopaikalla peruutin auton haravointijätepaikan viereen, ravistin jokaisen pussin sisällön tyhjäksi. Lopuksi pressun ravistus ja käärintä, takaluukku kiinni ja kotiin. 

Tavallisesti kerään puutarhajätettä säästämiini tyhjiin multasäkkeihin. Nyt kokeilin mustia jätesäkkejä. Kyllä ne toimivat, mutta niiden kestävyys oli koetuksella. Jatkossa kannattaa valita hiukan paksumpaa materiaalia, jolloin säkkejä voi tarvittaessa käyttää toistamiseen. Nyt tuli lisättyä turhaa muovijätekuormaa.

Ruusuherukka eristettynä

Joitakn puita ja pensaita on vielä lehdessä, joten yhdelle haravointikierrokselle lienee paikkansa. Tai itse asiassa tuskin enää alapihalla haravaa heilutan. Jos vain säät suosivat, kierrän nurmikon ruohonleikkurin kanssa kertaalleen. Siten saan silputtua loput lehdet ravinnoksi nurmelle. Muut haravoin pensaiden alle maatumaan. Ja mahdolliset nypityt rikkaruohot kiikutan lehtikompostiin.

Valkotäpläimikkä jaksaa vihertää

Ruskavärit ovat varisseet lähes kokonaan. Sen sijaan maassa vihertää paikoin runsaastikin. Valkotäpläimikkä on kasvanut kesän aikana hurjasti. Makkaripenkissä niistä on tullut oikeita mastodontteja. Keittiöpenkin kaksi imikkää ovat nekin hyvässä kunnossa. Vasemmalla pilkottaa hiukan tähkäimikkää, jonka hopeiset lehdet meinasivat kesän aikana jäädä kuunliljan varjoon. Keväällä on keksittävä tähkäimikälle uusi paikka.

Rhododendron x Northern Hi-Lights - Revontuliatsalea

Revontuliatsalea kärsi viime talvesta ja oli keväällä kuoleman kielissä. Juuret olivat hengissä ja pukkasivat kesän aikana mukavasti uutta kasvustoa. Nyt lehdissä on kivat syysvärit. Yleensä en rhodoja verkota, mutta revontuliatsalealle laitoin matalan verkon tueksi, jotta voin keväällä suojata sen helpommin auringonpaahteelta.

Syyspenkki

Nurmikko ja Kotikiven sammal vihertää komeasti avartuvassa maisemassa. Syyspenkissä on runsaasti harjaneilikan taimia ja tuolla oikeassa reunassa myös muutama hopealehtinen harmaakäenkukan taimi. Olen kasvattanut siemenistä harmaakäenkukkaa, joka ei olekaan punakukkainen vaan valkoinen pinkillä keskustalla (saattaa olla Silene coronaria Oculata). Se ei tänä kesänä paljoakaan kukkinut, mutta ensi kesänä luultavasti enemmän. Päätellen lukuisista taimikeskittymistä.

Sain Saaripalstan Sailalta muhkean pehkon kaipaamaani punakukkaista harmaakäenkukkaa, josta lämmin kiitos Sailalle. Istutin pehkon Kiemurapenkkiin. Aion jakaa sitä muualle, kunhan ensin totean sen kotiutuneen. 

Harmaat ja yhä aiemmin pimenevät päivät kaipaavat lisää valoa. Ulkona on jo jonkun aikaa ollut pari valosarjaa. Tai itseasiassa sisäänkäynnissä ja pergolassa on ympäri vuoden lamppuketju, jotka ajastan syksyn tullen syttymään itsestään. Kesällä ne ovat pimeinä. Puutarhaan olen laittanut pari lyhtyä, joissa on ajastimella toimivat led-kynttilät. Ihmeen hyvin paristot kestävät kylmyyttä ja kosteutta. Viikonloppuisin sytytän lyhtyihin öljykynttilöitä. Isokokoiset öljykynttilät palavat useamman päivän.

Sisälläkin on ollut useamman viikon joitakin valosarjoja. Niiden määrä lisääntyy joulun lähestyessä. Keraamiset mökit ja talot ovat selvästi hittituote. Joissakin on jo valmiina led-valo. Pikkuiseen keraamiseen taloon laitoin ajastimella varustetun 10 lampun led-valon.

Ihmettelin ystäville, kuinka vuosikymmenien jälkeen ruskean sävyt ovat päässeet minunkin suosiooni. Pitkään niistä nousi mieleen vanhahtava 70-lukulaisuus. Niin vain markkinointi on osunut kohdilleen, kun vähitellen kotiini ilmestyy ruskeita väritäpliä. Viimeisimpänä päähänpistona sorruin ostamaan Iittalan myymälästä Oiva Toikan ruskean lasiomenasarjan.

Syreeni luopuu lehdistään

Torstai-iltana kotiin tullessani totesin syreenienkin vihdoin lannistuneen. Lehtiä ei enää paljon ole puissa. Kunhan isänpäivähulinat on ohitettu ja sade lakannut, käyn haravoimassa lehdet hiekkakäytäviltä pensaikkoon. Alkaa olla puutarhan syystyöt pulkassa.

Lohjalainen katumaisema

Onnea kaikille isille!
Kynttilänvaloa edesmenneille isille!

Ja tietenkin leppoisaa viikonloppua ihan kaikille!

Lauantai-illan lorinaa

Tammikuinen lauantai-ilta on varsin sopiva jouluisten kynttilöiden loppuun polttamiseen. Pian iltojen valoisa aika pidentyy niin, ettei enää huomaa kynttilöitä sytyttää. Isäntä ja Poika saunoivat ja minä istuin kutimieni kanssa sohvalla. Juuso kuorsaamassa sohvan toisessa päässä. Olin syventynyt hyvin edistyvään käsityöhön ja mieluisaan lankaan, joten kesti tovin huomata omituinen lorina, joka kantautui television vierestä.

Nostin katseeni ja meinasi muutama ärräpää suustani purkautua nähdessäni lorinan lähteen. Kolmesta kynttilästä yhden steariini valui tulivuoren laavan lailla pitkin korkeaa kynttilänjalkaa, kaapiston pintaa ja sen takaseinää loiskuen tarmokkaasti valkoiselle seinälle. Aaarrggghhhh....

Syvänpunainen steariini pukee vähemmän ihastuttavasti valkoista seinää, jonka vasta vajaa vuosi sitten maalasin. En erityisemmin välitä tällaisesta tilataiteesta ja edessä olikin pikainen paikkojen puunaus.

Ensimmäisenä puhalsin kynttilät sammuksiin ja tuhon aiheuttaneen kynttilän laitoin roskiin. Pöydän pinnasta steariini lähti kohtalaisen helposti. Isoimmat möykyt irrotin ihan sormin kaapimalla. Pöydän pintaan en uskaltanut käyttää mitään terävää tai raapivaa, mutta lämpimään veteen kostutetulla rätillä sain pinnan puhtaaksi. Seinästä punaiset roiskeet oli vain pakko rapsuttaa yksi kerrallaan pois. Paras työväline siihen oli kostealla kankaalla suojatut omat kynnet.

Huokoiseen seinäpintaan steariini ei onneksi ollut kovin tiukasti imeytynyt. Silti en saanut kaikkia roiskeita epätasaisesta materiaalista. Kiitin kuitenkin itseäni siitä, että viime keväänä olohuoneen seiniä maalatessani käytin laadukasta maalia, joka kestää aika hyvin kostealla pyyhkimistä. Jonkun verran roiskeita seinään jäi ja alue myös punertaa selvästi. Kovin pitkälle vauriokohta ei näy, joten ihan huomenissa ei tarvitse seinän maalaamiseen ryhtyä. Olohuoneen maalia on kellarissa jäljellä ja seinän tuunaus on lähiaikoina kuitenkin edessä.

Mitä tästä opin. Kynttilöitä on tarkkailtava palovaaran lisäksi myös tällaisten valumavahinkojen vuoksi. Ehkä kynttilät voisi myös sijoittaa alustoille tai sellaisiin paikkoihin, ettei vahingon sattuessa vauriot pääse kovin suuriksi. 

Postausta tehdessäni kuuntelin radiosta Minna Pyykön ohjelmaa "Luonto ja mieli", josta esittelyteksti sanoo näin.

"Asuuko meidän sisällämme kaiken tämän digiajan alla muinainen mieli joka rauhoittuu parhaiten kuullessaan meren maininkeja, maatessaan lämpimällä rantakalliolla tai katsellessaan tähtitaivasta pakkasyössä? Vai mistä johtuu että vähitellen aletaan saada yhä enemmän tutkimustietoa luonnon monista terveysvaikutuksista- myös vaikutuksista ihmismieliin. Minna Pyykkö kävi Tampereella jututtamassa psykologian professori Kalevi Korpelaa aiheesta."

Puutarhaihmisille luontokokemusten positiivinen vaikutus terveyteen ja mieleen on tuttua ja todistettua. Ohjelma on kuunneltavissa Yle Areenassa. Suosittelen lämpimästi.

Mukavaa työviikkoa kaikille!
 

Ei mitään uutta auringon alla

Ulkona sataa hiljakseen lunta. Ulkona on pieni pakkanen. Ulkona on talvi. Edelleen. Ei siis mitään uutta auringon alla.

Yksi kuudesta talven yli kellarissa selvinneestä pelaguustani päätti heti ryhtyä kukkimaan. Joidenkin mielestä ensimmäiset nuput pitäisi nipsaista pois, mutta enpä raaskinut. Antaa pelaguun kukkia, se on ihan hyväkuntoisen oloinen ja tekee runsaasti uusia lehtiä.

Pelargonia 'Inspire Pink'

Nuppuja on ilmestynyt lisääkin. Avautuessaan kukat ovat aika pieniä, mutta saavat kyllä sydämen läikähtämään mukavasti. Kuin lupauksena keväästä, johon tuntuu olevan ihan liian pitkä matka.

Helmikuun alussa kylvettyjen pelaguiden pienet taimet ovat vankistuneet. Sirkkalehtien lisäksi ei vielä ole ilmestynyt varsinaisia lehtiä. Kaikki ajallaan.

Runsaan viikon maljakossa olleet syreeninoksat puskevat jo vihreitä lehtiä. 

Vaihdoin hetki sitten olohuoneeseen vaaleammat kynttilät. Niiden tuoksu on voimakkaan hajuvesimäinen ja se valtaa koko kodin. En ole erityisen hajusteherkkä enkä allerginen, mutta kaikkialla leijuva raskas tuoksu tunkeutuu silmiin ja nenään ja uumoilee selvästi alkavaa päänsärkyä. Kynttilät taitavat kohtapuoliin saada lähtöpassit ja uuden käytön vaikkapa kesäiltojen hyttyskarkoitteena.

Oikein mukavaa viikonloppua kaikille!
 

Säilöntäpurkista lyhdyksi

Aktiivinen kynttiläkausi on jälleen alkanut. Tuleehan sitä kesänkin mittaan kynttilöitä sytyteltyä, mutta runsaan valoisuuden vuoksi ulkona kuitenkin vähemmän. Kaivelin tuossa yhtenä päivänä kellarissa omia lyhtyvarastojani ja aika surkealta useimmat näyttivät. Metallista rapisee maalit ja värit ja ruoste ryhtyy niitä syömään. Puiset halkeilevat ja ripustuskoukut irtoilevat. Aikansa lyhtyjäkin voi korjailla ja kohennella, mutta joskus tulee eteen kylmä tosiasia, ettei ruostekaan enää riitä tuomaan tyylikkyyttä, käyttökelpoisuudesta puhumattakaan.

Kauppojen hyllyt ovat syksyn edistyessä täyttyneet erilaisista lyhdyistä, mutta mieleistäni en ole vielä nähnyt. Yhdellä lyhdyllä ei pärjää alkuunkaan ja niinpä muutamaan uuteen lyhtyyn saa sijoittaa euron poikineen. Ei siis ihan halpaa touhua uusia lyhtyvarastoja.

Lyhdyt mielessäni poikkesin naapurikylän halpakauppaan, jossa kierrellessäni huomasin II-laatuisia säilöntäpurkkeja myytävän eurolla kappale. Lasi on vihertävää ja paikoitellen siinä näkyy kuplia ja virheitä. Siitäkö se II-laatumerkintä sitten tulee? Ilman sen tarkempaa toteutusideaa nappasin kolme purkkia ja purjehdin niiden kera kassalle.

Kassa kysyi minulta, jäikö noita purkkeja vielä sinne hyllyyyn. Totesin muutaman jääneen ja hän sanoi hakevansa ne kohta itselleen, koska oli ajatellut tehdä purkeista lyhtyjä. Meinasin työntää peukaloni hänen peukaloonsa, kuten tehtiin ystävän kanssa lapsena keksiessämme tai sanoessamme samanaikaisesti jonkun asian. Tyydyin sitten toteamaan, että niinpä aion tehdä minäkin. Kassalla tuntui olevan kova kiire päästä minusta eroon. Ehkä hän pelkäsi jonkun vievän purkit hyllystä ennen häntä.

Kotimatkalla mietin, löytyykö työkalupakistani sopivaa rautalankaa ripustuslenkeiksi. Löytyihän sitä, mutta käyttämättä jäi, sillä noissa purkeissahan oli kaikki materiaalit valmiina. Tuon kannen ympärillä on säilöntätölkin sulkeva rautalanka, jonka otin kansista pois ja kiinnitin purkkien reunassa kulkevaan rautalankaan. Siitä sain kannattimen valmiiksi muotoiltuna. Kiristin vain kiinnistyskohtia, että pysyvät varmasti paikallaan. Lisäsin hiukan juuttinarua yläreunan koristukseksi ja lyhdyt olivat valmiit. Ylimääräiseksi jäi noita purkinkansia ja sulkijoita. Ehkä säilytän ne hetken aikaa, josko niillekin löytyisi hyötykäyttöä.

Nämä purkit ovat aika korkeita, mutta mahtuupa niihin sitten sellainen isompi öljykynttiläkoko. Sytyttämistä varten täytyy sentään hankkia pitkävartisia takkatikkuja tai kaasusytytin. Meinasi näpit palaa, kun en ehtinyt riittävän ajoissa kiskaista kättäni pois kynttilöitä sytyttäessä. Palaessaan nuo lyhdyt ovat kauniin näköisiä, eikä tuuli päässyt kynttilöitä sammuttamaan. Saman asian ajaisi tietenkin ylimääräiset hillopurkit, mutta kun ei kotoa riittävän suuria löytynyt. Kerrankin keksin ihan itse jotain kivaa ja vielä halvalla.

 

Kynttiläpalautetta

Sain äidiltäni joululahjaksi kauniin, Maria Drockilan monivärisen kynttilän. Alkuun mietin, raaskinko niin hienoa kynttilää polttaakaan, mutta kun mukana tulleessa lapussa kerrottiin kynttilän valon näyttävän todella hienolta, olihan se pakko sytyttää. Ja polttamista varten kynttilät tietenkin ovat. Harmikseni kynttilän sytyttäminen oli hyvin työlästä ja sydäntä sai kaiken aikaa tonkia sulaneen steariinin joukosta. Liekki oli olematon ja se tukehtui alituiseen. Koska Drockilan kynttilät ovat melkoisen kalliita ja minua harmitti kauniin lahjan menettäminen, päätin laittaa valmistajalle asiakaspalautetta. Vastaus tuli nopeasti ja siinä haarukoitiin mahdollisia syitä huonosti palavaan kynttilään. Ilmeisesti sydänlanka on ollut poikkeuksellisesti huonolaatuinen. Lohdutukseksi sain paketin, joka sisälsi nuo kuvassa olevat kolme kynttilää, lasialustan ja lautasliinoja. Asiakaspalaute on monelle yritykselle tärkeää, etenkin, jos se on asiallista. Aina ei kannata itsekseen mutista ja kärsiä epäonnisista tuotteista. Vioille saattaa löytyä ihan selkeät syyt, eikä ne välttämättä ole asiakkaan aiheuttamia.

Ystävälläni oli syntymäpäivä uudenvuodenaattona. Lahjaa etsiessäni törmäsin erään kauppakeskuksen aulassa Asante-korujen myyjään. Asante-korut ovat käsin tehtyjä luu- ja paperikoruja Keniasta. Luukorut ovat kylien lähiteurastomoilta ilmaiseksi saatuja joko naudan tai vuohen luita ja paperikorut kierrätyspaperia. Siis ei mitään uhanalaisia eläintenluita. Kotkalainen John Raflin työllistää afrikkalaisia naisia ja miehiä antamalla rahat suoraan työntekijöille ja mahdollistaen heidän lapsiensa koulun käynnin. Korujen hintakin on kukkarolle sopiva. Värit liikkuvat lähinnä ruskean eri sävyissä, mustassa ja luonnonvalkoisessa. Minusta Asante-korut ovat kauniita ja etenkin kaulakorujen osat tuntuvat mukavilta sormissa. Ostin vain tuon kuvan korusetin ystävälleni, mutta kun seuraavan kerran törmään jossain Asante-koruihin, ostan kyllä jonkun korun itsellenikin.

Ja vielä jotain vihreää. Sain pari vuotta sitten ystävältäni pienen aloen alun. Se ei kovin kummoiselta näyttänyt ja laitoin sen multaan ajatuksella, että katsotaan. Aloe päätti näyttää minulle, ettei se mikään turhake ole ja kasvaa hurautti itsensä komeaksi pehkoksi. Täytynee myöhemmin keväällä jakaa kasvia, josko siitä saisi pari uutta tainta. Aloe on osoittautunut melko helpoksi ja huolettomaksi kasviksi. Ja ihan näyttäväksi myös.

 

Sukkia, kukkia ja kynttilöitä

Eilen keräsin likimain kaikki joulukoristeet pois. Joulusta on yhä muistuttamassa kynttilät, kukat ja joulunpunaiset tekstiilit. Niin ja joulukuusi. Meillä on tekokuusi, jolla taitaa olla ikää yli kymmenen vuotta, ellei enemmänkin. Muistan, kuinka vuosia sitten kyllästyin alituiseen neulasten siivoamiseen. Hyvänä vuotena kuusi kesti mallikkaasti varistamatta, mutta sitten oli niitä jouluja, jolloin neulasia satoi alituisesti ja lapset levittivät niitä jaloissaan kulkiessaan kuusen luona ja sen ohi. Hyvällä tuurilla onnistuimme saamaan tasaisen ja tuuheaoksaisen joulukuusen, mutta useimmiten ne tuppasivat olemaan varsinaisia rankoja, joita ei hyvällä tahdollakaan jaksanut montaa päivää katsella. 

Pitkään väitin, ettei meidän kotiin koskaan tule muovikuusta, mutta ihminen on erittäin taitava pyörtämään päätöksiään. Erään tuttavaperheen kodissa näin varmasti elämäni kauneimman joulukuusen ja se oli tekokuusi. No, yhtä kaunista en meille löytänyt, mutta tekokuusi tuli ja jäi vakituiseksi jouluvieraaksemme. Joskus kuusta ei ole tuotu laisinkaan sisälle vaan se on viettänyt joulunsa pihalla. Onpa se ollut jonkun joulun paketissa kellarissa, mutta nyt se siis on edelleen tuossa takkahuoneessa valaisemassa kynttilöineen pimeyttä. Tuskin enää pitkään, mutta tänään en jaksanut alkaa sitä riisumaan ja paketoimaan.

Joulunpunaisia tekstiilejä on lähinnä keittiössä, verhoina ja tabletteina. Muuten valkoiseen keittiöön punainen sopii hyvin, ja tässä päivä toisensa jälkeen jatkuvassa pimeydessä raikas väri piristää mukavasti. Tiedän, että "nyt-se-lähtee" -tunne tulee yhtäkkiä ja silloin verhot vaihtuvat oitis. Asiaa ei siis tarvitse sen kummemmin pohtia ja miettiä. Kunhan vain tyytyy jatkamaan elämää, kunnes verhojen on aika mennä.

Siivoaminen on ikuisuusasia, johon törmää säännöllisin väliajoin, halusi tai ei. Sitä ajattelee, että vastahan tässä tehtiin joulusiivous, mutta kun leivänmuruset alkavat rahista varpaiden alla, huomaa viikon kuluneen ja edessä olevan jälleen aika kaivaa imuri kaapista. Päätin aamulla tehdä vain pikasiivouksen, joka sisältää lähinnä huushollin imuroinnin ja pesutilojen lattialaattojen pyyhinnän. Koitin pitää kiirettä, sillä mieli teki lähteä ulkoilemaan. Turhaan kiirehdin, lyhyen aamutauon jälkeen sade alkoi uudelleen, eikä lenkille tee mieli mennä itseään kastelemaan.

Kaivoin ompelukoneen esiin ja ryhdyin purkamaan korjattavien vaatteiden pinoa. Mikä siinä on, ettei tuo korjausompelu ole laisinkaan niin mukavaa, kuin esimerkiksi jonkin ihan uuden kankaan työstäminen. Ratkenneiden saumojen ja irronneiden ripustuslenkkien korjaamiseen tarvitaan aina aimo annos päättäväisyyttä ja reipasta mieltä, vaikka itse urakkaan ei paljon aikaa menekään. Nyt on taas saumat surrattu umpeen ja lenkit ehyinä niin kylpytakissa kuin pyyhkeissäkin.

Ystävän minulle joululahjaksi kutomat villasukat ja kauluri

Ennen joulua tuli tehtyä sen verran tiiviisti ristipistotöitä joulukorttiaskartelua varten, ettei aidakangas ja moulinelangat nyt oikein innosta. Mutta käsillä pitää olla jotain tekemistä, jotain mukavaa ja mielellään myös hyödyllistä. Ympärillä kaikki tuntuvat kutovan sukkia, ja niinpä päätin minäkin kaivaa puikot esiin. 70-80 -luvuilla kudoin paljonkin, mutta sitten tuli vaateompelu ja kaikenlaiset muut puuhat. Villalangat tai puikot eivät inspiroineet ja lahjoitin läjän nyt tarpeellisia neulelehtiäkin kokonaan pois. Vuosi sitten näin kauppaketjun lehdessä kauniit raitasukat ja sellaiset kudoin, mutta silloin en saanut minkäänlaista tartuntaa. 

Tällaiset sukat sain jo valmiiksi ja meneillään on punainen sukkapari

Aatonaattona kaivoin laatikosta puikot ja isoäidinneliöitä varten hankkimani kerän 7veljestä-lankaa. Kutominen sinänsä ei ole vaikeaa, kun sen kerran oppii. Kantapään tekeminen ei kuitenkaan ollut minun takaraivooni iskostunut ja sen kanssa jouduin taistelemaan hetken, purkamaankin kertaalleen, ennen kuin homma sujui. Myös käsiala on epätasaista ja poukkoilevaa, mutta ehkä se siitä suttaantuu, kun kokemus lisääntyy. Suuri ongelma minulle on yhä kantalapun reunasta poimittavien silmukoiden "leviäminen" ja lopputuloksen reikäisyys. Siihen kaipaisin hyviä vinkkejä teiltä, jotka olette vihkiytyneet sukankutomisen saloihin.

Toisen ystäväni lahjapaketista löytyi hänen virkkaamansa tossut ja palmikkokuvioinen kynttilä.

Eilen piti kipaista naapurikylään hankkimaan lisää lankaa. Valikoima oli kyllä armottoman surkea kaikissa kolmessa kaupassa, joissa kävin materiaalia etsimässä. Mukaan ostosmatkalla lähti kaksi kerää punaista ja yksi kerä luonnonvalkoista 7veljestä-lankaa. Ensimmäinen punainen sukka on viittä vaille valmis ja kohta pureudun sen loppuun saattamiseen. Punaisiin sukkiin kokeilen Suvikummun Marjan nappisukkien neulemallia. Se ei olekaan niin vaikeaa, kuin miltä ensilukemalta tuntui, mutta ehkä minun tottumattomiin käsiini melko hidasta kuitenkin.

Kutominen on siinä mielessä ristipistotöitä mukavampi käsityömuoto, että sitä voi tehdä myös telkkua katsellessa. Rutiini syntyy nopeasti ja usein pelkkä vilkaisu työhön riittää varmistamaan sen, että oikealla tiellä ollaan. Ristipistoissa katse on pidettävä työssä kaiken aikaa ja mallin vaikeustasosta riippuen myös värejä ja ruudukkoa on syytä seurata huolellisesti.

Viime aikojen kokemusta minulla on oikeastaan vain Novitan 7veljestä ja Nalle-langasta. Teillä muilla on varmasti kokemusta myös muista hyvistä langoista. Siis sellaisista, jotka käyvät hyvin sukankutomiseen niin laatunsa kuin kudottavuutensakin puolesta. Vinkkejä olisi mukava saada. Myös kivat neulemallit ovat tervetulleita, vaikka löytyyhän niitä netistäkin. Varmasti kaikki myös ymmärtävät, että kutoa-sanaa käyttäessäni tarkoitan puikoilla neulomista. Tiedän, että kutomisella tarkoitetaan kangaspuilla työskentelemistä, mutta kutominen on vakiintunut sana myös puikko-lanka -hommissa.

Takkahuoneen tekokuusen lisäksi myös eteisen minikuusi saa peilata itseään vielä muutaman päivän suuresta seinäpeilistä. Siinä kuusi minikynttilöineen tuo mukavaa valoa muuten pimeään paikkaan. Ajastimella toimiessaan kuusenvalot ovat myös vaivattomat ja hoitavat syttymisensä ja sammumisensa omatoimisesti. Valoisempia aikoja odotellessa sytytellään siis kynttilöitä, sähköisia ja niitä ihkaoikeita tuomaan iloa ja valoa elämäämme.

Makunsa kullakin

Viime viikolla ajelin Nurmijärven suunnalla ja bongasin tällaisen räiskyvän siniseksi maalatun hirsitalon. Makuasioista ei todellakaan pidä kiistellä, mutta tämä väri nousee maisemasta ihan minä vuodenaikana tahansa. Vielä en kyseistä taloa ole talven lumimaisemassa nähnyt, mutta pelkäänpä, että kauaksi silloinkin väri näkyy.

Samaisella Nurmijärvi-reissulla kuvasin Klaukkalan kirkon, jonka on suunnitellut arkkitehti Anssi Lassila. Tämä kirkko sai vuonna 2004 vuoden betonirakennus -kunniamaininnan. Rakennustyöt vaativat tiettävästi yhden kuolonuhrin, kun rakennustyöntekijä putosi katolta. Ensimmäisen kerran ko. rakennuksen nähdessäni ajattelin sen olevan kenties jonkinlainen vesitornin korvike.  Sisällä en ole käynyt ja sieltä se ehkä on kaunis, mutta tällainen massiivinen, mustan puhuva möhkäle on kyllä aika ruma.

Linnut ovat joukolla käyneet nauttimassa auringonkukansiemenistä ja talipötkylästä. Yhtenä päivänä paikalle pyrähti myös närhi, mutta sen kuvaaminen osoittautui varsin vaikeaksi. Vaikka tähtäilin lintua keittiön ikkunasta, se tuntui havaitsevan pienenkin liikkeen ja lehahti heti lentoon. Sain siitä kyllä useamman kuvan, mutta oikeastaan tämä oli ainut tärähtämätön kuva närhestä. Komea lintu ja hieno sininen vauhtiviiva kyljessä. 

Vielä alkuviikosta oli pientä pakkasta ja hento kerros lunta maassa. Keskiviikkona lämpeni ja sää muuttui sateiseksi. Tänäänkin mittarissa on ollut miltei +6 astetta.

Kulunut päivä on ollut aamusta alkaen niin pimeä, ettei ilman sähkövaloa ole laisinkaan pärjännyt. Vettä on satanut kaatamalla, eikä kissakaan ole suostunut menemään ulos. Omenapuut ovat vihdoin varistaneet lehtensä ja niitä toivoin voivani mennä haravoimaan, mutta kuka tuonne sateeseen viitsii mennä. Huomiseksi on luvattu poutaisempaa säätä, mutta silloinkaan en taida ehtiä puutarhatöihin, sillä ajattelin mennä Nummelaan Katin sisustusnavetan vintin jouluavajaisiin katsomaan, mitä kaunista sinne on laitettu. Selvähän se, että jouluun valmistautuminen on virallisesti aloitettu ja kuka tahansa voi kaupoissa käydessään nähdä metrien pituiset suklaakonvehtipinot ja -jonot. 

Pimeyttä ja jouluhössötystä tai ei, kynttilöitä voi itse kukin sytyttää valaisemaan marraskuista iltaa ja miksei päivääkin, kuten minä tänään tein. Ja tunti sitten kävin sytyttämässä ulkolyhtyihinkin kynttilät, siellä ne loistavat pimeydessä kauniisti.

* * *

”Minkä ikäinen olette?” kysyi virkailija.

”Hetkinen,” sanoi nainen,

”minun täytyy oikein laskea. 

Olin 20 kun menin naimisiin ja mieheni oli tuolloin 30.

Hän täyttää helmikuun alussa 60, eli on kaksi kertaa vanhempi kuin silloin.

Eli minä olen nyt 40-vuotias.”

* * *

Mukavaa viikonloppua ja valaisevia kynttilöitä! 

Keittiö - meidän kodin sydän

Vihdoin ehdin vastata Mökkipuutarssa Pirjon keittiöhaasteeseen. Se onkin mukava aihe, sillä viime päivinä meillä päin on satanut niin valtavasti, ettei ulkona ole järin hauska tehdä mitään. Jalan alla nurmikko litsahtelee ja multa tarttuu lapioon. Tässä onkin tullut keskityttyä enemmän sisähommiin; ikkunanpesuun, omenasoseen keittämiseen ja kirpparikamojen hinnoitteluun.

Meidän keittiöllämme on ikää 26 vuotta ja mielestäni se kaipaisi jo kohennusta. Keittiökaapistot ovat viime vuosina kehittyneet niin merkittävästi, että ajoittain suorastaan harmittaa kaivaa kattiloita kaapin perältä ja penkoa allaskaappia, kun on nähnyt, miten upeasti uudet tarvikelaatikostot liukuvat tuoden esiin kaiken tarvittavan vaikka yhdellä kädellä nostettavaksi. Keittiömme on kuitenkin aika suuri ja kaappeja on paljon. Useimmat kaapit ovat edelleen ihan käyttökelpoisia, eikä niitä ainakaan kunnon vuoksi ole tarvis vaihtaa. Olenkin pohtinut, onnistuisiko esimerkiksi yksittäisten kaappien uusiminen? Varmasti onnistuisi, mutta miten saada asia myytyä Ukkokullalle, joka on kaikkea muuta kuin remonttimies ja jolle kelpaa se, mikä on kelvannut kaikki edellisetkin vuodet. Ja tokihan kyse on myös rahasta, ensisijassa siitä.

Meillä keittiö on varmasti talon käytetyin huone. Luonnollisesti siellä ruokaillaan kaikki ateriat, mutta siellä myös luetaan lehdet, kahvitellaan vieraiden kanssa ja sinne jäädään istumaan ja maailmaa parantamaan, vaikka olkkarissa olisi tilaa ja mukavammat istuimet.

Tykkään kovasti vihreästä väristä ja vuosia se onkin ollut sisustuksessa määräävä väri. Vasta kuukausi sitten vaihdoin keittiön väritystä ja vieläpä ruskeaan, minkä voisi sanoa olevan meidän huushollissa ennenkuulumatonta.

Kun keittiökalusteet ovat valkoisia, on niihin helppo ympätä mikä tahansa muu väri. Sain ystävältäni synttärilahjaksi ruskeasävyisen pöytäliinan ja siitä lähti keittiön muuttuminen. Piti saada pöytäliinaan sopivat verhot. Mattoja meillä on aika vähän, koska inhoan niiden imuroimista ja ravistelemista. Mitä vähemmän mattoja, sen helpompi siivota. Muutama matto toki pitää olla pehmentämässä kulkemista, suojaamassa kriittisiä paikkoja ja tuomassa muutenkin kotiin lämpöä. Keittiössä olen suosinut räsymattoja, koska ne voi tarvittaessa nakata pesukoneeseen. Vanhat räsymatot alkoivat olla jo niin kulahtaneita, että olen pitkään etsinyt tilalle uusia. Kun tuo värikin vaihtui, päädyin pariin käytävämaton pätkään. Ja kokonaisuudesta tuli oikeastaan mukavan kodikas ja lämmin. Vihreältä kaudelta jäljelle jäivät kaksi Minna Immosen postikorttia vihreissä kehyksissä. Minulla kun on vähän samantapaisia Arabian astioita esillä, kuin korteissa on kuvattuna.

Muutama vuosi sitten sain ystävältäni lahjaksi puutarhan, jonka hän oli rakentanut koriin. Siellä on kiviä, nurmikkoa, kukkia ja pensaita, kissa ja lintu sekä työvälineitä. Helena-ystäväni oli kuunnellut puutarhajuttujani ja tehnyt minulle minipuutarhan, jotta minulla olisi talvipäiviksikin katseltavaa. Ihana lahja, joka on lämmittänyt mieltäni jo useamman vuoden. Veljeni Siiri-tyttö tuppaa puutarhaani aina järjestelemään meillä käydessään, mutta hyvässä kunnossa tuo edelleen on.

Kynttilöistä pidän kovasti ja käytän niitä tunnelman tuomisen ja valaistuksen lisäksi sisustuselementteinä. Kynttilä on kaikin tavoin halpa ja helppo keino tuomaan piristystä arkeen. Varmasti polttaisin enemmänkin kynttilöitä, mutta kodissa liikkuvan kissan vuoksi elävän tulen valvontaan on kiinnitettävä erityistä huomiota. Lisäksi keittiön pöydälle on turha laittaa mitään pysyviä koristeita, sillä ne ovat aina kuulemma edessä tai tiellä ja joutuvat lopulta siirretyiksi jonnekin sivustalle. 

Elävän tulen tunnelmallisuutta ei mikään korvaa, mutta onneksi on keksitty erilaisia valosarjoja ja erityisen iloinen olen uusista led-valoista, jotka ovat energiaystävällisiä ja helppokäyttöisiä. Ukkokulta kun on kova laskemaan energiakuluja ja oikeassahan hän on, turhaan tuhlaamme tätä ainokaista maapalloamme.

Minua on aina kiinnostanut sisustaminen ja kodin laittaminen, olen koti-ihminen ja haluan ympärilleni kauniita asioita. Vasara ja maalisuti pysyvät käsissäni, mutta taitava remppaihminen en ole. Ja isojen projektien aloittaminen on hankalaa, koska tuppaan stressaantumaan helposti. Kaiken pitäisi tapahtua mieluummin heti ja täydellisesti. Selailen sisutuslehtiä ja ihastelen niiden upeita koteja. On kiva katsoa, kuinka sisustussuunnittelija saa kodin kuin kodin hetkessä näyttämään hienolta. Usein leikittelen ajatuksissani oman kotini muutostöillä ja lopulta huomaan, että koko talo pitäisi panna maan tasalle ja rakentaa alusta alkaen uusiksi. Silti olen kiintynyt juuri tähän kotiin ja näihin huonekaluihin ja esineisiin. En voisi kuvitellakaan tyhjentäväni pelkän sisustamisen vuoksi seiniä ja hyllyjä vuosien ja eri ihmisten jäljistä kodissamme. Hetken voisi olla selkeää valkoista pintaa, mutta aika pian elämä alkaisi jälleen näkyä.

Viedessäni eilen tavaraa kirpparille, taivastelin, mistä sitä oli jälleen niin paljon kerääntynyt. Olihan siinä mukana edellisen sukupolven tavaraa, mutta paljon löysin ihan omia kaappeja tyhjentämällä. Jälleen kerran päätin lujasti olla jatkossa harkitsevampi kuluttaja, mutta muihin ihmisiin onkin sitten paljon vaikeampi vaikuttaa. Keittiö on kodissa juuri niitä paikkoja, joihin tavaraa kertyy. Meillä on hyvin vähän vanhaa perittyä, joten suurin osa tarvittavista astioista ja keittiövälineistä on itse hankittua, jotakin tietenkin lahjana saatua. Koska tykkään siisteydestä ja järjestyksestä, mutta en niinkään siivoamisesta, on meillä kyllä tavarat paikoillaan. Lapsetkin ovat jo lähteneet kokoa, kahden hengen - ja kissan talous pysyy kohtuullisen hyvin kurissa. Lehtiä ja vaatteita ei juurikaan kerry tuoleille ja astiatkin löytävät tiensä koneeseen. Kun tavaroilla on paikkansa, jonne ne käytön jälkeen laitetaan, on järjestyksen ylläpitäminen kohtalaisen helppoa.

Ruokaa meillä taitaa nykyisin laittaa enemmän Ukkokulta kuin minä. Minä käytän paljon ohjeita, joita aiemmin otin keittokirjoista ja lehdistä, nykyisin yhä enemmän netistä. Aikoinaan ostin keittokirjoja, joista suurimman osan olen kiikuttanut kirjahyllyyn. Vain osa on jäänyt keittiöön ja niistäkin harvaa on viime aikoina tullut käytettyä. En tiedä, tykkäänkö leipomisesta, mutta aika usein jotain kuitenkin väsään. Enimmäkseen tavallisia korvapuusteja, mutta mielellään leivon myös erilaisia makeita ja suolaisia piirakoita. Harvoin ostan kaupasta valmista pullaa; ne ovat kalliita ja usein teollisen makuisia. Omasta puutarhasta tulee sen verran paljon marjoja ja hedelmiä, että niistä riittää kyllä pitkäksi talveksi materiaalia niin ruokiin kuin leivontaankin.

Jos mitä keittiööni kaipaan, on auringon valo. Aurinko kurkistaa keittiöömme hyvin harvoin ja sekin tapahtuu lähinnä kesäisimpänä päivänä, jolloin aurinko ennen laskeutumistaan saattaa jonkun säteen saada osumaan ikkunanpuitteisiin. Pidän valosta ja kaipaan valoa, eniten nimenomaan luonnonvaloa. Kuinka mukava olisikaan aloittaa päivä aamukahvin ja -lehden parissa auringonvalossa, omassa keittiössä. 

Vaikka tuppaankin vähän väliä marmattamaan remontin tarpeesta ja lottovoiton toivosta, olen enimmäkseen ihan tyytyväinen kotiimme. Kun huusholli on imuroitu, pölyt pyyhitty ja tavarat paikoillaan, on meillä ihan harmonista. Kohta suuntaan jälleen täältä työhuoneesta keittiöön ja lataan kahvinkeittimen pulputtamaan iltapäiväkahvit. Ukkokulta nousee omasta valtakunnastaan, kellarin työhuoneestaan seurakseni kahville ja vähitellen päivä kääntyy iltaan. Ulkona tulee, eikä lämpöasteitakaan ole 7 enempää, luvassa on vesisadetta. Sytytän siis muutaman kynttilän ja rapsuttelen kissaa.