Puutarhaan on tullut syys - tai melkein talvi

Viime aikoina kaikki vapaa-aika on ollut lähinnä haravointia ja pihan siivousta. Kyllä muuten tulee valtavasti lehtiä pelkästään yhdestä isosta vaahterasta, puhumattakaan, kun tontilla on niitä useampia. Alapihalla lehdet voi ajaa silpuksi ruohonleikkurilla, mutta hiekkakäytäviltä ne on pakko haravoida ja kärrätä pois. Koivut ja vaahterat alkavat olla paljaita. Sen sijaan lepässä on vielä runsaasti lehtiä, samoin omenapuissa ja kriikunoissa. Tosin alapihalla kulkiessani ei tarvinnut kuin kepeästi koskea omenapuun oksaan, niin sieltä satoi niskaan valtavasti lehtiä. Sireenin lehdistä osa on jo pudonnut, mutta edelleen ne näyttävät varsin lehteviltä. Norjanangervot ovat muuttuneet keltaisiksi ja varistavat lehtiään, mutta usein angervopensaat ovat tyhjenneet vasta lumien saavuttua.

Monena aamuna on ollut pikkupakkasta ja kasvit huurteessa. Auringon noustessa on sentään parhaimmillaan lämmennyt +7 asteeseen ja ulkona on ollut oikein mukava touhuta. Isän kanssa olen käynyt viikottain silmäklinikalla glaukoomaleikkauksen seurannassa. Itse lääkärintarkastukseen menee kymmenisen minuuttia, mutta harvoin annettu aika pitää. Eilenkin istuimme odottamassa vuoroamme puolitoista tuntia yli annetun ajan. Vastaanottavia lääkäreitä on useita, mutta varattujen potilasaikojen lisäksi he joutuvat hoitamaan päivystystapauksia. Jaksan kyllä istua ja odottaa, mutta isä tuppaa välillä hermostumaan. Siitä ei kuitenkaan ole mitään hyötyä, koska potilaita näyttää yksinkertaisesti olevan aivan mahdottoman paljon. Jonkun kerran olen ottanut käsityön mukaan mennessäni isän tai äidin kanssa lääkärien vastaanotolle, mutta eilen se jäi kotiin.

Pikkupuutarha oli hukkua vaahteranlehtiin.

Mietin yhtenä päivänä, pitäisikö laskea, kuinka monta tuntia olen viimeisen vuoden aikana istunut odottamassa jonkun sairaalan käytävällä. Eniten aikaa nimittäin kuluu juuri tuohon odottamiseen. Ensin odotetaan lääkärille, sitten hoitajalle, sitten labraan, sitten röntgeniin ja jälleen jollekin lääkärille ja ehkä vielä toiselle hoitajalle. Kun jo luulee odotuksen päättyneen, saakin kuulla, että vielä hetki pitää odottaa, jotta saa ajan seuraavaa odotussessiota varten. Päivä hurahtaa kummasti pelkästään yhden asian hoitamiseen. Oikeastaan ihmettelen, mistä olen kehittänyt itselleni tämän nykyisen viilipyttymäisyyden eli en hermostu laisinkaan. Ehkä olen jotenkin sisäistänyt sen, ettei yksinkertaisesti ole mitään hyötyä hermoilla ja että isän tai äidin kanssa odottaessani jonkun on syytä säilyttää malttinsa. Olen iloinen, että kumpikin on saanut kohtalaisen hienosti hoitoa ja apua sairauksiinsa ja vaivoihinsa. Vaikka niitä vaivoja tulee yhä uusia, kun jo luulee kaiken selättäneensä, on vain mentävä askel kerrallaan eteenpäin.

Purppurapunalatvan syysasu

Tänään pohdin aamulla, ryhtyisinkö leipomaan vai menisinkö heti haravoimaan. Päätin lähteä ulos ja kerrankin se oli oikea marssijärjestys. Iltapäivällä nimittäin alkoi sade ja se on jatkuu yhä. Ajelin nurmikolle leijuneet lehdet silpuksi ja sen jälkeen puhdistin ruohonleikkurin, sillä se saa nyt siirtyä kellariin odottamaan ensi kesää. Leikkasin myös joitakin mädäntyneen näköisiksi menneitä perennan varsia ja kiikutin niitä kompostiin. Nyt kaikki neljä lehtikompostia ovat ääriään myöten täynnä, mutta muutaman päivän aikana pinta kyllä laskee, sillä kuivina haravoidut lehdet menevät nopeasti kasaan kastuttuaan. Laitoin myös linnuille siemeniä ja hetipä joukko tinttejä löysi ruokinta-automaatit.

Etupihalla touhutessani olen jo muutaman päivän ajan ihmetellyt, mistä kasvista tulee vähän karvasmantelia muistuttava tuoksu. Ensin ajattelin, että tuijan oksia ravistelemalla tuo tuoksu syntyy, mutta ei se kyllä niin ole. Ehkä lehtosinilatva tai purppurapunalatva? Niiden läheisyydessä tunnen tuoksun, mutta en vain saa sitä paikallistettua.

Viikko sitten Ikeassa käydessäni ostin keittiön ikkunalle kaksi Fittoniaa eli Pitsilehteä. Kasvi on aika pieni, mutta sievä. Kasvia ostaessani en tiennyt sen nimeä, mutta googletin ja löysin tuon pitsilehden, joka sopiikin pikkuiselle kasville erittäin hyvin. Pitsiltä sen lehdet näyttävätkin. Keväällä kasviin tulee kuulemma pieni keltainen kukinto, mutta se on varsin vaatimaton. Löytyipä kaapista kukille sopivat ruukutkin, Ikeasta taitavat olla nekin peräisin.

 
Lunta on uhattu satavaksi tänne eteläänkin. Satakoon vain, kunhan sulaa pian pois. En tosiaankaan kaipaa hankia vielä lokakuun puolivälissä. Enkä marraskuussa, enkä joulukuussa. Meillä on ollut neljä runsaslumista talvea peräkkäin. Lunta on ollut aivan tajuttoman paljon ja lumitöitä on saanut - tai siis täytynyt tehdä monta kertaa useana päivänä peräkkäin. Onhan se hyvää kuntoliikuntaa, mutta silti - ei kiitos. Liika on liikaa. Jos saisin toivoa, sen verran lunta, että maisema on valoisa ja raikas. Sen verran pakkasta, ettei ole loskaista, että maa jäätyy kunnolla - ja että KOTILOT JA NIIDEN MUNAT KUOLEVAT! Ja aikainen kevät jälleen!

No niin, ulos on laskeutunut pimeys. Eilen sentään täysikuu loimotti ikkunoista sisään, mutta sateinen sää saa pimeyden todellakin aivan mustaksi. Kynttilöiden sytyttely on jo alkanut ja mikäli merkit pitävät paikkansa, tästä se vain yltyy. Lähdenkin nyt sytyttämään pari tuikkua ja taidanpa laittaa terassin suureen lyhtyyn öljykynttilän torjumaan liikoja pimeyksiä.