tiistai 15. lokakuuta 2013

Vastaukset Emilien haasteeseen


Emilie Hurahtanut –blogista haastoi mnut vastaamaan 11 kysymykseen. Tässä Emilien kysymykset ja vastaukseni niihin syksyisten kuvien lomittamina:

1. 
Mitä kirjaa luet juuri nyt? Tai pidätkö lukemisesta?

Luen parhaillaan Markku Ropposen kirjaa Pimento. Kyseessä on kotimainen dekkari. Pidän kovasti lukemisesta ja minulla on aina meneillään jokin kirja yöpöydälläni. Lukeminen on ollut tärkeä osa elämääni, olen kirjojen suurkuluttaja. Etupäässä haen lukemista kirjastosta, mutta jonkin verran niitä tulee myös ostettua. Kuulun vieläkin kahteen kirjakerhoon, mutta niiden valikoima on mennyt aika suppeaksi, eikä kirjat ole niissä enää erityisen edullisia. Luen kaikenlaista kirjallisuutta, viime aikoina enimmäkseen kotimaista proosaa ja skandinaavisia dekkareita.


2. 
Mikä kirja on tehnyt sinuun lähtemättömän vaikutuksen?

Mielestäni hyvä kirja herättää ajatuksia pitkäksi aikaa ja sellaisen lukukokemuksen jälkeen voi olla vaikea aloittaa jotain toista kirjaa. Nuorena Herman Hessen Arosusi tuntui mahtavalta lukukokemukselta, mutta sen jälkeen olen lukenut valtavan määrän kirjoja, joista moni on laittanut ajatukset hetkeksi uuteen järjestykseen. Vuonna 2001 ilmestynyt Maria Peuran esikoisromaani "On rakkautes ääretön" kosketti minua ankaralla aiheellaan ja mietitytti pitkään. Jokin aika sitten luettuani Katja Kallion "Säkenöivät hetket" ajattelin, että olipa hyvä kirja. Sellainen ajatus kirjan viimeisen sivun kääntämisen jälkeen syntyy kuitenkin aika harvoin, joten olkoon se jonkinlainen mittari kirjan vaikutuksesta.


3. 
Unelmiesi asuinpaikka?

Ehkä unelmissani asuisin jossain Välimeren saarella tai rannikolla, talossa, jossa on ovet auki patiolle, josta avautuu suora näkymä merelle ja rantaan. Kivetylle patiolle paistaa aurinko kuumasti ja saa lukuisat pelargoniat kukkimaan runsaina. Istun katetun pergolan varjossa kirja sylissäni kuunnellen lintujen sirkutusta ja odottaen siestan päättymistä voidakseni lähteä lähistöllä sijaitsevaan vuosisatoja vanhaan kylään nauttimaan lasillisen viileää valkoviiniä raikkaan salaatin kera ja katselemaan vanhojen kyläläisten kiireettömiä askareita.
 

4. 
Asutko sellaisessa nyt?

Enpä taida Välimerellä asustaa, mutta ehkä kuitenkin jonkinlaisessa unelmapaikassa, sillä eiköhän omakotitalo ole edelleen monen suomalaisen harras toive. Vanhempiani auttaessani mietin, pitäisikö sitä itsekin ryhtyä vähitellen katselemaan eläkepäiviksi kerrostaloasuntoa, jolloin ei olisi lumitöitä eikä haravointia. Pääsisi vähän vähemmällä. Mutta ei sitten olisi keväisiä tutustumishetkiä alati mullasta ilmestyviin yllätyksiin, ihania kesäpäiväkahveja oman pihapöydän ääressä, näitä tuttuja nurkkia ja raitteja. Kautta aikain ihmiset ovat eläneet ja kuolleet yhdessä ja samassa kodissa. Miksi se ei olisi mahdollista meillekin. Ken elää, se näkee, miksi pohtia asioita liikaa etukäteen?


5. 
Haluaisitko muuttaa kotisi sisustusta? Miten?

Aikoinani halusin ison keittiön, paljon säilytystilaa ja valkoiset kaapinovet. Tuon viimeisen lähinnä siksi, että tiesin Ukkokullan vähemmän innostuneeksi remonttimieheksi, joten kovin dramaattisia valintoja ei aikanaan kannattanut tehdä. Keittiömme on kestänyt hyvin aikaa ja laadukkaat kaapistot ovat edelleen hyvässä kunnossa. Toki elämisestä on jäänyt jälkiä, mutta mitään välttämätöntä remppatarvetta ei ole. Kylppäri kyllä jo kaipaisi päivittämistä, mutta se on sen verran kallis investointi, ettei siihen nyt ole mahdollisuutta. Seiniä on vuosien varrella maalattu ja tehty sinne tänne pieniä korjaus- ja kunnostushommia.

Tykkään kyllä sisustaa kotia, mutta en ole siinä erityisen taitava. Välillä vaihdan huonekalujen paikkaa, ripustan seinälle uuden taulun tai otan vanhoja pois, vaihdan verhoja, mattoja ja kynttilöitä. Ompelen tyynyihin uusia päällisiä ja asettelen koriste-esineitä uudenlaisiin ryhmiin. Ostan silloin tällöin myös kukkia pöydille. Usein sisustusintoni lomittuu vuodenaikoihin ja erilaisiin juhliin. Keväällä ja syksyllä tulee ikkunat pestyä, joten samalla sujuu verhojen vaihtaminen. Syksyllä iltojen pimetessä sisällä ollaan enemmän, silloin on kiva sytyttää kynttilöitä ja nojata syksyisempään sohvatyynyyn. Jouluna on ihan omanlaisensa sisustus.


6. 
Ottaisitko ison koiran esim tanskandogin, jos asuisit kerrostalossa?

Jos asuisin kerrostalossa, en ottaisi minkäänlaista koiraa. En yksinkertaisesti ole koiraihminen. En ole koskaan kovin läheisesti elänyt koirien kanssa, joten paljolti kysymys lienee tottumattomuudesta. Kissojen kanssa olen ollut tekemisissä lapsesta saakka. Meillä on nyt kissa ja arvatenkin meillä olisi myös kerrostalosssa kissa tai pari. Jos sen sijaan asuisin hyvin yksinäisessä ja syrjäisessä paikassa omakotitalossa, ottaisin ehkä koiran. Sellaisen koiran, joka viihtyisi hyvin ulkona ja olisi hyvä talonvahti.


7. 
Rakkain lelusi lapsena?

Lapsena olin varsinainen perustyttö ja tykkäsin kovasti nukeista. Toivoin hartaasti nukelleni vaunuja ja vihdoin eräänä jouluna sellaiset sainkin. Myös paperinuket olivat 60 -luvulla muotia ja niille tehtiin itse uusia vaatteita piirtämällä ja leikkaamalla. Minulla oli aika monta kaunista paperinukkea, kaunein niistä oli tummahiuksinen Kristiina. Tyhmyyksissäni annoin kaikki paperinuket pois teini-iän kynnyksellä. Sitä olen harmitellut monesti jälkikäteen. Eivät ne olisi paljoa tilaa vieneet.
 

8. 
Pidätkö vanhoista esineistä? Oletko hankkinut niitä itsellesi?

Pidän vanhoista esineistä, mutta itselläni ei kovinkaan paljon sellaisia ole. Anopin vanha Singer-ompelukone toimii olohuoneessa sivupöytänä. Minulla on myös joitakin omilta vanhemmiltani sekä anopilta saatuja Arabian astioita, kuten varmaan useimmissa suomalaisissa kodeissa. 
 

9. 
Mikä on ensimmäinen muisto minkä muistat lapsuudestasi?

Ensimmäinen muistoni liittyy vaaleankeltaiseen samettimekkoon ja ruskeisiin nappikenkiin, joihin minut puettiin 2-vuotisvalokuvaan. Muisto on hyvin hämärä, enemmänkin sametin tuntu sormenpäissä. 
 

10. 
Millaisia olivat lapsuuden kesäsi?

Lapsena tietenkin aurinko tuntui paistavan aina ja lämpimästi. Asuimme paikassa, jossa lähistöllä oli kaksikin järveä. Saatoimme käydä uimassa parikin kertaa päivässä ja keräsimme simpukoita rantahiekasta. Ystäväni Riitan kanssa marssimme peräkanaa metsäpolkua pitkin sananjalkojen heiluessa polviamme vasten ja lauloimme "Ulledulle dof, kinkelaade kof. Koffelaade, kinkelaade ulledulle dof". Se tuntui hienolta, kuin joltain tärkeältä ulkomaan kieleltä. 


11. 
Mitä muistat ensimmäisistä koulupäivistäsi?

En muista siitä yhtään mitään. Sen sijaan muistan erityisen hyvin sen, kuinka menin uuteen kouluun 3. luokalla joululoman jälkeen. Se oli hyvin pelottavaa, sillä olimme muuttaneet vasta uuteen kotiin, enkä ollut ehtinyt tutustua keneenkään ja kotini ympäristökin oli minulle täysin outo. Naapureissamme oli paljon samanikäisiä lapsia, joista myöhemmin sain hyviä ystäviä, mutta tuo ensimmäinen päivä uudessa vieraassa koulussa tuntemattomien keskellä on edelleen elävänä mielessäni. 

* * *


Tämä haaste pyöri puutarhablogeissa keväällä aika tiiviisti, joten en nyt laita sitä eteenpäin. Ohessa on kuitenkin haasteen säännöt, ja tätä saa vapaasti jakaa, jos vain haluat.  


  1. Jokaisen haastetun tulee kertoa 11 asiaa itsestään. 
  2. Jokaisen haastetun pitää vastata 11 kysymykseen, jotka haastajasi on valinnut 
  3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille 
  4. Haastajan tulee valita 11 blogia joissa on alle 200 lukijaa 
  5. Sinun tulee kertoa, kuka sinut on haastanut ja kenet sinä haastat 
  6. Ei takaisin haastamista


19 kommenttia:

  1. Kivat vastaukset ja mukava lukea niitä. Tuli niin lämpimiä muistoja mieleeni, kun kirjoitit paperinukeista :) Samaa olen miettinyt, että olisipa ne säästössä, kuinka hauska olisikaan nyt katsella niitä. Apu-lehdestä leikattiin silloisia julkkiksia, en yhtään keitä mulla oli, todella harmi ettei niitä ole enää. Niin ja tosiaan itse tehtiin niille lisää vaatteita. Piirtelin myös prinsessanukkeja itselleni, voi niitä aikoja. Olipas hauska muistella innoittamanasi ! Hyvää syksyn jatkoa !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leikkasittekos Anttilan postimyyntiluetteloa? En muista äidin koskaan sieltä mitään tilanneen, mutta kyllä se joulun alla meille tuli. Olisko tullut aikoinaan joka kotiin, en tiedä. Siitä riitti leikattavaa moneen käyttöön, mutta erityisesti paperinukeille. Eikös ole muuten kummallista, että vaikka ennen oli tavaraa kovin vähän, se vähäkin laitettiin helposti kiertoon. Meillä oli melko köyhä koti ja leluja oli vähän, eikä äiti niitä vähiäkään varjellut tuleville sukupolville. Ystävälläni oli äiti, joka laittoi lelut sitä mukaa talteen, kun lapset kasvoivat niillä leikkimisestä yli. Ihana katsella vanhoja nukkeja ja muita leluja. Onneksi on sentään museoita.

      Poista
  2. Olipas kivoja vastauksia ja mukavat kuvat olet siihen liittänyt! Täytyy lukea myöhemmin ja tarkemmin uudelleen koneella. :-)

    VastaaPoista
  3. Ihanat kuvat ja mukavat vastaukset.♥

    VastaaPoista
  4. Viisaita pohdintoja. Muistan hyvin paperinuket ja olen myös harmitellut, että ne ovat kadonneet maailman tuuliin. Leppoisa kuvaus välimerellisestä unelmakodistasi, muutan ihan mielelläni naapurustoon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän lähdetä joukolla Välimerelle!

      Poista
  5. Mukavat vastaukset haasteeseen . Kauniita syyskuvia . Hyvää viikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kirsikka, hyvää loppuviikkoa sinullekin!

      Poista
  6. Oi miten ihanasti kuvailit unelma asuin palkkaasi. Niin vei minutkin sinne ajatuksissani....ihanaa.
    Sama juttu paperinukkien kanssa...eihän ne nyt tilaa olisi vienyt jos olisi säästänyt. Sen sijaan olen säästänyt 10 järviä ja useat nuket. Isossa pahvilaatikossa ovat..onneksi olen säilyttänyt.
    Aloin pohtia sanaa nukke-nuket. Miten se pitäisi taivuttaa..nukkien, nukkein...
    Sinä kirjoittelet sellaisia ja sillä tavalla että sitä voisi lukea vaikka kuinka ! Kuvat ovat mukavia ja kiva että Juusokin usein teksteissä esiintyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nukke-sanan taivuttaminen mietityttää joka kerran, mutta luulisin sen taipuvan nukkien...
      Minä hölmö myin tyttären kaikki barbit kirpparilla, kun hän halusi rahaa. Ei nimittäin koskaan oikein tykännyt nukeista. Nyt harmittaa ja ehkä vielä joskus enemmän, jos tytär saa omia lapsia, joille haluaisi näyttää omia lelujaan. Onneksi barbit ovat sen verran kestosuosikki, että niitä löytää kaupoista.

      Poista
  7. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  8. ...oi mitä kirjoitusvirheitä...
    järviä = barbeja...
    palkka = paikka...
    Ja mukamas esikatselin kommenttini.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina ei esikatselukaan auta, sillä sitä tulee niin sokeaksi omalle tekstilleen. Ymmärsin sanomasi kuitenkin tekstiyhteydestä, vaikka hiukan tuota järviä-sanaa ensin ihmettelin.

      Poista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!