Olihan taas seikkailu

Auringonlasku 21.2.2023

 

Isäni täyttää viikon päästä 95 v. Kunnioitettava ikä. Hän on asunut kaksi vuotta espoolaisessa hoivakodissa, johon olen tyytyväinen. Etenkin koronan vihdoin hellittäessä hoivakodissa on taas monenmoista toimintaa ja virikkeitä. Henkilökunta on motivoitunutta ja mukavaa. Saamieni tietojen mukaan hoitajien paikat on saatu täytettyä. Silti välillä käydessäni tulee sellainen olo, että lisäkäsille olisi tarvetta.

Lähijärvi 26.2.2023

Alkuviikosta isän luona käydessäni sain tietää, että isän ikenestä on löytynyt suurikokoinen patti. Hoitaja sai varattua isälle akuuttiajan terveyskeskuksen hammaslääkärille, mutta mm. hiihtolomien vuoksi heiltä ei tahtonut löytyä saattajaa isälle. Kysyivät minua ja minähän lupauduin. Tilasivat Kelalta invataksin, sillä isä tarvitsee liikkumiseensa pyörätuolia.

Saavuin hoivakotiin riittävän ajoissa, että ehtisin pukea isälle ulkotamineet. Seuraavaksi kärräsin isän pihalle odottamaan taksia, jonka piti tulla klo 12. Lääkärinaika oli klo 12.15. Kello kävi, viisarit nakuttivat, vaan taksia ei näkynyt. Soitin osastolle, jotta ilmoittavat hammaslääkärille meidän myöhästyvän. Ja soittaisivat Kelataksille. Samalla yritin itsekin soittaa Kelataksille, jossa pääsin kuuntelemaan nauhoitetta "kaikki asiakaspalvelijamme ovat varattuja. Palvelemme teitä mahdollisimman pian."  

Hoivakodista saivat yhteyden Kelataksille, jolloin sieltä luvattiin toinen auto. Matala, sulavalinjainen mersu saapui 12.40. Totesimme hoitajan kanssa, että isän hammaslääkäriaika on jo mennyt. Lähdin kuitenkin matkaan sillä ajatuksella, että saisimme paikan päällä uuden ajan. Tai että joku olisi ylipäätään ymmärtäväinen ja armollinen tarjoamalla meille ylimääräisen ajan.

Sokean, lähes kuuron, huonosti liikkuvan ihmisen ahtaminen matalaan autoon on kuulkaa vaikea juttu. Kuski keskittyi pyörätuolin laittamiseen takakonttiin, kun me sairaanhoitajan kanssa koitimme saada isän jalkoja taivutettua ja takamusta venytettyä niin, että hän saisi päätään kolhimatta itsensä autoon. Hikisen urakan jälkeen onnistuimme. Ja sitten matkaan.

Puutarhaportti kävelyreitin varrella 26.2.2023

Ilmoittauduin hammaslääkäriin, mutta ei meitä tietenkään sisään kutsuttu. Olimmehan lähes tunnin myöhässä. Kysyin infosta, mitä tehdä. Ystävällinen asiakaspalvelija sanoi, ettei sille päivälle ollut enää yhtään vapaata aikaa. Kun ne tarjolla ajat eivät muutenkaan riitä kaikille halukkaille. Pyysin häntä mitätöimään isälle lähetettävän laskun, sillä syytön isä tähän jupakkaan oli. Infotäti sanoi ilman muuta peruvansa laskun. Peruuttamattomista ajoistahan laskutetaan asiakasta. 

Aikansa tietokonetta räpellettyään infotäti kertoi löytäneensä peruutusajan isälle seuraavalle aamulle. Kelpaisiko se meille? Varmasti kelpaa. Patti ei sieltä ikenestä ilman jotain toimenpiteitä mihinkään lähde. Varattiin sitten aika perjantaille klo 9. Tällä kertaa toiseen espoolaiseen hammashoitolaan.

Seuraavaksi oli pohdittava, miten pääsemme takaisin hoivakotiin. Soitin Kelataksin numeroon ja tällä kertaa siellä vastattiin ihmeen nopeasti. Erilaisten nimi- ja osoitetietojen jälkeen asiakaspalvelija kysyi, milloin pääsemme lähtemään. Sanoin, että olemme valmiina heti. Auto tulikin vajaan puolen tunnin kuluttua. Jälleen sellainen matalalla maavaralla varustettu kiiltäväpintainen henkilöauto. Jälleen myös samat hikeä otsalta puristavat manööverit isän saamiseksi autoon. Kuljettaja keskittyi pyörätuoliin.

Hoivakotiin päästyämme olimme aivan kuitteja, isä ja minä. Minua itketti väsymyksestä, pettymyksestä ja jännityksen purkautumisesta. Isä ei onneksi tainnut paljon ymmärtää, mitä oli tapahtunut. Totesi vain, etteivät sitten kiskoneet häneltä hampaita suusta. Muistisairaan vanhuksen arkihuumori onnistui pelastamaan tilanteen tälläkin kertaa.

Lunta pensaissa 26.2.2023

 
Perjantaiaamuna heräsin varhain, sillä Kelataksi oli tilattu tulevaksi tavallista aikaisemmin. Ihan siltä varalta, että jäisi enemmän aikaa mahdollisten ongelmatilanteiden setvimiseksi. Ja kuljetusmatkakin oli tällä kertaa pidempi. Saavuin hoivakotiin aamulla puoli kahdeksan jälkeen pukemaan isää. Kelataksin ilmoitettiin tulevan klo 8.10. Lääkäriaika oli klo 9.00.

Kello tuli 8.10, ei taksia. Kello tuli 8.15, ei taksia. Kello tuli 8.20, ei taksia. Silloin soitin osastolle kertoakseni, ettei taksia tule enkä voi pidempään odottaa. Emme ehtisi ajoissa hammaslääkäriin. Olin varautunut tilanteeseen tuomalla oman autoni jo valmiiksi hoivakodin yläpihalle, jossa on muutama lyhytaikainen autopaikka. Tila tarvitaan isoille
invatakseille. En voisi jättää isää odottamaan auton noutamista. Enkä lumisohjossa saisi häntä helposti työnnettyä alempana sijaitsevalle parkkipaikalle.

Harjoitus tekee mestarin ja niinpä sain isän autooni, joka on hieman edellispäivän takseja korkeampi ja tilavampi. Pyörätuolinkin sain litistettyä ja siirrettyä takakoslaan. Sitten kohti kauempana sijaitsevaa hammashoitolaa. Bussilakon vuoksi tiet olivat täynnä henkilöautoja. Kiiretilanteelle tyypillisesti eteen sattui vielä pari hidasta traktoria. Kelloajan rivakkaa etenemistä tuijottaen koitin pysyä nopeusrajoitusten puitteissa.  

Pienet vuorimännyt uneksii lumen alla 26.2.2023

 
Seuraava pelkoni oli, onko terveyskeskuksen pihalla vapaata pysäköintipaikkaa. Tunnetusti niitä ei yleensä ole. Olin ottanut isälle hankitun invatunnuksen mukaan siltä varalta, että joudun tyrkkäämään auton johonkin tavalliseen parkkipaikkaan. Hiki helmeili taas otsalla, kun ajattelin, että pahimmassa tapauksessa joudun viemään auton paljon kauemmas. Isän saaminen pois autosta ja pyörätuolilla kärrääminen kuluttaisi taas niitä vähiä minuutteja, joita oli jäljellä. 

Kerrankin onni suosi minua. Täpötäyden ja tyhjeneviä paikkoja jonottavien autojen perässä ajaessani huomasin pysäköintialueen viimeisessä kulmassa invapaikan ja vieläpä tyhjän. Sinne vain auto ja keuhkot täyteen ilmaa puhaltaen jälleen siirtämään isää autosta pyörätuoliin.

Isommat vuorimännyt makaavat pitkin pituuttaan 26.2.2023. Ovat jo nousseet ylös.

 
Olimme hammaslääkärin oven takana kaksi minuttia ennen meille varattua aikaa. Hilkulla, etten mennyt halaamaan nuorta hammaslääkäriä siitä ilosta, että onnistuimme pääsemään vastaanotolle. Isän patin tutkiminen sujui hyvin. Hammaslääkäri kutsui paikalle suukirurgin, jonka kanssa he totesivat kyseessä olevan kystan tai muun sellaisen. Terveyskeskuksen hammaslääkärissä ei kuitenkaan pattia voida poistaa. Isä sai kiirelähetteen Meilahteen. 

Paluu hoivakotiin sujuikin jo rutiinilla. Isä oli hiljainen ja selvästi uupunut. Laitoin hänet peiton alle lepäämään. Itse olin helpottunut, että ylipäätään pääsimme onnistuneesti lääkärin vastaanotolle. Takkini ja housuni kuraantuivat auttaessani isää ahtaissa paikoissa autoon ja ulos sieltä. Pyörätuolikin on aika painava ja likaa tuli senkin käsittelystä. Käsipyyhkeille olisi ollut tarvetta, mutta ehdin juuri jokin aika sitten heittää pois vanhentuneena kuivuneen käsipyyhepakkauksen pois.

Ei näkynyt koskikaraa 26.2.2023

 
Tämä tiistaina alkanut pattiseikkailu on vaatinut lukuisia puheluita, joista suurimman osan on hoivakoti hoitanut kiitettävästi. Minun kontolleni jäi kuskata isä hammaslääkäriin ja sieltä takaisin. Vähempi draama asian tiimoilta olisi riittänyt minulle vallan mainiosti. Parin viime päivän aikana on palautunut elävästi mieleen vanhempien viimeiset kotona asumisen ajat. Silloin vastaavaa draamaa oli päivä toisensa perään. Välillä jopa huomattavasti vakavammissa merkeissä. Hetkittäin pelkäsin, että itse romahdan niin fyysisesti kuin henkisestikin. Tällä kertaa sentään voin jakaa ongelmatilanteet hoivakodin ihmisten kanssa.

Jännitettävää on edelleen edessä. Kun isä saa toimenpideajan Meilahteen, miten sinne kulkeminen ja siellä toimiminen taas käytännössä järjestetään?  Ehdin onneksi muutaman päivän toipua näiden päivien koettelemuksista ja kerätä voimia tuleviin taisteluihin.

Clematis Purple Dream houkuttelee kuvaamaan kerta toisensa jälkeen (26.2.2023)

 
Hoivakoti laittoi palautetta Kelataksin toiminnasta. Minä myös. Hoivakodin kertoman mukaan Kelatakseihin ei voi enää luottaa. Niiden saapumattomuus on liian yleistä. Laitoin palautetta myös Hyvinvointialueelle, sillä Kelataksien toimimattomuudella on monitahoisia vaikutuksia. Vanhukset eivät saa apua ja hoitoa silloin, kun sitä tarvitsevat. Lääkärit ja muut hoitotahot odottavat turhaan potilaita vastaanotolleen. Muutenkin niukasti tarjolla olevia aikoja jää käyttämättä. 

Entä ne vanhukset, joilla ei ole omaisia korvaamassa omilla kulkupeleillään saapumatta jääviä Kelatakseja? Entä ne vanhukset ja sairaat, joita ei voida kuljettaa tavallisella henkilöautolla? 

Itse kunkin kannattaa vahvistaa omia lihaksia ja treenata henkistä puolta, jotta jaksaa jeesata ikääntyviä omaisiaan. Ehkä pitää laittaa rahaa sivuun oman vanhuuden varalta, jotta voi hankkia lähiomaiselle sopivalla tekniikalla varustetun pakettiauton mahdollisia terkkarikuljetuksia varten. Tai ehkä on parempi hankkia syanidipilleri laitettavaksi hampaankoloon sen pahimman päivän pelastukseksi. Näyttää vahvasti siltä, ettei vanhusten- ja terveydenhoito tästä suinkaan parane.

 

Pahoittelut, jos tilitykseni on liian roisia. Tällaiset asiat eivät puutarha-asioihin liity eivätkä kuulu. Elämän tapahtumia on kuitenkin vaikea pilkkoa pieniin karsinoihin ja puhua vain suurta yleisöä kiinnostavista seikoista. Kaikki vaikuttaa kaikkeen. Asioiden, vaikeidenkin, jakaminen avaa stressaantunutta mieltä. Kenties joku toinen löytää tarinastani vertaiskokemuksen voimaa itselleen. 

Tämän viikon kylvöinnostukseni ja pienien taimien hoito on jäänyt tyystin taka-alalle, kun kaikki voimat ovat menneet vanhuksen kuljetusongelmien kanssa painimiseen. Joka tapauksessa olen taas muutaman kokemuksen rikkaampi.

Mukavaa ja rentouttavaa viikonloppua kaikille!

Kasvimaatouhua

Kasvihuoneessa on päivisin niin kuuma, ettei siellä kovin pitkään voi edes istua. Muutamana iltana olen viritellyt tukinaruja tomaateille, jotka ovat jo innostuneet kukkimaan. Koskaan aiemmin minulla ei ole ollut näin komeita tomaatintaimia, vankkoja ja terveitä. Kiitos siis jälleen kerran erinomaiselle kasvihuonevalaisimelle, jonka avulla taimikasvatus hoitui ikkunattomassa ja hieman viileässä kellarissa.

Aiempina vuosina tomaattini ja kurkkuni ovat kasvaneet kasvarissa laastipaljuissa. Huolestuin niistä mahdollisesti liukenevista haitallisista aineista ja siirryin elintarvikemuovista valmistettuihin mustiin laatikoihin (Ikean Trofast), joiden koko on 42x30x23. Ompelin laatikoihin suodatinkankaasta salaojapussit, jotka täytin lecasoralla. Porasin ylivuotoreiät reunoille muutaman sentin korkeudelle pohjasta. Kuhunkin laatikkoon istutin kaksi tomaattia. Laatikoiden koko olisi voinut olla isompi, mutta toisaalta niiden liikuteltavuus tarvittaessa on huomattavasti helpompaa.

Kurkku Beth Alpiha

Tomaatit siirsin kasvariin jo ennen onnettomuuttani. Sen sijaan kurkut Ukkokulta istutti niille varaamiini Trofast-laatikoihin ja siirsi kellarista kasvariin ollessani sairaalassa. Tämä toukokuu on ollut siinä mielessä uskomattoman lämmin, että öisinkin on selvinnyt muutamia ensimmäisiä kertoja lukuunottamatta ilman lämmitystä. Toki viritin kasvariin harsoista teltat, mutta niitäkään ei montaa kertaa ole tarvittu. Kasvarissa on minimi/maximi-mittari, josta voin seurata myös yölämpötiloja. Ulkona on matallimmillaan ollut noin +3 astetta, mutta hatarassa kennokasvarissani aina vähintään +9 astetta, ilman lämmitystä.

Talvivalkosiputlitkin ovat jo reippaassa kasvussa. Hyvin ovat pärjänneet jo useamman vuoden kasvimaalaatikossa. Viime syksynä luovutin Ukkokullan talvivalkosipuleille yhden laatikon, jonka korkeus koostuu kahdesta päällekkäin laitetusta lavakauluksesta. Syvyyttä siis riittää reilusti ja alla on vielä aiempina vuosina kasvimaana toiminut multatila.

Viikolla saimme vihdoin myös kylvettyä muihin kasvimaalaatikoihin hyötykasveja ja ilman muuta kukkia. Yhdessä laatikossa oli runsaasti pikkuruisia kurkkuyrtin taimia, joiden nyhtämisessä kului tovi. En siis jatkossa aio enää milloinkaan istuttaa kurkkuyrttiä paikkaan, jossa en halua sen myöhemminkään asustavan. Luultavasti jokunen kurkkuyrtti huolellisesta perkaamisesta huolimatta ilmestyy porkkanoiden ja salaattien väliin, vaan ehkäpä saan ne ajoissa pois nyppäistyä.

Laatikoiden päälle viritin sähköputkien avulla kaksinkertaiset harsot. Aiemmilta vuosilta olen oppinut, että harsot pitävät paremmin lämmön laatikoissa ja estävät myös tuholaisten joukkoesiintymiä sekä ilman kautta ilmaantuvien rikkaruohojen valtausyrityksiä. 

Aidan takana näkyy taustalla olevat kiviröykkiöt, joita arkisin kipataan tietyömaalta puistoalueelle väliaikaissäilytykseen. Meillä ei nykyisin tarvita laisinkaan herätyskelloa, sillä talo tärähtää rytmikkäästi heti ensimmäisen kuorman myötä viimeistään aamuseitsemältä. Noista valtavista kivilohkareista saisi komean kivimuurin ja ties mitä koristeellisia rakennelmia, mutta mieluummin kuulemma rahtaavat murikat pois.

Jotta kylvötyöt eivät liikaa rasittaisi, pidin välillä taukoja ihmetellen ympäristöä ja pohtien, miten etenen kulloisessakin projektissa. Sattumoisin kurkkasin kasvarin tuuletusikkunasta ja löysin uudenlaisen perspektiivin.

Yhtenä iltana sain myös kastelusysteemin viritettyä kasvarin tomaateille ja kurkuille, mutta viime vuotiseen tapaan sen säätämisessä taitaa taas mennä tovi jos toinenkin.

Poutapilvi - Euphorbia hypericifolia

Yhtenä päivänä haimme myös kesäkukkia terassin kukkalaatikoihin. Minulla oli jälleen kerran mielestäni pätevä istutussuunnitelma, mutta totuttuun tapaan hullaannuin puutarhalla ja lipsuin suunnitelmastani. Tällä kertaa tosin siten, että ostin kukkia vähemmän, mitä piti. En jaksa jatkuvasti kinua Ukkokultaa kuskiksi, joten istutin esikasvatuksessa olleita freesioita ja muita kasveja osaan kukkalaatikoista. 

Sirosta poutapilvestä olen aina pitänyt. Enpä tosin tiennyt, että se on sukua joulutähdelle ja kuuluu tyräkkikasveihin. Kukat ovat valkoisiksi värittyneitä ylälehtiä.

Pariin pergolan reunalla olevaan laatikkoon istutin pelaguistani ottamia pistokkaita. Laatikot ovat sateelta suojassa, mutta kuitenkin koko päivän aika paahteisessa paikassa. Pistokkaat ovat hyvässä kasvussa ja osa jo pukkaa nuppujakin. 

Laatikoiden kiinnityssysteemit ovat helpot ja säädettävät, mutta eivät kaikkein kauneimmat. Tämäkin asia olisi pitänyt miettiä tarkemmin pergolaa rakentaessa, mutta asiaa voi toki kehittää ja parannella myöhemminkin. Nyt katsoin tärkeimmäksi saada kukat näytille ja eiköhän pelaguut kasvaessaan ja kukoistaessaan vedä huomion pois kiinnitysruuveista.

Erityisen ihastunut olen ollut mukuloista kasvattamiini oxaliksiin eli käenkaaleihin tai onnenapiloihin. Tällä kasvilla on monta lempinimeä. Kukka on aika pieni ja viehättävä, mutta upeinta näissä kasveissa on minusta lehdet. Samaisessa kasvissa vieläpä kahdenlaista kuviota.

Lääkäri kirjoitti minulle sairaslomaa myös vanhempieni omaishoidosta. Se on tarpeellista monestakin syystä, eikä yksistään siksi, etten julkisilla liikennevälineillä yksinkertaisesti pääse riittävän nopeasti ja kätevästi vanhuksia auttamaan. Nyt on kuitenkin osoittautunut, etteivät vanhukset pärjää ilman kunnon turvaverkostoa. Niinpä täytyy heti maanantaina ryhtyä painostamaan kotihoitoa ottamaan vanhukset uudelleen palvelunsa piiriin, vaikka he puoli vuotta sitten heivasivat vanhempani omilleen. Vähintäänkin lääkityksen kanssa on ongelmia suorastaan pelottavassa määrin.

Toivotan kaikille oikein mukavaa toukokuun viimeistä viikkoa. 

Olen käynyt jo ahkerasti lukemassa blogejanne,mutta tabletti jumittaa jostain syystä niin tehokkaasti, että kommentointi on edelleen lapsipuolen asemassa.
 

Nuutinpäivä - tähän päättyy joulukausi

Nuutinpäivä on kansanomaisesti tärkeä merkkipäivä, johon jouluajan on katsottu päättyvän, kuten osoittaa sananparsi: ”Hyvä Tuomas joulun tuopi, paha Nuutti pois sen viepi.”

Meidän huushollissa joulu lähti osittain jo ennen loppiaista ja loppiaisena sitten loputkin. Kun lähipiiristä puuttuu ne pienet lapset, ei joulukaan tunnu samalta, eikä sitä sitten jaksa loputtomiin koristeina ympärillään katsella. Viime päivinä aurinko on paistanut upeasti ja avannut mielentietä kohti kevättä.

  
Kävimme veljenvaimon kanssa normiristeilyllä Tukholmassa. Kamera oli mukana, mutta räpsyjä tuli kovin vähän. Tukholmassa keskityimme katselemiseen ja kiertelyyn. Kostealla merituulella ryyditetty pikkupakkanen sai näpit ja posket jäätymään ja niitä kävimme lämmittelemässä kuninkaanlinnan aarrekammiossa. Jalokivillä ja kullalla koristellut kruunut ja miekat on nyt nähty, joskin 160 kruunun sisäänpääsy katsottavan määrään suhteutettuna  tuntui aika korkealta. Eikä museon läheisyydestä löytynyt ainuttakaan vessaa. Oli pakko kipittää vanhan kaupunkin Järntorgetin reunalla sijaitsevaan kahvilaan nauttimaan suussa sulavaa belgialaisesta suklaasta valmistettua moussekakkua kera kahvin.

Laivassa söimme ja herkuttelimme pitkän kaavan mukaan mennen tullen. Höpötimme ja juttelimme sydämen kyllyydestä, kun kerrankin oli tilaisuus ilman ylimääräisiä häiriötekijöitä ja ajanpuutetta. Muistelimme kesällä menehtynyttä veljeäni, matkakumppanini aviomiestä. Välillä kyyneleet silmissä, välillä yhteisiä kommelluksia nauraen. Nukkuminen jäi vähiin, sillä alkuun vähän laimealta vaikuttaneen trubaduurin repertuaaria ei vaan malttanut jättää kesken. Karaokessakin oli varsinaisia laulun ja esiintymisen mestareita. Poissa kaikki humalainen hoilaus ja turha toikkarointi. 

Hytti tosin oli osunut paikkaan, jossa metelistä päätellen konehuone tuntui olevan ihan seinän takana ja ilmastoinnin hurinaan ei vaikuttanut minkäänlainen säätö ja nappulan vääntö. Laivan saapuessa menomatkalla aamuyöstä Maarianhaminaan, kuvittelin marsilaisten laskeutuvan hyttiin, kun laiva kolahti laituriin ja sataman valtaisat spotit räpsäyttivät hytin oranssiseen paloon. Ehkä on sittenkin parempi valita seuraavalla kerralla ikkunaton hytti.

Arkeen palaaminen on jo aloitettu ja ensi viikolla jysähdetään sinne kokonaan. Parin yön reissu muille maille virkistää kummasti, mutta kummasti sinä aikana ehtii kotonurkillakin asiat mennä solmuun. Torstaina vanhempien omaishoitohommat lähtivät loman jälkeen vauhdilla käyntiin, kun samana päivänä piti viedä isä silmäklinikalle, tilata äidille lääkäri ja hoitaa heidän keittiönsä lavuaarin tukkeuma soittamalla paikalle putkimies. Kaiken muun pienen säätämisen lisäksi. Kokopäivähommaa, uskokaa pois. 

Pelkästään huoltoyhtiöön soittaminen on omanlaisensa manööveri, jossa pitää keskittyä kuuntelemaan erilaisia vaihtoehtoja ja niiden perustella painella numeroita, ruutuja ja tähtiä - ja kuunnella odotusmusiikkia. Kun viimein saa jonkun ihka oikean ihmisen langanpäähän, onkin suorastaan tyrmistynyt siitä, että joku keskustelee vastavuoroisesti kanssani. 

Monet arkipäiväiset ja kriittisetkin palvelut on siirretty nettiin. Jollei ole nettiä tai et osaa sitä käyttää, oletkin pulassa. Silloin, kun putket on tukossa ja vesi tulvii lattialle, haluaisi kyllä mieluummin jutella tietokoneruudun sijasta elävän huoltomiehen kanssa. Netin kautta asioiden hoitaminen on meille nuoremmille helppoa ja yhä nuoremmille itsestäänselvyys.  Keskuudessamme on yhä paljon ihmisiä, joilla ei syystä tai toisesta ole nettiä, eikä taitoa sitä käyttää. Kaikilla ei älypuhelintakaan. Siksi toivoisi netin rinnalla pidettävän myös mahdollisuuden saada palveluita ja apua puhelimitse. Ja mieluummin soittamalla ihminen ihmiselle, kuin lukuisia nappuloita painamalla ja robotin kanssa puhumalla.

Blogien kommentointi on tällä viikolla takkuillut melkoisesti. Niin omaan blogiin saapuneiden kommenttien vastaaminen kuin toisten blogeihin kommentoiminenkin kyllä onnistuu, mutta hitaasti, hyvin hitaasti. Siksi olenkin etupäässä lukenut teidän blogejanne ja jättänyt kommentoimisen siihen, kun se taas onnistuu ilman pitkiä tuumaustaukoja.

Oikein mukavaa viikonloppua ja Nuutinpäivää kaikille!

Aurinko ja lämpö sai vipinää kinttuihin

Pioni, mutta mikä?

Vapun jälkeinen viikko on ollut kiireistä. Kaiken mahdollisen ajan olen viettänyt pihamaalla, eikä sekään ole riittänyt. Kuvaamisetkin ovat jääneet muutamaksi pikaräpsyksi. Pihan olen sentään kiertänyt vähintään kerran päivässä ja ihmetellyt kaikkea mullasta nousevaa. 

Käykö teille muille niin, ettette muista edelliskesän istutuksia. Minä ainakin joudun näin keväällä miettimään, mitä ihmettä tuostakin nousee, vaikka mukamas pidän niin hyvää kirjaa kaikista istutuksistani.

Varjolilja

Alapihalle tulevan metalliverkkoaidan pystytys siirtyy ainakin viikolla, sillä emme saaneet kaikkia tarvittavia osia. Suursäkki multaa on tilauksessa ja samassa kuormassa myös koivuklapeja. Edellisvuoden multatilauksesta on vielä vähän jäljellä, mutta alkuviikosta säkin keskiosa oli edelleen jäässä. Suursäkeissä tilaan yleensä puutarhamultaa, joka käy vähän kaikkeen. Yleismultaan sekoitettavaksi tai kokonaan sitä korvaamaan rahtaan muutaman kerran kesässä auton takapaksissa säkkimultaa. Nytkin sitä pitäisi hakea, mutta aikataulu paukkuu sen verran, että jäänee ensi viikkoon.

Pioni Coral Charm

Alapihalle tulevan aidan tieltä kaivoin ylös 60 kuusentainta ja siirsin ne talon päätyyn. Alkuun kuvittelin, että kuuset voisivat jäädä metalliaidan oheen, mutta sehän oli ihan järjetön idea. Kasvaessaan kuuset olisivat mahdollisesti kaataneet aidan ja toisaalta aidan lomasta kuusia olisi myöhemmin vaikea kaivaa pois. Talon päätyyn olin ajatellut istuttaa tuijia aidaksi, koska ne kasvavat nopeasti tuoden näkösuojaa ja varjoa. Kuuset ovat hitaampia, mutta ehkä siedän paljautta talon päädyssä sen aikaa, kun kuuset saavat vähän enemmän mittaa. Kesän myötä alueelle nousee sentään töyhtöangervoa, joka tuo viherrystä paljaaseen ympäristöön.

Kuolanpioni - Paeonia anomala

Lehtikomposteista sain kolme vihdoin käännettyä ja siirrettyä alapihan laitaan. Neljäs oli alaosasta vielä jäässä, mutta sain kammettua lautakehikon sen ympäriltä pois ja pian voin varmaan kärrätä hyvin maatuneen ja vihdoin sulaneen kasan pensaiden alustoille. Niin alapihan kuin yläpihankin olen haravoinut varmaan kolmeen kertaan, mutta joka ikinen pienikin tuulenpuuska pyörittää hakkuualueelta lehtiä meidän pihaan. Enää en jaksa niistä piitata. Isompia oksia nappaan ohimennessäni pois kulkuväyliltä.

Kotilot ovat heränneet. Ensimmäinen mateli käytävällä vastaan eilen aamulla, kun olin lähdössä. Niin kiire ei koskaan ole, ettenkö kaikkein röyhkeimmät kotilot ehdi etikkaan hukuttaa. Onneksi olin jo sijoittanut muutaman etikalla höystetyn pesuainepurkin talon nurkille. Eipä tule houkutusta nakata kotiloita kauemmas. Sieltähän ne vyöryvät joukolla takaisin ja siinä matkalla napostelevat minun kasvejani.

Omenapuut luovat hauskoja varjoja

Ukkokulta on pessyt tiilikatolta pois sammalta ja talven aikana sinne kertynyttä roskaa. Tänään on menossa kolmas pesupäivä ja varmasti vielä riittää hommaa yhdeksi päiväksi. Pikkaisen tuli viivästystä, kun painepesuri hajosi ja sitä piti lähteä kaupasta ostamaan.

Mikään homma ei mene näköjään kerralla putkeen, vaan katon pesemisestä aiheutuu runsaasti lisätyötä. Katolta vesipesun mukana tuleva sammalmössö pitää haravoida ja kuskata pois käytäviltä. Ikkunat ovat nyt aivan täynnä likaisia vesiroiskeita ja valumia. Terassi pitää pestä. Samoin pergolan valokate, jonne myös roiskuu sammaleista kuravettä. Eilen meinasin viedä pyykkiä ulos kuivumaan, vaan enpä vienytkään. Ensin piti pestä pyykkiteline, kuten myös mattoteline. 

Omenapuun silmut pullistelevat. Tässä Huvitus.

Keskiviikkona kiikutin autotallista muovisiin purkkeihin istuttamani daaliat, japanin ihmekukat, lukinliljat ja tuoksumiekkaliljat kasvihuoneeseen. Kasvarissa on lämpöä päivisin +35 astetta, joten hyvin siellä tarkenevat. Automaattisesti avautuvan ikkunan lisäksi olen pitänyt ovea auki. Suurin osa mahtui kahteen metallihyllykköön, joiden ympäri kiedoin harsoa. Harsot avaan aamuisin, etteivät kasvit läkähdy. No, aika harvassa purkissa vielä mitään mullan pinnalla näkyy. 
 

Jouluruusu - Helleborus 'Double Ellen'

 
Tekemistä on normikevättä enemmän. Kylmyyden vuoksi moni asia tuli siirrettyä ja moni asia oli pakkokin siirtää lämpimämpien kelien päiville. Ympäröivän metsikön muuttuminen avohakkuualueeksi on lisännyt työlistaan aidanrakentamisesta ja monia muita käytännön tehtäviä. 

Huomaan jo tottuvani uuteen maisemaan, vaikka pihalla työskennellessä onkin aika alaston olo. Ennen näkyvyys meidän pihalle on ollut hyvin rajallista, mutta nyt ollaan kaiken aikaa kuin tarjottimella. Tuntuu oudolta. Sen sijaan valosta, joka ympäröi meitä aamusta iltaan, nautin ja iloitsen suunnattomasti. Usein sisälläkin saatan pitkään katsella olohuoneen ikkunoista näkyvää horisonttia ja taivaalla lipuvia pilviä. Ennen taivaan nähdäkseen piti kurkotella ylös tai tihrustella kapeaa näkymää työhuoneen ikkunasta.

Niin mukava, kuin pihalla olisikin viettää vaikka kaiket päivät, ei se ole mahdollista. Arjen pyörittäminen vaatii oman osansa ja lepoakin ihminen vaatii. Keskiviikkoiltana huomasin, että olisi ehkä aika lopettaa päivän hommat, kun vähän jo väsähtäneenä pudotin yhden tuoksumiekkaliljapurkin kasvarin hyllyltä päähäni. Multa rapisi hiuksiin ja paidan sisään ja sipulit lentelivät pitkin kasvaria. Nauratti, mutta samalla myös hiukan potutti. Lisähommaa tuli, kun piti sipulit istuttaa uudelleen ja siivota mullat kasvarin lattialta.

Kädet on sentään tullut pestyä todella hyvin, sillä tiskikone hajosi ja astianpesu on nyt hoidettava manuaalisesti. Ei vaan ole ollut aikaa lähteä tiskikoneostoksille. Omaishoitokin on jälleen varsin aktiivisessa vaiheessa, sillä ohjelmassa on isän glaukoomahoitoa silmäklinikalla ja isän muistipoliklinikkakäynti, puheluja kotihoitoon ja äidin kaihileikkauksen alullepanoa. Pitäisi myös selvittää, mistä vanhemmille siivousapua. Ja sen miettimistä, miten idean ulkopuolisesta siivousavusta saa myytyä vanhoille ihmisille, jotka ovat aina tottuneet tekemään kaiken itse. Ja jotka ensimmäiseksi olettavat, että kyllähän ne lapset tarvittaessa siivoavat. Käytännössä siis minä. Mutta, kun en millään kaikkien muiden töiden päälle enää ehtisi ja jaksaisi.

Aurinkoa ja lämpöä on luvassa vielä huomiseksi. Sitten näyttäisi olevan muutama viileämpi päivä. Kylmyys ei tietenkään tunnu mukavalta, mutta voihan sen ottaa pienen lepopaussin ja suunnittelutauon kannalta. Huomenna menen Kotipuutarhalehden "Kasvata syötävää laatikoissa" -kurssille. Tekemistä riittää välillä vähän liiaksikin, mutta on tämä kevät aivan mahtavaa aikaa. Otan kyllä siitä ilon irti ihan täysillä.

Oikein mukavaa viikonloppua kaikille ihanille puutarhaihmisille ja ihmisille ylipäätään!
 
 

Terapeuttista voimailua

Syysmyrkkylilja - Colchicum autumnale

Voi vietävä, miten ihmisen pitääkin keksiä itselleen hommia, vaikka ei mikään pakko olisi. Kun joku idea päähän pälkähtää, ei se sieltä pois lähde millään muulla keinolla, kuin tekemällä tai omaan mahdottomuuteensa sulamalla. Jokin aika sitten pähkäilin täälläkin, miten sitä kannattaa tehdä syksyllä kaikki mahdolliset hommat pois alta, jotta keväällä pääsee aloittamaan niinsanotusti tyhjältä pöydältä. Pähkäily jatkui oman nupin sisässä ja kanavoitui lopulta konkreettisiin toimiin. 

Pitkään olin katsellut tyytymättömänä Kriikunapolkua ja sen hiekoitusta valloittaneita rikkaruohoja. Etenkin akileija oli siementänyt lilliputtitaimiaan yhden sakaran polusta täyteen. Voihan niitä kitkeä, mutta loputtomalta se tuntui. Ja kun kerran tekee jonkun asian huonosti, sitä saa sitten paikkailla jälkikäteen loputtomiin.

Vuosi sitten Kriikunapolkua laajentaessani minulla ei ollut kotona mitään maanrakennuskangasta. Niinpä laitoin kivituhkan alle paksun kerroksen sanomalehteä. Sanomalehti toimii hyvin kukkapenkkien katteena, mutta ei kulkuväylillä. Se maatuu näköjään aika nopeasti ja sen läpi puskee vahvemmatkin kasvit. Sen nyt huomasin ihan käytännössä poistaessani rapskulaattoja ja vanhaa kivituhkaa, jota sitäkin oli aivan liian ohut kerros.

Lisäksi istutusalueet on syytä jollain systeemillä rajata hiekoituksesta, sillä multa ja mahdolliset katteet valuvat vähitellen hiekalle.

Poistin siis kivet, laatat, vanhan kivituhkan ja sen alla olevat sanomalehdet sekä tietenkin rikkaruohot ja mahdolliset juuret. Laitoin pohjalle kunnon juuriestekankaan ja rajasin istutusalueet käytävistä muovisella nurmireunanauhalla (tiedän, ei niin kaunista, mutta edullista ja helppo asentaa). Sitten odotin muutaman päivän, että tilaamani kivituhkalähetys saapuu.

Kivituhkan saavuttua olikin vuorossa lapioimista, kärräämistä ja taas lapioimista. Tilasin kivituhkan suursäkissä, joka pudotettiin autokuormasta yläpihalle. Säkistä kivituhka oli siirrettävä kottikärryyn, joka taasen oli kärrättävä alapihalle. Kuormaa ei voinut oikopäätä kipata käytävälle, sillä osa hiekasta olisi silloin mennyt istutusalueiden puolelle. Vaikka käytävä kuvassa näyttääkin aika leveältä, todellisuudessa sen leveys on alle metrin. 

Saatuani käytäville sopivan paksuisen kerroksen kivituhkaa, istutin vielä betonista tekemäni rapsku- ja ympyrälaatat takaisin. Luultavasti joudun kivituhkaa vielä lisäämään, sillä vaikka se tiivistyy heti alkuun ihan hyvin, torstaipäivän sade on varmasti painanut sitä lisää.

Saadakseni reunanauhan pysymään kunnolla pystyssä ja suorassa, tuin sitä paikoin molemmilta puolilta pienillä kivillä. Viimeistelin istutusalueet tuoreella mullalla, joka myös peitti tukemiseen käytetyt kivet. Kuvassa oikealla näkyvien havujen alustat suojasin katekankaalla, sillä en halua niitä peittämään mittavia akileijakasvustoja. Tarkoitus on peittää kankaan päällä oleva multa myöhemmin hakkeella.

Kivituhka näyttää kuvissa hyvin vaalealta, mutta todellisuudessa se on tumman harmaata ja väri tummenee pahimman kivipölyn sen pinnasta sekoittuessa. 

Pallokrysanteemi

Vaikka välillä manaankin itse itselleni järjestämiä ylimääräisiä hommia, ovat ne kuitenkin varsinaista hermolepoa ja terapiaa tämän hetken omaishoitohommien lomassa. Isän muisti on heikentynyt kuluneen vuoden aikana melkoisesti ja parin viime päivän aikana olen etsinyt hänen hukkaamiaan laskuja ja maksanut kadotetuista laskuista seuranneita muistutusmaksuja. 

Onneksi sain isän keväällä myöntymään verkkopankin avaamiseen, joten nyt valtaosa laskuista on muutettu e-laskuiksi ja voimme setviä maksettuja ja maksamattomia laskuja yhdessä hänen kanssaan kotona sen sijaan, että matkaisimme pankkiin. Jonne sinnekin on varattava aika, jos asia on vähänkin monimutkaisempi. Varmasti olisi korkea aika miettiä raha-asioiden virallistakin siirtämistä jonkun muun hoidettavaksi, mutta miten sen esittää isälle, joka on koko elämänsä vastannut omien asioidensa lisäksi myös monien muiden ihmisten asioiden hoitamisesta. 

Sain myös vihdoin kotihoidon lääkäriltä isälle lähetteen muistiklinikalle. Aikamoisen vääntämisen tulos sekin, keväällä ei kuulemma kriteerit vielä täyttyneet. Isä myöntää itsekin, että hänellä on ongelmia muistinsa kanssa. Me läheiset näemme ja koemme sen konkreettisesti. 

Pelkät muistiongelmat voisi laittaa vanhuuden piikkiin, mutta kun isän käytös on selvästi muuttunut. Hänestä on tullut riitainen ja sotkuinen. Niin peseytymisestä kuin vaatteiden vaihdostakin syntyy joka kerran riita. Hän pudottaa ruokaa rinnuksille, tahraa hihansa kastikkeeseen ja sotkee myös ympäristönsä syödessään. Mies, joka on aiemmin ollut äärimmäisen siisti ja pukeutumisestaan tarkka ihminen, kulkisi vaikka koko kuukauden samassa paidassa ja sukissa.

Isä väittää voittaneensa lotossa, mutta rahat on hänen mukaansa häneltä huijattu. Joka kerran vanhempieni luo mennessäni, käymme saman lottoasian läpi. Ei hän sitä seuraavalla kerralla muista ja aloittaa jälleen alusta. Monessa muussakin asiassa hänestä on tullut hyvin epäluuloinen ja etenkin raha-asioissa häntä aina huijataan. Lääkkeiden ottaminen on oma lukunsa. Isän mielestä ne on aina jaettu väärin ja hän järjestelee lääkkeitään ja ottaa niitä oman päänsä mukaan. Aika usein jättää ottamatta kokonaan.

On siis aivan ihana kotona vaihtaa pihavaatteet päälle ja purkaa turhautumisensa lapion ja kottikärryjen kanssa voimailuun ja kukkien nyppimiseen. Sinne ne huolet ja murheet uppoavat puutarhan multaan ja taas jaksaa soittaa äidille kuullakseen uusista ongelmista ja valmistautuakseen niiden kukistamiseen. Elämä on nyt tällaista, mutta ei sen sureminen mitään auta. Mennään hetki kerrallansa eteenpäin.

Lämmin kiitos ihanasta Elsa Beskowin kuvin koristellusta mukista, jonka sain Parasta aikaa -blogin arvonnassa. Näitä mukeja olenkin katsellut Tukholmassa käydessäni ja muistelen niitä nyt myytävän Suomessa myös Hemtexin myymälöissä. Ehkä hankin tälle parin jollain toisella kukalla koristettuna, vaikka pidän kyllä todella paljon juuri tästä kuviosta.

Kiitos myös valosarjasta Kukkia ja koukeroita -blogin Tuulikille. Arvontaa en voittanut, mutta Tuulikin kanojen, Allin ja Nupun puhekuplakeskustelun sanoitus miellytti Tuulikkia. Aika hauskoja vuorosanoja olivat monet muutkin keksineet. Valosarja odottaa pöydällä, kunhan kerkiän näihin kodin sisäpuolisiin asioihin paneutua.

Jääkukkia

Jääkukkia ikkunaruudussa

Hiukan muita juttuja olin ajatellut tänään ja tällä viikolla tehdä, mutta äiti pitää käyttää lääkärissä ja mitä muuta siitä taas seuraakaan. Tykkään suunnitelmallisuudesta ja siitä, että tiedän menoni ja tekemiseni sopivasti etukäteen. Siksi tämä omaishoitoon liittyvä ennakoimattomuus rassaa minua melkoisesti. Silti en voisi kuvitellakaan jättäväni vanhempani oman onnensa nojaan. Näillä reunaehdoilla mennään, kunnes tulee jokin toisenlainen aika.

Onko muuten olemassa muita kukkia kuin hyasintti, jonka tuoksun voi aistia kuvasta? Näiden hyasinttituoksujen siivittämänä lähden tästä omaishoitohommiin ja toivotan kaikille valoisaa ja kevääntoiveista alkuviikkoa!
 

Yökyöpeli erämaalammen rannalla

Trallallaa, täällä taas yökyöpeli roikkuu langoilla. Nukkumatti on ilmeisesti kokonaan unohtanut meidän osoitteemme ja nakkaa unihiekat ihan muihin talouksiin. Tai on Ukkokulta onnistunut jotenkin oman annoksensa saamaan, joten ilmeisesti Nukkumatin unihiekka-annokset ovat näin vuoden lähestyessä loppuaan varsin minimissä ja niiden osuminen kohdalleen on sattumaa.

Järkevämmän unirytmin löytämisen helpottamiseksi ja unettomuuden torjumiseksi teimme päivällä pitkän lenkin erämaalammelle. Nyt on metsässäkin helppo kävellä, kun lumesta ei ole tietoakaan. Valkoisuus tulee lähinnä pakkasen aiheuttamasta kuurasta. Siellä täällä on ohuen ohut kerros rakeita, joita muutama ilta sitten maahan satoi.

Lammen jäähän oli ilmeisesti tuuli muodostanut hauskoja kuvioita. Rannoilla kasvavat heinätuppaat makasivat uneliaina kuin hiuspehkonsa levittäneet Elovena-neitoset.

Ranskalaiset letit ovat jääneet tekemättä ennen näiden elovenapeikkojen talviunia.

Tässä on kyllä ilmiselvästi pari ukkopeikkoa talviunilla. Hiuspehkot vain näkyvät.

Aurinko paistoi niin matalalla, että siitä riitti valoa kunnolla vain lammen toiselle puolelle. Eikä lampi todellakaan ole kovin suuri. 

Ensikatsomalla näyttäisi, kuin lammessa vesi lainehtisi. Jäässä on. Emme kuitenkaan kipaisseet kokeilemaan, kuinka jäässä. Olisi tullut liian hyinen kotimatka.

Kuka lie joskus rakentanut lautan ja sitonut sen jonkun souturetken päätteeksi rannan mäntyyn. Siihen se on jäänyt ja alkanut kasvaa puuta ja heinää. Eipä aikaakaan, kun luonto tässäkin tapauksessa ottaa omansa ja ihmisen kädenjälki katoaa.

Lampea ympäröivä metsä on täynnä olevia ja tulevia keloja. Joitakin sellaisia tuuli on tyrkännyt veteen, jossa ne jatkavat keloista oloaan.

Lammen tummassa vedessä ei suinkaan hait uiskentele, vaan myrsky on saattanut lennättää kappaleen puun kuorta rantaveteen, johon se on sitten jäätynyt.

Pakkanen on vanginnut lumpeenlehden jään sisään ja vieläpä hieman kuvioinut jäätä lehden ympärillä.

Aivan rannalla kasvavista puista on siellä täällä ravissut lunta lammen jäälle.

Lampea kiertää polku, jonka pinnassa kiemurtelevia puunjuuria jaksan joka kerran ihailla. Tällä kertaa kuvaamiseen oli vähän aikaa, koska Ukkokulta meni aina kymmeniä metrejä edelläni ja jouduin vähän väliä kuromaan välimatkaa lyhyemmäksi. Mitenkähän saisin Ukkokullan innostumaan kuvaamisesta? Olisi intressit sitten enemmän toistensa kaltaiset.

Sopu sijaa antaa. Mene sinä tuonne, minä menen tänne. Jollei mahduta rinnakkain, mennään sitten yltä tai päältä.

Sulaan aikaan joka paikassa ei pääse aivan lammen rantaan, sillä tällainen peikkohiusten keskittymä saattaa olla petollista ja yhtäkkiä huomaat pulahtavasi vetiseen hetteikköön. Nyt pakkanen oli kovettanut pinnan, mutta tässä kohdassa en silti arvannut käydä kokeilemassa sen kantavuutta.

Maanomistaja on pitänyt lampeen laskevia ja sieltä pois johtavia ojia kunnossa. Miltei jokaisen ojan yli on rakennettu pieni silta. Paikoitellen kyllä kaipaavat jo kunnostusta. Ohueen lumikerrokseen jääneet jäljet paljastavat, että kävijöitä lammella on muitakin. Yleensä emme näe ketään, mutta tänään vastarannalla kulki ihminen koiransa kanssa. Sillan yli on selvästi ajettu myös polkupyörällä tai mopolla. Sääli, jos tuonne erämaaparatiisiin mopopojat eksyvät hurjastelemaan.

Kello lähentelee kolmea ja aamulla on aikainen nousu. Pitää viedä äiti lääkäriin. Hänellä on polvi ollut useamman päivän kipeänä. Ei kertonut minulle, etten huolestuisi. No, heti huolestuin, kun hän viimein kertoi. Ja tuplasti enemmän, kun nyt syyttelen itseäni siitä, että jätin kahtena päivänä soittamatta. Tuudittauduin siihen, että kyllä vanhemmat soittavat, jos tarvitsevat apua. Eivät soita. Eivät halua huolestuttaa. Olisi ollut helpompi saada apua ja hoitoa jalkaan, jos ongelmaa olisi alettu purkaa heti maanantaiaamuna. No, nyt tehdään se, mikä voidaan. Ei vanhoja ihmisiä näköjään voi enää uusille tavoille opettaa. Itseni suhteen sentään luulisi olevan vielä mahdollisuuksia, joten jatkossa taas yritän soitella ahkerammin pysyäkseni perillä vanhempieni asioista. Taas tuli opittua, että minkä taakseen jättää, sen edestään löytää. 

Herätyskellon soidessa taidan olla yhtä uppeluksissa, kuin tämä ruohomätäs. Siispä lähden nyt tavoittelemaan Nukkumatin maisemia.