Niin on hoppua pihamaalla

Elämä on siirtynyt niin totaalisesti pihamaalle, ettei pahemmin ehdi blogia päivittää. Kourassa kulkee lapio, talikko tahi jokin muu puutarhatyökalu, joten kamera ei enää joukkoon mahdu ja iltasella töiden päätyttyä tuppaa takamus painumaan istuma-asentoon johonkin pehmoiseen ja lämpöiseen kohtaan sisälle, ei enää millään jaksa lähteä kuvaamaan päivän aikaansaannoksia tai luonnon ihmeitä. 

Täällä etelässä on ollut hienoja aurinkopäiviä ja tänään vielä erityisen lämmintä. Vaikka vielä onkin virallisesti kevät, tätä ihanaa päivää voi huoletta sanoa kunnon kesäpäiväksi. Ihan hirveästi tekisi mieli mennä kauppaan hakemaan kesäkukkia ja istuttaa niitä ruukkuihin ja laatikoihin, mutta pieni järjen ääni kuiskuttelee korvan takana, että "älähän kiirehdi, vielä voi olla liian aikaista". Tämä lämpö ja heleä auringonpaiste erehdyttää kuvittelemaan, että oltaisiin pidemmällä kuin ollaankaan. Kunpa meillä olisikin toukokuu aina tällainen kuin nyt on ollut. Pitenisi kesä kuukaudella.

Eilen päätin, että jos tänään tosiaan tulisi luvattu aurinkoinen ja lämmin päivä, öljyäisin terassit ja niin tein. En laisinkaan tykkää siitä hommasta ja usein olen siirtänyt tehtävää niin pitkälle, että esimerkiksi koivut ja muut lehtipuut kukkivat. Vaikka puuöljy kuivuukin kohtuullisen nopeasti, on tylsää katsella, miten suuren urakan palkkana on siitepölyn täplittämä puupinta. Nostin sisäänkäynnin ja yläterassin irtonaiset puualustat pystyyn aurinkoiseen paikkaan, jolloin niiden öljyäminen kävi nopeasti ja kuivuminen vielä nopeammin. Jaksoin myös pyyhkiä ylimääräiset öljyt rätillä pois puupinnalta, mikä edisti kuivumista. Ja kun oikein pääsin vauhtiin, sain öljyttyä myös puupatiot, joten se urakka on tältä vuodelta hoidettu.

Myös kauan kaipaamani multalähetys saapui iltapäiväkahvin aikaan. Tilasin kaksi 1000 kilon säkkiä multaa ja yhden säkillisen kivituhkaa. Aika tyyristähän tuo on, mutta laskin sen tulevan kuitenkin halvemmaksi kuin yhtenään ajaa naapurikylän puutarhamyymälään hakemaan auton takakontillisen pieniä multasäkkejä. Aiemmin olen tilannut niitä "vihreitä" suursäkkejä, mutta tänä vuonna vaihdoin firmaa. Säkit tässä firmassa ovat vähän suurempia ja mullan kilohinnaksi tulee kuitenkin vähän vähemmän. Edullisinta olisi varmaan tilata autokuormallinen multaa, mutta mihin ihmeeseen sen valmiissa pihassa kippaisi? Mullan uupuminen onkin rajoittanut pihatöitä, mutta nyt taas pääsee kärräämään ja kaivelemaan.

Kaiken kauneuden keskellä pitää aina olla joku harmittava juttu ja tässä tapauksessa se on viheliäinen vuohenputki. Monta vuotta meni, ettei meidän pihalla juurikaan tarvinnut tällaisen inhottavuuden kanssa taistella, mutta nyt sitä on alkanut esiintyä vähän siellä sun täällä. Kasvi tunkee lonkeronsa pitkälle ja siitä näyttää olevan äärimmäisen vaikea päästä eroon. Ei auta napsaista tuota maanpäällistä vihreää osaa vaan täytyy kaivaa varovasti multaa sen juurelta ja yrittää saada punertavasta möykystä kiinni, jolloin saattaa onnistua vetämään juurta pidemmänkin matkan pois. Vaan ei aikaakaan, kun taas jostain nostaa päätään toinen samanmoinen ja niinpä tämä taistelu näyttää tulleen jäädäkseen.

Hiukan olin jo huolestunut, missä kaikki varjoliljani luuraavat. Ei hätää, niitä on alkanut nousta jopa aivan odottamattomista paikoista kuten tässä jalopähkämöiden keskeltä. Enpä ole aiemmin tullut ajatelleeksi, että jalopähkämöiden lomaan kannattaisi istuttaa aikaisia kevätkukkijoita, esimerkiksi juuri sipulikukkia, koska pähkämö näyttää olevan aika hidaskasvuinen näin keväällä. Myöhemmin se kuitenkin kasvaa sen verran, että peittäisi mainiosti lakastuvat sipulikukkien lehdet. Täytyypä laittaa tämä tieto tuonne korvan taakse.

Kielot kasvavat hurjaa vauhtia ja näinpä joissakin tänään jo nuppuvanoja. Tarkoitus on kyllä vähitellen istuttaa tähänkin paikkaan muitakin kasveja, sillä loppukesästä kielot eivät enää ole välttämättä kaikkein kauneimpia ruskettuvine lehtineen. Mietin kyllä tuossa eräänä päivänä, että minun pihani on varsinainen sekametelisoppa. Olen jakanut esimerkiksi kevätkaihonkukkaa, pikkutalviota ja taponlehteä sinne tänne täyttääkseni tyhjiä aukkoja ainakin siksi aikaa, kunnes keksin, mitä muuta noihin paikkoihin voisin laittaa. Ja usein käy niin, etten raaskikaan kaikkia "väliaikaisia" kasveja riistää kokonaan pois uusien tieltä, jolloin lopputuloksena on kaikkea kaikkialla. Tosin nämä puutarhani seikkailijat ovat maanpeitekasveja ja sopivat kyllä kasvamaan muiden kukkien ohella, koska yleensä ne uudemmat istutettavat ovat vähän korkeampia tulokkaita. Eipä tarvitse niin paljon rikkaruohoja olla nyhtämässä, kun maassa jo kasvaa jotain kaunista. Jonkun mielestä ei ehkä niin tyylikästä, mutta eipä se minua pahemmin haittaa. Tai ehkä vähän silloin, kun katselen kuvia jostakin pihakilpailun voittajasta. Pihasta, jossa kaikki kasvaa viimeisen päälle ojossa ja paikallaan. Onneksi tuollaisen kuvan voi laittaa pois silmiensä edestä ja taas on kiva paneutua omaan sekamelskapuutarhaansa.

Talvella luin kärhökirjaa ja siitä sain idean istuttaa kärhöjä hedelmäpuiden alle. Kirjassa todettiin, että meillä kärhöjen käyttö on vielä melko rajallista ja usein jää siihen, että istutetaan Jackmannii talon seinustalle, jossa se saattaa elää vuoden pari ja riutua tuossa liian kuivassa paikassa vähitellen pois.

Alkuperämaassaan kärhöt kasvavat usein isojen puiden ja pensaiden tyvellä ja kiermurtelevat niiden oksistoihin kukkimaan. Ajatuksesta ihastuneena päätin tänä kesänä testata tuota hyvää ideaa ja ostin isosta taimikaupasta pari kärhöä; Multi Bluen ja Rouge Cardinalin. Valikoimaa olisi toki ollut enemmänkin, mutta nämä olivat tarjouksessa ja tiukassa budjetissani oivalliset tähän kokeeseen. Toisen kärhön istutin syysomenan juurelle ja toisen kriikunan juurelle, jossa on entisestään isohko pehko sinne levinnyttä akileijaa. Kärhöjenhän sanotaan pitävän siitä, että niiden tyvellä on muiden kasvien antamaa suojaa, joten josko tuosta akileijasta olisi tässä tapauksessa vähän apua.

Haa, näyttöni edessä lentelee tukevan oloinen hyttynen. Olenkin tuossa pihamaalla ollessani miettinyt, missä ne viipyvät. Iltalehden lööpissä oli eräänä päivänä kissankokoisin kirjaimin, että tulossa olisi hurja hyttyskesä. Toivotaan, että ennustus ei toteutuisi ja saisimme nauttia ihanista illoista pihamaalla tarvitsematta alituiseen huitoa ja lätkiä milloin mihinkin suuntaan.

Viime yönä muuten nukuin ensimmäisen yön ikkuna auki. Ajattelin herääväni aamuvarhaisella kauniiseen lintujen lauluun, vaan toisin kävi. Eräs karvainen viirusilmä istui makkarin ovella ja naukui siihen malliin, että nyt on mamman lähdettävä viemään kissaansa pihamaalle. Pojalla olikin kiire metsänreunaan kaivamaan pissakuoppaa ja sinne se sitten jäi ihmettelemään lämpenevää päivää. Myöhemmin kävin vilkaisemassa ikkunasta ja katti nukkui pitkin pituuttaan vielä melko matalassa heinikossa.

Miten minusta tuntuu, että tänä keväänä valkovuokot kukkivat erityisen loisteliaasti. Lämmin ilma varmasti jouduttaa kukkimista, mutta vielä metsiköt ovat valtoimenaan upeita vuokkomättäitä ja meidänkin pihassa on muutama hieno pehko. Kohta pitää kaivaa ruohonleikkuri kellarista ja ryhtyä sillä louskuttamaan, mutta nämä vuokkopehkot kierrän kyllä jonkin aikaa kaukaa, jotta ne saavat rauhassa kukkia ja kuihtua.

Keltaiset kukat eivät ole monen mieleen, eikä oikeastaan minunkaan lemppareitani, mutta narsissia on vaikea vastustaa. Jotenkin kevääseen vain kuuluu nämä väriläiskät. Onnekseni olin näköjään istuttanut myös muita kuin noita tavallisia narsisseja ja näistä uusista väreistä innostuneena yritän tulevana syksynä hankkia lisää vaihtelua peruskeltaiseen. No, onhan minulla muitakin keltaisia kukkia, kuten tarha-alpi ja se vasta näyttää leviävän kuin Elanto entisaikaan. Jossain vaiheessa mietin, että kaivan sen kokonaan pois, mutta olkoon. Kyllä sille sijansa pihassani löytyy. Se on ainakin helppo ja vähään tyytyväinen. Sellaiset kasvit ovat aika ihanteellisia, jääpä aikaa puuhastella haasteellisempien kukkien parissa, kun edes jossain puutarhan kolkassa asiat ovat mallillaan.

Kun nyt ei ole yhtään kuvaa Juuso-kissasta, pitänee puhua muulla tavoin kissoista. Eli kukas sen kissan hännän nostaa ellei kissa itse ja tässä tapauksessa hehkutan ihan vähän tuota onneani Suvikummun Marjan silmukilpailussa. En unissanikaan osannut arvata pääseväni palkinnoille, mutta ihan tosissani kyllä kisaan osallistuin. Nuorempana tein ahkerasti sanaristikoita. Niihin tulee suorastaan himo ja usein venyi nukkumaanmenokin sen viimeisen nurkan ratkaisemisen vuoksi. Sanaristikkoharrastukseni aikaan ei ollut vielä internettiä eikä siis kinkkisiä kysymyksiä voinut googlettaa, joten hankin erilaisia ratkaisuoppaita ja vinkkikirjoja. Niistä oli apua tuntemattomampien sanojen löytämisessä, mutta toki ahkerasti ratkoessa oppi nopeasti tietynlaiset avainsanat.

Tuon silmukilpailun suhteen tuli vähän samanlainen himo kuin aikanaan sanaristikoiden kanssa. Innostusta lisäsi googlen käyttäminen. Sieltä kun löytyi aika hyviä kuvia ja vinkkejä, joita sitten täydensin oman kirjahyllyn kasvikirjoilla. Minulla on tässä tietokoneen edessä työpöydällä aina ruutuvihko, johon kirjaan kaikenlaisia asioita. Yleensä muistan jonkin asian juuri silloin, kun olen räpsäissyt koneen kiinni, joten seuraavan kerran sen aukaistessani ruutuvihossa saattaa olla jo lista käsiteltäviä asioita. Liput ja laput tuppaavat katoamaan, mutta vihkoon voin palata myöhemminkin. Joskus muistan laittaa jopa päiväyksen sivun yläreunaan, jotta on helpompi paikallistaa kenties etsittäviä asioita. Silmukilpailua ratkoessani riipustin vaihtoehtoja ruutuvihkooni, kunnes lopulta päätin, että nyt ei asian tahkoaminen enää muutu miksikään ja laitoin vastaukseni Suvikummun Marjan blogikommenttiin. Talvella ihastelin Marjan kutomia sukkia ja nyt minulla on ilo ja onni saada sellaiset ikiomiksi. HURRAA!!!

Taitaa olla taikinanmarja?

Ensi viikolla kuskaan sitten äitiäni magneettitutkimuksiin ja ylävatsan ultraan. Leikkausaikakin on jo päätetty maanantaille 3.6. Aika ikävän syntymäpäivälahjan äiti sai, syöpädiagnoosi 80-vuotispäiväksi, mutta tällaista tämä elämä on. Niin paljon on vanhempieni terveyteen liittyviä menoja tässä toukokuussa, että piti oikein tehdä heille ja itselleni excel-taulukko kaikista menoista kelloaikoineen ja eri sairaaloiden osoitteineen, että pysyy jotenkin kartalla tässä touhussa. 

Huomasin saaneeni kaksi uutta lukijaa ja niinpä toivotan lämpimästi tervetulleiksi Marin ja Eijan.

Aurinkoisia puutarhapäiviä teille kaikille!

 

Rikkaruohoinen juttu

Vikkeläjalkainen otus nurmikolla - ja kookas.

Voisihan sitä vaihteeksi ryhtyä tyytyväiseksi ihmiseksi, voisihan! Nyt on niin lämmintä, ettei kunnolla henki kulje. Ilman kosteus lienee 90 %:n paremmalla puolella, päätellen siitä, että pientä suurempi liikahdus aiheuttaa hikinoron otsan lisäksi ihan kaikkialle kroppaan. Aurinkokin porottaa täydeltä taivaalta viime yön mahtavan ukkosmyrskyn jälkeen. Narulle ripustettu pyykki tuskin kuivuu tämän vuorokauden puolella vaikka tuuli hiljaa ulkona henkäileekin. Kissakin on niin naatti, että makaa täydessä unessa sohvalla tassut kohti kattoa. Kurnauttaa vaan hengissä olemisen merkiksi ohi kulkiessani. Kun satoi, satoi liikaa. Kun oli koleaa, oli liian koleaa. Nyt on helteistä ja niin saa ollakin. Kyllä sitä taas hetken päästä joudutaan kylmässä värjöttelemään.

Pojan kanssa käyskenneltiin eilen alapihalla ja hän totesi puolijoukkueteltan yhä olevan pystyssä. Ehdotti savupiipun pystyttämistä teltan katolle. No, teltastahan ei ole kysymys vaan syntymää odottavasta uudesta kukkapenkistäni. Se on ympyrän muotoinen keko, jonka olen toistaiseksi peittänyt parilla vihreällä muovipressulla. Hiljalleen ideat kukkapenkin olomuodosta ja asuttamisesta ovat kypsyneet mielessäni, mutta kuka idiootti tällaisella helteellä lähtee lapiota heiluttamaan tai kottikärryjä ajamaan. Ei, odottakoon päiviä parempia ihan rauhassa. Ehtivät rikkaruohotkin kuolla valon puutteeseen siellä pressun alla.

Saimme hienot viljelylaatikot sopivasti valmiiksi alkukesäksi ja pääsimme kylvämään niihin sitä sun tätä. Pettymys on ollut melkoinen, kun itäminen on ollut niin onnetonta. Minun laatikossani rehottaa kaksi riviä Kehäkukkaa, yksi rivi Persiljaa ja muutama vaivainen Tillinvarsi. Ukkokullalla parhaan menestyksen ovat tuottaneet tavallinen sipuli ja Punajuuri. Salaatista ei ole näkynyt yhtikäs mitään. Olemme harrastaneet kasvimaallaamme vuoroviljelyä ja kärränneet kompostia kasvimaalle, mutta olisiko multa sittenkin liian köyhää? Yhteen viljelylaatikkoon tuli huononlaista multaa, se myönnettäköön. Mutta ainakin kahdessa olisi pitänyt olla edes vähän ytyä. No, jatkossa täytyy parantaa multaa - ja ehkä vähän voi laittaa myös kostean kolean kesän syyksi. Rikkaruohoja ei ole ollut kovin paljon, olemmehan vuosikausia niitä kitkeneet ja lisäksi laatikoiden päällä oli pitkään harsot.

Peruna näyttää viihtyvän kasvimaallamme. Varsinkin, kun emme ole ainuttakaan perunaa kahteen-kolmeen vuoteen sinne kylväneet. Aiempina vuosina perunaa kylvettyämme, Juuso kaiveli kasvimaalla kuoppiaan ja lennätteli perunoita sinne tänne. Niin ne ovat nähtävästi jääneet elämään omaa elämäänsä ja putkahtelevat milloin mistäkin. Nyhdin jo kesäkuussa jokusen yksilön pois viljelylaatikostani, mutta laatikoiden ulkopuolella on useampi varsi parhaillaan kukkimassa. 

Kylvin keväällä kirsikkatomaatin siemeniä. Mielessäni ajattelin, että niin pienet tomaatit kasvavat pienessä pensaassa. Kohta nuo tomaatinvarret ovat pidempiä kuin minä itse, mutta alkoivat sentään kukkia. Tiedä häntä, ehtivätkö hedelmiksi saakka kehittyä? Taitaa tämän kesän kasvun ihme kohdata vähän yhden sun toisen kasvin kohdalla. Kultapallonkin varsi huitelee reippaasti Ukkokullan päätä korkeammalla ja hänen mittansa on suomalaista keskivertoa eli 175 cm. 

Karhunköynnös yrittää tehdä uutta valloitusta.

Eräs bloggari kirjoitti rikkaruohoista mainiten esimerkkeinä mm. Vuohenputken, Rönsyleinikin ja Niittyhumalan. Niistä kaikista minulla on omakohtaisia kokemuksia. Omakotiasumisen alkuvuosina olin aikamoisen vihreä näissä puutarhahommissa - ja osittain olen totisesti vieläkin. Meidän ongelmalliseen rinteeseemme ilmestyi mukavan näköistä keltaisena kukkivaa ja pitkin vanoin sinne tänne lisääntyvää kukkasta, jonka kasvikirjojen avulla tunnistin Rönsyleinikiksi. Ei ollut silloin netin keskustelupalstoja, joista tarkistaa ihmisten kuvauksia ja mielipiteitä, joten päätin luottaa omaan arviointiini ja totesin kukan nätiksi sekä hyvin leviäväksi. Sitten istutin sitä oikein urakalla rinneluiskaan ajatuksena, että leinikki ajan mittaan leviäisi koko rinteeseen ja sitoisi maan paikoilleen. Levisihän se, myös rinteeseen, mutta sen ohella kaikkialle muuallekin. Ja erityisesti sieltä muualta sitä olin äärimmäisen vaikea saada pois. Eikä se nyt niin kaunis ollut, että sitä olisi ehdoin tahdoin pitänyt istuttamaan ruveta. No, työllä sain sen vihdoin pois kukkapenkeistä, mutta nurmelle se kotiutui ja yrittää sieltä käsin aika ajoin valloittaa muita osia puutarhasta.

Myös Niittyhumalaan ehdin ihastua ja vähän sitä jo siirtää Pikkupuutarhan yhteen loukkoon maata peittämään. Niittyhumala on hauskan näköinen kukkiessaan, eikä sen lehdistökään hassumpi ole. Se tosiaan leviää tehokkaasti. Liian tehokkaasti, sillä nyttemmin se tykkää kasvaa osoitetun paikkansa lisäksi pikkupuutarhan käytävillä. Se juurtuu helposti hiekkaankin ja kattaa nopeasti ja peittävästi isompiakin alueita. Annoin sille lähtökäskyn, mutta sen verran hellämielisen, että se saa jäädä Norjanangervojen alueelle. Keväällä leikkasin angervopensaat muutaman sentin tapille ja nyttemmin ne ovat jo puolimetrisiä pensaita. Tiheitä ja reheviä, kuten oli tarkoituskin. Angervojen alla ei jatkossa mikään kovin hyvin menesty valon ja varmaan myös ravinteiden puutteen vuoksi.

Lyhtykoiso nupulla

Onneksi olen älynnyt välttää Vuohenputkea ihan alusta saakka, enkä ole erehtynyt käyttämään sitä nopeasti leviävänä perennan korvaajana. Sen tuo putki uhkaa tehdä ilman avustustakin. Toistaiseksi olen pärjännyt kohtalaisen hyvin taistelussa Vuohenputken kanssa, mutta kyllä se vaatii säännöllisiä iskuja niihin paikkoihin, joissa putkea esiintyy. 

Rikkaruohot ovat selvästi kehittyneet taistelemaan elintilasta, jonka huomaa mm. siitä, että niitä on lähes mahdoton saada kokonaisina mullasta irti. Aina jää jokin juurenpätkä tai pala, josta seuraavan sateen tullen roihahtaa kymmenen ellei peräti kymmeniä uusia innokkaita alkuja. Vuohenputkiin en ole Fiskarsin rikkaruohonpoistajaa kokeillut, mutta kylläkin Rönsyleinikkiin ja Voikukkaan. Kumpaiseenkin tuo oranssimusta työkalu on ehdoton. Voikukkakin nousee kokonaisen juurensa kanssa, kun muuten se on likimain mahdotonta.

Espoon rautatieasema Espoontorilta katsottuna

Kuukausi sitten liikuin Espoon keskustan rautatieasemalla. Sateinen ja harmaa päivä piristyi kummasti nähdessäni kirkkailla väreillä maalatut betoniset kukka-altaat. Aseman ympäristö ei ole niitä viehättävimpiä paikkoja, eikä myöskään tämä torialue, jossa tuskin koskaan näkee minkäänlaista toritoimintaa punavalkoisine myyntikojuineen. Toki nämä kukka-altaat olisivat vielä vetävämmän näköisiä, jos niihin olisi istutettu kauniita kukkia. Ehkä istuttamista pidetään turhana rahan tuhlauksena, jos vaikka kasvit riivitään heti pois. Sinänsä harmillista.

Vaikka mikään tekniikan mestari en olekaan, tietokoneen kanssa osaan yhtä jos toistakin. Silti tämä aiheuttaa usein minulle harmaita hiuksia. Muutaman päivän ajan olen taistellut bloggerin kanssa. Yhtenä päivänä käyttämäni pohjan taustavärit olivat muuttuneet ja niiden kanssa tässä on tullut tapeltua. Kirveelläkään en saa mieleisiäni, tai oikeastaan enää se kirves onkin kokeilematta...