Valloittajia

Omalla kasvimaalla kurpitsat kukkivat, mutta sen kummempaa siellä ei vielä tapahdu. Sen sijaan naapurin pihamaalla pullistelee aivan ihastuttava jättikokoinen karviaismarja, josta on kehittymässä iso tai sitäkin suurempi kurpitsa. Olisi pitänyt kuvata perinteisesti tulitikkurasian kanssa, jotta kokoa olisi helpompi hahmottaa. Kämmentä suurempi tuo hauska pullero jo on.

Jalopähkämö - Stachys macrantha

Joka vuosi täytyy kytätä ajankohtaa, jolloin jalopähkämöiden kukinnoista muodostuu joukko pikkuruisia linnunsuita. Avomia kitoja valmiina vastaanottamaan emon tuomaa ruokaa. Nämä ovat kyllä ihan hiljaisia. Ei piipitystä, eikä vikinää.

Pergolan seinämään kiipeämään istutin kesäkuussa viiniköynnös Zilgan. Saattaa olla, että paikka on liian varjoinen ja viileä, mutta kiitettävästi köynnös on mittaa kasvanut ja kurkistelee jo pergolassa istuskelijoiden puolelle. Ajatuksena on, että viiniköynnös aikanaan kiemurtelisi pergolan rakenteissa. Kenties tuottaisi jonkun rypäleenkin. Pergolan seinän takana kasvaa tuoksuvatukkaa. Jossain vaiheessa se piti kaivaa kokonaan pois, mutta se on erinomainen näköeste, joten on saanut jäädä. Nyt tuoksuvatukka saattaa häiritä Zilgan kasvua. Seurataan tilannetta ja tarvittaessa täytyy harventaa vatukkaa.

Talomme on olopihan puolelta L:n muotoinen. Sisänurkkaukseen istutin vuosikausia sitten villiviinin. Sen piti olla imukärhivilliviini, mutta se olikin se kärhetön versio. Istutuspaikka on tosi typerä, sillä villiviini tunnetusti kasvaa valtavaksi ja suurena myös varjostaa ja pimentää olohuonetta. Se myös luikertelee talon kattorakenteisiin ja siitä ei Ukkokulta yhtään tykkää. Niinpä leikkaan villiviinin muutaman vuoden väliajoin ihan matalaksi ja välivuosinakin karsin versoja. 

Toisinaan mietin, pitäisikö koko köynnös kaivaa pois, mutta silloin pitäisi myös villiviinin istutuksen jälkeen rakennettua patiota purkaa päästäkseen kunnolla kaivamaan. Villiviini on päättänyt näyttää meille, ettei hänen kulkuaan niin vain määrätä ja se on ryhtynyt luikertelemaan pation alla milloin mihinkin. Sieltä se taas kurkistaa sadepisaroiden täplittämien patiolautojen välistä. Nyppään sen pois, kunhan kasvaa niin suureksi, että saan kunnon otteen.

Pihakäenkaali - Oxalis fontana

Pihakäenkaali on taas ryhtynyt remuamaan pitkin pihaa. Viikolla nyhdin sen taimia hiekkakäytäviltä ja aina ohi kulkiessani tulee napattua jokunen yksilö myös kukkapenkeistä. Ihan joka paikasta en sitä systemaattisesti kitke. Kasvakoon, sillä omalla tavallaan se on aika söpö kasvi. Harmi, että siinä vaiheessa alkukesää, jolloin kesäkukka-asetelmia tehdään, pihakäenkaali on usein vielä pikkuistakin pienempi. Se nimittäin on ihan kiva lisä kesäkukkaruukkuihin.

Vuohenkello - Campanula rapunculoides

Vuohenkello on monen inhokki. Onhan se aika vikkelä leviämään, mutta kukkana kuitenkin nätti. Meidän puutarhassa vuohenkellosta ei ole tullut ongelmaa, sillä vaikka tapaan tunkea kokeeksi kaikkea kaikkialle, vuohenkellon suhteen olen ollut maltillinen. Yläpihalla sitä on yhdessä penkissä, jossa se alkuun yritti rehennellä. Aika pian pusikkonurkaksi nimittämääni paikkaan istutetut norjanangervot ottivat tilan, valon ja vallan, jolloin vuohenkello on tyytynyt kohtalaisen vaisuun kasvuun. 

Varhain keväällä sain vihdoin pusikkonurkan norjanangervot pitkällisen jahkaamisen tuloksena leikattua mataliksi, joten tänä vuonna vuohenkello on yrittänyt niskalenkkiä. Yritykseksi näyttää jäävän, sillä norjanangervot ovat kesässä kasvaneet melkoisesti, eikä vuohenkellolla taida olla mahdollisuuksia.

Ahomansikka rönsyilee

Ahomansikka on löytänyt tiensä vähän joka penkkiin ja istutusalueille. Useimmissa kukkapenkeissä annan sen olla, sillä enpä ole huomannut siitä olevan harmia muille kasveille. Käytäville se rönsyää myös mielellään ja sieltä nappaan versot pois. Ahomansikan kitkeminen ei ole työlästä, sillä se lähtee todellakin kevyesti kiskaisemalla. Tosin perässä saattaa sitten tulla pitkäkin nauha siinä roikkuvine pikkutaimineen. 

Ahomansikat maistuvat makoisilta ja mikäs sen mukavampaa, kuin poimia niitä omasta pihasta. Portaita noustessani huomasin ahomansikan hentoja rönsyjä pitkin poikin oikeassarinteessä ja sieltä käyn ne kyllä poistamassa. Haluan mehitähden poikasten saavan rauhassa kotiutua ja kasvaa varta vasten niille tehtyyn paikkaan. Ei siis ahomansikkakasvustoa tuohon.

Myös ötökät ovat tänä kesänä harrastaneet aikamoista valloitustaktiikkaa. Surinaa ja pörinää kuunnellessa ja jos jonkinlaista mönkijää katsellessa on jo hetkittäin noussut mieleen, pitäisikö ryhtyä niidenkin nimiä paremmin opettelemaan. Ehkä sittenkin pysyttelen kukissa ja puskissa ja tyydyn ottamaan selville, onko kyseessä hyödyllinen vaiko minun ja puutarhani kannalta vähemmän hyödyllinen. Minusta ei oikein ole tappajaksi, oli heidän roolinsa mikä tahansa. Poikkeuksen teen kotiloiden suhteen, sillä niitä hukutan ilman pienintäkään omantunnon tuskaa etikkapurkkiin. 

En myöskään ole aikeissa ryhtyä ötökkäkuvaajaksi, sillä täällä blogimaailmassa on muutamia aivan loistavia sen alan taitajia, kuten Intianminttu Mielen lumoa -blogissa ja Sirpa Kuvien tarinaa -blogissa. Jotka nyt ensimmäisenä mieleen tulivat. Mitä sitä turhaan tehdä sellaista, jonka joku toinen tekee huomattavasti paremmin ja suuremmalla kiinnostuksella.

Valloittajia puutarhassa on moneen lähtöön. Toiset saavat rauhassa kulkea uusille asuinsijoille, toisia on pakko ainakin vähän rajoittaa. Joidenkin reviirivaltausta suorastaan toivoo ja odottaa. Eräs mukavimmista retkeilijöistä on kasvihuonekurkku, jonka kiemuroita kärhiä tapaan käydä kasvarissa ihmettelemässä lähes päivittäin.

Vihdoin on päästy syömään ensimmäisiä kasvarikurkkuja. Tämä on vähän lyhyempää sorttia, mutta maistui ihan taivaalliselta. Niinkuin kaikki itsekasvatetut tuntuu maistuvan. Seuraavia valloittajia odotellessa toivotan kaikille mukavia elokuun päiviä.

Aherruksen jälkeen passaa laiskotella

Pioni Sarah Bernhardt

Maanantain ahersin pihamaalla tuntitolkulla yhteen putkeen. Öisen ja aamuisen sateen tauottua oli syöksyttävä leikkaamaan nurmikko, joka oli jo ehtinyt kasvaa ylipitkäksi. Kyllä koko puutarha näyttää huomattavasti ryhdikkäämmältä heti, kun saa nurtsin lyhyeksi. Sateiden ja lämmön ansiosta se kasvaa nyt ihan kohinalla.

Valkoinen pioni, jonka nimi on hukassa

Kun nurmikko oli hoidettu, tartuin lapioon ja ryhdyin siivoamaan marjapensaiden alustoja ja ympäristöä. Kanttasin nurmireunat ja kitkin rikkaruohot puskien alta. Kovin paljon rikkaruohoja sinne ei vuosien ahkeroinnin jälkeen tulekaan. Hedelmäpuiden ja marjapensaiden tienoilla tosin rönsyleinikin kanssa saa käydä kovaa taistoa. Hetkessä ne tunkevat rönsynsä luvattomiin paikkoihin ja alkavat kasvattaa sinne muhkeita juuriaan.

Pioni Jan van Leeuwen

Kerran pari kesässä kanttaan kaikki kukkapenkit ja istutusalueet. Se ei ole kaikkein mieluisin puutarhatyö, mutta siinäkin huomaa toiston tärkeyden ja tehdyn työn tuottaman kiitoksen. Kun kanttaa säännöllisesti, ei työstä muodostu liian raskasta, eikä rikat pääse riehaantumaan. Yhtenä päivänä en millään pysty kaikkia paikkoja kanttaamaan, mutta pariin kolmeen päivään jaksotettuna, työ sujuu joutuisasti. 

Clematis Pink Fantasy

  
Parasta missä tahansa työssä on lopputuloksen tarkastelu. Kun nurmikko oli leikattu ja puskareunat kantattu, alapihalla näytti harvinaisen fiksulta. Ehdin vielä tyhjentää jokusen kasvarissa istutusta odottavan valkoisen punahatun Päivänliljapenkkiin ja purkittaa ja nimilaputtaa joukon jakotaimia.

Jalopähkämö - Stachys macrantha

  
Lopuksi vielä kiersin puutarhaa kameran kanssa. Tapaan kuvata myös yleisnäkymiä kukkapenkeistä ja pihasta, mutta kun en saa niihin syväterävyyttä, en sitten millään. Hain netistä erilaisia vinkkejä ja neuvoja ja harjoittelin juhannuksen aikaan ties kuinka pitkään niiden parissa. Kuvissa se ei vain näy. Ehkä minun on paras tyytyä yksittäisiin kukkakuviin. Kameran puhdistuksen jälkeen olin jo hetken miettimässä kameran vaihtamista. Siinä on vain pari muttaa. Ensinnäkin raha, toiseksi raha ja kolmanneksi epäilys, että raha menee kuitenkin hukkaan, jos vika onkin pelkästään kuvaajassa. Hohhoijaa, onneksi ei ole tämän suurempia murheita juuri tällä hetkellä.

Varjolilja - Lilium martagon

Tiistaipäivä meni siis työn touhussa ja olin erittäin tyytyväinen aikaansaannoksiini. Kun vielä iltapäivällä alkoi sade, oli se ikäänkuin piste iin päälle. Saatoin tyytyväisenä siirtyä pesulle ja pitää loppupäivän ansaittua vapaata.

Maurinmalva - Malva sylvestris mauritiana

Siemenestä kasvatettuja ja purkissa alkukesän viettäneitä punahattuja kukkapenkkiin istuttaessani mietiskelin, miksi monet itse idätetyt kasvit kasvavat niin vaisusti purkissa? Oli purkki sitten pullollaan juuria tai sopivasti tai ei nimeksikään. Sama vaikutus kaikilla vaihtoehdoilla. Ehkä kasvit ajattelevat, että mitä tässä turhia paukkuja kasvuun ja kukoistukseen käyttää, kun tavoite on kuitenkin päästä kukkapenkkiin. Heti, kun ne saa istutettua maahan, alkaa roima vankistuminen ja kukkiminenkin. 

Maurinmalva kuuluu jokavuotisiin suosikkeihini. En tiedä, talvehtiiko se jonkun puutarhassa, minulla ei. Niinpä kasvatan joka kevät uusia yksilöitä. Tänä vuonna vain yksi siemenistä iti. Taitaa olla aika hankkia uusi siemenpussi, sillä siitä samasta olen kasvattanut jo muutaman vuoden ajan. No, joka tapauksessa maurinmalva on viettänyt purkissaan kasvarin hyllyllä koko alkukesän, kunnes se muutama päivä sitten pääsi maahan. Ei nyt sentään yhdessä yössä, mutta ei paljon vähemmässäkäänn siihen ilmestyi ensimmäiset nuput. Ja kasvarissa se oli jo sen näköinen, että ellei tässä kohta päästä kukkapenkin multaan, heitän henkeni oitis.

Verikurjenpolvi - Geranium sang. 'Striatum'

Kun yhden päivän ahertaa, voikin seuraavan sitten hyvällä omalla tunnolla laiskotella. Ja pitääkin. Jos tekee töitä päivä toisensa jälkeen, alkaa mikä tahansa mukavakin työ tuntua puulta. Laiskottelua tietenkin helpotti ulkona säännöllisin välein ropissut sade. Ihan tyhjänpanttina en oikein osaa olla, mutta tulipa kamera tyhjennettyä, kuvat ja blogi varmennettua ja läjä papereita arkistoitua ja siivottua. Työhuoneessa harvoin kesällä ehtii kovin intensiivisesti ahkeroida.

Harjaneilikka - Dianthus barbatus - ainoa, joka selvisi talvesta

Seuraavat päivät menevätkin omaishoidon parissa. Hyvillä mielin voi välillä olla pois kotoa, kun ainakaan puutarhassa ei ole rästihommia odottamassa. Rikkaruohot ja nurtsi kyllä kasvavat, vaikka missä olisin, joten niistä en kanna huolta. Ne kuuluvat puutahurin kesään samalla tavoin, kuin huushollin siivoaminen kenelle tahansa. 

Pionikuvien jakaminen taitaa olla tältä kesältä ohi, sillä näitä narrinhattuja on jo enemmän, kuin kukkivia pioneja. Surutta leikkasin vielä hyväkuntoisia pioneja maljakkoon, koska sateessa ne pilaantuvat ennätysnopeasti. Maljakossa nuppuisena tai hiukan avautuneena leikattu pioni kestää yllättävän pitkään. Ja tuoksuu ihastuttavasti.

Clematis integrifolia 'Aljonushka'

Blogini on saanut uusia lukijoita. Toivotan lämpimästi tervetulleiksi:

tuija.rajala Tuijan kortteilua, käsitöitä sekä arkielämää -blogista

Tita Haapajoki ...unelmia ruusuista -blogista

Pihapiika Pihapiian tontilla -blogista

Elämän kolhima

Mukavia kesäpäiviä kaikille! Toivottavat Juuso ja piikansa Between.
 

Huomenta vaan!

Jalopähkämö kukinnan jälkeen. Aivan kuin pikkuruisia linnunsuita olisi nokat ammollaan kerjäämässä emolta ruokaa.

Juusolla on takiaisen jäännöksiä karvoissaan metsälenkin jäljiltä

Pikkuisen väsyttää. Menin myöhään nukkumaan, vaikka tiesin joutuvani heräämään aikaisin. Ei kuitenkaan neljältä, kuten nyt tapahtui. Sänkyyn tuli illalla taas eräs karvainen kaveri, joka retkotti selällään takajalat ja häntä kainalossani ja pää sängyn laidalla. Eli käytännössä poikittain. Nuku nyt siinä. Mamma nousi ja kissa jäi jatkamaan makoisia uniaan. Tänään omaishoitopäivä, joten kohta aamukahvin keittoon ja liikenteeseen.

Mukavaa tiistaipäivää kaikille!
 

Niin on hoppua pihamaalla

Elämä on siirtynyt niin totaalisesti pihamaalle, ettei pahemmin ehdi blogia päivittää. Kourassa kulkee lapio, talikko tahi jokin muu puutarhatyökalu, joten kamera ei enää joukkoon mahdu ja iltasella töiden päätyttyä tuppaa takamus painumaan istuma-asentoon johonkin pehmoiseen ja lämpöiseen kohtaan sisälle, ei enää millään jaksa lähteä kuvaamaan päivän aikaansaannoksia tai luonnon ihmeitä. 

Täällä etelässä on ollut hienoja aurinkopäiviä ja tänään vielä erityisen lämmintä. Vaikka vielä onkin virallisesti kevät, tätä ihanaa päivää voi huoletta sanoa kunnon kesäpäiväksi. Ihan hirveästi tekisi mieli mennä kauppaan hakemaan kesäkukkia ja istuttaa niitä ruukkuihin ja laatikoihin, mutta pieni järjen ääni kuiskuttelee korvan takana, että "älähän kiirehdi, vielä voi olla liian aikaista". Tämä lämpö ja heleä auringonpaiste erehdyttää kuvittelemaan, että oltaisiin pidemmällä kuin ollaankaan. Kunpa meillä olisikin toukokuu aina tällainen kuin nyt on ollut. Pitenisi kesä kuukaudella.

Eilen päätin, että jos tänään tosiaan tulisi luvattu aurinkoinen ja lämmin päivä, öljyäisin terassit ja niin tein. En laisinkaan tykkää siitä hommasta ja usein olen siirtänyt tehtävää niin pitkälle, että esimerkiksi koivut ja muut lehtipuut kukkivat. Vaikka puuöljy kuivuukin kohtuullisen nopeasti, on tylsää katsella, miten suuren urakan palkkana on siitepölyn täplittämä puupinta. Nostin sisäänkäynnin ja yläterassin irtonaiset puualustat pystyyn aurinkoiseen paikkaan, jolloin niiden öljyäminen kävi nopeasti ja kuivuminen vielä nopeammin. Jaksoin myös pyyhkiä ylimääräiset öljyt rätillä pois puupinnalta, mikä edisti kuivumista. Ja kun oikein pääsin vauhtiin, sain öljyttyä myös puupatiot, joten se urakka on tältä vuodelta hoidettu.

Myös kauan kaipaamani multalähetys saapui iltapäiväkahvin aikaan. Tilasin kaksi 1000 kilon säkkiä multaa ja yhden säkillisen kivituhkaa. Aika tyyristähän tuo on, mutta laskin sen tulevan kuitenkin halvemmaksi kuin yhtenään ajaa naapurikylän puutarhamyymälään hakemaan auton takakontillisen pieniä multasäkkejä. Aiemmin olen tilannut niitä "vihreitä" suursäkkejä, mutta tänä vuonna vaihdoin firmaa. Säkit tässä firmassa ovat vähän suurempia ja mullan kilohinnaksi tulee kuitenkin vähän vähemmän. Edullisinta olisi varmaan tilata autokuormallinen multaa, mutta mihin ihmeeseen sen valmiissa pihassa kippaisi? Mullan uupuminen onkin rajoittanut pihatöitä, mutta nyt taas pääsee kärräämään ja kaivelemaan.

Kaiken kauneuden keskellä pitää aina olla joku harmittava juttu ja tässä tapauksessa se on viheliäinen vuohenputki. Monta vuotta meni, ettei meidän pihalla juurikaan tarvinnut tällaisen inhottavuuden kanssa taistella, mutta nyt sitä on alkanut esiintyä vähän siellä sun täällä. Kasvi tunkee lonkeronsa pitkälle ja siitä näyttää olevan äärimmäisen vaikea päästä eroon. Ei auta napsaista tuota maanpäällistä vihreää osaa vaan täytyy kaivaa varovasti multaa sen juurelta ja yrittää saada punertavasta möykystä kiinni, jolloin saattaa onnistua vetämään juurta pidemmänkin matkan pois. Vaan ei aikaakaan, kun taas jostain nostaa päätään toinen samanmoinen ja niinpä tämä taistelu näyttää tulleen jäädäkseen.

Hiukan olin jo huolestunut, missä kaikki varjoliljani luuraavat. Ei hätää, niitä on alkanut nousta jopa aivan odottamattomista paikoista kuten tässä jalopähkämöiden keskeltä. Enpä ole aiemmin tullut ajatelleeksi, että jalopähkämöiden lomaan kannattaisi istuttaa aikaisia kevätkukkijoita, esimerkiksi juuri sipulikukkia, koska pähkämö näyttää olevan aika hidaskasvuinen näin keväällä. Myöhemmin se kuitenkin kasvaa sen verran, että peittäisi mainiosti lakastuvat sipulikukkien lehdet. Täytyypä laittaa tämä tieto tuonne korvan taakse.

Kielot kasvavat hurjaa vauhtia ja näinpä joissakin tänään jo nuppuvanoja. Tarkoitus on kyllä vähitellen istuttaa tähänkin paikkaan muitakin kasveja, sillä loppukesästä kielot eivät enää ole välttämättä kaikkein kauneimpia ruskettuvine lehtineen. Mietin kyllä tuossa eräänä päivänä, että minun pihani on varsinainen sekametelisoppa. Olen jakanut esimerkiksi kevätkaihonkukkaa, pikkutalviota ja taponlehteä sinne tänne täyttääkseni tyhjiä aukkoja ainakin siksi aikaa, kunnes keksin, mitä muuta noihin paikkoihin voisin laittaa. Ja usein käy niin, etten raaskikaan kaikkia "väliaikaisia" kasveja riistää kokonaan pois uusien tieltä, jolloin lopputuloksena on kaikkea kaikkialla. Tosin nämä puutarhani seikkailijat ovat maanpeitekasveja ja sopivat kyllä kasvamaan muiden kukkien ohella, koska yleensä ne uudemmat istutettavat ovat vähän korkeampia tulokkaita. Eipä tarvitse niin paljon rikkaruohoja olla nyhtämässä, kun maassa jo kasvaa jotain kaunista. Jonkun mielestä ei ehkä niin tyylikästä, mutta eipä se minua pahemmin haittaa. Tai ehkä vähän silloin, kun katselen kuvia jostakin pihakilpailun voittajasta. Pihasta, jossa kaikki kasvaa viimeisen päälle ojossa ja paikallaan. Onneksi tuollaisen kuvan voi laittaa pois silmiensä edestä ja taas on kiva paneutua omaan sekamelskapuutarhaansa.

Talvella luin kärhökirjaa ja siitä sain idean istuttaa kärhöjä hedelmäpuiden alle. Kirjassa todettiin, että meillä kärhöjen käyttö on vielä melko rajallista ja usein jää siihen, että istutetaan Jackmannii talon seinustalle, jossa se saattaa elää vuoden pari ja riutua tuossa liian kuivassa paikassa vähitellen pois.

Alkuperämaassaan kärhöt kasvavat usein isojen puiden ja pensaiden tyvellä ja kiermurtelevat niiden oksistoihin kukkimaan. Ajatuksesta ihastuneena päätin tänä kesänä testata tuota hyvää ideaa ja ostin isosta taimikaupasta pari kärhöä; Multi Bluen ja Rouge Cardinalin. Valikoimaa olisi toki ollut enemmänkin, mutta nämä olivat tarjouksessa ja tiukassa budjetissani oivalliset tähän kokeeseen. Toisen kärhön istutin syysomenan juurelle ja toisen kriikunan juurelle, jossa on entisestään isohko pehko sinne levinnyttä akileijaa. Kärhöjenhän sanotaan pitävän siitä, että niiden tyvellä on muiden kasvien antamaa suojaa, joten josko tuosta akileijasta olisi tässä tapauksessa vähän apua.

Haa, näyttöni edessä lentelee tukevan oloinen hyttynen. Olenkin tuossa pihamaalla ollessani miettinyt, missä ne viipyvät. Iltalehden lööpissä oli eräänä päivänä kissankokoisin kirjaimin, että tulossa olisi hurja hyttyskesä. Toivotaan, että ennustus ei toteutuisi ja saisimme nauttia ihanista illoista pihamaalla tarvitsematta alituiseen huitoa ja lätkiä milloin mihinkin suuntaan.

Viime yönä muuten nukuin ensimmäisen yön ikkuna auki. Ajattelin herääväni aamuvarhaisella kauniiseen lintujen lauluun, vaan toisin kävi. Eräs karvainen viirusilmä istui makkarin ovella ja naukui siihen malliin, että nyt on mamman lähdettävä viemään kissaansa pihamaalle. Pojalla olikin kiire metsänreunaan kaivamaan pissakuoppaa ja sinne se sitten jäi ihmettelemään lämpenevää päivää. Myöhemmin kävin vilkaisemassa ikkunasta ja katti nukkui pitkin pituuttaan vielä melko matalassa heinikossa.

Miten minusta tuntuu, että tänä keväänä valkovuokot kukkivat erityisen loisteliaasti. Lämmin ilma varmasti jouduttaa kukkimista, mutta vielä metsiköt ovat valtoimenaan upeita vuokkomättäitä ja meidänkin pihassa on muutama hieno pehko. Kohta pitää kaivaa ruohonleikkuri kellarista ja ryhtyä sillä louskuttamaan, mutta nämä vuokkopehkot kierrän kyllä jonkin aikaa kaukaa, jotta ne saavat rauhassa kukkia ja kuihtua.

Keltaiset kukat eivät ole monen mieleen, eikä oikeastaan minunkaan lemppareitani, mutta narsissia on vaikea vastustaa. Jotenkin kevääseen vain kuuluu nämä väriläiskät. Onnekseni olin näköjään istuttanut myös muita kuin noita tavallisia narsisseja ja näistä uusista väreistä innostuneena yritän tulevana syksynä hankkia lisää vaihtelua peruskeltaiseen. No, onhan minulla muitakin keltaisia kukkia, kuten tarha-alpi ja se vasta näyttää leviävän kuin Elanto entisaikaan. Jossain vaiheessa mietin, että kaivan sen kokonaan pois, mutta olkoon. Kyllä sille sijansa pihassani löytyy. Se on ainakin helppo ja vähään tyytyväinen. Sellaiset kasvit ovat aika ihanteellisia, jääpä aikaa puuhastella haasteellisempien kukkien parissa, kun edes jossain puutarhan kolkassa asiat ovat mallillaan.

Kun nyt ei ole yhtään kuvaa Juuso-kissasta, pitänee puhua muulla tavoin kissoista. Eli kukas sen kissan hännän nostaa ellei kissa itse ja tässä tapauksessa hehkutan ihan vähän tuota onneani Suvikummun Marjan silmukilpailussa. En unissanikaan osannut arvata pääseväni palkinnoille, mutta ihan tosissani kyllä kisaan osallistuin. Nuorempana tein ahkerasti sanaristikoita. Niihin tulee suorastaan himo ja usein venyi nukkumaanmenokin sen viimeisen nurkan ratkaisemisen vuoksi. Sanaristikkoharrastukseni aikaan ei ollut vielä internettiä eikä siis kinkkisiä kysymyksiä voinut googlettaa, joten hankin erilaisia ratkaisuoppaita ja vinkkikirjoja. Niistä oli apua tuntemattomampien sanojen löytämisessä, mutta toki ahkerasti ratkoessa oppi nopeasti tietynlaiset avainsanat.

Tuon silmukilpailun suhteen tuli vähän samanlainen himo kuin aikanaan sanaristikoiden kanssa. Innostusta lisäsi googlen käyttäminen. Sieltä kun löytyi aika hyviä kuvia ja vinkkejä, joita sitten täydensin oman kirjahyllyn kasvikirjoilla. Minulla on tässä tietokoneen edessä työpöydällä aina ruutuvihko, johon kirjaan kaikenlaisia asioita. Yleensä muistan jonkin asian juuri silloin, kun olen räpsäissyt koneen kiinni, joten seuraavan kerran sen aukaistessani ruutuvihossa saattaa olla jo lista käsiteltäviä asioita. Liput ja laput tuppaavat katoamaan, mutta vihkoon voin palata myöhemminkin. Joskus muistan laittaa jopa päiväyksen sivun yläreunaan, jotta on helpompi paikallistaa kenties etsittäviä asioita. Silmukilpailua ratkoessani riipustin vaihtoehtoja ruutuvihkooni, kunnes lopulta päätin, että nyt ei asian tahkoaminen enää muutu miksikään ja laitoin vastaukseni Suvikummun Marjan blogikommenttiin. Talvella ihastelin Marjan kutomia sukkia ja nyt minulla on ilo ja onni saada sellaiset ikiomiksi. HURRAA!!!

Taitaa olla taikinanmarja?

Ensi viikolla kuskaan sitten äitiäni magneettitutkimuksiin ja ylävatsan ultraan. Leikkausaikakin on jo päätetty maanantaille 3.6. Aika ikävän syntymäpäivälahjan äiti sai, syöpädiagnoosi 80-vuotispäiväksi, mutta tällaista tämä elämä on. Niin paljon on vanhempieni terveyteen liittyviä menoja tässä toukokuussa, että piti oikein tehdä heille ja itselleni excel-taulukko kaikista menoista kelloaikoineen ja eri sairaaloiden osoitteineen, että pysyy jotenkin kartalla tässä touhussa. 

Huomasin saaneeni kaksi uutta lukijaa ja niinpä toivotan lämpimästi tervetulleiksi Marin ja Eijan.

Aurinkoisia puutarhapäiviä teille kaikille!