Punaista ja oranssia

Papaver orientale - Idänunikko

  
Onpa monien kukkien kukinta tänä vuonna yltäkylläistä. Idänunikoiden nuput poksahtelevat auki kiivaassa tahdissa. Ehkä ovat kimpassa sopineet aloittavansa samana päivänä samalla kellonlyömällä. Illalla olivat vielä tiukassa nupussa ja vain harvoista näkyi punaisen pilkahdusta. Aamulla ulos katsoessa penkki oli silkkaa punaista ilotulitusta.
 

Onneksi osa idänunikoista päätti kukkia normaalin kukan tapaan penkissä, joten pääsin niitä läheltä ihailemaan ja kuvaamaan. Valtaosa idänunikoistani ryömii pionien takana, aroniapensaiden kupeessa. Nimenomaan ryömii, sillä eivät todellakaan tykkää seistä tanakasti pystyssä. Kenties ne näyttävät minulle mallia, sillä piiloutuvien idänunikoiden pariin päästäkseni minun on joko ryömittävä tai loikittava. Enhän halua vahingoittaa nupulla olevia pionejani.

Papaver orientale 'Princess Louise'

Torstaiaamun yllättäjiin kuului myös vaaleanpunainen idänunikko, joka sekin oli avannut ensimmäisen nuppunsa. Punaiset idänunikot olen saanut naapurilta. Tämän vaaleanpunaisen ja toivon mukaan pian avautuvan valkoisen Royal Weddingin olen kasvattanut siemenistä. Unikot eivät liene kovin vaikeita kasvatettavia, mutta silti jokaisen itse kasvatetun kukan kukkiminen tuottaa paljon iloa ja onnistumisen tunteita.

Pioni, jonka piti olla Alexander Fleming

Vanhoissa pioneissani on hurjan paljon nuppuja. Uudemmissa sen sijaan joissain ei ollenkaan. Ruusupioni avasi yhden kukan, joka oli kovin pieni. Kuolanpioni ei kukkinut laisinkaan. Myös Louis van Houtte näyttää jättävän kukinnan väliin. Bartzella ei ole kukkinut vielä kertaakaan, mutta tämä onkin vasta sen toinen kesä pihallamme..

Tästä kuvasta pionit ovat kasvaneet melkoisesti.

 
Pituuttakin pionien varsille on kertynyt melkoisesti. Laittaessani pionitukia ajattelin, että kerrankin nuput avautuvat tukiraudan tasolle ja pysyvät näin pystyssä. Hui, hai, turha luulo. Tukien asentamisen jälkeen pionit ovat kasvaneet mittaa niin paljon, että tuskin tukien nostaminenkaan kovin paljon auttaa. Toivottavasti kukkimisen aikaan ei tule kaatosadetta.

Ken hän on?

Turun messuilta 2017 Alexander Flemingin juurakkona ostamani pioni availee nyt ensimmäisiä nuppujaan. Ei muuten ole Alexander Fleming, jonka pitäisi olla vaaleanpunainen. Tätä ei voi parhaalla tahdollakaan sanoa vaaleanpunaiseksi. Pioni on vankkarakentainen ja kaikin puolin runsas muodoltaan. Sopii se muiden kaverina tuossa kasvamaan, mutta jääköön viimeiseksi messusipuleiden kaltaiseksi bingo-ostokseksi.

Tanacetum coccineum - Punapäivänkakkara

Punapäivänkakkaran väri on sitä luokkaa, että se näkyy varmasti hyvin ja pitkälle. Nätti kukka, joka korkea- ja huojuvavartisena vaatii tuentaa. Siellä se makaa pitkin pituuttaan vähän joka suuntaan Pikkupuutarhan Kivipenkissä. Aina ohi kulkiessani muistan, että tuokin täytyy nostaa pystyyn, vaan aina se tuppaa unohtumaan. Pitäisi kantaa mukanaan melkoista arsenaalia erilaisia työvälineitä välttääkseen jatkuvan edes takaisin hyppäämisen ja sen myötä unohtelun.

Pilosella arantiaca - Oranssikeltano

Tämän kasvin luulin menettäneeni. Oranssikeltanoa sain vuosia sitten eräältä tuttavalta ihan toisen nimisenä. Taisin Saaripalstan Sailan blogissa sen bongata ja sain vihdoin kasville oikean nimen (mikä kumman vimma minulla on saada kasveille oikeat nimet?). Yläpihan pientä kivipolkua uudistaessani edellisen kerran kasvi katosi. Luultavasti en riittävän huolellisesti sitä suojellut, enkä myöskään muualle siirtänyt. Jotenkin se on onnistunut luikertamaan itsensä 10 metriä alaviistosti Vasenrinteeseen, josta sen muutama päivä sitten löysin nuppuisena. Tällaisia mysteereitä minulle tapahtuu kerran jos toisenkin. 

Crataegus 'Paul's Secret' - Ruusuorapihlaja

Ruusuorapihlaja se jatkaa kukkimistaan. Se ei siis ole mikään ohikiitävä onnenkantamoinen, vaan tarjoaa kaunistusta puutarhaan ja ihastuksenhenkäilyä puutarhurille pitkäksi aikaa.

Raphanus sativus - Retiisi

Kasvimaallekin olen ehtinyt. Sekä kastelemaan että harventamaan. Lavakauluksissa ei ole kovin suurta rikkaruoho-ongelmaa, joten kitkemisellä ei tarvitse itseään liiaksi rasittaa. Porkkanat ja punajuuret kuitenkin harvensin ja samalla keräsin punaisina pullistelevat retiisit salaattiin. Pitääkin ostaa lisää retiisinsiemeniä, jotta voin taata sadon jatkuvuuden.

Rosa pimpinellifolia 'Tove Jansson'

Monta työtä ja touhua puutarhassa odottaa tekijää. Yhden homman kun saa ruksattua listalta, viisi uutta on jo listaa pidentämässä. Puutarhan rakentaminen ja ylläpitäminen vaatii aikamoista uurastusta, jos sen haluaa pitää jotakuinkin säällisen näköisenä. Itse olen tällaisen harrastuksen ja huvituksen itselleni valinnut, enkä yhtään valita. Niin paljon iloa puutarhassa oleminen ja kaiken kauniin katseleminen tuottaa.

Aurinkoa ja lämpöä viikonloppuunne!
 
 

Jussi on juhlittu

Lukinlilja - Hymenocallis

Taas on yksi vuoden merkkihetkistä eli juhannus juhlittu. Sää oli valtaosin mitä mainioin. Mitä nyt aattona tuli illansuussa muutama leppeä sadekuuro, mutta lämpimän sään ja uuden pergolan ansiosta pihamaalla oleskelu sujui vaikeuksitta.

Juhannus meni ja mennyttä on myös monen kesään olennaisesti kuuluvan kasvin kukinta. Se aiheuttaa tietynlaista haikeutta, mutta onneksi aloittelevia kukkijoita riittää. Edelleen tahti on niin nopeaa, että useimmat kukat tulee toki ihasteltua moneenkin kertaan, mutta niistä raportointi taitaa jäädä talven tehtäväksi.

Ruukkuun kesäksi istutettu kärhö Nelly Moser kehitti yhden nupun, joka pullistui ja pullistui ja yhtenä aamuna se oli avautunut kokonaan.

Clematis Nelly Moser

Uusia nuppuja Nellyssä ei ole näkyvissä, mutta tietenkin toivon sen niitä kesän mittaan lisää kehittävän. Syksyllä istutan Nellyn pihamaalle, joskin paikka sille on yhä mietinnän alla. Tämä on taas niitä kasveja, jotka tulivat kaupassa vastaan ja pakkohan se oli sieltä kotiin kantaa.

Sinivaleunikko - Meconopsis betonicifolia

Lilasävyisen sinivaleunikon kukinta meinasi karata huomiotta ihan kokonaan. Olin valmistautunut sen kuvaamiseen, mutta meinasin myöhästyä oikein kunnolla. Kirkkaassa auringonpaisteessa tuli räpsittyä muutama kuva ja tarkoitus oli jatkaa illan tullen. Silloin terälehdet lojuivat maassa. Juhannuskiireet ja painostava helle tekivät tehtävänsä. Yksi nuppu oli vielä eilisiltana avautumatta. Kunhan sade taukoaa, pääsen tarkastamaan tilanteen. Tämä ei ole kovin korkea kasvi. Ehkä noin 25 cm.

Kruunuvuokko - Anemone coronaria

Myös kruunuvuokot kukkivat. Tähän mennessä olen nähnyt vain punasävyisiä, mutta ehkä muut värit tulevat aikanaan. Osa mukuloista oli uusia, osa viime syksynä maasta nostettuja. Joskus olen jättänyt kruunuvuokon mukulat talveksi maahan, jolloin niistä on saattanut nousta yksittäisiä kukkia. Pääsääntöisesti kruunuvuokon mukulat suositellaan talvetettavan vaikka kellarissa.

Pysyykö kruunuvuokko teidän puutarhoissanne pystyssä? Minulla se rentoilee sinne tänne.

Punapäivänkakkara - Tanacetum coccineum

Viime loppukesästä istutin punapäivänkakkaran, joka ei silloin ehtinyt kukkia.  Nyt se on pukannut monta kukkaa, mutta varret tarvitsevat ehdottomasti tuentaa. Muuten koko kasvi rötköttää pitkin pituuttaa muiden kasvien päällä ja väleissä. Eikä ainoastaan kukat vaan myös lehdistö oli jo levällään mullan pinnalla ennen kukkavarsien ilmestymistä.

Valkoherukan lehdet menivät toukkien suihin

Yllättäen jo hiukan ennen juhannusta tuli jonkinlainen puutarhauupumus. Ei ole kovin paljon innostanut lähteä kuopimaan ja nyppimään. Kameran kanssa kiertelykin on ollut vähän innotonta. Ei siinä mitään ihmeellistä, sillä saan moisia kohtauksia tasaiseen tahtiin joka kesä. Milloin mistäkin syystä tai ihan ilman syytäkin. Nyt ehkä tympimistä lisää hurja määrä kaikenlaisia ötököitä, jotka surutta popsivat niin lehtiä kuin nuppujakin.  

Valkoherukoista lähti likimain kaikki lehdet pienten toukkien suihin. Suihkutin pensasta vedellä ja nokkosuutteella. Ja napsin toukkien vallassa olevia lehtiä suoraan muovipussiin. Nyt niitä ei ole näkynyt, eikä toivon mukaan näykään. Kyseessä lienee karviaispistiäinen, jolle kelpaa myös herukanlehdet. Muissa herukoissa, eikä edes karviaisissa toukkaa ei ole vielä näkynyt. Tarkkailussa ovat, sillä karviaispistiäinen tekee toisen sukupolven heinä-elokuussa.

Peittokurjenpolven lehdistä joku ötökkä on tehnyt hyvin ilmastoituja pitsimalleja. Olisivatko kotilot olleet asialla? Niitä olen poiminut sateiden jälkeen ja usein aurinkoisten päivien iltoinakin sen verran runsaasti, että saisi jo riittää. 

Kukkapenkkejä on turha lähteä kiertämään ilman etikkapurkkia, koska joka puskasta löytyy yksittäisiä kotiloita ryömimässä milloin minkäkin kasvin lehteä pitkin. Ilman etikkapurkkia houkutus nipsaista kotilo kasvinlehdeltä nurmikon puolelle on liian suuri. Vaan sieltähän ne mönkivät takuuvarmasti takaisin kukkapenkkiin ruokailemaan. Paras hoitaa ongelma pois päiväjärjestyksestä heti ensinäkemältä.

Kriikunapuu on jo kolmatta kesää äkämäpunkin vioittama. Äkämäpunkki vioittaa lähinnä puun lehtiä, mutta kärsii siitä hedelmäkin. Alapihan kriikunat eivät ole aivan näin pahassa kunnossa, kuin tämä pikkupuutarhan kriikuna. En ole juurikaan puille tehnyt kevätruiskutuksia, mutta ehkä sitäkin täytyy harkita. Tai sitten hävittää koko kriikunapuu. Juuri nyt tuntuu siltä, että voisi olla helpompaa vaihtaa johonkin vähemmän ötököitä kiinnostavaan kasviin.

Töyhtöangervo - Aruncus dioicus

Tälle päivälle luvattiin sadetta ja ennustus pitää paikkansa 100-prosenttisesti. Vettä tulee kaatamalla, mutta siedän sen, kunhan ei taas päivätolkulla sade maata vihmo. Heti auringonpaisteen palattua alkaa taas puutarhassa pöristä, kuin parhaassakin transistoriradiossa. Kimalaisilla on juhlat niin töyhtöangervoissa kuin valamonruusussakin.

Kitkemistä ja kurittomuutta

Mehitähden kukintaa kannattaa katsella lähempää

Torstaiaamusta sunnuntai-iltaan satoi enemmän tai vähemmän kaatamalla. Pitkään ja hartaasti. Perjantai-iltana sää selkeni muutamaksi tunniksi ja silloin ryntäsin kiiren vilkkaa leikkaamaan nurmikkoa. Tilapäinen auringonpaiste sai ilman väreilemään kosteaa lämpöä ja pian oli pakko riisua villatakkikin.

Kun nurmikko oli saatu lyhyempään kuosiin, innostuin kitkemään rikkaruohoja. Ah, ihanuutta, miten helposti rikat lähtevätkään kosteasta maasta. En yksinkertaisesti malttanut lopettaa kesken, vaan jatkoin penkki toisensa perään nyhtämistä ja haraamista.

Päivänlilja-penkki putsattuna

Eihän sitä auringonpaistetta sitten ihan iltaan saakka kestänyt, vaan runsaan kolmen tunnin ilottelun jälkeen taivas vetäytyi jälleen pilveen ja pian niskaani alkoi putoilla raskaita sadepisaroita, joista sitten kehittyihin taas ihan kunnon sade.

Sunnuntaina sade onneksi loppui aamupäivän aikana ja pääsin vihdoin jatkamaan kitkentäurakkaani. Kynsinauhat ovat vieläkin, useista pesuista ja jynssäyksistä huolimatta ihan mustat. Olihan minulla hanskat kädessä ja välillä kävin niitä puhtaisiin vaihtamassakin. Silti ylenmääräinen märkyys ja kosteus multaisessa maassa imeytyi hanskoihin ja sitä myöten kädet ovat kaikkea muuta, kuin hoidetun näköiset.

Kitkemisten loputtua siirryin istutushommiin. Enää ei tarvitse yösydännä miettiä, mihin minkin kasvin sijoittaa, sillä joitakin yksittäisiä ja kasvua purkissa jatkavia lukuunottamatta kaikki on nyt multaan peitetty. Olin toki paperilla sommitellut istutuspaikat, mutta niinhän siinä aina käy, että todellisuudessa ne paikat muuttuvat melkoisestikin. Ja jokunen vanha kasvi vaihtoi paikkaa uusien tieltä. Kerrankin sateesta oli todellinen hyöty, sillä se kasteli sopivasti kaikki juuri istutetut taimet. 

Ehdin jo etukäteen murehtia, minne saan kaikki haalimani kasvit taas sijoitettua. Ei tullut ongelmaa, sillä aukkopaikkoja löytyy edelleen. Viime kesänä muokkasin ja uudistin monia kukkapenkkejä melkoisesti. Kiemurapenkin kaivoin nurin niskoin viime vuoden elokuussa kokonaan, koska pikkutalvio oli valloittanut siitä joka nurkan. Talvion poistamisen jälkeen istutin vanhat kasvit takaisin penkkiin, mutta niistä talvi vei suurimman osan. Ei noussut värimintut, ei palavarakkauskaan.

Päivänliljapenkin päästä kaikki jaloruusut ovat heittäneet henkensä. Rehellisyyden nimissä sanottakoon, ettei siellä kovin montaa ruusua ollutkaan. En ole vuosiin juurikaan jaloruusuihin panostanut. Nyt puutarhassa on yksi ainokainen jaloruusu ja se nousee kesä toisensa jälkeen tanakkana kurgaanin pikkusydänten joukosta. Nuppu on täynnä kirvoja, jotka pyyhkäisin paljaalla kädellä pois. Illalla ruusua kuvatessani samanlainen joukko oli jälleen löytänyt tiensä nuppuun.

Punapäivänkakkara - Tanacetum coccineum

Sateiden jäljiltä puutarhassa löytyy tuettavaa ja korjailtavaa. Monenlaista kurittomuutta pitkin poikin. Punapäivänkakkara oli ihan vaivihkaa avannut nuppunsa, mutta korkeat ja hontelot varret rötköttivät pitkin pituuttaan muiden kukkien päällä ja lomassa. Se sai tuet pysyäkseen pystyssä.

Reunuspäivänkakkara - Tanacetum parthenium

Reunuspäivänkakkara on tehnyt valtaisan määrän siementaimia pikkupuutarhan kivipenkkiin. Emotaimi kuoli talven aikana, mutta pikkuisia riittää. Kunhan kerkeän, käyn jokusen taimen siirtämässä toisaalle.

Vaaleanlilan pioniunikon taimia on sekä ruusupenkissä, että omenapuiden alla. Omenapuiden alta rikkaruohoja kitkiessäni siirsin joitakin pioniunikon taimia parempiin paikkoihin. Saa jatkossakin siementää ja levitä sinne tänne. Muutama hippikukka akileijojen ja sormustinkukkien lisäksi sopii hyvin yllättämään iloisesti.

Taponlehti - Asarum europaeum

Taponlehti oli talven jäljiltä kurjassa kunnossa, mutta juuret eivät ole olleet moksiskaan ja nyt kasvi taas jatkaa valloitusmatkojaan. Tässä se pyrkii jo ylös tai alas portaita pitkin. Ja kuka vielä väittää, että taponlehti on varjon kasvi. Meillä se viihtyy erinomaisesti myös auringossa.

Rohtosormustinkukka - Digitalis purpurea

Myös sormustinkukka on löytänyt itselleen vakiopaikan portaiden askelvälissä. Viime kesähän oli aikamoista sormustinkukkien ilotulitusta, mutta tästä kesästä ei ihan yhtä runsaskukkaista ole ilmeisesti tulossa. Kiva silti, että tämä oman tiensä kulkija on vihdoin kotiutunut puutarhaani - vaikkakin varsin omituisiin paikkoihin. Kasvakoon, missä parhaiten viihtyy. Itsepäisyydessään se on oiva kasvattaja tällaiselle perfektionistille, jolla on paha taipumus järjestellä sellaistakin, mikä ei toisten tahtoon helpolla taivu.

Sinivaleunikko - Meconopsis betonicifolia

Ihanimman yllätyksen löysin rikkaruohoja kitkiessäni päivänliljapenkistä. Sain Tylsä Mörökölliltä valkoisen sinivaleunikon siemeniä, joista taimeksi kasvoi muutama kappale. Taimet istutin viime loppukesästä penkkiin ja ne lähtivät keväällä heti kasvuun. Olen vahtinut nuppuja ja odottanut jännityksellä kukan avautumista. Siinä sitten rikkaruohojen parissa kykkiessäni ihan sävähdin huomatessani nupusta näkyvää lilaa terälehteä.

Tänään kukka on varmaan jo kokonaan avautunut, joten täytyy käydä sitä ihailemassa ja kuvaamassa. Toinenkin nuppu odottelee avautumistaan. Vieressä olevassa taimessa ei näy nuppuja. Mielenkiintoista nähdä, ovatko molemmat tällaisia sinililoja, vai tuleeko toisesta kenties valkoinen. Ihan sama, minkä värinen. Tällaiset pienet onnistumiset ovat niitä puutarhurin suurimpia iloja.

Poimulehti- Alchemilla vulgaris

Juhannukseksi on luvattu aurinkoa, lämpöä, vesisadetta ja ilmeisesti ihan kaikenlaista säätä. Harmi, ettei tuosta voi valita itselleen sopivaa, mutta toivotaan, että vaikka vettä tulisikin, sitä ei sataisi tuntitolkulla putkeen. Eiköhän viime päivien sateilla pärjätä taas hyvän matkaa eteenpäin.

Mukavaa juhannusviikkoa kaikille!

PS. Toisinaan tämä bloggerin käytös menee täysin yli hilseen. Nyt oikeasta sivupalkistani on kadonnut seuraamieni blogien luettelo. Asetuksissa se näkyy, mutta ei blogissa. En tajua - tätäkään.
 

Pieni polku metsän halki vie...

Sammalruusu - Rosa Centiforlia Muscosa

Tänään oli tarkoitus lopettaa ylepalttinen laiskottelu ja ryhtyä jälleen puutarhahommiin, vaan koko hieno suunnitelma on kilpistynyt ajoittaisiin sadekuuroihin. Enhän minä sokerista ole, enkä siis sateessa sula, mutta kun sadevesi huurruttaa silmälasit ja vesipisaroiden pyyhkiminen linssin pinnalta kuraisilla hanskoilla saa näkymän vaan tuhruisemmaksi, on paras keksiä muuta tekemistä.

Hansaruusu - Rosa Rugosa 'Hansa'

Kiertelin hetken aikaa puutarhassa kameran kanssa, kunnes sadepisaroiden väistely alkoi olla mahdotonta. Ja sormet punaisina liljakukkojen litistelystä sekä kämmenet mutaisina sieltä täältä nypittyjen rikkaruohojen vuoksi. Ei sitä kyllä koskaan pääse pihamaalla kahta metriä edemmäs liikkumaan ilman, että jokusen rikan onnistuu bongaamaan ja pois kiskaisemaan.

Unikon nuppuja

Näistä koleista ilmoista on varmasti tullut ruikutettua ihan liikaakin, mutta ei sovi unohtaa, että kaikessa on myös hyvät puolensa. Harvoin on esimerkiksi unikon kukinta kestänyt näin pitkään, kuin nyt. Uusia, avautumattomia nuppuja on vieläkin kukkapenkissä ja ne avautuneetkin kukat kestävät useita päiviä. Iltaisin kukat näyttävät menevän suppuun ja aamulla taas avautuvat täyteen loistoonsa. Viime kesänä unikoiden kukat tulivat ja menivät niin nopeasti, ettei meinannut mukaan ehtiä. Aamulla nupusta kehkeytyi kukka ja illan suussa terälehdet jo leijuivat käytävälle. 

Pionin nuppuja

Myös pionien nuppuvaihe kestää ja kestää. Tänään huomasin ensimmäisen valkoisen pionin olevan miltei auki ja muiden muhkeiksi paisuneiden palluroiden odottavan vain sopivaa hetkeä. Jotkut ovat harmitelleet pionin nuppujen vähäisyyttä, mutta minusta taasen nuppuja on tosi paljon. Sitä tässä olen harmitellut, etten aikoinaan pioneja istuttaessani ole merkinnyt muistiin niiden nimiä tarkemmin. Sarah Bernhardtin ja Festiva Maximan muistan ja tunnistan, mutta entä muut. Kunhan kukat ovat avautuneet, täytynee ryhtyä kunnon salapoliisihommiin.

Kurjenmiekkoja

Iriksiä sain muutama vuosi sitten naapurilta. Sittemmin olen jakanut omia kasvustojani ja istuttanut niitä uusiin paikkoihin. Iris on tosi helppo ja kaunis kasvi. Sen hyviä puolia on myös, että se pysyy hyvin pystyssä ilman sen kummempia tukemisia.

Vasemmalla talon pääty, oikealla kunnan metsikköön rajoittuva alue.

Edellisessä postauksessa esittelin alapihaamme. Olen miettinyt, kuinka paljon olen valmis näyttämään tunnistettavia kokonaisuuksia pihastamme. Kaikki netissä julkistettuhan jää sinne mittaamattomiksi ajoiksi leijumaan. Olen myös ajatellut, kehtaanko näyttää sekalaista seurakuntaani kaikille upeista puutarhoistaan blogia pitäville mestareille. Olen kuitenkin aikamoinen amatööri näissä puutarhahommissa ja vasta aivan muutaman vuoden ajan olen ryhtynyt systemaattisesti hakemaan tietoa ja paneutumaan näihin kasvihommiin. Joskus suren sitä, kuinka komea puutarhani saattaisi olla, jos olisin alusta pitäen hankkinut enemmän tietoa ja ollut suunnitelmallisempi. No, silloin elämässä oli paljon muuta, eikä parane menneitä vuosia pureskella.

Puutarhablogin aloittaminen on ollut monessa suhteessa opin tie, sillä muiden kommenteista ja blogeista olen saanut valtavasti uutta tietoa ja mielenkiintoisia vinkkejä. Tämä blogimaailmassa viettämäni aika on ollut puutarhani kannalta uskomattoman antoisaa ja innostavaa. Ajattelin etupäässä kirjoittaa itselleni puutarhapäiväkirjaa, mutta tästäpä on tullut merkittävä osa arkipäivää ja aivan erinomainen puutarhatiedon ammennuspaikka. Niinpä katsonkin, että puutarhassani on alkanut blogimaailman myötä ihan uusi ajanjakso.

Vasemmalla makkarien ikkunan alusta ja oikealla Pikkupuutarhaa.

Puutarhani ei oikeastaan edusta puhtaasti mitään "koulukuntaa". Rakennan puutarhaa enemmänkin "kasvi edellä" -mentaliteetilla eli saatuani tai ostettuani jonkin kasvin, ryhdyn miettimään sille sopivaa istutuspaikkaa. Olisi ehkä parempi ensin katsella ympärilleen omalla pihamaallaan ja miettiä, millaisia kasveja kuhunkin paikkaan kannattaisi hankkia. 

Menetelmäni on johtanut siihen, että kaikkialla kasvaa kaikkea. Istutettuani kasvin, saatankin huomata, ettei se nyt tuossa pärjää laisinkaan ja lähden sitä siirtämään. Näin monet kasvit ovat monistuneet puutarhassa, sillä usein niistä jää siementaimia, juurenpätkiä tai muita alkuja, jotka alkavatkin elämään uutta aikaa siinä alkuperäisessä istutuspaikassa. Ja sen lisäksi yhdessä tai useammassa uudessa paikassa. Ja toisaalta, löydettyäni hyvän ja helpon kasvin, ryhdyn monistamaan sitä saadakseni vehreyttä useammalle alueelle. Siksipä esimerkiksi pikkutalviota, kevätkaihonkukkaa, töyhtöangervoa, vuorenkilpiä ja monia muita kasveja on vähän siellä sun täällä.

Punapäivänkakkara - Tanacetum coccineum

Pidän järjestyksestä, mutta puutarhassa se ei onnistu. Jokunen vuosi sitten ajattelin, että olisi mukavampaa, jos akileijat ja sormustinkukat sekä varjoliljat kasvaisivat kaikki omilla alueillaan. Ryhdyin toteuttamaan ajatustani kaivamalla näitä kukkia sieltä täältä ja istuttamaan niille tarkoittamilleni paikoille. Arvaahan se, miten hölmö tuollainen ajatus on ja mikä oli lopputulos. Sormustinkukista ainutkaan ei viihtynyt sille osoittamallani paikalla ja akileijatkin jatkoivat vaelteluaan pitkin poikin puutarhaa. Silloin päätin, että kun tämä minun puutarhani on jo alun alkaen lähtenyt menemään omaan sekasortoiseen suuntaansa, on sitä tässä vaiheessa ihan turha enää pysäyttää. Jos haluaisin kukkani täsmällisiin riveihin, olisi paras tilata Lemminkäinen asfaltoimaan piha ja jättämään vain muutama aukko istutuksia varten.  

Huoltopolku marjakuusen alla

Talon ja tien väliin jäävä osuus oli aikanaan nurmikkoa, jonne olin sinne tänne istuttanut joitakin kasveja (marjakuusen, syyshortensiaa, rhodoja). Paikalla kasvoi myös muutamia huonokuntoisia kuusia ja pari honteloa mäntyä. Jossain vaiheessa kuuset saivat kaatotuomion ja se toinen mäntykin. Siirsin toisaalta puutarhasta norjanangervoita ja kaivoin systemaattisesti nurmikkoa pois. Nyt paikalla on Pikkupuutarhaksi nimeämäni alue, jossa ei kasva yhtään nurmikkoa. Pikkupuutarhassa on kapeita kivituhkapäällysteisiä polkuja, joita reunustoilla kasvavat pikkutalviot ja kevätkaihonkukat sekä taponlehdet kesän mittaan yrittävät umpeuttaa. 

Maanpeitekasvit ovat saaneet rauhassa rehottaa Pikkupuutarhassa aina siihen saakka, kun taas keksin sinne uusia kasveja tai kehittelen jotain muuta muutosta. Pari viikkoa sitten kyllästyin Pikkupuutarhan Kriikunapenkkiin, jonka hoitaminen on ollut tosi vaikeaa sen suuruuden vuoksi. Aina yksi tai kaksi voikukkaa löytää tiensä vuorenkilpien väliin ja lumimarja yltyy rehottamaan tien reunalla kasvavien tuijien tilaa kaventaen. Silloin on päästävä kitkemään ja leikkaamaan tallomatta olemassa olevia kasveja. 

Pikkupuutarhan uusi polku krikunan ympäri valmisteilla

Kaivoin kriikunan ympäri uuden polun. Mullat pois, alle maanrakennuskangas ja päälle kivituhkaa. Polun ja multapenkin väliin laitoin muovista reunusnauhaa, joka kokemukseni mukaan jää aika pian kasviston lomaan, eikä siis häiritse silmää. Se on edullista ja helposti asennettavaa. Kivituhkaa pitänee kantaa vielä vähän lisää polulle ja siistiä kasvustoja. Vuorenkilpiä lähti aimo kasa, mutta niille on jo uusi paikka katsottuna. Nyt tuohon kriikunan alle syntyi oikeastaan ihan oikea istutuspenkki, jota on tarkoitus parantaa, kunhan tässä keksii. Kovin syvään siinä ei voi kaivaa vahingoittamatta kriikunan juuria ja sen vartta pitkin kasvavaa Multi Blue -kärhöä. 

Ylemmissä kuvissa on toinen polku, jonka tein ison marjakuusen alustalle. Marjakuusen juurien vuoksi maata ei juurikaan voinut kaivaa, mutta kitkin polun kohdalta maanpeitekasvit pois, laitoin tilalle märkää sanomalehteä aika paksulti ja päälle oksahaketta sekä pyöreitä betonilaattoja astinkiviksi. Nyt pääsen huoltamaan sisäänkäynnin edessä olevaa kukkapenkkiä sen taustaltakin käsin. Minusta nuo polut ovat kivan näköisiä ja helpottavat tosiaan puutarhan huoltohommia. Nyt ei enää tarvitse tuollakaan puskassa varoa tallomasta jotain tärkeää ja toisaalta voimakkaasti varjostava iso marjakuusi on saanut sopivaa somistusta alleen.

Kärhö Multi Blue - Clematis

  
Ja tämän postauksen lopuksi kuva Pikkupuutarhan kriikunapuun juurella kasvavasta Multi Blue -kärhöstä, joka on vihdoin innostunut kasvamaan oikein tosissaan. Viime vuonna siihen taisi tulla yksi ainoa kukka, mutta eipä ollut kärhöllä paljon mittaakaan. Saapa nähdä, miten käy tänä kesänä?

Sitten vain iloisin mielin kohti kesäkuun viimeistä kokonaista viikkoa - ja uusia jännittäviä futismatseja.