tiistai 7. tammikuuta 2020

Ylös alas Andalusiassa eli patikointi Caminito del Reyllä

 

Ennen matkalle lähtöä etsin aktiivisesti tietoa kohteestamme ja mahdollisista kiinnostavista paikoista kohtuullisella etäisyydellä. Törmäsin useammassakin yhteydessä Caminito del Reyhin eli Kuninkaan polkuun - reitti nimettiin Kuninkaan poluksi vuonna 1921, kun Espanjan hallitsija Alfonso XIII kulki sitä pitkin padon avajaisiin. Caminito del Reystä en ollut aiemmin kuullutkaan. Pelkästään kuvat paikasta nostivat tutustumisinnon korkeuksiin, jossa ne sitten koko retken ajan pysyivätkin. Konkreettisesti.


Caminito del Rey (alempana lisää faktaa, paikan viralliset kotisivut täällä) on patikointireitti jylhissä maisemissa, kahden kanjonin läpi kallioisen vuoren kyljessä kulkien. Onneksi en kärsi korkean paikan kammosta. Muuten retki olisi jäänyt tekemättä.

Alkuun tarkoituksemme oli ajaa autolla El Chorroon ja aloittaa retki omatoimisesti. Suunnitelma muuttui autonvuokrausongelmien vuoksi ja lopulta päädyimme hotellista ostettuun valmispakettiin, mikä ei ollut laisinkaan hullu idea. Paketti maksoi 45 €/hlö ja se sisälsi bussikuljetuksen, sisäänpääsyliput ja opastuksen. Polulle päästäkseen liput kannattaa ostaa hyvissä ajoin etukäteen. Samalla kannattaa ostaa myös lippu bussiin, jolla pääsee takaisin aloituspaikkaan, jonne oma auto on jäänyt. Itse polku maksaa 10 €/hlö ja bussilippu päälle 1,50 € eli ei ole kallista. Sisäänpääsy- ja bussilipun voi tulostaa varaussivuilta.

Ardales, kylä 445 metrin korkeudessa

Lähdimme hotellilta puoli kahdeksalta (meidän aikaa puoli seitsemältä, sillä Espanjassa kello on tunnin jäljessä). Lähtiessä oli vielä pimeää, mutta matkan aikana päivä nousi ja valostui. Itse ajomatka Malagan seudulta kestää noin tunnin, mutta meillä kesti pidempään, koska kiersimme Benalmadenan, Torremolinoksen ja muiden paikkojen hotellien edustoilta poimimassa lisää porukkaa. Lopulta bussi oli täynnä ja matka kohti vuoria alkoi.Kuskinamme oli Rafael ja oppaana Fernando.


Ardelasissa oli lyhyt tauko, jolloin saattoi käydä kahvilassa ja vessassa. Sen jälkeen bussi vei meidät kolmen kilometrin päähän, jossa jalkauduimme polulle.

Noin 50 henkilön ryhmässä oli edustettuina monia kieliä. Opas jakoi meille radiot, joista saatoimme valita viidestä kielestä sopivimman. Valitsimme englannin, mutta radio rätisi ja enimmäkseen kuulimme oppaan puuskutusta ja saksaa. Meiltä meni ohi tieto, että ensin kävelemme runsaan kilometrin ripeää tahtia päästäksemme Kuninkaan polun lähtöportille.


Retken ensiaskeleet menivät siis minulta muutaman kiukustuneen kommentin merkeissä. Olisin halunnut ottaa kuvia, mutta ne muutamatkin johtivat juoksuaskeliin, jotta sain pitkälle edenneen ryhmän kiinni. Kerrottakoon, että kiukku laimeni oitis, kun pääsin itse kohteeseen.


Retkelle kehotettiin varustautumaan hyvin jalkinein. Korkokengissä sinne ei olisi edes päässyt. Lämmintä oli myös hyvä ottaa mukaan, sillä korkeuksissa saattaa olla viileää. Huonolla säällä, sateella ja tuulella Caminito del Reylle ei pääse. Meitä onnisti, sillä päivästä tuli aurinkoinen ja lämmin. Takki vilahti jo alkumatkasta reppuun.


Erilaisia havupuita oli alkumatkasta rinteissä runsaasti. Onnistuin myös kuvaamaan iriksen, jollaisia kasvoi pitkin vuoren rinnettä lukuisia. Suurin osa oli jo kukkimisensa loppusuoralla. Ylipäätään pyörittelin koko matkan ajan päätäni väkkärän lailla nähdäkseni kaikki oudot ja upeat kasvit. Harmittelin, etten ottanut matkalle mukaan jotain Välimeren alueen kasvistoa käsittelevää kirjaa.


Vihdoin saavuimme lähtöportille, jossa oli tilaisuus käydä vessassa ja ostaa juotavaa. Opas jakoi kaikille kypärän turvaksemme. Kallioilta saattaa pudota kiviä ja lisäksi paikoin kulku oli ahdasta ja pään kolauttaminen mahdollista. Lisäksi jokainen portista kulkija laskettiin, jotta sama määrä ihmisiä saadaan myös pois reitiltä.


Caminito del Rey on Espanjassa, Andalusian itsehallintoalueella olevassa Malagan maakunnassa sijaitseva vaellusreitti. Se tunnettiin aiemmin maailman vaarallisimpana vaellusreittinä. Reitti kulkee vuoren seinään tehtyjä polkuja pitkin, korkeimmillaan sata metriä rotkon pohjalla virtaavan Guadalhorce-joen yläpuolella. Caminito del Rey suljettiin reitin rapistumisen ja siellä tapahtuneiden onnettomuuksien vuoksi. Reitti avattiin kunnostettuna keväällä 2015 kymmenen vuoden tauon jälkeen. Reitin kokonaispituus on noin seitsemän kilometriä, ja sille pääsy on rajoitettu 600 henkilöön vuorokaudessa. Lisäsi reitille pääsylle on säävaraus.

Caminito del Reyn rakensivat 1900-luvun alussa patotyömaan työtekijät El Chorron kylän ja rakennettavan El Chorron padon välille. Tätä polkua käyttivät myös naiset ja lapset ylittämään Gaitanesin rotkon, vaikka polulla ei ollut paikoin edes kaiteita. Polku kulkee kolmen kunnan Áloran, Antequeran ja Ardalesin alueilla. Kunnat päättivät maakunnan avustuksella jälleenrakentaa polun matkailunähtävyydeksi. Lähde: Wikipedia


Caminito del Rey on maisemiltaan enimmäkseen hyvin kallioinen ja karu paikka. Siitä huolimatta kasvit ovat työntäneet juurensa pieneenkin koloon muodostuneeseen multatilaan. Kuten kuvan narsissi.


Kuljimme pitkänä letkana kallion seinämää reunustamaa reittiä. Edellä ja perässä oli muita ryhmiä ja ajoittain joku reippaili ohitsemme. Rakennettu kulkuväylä oli sen verran leveä, että ohitukset olivat mahdollisia, eikä kovin ahdasta tullut missään. Siellä täällä oli myös levennyksiä, joissa opas kertoi paikasta, sen historiasta ja monia mielenkiintoisia tarinoita.


Reitin kokonaispituus on noin seitsemän kilometriä, josta runsas kilometri meni alkupään polkua kohti aloituspistettä reippaillessa. Lopussa on myös kilometrin osuus Kuninkaan polun ja pysäköintipaikan välillä. Kuljimme siten vuorenrinteessä vajaan viiden kilometrin matkan.


Kahden kanjonin välissä oli hieman matalampi osuus, jossa kulku tapahtui maapohjaista polkua pitkin. Korkeuserotkaan eivät siellä olleet yhtä jyrkät ja korkeat, kuin esimerkiksi tässä kuvan alkupään osuudessa.


Kuvassa oikealla, keskivaiheilla näkyy ihmisiä pieninä pisteinä. Sinne mekin olimme matkalla.


Kulku vuoren seinämän vieressä tuntui kaiken aikaa ihan turvalliselta. Kaiteet olivat vankkaa teräsvaijeria. Paikoin tukivaijeri kulki myös oikealla puolella. Ohitimme jossain vaiheessa ilmeisesti isän ja tyttären, jotka kulkivat melkeinpä selkä rotkoon päin kaksin käsin oikean puoleisesta tukivaijerista kiinni pidellen. En päässyt selville, kumpi pelkäsi enemmän, kumpi tuki toistaan. Viisi kilometriä on pitkä matka kulkea pelosta jäykkänä.


Monessa paikassa oli yhä näkyvissä vanhempi kulkuväylä, jota käyttäen moni oli kohdannut kohtalonsa. Pelkkä ajatuskin kaiteettomalla, kapoisella kivitasanteella kulkemisesta heikotti.


Innokkaana kuvaajana ymmärrän ihmisiä, jotka pysähtyvät alituiseen räpsimään kuvia näkemästään. Niin teen minäkin. Koitin kuitenkin huomioida muut ihmiset, etten olisi kenenkään tukkeena kapealla reitillä. Kulku pysähtyi kaiken aikaa pitkälti sen vuoksi, että osa porukasta otti joka nurkalla selfieitä itsestään, matkakumppaneistaan ja taas itsestään. Selfiekepit oli polulla kielletty, joten kättä venytettiin kännykän ulottuvuuden lisäämiseksi. Alkumatkasta selfieporukat eivät häirinneet, mutta loppumatkasta väsymys ja hiki saivat toivomaan ripeämpää etenemistä.


Yhteen paikkaan polulle oli rakennettu levennys, jossa lattia oli lasia. Siinä seisoessa saattoi katsella allaan olevaa pudotusta syvyyksiin. Lasilevennys täyttyi hetkessä selfieporukasta, joka kuvasi ja kuvasi ja kuvasi. Totesin, ettei lasin päällä seisominen ole niin ainutlaatuista, että sen vuoksi jaksaisin iäisyyden odotella. Jatkoimme matkaa.


Sinänsä kulku kaitein varustetuilla, tukevilla puusilloilla oli helppoa ja turvallisen tuntuista. Oikeastaan missään vaiheessa ei pelottanut. Muutamia innokkaiden kuvaajien aiheuttamia tungoksia lukuunottamatta väylällä oli tilavan tuntuista ja enimmäkseen saattoi kulkea omassa tahdissa. Kiireen tuntu tuli vasta aivan lopussa, kun huomasimme ison osan porukasta ja astuvan bussiin.


Caminito del Reylle on kahdeksan vuoden ikäraja. Pienten lasten kanssa reitillä kulkeminen olisikin vaikeaa, joten ikäraja on ihan ymmärrettävä. Reitti on ainoastaan yksisuuntainen, joten ainoa tapa päästä sieltä pois, on laittaa tossua toisen eteen. Muuta keinoa ei ole.


Alku- ja loppuosan välillä oli matalampi osuus, jossa kuljettiin maavaraista polkua. Ylhäällä silloinkin ymmärsi olevansa, mutta huikeimmat maisemat ja korkeusero oli sekä alussa että lopussa. Voimakas mutka kallioiden väliin ennen loppuosan riippusillalle saapumista oli unohtumaton kokemus.


Opas paimensi ryhmäänsä kiitettävästi. Myös henkilökuntaa oli siellä täällä katsomassa, että kaikki sujuu hyvin. Paikoin näin myös kameroita eli turvallisuuteen on kyllä panostettu.





Kallion seinämässä oli myös ammoniittejä. Yksi niistä ihan kulkuväylältä hyvin nähtävissä. Osa vhän korkeammalla, jolloin opas osoitti niitä valokynällä. Aika historiallisilla paikoilla kuljettiin.
 
Ammoniitit ilmestyivät noin 400 miljoonaa vuotta sitten siluuri- ja devonikausien vaihteessa ja hävisivät sukupuuttoon liitukauden lopun joukkotuhossa 65 miljoonaa vuotta sitten. Koska ammoniitit olivat hyvin yleisiä ja evoluutio tuotti muutaman miljoonan vuoden välein uusia lajeja edellisten kuollessa sukupuuttoon, ammoniittilajin määrittämisellä voidaan arvioida fossiilikerrostuman ikä.

Ammoniitit olivat nilviäisten pääjaksoon ja siinä pääjalkaisten luokkaan luettuja muinaisia merieläimiä, joiden lähimpiä nykysukulaisia lienevät helmiveneet. Ammoniiteillä oli spiraalimainen hieman pässinsarvea muistuttava kuori, ja ne ovat säilyneet hyvin fossiilikerrostumissa. Lähde: Wikipedia




Riippusilta on reitin loppupäässä. Tässä riippusillassa ei ollut mitään pelättävää. Se huojui vähän, mutta sen kesti hyvin. Sillalle suositeltiin yhtäaikaisesti kymmentä henkilöä. Silta on metallirakenteinen ja hyvin vankan tuntuinen


Kuvassa ihmiset ovat jo loppusuoralla. Vaikka nuo kallioseinämän reunalla olevat portaat eivät korkeita olleetkaan ja lisäksi ne oli jaettu tasanteilla, tunsi portaita noustessaan kuitenkin voimiensa ehtyneen reissun aikana. Myös korvien ajoittaisesta lukkoon menemisestä tajusi olevansa korkealla. 

Edessä näkyvä vihreä metallirakenne on junasilta. Juna kulkee siinä mm. Malagasta Rondaan ja Sevillaan. 


Reitin päässä oli jälleen mahdollisuus käydä vessassa. Vessoihin ei ollut pitkiä jonoja, mutta paperi oli tietenkin loppu. Matkan päässä oli myös muutamia matkamuistokojuja ja mahdollisuus ostaa juotavaa. Läheltä lähti myös julkisen liikenteen bussi. Meitä odotti oma bussimme, joka kuljetti meidät jonkin matkan päässä sijaitsevan kylän ravintolaan. Siellä saatoimme tilata syötävää ja juotavaa sekä levähtää jonkin aikaa ennen paluumatkaa.


Paluumatka bussilla alas vuorilta läpi kylien täplittämän maaseudun sujui reippaasti. Opas Fernando kertoi joidenkin paikkojen nimiä. Bussin ikkunasta näimme appelsiini- ja sitruunaviljelmiä sekä oliivilehtoja. Aamulla näin, kuinka appelsiineja poimittiin laatikoihin ja koottiin traktorin peräkärryyn.


Caminito del Reyhin ei ole ylettömän vaikeaa mennä omatoimisestikaan. Järjestetyssä retkessä on hyvinä puolina tietynlainen huolettomuus. Ei tarvitse pähkäillä outojen yksityiskohtien kanssa ja lisäksi hyvän oppaan kohdalle osuessa saa paljon faktatietoa. Vaikka retken alkuosassa opastus meni meidän osalta vähän pieleen, itse polulla opas osoittautui mainioksi ja ammattitaitoiseksi kaveriksi. Hänellä oli aikaa vastata yksittäisen ihmisen kysymyksiin ja hän oli selvästi itsekin innoissaan paikasta. Lopussa hän kertoi minulle ja Ukkokullalle, että oppaallekin retki on sen verran rankka, ettei niitä yhtä enempää päivässä pysty tekemään. Eikä kyllä ajallisestikaan se olisi mahdollista, sillä retkiä tehdään vain valoisaan aikaan ja reitin läpi kulkeminen vei aikaa noin viisi tuntia.


Olen todella iloinen ja tyytyväinen, että Caminito del Reyn patikkaretki tuli tehtyä. Maisemat olivat huikeat ja kokemus tulee jäämään unohtumattomaksi. Koko lomamme oli hyvin onnistunut ja mielestäni Kuninkaanpolun kulkeminen jää matkan kohokohdaksi.

Reportaasi jatkuu ja puutarhaakin on tulossa...


39 kommenttia:

  1. Miten upeat maisemat ja kukkien näkeminen tähän aikaan vuodesta on aivan mahtavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvat eivät edes anna oikeutta paikan jylhälle ja karulle kauneudelle. Oli todella upea elämys.
      Etelän värit olivat oikeaa sielun ruokaa. Vieläkin on pää pyörällä.

      Poista
  2. Ooh, ihana postaus. Moni tuttu on tuon reitin kulkenut ja kaikki kovasti kehuneet. Sen verran varoittelen, ettei sinne kannata lähteä elokuussa jolloin on pahimmat helteet ja turistiryysikset.

    Kiitos tästä kertomuksesta, pitää itsekin ryhdistäytä ja käydä patikoimassa.

    Ardalesissa tai Antequerassa (en muista kummassa) on sellainen hieno intiaanikallio, näyttää ihan makaavan intiaanin sivuprofiililta, näitkö?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Korkeasesongin aikaan saattaakin olla vaikeaa päästä Caminitoon, koska sinne pääsee kuitenkin rajallinen ihmisiä päivittäin. Sen verran huikea paikka se on, että kannattaa kyllä käydä, jos vain siellä päin liikkuu.
      En nähnyt Ardalesissa, eikä opaskaan mitään puhunut. Tosin Ardalesissa menimme ilmeisesti suorinta tietä Caminitoon johtavalle polulle, joten paljon mahdollista, ettei makaava intiaanikivi osunut reitille.

      Poista
  3. Wau! Tämä oli upea kooste, tällainen ohjelma minuakin aina kiinnostaa ulkomaan reissuilla. Valtavan hienoja kuvia, niistä sai tosiaan hyvin käsityksen, mitä patikoinnilla on odotettavissa. Kiitos, että ajoit tämän!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ... siis jaoit... IPad muuttele taas sanoja itsekseen.

      Poista
    2. Jos vain joskus Aurinkorannikon suuntaan menette, Caminitoon kannattaa ehdottomasti yrittää päästä. Se on ainutlaatuinen paikka ja meille kokemus jäi lähtemättömästi mieleen.
      Ylipäätään tällä reissulla tuli ulkoiltua todella paljon. Mäkisen maaston vuoksi ylös alas monen monta kertaa.

      Poista
  4. Ihana, että kirjoitit tästä kohteesta, sillä se on itsellänikin haaveissa.
    Yritimme mennä sinne jouluntienoolla, mutta liput olivat loppunmyytyjä vuoden vaihteen yli. Eli kannattaa varata liput ajoissa, jos mielii jonain tiettynä aikana sinne. Tavallisina arkipäivinä on varmasti paremmin vapaata.
    Tämä postaus sai haaveeni vain vahvistumaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärsin, että joulun aikaan retkiä Caminitoon järjestetiin vähemmän. Meille sattui tuuri, sillä sunnuntaina hotellin respasta asiaa kysyessämme seuraavalle torstaille löytyi vielä meille paikat. Se oli ainoa mahdollisuus, johon tartuimme oitis. Kuulimme, että Caminitoon kannattaa hankkia liput jo vaikka Suomesta käsin. Itsekin sitä suunnittelin, mutta niin vain jäi. Kyllä olisi harmittanut, jollemme olisi sinne päässeet.
      Suosittelen lämpimästi, todella hieno kokemus.

      Poista
  5. Olipa fiksua ottaa etukäteen selvää, ja lopulta hotellikin osoittautui käteväksi, kun sieltä pääsi järjestetylle retkelle. Minua kyllä huimaisi, olisi melko turvaton olo, kun jalkojen alla olisi vain puunsäleitä tuollaisen pudotuksen päällä :-D Tai niin ainakin mielikuvitus laukkaisi, että puut ovat takuulla vain millin paksuisia ja katkeavat juuri nyt. Siihen lasilattialle minua ei saisi kuin aseella uhkaamalla.
    Nykyinen selfieinnostus on hämmästyttävää, noloa - ja tuossa tapauksessa takuulla raivostuttavaakin. Hyvä, että patikointi oli mukava kokemus silti ja opaskin noin innostava.
    Olettekin löytäneet sieltä joulukukkasen, niin osuvasti - tuohan on tasetti; sama, jota olen kasvatellut ystävän antamasta sipulista. Hienomman näköinen se on tuolla omassa ympäristössään kivekolossa kasvamassa! Iiris on varmaankin Iris planifolia: leveät lehdet ja kukinta-aika viittaisivat sen suuntaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannatti kyllä tutkia paikkoja jo ennakkoon. Monista matkablogeista löysin hyviä käytännön vinkkejä, joista oli paikan päällä runsaasti apua. Kuuntelin menomatkalla lentokoneessa kahden kaverin jutustelua. Toinen kertoi pelkäävänsä korkeita paikkoja, mutta Caminitossa hän oli syystä tai toisesta tuntenut olonsa hyvin turvalliseksi. Jos vähänkin epäröi, ei sinne kannata mennä. Kauhun vallassa monen kilometrin kulkeminen olisi silkkaa kidutusta.

      On ihan ymmärrettävää ottaa kuvia itsestä ja toisista. Jotenkin vain tulee sellainen olo, ettei ne paikat ja maisemat ole yhtään tärkeitä, vaan se, että voi someen laittaa kuvan itsestään milloin missäkin paikassa. Mitä sensaatiomaisempi paikka, sen isomman egon saa.

      Ajattelinkin, että sinä varmasti tunnistat kasvit. Tasetiksi minäkin tuon narskun tulkitsin. Niitä oli muuallakin. Tuolla Välimeren kasvien parissa meni jotenkin vuodenajat ihan sekaisin kun siellä kasvoi ja kukki kasveja, joita meillä näkee lähinnä kesäisin - jos silloinkaan. Pää pyöri kaiken aikaa väkkäränä, kun yritin kaikkea kaunista nähdä.

      Poista
  6. Onpa jylhiä ja hienoja näkymiä matkaltanne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monta hienoa paikkaa nähtiin ja koettiin, mutta tämä Caminito del Reyn reissu oli kyllä unohtumaton.

      Poista
  7. Mielettömät on nuo kalliot,huh huh sentään. Rakastan vuoria ja kallioita,niissä on jotain niin ikiaikaista :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä uskomattoman jylhät maisemat. Vuorilla kulkiessamme tuntui, että näkymistä saa kyllikseen.

      Poista
  8. Jos olisin tuolla, niin reitille olisi päästävä/mentävä korkeanpaikankammosta huolimatta. Upeita kuvia taas, kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yllättävää, että tuolla reitillä tunsi olonsa ihan turvalliseksi. Puinen kulkuväylä ja metalliset kaiteet olivat vankkaa tekoa. Ei heilunut, eikä notkunut. Jos vain joskus mahdollisuus, kannattaa mennä.

      Poista
  9. Kiitos huikeista kuvista! Minä en todellakaan pääse tuonne koskaan, korkeanpaikankammoisena olisin varmasti konttinut koko matkan! Joskus erehdyn jonnekin korkealle enkä nauti siitä yhtään. En uskalla katsoa alas ja hissillä alas tullessa pidän pääni polvissa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Korkoeanpaikankammoisena tuonne ei todellakaan kannata mennä. Sieltä ei pääse oikeaisemaan mistään pois. Voisi olla yhtä tuskaa kulkea koko reitti alusta loppuun peloissaan. Onneksi voi katsella kuvia ja tuntea olonsa turvaliseksi.

      Poista
  10. Huh huh, mikä huikea reitti! Minä korkeanpaikankammoinen en kyllä tulla uskaltaisi mennä ;)
    Luen muuten erityisellä mielenkiinnolla näitä, sillä olemme suunnittelemassa Espanjan matkaa. Puolisoni ystävä Hollannista asuu Almeriassa, joten se olisi pääkohde. Maaliskuussa aiomme mennä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähemmän minä tuolla Caminitossa pelkäsin, kuin autolla ajaessa paikallisten huristaessa kiemuraisten vuoristoteiden mutkissa kovaa ohitse. Meillä ei ollut kiire, joten köröttelimme nopeusrajoitusten mukaan muiden perässä, mutta aina joku tuli taakse ja halusi ohittaa kerralla viisi autoa.

      Hienoa, ajankohta on varmasti parempi, kuin joulukuu, vaikka ei huono ollut sekään. Olimme positiivisesti yllättyneitä kaikesta kokemastamme.

      Harkitse reissua Granadaan. Sinne on Almeriasta ehkä vähän lyhyempi matka, kuin Fuengirolasta. Olisin kovasti halunnut Granadaan katsomaan Alhambran puutarhaa, mutta aika ei vain kaikkeen riittänyt. Joskus vielä.

      Myös Nerjassa on tippukiviluola, jossa olisin halunnut käydä. Nerja on rannikolla Almeriasta Malagaan päin.

      Poista
  11. Kiitos, luin mielenkiinnolla molemmat jutut :)
    Aika jyhkeät näkymät vuorilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että jaksoit lukea. Lisää on vielä tulossa.
      Caminitossa oli todella jylhää. 100 metrin pudotus suoraan alaspäin laittoi pitämään tiukasti kiinni kaiteesta.

      Poista
  12. Huh, huh! Komeita maisemia, mutta onpa hurjan näköistä kerrassaan. Minua varmasti pelottaisi kävellä tuollaisia kalliosta ulkonevia puupolkuja myöten, kun jo kerrostalon kolmannen kerroksen parvekkeelta alas katsominen saa sormet tiukentumaan kaiteen ympäriltä. Tosin ehkä alkuun päästyään siihen tottuisi eikä korkeus tuntuisi enää niin hurjalta. Narsissi on söpö kalliota vasten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla ei ole kovin pahaa korkeanpaikan kammoa. Tuonnekin lähdin innostuneena, enkä ajatellut laisinkaan, mitä jalkojeni alla on. Puupolku ja kaiteet olivat hyvin vankkoja ja olo oli koko ajan turvallinen. Sen sijaan ihmettelen niitä ihmisiä, jotka ennen näitä uusia väyliä on seikkaillut kallion rinteessä ilman mitään kaiteita. Ilmankos ihmisiä on pudonnut ja kuollut.
      Tuo paikallinen kallio on hyvin huokoista. Ihmetytti monet kasvit, jotka tunkivat kasvuun pelkästä kalliosta. Ehkä siellä koloissa jotain ravinteita löytyy.

      Poista
  13. Ihana lukea tästä - ja tietysti nähdä kuvatkin :-)
    Kävimme viime helmikuussa reissussa Malagan tienoilla ja yksi päiväkohteistamme oli El Chorro. Katselimme tuota korkella kipuavaa reittä mielenkiinnolla, mutta se ei kutsunut meitä ;-) Tyydyimme katselemaan ja ruokailemaan paikallisessa ravintolassa :-)

    Ihanat muistot tulikin mieleen tästä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa, että kuvista nousee mukavat matkamuistot. Siinä yksi syy, miksi matkapostauksia on kiva tehdä; itselle jää konkreettinen matkapäiväkirja ja samalla voi tarjota muille vinkkejä ja paluun omiin matkoihin.

      El Chorroon samoin kuin Ardalesiin olisi ollut mukava tutustua enemmän, mutta nyt ne jäivät vain sivusta ohi kuljetuiksi. Caminito del Rey oli kyllä kokemisen arvoinen paikka.

      Poista
  14. Voi Wautsi mikä paikka!!! En tiärä, olisko musta ollu menemähän tuanne. Oot kova mimmi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin oikea VAU-paikka. Jostain syystä ei yhtään pelottanut. Minulla ei korkeanpaikan kammoa ole, mutta muutama siitä kärsivä ihminen on todennut, että tuolla tunsi olonsa turvaliseksi. Sitä oli vain niin hämmästynyt paikan mahtavuudesta, että kaikki kammo saattoi unohtua.

      Poista
  15. Ihana postaus, kiitos matkakokemusten jakamisesta. Onpa todella upea paikka. Seikkaperäinen tekstisi täydentää hyvin upeita kuviasi. Kyllä on komeita maisemia. Jatko-osia odotellen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa, että viihdyt "matkalla". Caminito del Rey oli varmasti matkamme kohokohta. Jylhän luonnon keskellä saattoi vain haukkoa henkeä kaikesta näkemästään.

      Poista
  16. mul jäi iltapäiväkahvi keittämätä, kun innostuin lukemaan näitä viimeisimpiä postauksiasi. itsekin kuvittelin istuvani appelsiinipuun katveessa kuoriessani välipalaksi appelatiiviä;))
    Helmi lukuhaasteeseen liittyvä postaus kiinnosti todella. kirjakasoistasi löytyi monta tuttua kirjaa mm Donna Leonit löytyvät hyllystäni.
    waude miten ihanan loman olettekaan viettäneet! lämpöasteet kuulostivat sopivilta, kuumemmassa ei kyl jaksaisi paljoakaan kävellä. nostan kyl Sinulle hattua ja kumarran kunnioituksella! minulta olisi jäänyt kyl tuo patikkaretki tekemättä, minua huimaa jo tikkaillakin tätä nykyä. siksi olikin niin mukavaa kulkea opastuksellasi reitti läpi.
    itse luen parhaillaan Virpi Hämeen-Anttilan Minun Intiani kirjaa, valmistaudun näin tulevaa matkaamme varten. hieman jo matkakuume vaivaa, vaik reissuumme on aikaa viel monta viikkoa.
    innolla jään odottelemaan seuraavia postauksiasi Between!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ilona! Näin viikko sitten matkalta kotiutuneenakin olen yhä reissulla hankittujen kokemusten lumoissa. Caminito del Reyllä patikointi oli unohtumaton elämys, eikä siellä pelottanut yhtään.

      Virpi Hämeen-Anttilan kirjat ovat mieluisaa luettavaa. Tuo sinun mainitsemasi Minun Intiani on lukematta, joten kiitos vinkistä. Donna Leonit olen lukenut kaikki ja niistäkin pidän. Komisario Brunettin kanssa pääsee hienosti tutustumaan Venetsiaan. Suosittelen lämpimästi.

      Olette siis lähdössä Intiaan? Hieno reissu edessä. Edesmennyt veljeni sanoi Intian-matkansa jälkeen, että se on yksi kiehtovimmista paikoista, joissa hän on käynyt ja sinne hän olisi halunnut matkata uudelleen.

      Poista
  17. Huikean mielenkiintoinen postaus! Jännä paikka. Olisin kyllä varmaan vähän tuolla pelännyt... Seuraavia osia matkakertomuksestasi odotan innolla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Inka! Caminito del Rey on rakennettu turvalliseksi kulkea. Huonolla ilmalla sinne ei edes ihmisiä päästetä. Oli huikea kokemus, eikä pelottanut yhtään.

      Poista
  18. Mielettömät maisemat! Minä en kyllä edes uskaltaisi tuollaiselle reitille - huimaa pelkkä kuvien katsominen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvat eivät edes anna oikeutta maisemien huikeudelle ja korkeuseroille. Kokemus oli niin innostava, että polulla unohti pelätä.

      Poista
  19. Huikeaa! Vähän erikoisempi patikointireissu¨:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli totisesti erikoinen patikointireissu. Paikka on erittäin suosittu ja korkeasesongin aikaan lippuja voi olla vaikeaa saada. Olen todella iloinen, että pääsimme Caminito del Reylle. Unohtumaton elämys.

      Poista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!