Kristiina K:n heinäkuun haaste: Kirkko

Wieliczkan suolakaivos, Krakova

 

Kristiina K:n heinäkuun haasteena on kirkko.  Kiitos hänelle näistä kivoista kuukausihaasteista.

 

Niin kotimaassa kuin ulkomaillakin kirkot kuuluvat arkkitehtonisiin ja historiallisiin nähtävyyksiin. Usein ne löytyvät keskeisimmiltä ja näkyvimmiltä paikoilta. Kirkontorneja tähyilemällä huonoinkin suunnistaja pysyy eksymättä reitillään. 

 

Kauneimpiin näkemiini kirkkoihin kuuluvat Pariisin Notre Dame ja Sacre Coeur Montmartrella. Myös Basilica di San Marco eli Pyhän Markuksen kirkko Venetsiassa teki vaikutuksen. 

 

Joulun 2018 vietimme Ukkokullan kanssa Krakovassa.  Ajankohta ei ehkä ole paras mahdollinen lomailun ja nähtävyyksien katselemisen kannalta. Joulu on katolisille puolalaisille pääsiäisen ohella merkittävä juhla. Kaikki kynnelle kykenevät viettävät joulua läheistensä kanssa, minkä vuoksi kaupat, ravintolat ja monet muut palvelut ovat auki vain rajoitetusti tai kokonaan kiinni. Säänkin puolesta päivänvaloa on vähän, lämpömittari keikkuu nollan molemmin puolin ja sateenvarjolle on tarvetta. 

 

Kirkot taasen ovat tupaten täynnä. Yhdeksi Krakovan merkittävimmäksi mainittu, Marian kirkko torin laidalla kiinnosti. Vierailumme aikaan turistit ohjattiin Marian kirkossa sivureittiä sisään ja ulos. Käytännössä mitään ei nähnyt reitin ja valtavan ihmismassan vuoksi. Osa Krakovan kirkoista on avoinna talvisin rajoitetusti.

 

Yhä useampi kirkko niin ulkomailla kuin kotimaassa ottaa turisteilta vierailumaksun. 

 

Tapamme mukaan otimme selvää Krakovan ja sen lähialueiden nähtävyyksistä jo etukäteen. Itse Krakovan kaupungin lisäksi halusimme käydä Wieliczkan suolakaivoksessa, joka sijaitsee noin 15 km:n päässä Krakovasta. Matkasimme junalla Wieliczka Rynek Kopalnia -asemalle, josta on lyhyt kävelymatka kaivosalueelle. Varasimme liput netissä jo ennen matkaa. Niin kannattaa tehdä, sillä kaivoksella käy paljon vierailijoita. Etukäteen ostettu lippu nopeuttaa ja helpottaa sisäänpääsyä.

 

Wieliczkan suolakaivos on yksi maailman vanhimmista ja se tuotti suolaa 1300-luvulta vuoteen 2007 saakka. Kaivos kuuluu Unescon maailmanperintöluetteloon.   

 

Pyhän Kingan kappeli parvelta kuvattuna

 

Näyttävimpiä paikkoja suolakaivoksessa on Pyhän Kingan kappeli, jossa kappelin seinät, lattia ja kaikki veistokset on tehty suolasta, kuinkas muutenkaan. Komeat kattokruunut ja alttaritaulu ovat suolasta tehtyjä nekin. Pyhän Kingan kappelissa järjestetään jumalanpalveluksia suurimpina juhlapäivinä. 

 

Krakovan suunnalla matkailevan kannattaa ehdottomasti käydä tutustumassa Wieliczkan suolakaivokseen. Kahden tunnin opastetulla kierroksella näkee vain murto-osan kaivoksesta, mutta ihan kaikki on näkemisen arvoista. Tunneleita, saleja ja maanalaisia järviä katsellessa voi vain ihmetellä, miten niissä oloissa on työskennelty. Maan päälle palatessa oli vaikuttunut olo. Myös helpottunut. Moni kaivoksessa työskennellyt ei sieltä koskaan ylös noussut.

Tuulahduksia Tampereelta

Näsinneula 168 m (avattu 1971), etualan tumma rakennus hyvinvointikeskus Tipotie.

 

Vierailin heinäkuun lopulla opiskeluaikaisen ystäväni luona Tampereella. Hurmaannuin totaalisesti kaupunkiin ja sen nähtävyyksiin. Kokemuksen syvyyttä vahvisti erityisesti se, että ystäväni on perehtynyt kaupungin historiaan ja kartuttaa kaiken aikaa tietojaan lisää tutkiessaan Tampereelle sijoittuvia sukujuuriaan. Voisiko parempaa opasta löytääkään, kuin ihminen, joka tuntee ja tietää ja päällepäätteeksi on kanssasi samalla aaltopituudella.

Kesäinen kahden päivän vierailu oli hyvin intensiivinen, mutta eihän niin lyhyt aika riittänyt kuin päältä raapaisemiseen. Saimme sovittua näin lokakuulle toisen tapaamisen, eikä taatusti tule jäämään viimeiseksi. 

Hiekan taidemuseo, Pirkankatu 6

Ystäväni asuu Tampereella keskeisellä paikalla. Oli siis helppoa valita jokin tietty suunta ja siellä sijaitsevat kiinnostavat nähtävyydet. Kesällä kiersimme joitakin museoita ja taidenäyttelyitä, mutta tietenkin moni jäi näkemättä. Nyt menimme ensimmäiseksi Amurin alueella sijaitsevaan Hiekan taidemuseoon.  

Hiekan taidemuseo on Suomen vanhin yksityinen taidemuseo. Sen perusti teollisuusneuvos ja kultaseppä Kustaa Hiekka v. 1931. Hän asui museorakennuksen kolmannessa kerroksessa kuolemaansa 1937 saakka. Hän lahjoitti omaisuutensa Kustaa Hiekan Säätiölle. Myös säätiön ensimmäinen puheenjohtaja Evert Tähkäpää testamenttasi museolle oman taidekokoelmansa.

Huonekalujen lisäksi esillä on runsaasti tunnettujen taiteilijoiden töitä. Kiinnostava on myös vanhojen hopeaesineiden kokoelma, josta löytyy saksalaista, balttilaista, venäläistä, suomalaista ja ruotsalaista hopeaa 1500-1800-luvuilta.

Perusnäyttelyiden lisäksi museossa on vaihtuvia näyttelyitä. Näyttelytilat sijoittuvat kolmeen  kerrokseen. Museossa ei ole hissiä, jonka vuoksi se ei ole esteetön vierailukohde.

Esimerkki Pyynikin upeista rakennuksista

Hiekan museosta suuntasimme Pyynikille ja Pispalaan. Pyynikin rinteessä on lukuisia toinen toistaan upeampia rakennuksia. Luultavasti jonkun sellaisen kodiksi saadakseen olisi lotottava ahkerasti.

Haapasen huvila remontissa.

Haapasen huvila (rakennettu v. 1928)  on ollut pitkään tyhjänä. Tampere sai vuodesta 2016 saakka myytävänä olleen suojelukohteen kaupaksi 1.4 miljoonalla 2020. Rakennukseen sijoittuu SASKYn (Tampereen palvelualan ammattiopisto) opetustoimintaa.

Alkuperäinen ajatuksemme oli hypätä jossain välissä Pyynikinharjulle liikennöivään bussiin ja tulla sitten jalkaisin alaspäin. Vuorovälli bussilla on aika harva. Pysähdyimme parilla pysäkillä odottamaan, mutta kun bussia ei aikataulutiedoista huolimatta kuulunut, jatkoimme matkaa jalkaisin. Niinhän siinä sitten kävi, että ehdimme kävellen lähes samanaikaisesti bussin kanssa laelle.

Lauri Viidan muistomerkki: Betonimyllystä runon siivet (Pertti Mäkinen 1991)

Vaikka katu harjulle ja kävelyreitti luonnonsuojelualueella oli melko suojainen, kylmä tuuli tuiversi hiukset päästä. Onneksi oli hanskat mukana, etteivät näpit ihan jäätyneet.

Pääsimme kummastelemaan pari viikkoa sitten tuhottua Lauri Viidan muistomerkkiä. Muistomerkki sijaitsee avoimella paikalla, mutta asutusta ei aivan vieressä ole. Jonkun on tarvinnut tulla vartavasten kunnon työvälineillä ja pakettiautolla varustettuna tuhotyötä tekemään. Linkkuveitsellä ei isoa pronssityötä lohkota, eikä käsilaukussa pois kuskata.

Lauri Viidan synnyinkoti

Olen käynyt Pispalaa katsomassa aiemminkin. Edellisestä käynnistä on kuitenkin todella pitkä aika. Kylmyydestä huolimatta oli mukava pysähtyä ja pyöriä katselemassa taloja ja maisemia joka suuntaan. 

Vihreä talo korkealla mäellä on Lauri Viidan synnyinkoti. Lähellä sijaitsee myös Lauri Viita-museo, mutta talviaikaan se on avoinna vain tilauksesta. Olen aina pitänyt Lauri Viidan runoista. Ukkokullan äiti osasi lukuisia Viidan runoja ulkoa, joita hänellä oli tapana sopivissa väleissä lausua.

Pispalan portaat ovat ehdottomasi näkemisen ja kokemisen arvoinen paikka. Tällä kertaa emme lähteneet askeltamaan portaita alas emmekä ylös, vaan jatkoimme katua eteenpäin. Portaiden askelmien lukumääräksi esitetään 310 riippuen siitä, lasketaanko mukaan tasanteet. Pispalalaisilla on ollut kuntoportaat käytössään paljon ennen kuin niistä tuli muoti-ilmiö jokaiseen kylään ja kuntaan.

En löytänyt tietoa, milloin portaat on virallisesti rakennettu. Pispala rakentui 20- ja 30-luvuilla, joten ilmeisesti portaat ovat rakentuneet viimeistään samoihin aikoihin.

Pyykkimettän puisto, Pispala

Pyykkimettän puisto sijainnee Pyynikinharjun korkeimmalla kohdalla. Pyynikinharju on maailman korkein pitkittäisharju. Se kohoaa 160 metriä merenpinnasta ja 80 metriä Pyhäjärven pinnasta.

Pyykkimettän puiston kohdalla on komea näkymä Pyhäjärvelle. Nimensä puisto on saanut aikanaan siellä sijainneesta vesisäiliöstä, johon vesi pumpattiin Tahmelan lähteestä. Pispalalaiset saivat vetensä säiliöstä ja puistossa myös pestiin ja kuivatettiin asukkaiden pyykit.

Olavi Virran muistolaatta Pispalassa, Mäkikatu 75

Mäkikatu 75:ssä sijaitsevan talon seinässä on Olavi Virran muistolaatta. Sysmässä syntynyt laulaja vietti elämänsä viimeiset vuodet rouva Hulda Simolan hoivissa. Olavi Virta kuoli v. 1972. Pispalan Moreeni ry ja taloyhtiö kustansivat muistolaatan, joka paljastettiin 2015.

Pispalan haulitorni 1908 (alkup. 1856), peruskorjattu 2020.

Pispalan tunnetuin maamerkki lienee Pispalan haulitehtaan 55 m korkea haulitorni. Tämä on  ainoa Suomessa jäljellä oleva haulien valmistukseen käytetty torni. Haulien valmistus tornissa lopetettiin vuonna 1972. Valtakunnallisesti merkittäviksi tunnistetut haulitehdas ja haulitorni ovat suojeltuja.

En haluaisi olla haulimestari, joka kiipesi aamuneljältä torniin sytyttämään tulta ja sekoittamaan seosta, joka sitten pudotettiin seulojen läpi alas muotoutumaan matkalla hauleiksi.

Kilometritalo, Pyynikinrinteellä, Pirkankatu 29–35, 138 metriä pitkä hirsirakenteinen puutalo, valmistui 1923

Pispalan valtatien vartta kohti kaupungin keskustaa kulkiessamme pysähdyimme lounastamaan legendaariseen vuodesta 1968 toimineeseen Pispalan Pulteriin. Oli mukava istahtaa lämmittämään niin sormia kuin vatsaakin. Pispalan Pulteri ei ole gourmet-ruokapaikka, mutta kokemisen arvoinen kaupunginosa-ravintola. Paikka on kuulu superpihvistään, mutta me päädyimme Pultarin pannuun. Tuhti annos täytti oikein hyvin vatsan, jotta jaksoimme jatkaa matkaa.

Punakylä, Peurankallionkatu

Punakyläksi nimetty Peurankallionkadun punamultaisten puutalojen ryhmä rakennettiin yli sata vuotta sitten. Asuntoihin sijoittui punaleskiä lapsineen ja muita 1918 tapahtumissa asuntonsa menettäneitä. Alue oli haluttu asuinpaikka jo perustamisensa aikoihin ja sitä se on edelleen. Osa rakennuksista on purettu, mutta monta taloa on onneksi vielä jäljellä. Alue on nyt peruskorjattu.

Satakunnankadun ja Pirkankadun liikenne jyrisee aivan lähellä, mutta talojen sisäpihoilla on viihtyisää ja kasvillisuus rehevää. Kuin omakotitalo keskellä kaupunkia. Lokakuussa keinujen ja grillien pinnoille pudonneet keltaiset lehdet eivät enää houkutelleet pihalle istumaan. Voin kuvitella, miten viehättävä paikka on alkukesästä syreenien ja perennojen kukkiessa. 

Tuntien taivaltaminen hyisen kylmässä syyssäässä vaati vähän rauhallisemman tuokion. Illan pimetessä istahdimme ystävän kauniissa kodissa rupattelemaan niin menneistä vuosista kuin nykyisyydestäkin.

Tiivistahtisten pikkulapsivuosien jälkeen yhteydenpito on ollut luvattoman harvaa. Kummallakin väliin on osunut monenlaisia isojakin elämänmuutoksia. Ystäväkin muutti kauas, eikä hänen luokseen noin vain piipahdettu äkkiseltään. Emme kuitenkaan ole toisiamme unohtaneet, vaan nuorempana syntynyt säie on pitänyt ja saattanut meidät jälleen aktiivisempaan yhteydenpitämiseen.

Aleksanterin kirkko, Pirkankatu, Theodor Decker v. 1881

Aamupesun, -puuron ja -kahvin jälkeen jälleen reippaasti kaupungille. Sää ei ollut edellispäivästä lämmennyt, päinvastoin. Vaan eipä satanut, mikä tärkeintä. Suunnistimme kohti museokeskus Vapriikkia. Luonnollisesti reitti kiemurteli sinne tänne ja pysähtelimme lukuisia rakennuksia ja paikkoja katselemaan. Minullahan oli loistava opas. Kuin ikioma Wikipedia tai kaupungin koulutettu opas kertomassa ja vastaamassa kysymyksiini.

Finlaysonin kirkko 1879

Finlayson on ollut merkittävä keskittymä Tampereella. Tehtaan puitteissa perustettiin myös asuntoja, oma koulu, sairaala, sairauskassa, kirjasto ja kirkko. Finlaysonin tehdas avasi Tampereen ensimmäisen säästönpankin ja osuuskaupan.  

Tampereella kävellessä alkaa vähitellen ymmärtää, miten laajalle Finlaysonin vaikutus on ulottunut sekä alueellisesti että toiminnallisesti. Finlaysonin 1879 valmistunut uusgoottilaista tyyliä edustavaa kirkkoa käytettiin tehtaan työntekijöiden hartaustilana. Kirkon rakennutti tehtaan johtaja Wilhelm von Nottbeck.

Takaoikealla näkyy Tallipiha, joka on viehättävä ostos- ja tapahtumapaikka. Kävimme siellä heinäkuussa. Tällä kertaa ohitimme Tallipihan, jotta ehtisimme kiertää muut suunnitellut paikat.

Hotelli Tammer, 1929

Tampereella etenkin ratikkaliikenne on aiheuttanut runsaasti katutöitä. Keskustan ratikkaliikenne soljuu jo omalla painollaan, mutta jalankulkijat saavat paikoitellen loikkia sinne tänne kulkua estävien aitojen seassa. Meidät tämä hyppiminen johdatti hotelli Tammerin edustalle. Pitihän rakennusta käydä katsomassa myös sisältä. 

"Hotellin historia alkoi Tampereen teknillisen seuran kokouksesta, jossa E. Graeffe ehdotti, että seuralle rakennettaisiin talo. Rakennukseen haluttiin myös tuottavia tiloja. Hotelli Tammerin suunnitteli kaupunginarkkitehti Bertel Strömmer, ja se edustaa tyyliltään pohjoismaista klassismia. Alusta alkaen oli tarkoitus rakentaa kansainvälisenkin vertailun kestävä hotelli ja Tampereelle uusi maamerkki. Kustannukset kohosivatkin lähes kahdeksaan miljoonaan markkaan." Lähde: Wikipedia

Hotelli Tammer, 1929

Arastelen kuvien räpsimistä ilman lupaa, mutta sisään astuessamme ei näkynyt henkilökuntaa. Ystäväni on minua rohkeampi, joten uskaltauduin ottamaan kameran esille.

Korkea ravintolasali on kunnostettu alkuperäiseen asuun 1990-luvulla.

Tammer-hotelli on komea ulkoa ja kaunis sisältä. Koko rakennus on Museoviraston suojelema, minkä ymmärrän hyvin. Näin hienoja rakennuksia meillä on harvassa.

Tiedän Tampereella olevan useita mielenkiintoisia muraaleja, mutta reitilleni osui ainoastaan tämä yksi. Älkää kysykö sijaintia, jota en jälkikäteen enää löytänyt kartalta. Jossain lähellä hotelli Tammeria tämä seinä on. Tietöiden keskellä. Minusta muraalit ovat hieno tapa kuvittaa ja elävöittää tylsiä seiniä.

Eeva-Liisa Mannerin muistolaatta Ojakadulla (paljastettu 2005)

Poikkesimme Ojakadulla viehättävään Vohvelikahvilaan. Paikka on pieni ja ilmeisen suosittu, sillä nippanappa mahduimme sisään ja löysimme vapaat paikat. Tarjolla on sekä suolaisia että makeita vohveleita sekä luonnollisesti erilaisia juomia. Valitsin mokkavohvelin kera minttukaakaon. Makeaa, mutta niin herkullista.

Kirjailija Eeva-Liisa Manner asui Ojakadulla vuodesta 1963 lähtien. Kuvanveistäjä Mauno Kiviojan pronssinen muistolaatta paljastettiin 2005. Eeva-Liisa Manner oli arvostettu kirjailija, runoilija, esseisti. Hän toimi myös kriitikkona ja suomentajana. 

Kuten kuvasta näkyy, syksyn sateet ovat täyttäneet myös Tammerkosken. Lehtiuutisen mukaan Tampereen Energia testaa veden ohijuoksutusta myös harvoin käytetyn Valssipadon kautta Näsijärven pinnan laskemiseksi.

Kuohu ja kumu oli melkoista tälläkin kohtaa.

Olen kiertänyt Vapriikin museot aiemminkin. Sen perusteella tiedän, ettei ihan vähäisellä ajalla kannata näyttelyitä lähteä kiertämään. Tulee vain kiukkuiseksi, jos joutuu jättämään mielenkiintoiset näkemiset kesken. Pysyvien näyttelyiden lisäksi Vapriikissa on vaihtelevia näyttelyitä, joten sinne kyllä kannattaa tehdä matkoja useamminkin.

Koululaisten lomaviikon vuoksi Vapriikissa oli väkeä tungokseen saakka. Emme edes suunnitelleet museokierrosta, vaan poikkesimme museokauppaan.

Ystäväni oli ostanut museokaupasta "Muistatko" -pelikortit. Siinäpä kiva ohjelmanumero illanviettoon. Palata pelaamisen merkeissä vanhoihin asioihin ystävien kanssa. Kussakin paketissa on 324 kysymystä vastauksineen.  Ystävä kaipasi taideaiheisia pelikortteja, mutta niitä ei nyt ollut. Kortit on kotimaisen Kehvola -yrityksen kotimaassa valmistamia tuotteita. 

Ostin kotiintuomisiksi kolme eri korttipakkaa. Tarkoitus on viettää muutama talvi-ilta pelaamalla.

Matti Haupti: Kultakutri pystytettiin Konsulinsaarelle 2016

Vapriikki jäi taakse kulkiessamme Koskipuiston läpi kohti Hämeenkatua. Katselimme vastarannalta, kuinka työmiehet haravoivat pikkuisella Konsulinsaarella syyslehtiä. Saarelle sijoitettu naispatsas jäi kiinnostamaan, joten kotona netti auki ja tiedon lähteille.

Saari on saanut nimensä Tampereen Pellava- ja Rautateollisuus Oy:n toimitusjohtajana 1800-luvun lopulla toimineesta konsuli F.E.Wahlgrenista. Aiemmin saarta kutsuttiin Wahlgrenin saareksi, mutta myöhemmin Konsulinsaaresta tuli pysyvä nimi. 

1800-luvun puolivälissä Tammerkosken yli kulki kaksi siltaa, joista Pikkusilta kulki saaren kautta. Tuolloin Hämeensillan paikalla ollutta siltaa kutsuttiin Isoksisillaksi.

Saarella toimi kahvila-ravintola vuoteen 1897. Kun Satakunnansilta valmistui 1900, katkesi kulkuyhteys saareen ja suurin osa saaresta jäi sillan alle. Tämän jälkeen saari on ollut käyttämättömänä. Saaressa tehtiin kunnostustöitä syksyllä 2016. Tällöin sinne sijoitettiin Matti Hauptin veistämä Kultakutri-veisto, joka oli aiemmin esillä Pyynikillä.

Koskipuiston jättikokoiset puut kiinnittivät huomioni. Katsokaa, miten valtava runko tuolla hopeapajulla on. Muitakin samanlaisia vanhuksia puistosta löytyy. Kesällä puistossa on hienoja kesäkukkaistutuksia.

Matka jatkui yli Hämeensillan ja sieltä Aleksis Kiven kadulle. Kulkiessa imin ystävän kertomaa tietoa vanhoista rakennuksista. Välillä oli pysähdyttävä suuntaamaan katse ylemmäs, sillä monen talon yksityiskohdat sen ansaitsevat. Tässä pohdittiin, miten tuo seinän pilkulliselta näyttävä pinta onkaan tehty.

Aleksis Kiven kadulla oli aihetta yläilmojen ohella tuijottaa myös jalkoihinsa. Kadun pinnassa on Radoslaw Grytan 19-osainen taideteos Kivikirjasto (2002). Graniittilaattoihin on hakattu Tampereella asuneiden ja työskennelleiden kirjailijoiden runo- ja proosatekstejä. Tuttuja nimiä useimmille, kuten Yrjö Jylhä, Lauri Viita, Väinö Linna, F.E. Sillanpää, Eeva-Liisa Manner, Viljo Kajava, Erno Paasilinna ja Kalle Päätalo.

Kiinnostava tapa tuoda kirjallisuus kaupunkilaisten jalkojen juureen.

Kauppahalli (v. 1901)

Kesäreissulla emme ehtineet kauppahalliin, joten nyt sinne. Tampereen kauppahalli sijaitsee Hämeenkadun ja Hallituskadun välissä. Se on pohjoismaiden suurin kauppahalli ja se on avattu 1901. Rakennuksen on suunnitellut arkkitehti Hjalmar Åberg. Rakennus suojeltiin 1973 ja hyvä niin.

Mikä kaupunkilaisen ruokatarvikkeiden ostosaitta Kauppahalli onkaan. Tuoretta kalaa, lihaa ja vihanneksia. Lukuisia leipomokojuja herkkuineen. Bistrotyylinen ravintola 4 Vuodenaikaa sijaitsee Kauppahallissa ja kahviloitakin on useampi.

Kotimatkan ajankohta läheni, vaikka näkemistä ja kokemista olisi ollut yllinkyllin. Ostimme pientä purtavaa vatsan täytteeksi ja palasimme ystävän kotiin. Ruokailun yhteydessä kävimme läpi kahden päivän antia todeten, etteivät nämä yhteiset kaupunkikierrokset voi tähän jäädä. Talvi ei ole paras mahdollinen aika kaupunkikohdematkailulle, mutta keväällä voi säästä riippuen aloittaa hyvinkin aikaisin. Jo näin muutaman päivän kuluttua seuraavan reissun tutustumislistalle on kertynyt kiinnostavia ehdokkaita.

Etunani näillä Tampere-vierailuilla on ollut historiaan, arkkitehtuuriin ja kulttuuriin perehtynyt ystävä. Hän on aidosti innostunut saadessaan jakaa keräämäänsä tietoa kanssani. Yhtä aidosti innostunut olen minäkin yhteisistä kierroksistamme. Toivon niitä tulevan monta lisää.

Mikä parasta, vain parin tunnin junamatkan päässä on mielenkiintoinen kohde, jossa riittää ammennettavaa joka saralla. Bonuksena on yhteinen aika samanhenkisen ystävän kanssa. Ei siis aina tarvitse lentää 4000 kilometrin päähän lomailemaan.

Hotelli Torni, korkeus 88,5 m

Junaa Tampereen rautatieasemalla odotellessa olin väsynyt ja valmis palaamaan kotiin. Kahden päivän Tampere-visiitti tuntuu vähintäänkin viikon pituiselta ja varsin onnistuneelta reissulta. Näillä eväillä jaksan taas hyvän matkaa tätä syksyä eteenpäin.

Italian Maggiore-järvi: Stresa, Alessi ja kotiinpaluu

Keskiviikon iltapäivä oli jo pitkällä rantautuessamme Borromeo-saarten retkeltä Stresan satamaan. Parkkiaikaa oli vielä jäljellä, joten jätimme auton suosiolla satamaan. Suuntasimme kohti viehättävää vanhaa kaupunkia. Teimme lähinnä näyteikkunaostoksia, mutta puikahdimme toki muutamaan myymälään sisällekin. En ostanut yhtään mitään. Kenkiä katselin, mutta eipä ole juuri nyt tarvetta liukaspohjaisille hippakengille.

 
Stresa on noin 5000 asukkaan kaupunki aivan Maggiore-järven rannalla. Kaupungilla on pitkät perinteet turistikohteena. Se oli suosittu eurooppalainen lomakohde jo 1800-luvulla. Monet kuuluisat henkilöt ovat viettäneet pitkiä aikoja Stesassa. Mm. Ernest Hemingway sijoitti "Kenelle kellot soivat" -kirjan tapahtumia Stresaan.

Kaupunkikierroksen jälkeen palasimme rantakadulle. Hotellit eivät ole aivan rannassa, vaan väliin jää katu. Rannan ja kadun välissä on hoidettu istutusalue leikattuine pensaineen ja puineen, patsaineen ja kivettyine kulkuväylineen. Kahviloita ei rantakaisaleella montaa ollut. Emme tosin niihin liiemmin huomiota kiinnittäneetkään, kun päivä kääntyi iltaa kohti ja matka jatkui.

Valtavia hortensiapuskia oli niin hotellien puutarhoissa kuin rantakadun viheristutuksissa. Kesäaikaan olisi vaikea pitää katseensa suunnattuna jonnekin muualle kuin upeasti kukkiviin pensaisiin.

 

Minun silmiäni hiveli rantakadun upeat vanhat hotellit ja niiden hyvinhoidetut puistomaiset puutarhat. Kesäaikaan takorautaparvekkeiden laidoilla vyöryvät pelaguu- ja muut kesäkukkaistutukset ovat varmasti olleet hurmaavaa katseltavaa, kun ne olivat sitä vieläkin. Hotellihuoneiden hinnoista en osaa sanoa. Sisäänkäynneissä oli ravintoloiden hinnastot esillä. Eivät ne tietenkään halvimmasta päästä olleet, mutta yllättävän sopuisia silti.

 

 

 

 

 

 

 

  

 
Päivän patikointi alkoi tuntua jo jalkapohjissa, joten suuntasimme vihdoin autolle. Parkkipaikan löytäminen satamasta oli helppoa. Tilanne saattaa olla vaikeampi turistisesongin aikaan. Tuntien pysäköinti ei ainakaan Stresan satamassa kovin kallista ollut. Sieltä on lyhyt matka vanhaan kaupunkiin, jonne autolla ei kovin helposti edes pääse. Liikkuminen siellä on helpointa jalkaisin.

Suuntasimme kohti "kotia" eli Ferioloa. Matkalla päätimmekin huristaa Feriolon ohi kohti Gravellone Tocea, jossa sijaitsee kauppakeskus isoine marketteineen. Tarkoitus oli täydentää ruokavarastoa ja ostaa aamupalatarpeita.

Kauppakeskukset ovat samanlaisia joka paikassa, mutta parkkipaikkanäkymät voivat olla näinkin hienoja.

 
Kauppakeskukset ja marketit ovat kaikkialla samanlaisia, vaikka toki vieraassa maassa on hauska katsella paikallisia tuotteita. Tulipa hiukan myös vertailtua hintoja. Saimme kassillisen tarpeita selvästi Suomen hintoja edullisemmin, mutta ilman muuta Italiassakin ruoan hinta on noussut. Auton tankkaaminen ei sekään kirpaissut yhtä paljon kuin kotimaassa.

Torstaina ajoimme Omegnaan, jossa sijaitsee italialainen design-yritys Alessi. Oletin, ettei maineikkaassa yrityksessä ole lupa kuvata, enkä edes kysynyt. Keskityimme tutustumaan tehtaanmyymälän tarjontaan. Tällaisiin paikkoihin ei välttämättä kannata lähteä hakemaan jotain tiettyä tuotetta, vaan tehdä mahdollisia löytöjä. Jonkin aikaa pyörittelin käsissäni Alessin hauskoja korkinavaajia, mutta totesin pärjääväni ilmankin. Salaattiottimet olisin voinut ostaa, jos olisin löytänyt mieleiset.

Yksiväriset maksoivat 45 euroa, tämä kirjava 75 euroa.

 

Omegnasta jatkoimme matkaa moottoritietä Milanon suuntaan keskelle ei mitään eli valtateiden väliin rakennettuun outlet-kompleksiin Vicolungoon. Siellä on kansainvälisiä ja italialaisia merkkituoteliikkeitä toinen toisensa vieressä ja perässä. Alueella on myös kahviloita, jotta itseään ravitsemalla jaksaa jatkaa shoppailua. Lapsillekin on monta leikkipaikkaa. Ystävä etsi itselleen mekkoa, minä vilkuilin laukkuja. Merkkitietoiselle varmasti melkoinen tavarataivas. Selvisimme pikkurahalla, sillä kumpainenkin osti kolme edullista koristetyynynpäällistä ja parit capuccinotkin tuli nautittua.

Päivä oli jo pitkällä, kun suuntasimme jälleen Feriolon suuntaan. Ajomatkaa oli runsaasti, mutta moottoritiet vetävät hyvin. Italiassa moottoritiet ovat maksullisia, mutta satunnaiselle matkaajalle summat eivät kovin paljon kukkaroa kurita. Toista olisi, jos päivittäin pitäisi maksullisia teitä käyttää.

Paluumatkalla päätimme poiketa Aronassa, joka on viehättävä pikkukaupunki, Maggiore-järven rannalla sekin. Saavuimme sinne paiikalliseen ruuhka-aikaan, joten jatkoimme matkaa rantatietä hieman kaupungin ulkopuolelle. Nousimme päätieltä eroavaa jyrkkää ja kiemuraista tietä kohti korkeuksia, sillä tarkoituksemme oli mennä tutustumaan Colosso di SanCarlo Borromeon jättimäiseen patsaaseen.

Colosso di San Carlo Borromeo

Borromeo-suku omistaa Stresan edustalla saaria (mm. Isola Bella, Isola Marde), joissa edellisenä päivänä vierailimme. Charles Borromeo valittiin Milanon arkkipiispaksi v. 1565. Hänen serkkunsa Federico laittoi vireille muistopatsaan rakentamisen Charlesin kuoleman jälkeen. 

Kuparista tehty patsas valmistui "pyhälle vuorelle" Aronan lähelle v. 1968. Ei suinkaan, vaan 1697. Patsaan kokonaiskorkeus on 35 m.

Patsaaseen voi kivuta aina silmiin saakka. Meille riitti liput jallkatasanteelle. Sieltäkin näki jo hyvin Maggiore-järvelle ja sen vastarannalle. Pää meni pyörälle kapeita metalliportaita pitkin kiivetessä. Samanlaiset portaat on patsaan kummallakin takanurkalla, jolloin vierailijat ohjataan toisia portaita ylös, toisia alas. Näin kapeissa portaissa ei synny vaarallisia kohtaamistilanteita.

Patsaan yhteydessä on myös kirkko ja puutarha, joihin kannattaa tutustua ajan kanssa. Meille päivän nähtävyyskiintiö alkoi olla jo täynnä. Lisäksi alas päästyämme alkoi hiljakseen sataa, joten palasimme autolle ja jatkoimme kohti "kotikylää".

Maggiore-järven Aronan vastaisella rannalla - tai pikemminkin kukkulalla - on yksi monista linnoista. Jossain näin siitä maininnankin, mutta tätä kirjoittaessani en enää tietoa löytänyt.

Viimeinen vilkaisu kuparisen arkkipiispan jalkojen juuresta kohti patsaan toisella puolella olevaa puutarhaa tai luonnonpuistoa.

Ferioloon päästyämme lähdimme vielä kävelemään kylälle ja rannalle. Lämmin päivä jatkui leppeänä iltana, joten hyvin tarkeni välillä istahtaa penkille katselemaan Maggiore-järveen heijastuvia vastarannan valoja.

Kahvilat ja ravintolat olivat vielä auki. Lokakuun alusta moni ravintola sulkeutui ja niiden omistajat lähtivät puolestaan viettämään lomaa kuka mihinkin. Kivan matkan päätteeksi menimme illalliselle yhteen rannan ravintoloista (ei kuvassa). Taisi olla Mirafiorin katettu ja lämmitetty terassi, jossa nautimme herkullisesta ruoasta. Jälkiruoaksi söin yhden elämäni parhaimmista tiramisuista.

Perjantai-aamu valkeni poikkeuksellisesti sateisena. Pilvet roikkuivat vuorten rinteillä. Söimme aamiaisen, siivosimme jälkemme ja pakkasimme tavarat. Sitten olikin jo aika lähteä kohti Milanon Malpensan lentokenttää luovuttamaan vuokra-autoa ja tekemään lähtöselvitystä. 

Lentokenttä on valtava ja totutusti Finnairin koneet lähtevät perimmäisestä nurkasta, joten aikaa on syytä varata riittävästi. Menomatkalla tein lähtöselvityksen lähtöä edeltävänä päivänä netissä. Malpensan lentokentällä ei ole automaatteja, joissa lähtöselvityksen voisi tehdä. Ainoa mahdollisuus on odottaa kaksi tuntia ennen lentoa avautuvaa "manuaalista" lähtöselvitystä tai tehdä se netissä. Oma kännyliittymäni takkuili ankarasti, mutta onneksi saimme hoidettua asian ystävän kännykällä. Saatoimme pujahtaa suoraan turvatarkastukseen tarvitsematta odottaa varsinaisen lähtöselvityksen avautumista.

Helsinki vai Vantaa vaiko Helsinki-Vantaa illan hämyssä.

Kone oli ukkosen vuoksi kolme varttia myöhässä ja viimeistä penkkiä myöten täynnä. Hyvin pääsimme Helsinki-Vantaalle, jossa Ukkokulta oli meitä vastassa kyyditäkseen reissussa väsyneet rouvat koteihinsa.

Kaikkinensa oli kiva ja antoisa reissu. Ystävä sai ehkä yliannostuksen puutarhaa kiertäessään kanssani Isola Bellaa ja Isola Madrea. Minä puolestani olen kiitollinen, että hän mahdollisti minulle noiden hienojen kohteiden näkemisen. Matkan kokemuksia ja näkemisiä muistelemalla elän taas pitkän aikaa jalat muutaman sentin ilmassa. 

Kiitos rakas ystävä, vallan mainiosta matkasta ja hienoista rupatteluhetkistä.