Teija Alanko: Torniossa pionit vielä kukkivat

Sain Aurinko Kustannus Oy:lta luettavakseni Teija Alangon kirjoittaman kirjan "Torniossa pionit vielä kukkivat". FT Teija Alanko on kasviarkeologi, biologi, tietokirjailija ja puutarhaharrastaja. Hän sai tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon 2019 teoksesta "Malva ja mulperi – Poimintoja entisajan puutarhoista" (SKS 2018). 

"Torniossa pionit vielä kukkivat" esittelee kiinnostavia puutarhoja ympäri maata. Useimmat esitellyistä puutarhoista ovat minulle ja monille muillekin puutarhaihmisille tuttuja paikkoja. Niistä oli mukava saada lisää tietoa ja historiallisia yksityiskohtia. Moni kirjan puutarhoista herätti kiinnostuksen käydä tutustumassa niihin tarkemmin. Puutarhakohteiden eräs mainio ominaisuushan on, että niiden ilme muuttuu kasvukauden eri vaiheissa. Samassa kohteessa voi vierailla vaikka useamman kerran kesässä. Aina löytyy katseltavaa ja ihasteltavaa.

Oman mausteensa ja näkökulmansa kirjaan tuo tekijän tavoite vierailla esittelemissään ja tulevaisuudessa myös muissa puutarhoissa julkisilla liikennevälineillä, mieluummin junalla tai bussilla, mutta ei lainkaan lentäen. Teija Alanko pohtii matkustamisen ympäristövaikutuksia ja nauttii siinä ohessa kupillisen jos toisenkin teetä. 

Lukiessa Alangon mietteitä, huomaa selvästi, miten paljon enemmän valmisteluja ja selvittämistä esimerkiksi junalla matkustaminen tänä päivänä vaatii. Ratoja Suomessa löytyy, mutta niillä ei välttämättä liikennöidä lainkaan. Busseja kulkee kaupungista toiseen, mutta ei tunnin tai kahden välein, vaan ehkä vain kerran päivässä. Julkisilla liikennevälineillä matkaaminen vie henkilöautoon verrattuna enemmän aikaa, eikä välttämättä ole yhtä helppoa. Toisaalta matkalla oleminenkin on oma elämyksensä ja ympäristön tarkkailemisen mahdollisuus.

Kirja ei kuitenkaan ole kärkevä ilmastokriittinen julkaisu, vaan kauniiden puutarhojen esittelyn lisäksi lempeää pohdintaa, miten puutarhoista kiinnostunut voisi tavoittaa harrastuksensa kohteet ympäristöä tarpeettomasti rasittamatta. Mieleen jäi Teija Alangon toteamus: "Junalla voi kulkea. Turhan lentämisen voi jättää ja turhan autoilun. Ei absoluuttisesti, ei asioiden täydy olla ehdottomia, mutta turhuus pois ja kohtuus mukaan."

Paeonia Coral Charm

Kirjaesittelyn puitteissa on erinomainen hetki tehdä katsaus omien pionien kohta jo ohi menneeseen kukintaan. Ensimmäisenä aloitti kuolanpioni, jonka kukinta oli helteiden vuoksi hetkessä ohi. Ehdin tuskin kameran sitä kohti suunnata, kun terälehdet jo rapisivat maahan.

Hyväksi kakkoseksi ehti Red Charm ja kolmostilan sai Coral Charm, josta pidän valtavasti vuosi toisensa jälkeen. Se on ihana nuppuisena, se on ihana avautuessaan ja tykkään jopa kukinnan jälkeisistä "narrinhatuista".

Paeonia Festiva Maxima

Valkoinen Festiva Maxima on yhtä kaunis joka kesä. Tänä vuonna pionien varret venähtivät ennätyskorkeiksi. Ehdin niitä tukea, mutta tuet jäivät auttamattoman mataliksi. Onneksi pionien kukinta-ajalle tyypillinen rankkasade ei piiskannut ainuttakaan pionia poikki.

Paeonia Immaculee

Helteiden vuoksi pionien kukinta meni ohi pikakelauksella. Immaculeet eivät kauaa ehtineet Kurgaanissa katsojaa ihastuttaa, kun ne jo olivat terälehtensä menettäneet. Taitaa tässä kuvassa kameran asetukset olla väärin keltaisuudesta päätellen. Immaculeen terälehdet ovat valkoiset ja kukan sisuksessa sitten annos keltaista.

Paeonia Jan van Leeuwen

Sama säätö on edellisen kuvan lailla pielessä tässäkin kuvassa. Jan van Leeuweneistä minulle tulee aina mieleen paistettu muna. Siinä se keltuainen pönöttää ympärilleen levittäytyvän valkuaisen keskellä. Hyvin ovat paistuneet.

Sekä Immaculeet että Janit asustavat riippahernepuun kupeessa. Koskaan aiemmin pionit eivät ole kasvaneet niin korkeiksi, että olisivat jääneet hernepuun oksien alle. Näin tapahtui tänä vuonna. Leikkasin jopa osan hernepuun tuoreista versoista pois, jotta pionit saivat enemmän valoa ja ilmaa ympärilleen.

Paeonia Bowl of Beauty

Bowl of Beauty asui aikaisemmin yläpihan Pionipolun varrella. Vuosi sitten siirsin sen naapurin aidan vieressä sijaitsevaan Ruusupenkkiin, josta olin kaivanut valamonruusun pois. Entisessä paikassa tämä pioni ei ollut kukkinut vielä kertaakaan. Nyt se avasi peräti  kolme nuppua. Hölmöyksissäni en muistanut Bowl of Beautya tukea ollenkaan. Onneksi se ei ollut kasvanut muiden tavoin hujopiksi ja jaksoi kantaa kukkansa pystyssä.

Paeonia Bartzella

Toinen pioniyllättäjä tänä kesänä on Bartzella, joka ei sekään ole kukkinut aiemmin. Tämän olen istuttanut keväällä 2017, joten ihmetys oli suuri huomatessani vaalesta nupusta pilkistävän keltaisen värin. Eipä tullut minkäänlaista värishokkiakaan, kun punasävyiset pionit olivat jo oman kukintansa lopettaneet. Bartzella sai ihan kaiken huomion itselleen.

Paeonia Sarah Bernhardt

Muista pioneista Karl Rosenfeld kukki tavanomaista vähemmän muutaman kukan voimin. Duchesse de Nemours jäi kuvaamatta kokonaan, Louis van Houtte onnistui kukkimaan yhdellä kukalla toivon mukaan naapureiden iloksi, sillä löysin sen terälehdet jo pudonneina. Ruusupioni ja tillipioni jättivät kukinnan kokonaan väliin, mikä ehkä johtui kumpaisenkin vuoden takaisesta siirrosta. 

Sarah Bernhardt kukkikin sitten kaikkien muiden edestä.

Paeonia Coral Charm

Ruusujen kukinta jatkuu edelleen, joten niistäkin voisi jossain välissä raportoida. Myös kärhöt ovat aloittamassa kukintaansa eli jännitystä riittää kesäpäiville.

Mukavaa viikonloppua kaikille!

Kylätien varrelta

Vuorineuvos Arthur Lagerlöfin 1910 rakennuttama huvila Weikkola

Ensimmäisten kylvösten itämistä odotellessa on aikaa kierrellä kylän raitteja. Kevään ja kesän saapuessa on välillä vaikeaa ja haikeaa irrottaa itsensä pihapiiristä.

Kylällämme sijaitsee kaksi kaunista rakennusta, joista toinen on 1910 vuorineuvos Arthur Lagerlöfin rakennuttama huvila ja toinen 1800-luvun lopulla rakennettu Sigurdsbergin tilan päärakennus. Veikkolan parantolan maa-alueen rakennuksineen omistaa Suomen Mielenterveysseura.

Sigurdsbergin tilan päärakennus, rakennettu 1800-luvun lopulla, Siskola

Toukokuussa 1929 Sielunterveysseuran hallituksen tutustumiskäynnin seurauksena Weikkolan tila ostettiin lepokodiksi "väsyneille ja lievähköjä hermosairauksia poteville naisille". Toiminta laajentui 1935 viereisen Sigurdsbergin tilan Siskolaksi nimettyyn rakennukseen. Alueella oli myös muita pienempiä rakennuksia. 1961 tien toisella puolella sijainnut Solhälla liitettiin kolmanneksi osastoksi. Solhälla toimi aiemmin ylihoitajan kotina. Lisäksi 1969 Siskolaa vastapäätä rakennettiin työklinikka. Sekä Solhälla että työklinikan rakennus on purettu vuosia sitten.

Sielunterveysseura tunnetaan nykyisin Suomen Mielenterveysseurana (nimi muuttui 1952). Veikkolan parantola toimi yksityisenä psykiatrisena sairaalana vuoteen 1975 saakka ja sen jälkeen Tammiharjun sairaalan osastoryhmänä ja Jorvin sairaalan psykiatrisena yksikkönä vuoteen 1995 asti. 

Sairaalatoiminnan päätyttyä rakennuksissa on toiminut yksityisiä ja kunnallisia päiväkoteja. Tällä hetkellä ainakin toinen rakennuksista on tyhjänä. Alueelle on valmistunut uusi kaava, joka mahdollistaa lisärakentamisen. Parantolan rakennukset ovat suojeltuja rakennuksia, mutta ne on uudessa kaavassa mahdollisuus muuttaa asuinkäyttöön. Rakennukset ovat kauniita ja hyvä, jos joku ryhtyy niitä pitämään kunnossa.

Kylämme väkimäärä on lisääntynyt melkoisesti, vaikka rakentamisen tahti onkin viime vuosina vähän hiipunut. Pienellä alueella on kolme järveä, joiden rannat ovat olleet täynnä mm. helsinkiläisten kesämökkejä. Nykyisin yhä useampi vanha kesämökkitontti on pilkottu ja tilalle rakennettu omakoti- ja rivitaloja. Kerrostaloja kylällä ei toistaiseksi ole yhtään. Helsinki-Turku -radan eli ns. tunnin junan rakentaminen todennäköisesti aikanaan muuttaa tilanteen.

Kylän raitteja kävellessäni on mielenkiintoista seurata muutoksia. Seuraan toki myös kunnan suunnitelmia ja päätöksiä. Kuvissa näkyvä lato on seisonut iät ja ajat yhden keskeisen reitin varrella. Olen nähnyt sen hiljaisen rapistumisen. Nyt kyseiselle paikalle on suunnitteilla omakotitaloja, joten pian lato varmasti katoaa lopullisesti.

Ladon takana on yksi järvistä. Onneksi kunta on kaavoittanut rantaan raitin julkiseen käyttöön. Myös toisen järven kylän puoleiselle rannalle on jätetty varaus rantaraittia varten, mutta sitä tuskin koskaan tulee. Niinpä rantaa reunustavien omakotitalojen asukkaat ovat omineet rannat käyttöönsä ja muilla asukkailla on mahdollisuus päästä järvelle lähinnä parista kunnan virallisesta uimapaikasta.

Kartiovalkokuusi

Sitten kylätieltä kotinurkkiin. Postauksen alussa mainitsemistani kylvöksistä vasta pari paprikaa on versonut näkyviin. Kelloköynnöksistä ei ole vielä mitään näkyvissä. Pari päivää olen pohtinut uuden kelloköynnössatsin kylvämistä. Ihan vaan varmuudeksi.

Aika ei ole käynyt pitkäksi, sillä lumitöitä on riittänyt. Parhaana päivänä piha on pitänyt kolata kolmesti. Kolmas kerta yleensä sitten, kun aura on lykännyt tieltä vallin pihaportille. Sunnuntaiksi on luvassa jälleen kunnon lumimyräkkä, joten kuntourheilu jatkuu.

Juuson kotikivi. Lyhtykin on lähes lumen peitossa.

Alapihan lumen syvyyttä ei ole vielä "ehditty" mitata, mutta mennessäni pudottamaan lunta kasvarin päältä upposin reilusti yli polvien hankeen. Yläpihalla on lunta 50-60 cm. Pergolan katolta pudotimme lumen pois, sillä pelkäsimme valokatteen hajoavan. Kartiovalkokuusi (josta kuva kotikivikuvan yläpuolella) oli lumen painosta taipunut kumaraiseksi herrasmieheksi. Toivon mukaan se jaksaa kevään tullen ryhdistää hartioitaan ja nostaa päätään.

Joka latuja hiihtää

ladun on vanki.

Vapautta vain on umpihanki.

- Lauri Viita -

Tällaisia horinoita talvisen lauantai-illan hämyssä. Valoisaa helmikuuta ja sunnuntaita kaikille!

 

Kylläpä maisema muuttui!

Merkittyjä puita

Viikko sitten talomme toisella puolella oli vielä tämän näköistä. Ei niin suuri, mutta sitäkin tiheämmin kasvava kunnan puistometsikkö on vuosikausien ajan toiminut asukkaiden läpikulkupaikkana, lasten retkikohteena ja myös meidän Juuson ulkoiluttamisalueena.

Olemme tienneet, että jonain päivänä metsään tulee hiekkapintaiset ja valaistut reitit tonttimme toiselle laidalle rakennettavalle korttelikentälle. Suunnitelmat niin kentän, kuin koko alueen tiestönkin rakentamiselle esiteltiin asukkaille jo 2012, mutta sen jälkeen kunta on siirtänyt projektille budjetoidun summan kerta toisensa jälkeen kunnan eteläosien kohteisiin. Olemme jo niin tottuneet siihen, että kunta unohtaa ja sivuuttaa pohjoisosansa kehittämisen. Kylällämme toimii erittäin aktiivinen kyläyhdistys ja viime vuosina myös valtuutetut yli puoluerajojen ovat alkaneet yhdessä ajaa kylän etuja.

Viime vuoden lopulla kunta vihdoin hyväksyi budjettiin rahat alueemme kunnostukseen ja sen jälkeen tapahtumat ovatkin lähteneet luistamaan. Kiirastorstaiaamuna kaksi metsuria sahoineen ilmestyi alapihamme tuntumaan karsimaan pienempiä puita pois tehden näin tilaa isoille metsätyökoneille. 

Tiistaiaamuna heräsin siihen, että jokin jymähti oikein kunnolla ja astiat helisivät kaapeissa. Vilkaisin ikkunasta ja siellä puuta meni nurin nopeammin, kuin ehdin vaatteita ylleni pukea. Illansuussa kotiin palattuani tonttimme toisen sivun metsikkö oli jo putsattu ja osa toisestakin sivusta. Keskiviikkona toinen kone kaatoi loppuja puita ja toinen keräsi tukkeja ja oksia hakkuualueen laitaan pois kuljetettavaksi.

Torstaina hävisi naapurimetsiköstä loputkin puut. Alkuperäinen suunnitelma oli kuulemma harventaa puita sen verran, että kulkuväylät kentälle saataisiin rakennettua. Kunnan edustaja antoi torstaiaamuna metsureille ohjeet, että kaikki puut pois. Varmasti hänen päätökseensä vaikutti se, että tiheässä metsässä puut olivat kasvaneet toispuoleisiksi ja metsän harventuessa jäljelle jääneet puut olisivat jääneet liian altiiksi myrskytuulille.

Työkoneen oikealla puolella oleva puu kuuluu säilytettäviin.

Puutarhurin mukaan kaatoalueelle tuli jättää muutamia puita. Ihmetyttää, että ne muutamat jäljelle jätetyt ovat sitten metsän surkeimpia. Sellaisia, joita metsäkoneet ehtivät jo kaatohommissa osittain vahingoittaa. Metsikössä olisi ollut myös muutamia nuoria mäntyjä, jotka olisivat ansainneet tulla säästetyiksi. 

Tässä näkymä tieltä entiseen metsikköön, jonka läpi pari polkua kulki kohti toisella laidalla olevia taloja ja tietä. Vasemmalla pilkottaa meidän talomme. Torstaiaamuna tästä kaadettiin vielä tuo keskellä näkyvä iso koivu ja oikean laidan kuuset. Sen jälkeen työ jatkui kaukana näkyvien talojen kohdalla olevien puiden kaatamisella.

Meidän alapihan iso mänty ja vaahtera ovat kohta näkymän ainoat isot puut.

Meidän pihaamme tulee nyt kauan kaivattua valoa. Keskiviikkoiltana keittiöömme paistoi ilta-aurinko ensimmäisen kerran 20 vuoteen. Metsän katoamisella on myös kielteiset puolensa. Sen olen huomannut tänään kovan tuulen puhaltaessa koko päivän. Terassilla kolisee ja rämisee ja tuulikello kilkattaa niin voimallisesti, että kohta siitä on naru poikki. Milloinkaan mikään tuuli ei ole näin kovasti ja meluisasti meidän pihaamme osunut. Pääsen pihakäytävätkin haravoimaan uudelleen, sillä tuuli on lennättänyt kaikki kuivat lehdet ympäristöstä pitkin pihaa.

Korttelikentän ja meidän tonttimme väliin kunnan on tarkoitus istuttaa isotuomipihlajaa ja pihasyreeniä sekä muutaman mongolianvaahteran. Tonttimme kasvimaan puoleisen nurkan läheisyyteen rakennetaan pieni leikkipaikka keinuineen, hiekkalaatikoineen ja penkkeineen. Sinne on suunnitelmassa merkitty koivuangervoa ja purppuraheisiangervoa. Vaan mitäpä tapahtuu talomme päädyn puoleiselle raivatulle alueelle? Hiekkapintaiset kulkureitit eivät koko aluetta täytä ja sinne oli tarkoitus jättää olemassa olevia puita. Jääkö rikottu metsäpohja kasvamaan vattua ja vesakkoa, kun alueelta lähtikin kaikki puut?

Mielenkiintoista on myös nähdä, kuinka kauan puunrungot ja risukasat paikoillaan pysyvät. Koko projektin on tarkoitus valmistua ensi vuoden lokakuun loppuun mennessä. Sen verran monta vuotta olen kunnan touhuja katsellut ja todennut, että varsin usein hommat tuppaavat jäämään puolitiehen.Tehdään se, mikä on pakko ja mihin rahat riittävät. Loppua kohden säästetään ja oikaistaan.

Nämäkin kuvan kuuset ovat jo kaadettuja.

Aiemmin emme ole kokeneet tontin aitaamista kovin tärkeäksi. Metsän kaaduttua paljaus on konkreettista ja arveluttaa myös se, kuinka hyvin pihamme yksityisyyttä kunnioitetaan. Pyöriikö leikkipaikan lapset meidän kasvimaalla, mietityttää. Alueellamme ei ole juurikaan esiintynyt ilkivaltaa. Ainut kerta taisi tapahtua muutama vuosi sitten, kun pari naapuriston alakouluikäistä tyttöä kävi kahtena päivänä riipimässä rinteestä sammalleimut ja terassin kukkaruukusta orvokit. Tyttöjen kourat eivät tahtoneet riittää riivityille kukille ja pudonneita seuraamalla löysin syylliset. Vanhemmat kielsivät ensin omien lastensa osallisuuden, mutta tosiasioiden edessä tytöt olivat tunnustaneet ja tulivat seuraavana iltana vanhempiensa kanssa pyytämään anteeksi. 

Puutarhan mikroilmasto on nyt totaalisesti muuttunut. Miten se vaikuttaa kasveihin, aika näyttää. Talon puistopäätyyn rakentunut metsäpuutarha muuttui kertaheitolla joksikin muuksi. Samoin etupihan Pikkupuutarha tulee jatkossa saamaan merkittävästi suuremman valopanostuksen, kuin koskaan sen oloaikana aiemmin. Häviääkö sammal nurmikoilta ja loppukesän iänikuinen kosteus omenapuiden lomasta? Kasvihuonekin saa aurinkoa koko päivän.

Nämä viime päivät ovat menneet uuteen maisemaan totutellessa. Iltaisin ennen pimeyden laskeutumista olemme kiertäneet ikkunasta toiseen tuijottamassa toisenlaista tosi-tv:tä. Kun työkoneet ovat seisahtuneet, ihmettelemme ikkunoista näkyviä taloja, joiden olemassaolon olemme tienneet, mutta jotka eivät ole koskaan meille näkyneet.Tuntuu ihan oudolta. Kuvittelin hyppiväni riemusta, kun varjostavat puut kaadetaan. Enemmän olen hämilläni, sillä en osannut varautua tällaiseen avaruuteen ja muutoksen mittakaavan suuruuteen. Vähän olen eksyksissä, kuten metsän linnut. Tiistai-iltana kyyhkyspariskunta lenteli sinne tänne aivan paniikissa. Taisi niiden pesäkuusi kaatua päivällä. Samoin pikkulinnut käyttäytyivät aivan oudosti ja lentelivät ja pomppivat pitkin pihamaata.

Kurkiaura korkeuksissa 5.4.

Seuraavat puolitoista vuotta elämme työmaan keskellä, kun tiet rakentuvat uuteen muotoon ja hieman villistä asuinympäristöstä muokkautuu säntillisesti piirustusten mukaan toteutettu taajamamiljöö. Ilmassa on haikeutta, mutta myös annos uuteen virittäytymistä.