Puutarha-ajatelmia tunnustuksen lomassa

Toivon, etten joudu tätä sanomaani kesän mittaan katumaan, mutta on ihan hyvä, että välillä sataa ja on huonompia säitä. Ei muuten saisi kotona tehtyä yhtään mitään. Aamulla olin jo miltei toinen jalka pihalle menossa, mutta sateen vuoksi päädyinkin pitkästä aikaa leipomaan ja sen jälkeen hurautin huushollin läpi imurilla. Oli heti tunnollisempi olo, eikä tarvinnut jatkuvasti kompastella Juuson tassujen mukana kulkeutuneisiin roskiin.

Eilen olin päivällä synttärikutsuilla erään Ruusu-rouvan luona. Mikäs sen hienompaa kuin syntyä Ruusun päivänä. No, rouvan nimihän ei tietenkään ole Ruusu, mutta ruusuista hän kyllä tykkää ja kovasti. Koska sää oli mitä hienoin, oli ihan pakko jättää kakkukahvit vähemmälle ja rientää takaisin kotiin, jotta edes vähän ehtisi pihamaalla puuhastella. Auton perä olikin täynnä turvemultaa ja pari kehikkoa, joiden varaan on tarkoitus laittaa kesäkukkalaatikot niin sisääntulo- kuin olopihankin terassien laidalle. Kumma kyllä, kaupassa ei ollut noin kehikoihin sopivan kokoisia kukkalaatikoita, mutta yhteen sentään löysin laatikon omasta kellarista.

Piha on nyt jokseenkin kauttaaltaan rapsutettu siihen kuntoon, että kaiken sopii ryhtyä innokkaasti kasvamaan. Päässä tietenkin risteilee suunnitelmia jos jonkinlaisia. Jopa siinä määrin, että yöllä herätessä kyljen kääntämisen sijaan tuleekin pohdittua mahdollisia uusia istutusideoita. Sen sijaan, että iskisin alapihan nurmikon vähentämis -projektin kimppuun, aatokset liikkuvatkin nyt yläpihan kaadetun koivun vieressä olevaan penkkiin avautuneisiin mahdollisuuksiin. Koivu kun vei kaiken voiman ja asetti muitakin rajoituksia, jotka nyt ovat kokonaan poissa. 

 
Käydessäni eilen multaostoksilla, oli ihmisillä jo kärryt täynnä kesäkukkia ja myös joitakin perennoja. Aurinkoiset ilmat ovat saaneet puutarhaihmiset kömpimään koloistaan, tietäähän sen jo itsestään. Ehkä noiden kesäkukkien suhteen kannattaisi kuitenkin vielä pitää järki päässä, sillä harvoin edes täällä etelässä yöt ovat niin lämpimiä toukokuussa, että orvokkeja lukuunottamatta monikaan kesäkukka tarkenisi yöt läpeensä ulkosalla. Kenties kaikki muut ihmiset ovat niin viitseliäitä, että jaksavat kuskata purkkejaan edes takaisin. Toisaalta lasitettuja parvekkeita alkaa jo olla enemmän kuin niitä lasittamattomia ja sellaisessahan lämpöä riittää.

Perennakauppoja tehtäessä neuvotaan katsomaan taimen kuntoa, mutta vaikeahan sitä on kovin tarkkaan todeta, jos taimen varressa ei vielä näy paria silmua enempää. Hiukan eilen tiirailin mm. köynnöksiä ja joitakin pensaita, ja kyllä ne olivat vielä aika paljaita. Toisaalta mietityttää hankkia tähän aikaan vuodesta sellaistakaan taimea, joka on ympäriinsä vihreänä ja rehevänä. Senhän on täytynyt varttua jossain niin lämpimässä tilassa, että mahtaako kestää laisinkaan siirtoa kylmään puutarhaan? En tiedä, joku viisaampi vastatkoon tähän.

 
Luultavasti menen kuitenkin huomenna itsekin taimiostoksille. Tämän kesän suunnitelmiin kuuluu lisätä pensasruusuja ja vuorossa olisi Valamon ruusu, Ritausma ja ehkä myös Ranskanruusu Rosa Mundi. Ritausmaa en ole vielä löytänyt lähiseudun taimistojen listoilta, muut kaksi kylläkin. Tuleva viikko on taas niin rikkonainen, etten taida ehtiä taimia heti istuttaa. Tiistaina on vietävä isä silmäklinikalle, keskiviikkona lähden Tallinnaan tutustumaan kaupungin ulkopuolella olevaan lankatehtaaseen ja paluumatkalla käymme Karnaluksissa. Ehkä sitten torstaina, sehän on pyhäpäivä. Lauantaina toteutamme viime vuonna alkanutta perinnettä eli menemme kimpassa syömään; minä, Ukkokulta, lapset puoliskoineen, anoppi ja minun vanhempani. Näin itse kullekin jää vapaus viettää äitienpäivää haluamallaan tavalla.

Maarit Garden of My Dreams -blogista muisti minua oheisella tunnustuksella, josta kiitän häntä lämpimästi.

Tunnustuksen säännöt ovat seuraavat:

• Kopio post it -lappu ja liitä se blogiisi.
• Kiitä linkin kera bloggaajaa, joka tunnustuksen myönsi.
• Anna tunnustus viidelle suosikkibloggaajallesi ja kerro heille siitä kommentilla.
• Ole iloinen saamastasi tunnustuksesta, vaikka se onkin kerrottu post it -lapulla ja toivo, että omat lempibloggaajasi jakavat sen eteenpäin.

 

Mietin ankarasti, kenelle omalta osaltani jakaisin tunnustusta. On vaikea määritellä, mikä olisi lempiblogi, kun niin monessa blogissa on sitä jotain. Yhdessä on upeat kuvat, toisessa taas viehättää tarinan kertomisen taito ja kolmannessa huumori kukkii kilvan puutarhan kasvien kanssa. Suosikkiblogieni määrä sen kun kasvaa, ja ainoa, mikä lukemista rajoittaa, on aika. Kun omaakin blogia pitäisi aina välillä päivittää ja sitä tärkeintä eli puutarhaa on niin kiva tarkastella milloin lapion varresta milloin taasen kameran etsimestä. 

 

Aloittaessani oman blogini kesäkuussa 2011, ajattelin lähinnä jonkinlaisen valokuvilla höystetyn puutarhapäiväkirjan luomista. Niin siinä sitten kävi, että löysin ja löydän jatkuvasti uusia ihania puutarhablogeja, joita on kiva käydä lukemassa ja myös kommentoimassa. Tuntuu, että opin kaiken aikaa uusia asioita puutarhatöistä, kasveista ja paljon muustakin elämään liittyvästä. Tässä prosessissa tärkeä osa on ollut niillä monilla puutarhaihmisillä, jotka ovat löytäneet minun blogini ja ikään kuin ottaneet mukaan porukkaansa. 

 

Päätin siten antaa tämän tunnustuksen - en viidelle vaan kuudelle sellaiselle bloginpitäjälle, jotka ovat tulleet blogiini kommentoimaan kohtalaisen alkuvaiheessa ja jotka myös edelleen kuuluvat niihin ahkerampiin kommentoijiin ja joiden blogeja käyn mielelläni säännöllisesti lukemassa.

 

Kiitos kaunis ja tunnustus teille:

 

Pirkko Elämää ja elämyksiä -blogi

Sussi Förmaaki ja puutarha -blogi

Konnadonnan kotona ja puutarhassa -blogi

Tiina Pionihulluutta ja puutarhaunelmia -blogi

Marja Suvikumpu -blogi

Katja Viher- ja käsityöpiiperrystä -blogi

 

 

 

Puhdasta puutarhurin puuhaa

Mennyt huhtikuu tuntui kuluneen pääasiallisesti kevään odotteluun ja lumen sekä jään paljouden manaamiseen. Näin jälkikäteen ajateltuna huhtikuu kuitenkin hurahti hurjan nopeasti ja nyt olemme toukokuussa. Tiedä häntä, onko mitään järkeä jatkuvasti vertailla vuosia keskenään, mutta kyllä kevään edistyminen näyttää silmämääräisesti olevan vähän edellistä jäljessä. Vasemman puoleinen kuva on vappupäivältä ja oikeanpuoleinen vuoden takaa päivää myöhemmin. Ero ei ole huikea, mutta selkeästi huomattava. Vihreää on edelleen vähemmän ja monet kasvit ja kukat varhaisemmassa kehitysvaiheessa. Mutta kuten poikani huhtikuun puolella sanoi, vappuna ei ole lunta koskaan aiempina vuosina meidän pihalla ollut, eikä myöskään ollut tänäkään vuonna. Lukuunottamatta tien varten ojia, joissa lumi on nyt hyvin säilynyttä tiiviin pakkautumisensa ja varjoisan paikan vuoksi.

 

Vappuaatto oli täällä pääkaupunkiseudulla kylmä ja ajoittain myös sateinen. Iltaa kohden selkiytyi, mutta ei lämmennyt. Sen sijaan vappupäivä oli ensimmäinen todellinen kevätpäivä. Auringossa lämpöä riitti +15 asteen verran ja tarkeni jopa syödä pihalla. Ei sentään T-paidassa. Työn juhla kun oli, päivää vietettiin työn merkeissä eli Ukkokulta haketti, minä haravoin, nypin ja välillä myös pysähdyin vain kuuntelemaan ja katselemaan. Vähitellen alkaa kellarista nousta pihan kalusteita ja koristeita sitä mukaan, kun niiden paikat kohentuvat tai muuten vain "tuo tullessas vie mennessäs" -periaatteella kellarissa käydessä. Ihmeitä ei vielä tässä vaiheessa ole kovin paljoa, mutta kyllä niitä vain jaksaa kierrellä tutkimassa. Välillä tulee vähän sormella pienoisia multakokkareita vieriteltyä, että paremmin näkisi, mitä kummaa sieltä on tulossa. 

Yleisilme on vielä melko harmaa ja paljas, mutta lähempi tutkiskelu auttaa löytämään monenlaisia yllätyksiä maan rajasta. Minulla on paljon Taponlehteä ympäri puutarhaa, mutta paikoitellen se on kärsinyt kovastikin lumesta. Etenkin sellaisissa paikoissa, joihin lunta on kolalla kasattu. Niin se vain on aloittanut uusien lehtien ja vaatimattomien kukkiensa kasvattamisen, eikä aikaakaan, kun pehkot ovat taas vihreinä.

Kärhön ohi kulkiessani olen miettinyt, mahtaako siinä enää eloa ollakaan, vaan tuleehan ihan kuivahtaneilta näyttävistä varsista sinnikkäitä uusia lehtisilmuja. Tämän kärhön kohdalla pätee hyvin ajatus siitä, ettei puutarhassa ole hyvä pitää kiirettä. Kannattaa odotella ja katsoa, josko kasvi osoittaa elon merkkejä, vaikka se alkuun näyttäisikin surkealta ja elottomalta. Hyvin eritahtiinhan nuo keväällä heräävät riippuen kasvista ja myös kasvuolosuhteista. Monet ovat jo laittaneet blogeihinsa kuvia esimerkiksi kukkivista jouluruusuista ja esikoista, kun omani ovat kumpainenkin vielä aika alkuvaiheessa. Jouluruusu on jo nuppuvaiheessa, mutta esikossani vasta lehdet tunkevat mullasta. Niiden paikalla oli vielä runsas viikko sitten jäätä, joten minä olen heistä ylpeä, että edes jaksoivat tänäkin vuonna selvitä talven yli.

Myös muut köynnökset ovat jo ilmaisseet heränneensä: köynnöskuusamassa, villiviinissä ja Pohjantähti-ruusussa on silmut turvonneet ja köynnöshortensiassa on jopa pienen pieniä lehtiä suojaisimmissa oksissa. Tuomessa oli jo vappupäivänä hiirenkorvat, joten siitä se alkaa.

Vappua edeltävällä viikolla näin ensimmäiset valkovuokot, mutta eilen Helsingistä moottoritietä kotiinpäin ajaessani tien reunalle ulottuvissa metsiköissä valkovuokkoja oli jo isoja kukkivia mättäitä. Viime yönä näytti olleen hiukan pakkasta, mikä pidentää esimerkiksi valkovuokkojen kukkimisaikaa.

Kun tuossa aiemmin sanoin, että tässä vaiheessa kevättä kannattaa kumartua hieman alemmas ja tiirailla maanpinnan tasoon, saattaa nähdä monenlaista mielenkiintoista. Keittiömme ikkunan edustalla on kasvanut vuosikausia kaksi Kotkansiipeä. Maahan on muodostunut pari muhkuraista punaruskeaa möykkyä, jotka muistuttavat kypsyvää ananasta tai ison palmun rungon ja lehdistön yhtymäkohtaa. Samoin isokuunlilja (alakuvassa) on tässä vaiheessa kuin maahan pysähtynyt tarantella, josta vähitellen alkaa tunkea silmuja ylös valoa kohden.

Ihmisen iloksi ja harmiksi muisti tekee välillä tepposet. Eilen löysin yläpihan kukkapenkistä pikkuruisia posliinihyasinttejä, joita en yhtään muista istuttaneeni. En ainakaan viime syksynä. Tiedoistani ei myöskään löytynyt hankintamerkintää edelliseltä syksyltä. Tosin usein käy niin, että enimmät sipulini istutettuani saattaa kaupasta tarttua mukaan vielä pussi tai pari sipuleita ja ne sitten tulee kiireessä tungettua, mihin ensimmäiseksi keksii - ja unohdettua. Tässä tapauksessa tuosta muistin unohdus-tepposesta muodostui ilo, sillä vaatimattomasta koostaan huolimatta tämä posliinihyasintti on oikein ihastuttava löydös.

Viime vuonna ihastelin näitä metallikurkia rautakaupan puutarhaosastolla, mutta koska niistä ei löytynyt hintaa, kyllästyin raahaamaan lintua ympäri kauppaa ja vein sen takaisin hyllyynsä. Kun seuraavan kerran menin ko. kauppaan aikeissa sittenkin ostaa linnun, olivat ne jo loppuneet, eikä lisää ollut luvassa. Nyt niitä oli taas samaisessa kaupassa käydessäni rautakauppaostoksilla ja kurki tarttui mukaani. Ainakin toistaiseksi lintu saa nököttää tuossa kivien vieressä, kunhan keksin, missä sen olisi parasta seisoa. Viikonvaihteen navakka tuuli kaatoi sen muutaman kerran ja pari kertaa Juusokin kiskaisi sen juoksunarullaan pitkin pituuttaan, joten sijainti ei tosiaan nykyisellään ole paras mahdollinen.

Näin keväällä ei haravoitavaa ole lainkaan niin paljon kuin syksyllä - jos siis syksyllä jaksaa haravoida riittävästi. Ojat ovat yleensä täynnä roskaa niin syksyisin kuin keväisinkin, mutta kuten kuvasta näkyy, projekti odottaa vielä hetken aikaa. Vaikka tuo lumi ei niin kuvauksellisen kaunista olekaan, se näytti kuitenkin jonkinlaiselta laavavirralta, joka syöksyy kohti tunnelia.

Olen tänään lähdössä vähän kauemmaksi vierailulle ja tuliaisia varten kaivoin jo illalla kaapista esiin korin. Tietokonetta avatessani nostin korin lattialle pois työpöydältäni ja sille löytyi heti toisenlaista käyttöä. Tuli muuten kiire napata korista sinne laittamani lahjapaketin, ettei se ihan tyystin ryttääntyisi. Ehdin ajoissa, koska Juusolla kestää hetki pyöriä korissa sopivaa asentoa etsien. Meillä on toinen samanlainen kori, josta sanka on hajonnut ja olen ottanut sen pois. Lahjoitin korin Juuson käyttöön, mutta jossain vaiheessa se siihen kyllästyy ja siksi nostan korin vähäksi aikaa kaappiin odottamaan uutta innostusta. Olisikohan aika kaivaa Juuson kori jälleen kaapista, jotta saan omani takaisin.

Viikonvaihteeksi on luvattu kauniita kevätpäiviä, joten tiedossa on jälleen työteliäitä päiviä. Eikä mitenkään epämiellyttäviä vaan Puhdasta Puutarhurin Puuhaa. Mitä ikinä itse kukin keksii pihallaan touhuta. Sellaista kivaa siis kaikille toivottaen!

 

Vappupäivän vastauksia Pirkon haasteeseen

Pirkko Elämää ja elämyksiä -blogista heitti haasteella, jota sopii pureskella näin koleana vappuaattona (ja jatkaa vappupäivän iltana, kun ensin olen aikani möyrinyt pihamaalla). 

PS. Kuvat on viime- tai edellisiltä kesiltä.

OHJEET: Tämän pienen palkinnon tarkoitus on löytää uusia blogeja ja auttaa huomioimaan heitä, joilla on alle 200 lukijaa.

1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Pitää vastata haastajan esittämiin 11 kysymykseen.
3. Haastetun tulee keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Heidän (mukaan haastettujen) tulee valita 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa.
5. Sinun pitää kertoa, keitä olet haastanut.
6. Ei takaisin haastamista!

 11 asiaa minusta 

1. Olen sosiaalinen ihminen, mutta vieraassa porukassa saatan aluksi vähän jännittää.
2. Olen aikamoinen perfektionisti, mutta onneksi olen myös oppinut vähän hellittämään.
3. Viihdyn hyvin kotona, myös yksin ja hiljaisuudessa.
4. Minulla on ruskeat silmät ja tumman ruskeat hiukset, joihin on alkanut tulla harmaata. Apua, en oikein tykkää harmaasta väristä - varsinkaan päässäni.
5. Minusta on kiva pukeutua hameeseen tai mekkoon, mutta silti ylläni on useimmiten farkut.
6. Olen surkea puutarhuri, mutta taidon ja osaamisen korvaa sinnikkyys.
7. Olen työkyvyttömyyseläkkeellä, enkä lainkaan kaipaa työelämään. Minusta on aivan ihanaa olla oman itsensä herra, vaikka se kukkarossa tuntuukin.
8.  Lottoan silloin tällöin pienellä summalla, vaikka tiedän todennäköisyyden voittoon olevan olematon. Saahan sitä unelmoida.
9. Viikossani on vain seitsemän päivää, vaikka mielestäni saisi olla pari lisää. Näin keväällä ja kesällä esimerkiksi: puutarhantai ja vapaantai.
10. Poikani täyttää kesällä 32 v. ja tyttäreni 29 v. Syksyllä tulee yhteiseloa Ukkokullan kanssa 38 vuotta ja avioliittoa 34 vuotta. Minusta se tuntuu kummalliselta, koska en ole huomannut, milloin aika on hurahtanut niin kovaa. Vastahan olimme nuoria ja lapset pikkuisia.
11. Ei se elämä puutarhahöppänälläkään aina ruusuilla tanssimista ole, mutta siitä huolimatta olen ihan tyytyväinen elämääni.

 

1.  Jos voisit valita minkä tahansa lemmikin, niin mikä se olisi?

Olen jo valinnut. Juuso kissa viettää kuukauden päästä 12-vuotissynttäriä. On meillä ollut pari akvaariotakin, mutta viimeisestä luovuttiin sen jälkeen, kun Juuso oli pentuna tassullaan onkinut ja nakannut pienestä ruokinta-aukosta muutaman seeprakalan lattialle kuolemaan poissa ollessamme. 

Lapsuudessa meillä oli kaneja. Koska isäni ei älynnyt laittaa kanihäkin pohjaksi verkkoa, kaivoivat kanit käytävän seinäverkon ali ja sitten niitä joutui juoksemaan kiinni aina ennen kouluun lähtöä. Pikkusiskoni tykkäsi kiivetä kanihäkkiin ja kaneilla oli tapana järsiä hänen kenkänsä, mistä äiti puolestaan ei oikein tykännyt. 

Myöhemmin meillä oli valkoinen tanssihiiri, jonka häntään vanhempi pikkuveljeni laittoi verhonipistimen. Tahtoiko kenties nähdä, miten hiiri tanssii? Ei tainnut tanssia, mutta hiiri kyllä juoksi vikkelästi ja huusi juostessaan.

 Ollessani 9-vuotias saimme kinuttua kissanpoikasen. Emo hylkäsi poikueensa ennen luovutusikää ja haimme rääpäleen tuttipullolla syötettäväksi. Isälle ei kerrottu kissasta mitään, mutta tokihan hän sen kuuli, kun pentu itki emoaan öisin. Pelkäsimme, että isä vaatii meitä luopumaan pennusta, vaan hän ottikin kissan ja laittoi sen paitansa sisälle. Siellä kissa viihtyi, kunnes kasvoi niin suureksi, ettei enää isän paidan sisään mahtunut.

2.  Luottoleipomuksesi, jossa onnistut aina?

Ei sellaista olekaan,  joka aina onnistuisi. Suurin onnistumismahdollisuus on tavallisessa pullassa ja ihanassa omenapiirakassa, johon tulee kansi pohjataikinasta. Mokkapalat ovat myös aika takuuvarma onnistuja.

3.  Ensimmäisen autonne merkki?

Ukkokullan kanssa ajeltiin nuorina Wolkkarin Variantilla, jonka hän oli itse rakentanut romuautosta. Sillä reissattiin niin Euroopassa, Neuvostoliitossa kuin kotomaassakin ja tarvittaessa se korvasi jopa telttayöpymisen. Ensimmäinen yhdessä omistettu auto oli punainen Opel Kadett.

4.  Suosikki urheilulajisi?

En ole koskaan varsinaisesti urheillut, mutta kylläkin harrastanut kunto- ja hyötyliikuntaa. Pyöräilystä olen aina tykännyt ja fillarilla onkin tullut paljon liikuttua. Ennen lapsia käytiin uimahallissa aamu-uinnilla työpäivinä. Nykyisin tulee lähinnä sauvakäveltyä ja talvisin lisäksi hiihdettyä. Telkusta katselen mieluusti jalkapalloa.
 

5.  Ehdoton herkkusi?

Kysymättäkin on selvää, että suklaahan se suuri herkku on. Ja kaikki, missä tavalla tai toisella on suklaata. Eräs mahtavimmista yhdistelmistä lienee salmiakki-suklaa, jota tosin ei voi kovin paljon syödä. 

Olin vuosi sitten erään ryhmän kanssa Fazerin tehtaalla Vantaalla. Edellinen kerta oli joskus 60-luvun lopulla. Jännäsin, saako karkkia edelleen syödä itsensä kipeäksi, mutta systeemit olivat kyllä muuttuneet. Lapsuudessa kiersimme tehtaalla ihan koneiden vieressä katselemassa, kuinka esimerkiksi erilaiset patukat ja konvehdit valmistetaan. Ja joka laitteen perässä oli virhekappaleiden sammio, joista sai vapaasti ottaa maistiaisia. Nyt itse tehtaalle ei pääse enää laisinkaan, vaan meille esiteltiin tehtaan historiaa luentosalissa ja sen jälkeen teimme pienen kierroksen lähinnä tehtaan aulatiloissa. Kierros päättyi huoneeseen, jossa oli suklaatuotteita isoissa maljoissa. Niitä sai syödä 15 minuutin ajan, miten paljon jaksoi, mutta ilman mitään juotavaa. Arvatkaa vain, söikö kukaan itseään kipeäksi. Ei tosiaankaan. Useimmilla taisi jäädä maksimissaan pariin kolmeen 55 g:n pötköön. Mukaan ei saanut mitään ottaa. Sen jälkeen meidät ohjattiin paikkaan, jossa oli vesiautomaatti ja muovimukeja. Tehtaaseen tutustuminen päättyi tehtaanmyymälään, josta saattoi ostaa itselleen tuliaisia. Hinnat eivät kuitenkaan olleet erityisen halpoja. Ja pois lähtiessä saimme kukin ovella kassin, jossa oli pitko, keksipaketti, purkkapaketti, karkkipussi ja tietenkin Fazerin sinistä suklaata.

6.  Onko sinulla paheita, joita et mainosta blogissasi?

Kukapa sitä paheitaan missään mainostaisi ja luultavasti niitä kuitenkin kaikilla on. Tykkään herkutella autoa ajaessani ja erityisesti pidemmillä matkoilla. Valitettavasti onnistun usein sotkemaan niin itseni kuin autoakin. Kerran äiti kummasteli murusia pelkääjän paikalla ja kysyi, syönkö minä autossa. Katsoin häntä kummissani ja vastasin, että tietenkään en. Taisivat olla Kismetin murusia (niin hyvää, ettei sanotuksi saa). 

7.  Paras päähänpistosi tällä viikolla?

Tyhjensin yhden neljästä lehtikompostista. Tarkoitus oli tehdä se myöhemmin, mutta kun nyt siitä ohi kuljin, eikä juuri silloin ollut mitään muuta olennaista kesken. Nyt pääsen tyhjentämään niitä muita komposteja, koska yksi on vapaana seuraavan kääntämistä varten. 

8.  Oletko saavuttanut elämässäsi ne, joita pienenä halusit?

Lapsena ajattelin, että kun tulen aikuiseksi ja saan itse päättää, valvon joka ilta myöhään ja nukun puoleen päivään, ostan kaikilla rahoilla suklaata ja hankin kolme kissaa. Nyt olen aikuinen, mutta harvoinpa jaksan klo 23:n jälkeen valvoa, enkä muista, koska olisin nukkunut edes aamukymmeneen. Eipä ole tullut rahojakaan hassattua suklaaseen ja kissojakin on vain yksi. Kissojen lukumäärä riippuu oikeastaan vain Juusosta. Se kun ei hyväksy muita kissoja täällä sisällä. Ota siihen sitten toista tai kolmatta kissaa, kun tämä ensimmäinen sähisee ja murisee karvat pystyssä. Ehkä jonain päivänä...

9.  Mikä on riittävä määrä unta sinulle?

Joskus riittää viisi tuntia, joskus ei virkisty edes kahdeksalla tunnilla. Yleensä taidan nukkua 7-8 tuntia ja herään ihan virkeänä. Ja yleensä olen herätessäni hyvällä tuulella.

10. Pidätkö talvella hattua?

En taida omistaa ainuttakaan hattua, mutta pipon laitan päähäni talvella. Se kyllä lentää laukkuun tai muuten vain pois heti mennessäni johonkin sisälle: autoon, kauppaan, kirjastoon, rappukäytävään tms. Ja piposta luovun heti, kun lämpötila vain suinkin sallii. Pääni ei helposti palele - tai ehkä se on jo niin paleltunut, etten enää huomaa.

11.  Lemppari tuunauksesi, tekeleesi alltime?

Mikähän se olisi. Olen kautta aikain aina tuunannut jotain. Maalilla, tapetilla, paperilla, millä milloinkin. Ehkä parhaiten on jäänyt muistiin nuoruuteni fillari, Tunturi-merkkinen, jonka maalasin keltaiseksi. Asuin kerrostalossa ja aina joku pölli kellarissa pyörästäni jotain: yleensä venttiilit, mutta siitä hävisi myös soittokello ja tarakka, jonka sain myöhemmin takaisin. Pyörää kolhittiin surutta ja lopulta päätin maalata sen kirkkaan keltaiseksi, jotta varastetut osat löytyisivät helpommin. Osien "lainaajat" kun olivat yleensä saman talon poikia. Keltaisen värityksen saatuaan pyörääni ei enää kukaan kajonnut ja ryhdyimme ystäväni kanssa kutsumaan sitä enkeliksi, koska se oli aina takuuvarmasti käytössäni ja kulki kuin "enkeli".

En laita haastetta eteenpäin, koska tämä on kiertänyt kevään aikana kohtalaisen monella. Nyt taitaa yhdellä sun toisella ajatukset, teot ja filmaukset liikkua etupäässä pihamaalla ja sinnehän minunkin askeleeni vääjäämättä tuppaa menemään. Jos joku kuitenkin haluaa tämän haasteen, on se vapaasti tästä otettavissa.

ILOISTA VAPPUA!!!

Päivä pihamaalla vei ajan ja voimat, joten tänään ehdin lukaista päällimmäiset blogipäivitykset ja omat jorinat jäävät toiseen kertaan.

Toivotan kaikille Iloista Vappua!

Lohdutuspalkinto ja edelleen kaikkea keväästä

Kauan kaipaamani lohdutuspalkinto Uudenkaupungin Kukkamessuilta saapui eilen. Kauniisti pakatusta laatikosta löytyi Inger Palmstiernan "Kesäkukat - Väriloistoa puutarhaan" -kirja, joka tuli oikestaan juuri sopivaan aikaan. Tarkoitus on nimittäin ollut istahtaa alas oikein ajatuksen kanssa miettimään kesäkukkahankintoja. Paketissa oli lisäksi tulevien Kukkamessujen ohjelma ja Uudenkaupungin esite. 

Tänään sataa ja on aika koleaa, mittarissa vain +3.3 astetta. Vaan ei haittaa, tällainen "jokatoinen päivä sataa ja jokatoinen paistaa" -tahti, sopii minulle tällä haavaa ihan hyvin. Tuleepa välillä kotonakin jotain tehtyä. Heti, kun sade lakkaa ja aurinko kipuaa taivaalle, meikäläisen valtaa niin suuri ulkokaipuu, että pihalle on ihan pakko mennä. Jollei muuta, niin ainakin nojailemaan haravaan ja kuuntelemaan lintujen mahtavaa konserttia. Erityisesti aamuisin ja iltaisin saattaa kuulla niin monenlaisia erilaisten lintujen ääniä, etten pysty niitä läheskään kaikkia tunnistamaan. Tänäänkin pysähdyin keskelle pihaa Hesari kainalossani kuuntelemaan ihan uudelta kuulostavaa pitkänlaista viheltävää linnunlaulua. Kun muuten koko maailma vielä tuntui olevan unessa ja ihmisten aiheuttamat äänet puuttuivat, tunsin olevani ikäänkuin jossain eksoottisessa lintutalossa.

Alkuviikosta rapsuttelin yläpihan kukkapenkkejä. Se osoittautui aika vaikeaksi, koska niin paljon uusia piippoja ja muuta mielenkiintoista tunki kärkiään mullasta. Päätinkin rapsuttelun sijaan lisätä tuoretta multaa syksyn lehtien ja muun karikkeen päälle kukkapenkkeihin. Niistä tuli ihan siistin näköisiä ja sinnehän kaikki syksyinen maatuu. Vaikka multaa tyytyisi ripottelemaan vain silmänlumeeksi, hupenee isokin säkillinen nopeasti. Koska oma multani oli vielä osittain jäässä, hain kaupasta viisi säkillistä multaa ja siitäkin on jäljellä enää kaksi säkkiä. Muiden sisältö on ohuesti levitetty yläpihan kolmeen kukkapenkkiin.

Eilen kiertelin tutustumassa "päivän uutuuksiin" ja kaikenlaista tosiaan mullasta jo kurkistaa. Maksaruohot ovat alkaneet saada väriä ja särkynyt sydänkin puskee alapihan kiemurapenkissä, vaikka siinä vielä edellisenä päivänä oli lunta. Tulppaanit kasvavat hurjaa vauhtia ja narsisseissa on nuput vaille avautumista. Tuskin kuitenkaan nyt avautuvat, kun on niin koleaa.

Varjoyrtissä ja vuorenkilvessä on nuput. Kumpaisenkin lehdet on kuin suuremmankin taistelun jäljiltä. Vaikka lunta on ollut paljon ja paksu hanki suojannut kasveja, runteli loppukevään toistuvien yöpakkasten ja aurinkoisten päivien voimakas vaihtelu kasvien maanpäällisiä osia. Päivällä lumi osittain suli ja jäätyi sitten paksuksi kanneksi kasvien päälle. Ihmeellisesti vain nuo kukat ovat kevään ruljanssista selvinneet.

Joka kevät joutuu valmistautumaan mahdollisiin menetyksiin eli kaikki kasvit eivät selviydykään talvesta. Onneksi on myös niitä positiivisia yllätyksiä ja sellaiseksi eilen osoittautui penkkiin syksyllä kaivamani jalohortensia, jonka oksassa oli selvät lehdensilmut. Eikä vaan yhdessä oksassa vaan useammassa. Olin jotenkin aivan varma, ettei niin hieno kasvi selviä kovasta talvesta eikä etenkään vielä rankemmasta keväästä. Mielenkiinnolla seuraan jalohortensiani edistymistä.

Kevätkaihonkukkaa olen ennenkin kehunut, mutta taidanpa kehua vielä uudenmmankin kerran. Se on nimittäin aivan mahdottoman kiitollinen ja sinnikäs kasvi. Juuri, kun kevätkaihonkukan hennon vihreät lehtiruusukkeet ovat alkaneet ponnahdella karikkeen seasta, siihen ilmestyy jo nuppujakin ja nuput aukeilevat saman tien luoden lemmikinsinistä väriä pitkin puutarhaa. Kevätkaihonkukan kukinta on oikeastaan aika pitkä, sillä se vihertyy ja kukkii vaiheittain riippuen siitä, miten lämpimässä ja otollisessa paikassa se sijaitsee. Kevätkaihonkukkaa on hyvin helppo lisätä sen tekemistä rönsyistä ja niinpä meidän pihalla sitä on vähän joka paikassa. Erinomaisena peittokasvina se viihtyy hyvin mm. pensaiden alla ja lähtee kasvamaan melkeinpä millaisesta rönsynpalasta tahansa. 

Myös kielot ovat jo muutaman senttimetrin mittaisia. Ne ovat meidän pihalle levinneet viereisestä kunnan metsiköstä. Tässä paikassa saavat minun puolestani ihan vapaasti olla, mutta muualle en niitä mielelläni lähde siirtämään, sillä kielo on todella kova leviämään ja siitä näyttää sen jälkeen olevan vaikea päästä eroon. Se on ihan nätti lehtivaiheessa ja kukapa kielonkukkaa tai sen tuoksua vastustaisi. Sen sijaan loppukesästä lehti menee nopeasti ruskeaksi ja koko kasvusto rumentaa pian kasvupaikkansa. Suunnitelmissani onkin istuttaa tälle kieloalueelleni jotain, joka "istuisi" takana alkavaan metsikköön.

Eilen aurinko paistoi lämpimästi ja näin tämän kevään ensimmäiset valkovuokkoni Espoossa, Bembölen kahvituvan viereisessä rinteessä. Kuva on surkealla kännykkäkameralla näpätty, mutta pakkohan sinne rinteeseen oli kivuta ja käydä ikuistamassa nuo ihanat kevätkukat.

Bembölen kahvitupa on ihan mukava kahvi- ja lounaspaikka varsinkin kesäaikaan, jolloin ne kahvit voi juoda esimerkiksi pihamaalla. Kahvituvan historia ulottuu 1700-luvulle ja moni espoolainen ja vanhaa Turuntietä kulkenut muistaa paikan varmasti jo lapsuudestaan. Aika usein Kahvituvalla on tullut itsekin käytyä. Kesän lisäksi toinen hyvä pistäytymisaika on syyskylmät, jolloin salin isossa takassa loimuaa lämmittävä tuli. Koska Kahvitupa sijaitsee liikenteellisesti hyvin tavoitettavassa paikassa, lähellä Jorvin sairaalaa ja Ikeaa ja sillä on omanlaisensa autenttinen ympäristö, toivoisin, että paikan sisustukseen - tai paremminkin siisteyteen - kiinnitettäisiin enemmän huomiota. Kauniit kukkatapetit pienemmän salin puolella on rumasti läiskäiset ja likaiset. Pitkät räsymatot kaipaavat pesua ja niihin tuppaa joka kerran kompastumaan. Luultavasti poistaisin myös pöydiltä tekokukat tusinavaaseissaan ja panostaisin pihan istutuksiin. Jotenkin on surullista, että niin potentiaalisesti ihana paikka on ikävästi rupsahtanut, etten sanoisi epäsiisti. Aika pienellä panostuksella paikan viihtyvyys lisääntyisi merkittävästi.

Viikkosiivous on suoritettu ja sisäkukat kasteltu. Sen jälkeen otin ompelukoneen esille ja lyhensin yhdet housut ja toiset verhot sekä ompelin ystävän synttärilahjan valmiiksi. Siitä pitääkin ottaa kuva myöhemmin kerrottavaksi. Juuso meni ulos jo aamukahdeksalta, silloinhan ei vielä satanut. Kun imurointi ja muut siivoushommat oli saatettu loppuun, sopi Juusonkin tulla sisälle. Se on kuin pieni lapsi, runsaasti raitista ulkoilmaa saaneena ja ruokakupin tyhjentäneenä nukahtaa syvään uneen. Vaikka Juuso tuntuu inhoavan kovia ääniä, kuten nimenomaan imuria ja ompelukonetta, ei sitä nyt haitannut laisinkaan, vaikka surrutin ommelta aivan sen vieressä. Siinä tuo ihana karvakatti kuorsasi ajoittain hyvinkin äänekkäästi häiriintymättä laisinkaan kovaäänisestä ompelukoneesta.

Työhuoneessani on kaksi vanhaa keittiön tuolia. Narupunosistuimiset tuolit on aikanaan ostettu Tampereelta, Keijärven mielisairaalasta. Tuolla nimellä paikka tuskin enää tunnetaan, mutta vielä 80-luvulla sairaalan myymälästa saattoi ostaa potilaiden tekemiä tuotteita ja Tampereella asuvan ystäväni vinkistä löysimme nuo tuolit. Eivät olleet kalliita ja ovat totisesti kestäneet hyvin aikaa ja kulutusta. Nyttemmin kaksi noista tuoleista on jätetty työhuoneeseeni oikeastaan nimenomaan siksi, että Juuso tykkää nukkua vaihdellen jommalla kummalla tuolilla. Olen laittanut narupunosistuimen päälle pehmeän istuintyynyn ja sen päälle froteepyyhkeen, joka on helppo laittaa pyykkiin harmaannuttuaan kissankarvoista. Etenkin näin keväisin ja myös syksyllä Juuso tuo tassuissaan kaikenmoista roskaa ja kyllästyin nyhtämään niitä irtokarvojen lisäksi istuintyynyistä. Juusokin tuntuu tykkäävän froteepyyhealusesta.

Saatuani ompelutyöt loppuun, siistin työpöytäni ja siinä vaiheessa Juuso vaihtoi asentoaan kääriytyen kerälle.  Sillä on mielenkiintoinen valikoima erilaisia nukkuma-asentoja ja ollessaan oikein tyytyväinen, se kellahtaa usein selälleen tassut kohti taivasta. Joskus se oikein nautiskelee selällään venytellen, kiskoen itsensä pitkän pitkäksi ja samalla unohtaen nukkumapaikkansa rajallisuuden pudoten tuolilta. Kissahan putoaa onneksi aina jaloilleen, mutta hivenen hölmistyneen näköinen Juuso tällaisen pikaherätyksen jälkeen usein on. Ehkä hivenen loukkaantunutkin, kun mammakulta nauraa sen hölmöilyille.

Maanantaina menemme Juuson kanssa eläinlääkärille rokotettavaksi. Sen hinta on vielä kohtuullista, mutta tavan mukaan eläinlääkäri avaa Juuson suun ja ryhtyy puhumaan hampaiden rassaamisesta ja muusta hammashoidosta. Kylämme eläinlääkäri on erikoistunut koirien hampaisiin. Monet tuttuni sanovat tämän lääkärin aina löytävän aihetta erilaisiin hammashoitoihin, oli lääkärikäynnin syy mikä tahansa ja siksi he menevät mieluummin rokotuttamaan kissansa jonnekin muualle. Viimeksi Juuson hammashoito tuli maksamaan yli 400 euroa, joten kyllä kirpaisee. Etenkin näin kevään korvalla, kun olisi niin paljon muitakin rahanreikiä.

* * *

Huomasin jälleen saaneeni kaksi uutta lukijaa. Toivotan Amalian ja Molleyn lämpimästi tervetulleiksi blogini pariin. Ja koska vappu lähestyy, on hyvä valmistautua aiheeseen vaikka yhdellä vitsillä, joka kuuluu tällä kertaa näin:

 Erään kaupungin puisto-osastolla on ollut erikoinen työtahti. Eräs eläkkeellä oleva kaupunkilainen katseli kahta miestä, joista ensimmäinen kaivoi pienen kuopan ja siirtyi kaivamaan seuraavaa kuoppaa kymmenen metrin päähän. Perässä tuli mies, joka peitti
edellisen kuopan ja hetken odotettuaan hän peitti seuraavankin kuopan.

Eläkeläinen seurasi touhua kolme tuntia ja meni sitten kysymään miehiltä:
- En oikein ymmärrä, mitä te teette. Voisitteko selvittää asian minulle?

Ensimmäinen mies vastasi:
- Kuule, meillä on tässä normaalisti kolmen miehen tiimi. Minä kaivan kuopan, seuraava istuttaa siihen puun, ja viimeisenä tuleva peittää kuopan ja tasoittaa mullan puun ympärille. Tänään on istuttaja sairaana, mutta eihän se saa sitä tarkoittaa että me kaksi seisoisimme
koko päivän tumput suorina.  

* * *

Samalla toivotan kaikille pihatöille sopivaa ja toivottavasti myös aurinkoista viikonloppua!

 

.

Kissan kuorsaus ja muuta sadepäivän jorinaa

Pari päivää on tullut milteipä asuttua pihamaalla. Eihän sitä kerta kaikkiaan voi aikaansa sisällä viettää, kun aurinko loimottaa täydeltä taivaalta ja peipponen visertää niin kauniisti. Yläpihan käytävät ovat kaikki sulaneet ja haravoitukin. Sen sijaan talon päädyissä ja jonkin verran myös sisäänkäynnin puolella on edelleen lunta. Samoin alapihalla. Lumen koostumus on kyllä tyystin erilaista kuin vielä muutama viikko sitten; isorakeista ja sanoisinko helposti haihtuvaa. Mikäänhän ei minua pidättele myöskään poissa noiden lumikasojen kimpusta. Kun ei mitään muuta enää voi pihalla tehdä, levittelen kasoja saadakseni ne nopeammin sulamaan.

Peipposen laulun lisäksi olen nähnyt västäräkkejä, pari isoa kurkiauraa, monen monta nokkosperhosta ja yhden sitruunaperhosen sekä vihertävänkeltaisen linnun, jonka nimestä emme päässeet Ukkokullan kanssa yhteisymmärrykseen. Hän sanoi keltavästäräkki, minä väitin sitä viherpeipoksi. Luultavasti ainakin minä olen väärässä, olen kerrassaan surkea tunnistamaan lintuja. Metsässä on myös huhuillut kyyhky useampana iltana. Ja se mustarastas laulaa aamuin illoin niin ihanasti tuon yhden kuusen latvassa.
 

Tänäänkin paistoi aamupäivällä aurinko ja sain itseni vihdoin kammettua auton siivoamiseen. Koko talvena en ole saanut sitä sisältä imuroitua. Pelkäsin jo, että saan vanhemmiltani pyyhkeitä auton huonosta hoidosta. Isä kun jaksoi omaa autoaan puunata ja äiti huolehti aina sisätilan imuroinnista. Jostain iski kummallinen tarmonpuuska ja imuroinnin lisäksi innostuin myös pesemään kulkuvälineen. Se olikin yltä päältä harmaa, sillä kotitie pölyää aivan järkyttävästi naapureiden ja tukkirekkojen ohi viilettäessä. Nyt ollaan jälleen iltapäivässä ja ulkona sataa vettä. Eipä juurikaan harmita, sillä sade sulattaa loputkin lumet ja jäät ja vähentää pölyämistä.

Kävimme Ukkokullan kanssa kävellen kirjastossa ja samalla reissulla näin lopulta kevään ensimmäisen Sinivuokkoni. Tien penkkojen tarkkaileminen kävi kyllä työstä, sillä kaikenlaista sinistä ja muunkin väristä ojanpientareet olivat täynnä. Roskia ja vielä kerran roskia. Ollessani alakoulussa opettaja laittoi luokan keväisin ja syksyisin keräämään koulumatkan varrelta roskia. Se oli ilmeisesti sen ajan kasvatusta ja ympäristövalistusta, mutta ainakin minuun se tehoksi. Eipä ole tehnyt mieli heitellä roskia luontoon. Meillä päin näyttää olevan yleistä poimia koirankakat vihreään pussiin, mutta se pussi sitten nakataan tien poskeen. Miksi? Eihän se maadu yhtään sen paremmin kuin koirankakka ilman pussia. Tosin, voisi niitä roskiksiakin olla vähän tiuhempaan. Ehkä koululaisetkin laittaisivat karkkipaperinsa herkemmin roskikseen, jos niitä ylipäätään olisi koulumatkan varrella. Tien varteen nakatuista roskista voi varsin hyvin päätellä, mitä ihmiset nykyisin mukanaan kantavat ja niiden ympäriltä luontoon heittävät: karkkipapereita, tupakka-askeja, olutlaatikoita, kahvimukeja kansineen, mehutölkkejä, limupulloja, juotavaa jugurttia, keksipaketteja ja niitä koirankakkapusseja. Vaan löytyypä tuolta kirjastoreitin varrelta myös pari puutarhatuolia, kananmunarasioita ja kattava kokoelma erilaisia käsineitä, tumppuja ja hanskoja. Kuka lie puutarhatuolinsa tien poskeen unohtanut?

 
Vielä näyttää maailma kovin ruskeasävyiseltä, mutta ei mene kauaakaan kun viherrys valtaa ympäristön. Lupiinitkin näyttävät jo kovasti puskevan itseään esille ja paikoin taisi myös vuohenputket olla alullaan. Meidän kylällä on perinteisesti pidetty siivouspäivä toukokuun lopulla ja silloin kyläläiset kiertävät keräämässä yleisiltä paikoilta roskia säkkeihin, jotka sitten kyläyhdistys käy keräämässä ja toimittaa kaatopaikalle. Oikeastaan tuo siivouspäivä voisi olla vaikka pari viikkoa aikaisemmin, jolloin luonto on vielä sen verran alaston, että roskat on hyvin havaittavissa. Kun kaikki viherrys kohta puskee kuolleiden lehtien ja nahistuneiden korsien välistä, peittää se myös pienemmät roskat alleen ja sinne ne kerääjiltäkin jäävät. Nekin, jotka eivät aikanaan edes maadu.

Omassa pihassa mullasta tunkee enimmäkseen kevätkirjotähtiä ja idänsinililjoja. Enpä ole tainnut muutamaan vuoteen laittaa laisinkaan krookuksia ja nyt kyllä kaipaan niiden värikkyyttä. Olen ottanut kukkapenkeistä valokuvia ihan silläkin silmällä, että osaisin syksyllä paremmin sijoittaa uusia sipulikukkia. Syksyisin sitä kuvittelee ostaneensa ihan liikaa sipuleita ja hieman jo väsyttää niiden maahan tunkeminen. Mutta kyllä näin keväällä tulee toivoneeksi, että olisinpa istuttanut tuohonkin muutaman sipulin - ja tuohon - ja tuohon...

Mutta tulee sieltä mullasta jo muutakin kuin narsisseja ja tulppaanin kärkiä. Unikot ovat jo selkeällä alulla, akileijaa pukkaa muutamista paikoista ja pioneissa on kirkkaanpunaiset töpsät mullan pinnalla. Kevätkaihonkukka on parissa päivässä muodostanut heleän vihreitä lehtitupsuja ympäri tonttia. Se on kyllä niin kiitollinen ja kaunis kukka, että ihan luvalla saa tupsahdella enemmänkin. Niin ja alapihalla tietenkin raparperi on jo joka keväiseen tapaansa päättänyt olla muita nopeampi. Kasvakoon raparperit komeiksi, jotta pääsen tekemään niiden lehdistä vaikka betonisia askelmia. Ja monen monta piirakkaa tietenkin.

Mutta arvaatteko, mikä tässä kuvassa nuppuilee? Minun jouluruusunihan se sieltä jään keskeltä, kylmyydestä kohti valoa kasvuaan tavoittelee. Miksi olenkaan istuttanut sen noin koleaan paikkaan. Ehkä siksi, ettei se kesän myötä olisi kaikkein kuumimmassa auringonpaisteessa. Jouluruusuun olen kovasti tykästynyt. Se on niin sinnikäs puskiessaan joskus jo lumenkin läpi kukkimaan. Ei edes kovin hento lumikellojen tai sinivuokkojen tapaan vaan tanakka ja päättäväisen pystypäinen kukkija. Olisi sittenkin pitänyt puutarhamessuilta ostaa tummakukkainen versio tämän vaalean kaveriksi.

Aamu ei tänään alkanut parhaalla mahdollisella tavalla. Juuso olisi halunnut ulos varhain puoli neljältä. Silloin on vielä pimeää ja minun silmäni täysin unessa. Sen enempää miettimättä rapsutin kissaani korvan takaa muutaman kerran ja lähdin kohti varaston ovea, jolloin Juuso jolkotti perässäni siinä toivossa, että nyt lähdetään mamman kanssa vähän ulkoilemaan. Pikkaisen on aina huono omatunto kissaa huijatessa, mutta niin vain vedin kodinhoitohuoneen ovet perässäni kiinni jättäen ties monennenko kerran tällä tavoin yllätetyn katin istumaan varaston matolle, ja palasin omaan sänkyyni jatkamaan makoisia unia. Tiesin, ettei Juusolla olisi mitään hätää, sillä se saattaisi valita köllöttelypaikakseen joko saunan tai kodinhoitohuoneen penkin, jossa on jopa muutama tyyny pehmusteena. Onhan se joskus jäänyt nukkumaan varaston matollekin paremman puutteessa. Hiekkalaatikko on Juusolla kodinhoitohuoneen pöydän alla, mutta meidän herra tykkää mieluummin luomukakkaamisesta eli sen pitää päästä luonnon helmaan tarpeilleen.

Muutama tunti myöhemmin kömmin sitten ihan aidolla heräämistarkoituksella sängystäni avaamaan kodinhoitohuoneen ovia ja siellähän Juuso veteli sikeitä pitkin pituuttaan penkillä, niiden pehmeiden tyynyjen päällä. Olihan se myös kelpuuttanut sisävessansa hätänsä suorittamispaikaksi, kun kerran mamma ei suostunut häntä aamuvarhaisella ulkona kävelyttämään. Vaikka Juuso ulkona peittää tarpeensa hyvin huolellisesti raapien ylenpalttisesti maata ja muuta kariketta kekonsa päälle, ei se hiekkalaatikossaan juurikaan peittele pökäleitään. Ehkä laatikko on liian pieni Juusolle tai sitten se meinaa, että haiskoon tuossa, hänpä ei välitä! Rupeavat herkemmin häntä ulkoiluttamaan, jos hän vähän laittaa kotia haisemaan.

Vesiallas pihallamme muinoin 15.6.2007

Samainen allas 24.6.2007

Ulkona tuulee ja sataa, mittari näyttää +4.9 astetta. Täällä työhuoneessa on mukavan lämmintä ja rauhallista. Radio on kiinni ja kirjoittamisen lomassa kuuntelen kissan kuorsaamista. Juuso nimittäin nukkuu tuossa työpöydän päässä olevalla pallilla. Se on yksi sen mielipaikoista tällä hetkellä. Ja meidän kissa tosiaan kuorsaa välillä ihan kuuluvasti. 

Kirjoitan muutaman lauseen ja käännyn välillä katselemaan ikkunasta ulos. Ajatukset karkaavat puutarhaan ja innostun miettimään, mitä ulkona seuraavaksi tekisin. Ideoita tulee ja menee, jokin pysähtyy hetkeksi jalostumaan tai sitten lentää samaa tietä päästä pois. Päällimmäisenä on nyt ajatus kaivaa muutaman vuoden kellarissa uutta tulemistaan odottanut vesiallas takaisin maahan. Aikoinaan se oli täällä yläpihalla kotikoivun katveessa ja se vasta viheliäinen paikka vesialtaalle oli. Koivusta tuli jos jonkinlaista roskaa ja altaan vettä piti alituiseen olla vaihtamassa ja puhdistamassa. Pumppu meni vähän väliä tukkoon ja polveni olivat ruvella, kun kykin altaan reunalla sitä huoltamassa. Lopulta kaivoin koko hökötyksen ylös ja kiikutin kellariin. Nyt on koivu mennyttä ja tilaa olisi jälleen vaikka sille vesialtaalle. Jospa ylipäätään laajentaisin vesialtaan ympärille tulevaa tilaa leikkimökin suuntaan. Sen eteen jäi suotta tyhjää tilaa, kun aikanaan raivasimme lasten hiekkalaatikon pois. No niin, tästä se lähtee.

Lapsella on ensi viikolla nimipäivä ja huomenna menen taas hoitamaan kissapoikia, kun lapsi on toisella paikkakunnalla opiskelemassa. Väsäsin eilen lapselle nimpparikortin, joka ei ole laisinkaan niin vino kuin tässä kuvassa näyttää.

Samalla ajattelin käydä ostamassa kalkkia ja katselemassa, josko jo löytäisin muutaman pajuisen kukkalaatikon terassin kaiteille. Voisin myös ryhtyä suunnittelemaan kesäkukkaostoksia, vaikka eihän niillä vielä mitään kiirettä ole. Tulisi kuitenkin kerrankin mietittyä kunnolla lajit ja värit, ettei sitten tarvitse myöhemmin manailla niitä nonstop-ostoksia. Luultavasti haksahdan taas täysin ajattelemattomiin kesäkukkahankintoihin päästessäni taimitarhan näännyttävän kukkapaljouden ääreen. Kun ne kaikki on niin ihania - ja niitä ihanuuksia on niin valtavan paljon. Ja melkeinpä voisi luulla, että ihan vain minua varten...

Eipä muuta kuin antoisia keväthetkiä kaikille muille puutarhahöppänöille. Onneksi tämän kevättaudin oirekuvia voi hyvällä omallatunnolla jakaa teidän kanssanne.