tiistai 23. huhtikuuta 2013

Kissan kuorsaus ja muuta sadepäivän jorinaa


Pari päivää on tullut milteipä asuttua pihamaalla. Eihän sitä kerta kaikkiaan voi aikaansa sisällä viettää, kun aurinko loimottaa täydeltä taivaalta ja peipponen visertää niin kauniisti. Yläpihan käytävät ovat kaikki sulaneet ja haravoitukin. Sen sijaan talon päädyissä ja jonkin verran myös sisäänkäynnin puolella on edelleen lunta. Samoin alapihalla. Lumen koostumus on kyllä tyystin erilaista kuin vielä muutama viikko sitten; isorakeista ja sanoisinko helposti haihtuvaa. Mikäänhän ei minua pidättele myöskään poissa noiden lumikasojen kimpusta. Kun ei mitään muuta enää voi pihalla tehdä, levittelen kasoja saadakseni ne nopeammin sulamaan.

Peipposen laulun lisäksi olen nähnyt västäräkkejä, pari isoa kurkiauraa, monen monta nokkosperhosta ja yhden sitruunaperhosen sekä vihertävänkeltaisen linnun, jonka nimestä emme päässeet Ukkokullan kanssa yhteisymmärrykseen. Hän sanoi keltavästäräkki, minä väitin sitä viherpeipoksi. Luultavasti ainakin minä olen väärässä, olen kerrassaan surkea tunnistamaan lintuja. Metsässä on myös huhuillut kyyhky useampana iltana. Ja se mustarastas laulaa aamuin illoin niin ihanasti tuon yhden kuusen latvassa.
 

Tänäänkin paistoi aamupäivällä aurinko ja sain itseni vihdoin kammettua auton siivoamiseen. Koko talvena en ole saanut sitä sisältä imuroitua. Pelkäsin jo, että saan vanhemmiltani pyyhkeitä auton huonosta hoidosta. Isä kun jaksoi omaa autoaan puunata ja äiti huolehti aina sisätilan imuroinnista. Jostain iski kummallinen tarmonpuuska ja imuroinnin lisäksi innostuin myös pesemään kulkuvälineen. Se olikin yltä päältä harmaa, sillä kotitie pölyää aivan järkyttävästi naapureiden ja tukkirekkojen ohi viilettäessä. Nyt ollaan jälleen iltapäivässä ja ulkona sataa vettä. Eipä juurikaan harmita, sillä sade sulattaa loputkin lumet ja jäät ja vähentää pölyämistä.


Kävimme Ukkokullan kanssa kävellen kirjastossa ja samalla reissulla näin lopulta kevään ensimmäisen Sinivuokkoni. Tien penkkojen tarkkaileminen kävi kyllä työstä, sillä kaikenlaista sinistä ja muunkin väristä ojanpientareet olivat täynnä. Roskia ja vielä kerran roskia. Ollessani alakoulussa opettaja laittoi luokan keväisin ja syksyisin keräämään koulumatkan varrelta roskia. Se oli ilmeisesti sen ajan kasvatusta ja ympäristövalistusta, mutta ainakin minuun se tehoksi. Eipä ole tehnyt mieli heitellä roskia luontoon. Meillä päin näyttää olevan yleistä poimia koirankakat vihreään pussiin, mutta se pussi sitten nakataan tien poskeen. Miksi? Eihän se maadu yhtään sen paremmin kuin koirankakka ilman pussia. Tosin, voisi niitä roskiksiakin olla vähän tiuhempaan. Ehkä koululaisetkin laittaisivat karkkipaperinsa herkemmin roskikseen, jos niitä ylipäätään olisi koulumatkan varrella. Tien varteen nakatuista roskista voi varsin hyvin päätellä, mitä ihmiset nykyisin mukanaan kantavat ja niiden ympäriltä luontoon heittävät: karkkipapereita, tupakka-askeja, olutlaatikoita, kahvimukeja kansineen, mehutölkkejä, limupulloja, juotavaa jugurttia, keksipaketteja ja niitä koirankakkapusseja. Vaan löytyypä tuolta kirjastoreitin varrelta myös pari puutarhatuolia, kananmunarasioita ja kattava kokoelma erilaisia käsineitä, tumppuja ja hanskoja. Kuka lie puutarhatuolinsa tien poskeen unohtanut?

 
Vielä näyttää maailma kovin ruskeasävyiseltä, mutta ei mene kauaakaan kun viherrys valtaa ympäristön. Lupiinitkin näyttävät jo kovasti puskevan itseään esille ja paikoin taisi myös vuohenputket olla alullaan. Meidän kylällä on perinteisesti pidetty siivouspäivä toukokuun lopulla ja silloin kyläläiset kiertävät keräämässä yleisiltä paikoilta roskia säkkeihin, jotka sitten kyläyhdistys käy keräämässä ja toimittaa kaatopaikalle. Oikeastaan tuo siivouspäivä voisi olla vaikka pari viikkoa aikaisemmin, jolloin luonto on vielä sen verran alaston, että roskat on hyvin havaittavissa. Kun kaikki viherrys kohta puskee kuolleiden lehtien ja nahistuneiden korsien välistä, peittää se myös pienemmät roskat alleen ja sinne ne kerääjiltäkin jäävät. Nekin, jotka eivät aikanaan edes maadu.


Omassa pihassa mullasta tunkee enimmäkseen kevätkirjotähtiä ja idänsinililjoja. Enpä ole tainnut muutamaan vuoteen laittaa laisinkaan krookuksia ja nyt kyllä kaipaan niiden värikkyyttä. Olen ottanut kukkapenkeistä valokuvia ihan silläkin silmällä, että osaisin syksyllä paremmin sijoittaa uusia sipulikukkia. Syksyisin sitä kuvittelee ostaneensa ihan liikaa sipuleita ja hieman jo väsyttää niiden maahan tunkeminen. Mutta kyllä näin keväällä tulee toivoneeksi, että olisinpa istuttanut tuohonkin muutaman sipulin - ja tuohon - ja tuohon...

Mutta tulee sieltä mullasta jo muutakin kuin narsisseja ja tulppaanin kärkiä. Unikot ovat jo selkeällä alulla, akileijaa pukkaa muutamista paikoista ja pioneissa on kirkkaanpunaiset töpsät mullan pinnalla. Kevätkaihonkukka on parissa päivässä muodostanut heleän vihreitä lehtitupsuja ympäri tonttia. Se on kyllä niin kiitollinen ja kaunis kukka, että ihan luvalla saa tupsahdella enemmänkin. Niin ja alapihalla tietenkin raparperi on jo joka keväiseen tapaansa päättänyt olla muita nopeampi. Kasvakoon raparperit komeiksi, jotta pääsen tekemään niiden lehdistä vaikka betonisia askelmia. Ja monen monta piirakkaa tietenkin.


Mutta arvaatteko, mikä tässä kuvassa nuppuilee? Minun jouluruusunihan se sieltä jään keskeltä, kylmyydestä kohti valoa kasvuaan tavoittelee. Miksi olenkaan istuttanut sen noin koleaan paikkaan. Ehkä siksi, ettei se kesän myötä olisi kaikkein kuumimmassa auringonpaisteessa. Jouluruusuun olen kovasti tykästynyt. Se on niin sinnikäs puskiessaan joskus jo lumenkin läpi kukkimaan. Ei edes kovin hento lumikellojen tai sinivuokkojen tapaan vaan tanakka ja päättäväisen pystypäinen kukkija. Olisi sittenkin pitänyt puutarhamessuilta ostaa tummakukkainen versio tämän vaalean kaveriksi.


Aamu ei tänään alkanut parhaalla mahdollisella tavalla. Juuso olisi halunnut ulos varhain puoli neljältä. Silloin on vielä pimeää ja minun silmäni täysin unessa. Sen enempää miettimättä rapsutin kissaani korvan takaa muutaman kerran ja lähdin kohti varaston ovea, jolloin Juuso jolkotti perässäni siinä toivossa, että nyt lähdetään mamman kanssa vähän ulkoilemaan. Pikkaisen on aina huono omatunto kissaa huijatessa, mutta niin vain vedin kodinhoitohuoneen ovet perässäni kiinni jättäen ties monennenko kerran tällä tavoin yllätetyn katin istumaan varaston matolle, ja palasin omaan sänkyyni jatkamaan makoisia unia. Tiesin, ettei Juusolla olisi mitään hätää, sillä se saattaisi valita köllöttelypaikakseen joko saunan tai kodinhoitohuoneen penkin, jossa on jopa muutama tyyny pehmusteena. Onhan se joskus jäänyt nukkumaan varaston matollekin paremman puutteessa. Hiekkalaatikko on Juusolla kodinhoitohuoneen pöydän alla, mutta meidän herra tykkää mieluummin luomukakkaamisesta eli sen pitää päästä luonnon helmaan tarpeilleen.

Muutama tunti myöhemmin kömmin sitten ihan aidolla heräämistarkoituksella sängystäni avaamaan kodinhoitohuoneen ovia ja siellähän Juuso veteli sikeitä pitkin pituuttaan penkillä, niiden pehmeiden tyynyjen päällä. Olihan se myös kelpuuttanut sisävessansa hätänsä suorittamispaikaksi, kun kerran mamma ei suostunut häntä aamuvarhaisella ulkona kävelyttämään. Vaikka Juuso ulkona peittää tarpeensa hyvin huolellisesti raapien ylenpalttisesti maata ja muuta kariketta kekonsa päälle, ei se hiekkalaatikossaan juurikaan peittele pökäleitään. Ehkä laatikko on liian pieni Juusolle tai sitten se meinaa, että haiskoon tuossa, hänpä ei välitä! Rupeavat herkemmin häntä ulkoiluttamaan, jos hän vähän laittaa kotia haisemaan.

Vesiallas pihallamme muinoin 15.6.2007
Samainen allas 24.6.2007

Ulkona tuulee ja sataa, mittari näyttää +4.9 astetta. Täällä työhuoneessa on mukavan lämmintä ja rauhallista. Radio on kiinni ja kirjoittamisen lomassa kuuntelen kissan kuorsaamista. Juuso nimittäin nukkuu tuossa työpöydän päässä olevalla pallilla. Se on yksi sen mielipaikoista tällä hetkellä. Ja meidän kissa tosiaan kuorsaa välillä ihan kuuluvasti. 

Kirjoitan muutaman lauseen ja käännyn välillä katselemaan ikkunasta ulos. Ajatukset karkaavat puutarhaan ja innostun miettimään, mitä ulkona seuraavaksi tekisin. Ideoita tulee ja menee, jokin pysähtyy hetkeksi jalostumaan tai sitten lentää samaa tietä päästä pois. Päällimmäisenä on nyt ajatus kaivaa muutaman vuoden kellarissa uutta tulemistaan odottanut vesiallas takaisin maahan. Aikoinaan se oli täällä yläpihalla kotikoivun katveessa ja se vasta viheliäinen paikka vesialtaalle oli. Koivusta tuli jos jonkinlaista roskaa ja altaan vettä piti alituiseen olla vaihtamassa ja puhdistamassa. Pumppu meni vähän väliä tukkoon ja polveni olivat ruvella, kun kykin altaan reunalla sitä huoltamassa. Lopulta kaivoin koko hökötyksen ylös ja kiikutin kellariin. Nyt on koivu mennyttä ja tilaa olisi jälleen vaikka sille vesialtaalle. Jospa ylipäätään laajentaisin vesialtaan ympärille tulevaa tilaa leikkimökin suuntaan. Sen eteen jäi suotta tyhjää tilaa, kun aikanaan raivasimme lasten hiekkalaatikon pois. No niin, tästä se lähtee.

Lapsella on ensi viikolla nimipäivä ja huomenna menen taas hoitamaan kissapoikia, kun lapsi on toisella paikkakunnalla opiskelemassa. Väsäsin eilen lapselle nimpparikortin, joka ei ole laisinkaan niin vino kuin tässä kuvassa näyttää.

Samalla ajattelin käydä ostamassa kalkkia ja katselemassa, josko jo löytäisin muutaman pajuisen kukkalaatikon terassin kaiteille. Voisin myös ryhtyä suunnittelemaan kesäkukkaostoksia, vaikka eihän niillä vielä mitään kiirettä ole. Tulisi kuitenkin kerrankin mietittyä kunnolla lajit ja värit, ettei sitten tarvitse myöhemmin manailla niitä nonstop-ostoksia. Luultavasti haksahdan taas täysin ajattelemattomiin kesäkukkahankintoihin päästessäni taimitarhan näännyttävän kukkapaljouden ääreen. Kun ne kaikki on niin ihania - ja niitä ihanuuksia on niin valtavan paljon. Ja melkeinpä voisi luulla, että ihan vain minua varten...

Eipä muuta kuin antoisia keväthetkiä kaikille muille puutarhahöppänöille. Onneksi tämän kevättaudin oirekuvia voi hyvällä omallatunnolla jakaa teidän kanssanne.
 






13 kommenttia:

  1. Kiva kortti! Kyllähän se vesiallas ja lorina on mukava, mutta työläs on kyllä. Meillä oli tuollainen (kuin teillä) entisessä kodissa, se jäi sinne. Tähän kaivoin heti altaan ja tuli siitä liian iso. On työläs pienentääkin, vaikka joka kerta sitä putsatessa "sapettaa" ja uhkaan pienentää sen. Saa nähä joko tänä keväänä saan sen aikaiseksi. Puiden alla on meilläkin ja aina vesi täynnä roskaa ja kastematoja ;(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Emilie, saattaapa hyvinkin olla, etten sittenkään kaiva allasta takaisin maahan. Muistuu taas mieleen se jatkuva lotraaminen. Kyllä ne madot ja limaiset lehdet haisivat pahalle, kun niitä joutui altaasta kauhomaan.
      Puutarhakaupassa oli ihana patsas, jossa sama vesi kiertää loristen. Hinta oli kyllä aika suolainen, mutta helppo se olisi. Täytyy miettiä asiaa kerran jos toisenkin vielä.

      Poista
  2. Hei, jännä miten tavallinen arki on tapahtumia täynnä ja parhaiten sen huomaa kun niitä alkaa kirjata ylös kuten sinä yllä. Se on Hyvää Elämää! Se on sitä Rikkaruohon Elämää. Miten hyvää mieltä ne rikkaruohot tuottaa! Onneksi tätä tonkimista jatkuu nyt ainakin viisi kuukautta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Inna Vaara, tavallinen arki taitaa olla sitä parasta elämää. Sitä ei vain aina tule huomanneeksi. Tämän päivän ihmiset tuppaavat elämään "sitku-elämää" ja jotain muuta odotellessa elämä lipuu ohi.

      Poista
  3. Ihanaa aikaa tämä kevät! Ja on todellakin kivaa, kun tämän voi jakaa muiden yhtä innostueiden kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, Saila. Nyt vain otetaan ilo irti pienimmästäkin maasta tunkevasta piiposta. Vähitellen maakin alkaa kuivua, joten viidesti päivässä kumartaminen sujuu suuremmin kuraantumatta.

      Poista
  4. vai tuli Juuso höynäytetyksi, aivan mahtava kissa teillä:)) mukavalta kuulostaa, haravoimaankin olet päässyt ja kukkaa pukkaa jo kovasti. pienikin vesilähde tuo mukavan lisän pihaan, veden solina on kuin kauneinta musiikkia korville. mun "köyhänmiehen suihkukaivo", vain pieni vesipanikkä yhdistettynä sammakkoon, lorinaa riittä noin ½tunniksi kerrallaan (siis ei pumppua lain);)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilona, kuten jo tuolla alussa Emilielle vastasin, saattaa allas jäädä maahan kaivamatta. Se on niin mahdottoman työläs. Täytyy vielä harkita muita vaihtoehtoja tai sitten mahdollisesti tyytyä vaikkapa "köyhänmiehen suihkukaivoon".

      Poista
  5. Aivan ihana postaus! Juusokin niin ihana!
    Meitä höyrähtäneitä keväseen on paljon, vertaistukea siis löytyy!
    Terveisin: Viherpönttö

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Wau, Viherpönttö on kyllä mainio nimi.

      Poista
  6. Todella ihania kuvia ja Juuso on niin suloisen näköinen. ♥ ♥

    VastaaPoista
  7. Keväisiä ihania kuvia. Meilläkin on se pieni vesiallas vesi tyhjennetään syksyllä mutta se on taas täynnä Porstaamista sitte uutta täyttöä ennen.

    VastaaPoista
  8. Roskia tosiaan näkyy tosi paljon teiden varsilla:(
    Munkin lapsuudessa koululaiset keräsivät roskat laajaltakin alueelta keväisin, ois varmasti hyvä tapa vieläkin.

    VastaaPoista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!