Kevätprojektien suunnittelua, osa 1 eli vesiallas

Puutarhastajien kevätherätyshaaste sai minut vihdoin käyntiin. Tarkoitus on oman pään ideavilinää järjestelläkseni kirjata ylös joitakin sellaisia projekteja, jotka ovat joko pitkään jo hautuneet tai muuten saattaisivat olla alkavan kevään ja kesän ohjelmistossa.

Ensimmäisiin kohteisiin kuuluu tuon yläkuvassa näkyvän - näkyyhän se, kun tarkkaan katsoo - altaan kaivaminen ylös. Se on jo kertaalleen siirretty hieman eri paikkaan, mutta ei ole hyvä paikka tuokaan. 

Kuvattu 26.4.2015

Tässä allas on alastomimmillaan eli huhtikuun loppupuolella  Todennäköisesti altaassa killuu vielä menneen talven sateet ja sulamisvedet. Allas on kaivettu tuohon terassin läheisyyteen, koska siihen sähköjohdon vetäminen pumppua varten on yksinkertaisinta. Koska meillä ei rakennusvaiheessa huomioitu pihan sähkötarpeita, tällaiset kesäviritykset kulkevat maan pinnassa ja ne täytyy kerätä talveksi pois. Meillä johto kulkee kulkutien halki puolen metrin verran, eikä se ole tähän mennessä muita kuin minua häirinnyt. 

Sähköjohto kulkee altaaseen vasemmalla olevien kivien lomassa. Pitkään suunnittelin naamioivani kivillä noita altaan reunoja paremmin, mutta kesän edetessä kasvit hoitavat sen ja naamioiminen on vuosi toisensa perään jäänyt. Vasen reuna on lähellä hiekkapintaista kulkuväylää ja istutukset siksikin matalia, koska allas on pakko päästä putsaamaan pari kertaa kesässä. Aiemmin vieressä kasvoi iso kotikoivu, jonka valtaisan roskaamistehokkuuden vuoksi altaan vesi piti siivota parhaimmillaan kolmen viikon välein.

Kuvattu 1.5.2015

Viime kesän lopulla allaspumppu hajosi. Se vain hiljeni ja pysähtyi, eikä puhdistamisista huolimatta lähtenyt enää käyntiin. Uutta pumppua etsiessäni huomasin, kuinka kesäsesonki on meillä tavattoman lyhyt. Toukokuussa pihatarvikkeita kaupattiin jokaisessa marketissakin, mutta elokuussa yksinkertaisen allaspumpun löytäminen olikin jo työn takana. Useimmat oli myyty, eikä uusia tilata ennen seuraavaa kesäsesonkia.

Löysin yhden pumpun, joka osoittautui liian tehokkaaksi. Sitä ei yksinkertaisesti saa säädettyä niin matalalle ja hitaaksi, ettei kaikki vesi roiskuisi pois altaasta. Altaan uudelleen täyttämiseen ei paljon aikaa mene, mutta pumppua oli pakko vahtia. Tyhjässä altaassa pörrätessään se olisi hajonnut.

23.5.2014

Pumppuseikkailun jälkeen päätin, että allas saa lähteä. Se on helppo kaivaa tuosta ylös. Raahaan sen kellariin odottamaan jotain uutta ideaa. Joskus olen ajatellut, että kaivaisin alapihalle uuden altaan ja ideoisin sen ympärille oman kasvustonsa. Pysyvän sähköjohdon vetäminen alapihalle on kuitenkin isohko projekti, johon en taida omin voimin pystyä.

Kun allas lähtee, jää sen paikalle syvä tyhjä monttu. Sen täyttäminen ei tule olemaan minkäänlainen ongelma. Mielessäni olen jo tuumaillut täyttäväni montun hyvällä mullalla ja istuttavani siihen uusia pioneja. Sen verran täytyy olla tarkkana, että eristän uuden pioniosuuden muusta kasvillisuudesta huolellisesti. Altaan läheisyydessä kasvaa aikamoinen tarha-alpi keskittymä, jonka ylöskaivaminen häämöttää jossain tulevaisuudessa, mutta joka on niin iso urakka, ettei se ole ensi kesän suunnitelmissa. Oletteko kenties tutustuneet tarha-alpin juurakkoon? Aika työläs kasvi siirrettäväksi. 

Kuvan löysin netistä, kuvaajana Pasi Takkunen/Yle

Vesiaihe puutarhassa on kyllä niin rauhoittava, että mielelläni sellaisen jatkossakin ottaisin. Vaikkapa tuollaisen, kuin tuossa netistä löytämässäni kuvassa. Meidän puutarhan koko huomioiden kuvan vesiaihe jää unelmaksi.

Kuva netistä

Joku tällainen ratkaisu voisi olla ihan hyvä. Tämä lienee sellainen, jossa eri tasoille laitettu vesi pyörii rakenteessa olevan pumpun avulla eli uskoakseni tämä ei tarvitse erillistä vesijohtoa, vaan pelkkä sähköjohto riittää. Ainakin sellaisia olen kaupoissa nähnyt. 

Kuva netistä

Sain joululahjaksi lahjakortin, joka on vielä käyttämättä. Pari kertaa jossain kaupoilla liikkuessani olen ajatellut, että menisinkö ostamaan lahjakortilla jonkin korun itselleni. Pidän kyllä kovastikin koruista, mutta niissäkin minulla on tietyt lempikorut, joita käytän vuodesta toiseen. Useimmat korut viettävät aikansa laatikossa. Miksi niitä sitten ostaisi lisää, kun samalla rahalla voisin hankkia jotain kivaa ja tarpeellistakin puutarhaan. Vaikkapa suihkulähteen. Niin minä aion tehdä ja olen tosi tyytyväinen, että allasongelma ja lahjakortti kohtasivat toisensa ja johtivat ratkaisuun.

23,5,2014

Tylsä Mörökölli postasi omassa blogissaan la 30.1. niinikään vesiaiheesta, joka tosin on aivan eri luokkaa kuin tämä minun pieni monttuni. Juttu kannattaa käydä lukemassa, varsinkin jos on aikeissa omaan puutarhaansa rakentaa vesialtaan.

Nyt alkaa kuulkaas olla niin mahtavat kutkutukset vatsanpohjassa, että tähän auttaa ainoastaan mustarastaan luritukset kuusen latvassa ja multaiset työhanskat takaoven rappusilla. Sitä kohden siis ystävät!

Vilma, virve.kieksi, Piipe Elch ja Marru
olette lämpimästi tervetulleita blogini pariin. 


Huomenna tämä nainen menee ostamaan itselleen nastakengät. Kengän kärkeen laitettavat piikkiviritykset eivät pitäneet riittävästi tämän päivän lenkillä, joten nyt saa loppua moinen kieli keskellä suuta ulkoilu.

 
Valoisaa tammikuun viimeistä päivää kaikille! 

Keväisiä tunnelmia

Pionihan se siellä

Vuorossa on sateinen vapaapäivä, joten nyt on hetki aikaa istahtaa koneen äärelle. Pihapostauksen lisäksi pitäisi ahkeroida äitienpäiväkortit ja synttärikortti pikkuveljen 13 vuotta täyttävälle tyttärelle.

Alppikärhö

Eilen tulin alkuillasta kotiin ja lähdin Juuson kanssa kiertämään pihaa. Tietenkin kamerakin oli mukana ja taas kerran tuskailin tarkennuksen kanssa. Sen kanssa joudun jatkuvasti tekemään töitä ja silti olen enimmäkseen lopputulokseen tyytymätön. Joko en pääse tutuksi kamerani kanssa tai sitten voin ylipäätään heittää hyvästit valokuvaamiselle. Ehkei se ole laisinkaan minun lajini. Oli miten oli, kun on ikänsä kulkenut kamera kainalossa, ei siitä tavasta ihan helpolla pysty luopumaan. Kenties pitää madaltaa vaatimustasoa. Täällä blogistaniassa on vain niiin mahtavia valokuvaajia, että heidän rinnallaan meikäläisen kuvat kalpenee kerran jos toisenkin.

Omenapuu Huvitus

Vapaa-ajat ovat kuluneet pihamaalla. Vihdoin sain vesialtaan tyhjennettyä talvisista vesistä, kuolleista kastemadoista ja limaisista vaahteranlehdistä. Pesin altaan, täytin uudella vedellä ja laitoin suihkulähdepumpun ajastimen kanssa litisemään. Koska emme aikoinaan ajatelleet, että puutarhassakin olisi hyvä olla niin sähkö- kuin vesipisteitä, on vesiallas kohtuullisen lähellä taloa, jotta sähköjohtoa ei tarvitse pitkin puskia vedellä. Silti se on häiritsevässä paikassa, mutta kun se allas ja pulppuava vesi on niin mukava elementti.

Tähän aikaan keväästä allas on paljaan ja vähän pölhönkin näköinen, mutta pian kasvit peittävät rumat muovireunat. Ihan joka puolelle kasveja ei voi istuttaa, jotta allasta pääsee siivoamaan tallomatta istutuksia. Tuossa reunalla on yksi kivi, jonka päälle asetan pehmusteen ja siinä sitten polvillani äyskäröin ensin enimmät vedet, jonka jälkeen pesen vielä altaan varrellisella lattialuutulla. On meillä pumppukin, jolla voisi imeä vedet altaasta, mutta syystä tai toisesta homma sujuu ilman sitäkin. Seisonut vesi on erinomaista kasteluvettä, joten hyödynnän sen mm. kesäkukkien kastelussa. Siivoan altaan kerran tai pari kesässä. Nyttemmin allas ei roskaannu niin helposti, kun iso pihakoivu kaadettiin pois.

Sisääntulon isoihin ruukkuihin tapaan ostaa kesäistutukseksi jotain vihreää, jonka siirrän syksyllä maahan. Usein ruukuissa on ollut tuijia, mutta tänä vuonna törmäsin runkotuijiin ja tykkäsin niistä. Istutin juurelle muutaman pikkutalvion, jota olin kitkenyt muiden istutuspuuhien yhteydessä. Meidän sisäänkäynti on aika varjoinen, joten mitään kukkivaa tuohon on hankala keksiä. Joskus on ollut myös rungollisia verenpisaroita.

Kivipuronkin laitoin jälleen virtaamaan eli hain kellarista tuon ruukun ja kivet. Jossain näin idean, jossa tuollaiseen kumollaan olevaan ruukkuun oli istutettu köynnöstävää kesäkukkaa siten, että kukka ikäänkuin valui ruukusta. Sellainen voisi olla hauskan näköistä, mutta tähän hätään saa kivipuroni kelvata. Talveksi noita kiviä ei voi tuohon jättää, sillä lumikolan jäljiltä niitä saisi etsiä pitkin pihaa.

Raparperi kasvaa kohisten ja kohta siitä voi jo leipoa ensimmäiset piirakat tai keittää sopat. Kaukana ei enää ole sekään hetki, jolloin voin ryhtyä tekemään rapskulaattoja. Niille onkin jo sijoituspaikat valmiiksi katsottuna.

Myös ruohosipuli on jo jonkin aikaa ollut korjuukelpoista. Tosin en ole sitä muistanut vielä kertaakaan käydä ruokapöytään noutamassa. Sen sijaan joskus napsin puskasta suoraan suuhuni istuessani kasvimaalaatikon reunalla Juuson seurana.

Tänään vaihdoin pari muoviruukussa ollutta kukkaa ruukkuruukkuihin. Useimmiten salaojana tulee käytettyä ruukunpalasia, mutta nyt autotallista löytyi muhkea pussillinen lecasoraa. Jotta sitä ei tarvitse ruukun pohjalta seuraavan mullanvaihdon yhteydessä nakata kompostiin, muistin anopin kikan ja pussitin lecasoraa vanhoihin polvisukkiin ja tätä tarkoitusta varten säästämiini sukkahousuihin. Yhdestä sukkahousunlahkeesta tulee kaksi tai kolmekin pientä lecasorapussukaa. Sukan kärkiosaan riittää yksi solmu, mutta varresta leikattuihin paloihin luonnollisesti solmu kumpaankin päähän. Sukkapussukoiden täyttämistä helpottaa pussukan laittaminen vaikkapa sopivaan lasipurkkiin (kuten kuvassa).

Lopuksi pussukka ruukun pohjalle ja multaa päälle. Hyvin toimii ja pussukka on käyttökelpoinen seuraavankin kerran. Sehän ei mätäne, vaan mullasta ravisteltuna kelpaa taas seuraavaan ruukkuun.

Eilen illalla kävin kuvaamassa alapihalla myös hyasinttini. Syksyllä ostamani pussukka oli jokin sekoitus ja nyt näyttää, että yksi niistä olisi vaaleanpunainen. Illalla se oli kuvassa näkyvän kokoinen, mutta hetki sitten katsoessani työhuoneen ikkunasta alapihalle, näkyy selvästi, että kukka on yön aikana kasvanut ja avautumassa. Harmi vain, että ulkona sataa kaatamalla. En siis hetkeen pääse hyasinttiani lähemmin tutkiskelemaan.

Ensi sunnuntaina on äitienpäivä. Meitä kehotetaan aina muistamaan äitiä lämmöllä ja rakkaudella. Toivottavasti myös äiteinä kohtelemme lapsiamme niin, etteivät he koe muistamista pakollisena velvollisuutena. Että heidän välittämisensä tulee vilpittömästä sydämestä. Ei ole lapsenkaan mukava kuulla jatkuvaa arvostelua ja itseensä kohdistuvia moitteita. Sitä aina yrittää ajatella, että vanhempi sukupolvi on oman aikakautensa kasvatteja, eikä heillä siten välttämättä ole samoja lähtökohtia ajatella ja käyttäytyä, kuten toivoisimme. Se ei kuitenkaan kovin paljon lohduta silloin, kun saa osakseen kärkeviä nuolia. Ne nuolet tuppaavat menemään sieluun saakka ja sinne jäävät. Halusi tai ei. Olkaamme hyviä toinen toisiamme kohtaan. Niin aikuiset kuin lapsetkin.

Esikko

Tänä aamuna ulkona tuoksui lämpimältä ja kostealta. Sadettahan se tiesi, mutta samalla ilmassa oli selvästi toukokuun tunnetta ja lupausta kesästä. Sitä kohden siis jatketaan kulkua ja nautitaan jokaisesta päivästä.

Kesä tulla tupsahti

Eilen oli kyllä huikean hieno helluntaisää. Aurinko ilmestyi pilviverhon takaa vasta iltapäivällä, mutta lämpöä riitti ihan helteeksi asti. Vaikka olin päättänyt viettää rauhallisen sunnuntaipäivän, löysinkin taas itseni puutarhahommista. Kasvimaalaatikkoon kylvin retiisiä, tilliä, kurkkuyrttiä, tammenlehtisalaattia ja kehäkukkaa. Toiseen laatikkoon laitoin kuuruohoa ja jänönhäntää. Vielä mahtuisi vaikka mitä, mutta ehtiihän tässä.

Raahasin kellarista toisen rakennusaikaisen tynnyrin ja sijoitin sen kasvimaan laitaan vedellä täytettynä. Nyt ei aina tarvitse vetää letkua yläpihalta alas saakka kastelua varten. Kasteluveden otamme porakaivosta ja sen on yleensä syvältä tullessaan jäätävän kylmää. Eiköhän kasvit tykkää enemmän seisoneesta ja lämpimästä vedestä. Saavin päälle laitoin kannen, ettei vedestä tarvitse kaiken aikaa onkia sinne kuulumattomia lintuja, oravia tai vieressä kasvavien vaahteroiden lehtiä.

Ukkokulta rakensi viime kesänä nuo kasvimaalaatikot ja siten jäi entisestä kasvimaasta osa käyttöä vaille. Tasoitin alueen mullalle, mutta vielä en tiedä, mitä sillä tekisin. Istutanko jotain hyödyllistä tai hyödytöntä. Nurmikkoakin voisi ajatella, mutta kun se muutenkin on vähennettävien listalla. 

Norjanangervot kukkivat jo talon seinustalla ja muuallakin ovat nuppuisia. Eilen huomasin, että tuomi kukkii. Nyt pitäisi kasveja kuvata päivittäin, jos ei halua jättää näkemättä mitään kehitysvaihetta. Olen kuvannut mm. töyhtöangervoa ja kotkansiipisaniaista, mutta jollen laita niiden kuvia samana päivänä blogiin, ovat kuvat jo seuraavana päivänä auttamatta jälkeenjääneitä. Niin nopeaa on noiden kasvien kehittyminen erilaisista sykerövaiheista lehteviksi "aikuisiksi".

Jackmannii-kärhöstäkin löytyi jo nuppuja, vaikka lehdet ovat vielä osittain supussa. Ville de Lyonissa näyttäisi olevan aivan maan tyvessä uutta alkua, mutta ihan varma en vielä ole. Ilmeisesti kuitenkin sen viime vuotiset versot ovat menneen talven versoja.

Pikkutalvio kukkii jo ja uusia nuppuja näyttää ilmestyvän päivittäin. Vaikka tämä kasvi viihtyy hyvin varjossa, auringossa se tuntuu kukkivan runsaammin. Hyvin on talvio meillä levinnyt ja se on kyllä aivan erinomainen maanpeitekasvi.

Lemmikeissä on nuput avautumassa ja lemmikkejä on kummasti ilmestynyt kukkapenkkeihini kaikkialle. Lemmikki on kaunis kukkiessaan, mutta loppukesästä se saa kukkapenkin näyttämään varsin risuiselta. Suruttomasti niitä leikkelin viime kesänä ja jokunen taisi lähteä juurineenkin. Ei syytä huoleen, yhden juurineen kiskotun tilalle näyttää kasvavan kaksi uutta lemmikkiä.

Enpä muistanut viime syksynä istuttaneeni myös valkoista helmililjaa. Piti oikein kaivaa syksyn muistiinpanot esiin, enkä tosiaan ole ostanut ainuttakaan valkoista helmililjaa. Sinisiä kylläkin. Olisiko osa sipuleista joutunut väärään pussiin?

Pohjantähti on talon seinustalla taas hyväkuntoisen näköisenä. Viime kesänä joku inha kirvalauma innostui syömään uusia versoja, lehtiä ja nuppuja. Suihkuttelin kirvoja mäntysuopaliuoksella ja taisinkin päästä niistä eroon. Kukinta jäi kuitenkin hyvin vähäiseksi kirvojen popsittua suurimman osan nupuista. Josko tänä vuonna olisi parempi tuuri.

Vanhan altaan ajoilta löytyi kellarista kaksi suihkusysteemiä, joista toista en millään saanut enää toimimaan. Se lähti sähkövempaimien kierrätykseen. Toinen suihku toimii hyvin, mutta sen ääni ei välttämättä ole kaikkein kauneimpia. Jatkuva kovaääninen lorina itse asiassa alkoi tässä eräänä päivänä häiritsemään niin paljon, että lähdin uudelle etsintäreissulle kellariin. Muistin joskus jostain alesta ostaneeni vettä sylkevän delfiinin, joka ei vanhassa altaassa jostain syystä tainnut pitkään olla. Viritin siis delfiinin altaan reunalle ja siitä lähtevä lorina kuulostaakin jo paljon siedettävämmältä. Eilen menin aamulla ulos ja ihmettelin terassilla ollessani kummallista sirinää. Jatkoin matkaani, mutta asia jäi sen verran vaivaamaan mieltä, että palasin takaisin. Delfiini oli kaatunut ja sylkenyt altaasta kaiken veden pitkin istutuksia. Ei siinä mitään, tulipa kunnolla kasteltua. Kuinkahan pitkään pumppu lie sirissyt tyhjän altaan pohjalla ja kuinkahan pitkään se olisi vielä pimahtamatta sitä tehnyt? Äkkiä vesiletku esiin ja uutta vettä altaaseen. Nyt delfiinillä on kiviä pyrstöllään, toivon mukaan pysyy jatkossa pystyssä.

Pikkupuutarhan polkua reunustaa sinisenään kukkivat kevätkaihonkukat. Joukossa on vielä muutama scillakin kukassa. Täytyy sanoa, että pidän kovasti tästä näkymästä. Kaihonkukat kukkivat jonkin verran pitkin kesää ja usein vielä syksylläkin vähän runsaammin. Enimmän kukkimisen tauottua kasvi käyttää voimavaransa uusien lehtien ja rönsyjen tekemiseen. Noista rönsyistä kasvia on hyvä jakaa ja levittää muualle.

Humalalla on kyllä aivan mahdoton kasvuvauhti. Yhtenä lämpimänä keväänä tapasimme istua terassille Ukkokullan kanssa lähes päivittäin ja silloin voi sanoa humalan kasvaneen silmissä. Enkä lainkaan liioittele, jos pituutta sille tuli hyvänä päivänä jopa 50 cm. Oikeastaan puutarhaportista olisi pitänyt rakentaa vähän korkeampi, sillä humala valloittaa portin voimallisesti kesän aikana. Sen karheita varsia roikkuu siellä täällä ja tarttuu portin läpi kulkevien vaatteisiin ja hiuksiin. Joskus sanommekin sitä tappajakasviksi.

Juuso on löytänyt hellepäivän vilvoittavan lempipaikkansa.Vielä ei heinät ole kovin korkeita, mutta varmasti  sen on pehmoista köllötellä luonnon keskellä. Edellisinä kesinä se on aina silloin tällöin napannut hiiriä ja päästäisiä lepopaikkansa lomasta, joten voisiko kissa enää parempaa päiväunipaikkaa itselleen toivoa: lämpöä, rauhaa ja tuoretta ruokaa. Viime päivinä Juuso on ollut tuntitolkulla ulkona ja käynyt vain välillä sisällä vähän syömässä ja juomassa. 

Vaikka Juuso on tottunut ulkoilemaan juoksunarunsa, flexinsä ja valjaidensa kanssa, käymme sitä usein katsomassa. Silloin tällöin flexi saattaa tarttua johonkin tai kissa kiertää itsensä puun ympäri. Silloin se tarvitsee apua päästäkseen pinteestä. Toisinaan Juuso yllättää minut, kun mennessäni sitä vapauttamaan sanon "kierrä" ja se lähtee oitis kiertämään puuta, jolloin se itse vapauttaa itsensä. Olen nähnyt sen myös ihan ilman mitään kehotuksia ja omia aikojaan kiertävän puita ja pensaita eli ei ne kissatkaan mitään tyhmiä otuksia ole. Itsepäisiä kylläkin.

 
Nurmikko on järkyttävässä kunnossa. Alapihalla liehuu scillan ja valkovuokon lehtiä. Pensasruusu on naapurin aidan lähistöllä puskenut itseään nurmesta ylös, samoin tekee kriikuna ja vaahteravauvojakin on kaikkialla. Eilen oli tarkoitukseni ryhtyä nurmikkoa leikkaamaan, mutta niinhän siinä kävi, ettei leikkuri lähtenyt käyntiin. Ukkokulta tutki leikkuria vähän aikaa ja sitten oikaisi selkänsä tokaisten, että huomenna mennään leikkurikauppaan. Viime kesänä vanhaa leikkuria korjattiin useampaan kertaan ja silti sen käyntiinlähtö oli aina suuren arvauksen ja toivomuksen tulos. 

Täytynee ryhtyä tutkimaan taimistojen pensasvalikoimia. Niitä istuttamalla voisi nurmikon pienennysprojekti edetä nopeammin.

 

Kissan kuorsaus ja muuta sadepäivän jorinaa

Pari päivää on tullut milteipä asuttua pihamaalla. Eihän sitä kerta kaikkiaan voi aikaansa sisällä viettää, kun aurinko loimottaa täydeltä taivaalta ja peipponen visertää niin kauniisti. Yläpihan käytävät ovat kaikki sulaneet ja haravoitukin. Sen sijaan talon päädyissä ja jonkin verran myös sisäänkäynnin puolella on edelleen lunta. Samoin alapihalla. Lumen koostumus on kyllä tyystin erilaista kuin vielä muutama viikko sitten; isorakeista ja sanoisinko helposti haihtuvaa. Mikäänhän ei minua pidättele myöskään poissa noiden lumikasojen kimpusta. Kun ei mitään muuta enää voi pihalla tehdä, levittelen kasoja saadakseni ne nopeammin sulamaan.

Peipposen laulun lisäksi olen nähnyt västäräkkejä, pari isoa kurkiauraa, monen monta nokkosperhosta ja yhden sitruunaperhosen sekä vihertävänkeltaisen linnun, jonka nimestä emme päässeet Ukkokullan kanssa yhteisymmärrykseen. Hän sanoi keltavästäräkki, minä väitin sitä viherpeipoksi. Luultavasti ainakin minä olen väärässä, olen kerrassaan surkea tunnistamaan lintuja. Metsässä on myös huhuillut kyyhky useampana iltana. Ja se mustarastas laulaa aamuin illoin niin ihanasti tuon yhden kuusen latvassa.
 

Tänäänkin paistoi aamupäivällä aurinko ja sain itseni vihdoin kammettua auton siivoamiseen. Koko talvena en ole saanut sitä sisältä imuroitua. Pelkäsin jo, että saan vanhemmiltani pyyhkeitä auton huonosta hoidosta. Isä kun jaksoi omaa autoaan puunata ja äiti huolehti aina sisätilan imuroinnista. Jostain iski kummallinen tarmonpuuska ja imuroinnin lisäksi innostuin myös pesemään kulkuvälineen. Se olikin yltä päältä harmaa, sillä kotitie pölyää aivan järkyttävästi naapureiden ja tukkirekkojen ohi viilettäessä. Nyt ollaan jälleen iltapäivässä ja ulkona sataa vettä. Eipä juurikaan harmita, sillä sade sulattaa loputkin lumet ja jäät ja vähentää pölyämistä.

Kävimme Ukkokullan kanssa kävellen kirjastossa ja samalla reissulla näin lopulta kevään ensimmäisen Sinivuokkoni. Tien penkkojen tarkkaileminen kävi kyllä työstä, sillä kaikenlaista sinistä ja muunkin väristä ojanpientareet olivat täynnä. Roskia ja vielä kerran roskia. Ollessani alakoulussa opettaja laittoi luokan keväisin ja syksyisin keräämään koulumatkan varrelta roskia. Se oli ilmeisesti sen ajan kasvatusta ja ympäristövalistusta, mutta ainakin minuun se tehoksi. Eipä ole tehnyt mieli heitellä roskia luontoon. Meillä päin näyttää olevan yleistä poimia koirankakat vihreään pussiin, mutta se pussi sitten nakataan tien poskeen. Miksi? Eihän se maadu yhtään sen paremmin kuin koirankakka ilman pussia. Tosin, voisi niitä roskiksiakin olla vähän tiuhempaan. Ehkä koululaisetkin laittaisivat karkkipaperinsa herkemmin roskikseen, jos niitä ylipäätään olisi koulumatkan varrella. Tien varteen nakatuista roskista voi varsin hyvin päätellä, mitä ihmiset nykyisin mukanaan kantavat ja niiden ympäriltä luontoon heittävät: karkkipapereita, tupakka-askeja, olutlaatikoita, kahvimukeja kansineen, mehutölkkejä, limupulloja, juotavaa jugurttia, keksipaketteja ja niitä koirankakkapusseja. Vaan löytyypä tuolta kirjastoreitin varrelta myös pari puutarhatuolia, kananmunarasioita ja kattava kokoelma erilaisia käsineitä, tumppuja ja hanskoja. Kuka lie puutarhatuolinsa tien poskeen unohtanut?

 
Vielä näyttää maailma kovin ruskeasävyiseltä, mutta ei mene kauaakaan kun viherrys valtaa ympäristön. Lupiinitkin näyttävät jo kovasti puskevan itseään esille ja paikoin taisi myös vuohenputket olla alullaan. Meidän kylällä on perinteisesti pidetty siivouspäivä toukokuun lopulla ja silloin kyläläiset kiertävät keräämässä yleisiltä paikoilta roskia säkkeihin, jotka sitten kyläyhdistys käy keräämässä ja toimittaa kaatopaikalle. Oikeastaan tuo siivouspäivä voisi olla vaikka pari viikkoa aikaisemmin, jolloin luonto on vielä sen verran alaston, että roskat on hyvin havaittavissa. Kun kaikki viherrys kohta puskee kuolleiden lehtien ja nahistuneiden korsien välistä, peittää se myös pienemmät roskat alleen ja sinne ne kerääjiltäkin jäävät. Nekin, jotka eivät aikanaan edes maadu.

Omassa pihassa mullasta tunkee enimmäkseen kevätkirjotähtiä ja idänsinililjoja. Enpä ole tainnut muutamaan vuoteen laittaa laisinkaan krookuksia ja nyt kyllä kaipaan niiden värikkyyttä. Olen ottanut kukkapenkeistä valokuvia ihan silläkin silmällä, että osaisin syksyllä paremmin sijoittaa uusia sipulikukkia. Syksyisin sitä kuvittelee ostaneensa ihan liikaa sipuleita ja hieman jo väsyttää niiden maahan tunkeminen. Mutta kyllä näin keväällä tulee toivoneeksi, että olisinpa istuttanut tuohonkin muutaman sipulin - ja tuohon - ja tuohon...

Mutta tulee sieltä mullasta jo muutakin kuin narsisseja ja tulppaanin kärkiä. Unikot ovat jo selkeällä alulla, akileijaa pukkaa muutamista paikoista ja pioneissa on kirkkaanpunaiset töpsät mullan pinnalla. Kevätkaihonkukka on parissa päivässä muodostanut heleän vihreitä lehtitupsuja ympäri tonttia. Se on kyllä niin kiitollinen ja kaunis kukka, että ihan luvalla saa tupsahdella enemmänkin. Niin ja alapihalla tietenkin raparperi on jo joka keväiseen tapaansa päättänyt olla muita nopeampi. Kasvakoon raparperit komeiksi, jotta pääsen tekemään niiden lehdistä vaikka betonisia askelmia. Ja monen monta piirakkaa tietenkin.

Mutta arvaatteko, mikä tässä kuvassa nuppuilee? Minun jouluruusunihan se sieltä jään keskeltä, kylmyydestä kohti valoa kasvuaan tavoittelee. Miksi olenkaan istuttanut sen noin koleaan paikkaan. Ehkä siksi, ettei se kesän myötä olisi kaikkein kuumimmassa auringonpaisteessa. Jouluruusuun olen kovasti tykästynyt. Se on niin sinnikäs puskiessaan joskus jo lumenkin läpi kukkimaan. Ei edes kovin hento lumikellojen tai sinivuokkojen tapaan vaan tanakka ja päättäväisen pystypäinen kukkija. Olisi sittenkin pitänyt puutarhamessuilta ostaa tummakukkainen versio tämän vaalean kaveriksi.

Aamu ei tänään alkanut parhaalla mahdollisella tavalla. Juuso olisi halunnut ulos varhain puoli neljältä. Silloin on vielä pimeää ja minun silmäni täysin unessa. Sen enempää miettimättä rapsutin kissaani korvan takaa muutaman kerran ja lähdin kohti varaston ovea, jolloin Juuso jolkotti perässäni siinä toivossa, että nyt lähdetään mamman kanssa vähän ulkoilemaan. Pikkaisen on aina huono omatunto kissaa huijatessa, mutta niin vain vedin kodinhoitohuoneen ovet perässäni kiinni jättäen ties monennenko kerran tällä tavoin yllätetyn katin istumaan varaston matolle, ja palasin omaan sänkyyni jatkamaan makoisia unia. Tiesin, ettei Juusolla olisi mitään hätää, sillä se saattaisi valita köllöttelypaikakseen joko saunan tai kodinhoitohuoneen penkin, jossa on jopa muutama tyyny pehmusteena. Onhan se joskus jäänyt nukkumaan varaston matollekin paremman puutteessa. Hiekkalaatikko on Juusolla kodinhoitohuoneen pöydän alla, mutta meidän herra tykkää mieluummin luomukakkaamisesta eli sen pitää päästä luonnon helmaan tarpeilleen.

Muutama tunti myöhemmin kömmin sitten ihan aidolla heräämistarkoituksella sängystäni avaamaan kodinhoitohuoneen ovia ja siellähän Juuso veteli sikeitä pitkin pituuttaan penkillä, niiden pehmeiden tyynyjen päällä. Olihan se myös kelpuuttanut sisävessansa hätänsä suorittamispaikaksi, kun kerran mamma ei suostunut häntä aamuvarhaisella ulkona kävelyttämään. Vaikka Juuso ulkona peittää tarpeensa hyvin huolellisesti raapien ylenpalttisesti maata ja muuta kariketta kekonsa päälle, ei se hiekkalaatikossaan juurikaan peittele pökäleitään. Ehkä laatikko on liian pieni Juusolle tai sitten se meinaa, että haiskoon tuossa, hänpä ei välitä! Rupeavat herkemmin häntä ulkoiluttamaan, jos hän vähän laittaa kotia haisemaan.

Vesiallas pihallamme muinoin 15.6.2007

Samainen allas 24.6.2007

Ulkona tuulee ja sataa, mittari näyttää +4.9 astetta. Täällä työhuoneessa on mukavan lämmintä ja rauhallista. Radio on kiinni ja kirjoittamisen lomassa kuuntelen kissan kuorsaamista. Juuso nimittäin nukkuu tuossa työpöydän päässä olevalla pallilla. Se on yksi sen mielipaikoista tällä hetkellä. Ja meidän kissa tosiaan kuorsaa välillä ihan kuuluvasti. 

Kirjoitan muutaman lauseen ja käännyn välillä katselemaan ikkunasta ulos. Ajatukset karkaavat puutarhaan ja innostun miettimään, mitä ulkona seuraavaksi tekisin. Ideoita tulee ja menee, jokin pysähtyy hetkeksi jalostumaan tai sitten lentää samaa tietä päästä pois. Päällimmäisenä on nyt ajatus kaivaa muutaman vuoden kellarissa uutta tulemistaan odottanut vesiallas takaisin maahan. Aikoinaan se oli täällä yläpihalla kotikoivun katveessa ja se vasta viheliäinen paikka vesialtaalle oli. Koivusta tuli jos jonkinlaista roskaa ja altaan vettä piti alituiseen olla vaihtamassa ja puhdistamassa. Pumppu meni vähän väliä tukkoon ja polveni olivat ruvella, kun kykin altaan reunalla sitä huoltamassa. Lopulta kaivoin koko hökötyksen ylös ja kiikutin kellariin. Nyt on koivu mennyttä ja tilaa olisi jälleen vaikka sille vesialtaalle. Jospa ylipäätään laajentaisin vesialtaan ympärille tulevaa tilaa leikkimökin suuntaan. Sen eteen jäi suotta tyhjää tilaa, kun aikanaan raivasimme lasten hiekkalaatikon pois. No niin, tästä se lähtee.

Lapsella on ensi viikolla nimipäivä ja huomenna menen taas hoitamaan kissapoikia, kun lapsi on toisella paikkakunnalla opiskelemassa. Väsäsin eilen lapselle nimpparikortin, joka ei ole laisinkaan niin vino kuin tässä kuvassa näyttää.

Samalla ajattelin käydä ostamassa kalkkia ja katselemassa, josko jo löytäisin muutaman pajuisen kukkalaatikon terassin kaiteille. Voisin myös ryhtyä suunnittelemaan kesäkukkaostoksia, vaikka eihän niillä vielä mitään kiirettä ole. Tulisi kuitenkin kerrankin mietittyä kunnolla lajit ja värit, ettei sitten tarvitse myöhemmin manailla niitä nonstop-ostoksia. Luultavasti haksahdan taas täysin ajattelemattomiin kesäkukkahankintoihin päästessäni taimitarhan näännyttävän kukkapaljouden ääreen. Kun ne kaikki on niin ihania - ja niitä ihanuuksia on niin valtavan paljon. Ja melkeinpä voisi luulla, että ihan vain minua varten...

Eipä muuta kuin antoisia keväthetkiä kaikille muille puutarhahöppänöille. Onneksi tämän kevättaudin oirekuvia voi hyvällä omallatunnolla jakaa teidän kanssanne.