Puhdasta puutarhurin puuhaa

Mennyt huhtikuu tuntui kuluneen pääasiallisesti kevään odotteluun ja lumen sekä jään paljouden manaamiseen. Näin jälkikäteen ajateltuna huhtikuu kuitenkin hurahti hurjan nopeasti ja nyt olemme toukokuussa. Tiedä häntä, onko mitään järkeä jatkuvasti vertailla vuosia keskenään, mutta kyllä kevään edistyminen näyttää silmämääräisesti olevan vähän edellistä jäljessä. Vasemman puoleinen kuva on vappupäivältä ja oikeanpuoleinen vuoden takaa päivää myöhemmin. Ero ei ole huikea, mutta selkeästi huomattava. Vihreää on edelleen vähemmän ja monet kasvit ja kukat varhaisemmassa kehitysvaiheessa. Mutta kuten poikani huhtikuun puolella sanoi, vappuna ei ole lunta koskaan aiempina vuosina meidän pihalla ollut, eikä myöskään ollut tänäkään vuonna. Lukuunottamatta tien varten ojia, joissa lumi on nyt hyvin säilynyttä tiiviin pakkautumisensa ja varjoisan paikan vuoksi.

 

Vappuaatto oli täällä pääkaupunkiseudulla kylmä ja ajoittain myös sateinen. Iltaa kohden selkiytyi, mutta ei lämmennyt. Sen sijaan vappupäivä oli ensimmäinen todellinen kevätpäivä. Auringossa lämpöä riitti +15 asteen verran ja tarkeni jopa syödä pihalla. Ei sentään T-paidassa. Työn juhla kun oli, päivää vietettiin työn merkeissä eli Ukkokulta haketti, minä haravoin, nypin ja välillä myös pysähdyin vain kuuntelemaan ja katselemaan. Vähitellen alkaa kellarista nousta pihan kalusteita ja koristeita sitä mukaan, kun niiden paikat kohentuvat tai muuten vain "tuo tullessas vie mennessäs" -periaatteella kellarissa käydessä. Ihmeitä ei vielä tässä vaiheessa ole kovin paljoa, mutta kyllä niitä vain jaksaa kierrellä tutkimassa. Välillä tulee vähän sormella pienoisia multakokkareita vieriteltyä, että paremmin näkisi, mitä kummaa sieltä on tulossa. 

Yleisilme on vielä melko harmaa ja paljas, mutta lähempi tutkiskelu auttaa löytämään monenlaisia yllätyksiä maan rajasta. Minulla on paljon Taponlehteä ympäri puutarhaa, mutta paikoitellen se on kärsinyt kovastikin lumesta. Etenkin sellaisissa paikoissa, joihin lunta on kolalla kasattu. Niin se vain on aloittanut uusien lehtien ja vaatimattomien kukkiensa kasvattamisen, eikä aikaakaan, kun pehkot ovat taas vihreinä.

Kärhön ohi kulkiessani olen miettinyt, mahtaako siinä enää eloa ollakaan, vaan tuleehan ihan kuivahtaneilta näyttävistä varsista sinnikkäitä uusia lehtisilmuja. Tämän kärhön kohdalla pätee hyvin ajatus siitä, ettei puutarhassa ole hyvä pitää kiirettä. Kannattaa odotella ja katsoa, josko kasvi osoittaa elon merkkejä, vaikka se alkuun näyttäisikin surkealta ja elottomalta. Hyvin eritahtiinhan nuo keväällä heräävät riippuen kasvista ja myös kasvuolosuhteista. Monet ovat jo laittaneet blogeihinsa kuvia esimerkiksi kukkivista jouluruusuista ja esikoista, kun omani ovat kumpainenkin vielä aika alkuvaiheessa. Jouluruusu on jo nuppuvaiheessa, mutta esikossani vasta lehdet tunkevat mullasta. Niiden paikalla oli vielä runsas viikko sitten jäätä, joten minä olen heistä ylpeä, että edes jaksoivat tänäkin vuonna selvitä talven yli.

Myös muut köynnökset ovat jo ilmaisseet heränneensä: köynnöskuusamassa, villiviinissä ja Pohjantähti-ruusussa on silmut turvonneet ja köynnöshortensiassa on jopa pienen pieniä lehtiä suojaisimmissa oksissa. Tuomessa oli jo vappupäivänä hiirenkorvat, joten siitä se alkaa.

Vappua edeltävällä viikolla näin ensimmäiset valkovuokot, mutta eilen Helsingistä moottoritietä kotiinpäin ajaessani tien reunalle ulottuvissa metsiköissä valkovuokkoja oli jo isoja kukkivia mättäitä. Viime yönä näytti olleen hiukan pakkasta, mikä pidentää esimerkiksi valkovuokkojen kukkimisaikaa.

Kun tuossa aiemmin sanoin, että tässä vaiheessa kevättä kannattaa kumartua hieman alemmas ja tiirailla maanpinnan tasoon, saattaa nähdä monenlaista mielenkiintoista. Keittiömme ikkunan edustalla on kasvanut vuosikausia kaksi Kotkansiipeä. Maahan on muodostunut pari muhkuraista punaruskeaa möykkyä, jotka muistuttavat kypsyvää ananasta tai ison palmun rungon ja lehdistön yhtymäkohtaa. Samoin isokuunlilja (alakuvassa) on tässä vaiheessa kuin maahan pysähtynyt tarantella, josta vähitellen alkaa tunkea silmuja ylös valoa kohden.

Ihmisen iloksi ja harmiksi muisti tekee välillä tepposet. Eilen löysin yläpihan kukkapenkistä pikkuruisia posliinihyasinttejä, joita en yhtään muista istuttaneeni. En ainakaan viime syksynä. Tiedoistani ei myöskään löytynyt hankintamerkintää edelliseltä syksyltä. Tosin usein käy niin, että enimmät sipulini istutettuani saattaa kaupasta tarttua mukaan vielä pussi tai pari sipuleita ja ne sitten tulee kiireessä tungettua, mihin ensimmäiseksi keksii - ja unohdettua. Tässä tapauksessa tuosta muistin unohdus-tepposesta muodostui ilo, sillä vaatimattomasta koostaan huolimatta tämä posliinihyasintti on oikein ihastuttava löydös.

Viime vuonna ihastelin näitä metallikurkia rautakaupan puutarhaosastolla, mutta koska niistä ei löytynyt hintaa, kyllästyin raahaamaan lintua ympäri kauppaa ja vein sen takaisin hyllyynsä. Kun seuraavan kerran menin ko. kauppaan aikeissa sittenkin ostaa linnun, olivat ne jo loppuneet, eikä lisää ollut luvassa. Nyt niitä oli taas samaisessa kaupassa käydessäni rautakauppaostoksilla ja kurki tarttui mukaani. Ainakin toistaiseksi lintu saa nököttää tuossa kivien vieressä, kunhan keksin, missä sen olisi parasta seisoa. Viikonvaihteen navakka tuuli kaatoi sen muutaman kerran ja pari kertaa Juusokin kiskaisi sen juoksunarullaan pitkin pituuttaan, joten sijainti ei tosiaan nykyisellään ole paras mahdollinen.

Näin keväällä ei haravoitavaa ole lainkaan niin paljon kuin syksyllä - jos siis syksyllä jaksaa haravoida riittävästi. Ojat ovat yleensä täynnä roskaa niin syksyisin kuin keväisinkin, mutta kuten kuvasta näkyy, projekti odottaa vielä hetken aikaa. Vaikka tuo lumi ei niin kuvauksellisen kaunista olekaan, se näytti kuitenkin jonkinlaiselta laavavirralta, joka syöksyy kohti tunnelia.

Olen tänään lähdössä vähän kauemmaksi vierailulle ja tuliaisia varten kaivoin jo illalla kaapista esiin korin. Tietokonetta avatessani nostin korin lattialle pois työpöydältäni ja sille löytyi heti toisenlaista käyttöä. Tuli muuten kiire napata korista sinne laittamani lahjapaketin, ettei se ihan tyystin ryttääntyisi. Ehdin ajoissa, koska Juusolla kestää hetki pyöriä korissa sopivaa asentoa etsien. Meillä on toinen samanlainen kori, josta sanka on hajonnut ja olen ottanut sen pois. Lahjoitin korin Juuson käyttöön, mutta jossain vaiheessa se siihen kyllästyy ja siksi nostan korin vähäksi aikaa kaappiin odottamaan uutta innostusta. Olisikohan aika kaivaa Juuson kori jälleen kaapista, jotta saan omani takaisin.

Viikonvaihteeksi on luvattu kauniita kevätpäiviä, joten tiedossa on jälleen työteliäitä päiviä. Eikä mitenkään epämiellyttäviä vaan Puhdasta Puutarhurin Puuhaa. Mitä ikinä itse kukin keksii pihallaan touhuta. Sellaista kivaa siis kaikille toivottaen!