Kasvitiedettä ja vähän taidettakin

Naapuri kysyi, lähtisinkö hänen kanssaan Kaisaniemen kasvitieteelliseen puutarhaan, Helsinkiin. Retki on ollut pidempään suunnitelmissa, joten ei minua kovin paljon tarvinnut houkutella. Loppukesän aurinkoinen päivä tarjosi erinomaiset olosuhteet ulkona oleskeluun ja kukkien ihailuun.

Kasvit rakennuksen molemmin puolin ovat visteriaa.

Näin jälkikäteen hiukan harmittaa, etten perehtynyt puutarhaan ja sen historiaan ennen käyntiä perusteellisemmin. Opastettuja kierroksia järjestetään tiettyinä aikoina ja maksullisen opastuksen voi erikseen tilata. Meidän vierailupäivänämme ei yleisiä opastuskierroksia ollut. Karttoja saa lainata mm. lipunmyynnistä, mutta sellaisia voi tulostaa itselleen myös Luonnontieteellisen keskusmuseon sivulta. Paremmalla tiedolla varustettuna kasvihuoneissa ja puutarhassa kiertämisestä olisi saanut enemmän irti, mutta tulipahan hyvä syy uusia retki toisen ja kolmannenkin kerran.

Aloitimme tutustumisretken kasvihuoneista. Keveissä kesävaatteissa olosuhteet lämpimimmissäkin huoneissa oli ihan kohtuulliset. Väkeä oli melko vähän, joten hyvin mahtui käytävillä kulkemaan ja kasvilappuja lukemaan.

Seychellinpalmu - Lodoieca maldivica (uhanalainen)

Makkarapuu - Kigelia africana

Taas tuli käytännössä todetuksi, kuinka matkailu avartaa. Tähän mennessä olen oppinut, että rahaa saa pankin seinästä. Kasvitieteellisessä käynnin jälkeen tiedän makkaran kasvavan puussa. Vielä jäi epäselväksi, missä vaiheessa noihin laitetaan Atrian tai HK:n muovikääre.

Pelargonium capitatum

Iso osa kasveista oli tuntemattomia, mutta moni on tullut tutuksi esimerkiksi huonekasvina. Pelargonioitakin oli muutama. Tosin tämä ylä- ja alakuvassa näkyvä Pelargonium capitatum oli melkoisen kokoinen, mutta onhan se kasvihuoneessa kasvanut jo vuodesta 1989.

Hibiscus kokio subsp. sainthohnianus (uhanalainen)

Kasvien nimilappukin viestitti katsojalle tietoa. Punakylttiset kasvit ovat uhanalaisia ja keltakylttiset hyötykasveja. Myrkyllisyys kerrottiin omalla kyltillään.

Harva kasvihuoneen kasveista kukkii tähän aikaan vuodesta. Enemmän niissä näkyi siemeniä ja hedelmiä.

Puuvilla

Terttupassioni - Passiflora racemosa

Korsikanjouluruusu - Helleborus argutifolia

Lounastauon jälkeen lähdimme kiertämään ulkopuutarhaa. Siihen olisi saanut kulumaan melkoisesti enemmän aikaa, sillä mitenkään ei kaikkia paikkoja jaksa yhdellä reissulla katsoa. Itse ainakin tykkään tutkia kasvien yksityiskohtia läheltä ja pyöriä niiden ympärillä, jos vain mahdollista. Mielenkiintoisille kasveille piti nimikin löytää ja kylteissä oli muutakin tärkeää tietoa.

Idänkermesmarja - Phytolacca acinosa

Palmusalin edustan puutarhaa on uudistettu 2014-2017. Uudistuksen kohteena olevat alueet on jo avattu yleisölle, mutta paljon on edelleen tyhjää. Nimikyltit puuttuivat vielä osittain ja tietenkin kasveilla vie aikansa rehevöityä ja vallata tilansa. 

Keräpensas - Cephalanthus occidentalis

Kasvitieteellinen puutarha, kuten mikä tahansa puutarha on paikka, jossa kannattaa vierailla useamman kerran kasvukauden aikana. Ja miksei muulloinkin. Kuuman ja kuivan kesän jälkeen elokuun lopussa kukkijoita on vähemmän. Toisaalta taas monet kasvit ovat ehtineet täyteen mittaansa ja kehittämään näyttäviä siemenkotia. Ruskeiksi kuivuneita rankoja omassa puutarhassa katsellessa oli lohdullista todeta, että samalla tavoin kuivuus on kohdellut muidenkin istutuksia.

Jättipoppeli - Populus trichocarpa

Emme kiertäneet puutarhaa mitenkään systemaattisesti ja aikaa kului hurjan paljon yksittäisten kasvienkin tutkimiseen. Niinpä jossain vaiheessa alkoi jo vähän väsyttää ja loppureissu oli enemmänkin sinne tänne hyppelyä. Mielenkiintoisia ja katsomisen arvoisia puitakin puutarhasta olisi löytynyt monia, mutta niihin täytyy panostaa sitten toisella kerralla.

Marit ja jättipoppeli

Jättipoppeleiden kokoa ja röpelöistä kaarnaa pysähdyimme ennen puutarhasta poistumista ihastelemaan. Puun valtaisa mittakaava selvisi parhaiten puuta halaamalla. Retkikaverini Marit ei aivan ylettynyt käsiään puun ympäri kietomaan.

Kävelimme Kaisaniemestä Kamppiin, josta kotimatkan bussi lähtee. 30.8.2018 avautunut Amos Rex -museo oli matkan varrella ja ilman muuta täytyi käydä katsastamassa mielenkiintoiset kupolit, joista on jo paljon uutisoitu. 

Olen iloinen, että vanha tuttu kellotorni jäi paikalleen. Se toimi aikanaan lämpövoimalan piippuna ja se on suojeltu. Nyt se on museotilojen hyötykäytössä ilmanvaihdon ulospuhalluspiippuna. Kello ei taida enää toimia tai sitten sitä ei ohikulkupäivänämme oltu vielä laitettu aikaan. Tuon kellon näyttämän ajan mukaan on monen monta kertaa bussille juostu.

Lasipalatsi ja Amos Rex -museo

Kupoleilla oli paljon skeittaajia ja istujia, joten hetken piti odottaa kameran kanssa, jotta onnistui saamaan edes yhden kuvan ilman ihmisiä. 

Kupolien pinta koostuu aaltomaisista laatoista. Taidemuseon uudistilat on suunnitellut Arkkitehtitoimisto JKMM. En löytänyt tarkempaa tietoa kupolien pinnasta. Väkisinkin ne tuovat mieleen Aalto-maljakon. Iittala on yksi Amos Rexin yhteistyökumppaneista, joten kenties yritys on saanut oman puumerkkinsä projektiin tällä tavoin. 

Aion mennä tutustumaan museoon vähän myöhemmin. Luultavasti näinä aukeamisen alkupäivinä siellä on aikamoinen tunku.

Pidän kovasti Helsingistä ja etenkin kesällä kaupungin kaduilla kulkiessa voisi hyvin kuvitella olevansa ulkomailla. Niin paljon mielenkiintoista nähtävää siellä on. Kahviloiden ja ravintoloiden terassit ovat laajentuneet ja useimmissa niiden ulkoasuun on panostettu kiitettävästi. Kuvan ravintolaterassi on lähellä päärautatieasemaa,  Kansallisteatterin viereisen rakennuksen edustalla. Makuasioista ei tietenkään kannata kiistellä, mutta minusta nuo räikeän vihreät muovikasvit ovat ihan järkyttäviä.

Helpotukseksi ja toipumiseksi edellisen kuvan järkytyksestä tässä kasvitieteellisen puutarhan upeita kesä- vaiko syyspäivänhattuja. Olivat komeaa katseltavaa.

Lämmin kiitos Maritille kivasta retkipäivästä. 
Mukavia ja puutarhaisia syyspäiviä kaikille!

PS.
Kaikki tämän postauksen kasvikuvat (toiseksi viimeistä muovikasvikuvaa lukuunottamatta) olen ottanut Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa. Siellä otettujen kuvien kaupallisesta käytöstä on sovittava erikseen. Ethän siis ota kuviani omaan käyttöösi.

Päiväretki Porkkalanniemeen

Yhtenä aurinkoisena aamuna päätimme lähteä Ukkokullan kanssa päiväretkelle Porkkalanniemeen. Siellä sijaitsee Uudenmaan virkistyalueyhdistyksen, Vantaan kaupungin, Kirkkonummen ja Nurmijärven kuntien yhteiskäytössä oleva noin 150 ha:n virkistysalue.

Pysäköintipaikat löytyvät helposti ja ainakin näin lomakauden ulkopuolella tilaa oli runsaasti. Bussiyhteyttä ulkoilualueelle ei taida olla, joten sinne pääsy on henkilöauton varassa. Merta nähdäkseen ja rannalle päästäkseen on kuljettava kallioisen maaston läpi. Matka ei ole pitkä, mutta huonojalkaisille se voi tuottaa ongelmia. Kannattaa myös huomioida, että puunjuuret ja kalliot ovat märkinä liukkaita.

Ihmisiä oli todella vähän liikkeellä, mikä varmasti johtui elokuun lopun arkipäivästä. Muutamaan ihmiseen törmäsimme kulkiessamme ja pois lähtiessämme vastaan tuli lisää. Varmasti julkisten liikenneyhteyksien puuttuminen rajoittaa Porkkalanniemessä kävijöiden määrää. Kulkeminen poluilla ja korkeudeltaan hyvinkin voimakkaasti vaihtevilla kallioilla ei myöskään onnistu lastenrattaiden kanssa.

Alueella on keittokatoksia, nuotiopaikkoja, vessoja ja pöytäryhmiä, joissa voi evästää. Alueella voi pystyttää teltan ja uimaankin pääsee. Etenkin syksyisin paikka on tyrskykalastajien suosiossa. Porkkalanniemeen kannattaa ottaa mukaan myös kiikarit, koska se on lintujen tarkkailuun erinomainen paikka. Alueella on myös viisi pronssikautista hautapaikkaa, mutta niiden katsastaminen jäi meiltä tällä kertaa väliin.

Reittimme varrelle osui monta roskista ja kartan mukaan niitä on siroteltu ympäri aluetta useita. Yhden ainoan muovikassin näin pusikossa. Muuten ei ainuttakaan paperinenäliinaa, kahvimukia tai karkkipaperia. Kiitettävää roskattomuutta. Kävimme yhdessä puuceessä, joka oli yllättävän siisti ja siellä oli jopa vessapaperia. Keittokatoksessa oli polttopuita ja kirves mahdollista pienemmäksi pilkkomista varten.

Kuvan keskellä häämöttää Rönnskärin majakka, joka on nykyään Suomen vanhin säilynyt majakkarakennus. 

Meillä oli termospullollinen kahvia ja eväsvoileipiä. Mietimme aluksi, jäädäkö jonkin pöytäryhmän luo nauttimaan kahvista, mutta korkea ja auringon lämmittämä kallio upeine merimaisemineen veti enemmän puoleensa. Voi mahdoton, miten herkulliselta kahvi ja ruisvoileipä maistuukaan raittiissa ulkoilmassa.

Rantakalliolla merta ja maisemia tähystäessämme vedestä nousi yllättäen pää, joka samantien sukelsi takaisin veteen. Ukkokulta tokaisi, että hyljekö se oli, vaan ei. Otuksen ilmestyessä useita kertoja uudelleen pintaan ja sukellellessa lähellä rantaa, näin sillä olevan hännän ja takajalat. 

Ajattelin ensin nähneeni saukon. Kalliolla kahvia nautiskellessamme tapasimme Porkkalanniemessä usein lintuja katselemassa käyvän miehen, joka sanoi minun nähneen todennäköisesti minkin. Niitä on kuulemma Porkkalassakin riesaksi saakka. Minkkihän on meillä luokiteltu vieraslajiksi, joka tekee isoa tuhoa etenkin saaristolinnuille. Minkin epäillään olevan osasyyllinen vesikon katoamiseen Suomesta; nykyisin vesikko on vaarassa kadota koko Euroopasta.

Lauantaina 25.8. vietettiin Suomen luonnonpäivää. Kuuntelin kyseisenä päivänä keittiössä leipoessani radiosta luonnonpäivään liittyvistä tapahtumista ja kertomuksia tutkimuksista, jotka osoittavat luonnossa olemisen ja liikkumisen terveydellisistä vaikutuksista. Jo 20 minuutin oleskelu metsässä laskee verenpainetta ja viisi minuuttia kohottaa mielialaa.

Luonnossa oleminen ei tarkoita pelkästään sitä, että ihmisen pitäisi mennä johonkin tiettyyn metsään tai luonnonpuistoon. Luonnon tarjoamaa virkistystä voi saada pienestä pihasta tai kotia lähellä olevasta puistikosta. Mikä on itselle helpoin ja paras tapa nauttia luonnosta, se on usein riittävä.

Saan hyvin voimavarojani tankattua omalla pihalla ja puutarhassa. Välillä on mukava lähteä pidemmälle ja toisenlaisiin maisemiin. Pidän valtavasti kallioista ja käkkärämännyistä ja puunjuurien kirjomista poluista. On todella rentouttavaa kulkea ja katsella ilman kelloon tuijottamista, pysähtyä ihmettelemään kasveja ja kuuntelemaan erilaisia ääniä.

Joskus voi olla hyvä jättää kamera kotiin, sillä sen kanssa kulkiessani taidan olla kuvausta harrastamattomalle ärsyttävää seuraa pysähtyessäni milloin minkäkin kannon kupeeseen kykkimään. Meidän perheessä siis harrastetaan intervalliliikuntaa, sillä jäädessäni Ukkokullasta reippaasti jälkeen, joudun hänet kiinni saadakseni kiihdyttämään vauhtia. Sitten taas hetken aikaa tepastellaan peräkanaa, kunnes jälleen jään jonnekin kuusen juureen tähtäilemään.

Porkkalanniemessä ei ole tullut käytyä vuosiin. Ei sen jälkeen laisinkaan, kun Ukkokulta myi veneensä. Päätimme, että uusintareissu on tarpeen piakkoin. Mielellään kenties myöhemmin syksyllä, kun meri mellastaa ja maisema on paljaampi.

Kotiinpaluu tehtiin pidemmän reitin kautta, koska halusimme käydä ostamassa kalaa siuntiolaisesta kalasavustamosta. Four Seasons Fish sijaitsee aivan kantatie 51:n kupeessa, joten sinne on helppo löytää. Tiskit notkuivat herkkuja, eikä siten tyhjin käsin kotiin palattu. Kroppa oli saanut reipasta liikuntaa, mieli virkistystä ja kotiinpäästyämme vatsakin herkullista savukalaa.

Raikasta ja valoisaa syyskuuta kaikille!

Välillä vähän kaivamista

Loistokärhö - Clematis Hagley Hybrid

Vihdoin on tullut sen verran vettä, että kasvien istuttamiseen on uskaltanut ryhtyä. Kovin paljon siirrettävää tai istutettavaa ei tälle kesälle ole järjestynyt. Keväällä ostin kolme kärhöä kympillä ja yhden neljällä eurolla. Ne ovat saaneet kasvattaa kokoaan ja juuriaan ruukuissa kesän ajan. Kauniisti ovat kukkineetkin. Hagley Hybridissä kukinta olisi varmaan jatkunut edelleenkin, mutta päätin kuitenkin siirtää kärhöt maahan, jotta niillä olisi aikaa juurtua ennen talventuloa.

Minulla aina kasvimyymälöissä mopo karkaa ja teen ostoksia, joiden kanssa olen sitten kotipihalla helisemässä. "Kasvi edellä" -eläminen ei välttämättä ole paras mahdollinen tapa, koska sopivan istutuspaikan etsimisessä on aina oma päänvaivansa. Koko kesähän tässä on ollut aikaa pohtia kärhöille sopivia paikkoja, vaan käytännössä ne löytyivät vasta lapion kanssa pihaa kerta toisensa jälkeen kierrellessä.

Loistokärhö - Clematis 'Warszawska Nike'

  

Vastapäätä sisäänkäyntiä istutin loistokärhö Warszawska Niken. Sen tummanlilan samettiset kukat ovat upeata katseltavaa ja sopivat erinomaisesti jopa satunnaisten ovellakävijoiden ihailtaviksi. Tämän kärhön näen tarvittaessa myös keittiön ikkunasta, jollen ehdi sitä pihalle katselemaan.

Tarhaviinikärhö - Clematis vit. Purpurea Plena Elegans

Tarhaviinikärhö Purpurea p. Elegans pääsi myös talon sisäänkäynnin puolelle, Pikkupuutarhaan johtavan polun alkupäähän. Sen tieltä siirsin vielä pienikokoisen pallohortensian toisaalle pikkupuutarhaan. Pallohortensian olen ostanut markkinoilta pikkuruisena taimena. Kokoa se on pihassani kasvanut, mutta ei ainakaan tänä kesänä yrittänytkään kukkia. 

P.p.Elegans -viinikärhö minulla oli ruukussa myös viime kesänä ja sen siirsin syksyllä maahan olopihan Pionipolun päähän. Hyvin lähti keväällä kasvamaan ja on kukkinut runsaasti. Toivottavasti kakkospurpurea juurtuu hyvin ja jatkossa purppuraista iloa löytyy talon kummaltakin puolelta.

 

Tarhaviinikärhö - Clematis vit. Madame Julia Correvon

 

Julia Correvonin ja Hagley Hybridin istutin olopihan Syreenipenkkiin, perennojen taustalle. Kumpainenkin on kesän ajan kasvanut sisääntulon korkeissa ruukuissa. Jouduin käyttämään hieman väkivaltaa saadakseni ne ruukuista pois, sillä en mitenkään voinut kaataa täynnä multaa olevaa 140 senttistä ruukkua maahan kumolleen. Piti seistä korokkeen päällä ja lapiolla vääntää kummastakin ruukusta kärhö pois. Kärhöt olivat kasvattaneet juurensa ruukun syvyyksiin ja valitettavasti osa juurista meni poikki. Jos siis jatkossa vuokraan kärhöille ruukun kesäasunnoksi, on pyrittävä huomioimaan kasvin poissaanti ruukusta.

Loistokärhö - Clematis `Ville de Lyon`

Vielä yhdelle kärhölle piti kaivaa kuoppa, mutta nyt kyseessä oli muuttokeikka. Mantsuriankärhöni on asunut jo kahdessa paikassa, joista kummassakin se on lähtenyt hyvin kasvuun, mutta jämähtänyt sitten paikalleen. Ei ole kuollut, vaan ei kukkinut eikä kasvanutkaan yhtään alkupyrähdyksen jälkeen. 

Päätin tehdä, kuten Pirkko Vaarin torpan puutarha -blogissa eli kokeilen vielä kolmatta paikkaa. Mantsuriankärhö pääsi entiseen Metsäpuutarhaan, joka ennen kuului tontin varjoisimpiin paikkoihin. Valo-olosuhteiden muutoksen vuoksi se ei enää sitä ole. Kärhölle tarjoutui syvämultainen paikka, johon auringonpaiste siilautuu parin isokokoisen lehtipuun lomitse. Ainakin sillä on nyt tilaa ja rauha kasvaa. Jollei Metsäpuutarhassakaan viihdy, kuolkoon pois.

Saatuani kärhöt omille paikoilleen, oli aika vähän vakavampaan kaivutehtävään. Laskimme Juuson tuhkan ekologisessa uurnassaan Kotikiven kupeeseen. Aikoinaan, kiven vielä nököttäessä kunnan puolella, Juusolla oli tapana tähystää kiven päällä ja hyökätä sieltä heinikkoon hiirien, myyrien ja päästäisten kimppuun. Olin kovasti iloinen saadessani kiven viime kesänä takaisin omalle tontille, sillä meiltähän urakoitsija sen aikanaan kunnan metsikköön kauhallaan kiikutti. Juuso ei viime eikä tänäkään kesänä tierempan metelin ja muuttuneen miljöön vuoksi ominut enää kiveä tähtäilypaikakseen. Uskon, että se on kuitenkin tyytyväinen saadessaan levätä auringon lämmittämän kiven läheisyydessä.

Kuninkaallinen betonipallo villiviinihiuksineen.

Kesä ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan, mutta silti kesä on aina kesä. Kerrankin olen levännyt oikein kunnolla ja keskittynyt pienistä asioista iloitsemiseen. Seuraava postaus on varmasti jo virallisen syksyn puolella. Puutarhaihmisen kannalta syksy ei kuitenkaan merkitse loikoilua takan edessä turkiksiin kääriytyneenä, vaan pikemminkin innokasta aherrusta viilenevässä säässä. Innolla siis sitä kohti.

Omenapiirakka kannella

Omena Huvitus

Kaupasta voi ostaa jos jonkinlaista valmistuotetta, mutta itse valmistaen saa minusta maukkaampaa ja edullisempaa ruokaa. En ole mikään huippukokki, enkä kokki laisinkaan. Ihan tavallinen suomalainen nainen, äiti ja vaimo, joka on pitkälti kantapään kautta oppinut ruokkimaan itsensä ja perheensä. Parhaiksi ruoka- ja leivontaohjeiksi ovat käytännössä osoittautuneet sellaiset, joita esimerkiksi joku ystävä on ensin kokeillut ja maistattanut. Nykyisin myös nettiä tulee käytettyä runsaasti vinkkien metsästämiseen. Sieltä kun löytää ohjeen yhteydestä myös kokeilijoiden rakentavat kommentit kyseisiin ohjeisiin.

Äitini on ollut aina ahkera pullan leipoja. Hänen korvapuustinsa ovat todella herkullisia ja niitä hän korkeasta iästään huolimatta leipoo yhä säännöllisesti, jos vain kunto sen sallii. Leipomisen traditio on siirtynyt minulle ja myös poikani on oman kodin myötä ryhtynyt korvapuusteja leipomaan.

Toki välillä tulee valmispullaakin ostettua, mutta valtaosan suolaisista ja makeista leivonnaisista niin kotiväelle kuin juhlavimpiinkin tilaisuuksiin teen itse.

Juuri nyt on omenoiden aika ja mikäs sen herkullisempi aines piiraisiin, kuin oman puutarhan omenat. Euroopassa matkaillessamme ihastuimme apfelstruudeliin eli omenastruudeliin. Myöhemmin löysin Omenapiirakka kannella -ohjeen, joka ei ole keskieurooppalainen omenastruudeli, mutta paljon siinä on samoja elementtejä. Tästä ohjeesta on tullut yksi suosituimpia omenapiirakkaohjeitani.

OMENAPIIRAKKA KANNELLA

150 g voita tai margariinia
1 dl sokeria
1 muna
4 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

Vatkataan voi ja sokeri vaahdoksi, lisätään muna ja lopuksi jauhot, joihin on sekoitettu leivinjauhe. Laitetaan hetkeksi kylmään kovettumaan ja tehdään sillä aikaa täyte.

Täyte:
runsas litran kulhollinen omenapaloja
1 dl fariini- tai tavallista sokeria
¾ dl perunajauhoja
runsaasti kanelia

Sekoitetaan täytteen aineet ja annetaan hetken imeltyä. Pehmeämaltoisesta omenasta tulee paras täyte.

Jaetaan taikina noin puoliksi ja toinen osa painellaan piirasvuoan pohjalle. Päälle kaadetaan täyte ja toisesta taikinanpuolikkaasta kaaviloidaan kansi, joka laitetaan piiraan päälle. Kiinnitetään haarukalla reunat kiinni ja vielä kanteen muutama reikä haarukalla.

Paista 200 asteessa noin 20 – 25 min.

Tarjoile hieman lämpimänä joko vaniljakastikkeen tai jäätelön kanssa.

Paljon on omenoita mennyt kompostiin huonolaatuisuuden vuoksi. Paljon niitä on riittänyt syötäväksi ja paljon on vielä työstettävä talven varalle. Ovat ne vaan suurta herkkua ja ihan ilmaisia. Herkutelkaa tekin!

Kesäkukkablues

Daalia Fascination

Pahimman kastelurumban aikaan ajattelin, että ensi kesänä en taatusti laita näin paljon kesäkukkaistutuksia, kuin nyt on ollut. Auringon paahtaessa ja tuulen tuivertaessa isotkin ruukut ovat kuivuneet hetkessä ja kasvit lurpahtaneet nääntyneinä. 

Onnekseni suurin osa kesäkukista on kuitenkin suhteellisen pienellä alueella eli terassilla ja sen välittömässä läheisyydessä. Se on helpottanut kastelua, sillä painavia kannuja ei ole tarvinnut pitkiä matkoja kantaa. Kaikkein helteisimpään aikaan vedin letkun terassille ja kastelin sillä suoraan ruukkuihin.

Japanin ihmekukka - Mirabilis

Luultavasti en näistä väsähdyksen hetkiin nivoutuvista ajatuksista mitään opi, vaan tulevina kesinä ruukkuja on vähintäänkin tämä määrä, ellei jopa enemmän. Samalla, kun muun puutarhan kasvit ovat kuivuuttaan roikottaneet olemustaan maata kohti, on pergolassa ollut kiva istua katselemassa vihreitä, kukkivia ja kaikinpuolin elinvoimaisia kesäkukkia. Melkoisesta kastelutarpeesta huolimatta ne ovat virkistyneet heti vesiannoksensa saatuaan ja jatkaneet ilahduttamistaan.

Japanin ihmekukka - Mirabilis

Vaikka jääräpäisesti tulevinakin kesinä täyttäisin terassin ja pergolan kasteltavilla kesäkukilla, on silti aiheellista joitakin korjausliikkeitä tehdä. Itseni kokoiseksi puskaksi kasvava japanin ihmekukka on ehdottomasti istutettava jykevään saviruukkuun. Tämän kesän isossa, mutta keveässä muoviruukussa asuessaan se on heti multatilan kuivuttua ollut altis tuulille ja kupsahtanut monta kertaa päivässä makuuasentoon. Oksia ei sentään ole katkennut, mutta tuskin yksikään kasvi jatkuvista kellahduksistakaan hyvää tykkää.

Japanin ihmekukka - Mirabilis

Japanin ihmekukan suhteen olen edelleen kaksijakoinen. Sorruin totaalisesti messumyyjän markkinapuheisiin, sillä niin loistelias se ei suinkaan ole, mitä myyjä antoi ymmärtää. Toisaalta kasvi on todella helppo ja kukkia on aina paljon. Kukat avautuvat illan tullen ja ne tuoksuvat hyvälle. Tosin toukokuisen aivovamman vuoksi hajuaistini on edelleenkin aivan olematon. Olen talvettanut ihmekukan mustat mukulat daalioiden tapaan kellarissa jo usean talven ajan.

Kultapiisku - Solidago virgaurea

Jokin aika sitten pohdin, löytyisikö puutarhasta sopivaa maapaikkaa daalioiden kesäasunnoksi. Kasvimaan kupeessa on ollut tila, joka on pitkään kaivannut uudistusta ja sitä katselin nyt "daaliasilmällä". Kaivoin kultapiiskun ja lipstikan pois. Tai minä kaivoin kultapiiskun ja Ukkokulta lipstikan. Kultapiisku on vuosien saatossa kasvanut aikamoiseksi pöheiköksi, mutta nyt keksin siirtää sitä pienemmiksi mättäiksi pilkkomalla aidan viereen. Siellä se korkeaksi kasvaessaan muodostaa hieman näkösuojaa ja samalla myös matalammille kasveille tuulisuojaa.

Lämmin kiitos Saaripalstan Sailalle, joka kommentoi kultapiiskun juuripaakun olevan helposti kaivettavissa. Melkoisesta koostaan huolimatta puska nousi helposti ylös. Yleensä leikkaan uudelleen istutettavia kasveja reippaasti, jotta ne voisivat käyttää olemassa olevat voimansa juurtumiseen. Nyt kultapiiskujen leikkaus on edelleen tekemättä.

Daalia kasvimaalla

Kultapiiskulta vapautui reilusti tilaa, jota muokkaan myöhemmin syksyllä käytettäväksi jatkossa daalioiden kesäpaikaksi. Nyt siellä asustaa yksi ainoa daalia, jonka syksyisin kaivan ylös ja keväällä taas takaisin. Daaliaressukan olemus on vähän laiha ja aneeminen, mikä johtunee pitkälti kultapiiskun kyljessä asumisen ahtaudesta. Aika näyttää, kuinka pitkään jaksan daalioiden kanssa vehtaamista, vaan sitähän se on niitä ruukuissa kasvattaessakin.

Kelloköynnös - Cobaea scandens

Kelloköynnös on tuottanut tänä kesänä iloa valtavasti. Ihan kirjaimellisesti, sillä köynnöksellä on hurja kasvun voima ja vauhti. Istutin kahteen isoon ruukkuun kolme tainta kumpaankin. Ruukut asetin pergolan sisäänkäynnin molemmin puolin. Alkuun jouduin virittelemään tukinaruja, koska näytti, ettei köynnös millään halua tarttua puiseen tukipylvääseen. Sittemmin kiipeämisessä ei ole ollut mitään ongelmia. Välillä versoja rehottaa sivuillekin ja ohi kulkiessa ne tarttuvat hiuksiin ja vaatteisiin.

Ensimmäiset nuput ilmestyivät köynnöksen ala- ja keskivaiheille. Nyt niitä kukkii vähän joka paikassa ja paljon myös köynnöksen yläosassa. Köynnös on kasvanut pergolan kattoon ja kiemurtelee sielläkin jo vaakatasossa etsien uusia ulottuvuuksia. Pergolan valokate tulee sen verran pitkälle, että kelloköynnösruukut jäävät sen suojaan. Ruukuissa on toki reiät pohjassa, joten eipä ainakaan liika vesi pääse köynnöstä kiusaamaan.

Istutin viime kesänä viiniköynnös Zilgan pergolan toiselle puolelle siinä toivossa, että se joskus vihertäisi pergolan ja kenties tuottaisi rypäleitäkin. Kuten ystäväni kesäkeittiössä. Tänä kesänä Zilga on venynyt mittaa melkoisesti, mutta vielä saan sen rehevää olemusta odotella. Zilgan kasvua odotellessa aion nauttia kelloköynnöksen seurasta. Toivottavasti onnistun sen kasvattamisessa myös ensi vuonna.