Joululoma Krakovassa, osa 2

4. päivä 24.12.2018 Verkahalli ja joulutori

Aamupäivän Wawelin linnan ja Veikselin ranta-alueen kiertelyn jälkeen palasimme katuja ja kujia kierrellen kohti kaupungin keskustaa ja vanhaa kaupunkia. Matkalla tarkastimme, että varmasti osaamme reitin seuraavan ennakkoon varatun retken kohtaamispaikalle Straszewskiego-kadulla.

Vieraissa kaupungeissa on mukava tutustua kauppahalleihin ja toreihin. Ajattelin vanhan kaupungin keskellä sijaitsevan Verkahallin (Sukiennice) olevan sellainen, mutta kaikkea muuta. Rakennuksen kaarikäytävät ovat 1300-luvulta, mutta yläosa on jälleenrakennettu renesanssityylisenä vuonna 1555 tapahtuneen tulipalon jälkeen.

Aikanaan Verkahalli on toiminut kaupan keskuksena ja silloin sinne tuotiin silkkiä, mausteita nahkaa ja vietiin kankaita ja Wieliczkan suolaa. Nyt kaupan oli lähinnä turisteille suunnattuja meripihkakoruja, posliinia ja kaikenlaista turistirihkamaa. Yläkerrassa toimii puolalaista 1800-luvun taidetta esittelevä galleria.

Verkahalli on rakennuksena kaunis ja ihan siitäkin syystä se kannattaa käydä katsomassa. Ison aukion keskellä Verkahalliin on vaikea olla törmäämättä. Rakennuksen pitkillä sivustoilla on kahvila-ravintoloita ja matkamuistomyymälöitä.

Krakovan joulutori on melkoinen nähtävyys. Iltaisin se on täynnä ihmisiä ja tungoksen vuoksi aina ei jokaisen kojun lähelle edes pääse. Myynnissä on paikallisia käsitöitä, herkkuja, joulukoristeita ja matkamuistojakin. Lasiset, käsinmaalatut joulupallot ovat huikean kauniita, mutta varsin herkkiä kuljetettavaksi lentokoneella kotiin.

Myyntikojujen lomassa on myös ruokakojuja, joista voi ostaa keittoja, leivonnaisia, kuumia juomia, grillattuja makkaroita ja jos jonkinlaista syötävää. Osa syödään seisten, joidenkin kojujen yhteydessä on pieniä pöytäryhmiä.

Aika monessa kojussa oli kuvaamisen kieltävä kyltti ja yhtä monessa myyjä tuli huitomaan kieltävästi kädellä kameran kojua kohti suunnatessani. Puolalaiset itse näyttivät ostavan paljon mm. syötävää torikojuista. Ruoka ei kallista ollutkaan. Posliini, lasi ja muut käsityötuotteet luonnollisesti olivat hintavampia.

Näin paljon kauniita esineitä ja joitakin hiplasin ajatuksella, kenelle mitäkin antaisin. Sitten totesin, että valtaosa liittyi jotenkin jouluun ja sellaista tavaraa taitaa yhdellä jos toisella olla muutenkin riittävästi. Ylipäätään yritin toteuttaa kotimaassa tavaksi tullutta menetelmää eli tavaraa katsellessani esitin itselleni kysymyksen "tarvitsenko tätä todella?" Useimmiten en tarvitse. Kaikenlainen aistiminen riittää. Ei tarvitse omistaa.

5. päivä 25.12.2018 Nowa Huta

Joulupäivänä oli aste pari pakkasta ja kaikken talvisimman tuntuinen lomapäivämme Krakovassa. Suuntasimme kohti Nowa Hutaa, jonka rakentaminen aloitettiin 1949 ja josta piti tulla itsenäinen kaupunki ja vastakohta "taantumukselliselle" ja "pikkuporvarilliselle" Krakovalle. 1951 Nowa Huta yhdistettiin Krakovaan ja seuraavana vuonna sinne liikennöi raitiovaunut.

Plac Centralny

Nowa Hutassa oli valtava terästehdas, joka oli pitkään Puolan suurin tehdas. Samoihin aikoihin sinne rakennettiin paljon mahtipontista stalinistista monumentaalista arkkitehtuuria edustavia rakennuksia.Vuoden 1956 jälkeen puolalaiset arkkitehdit vieraili Tukholmassa opiskelemassa uusia yhdyskuntasuunnittelun virtauksia ja alueelle rakennettiin ns. ruotsalaistaloja. Vaikutteita otettiin myös Le Corbusierilta. 1980-luvulla rakennettiin postmodernistisella tyylillä.

Nykyään Nowa Huta on Krakovan yksi kaupunginosa muiden joukossa. Nowa Hutan stalinistista arkkitehtuuria pidetään Puolassa arvokkaana kansallisena muistomerkkinä. Leninin patsas keskusaukiolta on poistettu ja aukio on nimetty Ronald Reaganin mukaan. Vallankumouksellisille nimetyt kadut kantavat nykyään toisinajattelijoiden nimiä.

Nowa Hutaan pääsee helposti mm. Lubiczin pysäkiltä (lähellä rautatieasemaa) ratikoilla 10 ja 73.

6. päivä 26.12.2018 Auschwitz - Birkenau

Niin kammottava ja koskettava paikka kuin Auschwitz onkin, se oli minusta nähtävä. Keskitysleirien historiaan olen tutustunut ja Dachaussa käynytkin. Auschwitz ja vielä enemmän Birkenau tuovat asian käsinkosketeltavasti pintaan. Toivottavasti kokemus käy jokaisen tunteisiin niin voimakkaasti, ettei samanlaisia julmuuksia enää koskaan tehtäisi.

Auschwitziin on mahdollista käydä tutustumassa omatoimisesti. Siellä käy niin paljon vierailijoita, että liput suositellaan varattavan ennakkoon. Varasin ja maksoin liput ja kuljetuksen Krakovasta Auschwitziin netin kautta jo kotona. Seitsemän tunnin retki kahdelta hengeltä matkoineen ja enganninkielisine opastuksineen maksoi runsaan 80 euroa. 

Bussilastillinen retkeilijöitä kokoontui Straszewskiego-kadulla, hotelli Maltanskin edustalla aamukymmeneltä. Matkaa Oswiecimiin (puolaksi) eli Auschwitziin on noin 60 km Krakovasta länteen. Ajomatka kesti puolitoista tuntia ja samalla oli mahdollisuus nähdä bussin ikkunasta kyliä ja maaseutua.

Perillä oli lyhyt tauko, jolloin oli tilaisuus käydä vessassa, ostaa purtavaa ja juotavaa. Museoalueelle ei saanut viedä käsilaukkua suurempia kantamuksia ja portilla oli samantyyppinen valaisulaite, kuin lentokentillä. Auschwitziin on kohdistunut ilkivaltaa, joten on ymmärrettävää, että niin ihmisten kuin muistomerkkien turvallisuus halutaan taata.

Zyklon-B -syaanivetypurkkeja, joiden sisällöllä vankeja kaasutettiin.

Kaikenlaiset apuvälineet otettiin vangeilta pois.

Murhatuilta ihmisiltä kerättiin pois kaikki omaisuus, vähäinenkin. Vaatteet, silmälasit, proteesit ja hiukset. Kultahampaat sulatettiin ja niistä valettiin kultaharkkoja valtion tarpeisiin. Hiuksista tehtiin lankaa ja kangasta sotateollisuuden tarpeisiin. Poltettujen ihmisten tuhka hyödynnettiin lannoitteena, täytemateriaalina kadun- ja tienrakennuksessa sekä erityismateriaalina leirien rakennustöissä. 

Vankien matkalaukkuja

Vankien kenkiä

Kiersimme oppaan kanssa ensin Auschwitzin, joka on alunperin 1917 valmistunut puolalaisen armeijan varuskunta-alue. Himmler löysi 1940 rapistuneen Auschwitzin varuskunta-alueen etsiessään sopivia paikkoja poliittisten vankien keskitysleiriksi. Paikka sijaitsi rautatien solmukohdassa ja kuitenkin ulkomaailmalta syrjässä.

Auschwitzin jälkeen siirryimme bussilla vajaan kolmen kilometrin päässä sijaitsevaan Birkenaun leiriin, jonka rakentaminen aloitettiin 1941. Leiri toimi aluksi neuvostoliittolaisten sotavankien työleirinä, mutta kun heidät oli näännytetty nälkään, Birkenausta tehtiin tuhoamisleiri. Varsinainen kuolemanleiri siitä tuli keväällä 1942, kun suuremmat kaasukammiot oli rakennettu.

Saksalaiset räjäyttivät rakennuksia ja polttivat todisteita neuvostoliittolaisten lähestyessä aluetta.

Nykykäsityksen mukaan Auschwitzissa surmattiin vähintään 1,1 miljoonaa ihmistä, mahdollisesti jopa 1,5 miljoonaa. Auschwitzissa murhattiin noin 960 000 juutalaista, mikä on noin 90 prosenttia kaikista murhatuista. Heistä Unkarista tuli 438 000, Puolasta 300 000, Ranskasta 69 000, Alankomaista 60 000, Kreikasta 55 000, Böömistä ja Määristä 46 000, Slovakiasta 27 000, Belgiasta 25 000, Saksasta 23 000, Kroatiasta 10 000, Italiasta 6 000, Valko-Venäjältä 6 000, Itävallasta 1 600 ja Norjasta 700. Juutalaisten lisäksi Auschwitzissa tapettiin 70 000 – 75 000 ei-juutalaista puolalaista, 21 000 mustalaista, 15 000 neuvostoliittolaista sotavankia ja 10 000 – 15 000 muiden kansojen edustajia. Noin 200 000 muuta vankia kuoli nälkään, sairauksiin ja epäinhimillisiin työoloihin.

Birkenaun jättimäinen laajuus ja ankeus on pysäyttävää. Tuhottujen parakkien silmänkantamattomiin näkyviä savupiippuja tihkusateessa katsellessa en mitenkään voinut ymmärtää, miten kukaan ihminen voi toiselle jotain niin hirvittävää tehdä.

Oppaamme, nuorehko kaveri Konrad oli erittäin hyvä. Hänestä näki, kuinka paikka ja siitä kertominen koskettaa edelleen voimakkaasti. Niin pitääkin koskettaa. Jos unohdamme tällaiset kauhut, ne voivat toistua.

Paluumatka Krakovaan tapahtui illan pimeydessä. Bussissa oli myös hiljaisempaa, kuin aamulla. Näin monen ryhmästämme itkevän kierroksella. Kyyneleet olivat herkässä niin itsellä kuin muollakin. Käynnin muisto jättää varmasti jälkensä.

7. päivä 27.12.2018 Ostoksia ja herkuttelua

Viimeisen kokonaisen Krakova-päivämme päätimme käyttää muutamiin tuliaisostoksiin ja herkutteluun. Suuntasimme ensin rautatieaseman vieressä olevaan jättimäiseen kauppakeskus Galleria Krakowskaan. Kauppoja, ravintoloita ja ties mitä pitkääkin pidemmässä rakennuksessa kolmessa kerroksessa. Alennusmyynnitkin meneillään.

Galleria Krakowska - rautatieaseman puoleinen pääty ja sisäänkäynti

Ukkokulta jäi suosiolla istumaan taukopaikalle ja minä lähdin kiertämään ensimmäistä ja toista kierrosta. Samat merkkiliikkeet kauppakeskuksessa on, mitä ympäri maailmaa. Myös muutamia sellaisia, joiden nimet eivät sanoneet minulle mitään. Kauppakeskuksessa olisi ollut narikka ulkovaatteita varten, mutta urhoollisesti koitin sietää päästä pukkaavaa hikeä. Enemmän ahdisti ajatus, millaisia tuliaisia kullekin keksisin. Yhtään ei tehnyt mieli shoppailla vaatteita tai mitään muutakaan. Olin lomalla, en ostosmatkalla.

 
Kierrettyäni kerrokset pikanopeudella palasin Ukkokullan luo ja tuskailin tuliaisongelmaani. Ukkokullan mielestä ei mitään tarvitsisi kenellekään lentokoneella raahata, kun kaikkea samaa saa kotimaastakin ja suurin osa lähipiiristäni matkailee itsekin.

Lopulta sain älynväläyksen eli jotain pientä Krakovalle ominaista syötävää. Niinpä marssimme isoon markettiin, josta ostimme muutaman paketin krakovanmakkaraa ja paikallista suklaata.

Tuliaisongelman ratkettua kävelimme jälleen vanhaan kaupunkiin. Joulutorin sanottiin olevan auki 7.1. saakka, mutta kojujen välissä kierrellessämme moni niistä oli jo suljettu ja useita oltiin parhaillaan purkamassa. Ostimme kotiin pari paikallista juustoa ja pienen lasisen Smok Wawelskin eli Wawelin linnan lohikäärmeen veljenvaimon keräämiä lasilintuja paimentamaan. Itselleni ostin huivin, sillä niillä on aina käyttöä.

Kohteen ruokakulttuuriin tutustuminen on yksi jännittävä ja olennainen elementti matkailussa. Puolalainen ruoka on aika rasvaista ja perustuu pitkälti sianlihaan, juureksiin, keittoihin ja juhlapäivinä erityisesti kalaan. Ehkä meillä kävi huono tuuri, sillä kulinaariset huippuhetket jäivät täyttymättä. Kenties joulullakin oli vaikutuksensa, sillä ravintoloiden aukioloajat olivat tavallista suppeammat ja lyhyemmät. Maukkain ruoka saatiin Wieliczkassa, jossa söimme herkulliset keitot pienessä ravintolassa. Eikä maksanut paljon.

Krakova on täynnä ravintoloita ja kaikkien maiden keittiöt näyttävät olevan siellä edustettuina. Myös tunnetut hampurilaisketjut löytyivät Krakovasta. Monet vanhan kaupungin ravintolat ovat miljööltään ihastuttavia; kaariholvillisia ja tiiliseinäisiä, vanhoin kalustein ja tekstiilein sisustettuja, tunnelmallisia paikkoja. Paljon siis myös silmin ahmittavaa.

Puolalaista keittiötä metsästäessämme törmäsimme meksikolaisiin, thaimaalaisiin, intialaisiin, kreikkalaisiin ja lukuisiin italialaisiin ravintoloihin. Kerran menimme italialaiseen ravintolaan, koska ovensuussa olevassa listassa oli tarjolla myös puolalaisia ruokia. Käytännössä ei sitten ollutkaan ja nälkäisinä sorruimme pizzaan, joka oli virhevalinta. Sain palaneen ja mauttoman pizzan kalliiseen hintaan. Elämäni surkein pizza, mutta oma vika. Kuka käskee syödä puolalaisen kaupungin keskeisimmällä paikalla italialaista perinneruokaa.

Restaurant Noworolski, Rynek Glowny 1

Yhtenä päivänä kävimme tutustumassa paljon kehuttuun Noworolskin kahvila-ravintolaan. Todella kaunis paikkahan se onkin holvikaarineen ja lasiovineen. Tilasimme kakkukahvit ja ne saimmekin. Tosin kakut oli melkein syöty kahvia vielä odotellessamme. Kakut olivat kuivia ja kahvi kylmää. Hinta oli toki yläkanttiin, mutta se oli ymmärrettävää ravintolan sijainnin ja maineen vuoksi. Ja suomalaisittain silti edullista.

Viihtyisimmiksi koimme monien ravintoloiden ja kahviloiden ulkosalle pystyttämät terassikojut, joissa kaasulämmittimet hönkivät sen verran tehokkaasti, että takin saattoi ottaa pois. Lounasaikaan ja iltaisin tällaiset paikat olivat niin suosittuja, että vapaata paikkaa joutui vähän etsimään. Kojuissa oli mukava istua, kun syödessä ja juodessa saattoi seurata torin ja kadun elämää ja nauttia samalla hienoista jouluvaloista. Pöytiintarjoilu toimi kaikkialla. Itsepalveluun emme törmänneet missään. Tosin hampurilaispaikkoja emme kokeilleetkaan.

Hotellissa oli monipuolinen ja runsas aamiainen. Ihastuimme paikalliseen leipään, joka oli aina tuoretta ja kuori mukavan rapsakkaa. Hetken jo suunnittelimme hakevamme kotiin hotellin vastapäisestä leipomosta leipää, mutta se jäi.

Hiukan ihmetytti, että astiat napattiin pöydästä kiireen vilkkaa ja välillä oli sellainen olo, että ehtiikö tässä lautasensa tyhjentää vai kannattaako pitää reunasta kiinni, ettei se katoa ennen tyhjenemistä. Luulimme alkuun, että näin menetellään vain hotellimme aamiaisella, mutta sama ilmiö toistui joka paikassa. Ajoittain tuli tunne, ettei syömiselle ole kunnon rauhaa ja että asiakkaiden syömistä valvottiin nurkan takana ja rynnättiin heti poimimaan kupit ja kipot pois. Vaikka moiseen kiireeseen emme löytäneet mitään konkreettista syytä.

Torstaisen kaupunkikierroksen päätteeksi palasimme kohti hotellia. Kertaakaan emme olleet käyneet hotellin jokirannassa, joten täytyihin sekin paikka käydä katsomassa. Hotellista olisi voinut vuokrata polkupyöriä ja kesällä myös kajakkeja. Ilmeisesti hotellin lähellä olevasta laiturista voi kesäaikaan hypätä jokiristeilyllekin.

Krakovassa ja muualla liikkuessamme huomasin nurmikoiden olevan täynnä multakumpuja (niitä oli tuossa hotellin lähelläkin, mutta eipä tullut näihin kuviin). Ehkä tsekkiläinen myyrä eli kontiainen Krtek on mieltynyt myös puolalaiseen maaperään.

Tšekkiläisen Zdeněk Milerin luoma Myyrä (Krtek) on tunnettu lastenkirjojen ja piirroselokuvien sankari (Kun Myyrä sai housut, Myyrä eväsretkellä). Myös Kaislikossa suhisee -kirjan myyrä on itse asiassa kontiainen. 

Hotellin piha-alueen muurissa oli melkoiset viinikasvustot. Tämä ei liene tavallista villiviiniä vai tekeekö se lämpimämmissä olosuhteissa noin paljon pientä marjaa? Viisaammat valistakoon minua.

Myös joutsenia oli ilmestynyt hotellin rantaan. Tämä kaveri näyttää rengastetulta yksilöltä. Ilmeisesti hänkin on tottunut saamaan ihmisiltä ruokaa ja ahkerasti lintu jaksoi perässämme taapertaa ennen kuin huomasi sen olevan vatsansa täyttymisen kannalta turhaa.

Viimeisenä iltana ajoimme hissillä hotellin yläkerran ravintolaan, joka mainosti käyttävänsä luomu- ja lähituotteita. Ruoka olikin todella hyvää ja kauniisti lautaselle asetettu.

Pääruuat söimme niitä kuvaamatta, mutta kummankin jälkiruoat oli ikuistettava niiden näyttävän ulkoasun vuoksi. Yläkuvassa minun viinissä kypsennetyt päärynäni, kanelipähkinäjäätelön ja minttumussen kanssa. Herkullista, nam-nam.

Ukkokulta söi suklaamussea ja maustettua jäätelöä, mutta älkää kysykö, millä jäde oli maustettu. Ruokabloggailu ei kuulu vahvuuksiini ja keskityimme enemmän syömiseen, kuin tietojen kirjaamiseen. Herkullista tämäkin.


8. päivä 28.12.2018 Krakovasta kotiin
 

Auringonlasku pilvien päällä

Perjantaiaamun valjetessa kävimme syömässä reissun viimeisen hotelliaamiaisen. Pakkasimme tavaramme ja poimimme tallelokerosta lentolippumme ja ylimääräiset rahamme. Kyllä, rahaakin jäi eli ei ollut mitenkään kallis reissu. Respan tyttö tilasi meille taksin, jolla huristimme Krakova-Balicen lentokentälle.

Saavuimme lentokentälle vähän turhankin etuajassa, mutta se osoittautui tarpeelliseksi ratkaisuksi. Kentällä oli turvatarkastuksessa aikamoinen ruuhka ja monet lennot myöhässä. Lontoon jälkeen en yhtä tiukassa turvatarkastuksessa ole ollutkaan, kuin mitä Krakovan kentällä tehtiin. Kengät pois, rannekorut ja -kello pois. Kännykät, kamerat, akut, laturit ja muu elektroniikka esiin. Homma sujui ihan näppärästi, mutta koska porukkaa oli pilvin pimein, jonoja tietenkin syntyi. 

Hotellin vessan seinässä oli kissansilmät.

Lopulta pääsimme odottamaan oman lentomme boardingia, joka sekin oli myöhässä. Helsingissä oli sankka sumu, jonka vuoksi sieltä lähtevät ja sinne saapuvat koneet joutuivat odottelemaan. Niinpä meitä hakemaan tullut kone oli jo Krakovaan saapuessa myöhässä ja myöhässä se lähtikin. Helsinki-Vantaalla kaikki oli myöhässä ja laukkujakin saimme odotella melkoisen pitkän aikaa. Vaan lomallahan me olimme ja hyvin päästiin kotiin.

Joulumme oli siis vähän erilainen, mutta oikein mainio kaikkinensa. Jouluruokia ehdimme syödä ihan riittävästi ennen matkaa. Joululaulujakin tuli joulunalusviikolla kuunneltua ja jouluvaloista nautittua. Ollenkaan ei ole sellainen olo, että olisin jäänyt joulusta paitsi. Itse asiassa kerrankin joululoma on ollut oikeaa lomaa ja näitä kokemuksia muistellaan lämmöllä varmasti pitkälle eteenpäin. Tällaisesta joulunviettotavasta voisi hyvinkin tulla tapa.

Hyvää Uutta Vuotta 2019 kaikille!