Ahvenlampi huhtikuussa

Älkää nyt hermostuko tähän Ahvenlampi-hehkutukseeni. Paikka on niin terapeuttinen, oikea rauhansatama kaikenlaisen hulinan keskellä, että sinne on pakko mennä vähintäänkin muutaman kerran vuodessa. Ja joka kerran yhtä lumoutuneena erämaalammen miljööstä on ihan pakko kirjata kuvat tänne muistiin.

Ajattelimme, että lammella saattaa nähdä keväisiä lintuja, joten Ukkokulta varustautui kiikarilla. Vähäinen oli lintujen määrä. Sorsapariskunta ja muutama telkkä.

Joka käynnillä ihastelen lammen rannan ruohotuppaita. Edelleenkin olen sitä mieltä, että metsän peikot ja mitkä lie haltijattaret siellä uinuvat hiukset vain ihmisten näkösällä.

Aurinkoisena päivänä lammen tumma vesi heijasti taivaan sinen. Suopursut olivat vielä talven jäljiltä ruskeita ja risuisia, mutta tuoksu niissä on lujasti tallella.

Samainen lampeen romahtanut kelo täytyy kuvata joka kerran. Nyt se kertaantui lammen pinnasta kuvajaisena.

Eteläinen ranta oli vielä osittain jäässä, sillä aurinko ei ehdi tuonne paistaa vielä kovin pitkään.

Jään pinta oli silmin nähden haperoa ja siihen oli muodostunut mielenkiintoisia kuvioita.

Eipä tehnyt mieli mennä kokeilemaan, kantaisiko jää. Olisi tullut kylmä kylpy ja nopeasti.

Sulakohtaan taivaan pilvet heijastuivat, kuin valkoiset lampaat tai puuvilla.

Metsä on täynnä toinen toistaan hienompia käkkyrämäntyjä. Pohdimme, mikä saa männyn mutkistumaan noinkin voimakkaasti.

Joku tuulinen sää tai syysmyrsky oli romauttanut jälleen uuden männyn pitkin pituuttaan maahan. 

Tämä maahinen on painunut piiloon maan sisään keskelle polkua. Hiukset vain näkyvät. Meitäkö pelästyi, vaikka hiljaisuudesta ihastuneina puhuimme miltei kuiskaten?

Ojien ja purojen yli joskus tehdyt puusillat alkavat monin paikoin olla kunnostuksen tarpeessa. Hyvin vielä yli pääsi, kun katsoi, mihin askeleensa sijoittaa.

Polulla risteilee lukemattomia juuria. Päällekkäin, allekkain, sinne tänne. Tuossahan olisi voinut pelata vaikka kivien avulla ristinollaa.

Juuret ovat kuvauksellisia ja välillä niin hienoja, ettei niiden päälle edes raaski astua. Tulee hypeltyä, kuin rusakko konsanaan, juurien yli ja välillä vähän sivuunkin.

Kenties nämä ovat puiden sormia, joilla ne tarttuvat maahan kiinni pysyäkseen pystyssä.

Tämä puu on jo osin romahtanut lammen pohjaan. Rannalle on jäänyt rungonosia, jotka aikaa myöten lahoavat kokonaan.

Näille peikkotädeille on tullut niin kiire, että vain pelkät hiukset ovat jääneet rannalle. Sen verran maa tuossa upotti, etten mennyt tarkastamaan, ovatko peikot kenties hyisessä lammessa uimassa vai näkyisikö kalju pää ja pimeydessä vilkkuvat silmät tuonne koloon kurkistaessa.

Sinne se taas jäi, Ahvenlampi. Vaan älä huoli, tulemme pian uudelleen.
 

Älä osta pilalle hemmoteltua taimea

Törmäsin netissä erikoistutkija Taina Pennasen haastatteluun (Metsäradio 21.10.2015), joka käsitteli lähinnä puiden ja erityisesti kuusen taimien kasvatusta ja istutusta. Juttu on mielenkiintoinen ja mielestäni osin pätee varmasti myös muihin kasveihin. Omaan puutarhaan istutetun taimen kuolemalle tulee yleensä etsittyä syytä omista toimenpiteistä, mutta syy voi olla myös muualla. 

Tässä tuo juttu lyhennettynä ja ilman kuvia.

Älä osta pilalle hemmoteltua taimea

Suomessa istutetaan sata miljoonaa kuusen tainta vuodessa. Niistä arvellaan kuolevan jopa parikymmentä prosenttia. Joskus syy taimien huonoon alkumenestykseen voi olla huonokuntoisessa juuristossa. 

Ihmeitä ei taimen kasvatuksessa vaadita, siihen riittää muutama maalaisjärkinen lasten kasvatuksestakin tuttu periaate. Tietä ei saisi tasoittaa liikaa, ja olosuhteiden pitäisi muistuttaa oikeaa maailmaa taimitarhassakin. 

Pilalle hemmoteltu puu ei panosta juuriin

 

Kuusen taimia kasvatetaan tehokkaissa taimitarhoissa. Osa tarhoista keskittyy laadukkaaseen taimien tuotantoon ja hyödyntää uudet tutkimustulokset kehitystyössään, mutta vaihtelua taimien laadussa saattaa kuitenkin olla.

Erikoistutkija Taina Pennasen tutkimuksista on selvinnyt, että ravinteita ei saisi olla liikaa tarjolla. Lisäksi ne pitäisi saada samassa muodossa, jossa ne saadaan metsässäkin. Jos ravinteet saadaan liian vaivattomasti, ei puu panosta juurien kasvatukseen, koska tarhassa siitä ei ole hyötyä. 

Karuun ympäristöön pitäisi sopeutua pikku hiljaa

 

Normaalisti kasvit pysyvät koko loppuelämänsä siinä, missä siemen on sattunut itämään. Sen sijaan tarhassa kasvanut taimi siirretään luonnon vastaisesti lopulliseen kasvupaikkaansa ja istutetaan maahan koneellisesti. 

Jos juuret ovat pienet, ei niillä selätetä eteen tulevia vaikeuksia. Taimi voi jäädä osittain maan päälle, tai kuivuus voi yllättää. Varsinkin alkukesän pitkä kuivuuskausi koituu monen pienen puun kohtaloksi. 

Paikallaan pysyville kasveille ei ole kehittynyt strategioita vastata nopeasti muuttuviin olosuhteisiin.

Ilman kumppaneita ei kovassa paikassa selviä

 

Menestymisen ehtona karussa metsässä on myös kumppaneiden löytyminen. Niitä ovat sienijuuret. 

Normaalisti metsänpohjassa kiemurtelee valtava sienirihmasto, joka elää symbioosissa puun kanssa.

Puun ohuimpien juurien ympärille kietoutuvat symbionttiset juuristosienet eli mykorritsasienet hajottavat ravinteita maahan pudonneista ja hajonneista neulasista ja oksista ja luovuttavat niitä isäntäpuulleen. 

 

Kukin sienilaji on erikoistunut hajottamiseen omalla tavallaan, jolloin ravinteet saadaan tehokkaaseen käyttöön kaikkialta metsämaasta. 

Puu puolestaan luovuttaa sienelle yhteyttämisessä syntyneitä sokereita. Mutta jos tarhassa ravinteita on liikaa tai ne ovat liian helpossa muodossa, puu ei jaa sokereita, vaan käyttää ne kaikki omaan kasvuunsa. Se ei panosta sienijuurten kasvattamiseen, koska tarhassa tämä on tarpeetonta. Karussa metsässä sienijuuret ovat kuitenkin elinehto. 

Tulevaisuudessa sienirihmaston syntyä juuriin voidaan auttaa keinotekoisesti. Kehitteillä on kasvatusliuos, ymppi, jota taimitarhat voisivat lisätä juuriin ja varmistaa symbioosin syntyä.
Mutta sienirihmastojen saamiseksi on luonnollisempikin keino, ymppien valmistusta ei tarvitse odotella. Sieni-itiöitä leijjuu kaikkialla, ja jos taimen annetaan kasvaa riittävän hitaasti riittävän niukalla ravinteiden saannilla, sienirihmastot kasvavat puiden juuriin kuin itsestään.

Myrkytetty taimi ei kehitä torjuntakeinoja

 

Tarhoilla taimia käsitellään myös tuholaistorjunta-aineilla. Mutta metsässä taimi on uuden ongelman edessä, kun tuholaisistakin pitäisi selvitä itse. Luonnonvarakeskuksen tutkimuksissa on havaittu, että myrkytetty taimi ei kehitä omia torjuntakeinojaan yhtä paljon kuin luonnontaimi. Sellainen maistuu myyrille paremmin, ja on helppo kohde myös hyönteisille.

Katse juuriin, ei näkyvään versoon

 

Vaikka kuusentaimesta näkyy tarhalla vain maanpäällinen osa, voi juuresta tehdä päätelmiä. Jos taimen nostaa ilmaan, juuripaakku ei saa hajota käsiin. Tiheä juuristo pitää paakun kasassa, kiinteänä. 

Myös paksu tyvi kertoo kehittyneestä juuristosta. Sen sijaan pitkä ja hontelo maanpäällinen verso sekä käsiin mureneva juuripaakku ovat huonoin yhdistelmä. 

Taimien alkutaivalta helpottaa myös nopea istutus hakkuiden jälkeen. Sienirihmastot säilyvät maaperässä jonkin aikaa ilman isäntäpuitaan, jolloin uudet taimet pystyvät liittoutumaan niiden kanssa. 

Lunta, räntää ja rakeita - mänttiä

Pari vuotta sitten siirsin työhuoneessani pöydän siten, että istun selkä ikkunaa vasten. Hyvä niin, sillä ainakaan ei nyt tarvitse tuijottaa sitä ikävää näkyä, joka ulkona avautuu. Sataa lunta. Ei enää mitään räntää tai rakeita, kuten aamulla, vaan jättikokoisia lumihiutaleita tiiviisti ja tappavaan tahtiin.

Olkoon lumi miten ihanaa tahansa, mutta viikkoa ennen vappua täällä eteläisessä Suomessa sitä en kaipaa laisinkaan. En yhtään sentin senttiä. En milliäkään. Niin paljon nyt ottaa pattiin, että nuo todistekuvatkin räppäsin ikkunan läpi. Ja käänsin näkymälle selkäni.

Viime yönä oli täyskuun aika ja usein silloin on kylmää. Josko laskeva kuu vähitellen toisi mukanaan lämpöä ja kevään edistymistä. Nyt kaikki ihmiset, ei auta muu, kuin puhkua ja puhista moiset lumisateet aina pohjoisnavalle saakka. Puuhh!
 

Kykkimistä, konttaamista ja linnunlaulua

Kevätesikko - Primula veris

Ulos tekisi mieli, kun ikkunasta pihalle vilkaisee. Vaan, kun saa kamppeet ylleen ja itsensä pihalle, tuleekin taivaalta vettä, rakeita ja räntää. Yhdessä ja erikseen. Ja heti auringon mennessä pilveen voisi kuvitella seisovansa napajäätiköllä. Sen verran kalsaa ulkona nyt on.

Suikeroesikko - Primula Pruhoniciana-ryhmä 'Wanda'

Tilasimme naapurin kanssa suursäkit multaa ja kivituhkaa. Lasti on luvattu toimitettavan välillä keskiviikko-lauantai, joten nyt pitää odotella, milloin kuski soittaa, jotta pääsen näyttämään säkkien pudotuspaikat. Liike lupasi toimituksen ilman kuljetusmaksua, koska autoa ei tarvitse säkkejä purettaessa siirtää. Kunhan kuski kääntää hiabin tien toiselle puolelle naapurin säkkien pudotusta varten. Pakko olla vahtaamassa tilannetta, ettei kuski kuitenkin pudota kaikkia säkkejä jomman kumman puolelle. Aika vaikea on 1000 kilon nyssyköitä itse jälkikäteen tontilta toiselle kuskata.

Kevätesikko - Primula veris

Aika veikeää tämä puutarhahörhön elämä. Ensin minulla ei ollut esikon esikkoa omalla pihalla. Sitten joku jossain laittaa pari kuvaa ja kertoilee omista esikoistaan. Ja hupsis, olen saanut sellaisen esikkotartunnan, ettei se parane ilman omaa pientä esikkokasvustoa. 

No, totuuden nimissä sanottakoon, että keltainen kevätesikko on ollut pihallamme jo useamman vuoden ja ilokseni se on alkanut monistautua useampaan paikkaan. Muutama päivä sitten löysin taas uuden pienen esikkoesiintymän. Muut ovat sitten tartunnan aikaansaaman innostuksen lapsia, joiden soisin kasvavan ja viihtyvän puutarhassamme.

Taponlehti - Asarum europaeum

Taponlehteä meillä alkaa olla vähän joka nurkalla. Se näköjään leviää helposti mm. haravoinnin seurauksena ja myös muurahaiset kuljettavat sen siemeniä uusiin paikkoihin. Taponlehti on mukava kasvi, enkä sen leviämistä ota laisinkaan pahana. Se on helppo kaivaa pois paikasta, jossa sitä ei halua olevan. Talven jäljiltä se on usein vähän raaskun näköinen, kuten tuossa yläkuvassa. Pahimmassa tapauksessa siinä ei kevään tullen ole lehden lehteä.

 
Kuten tästä lähikuvasta näkee, uusia lehtiä on jo runsaasti tulossa. Hauskan näköisiä pikkuruisia kääröjä on valmiina avautumaan kiiltävän vihreiksi lehdiksi. Taponlehti kasvaa ehkä kauneimmaksi varjoisemmassa paikassa, mutta kyllä se menestyy auringossakin. Meillä taponlehteä on vuosien varrella ilmestynyt hyvin paahteisiinkin paikkoihin.

Lupasin taponlehteä kylässä käyneelle puutarhaystävälle. Kirjaan tämän tänne siksikin, että julkisesti annettu lupaus on kenties helpompi muistaa. Kesän mittaan tulee taponlehteä karsittua sieltä täältä ja mielelläni purkitan niitä muille jaettavaksi.

Kohta parin viikon ajan olen kummastellut metsiköstä kuuluvaa monipolvista ja kirkasta linnunlaulua. Lopulta kaivoin esiin Linnut äänessä -kirjan löytääkseni äänen omistajalle nimen. Ääninäytteet kirjassa ovat monen linnun osalta aika lyhyitä, joten tunnistaminen ei ole kovin helppoa. Tänään tepastelin alapihalla ja näin vihdoin oudon laulajan korkean kuusen latvassa. Pakko oli hakea kiikari saadakseni laulajasta enemmän tietoa.

Ihan 100-prosenttisen varma en edelleenkään ole, mutta epäilen linnun olevan kulorastas. Luontoportti -sivustolta löytyy yllättävän paljon tietoa ja tunnistusapua näihin lintuongelmiinkin. Siellä voi mm. kuunnella lintujen ääniä. 

Minikokoisia krookuksia, kylmyyden vuoksi enimmäkseen nuput suljettuina

Aika huonosti tunnistan lintuja, mutta vähitellen ainakin tavallisimmat pihapiirin linnut alkavat tulla tutuiksi. Joku lintu kun useamman kerran marjakuusen alla pomppii maata nokkimassa, on pakko hakea lintukirja ja ryhtyä etsimään linnulle nimeä. Muutamana päivänä olen seurannut, kuinka mustarastas, peipponen ja orava ruokailevat miltei rinnakkain talven aikana maahan varisseita siemeniä. Tänään joukkoon liittyi harakka saaden muut kipittämään pikaisesti sivuun odottamaan, kunnes harakka lehahti pois. 

Sinivuokkomätäs torstain auringonpaisteessa

En ole muistanut tarkkailla puihin ripustamiani linnunpönttöjä. Aamulla pihalla kiikaroidessani huomasin sinitiaisen lentelevän useamman kerran rajamäntypönttöön. Välillä se jäi pidemmäksi ajaksi pöntön suuaukolle nokka sisäpuolelle. Olisiko sillä jo poikasia pöntössä?

Mustaherukka 'Pohjanjätti'

Näin kevään paljaudessa on pakko syventyä tarkkailemaan pieniä ilmiöitä. On kumarruttava alas ja mahdollisimman lähelle nähdäkseen paljon ja kaunista. Kumartuminen ja lähelle katsominen kannattaa, sillä siten voi nähdä yksityiskohtia, joita ei muuten milloinkaan kohtaisi. Kun on aikansa kontannut ja ryöminyt, voikin vähitellen kohottautua aste asteelta ylemmäs. Siinä vaiheessa, kun voi jo astella suorin jaloin ja selin, maailma on vihertynyt. Voimme jälleen ihastella kesän kukkijoita ja ulottaa katseemme laajemmalle.

Sitä odotellessa kontataan ja kykitään. Ja kuunnellaan mustarastaan laulua. Ja nautitaan keväästä. Iloa ja kauneutta elämäänne, ystävät!
 

Tuoreimmat käsityötuotokset

Vaikka illat pitenevät, on usein vielä sen verran viileää, ettei pihamaalla kovin myöhään tule touhuttua. Niinpä puikot suihkii ajankuluksi ja sukkia valmistuu.

Kuvassa fuksianpunaiset palmikkopolvarit 7-veikasta.

Harmaasävyiset nilkkasukat 7-veikan vaaleanharmaasta ja Raidasta.

Resorit valepalmikkoa.

Oranssisävyiset polvisukat hiukan leveämmälle jalalle.

7-veikan oranssi ja valkoinen sekä Nostalgia.

Vihreäsävyiset polvisukat pöllökuviolla. Resoreissa valepalmikkoa.

Lankana 7-veikan tumman ja vaalean vihreää. 

Kudoin pöllökuvion vain eteen, sillä helmien pujotteleminen silmiksi vaatii oman keskittymisensä. En myöskään laittanut pöllökuviota jalkapöydän päälle, koska minusta pienetkin helmet silminä saattavat painaa kengässä.

Ihan perussukat 7-veikan Raidasta, jossa on mukavan maanläheiset värit. Ehkä kuvassa hiukan kirkkaammat, kuin mitä todellisuudessa ovat.

 Vasta toinen sukka valmiina näitä Sirkka-sukkia.

Malli on todella helppo ja sen ohje löytyy alimmaisesta kuvasta.

Ensimmäisen Sirkan jouduin purkamaan, sillä aloitin ohjeen lukemisen vasemmasta ylänurkasta. Niinhän sitä yleensä lukeminen meidän teksteissämme aloitetaan. Vaan ei neuleohjeissa, miten sen nyt olin unohtanut?

Aikani ihmettelin, miten ihmeessä homma voi olla niin vaikeaa 

ja miksi kuviosta tulee aivan erilainen, mitä näin muiden tehneen.

Sitten vain purkamaan ja uusi aloitus ja nyt tulikin ihan erilaista jälkeä. On tuolla jokunen virhe, kun kutoessa pitää telkkua katsella ja jääkaapillakin välillä kipaista. Vaan se ei ole niin vaarallista. Aitoihin itämaisiin mattoihinkin kuulemma kudotaan ihan tarkoituksella pieni virhe, jotta ne olisivat taatusti yksilöllisiä kukin.

Hieno puutarhapäivä

Oli kuulkaa niin hieno puutarhapäivä, etten näin illallakaan vielä pysy nahoissani. Naama hohkaa auringossa olemisesta ja mieli liitelee jossain pilvien korkeudessa. Enkä oikeastaan pihalla paljon mitään tänään edes ehtinyt tehdä. Enimmäkseen kiertelin tsekkaamassa, mitä missäkin mullasta pilkistelee. 

Pikkaisen kateellisena olen ihaillut muiden postauksissa esiteltyjä lumikelloja ja pieniä kevätkukkijoita. On niitä kuulkaa minullakin, mutta minä idiootti olen istuttanut kaikki niin omituisiin paikkoihin, että vasta nyt alkavat hissukseen löytyä. Kuten kuvan lumikellot, jotka kasvavat alapihan pikkuhavujen katveessa. Mitähän olen ajatellut niitä sinne kätkiessäni?

Kevätkirjotähti - Scilla forbesii

Vuosikausia puhuin scilloista tarkoittaessani kaikkia tähän aikaan sinisenä maasta nousevia pieniä scilla-suvun kukkia. Muistaakseni Saila Puutarhapalstalta kerran valisti minua kevätkirjotähden ja idänsinililjan eroista. Scillojahan ne ovat kumpainenkin ja vielä moni muu samantapainen kukka niiden lisäksi.

Idänsinililja - Scilla siberica

Kuten ylempänä ja alempana olevat kuvat osoittavat, kukilla on kuitenkin vissi eronsa. 
Tämä on eräs niistä asioista, jotka ovat muuttuneet puutarhakäyttäytymisessäni blogielämään astumisen jälkeen. Toki olen aina tiennyt, että samaan sukuun kuuluvia kasveja on pilvin pimein, mutta nykyisin olen yhä kiinnostuneempi kasvien eroista. Sen sijaan, että istuttaisin kukkapenkkiini sinisiä kukkia, haluan myös tietää niiden sinisten kukkien tarkan nimen.

Kevätkirjotähti - Scilla forbesii

Onko sillä käytännössä mitään sen kummempaa merkitystä, on taasen toinen juttu, mutta nyttemmin muistan aina näitä pikkusinisiä kuvatessani katsoa, onko kyseessä kevätkirjotähti vaiko idänsinililja. 

Eilen Juuson kanssa eläinlääkärissä käydessäni jouduin tunnin verran odottamaan, kun Juuson hampaita rassattiin. Päätin ajaa lähellä sijaitsevaan honkkarin myymälään uutta pihaharjaa ostamaan. Meinasi se harja unohtua, kun eksyin pihamyymälään. 

Tarjouksessa oli kivikkokasveja kolme kappaletta vitosella ja toisessa rullakossa pikkuperennoja 2,99/kpl. Niitä on yleensä hieman myöhemmin saanut neljä kappaletta kympillä, mutta minkäs näille houkutuksille mahdat. Onneksi Juuson eläinlääkärilaskun loppusumma ei ollut vielä tiedossa, joten piti hiukan hillitä kukkaronnyörejä. Olisi se ollut noloa selittää eläinlääkärille, että antaisitko nyt luottoa laskunmaksussa, kun tuli vähän törsättyä tuolla kasvirintamalla.

Parin päivän takaiseen mahoniaongelmapostaukseen tuli runsaasti hyviä vinkkejä. Useimmat totesivat, että kyllä se talven aikana harmaaksi mennyt mahonia siitä piristyy. Pitää vain maltaa mielensä ja odottaa. Kruunu Vuokolla oli oivallinen testivinkki, jossa hän kehotti leikkaamaan oksasta pienen pätkän ja katsomaan, onko siellä vielä vihreää eloa. Leikkasin likimain jokaisesta mahonianoksasta pienen pätkän ja vain pari ohutta oksaa oli aivan elottomia. Muissa on selvästi elämää, joten nyt puskat saavat odotella. Jollei niihin lehtiä ajan oloon ilmesty, leikkaan pensaat mataliksi. 

Onhan ne harmaat mahoniat hiukan ruman näköisiä, mutta kyllä puutarhaan rumuutta mahtuu. Itse asiassa tässä on taas oivallinen tilaisuus kasvattaa itseään sietämään epätäydellisyyttä.

Vielä tuohon mahoniaongelmapostaukseen liittyen sellainen juttu, joka kirvoitti naurut oikein mahan pohjasta lähtien. Pirkon Elämää ja elämyksiä -blogista kommentti kuuluu näin: "Mulla vielä vakavampi mahonia-ongelma, ei ole sitä lainkaan ;)". Aivan mahtava lohkaisu. Kiitos Pirkko!

Huomenna onkin kiva päivä tiedossa, sillä kylään on tulossa toinen puutarhahörhö. Pääsee pitkästä aikaa puhumaan ihka oikeaa puutarhaa. Ukkokullan kanssa se harvemmin onnistuu, kun hänen mielestään kaikki kasvava on kirjovehkaa. Purkissa tai ilman.

Mukavaa torstai-iltaa ja lähestyvää viikonloppua kaikille!
 

Juuso kävi eläinlääkärissä

Taas on Juuson keväinen eläinlääkärireissu hoidettu. Lääkärin mukaan Juuso on terve ja hyväkuntoinen. Sen hampaissa oli jonkin verran hammaskiveä, joka poistettiin. Juuson painokin on jo vuosia pysynyt likimain samassa. 

En ole koskaan leikannut Juuson kynsiä, koska olen ajatellut sen tekevän kynsihoitonsa itse ulkoillessaan. Pari mäntyä metsikössä kuuluvat sen erityisiin kynsimissuosikkeihin. Eläinlääkäri leikkasi nyt Juuson kynnet ja kertoi, että usein vanhat kissat laiskistuvat kynsihuollon suhteen, jolloin kynnet pitkiksi kasvaessaan helposti tarttuvat varsinkin kodin tekstiileihin. Kynsiä kannattaa jatkossa tarkkailla ja tarvittaessa pitkät kynnet leikata, mutta mitään säännöllistä leikkausta kissan kynnet eivät tarvitse.

Hampaiden putsaaminen tehtiin kevyessä nukutuksessa ja Juuso oli kotiin palatessa aika kanttuvei. Sinnikkäästi se kuitenkin tepasteli takajalat notkahdellen ruokakupin ääreen nuokkumaan. Nälkäinenhän se oli, sillä sovitusti en antanut sille ruokaa ennen lääkärireissua. Ilmeisesti kissa päätti, että ruokakuppia on syytä vahtia siihen saakka, kunnes jaksaa syödä.

Vuosi vuodelta lääkärireissut jännittävät yhä enemmän, kun Juusolle kertyy ikää. Sitä ajattelee, että jos lääkäri löytääkin jotain ikävää ja joudun jättämään hyvästit kissalleni. Monet sellaiset ihmiset, joilla ei itsellään ole lemmikkiä, eivät aina tahdo ymmärtää, miten karvaiseen - tai karvattomaankin - kaveriin kiintyy. Jotkut ajattelevat myös, että koira vielä kannattaa käyttää säännöllisesti eläinlääkärissä. Miksei rotukissakin. Mutta, että törsää rahaa tavalliseen maatiaiskissaan. Kuinkahan monta kertaa minulle on sanottu varsin arvostelevaan sävyyn, että "sehän on vain kissa!"

Jos ja kun ihminen ottaa minkä tahansa lemmikin seurakseen, ilokseen, joskus kiusakseenkin, on siitä huolehdittava monin eri tavoin. Eläinlääkärireissut tulevat eittämättä kalliiksi, mutta sitten on vain priorisoitava asioita. Ja mikäli omassa arvomaailmassa kaikki muut menevät sen eläimen edelle, ei eläintä tule ottaa laisinkaan. 

Lemmikillä on samanlainen terapeuttinen vaikutus ihmiseen, kuin puutarhan hoidollakin. Kasvien kasvamisen seuraaminen ja kukkien ihasteleminen tuottaa yhtälailla mielihyvää, kuin pehmoisen kissan painautuminen syliin rapsutettavaksi. Aina on puhekumppani lähellä, kun on kukkia puutarhassa ja kissa kainalossa.

Voi, kuinka taas tämäkin eläinlääkärireissu sai minut liikuttumaan. Menomatkalla pelkäsin, ettei kaikki olekaan hyvin ja paluumatkalla iloitsin kaiken olevan hyvin. Herkkää touhua tämä ihmisen elämä eläintenkin kanssa.

PS. Anonyymit jättäköön kommentoimatta, kuinka ekologisesti kestämätöntä on ylläpitää lemmikkejä. Enkä kaipaa muitakaan anonyymien esittämiä ilkeyksiä. Niitä tuppaa tulemaan joka kerta, kun kissasta jotain kirjoittaa. Jollei kykene olemaan asiallinen, on parempi mutista omissa nurkissaan.