lauantai 23. huhtikuuta 2016

Lunta, räntää ja rakeita - mänttiä


Pari vuotta sitten siirsin työhuoneessani pöydän siten, että istun selkä ikkunaa vasten. Hyvä niin, sillä ainakaan ei nyt tarvitse tuijottaa sitä ikävää näkyä, joka ulkona avautuu. Sataa lunta. Ei enää mitään räntää tai rakeita, kuten aamulla, vaan jättikokoisia lumihiutaleita tiiviisti ja tappavaan tahtiin.


Olkoon lumi miten ihanaa tahansa, mutta viikkoa ennen vappua täällä eteläisessä Suomessa sitä en kaipaa laisinkaan. En yhtään sentin senttiä. En milliäkään. Niin paljon nyt ottaa pattiin, että nuo todistekuvatkin räppäsin ikkunan läpi. Ja käänsin näkymälle selkäni.

Viime yönä oli täyskuun aika ja usein silloin on kylmää. Josko laskeva kuu vähitellen toisi mukanaan lämpöä ja kevään edistymistä. Nyt kaikki ihmiset, ei auta muu, kuin puhkua ja puhista moiset lumisateet aina pohjoisnavalle saakka. Puuhh!
 

31 kommenttia:

  1. Meillä paistaa aurinko kirkkaan sinisellä taivaalla <3 mukavaa viikonloppua sinulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin täälläkin aamulla paistoi, mutta kylmää oli jo silloin.
      Mukavaa viikonloppua sinullekin, ei anneta periksi!

      Poista
  2. No kylä on mänttiä, juu. Kokeilin mennä ulos, mutta palelin niin, että en sitten viitsinyt. Kurkku valmiiksi kipeä, niin parempi katsoa kuin katua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ihme, että palelit. Meillä mittarissa on 2.7 astetta ja hyiseltä tuntuu. Paranna vaan kurkkukipusi kunnolla, sillä kyllä nuo säät tuosta vielä iloksi muuttuvat.

      Poista
  3. Yhdyn täysillä tuntemuksiisi! Niiiiin mänttiä, niiiiin turhauttavaa! Jonkun blogissa jo kävin marmattassa. Ottaa pattiin!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yhteismarmatus auttaa. Kyllä tämä tästä vielä iloksi muuttuu, mutta juuri nyt ei kyllä ilahduta. Murrr....

      Poista
  4. Täällä eilen satoi vähän räntää, tänään ei (vielä) ole satanut, ei ainakaan lunta, mutta tummat pilvet on taivaalla.
    Onneksi on tänään ollut jo aika hyvä olo, se piristää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vatsataudissa onkin se hyvä puoli, ettei se yleensä montaa päivää kestä. Hyvä niin.
      Taas paistaa aurinko, mutta kylmää on.

      Poista
  5. Nyt päivällä pyryttämä lumisade, joka oikein ukkosen jyrinän säestämänä satoi, on onneksi sulanut.
    Voimme jälleen keskittyä kevääseen ja tulevaan lämpöaaltoon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täälläkin jyrähteli päivällä ukkonen. Ollaan saatu kyllä ihan kaikkea, paitsi lämpöä ja hellettä. Mutta parempaan ollaan menossa.

      Poista
  6. Tänään jäätiin poutavyöhykkeelle - ei räntää, ei lunta eikä vettä - vielä. Kolea tuuli kyllä puhaltelee ja enteilee tulevaa takatalvea, mutta kärsivällisyyttä vaan, kyllä sieltä kevät tulee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä kevät ja lämpö tulee. Kunhan sääukko näitä takaiskuja välillä laittaa, ettei liikaa päästä kerralla hyvästä nauttimaan - ilmeisesti.

      Poista
  7. Posket paksuna yhdyn tuohon puhallukseen.

    VastaaPoista
  8. Vitsi! Äläkää puhallelko tänne niitä piliviä! Täälon hiano sää, kerranki. Päivällä oli melekee kahareksan astetta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suoraan pohjoisnavalle, sen verran yli Pohjanmaan, ettei teidän nurkkia häiritse.

      Poista
  9. Tänään onkin ollut vaihteleva sää jokaiselle jotakin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totisesti, ukkonenkin päivällä jyrähteli.

      Poista
  10. Voi ei =( Täälläkin on niin kaamean kylmä. Ja nyt kun kaipaisi kiivaiten mylläämään puutarhan uumeniin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viileydessä kaivaminen ja kärrääminen on toki mukavampaa. Ei tarvitse alituiseen pyyhkiä hikeä otsalta. Mutta itsensä motivoiminen pihahommiin on hiukan vaikeaa, kun taivaalta sataa valkeita rättejä.

      Poista
  11. Samat ilmanalat täällä Ylöjärvelläkin, mutta: käännä nyt hyvä ihminen työpöytä niin, että näet ulos ikkunasta, se ikkunasta välillä ulos tuijottelu kirjoittelun lomassa on inspiroivaa ja jopa mieltä rauhoittavaa.(Ainakin minusta.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Työhuone on sen verran pieni, että pöydän siirtäminen pois ikkunan alta järkevöitti tilankäyttöä merkittävästi. Onneksi tuoli pyörii ympäri ja usein löydänkin itseni tuijottamasta ulos.

      Poista
  12. Täälläkin oli aamulla maa paikoin valkoista ja päivällä satoi räntää. Protestoin! Mutta tulipa ainakin siivottua sisällä, sille kun ei tahdo muuten löytyä aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Järkevää käyttää tilanne hyödyksi. Auringolla ei millään viitsisi hoitaa pakollisia sisähommia.

      Poista
  13. Todella mänttiä tuollainen. Meillä oli eilen aivan loistava puutarhapäivä. Odotin luvattua sadetta, sitä ei tullut (joten sisällä siivoamista ei tapahtunut). Sen sijaan nyt hiljalleen sataa lumihiutaleita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan, että sää tästä lämpenee. Varmaan niin tapahtuu vapun jälkeen.

      Poista
  14. Kyllähän lumisade latistaa innokkaimmankin puutarhurin. Onneksi tänä aamuna paistaa aurinko. Toivottavasti sielläkin! Mukavaa sunnuntaita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paistoi aamulla, mutta nyt on jo pilvistä - ja kylmää.

      Poista
  15. Joo, tuollaisista näkymistä on erittäin vaikea yrittää repiä huumoria tässä vaiheessa kevättä. Hiljaa leijailee hiutaleet maahan täälläkin parhaillaan tänä aamuna... Tulee vähän jouluinen olo. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paras avata ikkuna, sillä sieltä kuuluva lintujen konsertti karkoittaa jouluiset tunnelmat.

      Poista
  16. Lauantaina meilläkin vihmoi lunta aika-ajoin. Olin aivan jäässä, kun illalla grillasin lumisateessa!

    VastaaPoista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!