Pari vuotta sitten siirsin työhuoneessani pöydän siten, että istun selkä ikkunaa vasten. Hyvä niin, sillä ainakaan ei nyt tarvitse tuijottaa sitä ikävää näkyä, joka ulkona avautuu. Sataa lunta. Ei enää mitään räntää tai rakeita, kuten aamulla, vaan jättikokoisia lumihiutaleita tiiviisti ja tappavaan tahtiin.
Olkoon lumi miten ihanaa tahansa, mutta viikkoa ennen vappua täällä eteläisessä Suomessa sitä en kaipaa laisinkaan. En yhtään sentin senttiä. En milliäkään. Niin paljon nyt ottaa pattiin, että nuo todistekuvatkin räppäsin ikkunan läpi. Ja käänsin näkymälle selkäni.
Viime yönä oli täyskuun aika ja usein silloin on kylmää. Josko laskeva kuu vähitellen toisi mukanaan lämpöä ja kevään edistymistä. Nyt kaikki ihmiset, ei auta muu, kuin puhkua ja puhista moiset lumisateet aina pohjoisnavalle saakka. Puuhh!
