Ahvenlampi huhtikuussa

Älkää nyt hermostuko tähän Ahvenlampi-hehkutukseeni. Paikka on niin terapeuttinen, oikea rauhansatama kaikenlaisen hulinan keskellä, että sinne on pakko mennä vähintäänkin muutaman kerran vuodessa. Ja joka kerran yhtä lumoutuneena erämaalammen miljööstä on ihan pakko kirjata kuvat tänne muistiin.

Ajattelimme, että lammella saattaa nähdä keväisiä lintuja, joten Ukkokulta varustautui kiikarilla. Vähäinen oli lintujen määrä. Sorsapariskunta ja muutama telkkä.

Joka käynnillä ihastelen lammen rannan ruohotuppaita. Edelleenkin olen sitä mieltä, että metsän peikot ja mitkä lie haltijattaret siellä uinuvat hiukset vain ihmisten näkösällä.

Aurinkoisena päivänä lammen tumma vesi heijasti taivaan sinen. Suopursut olivat vielä talven jäljiltä ruskeita ja risuisia, mutta tuoksu niissä on lujasti tallella.

Samainen lampeen romahtanut kelo täytyy kuvata joka kerran. Nyt se kertaantui lammen pinnasta kuvajaisena.

Eteläinen ranta oli vielä osittain jäässä, sillä aurinko ei ehdi tuonne paistaa vielä kovin pitkään.

Jään pinta oli silmin nähden haperoa ja siihen oli muodostunut mielenkiintoisia kuvioita.

Eipä tehnyt mieli mennä kokeilemaan, kantaisiko jää. Olisi tullut kylmä kylpy ja nopeasti.

Sulakohtaan taivaan pilvet heijastuivat, kuin valkoiset lampaat tai puuvilla.

Metsä on täynnä toinen toistaan hienompia käkkyrämäntyjä. Pohdimme, mikä saa männyn mutkistumaan noinkin voimakkaasti.

Joku tuulinen sää tai syysmyrsky oli romauttanut jälleen uuden männyn pitkin pituuttaan maahan. 

Tämä maahinen on painunut piiloon maan sisään keskelle polkua. Hiukset vain näkyvät. Meitäkö pelästyi, vaikka hiljaisuudesta ihastuneina puhuimme miltei kuiskaten?

Ojien ja purojen yli joskus tehdyt puusillat alkavat monin paikoin olla kunnostuksen tarpeessa. Hyvin vielä yli pääsi, kun katsoi, mihin askeleensa sijoittaa.

Polulla risteilee lukemattomia juuria. Päällekkäin, allekkain, sinne tänne. Tuossahan olisi voinut pelata vaikka kivien avulla ristinollaa.

Juuret ovat kuvauksellisia ja välillä niin hienoja, ettei niiden päälle edes raaski astua. Tulee hypeltyä, kuin rusakko konsanaan, juurien yli ja välillä vähän sivuunkin.

Kenties nämä ovat puiden sormia, joilla ne tarttuvat maahan kiinni pysyäkseen pystyssä.

Tämä puu on jo osin romahtanut lammen pohjaan. Rannalle on jäänyt rungonosia, jotka aikaa myöten lahoavat kokonaan.

Näille peikkotädeille on tullut niin kiire, että vain pelkät hiukset ovat jääneet rannalle. Sen verran maa tuossa upotti, etten mennyt tarkastamaan, ovatko peikot kenties hyisessä lammessa uimassa vai näkyisikö kalju pää ja pimeydessä vilkkuvat silmät tuonne koloon kurkistaessa.

Sinne se taas jäi, Ahvenlampi. Vaan älä huoli, tulemme pian uudelleen.
 

Yökyöpeli erämaalammen rannalla

Trallallaa, täällä taas yökyöpeli roikkuu langoilla. Nukkumatti on ilmeisesti kokonaan unohtanut meidän osoitteemme ja nakkaa unihiekat ihan muihin talouksiin. Tai on Ukkokulta onnistunut jotenkin oman annoksensa saamaan, joten ilmeisesti Nukkumatin unihiekka-annokset ovat näin vuoden lähestyessä loppuaan varsin minimissä ja niiden osuminen kohdalleen on sattumaa.

Järkevämmän unirytmin löytämisen helpottamiseksi ja unettomuuden torjumiseksi teimme päivällä pitkän lenkin erämaalammelle. Nyt on metsässäkin helppo kävellä, kun lumesta ei ole tietoakaan. Valkoisuus tulee lähinnä pakkasen aiheuttamasta kuurasta. Siellä täällä on ohuen ohut kerros rakeita, joita muutama ilta sitten maahan satoi.

Lammen jäähän oli ilmeisesti tuuli muodostanut hauskoja kuvioita. Rannoilla kasvavat heinätuppaat makasivat uneliaina kuin hiuspehkonsa levittäneet Elovena-neitoset.

Ranskalaiset letit ovat jääneet tekemättä ennen näiden elovenapeikkojen talviunia.

Tässä on kyllä ilmiselvästi pari ukkopeikkoa talviunilla. Hiuspehkot vain näkyvät.

Aurinko paistoi niin matalalla, että siitä riitti valoa kunnolla vain lammen toiselle puolelle. Eikä lampi todellakaan ole kovin suuri. 

Ensikatsomalla näyttäisi, kuin lammessa vesi lainehtisi. Jäässä on. Emme kuitenkaan kipaisseet kokeilemaan, kuinka jäässä. Olisi tullut liian hyinen kotimatka.

Kuka lie joskus rakentanut lautan ja sitonut sen jonkun souturetken päätteeksi rannan mäntyyn. Siihen se on jäänyt ja alkanut kasvaa puuta ja heinää. Eipä aikaakaan, kun luonto tässäkin tapauksessa ottaa omansa ja ihmisen kädenjälki katoaa.

Lampea ympäröivä metsä on täynnä olevia ja tulevia keloja. Joitakin sellaisia tuuli on tyrkännyt veteen, jossa ne jatkavat keloista oloaan.

Lammen tummassa vedessä ei suinkaan hait uiskentele, vaan myrsky on saattanut lennättää kappaleen puun kuorta rantaveteen, johon se on sitten jäätynyt.

Pakkanen on vanginnut lumpeenlehden jään sisään ja vieläpä hieman kuvioinut jäätä lehden ympärillä.

Aivan rannalla kasvavista puista on siellä täällä ravissut lunta lammen jäälle.

Lampea kiertää polku, jonka pinnassa kiemurtelevia puunjuuria jaksan joka kerran ihailla. Tällä kertaa kuvaamiseen oli vähän aikaa, koska Ukkokulta meni aina kymmeniä metrejä edelläni ja jouduin vähän väliä kuromaan välimatkaa lyhyemmäksi. Mitenkähän saisin Ukkokullan innostumaan kuvaamisesta? Olisi intressit sitten enemmän toistensa kaltaiset.

Sopu sijaa antaa. Mene sinä tuonne, minä menen tänne. Jollei mahduta rinnakkain, mennään sitten yltä tai päältä.

Sulaan aikaan joka paikassa ei pääse aivan lammen rantaan, sillä tällainen peikkohiusten keskittymä saattaa olla petollista ja yhtäkkiä huomaat pulahtavasi vetiseen hetteikköön. Nyt pakkanen oli kovettanut pinnan, mutta tässä kohdassa en silti arvannut käydä kokeilemassa sen kantavuutta.

Maanomistaja on pitänyt lampeen laskevia ja sieltä pois johtavia ojia kunnossa. Miltei jokaisen ojan yli on rakennettu pieni silta. Paikoitellen kyllä kaipaavat jo kunnostusta. Ohueen lumikerrokseen jääneet jäljet paljastavat, että kävijöitä lammella on muitakin. Yleensä emme näe ketään, mutta tänään vastarannalla kulki ihminen koiransa kanssa. Sillan yli on selvästi ajettu myös polkupyörällä tai mopolla. Sääli, jos tuonne erämaaparatiisiin mopopojat eksyvät hurjastelemaan.

Kello lähentelee kolmea ja aamulla on aikainen nousu. Pitää viedä äiti lääkäriin. Hänellä on polvi ollut useamman päivän kipeänä. Ei kertonut minulle, etten huolestuisi. No, heti huolestuin, kun hän viimein kertoi. Ja tuplasti enemmän, kun nyt syyttelen itseäni siitä, että jätin kahtena päivänä soittamatta. Tuudittauduin siihen, että kyllä vanhemmat soittavat, jos tarvitsevat apua. Eivät soita. Eivät halua huolestuttaa. Olisi ollut helpompi saada apua ja hoitoa jalkaan, jos ongelmaa olisi alettu purkaa heti maanantaiaamuna. No, nyt tehdään se, mikä voidaan. Ei vanhoja ihmisiä näköjään voi enää uusille tavoille opettaa. Itseni suhteen sentään luulisi olevan vielä mahdollisuuksia, joten jatkossa taas yritän soitella ahkerammin pysyäkseni perillä vanhempieni asioista. Taas tuli opittua, että minkä taakseen jättää, sen edestään löytää. 

Herätyskellon soidessa taidan olla yhtä uppeluksissa, kuin tämä ruohomätäs. Siispä lähden nyt tavoittelemaan Nukkumatin maisemia.
 

Erämaalammella

Teimme kuukausi retken kotimme lähellä sijaitsevalle erämaalammelle. Päivä oli kostean lämmin ja pilvinen. Lammen toiselle puolelle päästyämme pilvet siirtyivät ja aurinko tuli hissukseen näkyviin.

Lampi on pieni ja sen ympäri kiertää runsaassa puolessa tunnissa. Tai kiertäisi, jos tallustaisi yhtä soittoa. Meiltä aikaa kului, sillä pysähdyimme vähän väliä taivastelemaan milloin mitäkin luonnon ihmettä. 

Lammen ympärillä kasvaa etupäässä mäntyjä, joiden hauskoja konkeloituneita muotoja olemme käyneet aiemminkin ihailemassa. Metsänomistaja on harventanut puita ja ojittanut soista aluetta, mutta enimmäkseen lammen ympäristö on luonnontilassa.

Lampea kiertää polku ja tuosta pääpolusta lähtee myös sivuhaaroja muualle. Ehkä jonain päivänä lähdemme tutkimaan, minne muut polut kulkevat. Joskus lammella on joku käynyt lautalla seilaamassa, mutta siitä näkyy olevan jo aikaa.  

Lampi näkyy hyvin kartoissa, mutta kovin suuren yleisön tiedossa se ei silti ole. 

Ehkei ihmisten vain tule mentyä lammelle, koska sinne on erikseen lähdettävä. Se ei ole minkään reitin varrella, eikä sinne ole mitään viitoitusta. Se on tiedettävä tai löydettävä.

 

Hyvä niin, sillä tuntuu mukavalta kävellä maastossa joutumatta yhtenään keräämään tyhjiä pulloja ja karkkipapereita. Jäljistä päätellen jokunen koiranulkoiluttaja käy kiertämässä lampea, mutta ilmeisen harvakseen hekin. Fiksuja ihmisiä kaikki tyynni, sillä osaavat viedä roskansa mennessään.

Myrskyt ja tuulet ovat kaataneet puita sinne tänne ja ne ovat saaneet rauhassa jäädä niille sijoilleen.

Puiden juuret muodostavat hauskoja kuvioita polulle. 

Voisi pelata vaikka ristinollaa kävyillä.

  

Ilmiselvä tyttöpeikko kukkia hiuksissaan

Retkellä näimme monta peikkoa, mutta niitä oli hiukan vaikea tunnistaa. Olivat naamioituneet hyvin maastoon ja vain hiukset näkyivät.

Tässä nuorehko peikkoisäntä paksussa polkkatukassaan

Vaarilla alkaa hiukset jo harventua

 

Nämä taitaakin olla rintakarvat

 

Jotkut peikot näyttivät meille nenää...

...kuka millaistakin.

Tästä lahoavasta puunrungosta taasen tuli mieleen lohikäärme.

Lahoavallakin puulla on monta olomuotoa.

 Kaatuneen puun viimeiset oksanojennukset.

 

Tänne palaamme taas.