Sisäpainoitteisia puuhia

Pihalle en ole viime päivinä kerennyt, mutta eipä siellä liiemmin ole tekemistäkään. Jonkun verran on vielä lehtiä puissa ja ne haravoin yläpihalta jonain päivänä. Alapihan käyn läpi ruohonleikkurilla.

Pikkupuutarhastakin on jo isommat vaahteralehtipinot haravoitu

Edellisyönä meidän nurkilla oli oikein kunnon yöpakkanen. Aamulla auton ikkunat olivat niin tiukassa jäässä, että aukirapsuttamiseen meni aikaa. Viime yönäkin varmasti on vähän ollut pakkasta, mutta päivällä mittari onkin sitten noussut +8 asteeseen. Ei kuulemma ole kovin kylmää vähään aikaan luvassakaan.

Ensimmäinen joululehtikin on jo postilaatikkoon tipahtanut. Se sysäsi liikkeelle joulukorttien askarteluideoinnin. Päätin kokeilla koholeimailua eli embossausta. Askartelu ei enää ole mitään värikuvien leikkailua lehdistä ja liimapuikon näyttämistä satunnaisille jämätarvikkeille vaan aikamoinen business sekin. Jotta voisin harjoittaa leimailua, tarvitsin arsenaalin tavaraa, eikä ne ihan halvalla irronneet.

Ostin tuollaisen silikonisen tai mitä lie materiaalia lie ollut - leiman. Leimaa varten tarvitaan myös kovamuovinen palikka, johon leima kiinnittyy itsestään. Samaa palikkaa voi siis käyttää muihinkin läpikuultaviin leimasimiin, kunhan sen koko vain riittää. Tarvitaan myös varsinaista leimailuliimaa sekä kohopulveria. Niitä löytyy monia eri värejä.

Myös kuumailmapuhallin on olennainen tarvike kohopulverin kiinnittämiseksi paperille. Ensin ajattelin, että kyllähän hommaan kelpaa vaikka tavallinen hiustenkuivain, mutta ei kelpaa. Se nimittäin pöllyttäisi kohopulverin pitkin huonetta. Kuumailmapuhaltimiakin myydään monissa kaupoissa, eikä kaikkien suinkaan tarvitse mennä ostamaan sitä askarteluliikkeen kalleinta, kuten minä hölmöyksissäni tein. Olisin säästänyt vähintään 10 euroa hakemalla vastaavan vempaimen kirjakaupasta tai autotarvikemyymälästä. Hölmöydestä sakotetaan, jälleen kerran.

Netistä löytyy paljon ohjeita leimailuun, mutta muutaman jutun huomasin käytännön työssä. Leima kannattaa sivellä kunnolla leimasinliimalla ja leima tulee painaa jämäkästi paperille tai pahville. Jos liimaa tulee epätasaisesti, ei kohopulveri tartu siihen kunnolla, jolloin kuviosta tulee vaisumpi ja himmeämpi. 

Askartelukaupasta sain hyvän ohjeen ensin liimata ja levittää kohopulveria useampaan kuvioon ja hoitaa kuumennuksen myöhemmin isommissa erissä. Leimasinliima kuivuu näköjään aika nopesti, eikä pulveri enää tartu siihen. Pulveroitu kuvio sen sijaan voi odotella pidempäänkin, kunhan ei kasaa niitä päällekkäin. Niinpä tein kartongille kuusi kuviota kerrallaan ja laitoin niille heti kohopulveria. Kun pöytätila alkoi olla kortilla, ryhdyin lämmittämään kuvioita.

Pulveria kannattaa ripotella kunnolla kuvion päälle ja kaataa sitten ylimääräinen pulveri keskeltä taitetulle paperiarkille, jolla se on helppo siirtää takaisin purkkiin. Pulveri onkin melkoisen riittoisaa. Siitä huolimatta pulveria löytyi pitkin työpöytääni lopetettuani askartelun.

Leimasimien puhdistamiseen ei myöskään tarvitse ostaa askartelukauppojen erityisiä puhdistusaineita, vaan esimerkiksi tavallinen ja edullinen kosteuspyyhe toimii siinä hyvin.

Innostuin myös tilaamaan nettikirjakaupasta (niin juuri - kirjakaupasta eli Adlibriksestä) uudenlaisia lankoja, joita en ole vielä ehtinyt kokeilemaan. Voihan villasukka -ryhmässä monet ovat kutoneet sukkia ruotsalaisesta Ragista ja Mellanragista. Raggi on paksumpaa ja suosituspuikot sille 4,5-5. Raggin koostumus on 70 % villaa ja 30 % polyamidia. Mellanragin puikkosuositus on 3 ja sen koostumus on 75 % villaa ja 25 % polyamidia. Värejä löytyy runsaasti. Tarvitsin vähän hempeitä sävyjä, sillä aikomus on kutoa lastensukkia. Kunhan kerkeän aloittamaan uudet langat, kerron kokemuksia.

Kokeilin myös löytämääni pitsineuletta näihin vaaleisiin 7-veikkasukkiin. Ohje on helppo ja se on tässä:

1. krs: 1 o, 1 n, 2 o, 1 n, 1 o eli yhteensä 6 silmukkaa
2. krs: 1 o, 1 n, langankierto, 2 o yhteen silmukoiden takareunoista, 1 n, 1 o
jatka toistaen näitä kahta kerrosta
 

Sukan aloitin simpukkareunalla, johon ohjeen löysin tuoreimmasta Novitan Sukkalehdestä. Törmäsin tuohon simpukkavinkkiin jo aiemmin netissä, mutta sukkalehden kuvallinen ohje on selkeämpi, mitä netissä näkemäni.

Vaaleanpunaisesta 7-veikasta tehtyihin Annukka-sukkien ohjeeseen törmäsin netissä. Sekin on hyvin helppo eli

*1-5. krs: 1 n, 4 o
6. krs: 1 n, langankierto, ylivetokavennus, 2 o yhteen, langankierto.*
Toista kerroksia 1-6. 
Kuvio muodostuu siis viidestä silmukasta eli mitoita silmukkamäärä sen mukaan.

Eilen puikoilta putosi uudet räsymattosukat. Edelliset räsymatot tein käyttämällä kirkkaanpunaista 7-veikkaa ja 7-veikan sateenkaarta. Koska varastostani ei löytynyt laisinkaan kirkkaanpunaista, otin sen tilalle fuksian punaisen. Se käy hyvin yhteen sateenkaaren kanssa. 

Näissä räsymatoissa kudotaan aina kaksi kerrosta kummallakin langalla. Varressa on 60 silmukkaa, joista vähennän nilkan resorissa ylimääräiset siten, että puikkoa kohti jää 12 silmukkaa. Mallineuleena tuossa varressa on 4 o, 1 n. Resorin ja kantapään vahvistetun osuuden oikeat silmukat kudon nykyisin takareunoistaan, jolloin resorista tulee kauniimman näköinen ja jämäkkä.

  
Puolisen tuntia sitten kävin ottamassa pilvikuvat ja silloin aurinko oli jo laskemassa. Nyt ulkona on jo pimeää. Taidanpa lähteä keittämään iltapäiväkahvia ja samalla sytytän myös kynttilät. Nyt niitä on ilo poltella. Tuovat tunnelmaa ja valoa hämäriin iltoihin.

Mukavaa viikonloppua ja pyhäinpäivää teille kaikille!

Aronian paloa

Muutamaan päivään en ole ehtinyt laisinkaan pihahommiin, joten tänään heti aamusta hain haravan ja kottikärryt ja lähdin lehtitalkoisiin. Nyt alkavat jo omenapuutkin ravistaa lehtiään, samoin syreeneillä on jo melkoinen sulkasato meneillään.

Pensaatkin ovat selvästi luovuttamassa taistoaan ja niitä hiukan ravistaessa lehtiä satoi solkenaan maahan. Angervot ovat kyllä varsin sinnikkäitä ja edelleen myös melko vihreitä. Usein niissä on ollut lehdet vielä lumien sataessa maahan.

Aika paljon olen jo leikannut perennoja, mutta tänään lähti viimeisetkin. Etupihan Bermudankolmiosta napsin mustaksi menneet syysleimut kompostiin. Kuunliljat olen leikannut jo aiemmin, sillä niiden lehdet muuttuvat kylmyydessä limaisiksi klönteiksi, joita ei parhaalla tahdollakaan voi sanoa kauniiksi.

Tarkoitus oli kaivaa Pikkupuutarhan kivipenkistä kruunuvuokotkin pois, mutta kun viime viikoisen punaisen kukinnon lisäksi myös siniset kruunuvuokot ovat innostuneet nuppuilemaan. Saapa nähdä, ehtivätkö avautua, koska loppuviikoksi on jo luvassa pakkasöitä ja päivisinkin lämpötilan pitäisi pudota alle viiden asteen.

Ilmeisesti syysmyrkkyliljani on kuullut minun manaavan, ettei se nyt niin erityisen näyttävä kasvi ole. Kaksi vuotta sitten istutin tasan kaksi sipulia, kun kaupassa ei enempää ollut. Muistelen istuttaneeni ne samaan paikkaan, mutta nyt minulla on kuitenkin kaksi toisistaan melko etäällä olevaa kasvustoa, jotka pukkaavat kaiken aikaa uusia kukkia. Pikkuisen tässä jo nousee toive, että tällä vauhdillla syreenipenkissä tulee olemaan näin syksyisin violetti vallankumous.

Kummasti yhden tunnin siirto sai tämänkin päivän suorastaan kilvan kipittämään. Menin aamulla ulos ja silloin aurinko paistoi täydeltä taivaalta, mutta yhdessä hujauksessa se oli jo metsikön puiden takana matkalla länteen laskeutumaan. Nyt juuri kello on puoli viisi ja ulkona silmin nähden hämärtää. 

Heti, kun aurinko menee metsän taakse, pihassa valo vähenee merkittävästi. Sen huomaa hyvin jo paljain silmin, mutta vielä paremmin kameran objektiivin läpi. Valovoimaa pitää oitis lisätä.

Autotallinurkan vaahtera alkaa olla typösen tyhjä. Alapihan isossa vaahterassa on sen sijaan vielä melkoisesti lehtiä. Tänään haravoin sekä ala- että yläpihaa, eikä se tuntunut laisinkaan niin epätoivoiselta, kuin vime viikolla. Edelleen niitä vaahteranlehtiä kertyi ihan hirvittävät määrät, mutta ehkä itse olin toisenlaisella tuulella. Nautin kuulaasta syyssäästä, matalalta paistavasta auringosta ja siitä, että jokaisella haravanvedolla tuli niin siistiä. Tiedän, että vielä on edessä parikin haravointikeikkaa, mutta jokaisella kerralla määrä vähenee oleellisesti, kunnes homma on taas tältä vuodelta hoidettu.

Vaahterat eivät tänä vuonna kummoistakaan ruskaa järjestäneet, aroniat loistavat sitäkin upeammin. Auringonvalossa ne suorastaan paloivat ja vielä hämärtyvässä illassakin näen niiden upeat värisävyt työhuoneen ikkunasta.

Mukavaa alkavaa viikkoa teille kaikille!

Sulo Heinola, Maija Myrskyluoto, Piparminttu ja Suvi Kullström, olette lämpimästi tervetulleita blogini pariin ihan jokainen.
 

Vaahteranlehtitulvaa

Nyt se sitten alkoi. Haravoiminen nimittäin. Eilispäivän ja viime yön aikana vaahteratkin ovat pudottaneet valtaisan määrän lehtiä. Edelleen niitä näyttää yläilmojen oksilla roikkuvan, mutta painopiste alkaa kuitenkin olla maantasalla.

Tänään päivä oli aloitettava reippaalla haravointituokiolla autotallin nurkan kulkuväylän avaamiseksi. Tällä kertaa tuota lehtimassaa ei kuskattukaan kosmpostiin, vaan haravoin sen naapurin aidan vieressä olevaan murheenkryyni-paikkaan. Murheenkryyni siksi, että siitä olen kaivanut jättimäisen tatarin juurakoita, mutta yhä se tatar sieltä ponnekkaasti kohti taivaita kurkottaa. Laitoin pahimman keskittymän päälle mustaa muovia, jonka päälle noita lehtiä on nyt haravoitu. Eiköhän se tatar sieltä ensi kesänäkin esiin tule, mutta kiusa se on pienikin kiusa.

Alapihakin oli aamulla aivan paksun lehtimassan valtaama. Meinasi jo meikäläiseltä puhti loppua, kun yritin saada siihen jotain tolkkua ja järjestystä. Kun pääosan lehdistä saa haravoitua, voi loput ajaa leikkurilla silpuksi ja sinnehän häviävät. Miten sitä nyt on vain sellainen tunne, että noita lehtiä on tänä vuonna jotenkin määräänsä enemmän. Tuskin, mutta oli kuitenkin pakko jättää homma kesken, kun ei vaan jaksanut jättimäisiä kasoja koota ja siirrellä. Satamaankin alkoi, joten haravointitalkoot jatkuvat.

Juuri mitään kukkivaa tai värikästäkään ei pihalta enää löydy. Reunusasteri kylläkin kukkii iloisena. Se on varmaan edelleenkin onnesta soikeana päästyään pois Kurgaanista, jossa se oli hautautunut kevätpikkusydämen alle. Mikähän aivoitus minuun on iskenyt, kun reunusasterin olen moiseen paikkaan istuttanut? 

Syysleimutkin ovat aika hyvin sinnitelleet ja valkoinen Europa yrittää vieläkin pyristellä talvea vastaan. Lähipäivinä käyn leikkaamassa loputkin perennat kompostiin. Ei niistä enää oikein pihan kaunistukseksi ole. Lisäksi sunnuntaina siirretään jälleen kelloja talviaikaan ja valo senkun kaiken aikaa vähenee. Yhä enemmän vapaa-aikaa tulee vietettyä sisätiloissa.

Juuso tarkkailee keittiön ikkunasta pihanäkymää

Jostain syystä blogger tökkii nyt oikein urakalla. Kuvien siirtäminen on hidasta ja työlästä. Niinpä siirryn muihin puuhiin ja toivotan teille kaikille mukavaa viikonvaihdetta. 
 

Puutarhassa hiljenee, villasukissa ei

Kruunuvuokko pukkasi vielä yhden kukan

Tuntuu aivan omituiselta, kun taivas on pitkästä aikaa pilvessä, eikä aurinkoa näy. Pihalle toki voisi mennä, mutta en nyt keksi mitään tähdellistä tekemistä siellä. Vaahteroista leijailee hiljakseen lehtiä, vaan ne on äkkiä haravoitu. Tulisi nyt yksi kunnon tuulinen päivä, joka vähän ravistelisi puita ja pudottaisi lehtiä enemmänkin.

Lehtiä vaahteroissa edelleen riittää, vaikka tuo kuva on jo muutaman päivän ikäinen. Ei todellakaan mitään upeaa ruskan loistetta, vaan hitaasti ruskean pilkullisiksi käpertyviä ruttuja.

Maanantaina aloitin urakan, jota olen pitkään miettinyt. Aiemmin kasvimaalaatikoiden väleissä oli oksahaketta, mutta se tuntui suorastaan houkuttelevan kotiloita uumeniinsa. Lisäksi suikeroalpi oli vähitellen valloittanut käytäviltä alaa, enkä oikein tykännyt siitäkään. Kaunis kasvi, mutta väärässä paikassa. Se sai lähteä. 

Riittihän siinä kitkemistä ja melkeinpä mullaksi maatuneen hakkeen rapsuttamista, mutta vihdoin saatoin levittää käytäville sanomalehteä ja kärrätä sen päälle kivituhkaa. Nyt on koko iso säkillinen kivituhkaa käytetty. Sitä pitäisi vielä hiukan lisätä, mutta enpä taida enää tähän hätään alkaa uutta säkkiä tilaamaan. Jääköön kevääseen. Tuo harmaa kivituhka tiiviistyy todella hyvin, eikä siten kulkeudu pois käytäviltä haravoinnin ja muiden toimenpiteiden mukana.

Hedelmä- ja koristepuut on verkotettu, joten nyt vain odotellaan haravoinnin alkamista. Kukkapenkeistä otan vain päällimmäiset vaahteranlehdet ja nurmikolta ajan lehdet silpuksi ainakin kerran. Etenkin ne miljoonat vaahteranlehdet, joita sinne putoilee niin omista kuin kunnan puista. 

Iltaisin sukkapuikot suihkii ja sukkia valmistuu. Pitää varmaan kohta keksiä jotain muuta ajanvietettä, kun noita sukkia alkaa jo olla aika tavalla. Minkäs sille mahtaa, kun ihmiset julkaisevat aina vain uusia malleja ja väriyhdistelmiä, joita on sitten ihan pakko itsekin kokeilla.

Tämä kettukuvio on ihan ensimmäinen jälkikäteen tehty villasukkakirjailuni. Ei mennyt aivan kympin arvoisesti, mutta enpä ryhtynyt sitä purkamaankaan.

Myös tämän syksyn pystyraitahittiä piti kokeilla. Tuli kyllä aika tiukkaa ja se näkyy jo päällekin, sillä laiskuuttani en vaihtanut resorin jälkeen isompiin puikkoihin. Mielessä kävi, että puranko, mutta en vielä. Aloitin jo toisetkin samalla mallilla, mutta eri väreillä. Ne meni oitis purkuun, heti ensimmäisen sukan valmistuttua. Kirjoneule ei taida olla tällaiselle hätähousulle paras mahdollinen mallineule. 

Erikoisempien mallien välissä on hyvä rauhoittua tekemällä jotain täysin tavanomaista ja yksinkertaista.

Kerrosrivinousu on yksi lempimalleistani. Sillä saa mukavasti vaihtelua ja sitä on todella helppo tehdä vaikka jännemmänkin telkkariohjelman ohessa.

Aina ei voi aloittaa uutta lankakerää, vaan välillä täytyy tuhota jämälankoja. Tämän sukan mallissa viidakkolanka raidoittui nätisti siten, että jokaiseen valkoiseen väliin tuli hiven mustaa. Totuus on kuitenkin toisenlainen. Minun kerässäni musta oli tuollaisina klöntteinä. Päätin tehdä vaihteeksi vähän isommat sukat, kun enimmäkseen tulee kudottua oman jalan mitoituksen mukaan.

Tällaiset sukat innostuin kutomaan niinikään mallista. Valkoinen ruttuvarsi korostaa viininpunaista jalkaosaa. Mallissa varteen oli virkattu viininpunaisia kukkasia koristeeksi, mutta ne jätin väliin.

Pidän kovasti väreistä ja villalangoissa niitä riittää. Ei todellakaan tarvitse tyytyä harmaaseen. Vähän hillitympää kaipaavalle päätin kutoa tällaiset sukat. Valaistus tässä kuvassa hämää, sillä nuo sukat ovat sysimustat ja varressa olen käyttänyt puna-musta-valkoista Nostalgia lankaa. Neulemallina varressa on jälleen kerran minulle mieluisa kerrosrivinousu.

Lupasin tehdä ystäväni vastasyntyneelle lapsenlapselle kortin. Totesin, kuinka hankalaa on mennä jotain lupaamaan, eikä sitten synnykään yhden ainokaista ideaa. Lopulta sain kokoon kolme korttia, joista hän saa tehdä valintansa. Yleensä etsin kortteihin myös sopivan runon tuonne sisäpuolelle.

Sen verran työlästä näiden vauvakorttien tekeminen oli, että ihan kauhistuin, kuinka käy joulukorttien. Vuosikausia olen askarrellut joulukortit itse, joten miten ihmeessä uskallan lähettää kaupan kortteja. Ehkä tässä vielä harmaat aivosolut sen verran liikahtavat, että jotain syntyy. Onhan sentään vielä aikaa ideoimiseen.

Tässähän tätä postausta tälle päivälle. Omaishoitohommat kutsuvat. Mukavia arkipäiviä teille kaikille!
 

Sunnuntailaiskotusta

Iskipä ihan hirvittävä laiskotus. Ulkona olisi monenlaista tekemistä ja aurinkokin paistaa upeasti. Eikä yöllä ole ollut pakkastakaan, toisin kuin useimpina muina öinä. En vaan saa itseäni kyörättyä pihamaalle, vaan tässä istun tietokoneen äärellä. Vedin jopa rullaverhon työhuoneen ikkunan eteen, ettei aurinko paistaisi sisään. No, syynä oli kylläkin se, ettei auringonpaisteessa näytöltä näy yhtään mitään.

Eilen laitoin hedelmäpuille verkot. Samoin verkotin kesän aikana istutetut koristepuut; ruusuorapihlajan ja kaksi koristeomenapuuta. En halua puutarhassamme vierailevan jättisuuren rusakon popsivan niitä heti ensimmäisenä talven suuhunsa.

Ihan ensimmäiseksi kuitenkin kiersin kuuraisan puutarhan kameran kanssa. Kukkijoita sieltä alkaa olla turha etsiä, mutta pakkasen leikki kasvien lehdillä on kaunista katseltavaa.

Puutarhaa kiertäessäni keksin jo monta uutta projektia. Tai ei ne kaikki uusia ole, mutta sen verran syvälle hautautuneita, että ansaitsivat tulla uudelleen huomioiduiksi.

Kasvimaalaatikoiden välistä pitäisi kitkeä sinne levinnyt suikeroalpi pois ja kattaa käytävät mieluummin vaikka kivituhkalla. Ehkä se olisi siten vähemmän kodikas paikka kotiloiden asuttavaksi. Ja yhtä pikkupuutarhan polun haaraakin voisi pikkaisen leventää, jotta sen hoitaminen olisi helpompaa. Näin viileällä kaikenlainen kaivaminen ja kärrääminen sujuisi huomattavasti mukavammin kuin kesähelteillä. Tai kevään kiireissä.

Mutta kun laiskottaa... Ehkä ryhdyn askartelemaan onnittelukortteja varastoon. Tai suunnittelemaan joulukortteja. Tai vain olla möllöttämään.

Laiskaa sunnuntaita teille kaikille! Ihan luvan kanssa.