Puutarhassa hiljenee, villasukissa ei

Kruunuvuokko pukkasi vielä yhden kukan

Tuntuu aivan omituiselta, kun taivas on pitkästä aikaa pilvessä, eikä aurinkoa näy. Pihalle toki voisi mennä, mutta en nyt keksi mitään tähdellistä tekemistä siellä. Vaahteroista leijailee hiljakseen lehtiä, vaan ne on äkkiä haravoitu. Tulisi nyt yksi kunnon tuulinen päivä, joka vähän ravistelisi puita ja pudottaisi lehtiä enemmänkin.

Lehtiä vaahteroissa edelleen riittää, vaikka tuo kuva on jo muutaman päivän ikäinen. Ei todellakaan mitään upeaa ruskan loistetta, vaan hitaasti ruskean pilkullisiksi käpertyviä ruttuja.

Maanantaina aloitin urakan, jota olen pitkään miettinyt. Aiemmin kasvimaalaatikoiden väleissä oli oksahaketta, mutta se tuntui suorastaan houkuttelevan kotiloita uumeniinsa. Lisäksi suikeroalpi oli vähitellen valloittanut käytäviltä alaa, enkä oikein tykännyt siitäkään. Kaunis kasvi, mutta väärässä paikassa. Se sai lähteä. 

Riittihän siinä kitkemistä ja melkeinpä mullaksi maatuneen hakkeen rapsuttamista, mutta vihdoin saatoin levittää käytäville sanomalehteä ja kärrätä sen päälle kivituhkaa. Nyt on koko iso säkillinen kivituhkaa käytetty. Sitä pitäisi vielä hiukan lisätä, mutta enpä taida enää tähän hätään alkaa uutta säkkiä tilaamaan. Jääköön kevääseen. Tuo harmaa kivituhka tiiviistyy todella hyvin, eikä siten kulkeudu pois käytäviltä haravoinnin ja muiden toimenpiteiden mukana.

Hedelmä- ja koristepuut on verkotettu, joten nyt vain odotellaan haravoinnin alkamista. Kukkapenkeistä otan vain päällimmäiset vaahteranlehdet ja nurmikolta ajan lehdet silpuksi ainakin kerran. Etenkin ne miljoonat vaahteranlehdet, joita sinne putoilee niin omista kuin kunnan puista. 

Iltaisin sukkapuikot suihkii ja sukkia valmistuu. Pitää varmaan kohta keksiä jotain muuta ajanvietettä, kun noita sukkia alkaa jo olla aika tavalla. Minkäs sille mahtaa, kun ihmiset julkaisevat aina vain uusia malleja ja väriyhdistelmiä, joita on sitten ihan pakko itsekin kokeilla.

Tämä kettukuvio on ihan ensimmäinen jälkikäteen tehty villasukkakirjailuni. Ei mennyt aivan kympin arvoisesti, mutta enpä ryhtynyt sitä purkamaankaan.

Myös tämän syksyn pystyraitahittiä piti kokeilla. Tuli kyllä aika tiukkaa ja se näkyy jo päällekin, sillä laiskuuttani en vaihtanut resorin jälkeen isompiin puikkoihin. Mielessä kävi, että puranko, mutta en vielä. Aloitin jo toisetkin samalla mallilla, mutta eri väreillä. Ne meni oitis purkuun, heti ensimmäisen sukan valmistuttua. Kirjoneule ei taida olla tällaiselle hätähousulle paras mahdollinen mallineule. 

Erikoisempien mallien välissä on hyvä rauhoittua tekemällä jotain täysin tavanomaista ja yksinkertaista.

Kerrosrivinousu on yksi lempimalleistani. Sillä saa mukavasti vaihtelua ja sitä on todella helppo tehdä vaikka jännemmänkin telkkariohjelman ohessa.

Aina ei voi aloittaa uutta lankakerää, vaan välillä täytyy tuhota jämälankoja. Tämän sukan mallissa viidakkolanka raidoittui nätisti siten, että jokaiseen valkoiseen väliin tuli hiven mustaa. Totuus on kuitenkin toisenlainen. Minun kerässäni musta oli tuollaisina klöntteinä. Päätin tehdä vaihteeksi vähän isommat sukat, kun enimmäkseen tulee kudottua oman jalan mitoituksen mukaan.

Tällaiset sukat innostuin kutomaan niinikään mallista. Valkoinen ruttuvarsi korostaa viininpunaista jalkaosaa. Mallissa varteen oli virkattu viininpunaisia kukkasia koristeeksi, mutta ne jätin väliin.

Pidän kovasti väreistä ja villalangoissa niitä riittää. Ei todellakaan tarvitse tyytyä harmaaseen. Vähän hillitympää kaipaavalle päätin kutoa tällaiset sukat. Valaistus tässä kuvassa hämää, sillä nuo sukat ovat sysimustat ja varressa olen käyttänyt puna-musta-valkoista Nostalgia lankaa. Neulemallina varressa on jälleen kerran minulle mieluisa kerrosrivinousu.

Lupasin tehdä ystäväni vastasyntyneelle lapsenlapselle kortin. Totesin, kuinka hankalaa on mennä jotain lupaamaan, eikä sitten synnykään yhden ainokaista ideaa. Lopulta sain kokoon kolme korttia, joista hän saa tehdä valintansa. Yleensä etsin kortteihin myös sopivan runon tuonne sisäpuolelle.

Sen verran työlästä näiden vauvakorttien tekeminen oli, että ihan kauhistuin, kuinka käy joulukorttien. Vuosikausia olen askarrellut joulukortit itse, joten miten ihmeessä uskallan lähettää kaupan kortteja. Ehkä tässä vielä harmaat aivosolut sen verran liikahtavat, että jotain syntyy. Onhan sentään vielä aikaa ideoimiseen.

Tässähän tätä postausta tälle päivälle. Omaishoitohommat kutsuvat. Mukavia arkipäiviä teille kaikille!