Avoimet puutarhat - unessa

Physocarpus opulifolius 'Amber Jubilee' - Ruskaheisiangervo

Heräsin sunnuntaiaamuna kesken hassun unen. Unessa nukuin sängyssäni ulkosalla, alapihan toisessa reunassa. Havahduin moottorin pörinään ja nousin sängyn laidalle katsomaan, mikä sen aiheuttaa. Parhaillaan pihaan ajoi uutuuttaan kiiltävä, punainen turistibussi. Nousin mennäkseni sanomaan kuskille, että siirtäisi linja-auton varaparkkipaikalle. Ukkokullan pitäisi saada oma autonsa talon eteen. Kuski vastasi minulle, ettei hän aio kauaa viipyä. Kertoi noutavansa porukkaa, joka oli jo aiemmin saapunut tutustumaan puutarhaani Avoimet puutarhat -päivänä. 

Kaiketi olin nukkunut sikeästi, koska en ollut kuullut tai nähnyt, kuinka ihmisiä kulki pihassa ympäriinsä. Huolestuneena yritin saada heitä kiinni kertoakseni kasveista ja puutarhan rakentamisesta. Olisin halunnut myös selittää, että alapihan laidassa näkyvä rotko ja sen ylittävä riippusilta kuuluvat kaivosyhtiölle. Josta ei kuitenkaan ole minkäänlaista haittaa tai häiriötä meille.

Päätin tarjoilla vieraille mehua. Lähdin hakemaan juotavaa ja laseja sisältä. Siellä olikin jo porukkaa tutkimassa kaappejani ja seurustelemassa keskenään olohuoneessa. Muutama herra ja rouva seisoi avoimen jääkaapin edessä pohtien, mitä hyllyiltä ottaisi syötäväkseen. 

Unessa tapahtui paljon muutakin. Herättyäni olin vakuuttunut, että muistan tarinan vielä päivälläkin. Paljon muistan, mutta paljon ehdin unohtaa. Asia, joka unessa tuntuu selvältä ja ymmärrettävältä, ei sitä enää heränneenä olekaan. Moni asia ihmetytti jo unessakin, vielä enemmän aamulla unta muistellessani. Tunnelma oli kuitenkin unessa positiivinen. En herännyt painajaismaiseen oloon, vaan hymy huulilla. Hassu uni.

Vasemmalla Physocarpus opulifolius 'UMNHarbell' ja oikealla Physocarpus opulifolius 'Amber Jubilee'

Lauantaina satuin kameran kanssa alapihalle iltapäivällä, jolloin aurinko paistoi suoraan ruskaheisiangervon lehtiin (Physocarpus opulifolius 'Amber Jubilee'). Postauksen ensimmäisessä kuvassa näet auringon kultaaman loiston. 

Tässä oheisessa kuvassa oikealla on ruskaheisiangervo ja vasemmalla sen kumppanina kasvava purppuraheisiangervo (Physocarpus opulifolius 'UMNHarbell'), jonka ostin 2019 Puutarha Tahvosilla Raaseporissa käydessäni. UMNHarbell on koko kasvukauden tummalehtinen. Ruskaheisiangervon väri taasen vaihtelee keltaoranssista punaiseen.

Pensaiden istutuspaikka on aurinkoinen, mikä saa värit hehkumaan koko kasvukauden.

Viikonloppuna sain viimeisetkin verkot viritettyä kasvien ympärille. Vanhojen omenapuiden ympärille en ole enää aikoihin laittanut verkkoja. Niitä suojaa paksu kaarna ja oksatkin ovat korkealla. Sen sijaan kaikki koristepuut verkotan, nuoret ja vanhat. Pensaista laitan verkot ruusuherukoille, atsaleoille, safiirihortensialle, pensasmustikoille ja hunajamarjoille.

Toista kertaa laitan verkot alppikärhöjen ja tarha-alppikärhöjen tyvelle. Pari vuotta sitten jänikset söivät alppikärhön kaikki versot poikki. Kärhöt joutuivat aloittamaan kasvunsa alusta. Austin-ruusujen ympärille laitan myös verkot, jotta niille olisi helpompi virittää talvisuojaa.

Tänä vuonna en osta ainuttakaan kanervaa, callunaa tai muitakaan vastaavia. Talviset asetelmat ovat kauniita, mutta vähänpä niitä tulee pimeässä ja kylmässä katseltua. Etupihan korkeaksi venynyt marjakuusi kaipaa madaltamista, sillä lumella kuormitettuna sen oksat taipuvat pitkin pituuttaan. Pahimmillaan autojen päälle. Kunnon leikkaus tehdään myöhemmin, mutta nyt napsin latvuksista pätkiä pitkävartisella leikkurilla. Laitoin kukkalaatikkoon multaa, johon tökkäsin marjakuusia koristeeksi. Pikkujouluna laitan havuihin valosarjan.

Korkeisiin porttiruukkuihin  ostin pari viikkoa sitten sypressit. Nyt lisäsin sypressien tyven ympärille marjakuusen oksia. Sypresseihinkin on tarkoitus laittaa valosarjat.

Porttiruukut näyttävät rumilta, kun ruskea sokkelimaali hilseilee niiden pinnasta. Ostin ruukut vuosia sitten edullisesti. Niiden pinta oli käsitelty jollain harmaalla betonimaalilla tms, joka sekin hilseili. En saanut harmaata pintaa pois millään ilveellä. Lopulta maalasin ruukut sokkelimaalilla. Aika pian sekin osoittautui kestämättömäksi ratkaisuksi. Toisaalta sokkelimaali on irrottanut harmaata maalia. 

Kunhan muilta hommiltani ehdin ja viitsin, istahdan ruukkujen ääreen rapsuttamaan hilseilyä pois. Maalien alta paljastuu punatiilen värinen tasainen pinta, joka kelpaisi oikein hyvin.

Sain vihdoin kaikkien kanttausurien huollon tehtyä. Rikkaruohojakin kitkin. Yhtenä syksynä huolsin kanttausurat niinikään myöhään syksyllä. Keväällä ei tarvinnut kovin äkkiä ryhtyä kanttausuria siistimään. Rikkaruohoilta meni tovi, ennenkuin ne yltyivät valtaamaan alaa.

Köynnöshortensia

Saaripalstan Saila ihasteli postauksessaan naapurin köynnöshortensian syysväriä. Omani on monena syksynä ollut täysin keltainen. Toistaiseksi siinä on vielä paljon vihreää, mutta myös oranssinkeltaista. 

Kesällä köynnöshortensiasta jouduttiin leikkaamaan pitkät pätkät pois, kun se oli vaarassa romahtaa käytävälle. Vanhat versot pysyvät hyvin seinässä kiinni, mikäli ovat nuorina siihen kiinnittyneet. Jos vanhat oksat syystä tai toisesta irtoavat, eivät ne enää kiinnity. Silloin painavaksi kasvanut massa on vain leikattavat pois siihen osaan saakka, missä kiinnittymistä vielä on.

Köynnöshortensia on näyttävä kasvi. Se sopii hyvin myös maanpeitekasviksi. Aluksi köynnöshortensia on hidaskasvuinen. Näyttää, ettei siinä tapahdu minkäänlaista kehitystä. Sitten se vain ryhtyy venymään niin ylös kuin sivuillekin. Se siis tarvitsee aikaa.

Kannoin kellarista lyhtyjä ulos ja ripustelin niitä sellaisiin paikkoihin, joista niitä voi ikkunasta käsin katsella. Osaan laitoin jo patteritoimiset led-kynttilät. Osa saa olla tyhjillään, kunnes haen  kaupasta öljykynttilöitä. Ja kunnes päivät vielä lyhenevät. Öljykynttilät palavat kauan, enkä käy niitä päivällä sammuttamassa ja illalla taas sytyttämässä.

Kotikivi

Alapihan Kotikivellä olevaan rapistuneeseen puulyhtyyn laitoin isokokoisen led-kynttilän. Se näkyy olo- ja takkahuoneen ikkunaan sopivasta kulmasta kurkittuna. Puistossa kulkevat näkevät valon esteettä.

Kotikivi oli meidän Juuson lempipaikkoja. Kivellä oli hyvä valvoa mahdollisia hiiriä ja päästäisiä. Nyt kivellä istuu betoninen kissa, joka ei valitettavasti ole kestänyt kovin hyvin talvia. Toinen korva on jo rapautunut pois.

Kiveä tarkemmin katsellessa, huomasin sen sammalpinnassa pikkutorvijäkälää (Cladonia fimbriata). Englannissa tätä kutsutaan trumpettijäkäläksi. Moni tuntee tämän pikarijäkälänä. Yhtä moni varmasti yhdistää pikarijäkälän Helvi Juvosen kauniiseen runoon:

"Jäkälä nosti pikarinsa hauraan,

ja sade täytti sen, ja pisarassa

kimalsi taivas tuulta pidättäen.

Jäkälä nosti pikarinsa hauraan:

Nyt malja elämämme rikkaudelle."

 

- Helvi Juvonen -

Suojaverkkoja ja viimeisiä kukkijoita

Kosmoskukka

Viimeinenkin kesäkukkaruukku on tyhjennetty ja kumolleen terassin nurkkaan laitettu odottamaan uutta kevättä. Kosmoskukat kukkivat yhä kasvimaalaatikossa, joten niitä en edelleenkään hennonnut katkaista.

Harjaneilikka

Samaisessa laatikossa harjaneilikat ovat kasvattaneet vankat lehtitupsut ja ne pitäisi vielä ennen maan jäätymistä siirtää paremmille kasvupaikoille Pihalle mennessä tuntuu, että teen nyt vielä tuon ja tuon ja sitten alkaa olla valmista. Silti niitä hommia löytyy aina uusia ja monet muistuu mieleen vasta sisälle palattua.

Hedelmä- ja koristeomenapuut sekä kirsikkapuu on verkotettu. Samoin mustikat. Kriikunoille ei riittänyt verkkoja, joten kaupoille on lähipäivinä mentävä. Syksyllä verkot tuntuvat aina niin korkeilta, mutta kunhan sitä lunta taas tulee, saa ahkeraan käydä polkemassa hangen pintaa, etteivät rusakot ylety alimpiin oksiin.

Neilikkaruusu – Rosa 'F. J. Grootendorst'

Neilikkaruusussa on vielä muutamia avoimia nuppuja ja avautuneekin säilyvät tuoreina pitkään. Josko tuleva talvi olisi ruusupuskille edellistä hellempi, niin toivon.

Peittoruusu - Rosa 'Sommerwind'

Myös rinteessä kasvavat maanpeiteruusu Sommerwindit ovat vielä täynnä nuppuja ja näyttävät ne jaksavan auetakin. 

Nuokkuluppio - Sanguisorba obtusa

Nuokkuluppiokin avasi viimeiset nuppunsa, vaikka vähän sitä epäilin. Aurinko on paistanut ahkerasti, mutta päivä toisensa jälkeen on tullut kovaa ja kylmästi. Ehkä se ei ole nuokkuluppiota haitannut.

Tupastiarella - Tiarella wherryi

Tupastiarella kukkii pääasiassa kesäkuussa, mutta tämä minun yksilöni on kukkinut oikeastaan koko kesän. Nytkin siinä on taas muutama kukkavana. Istutin sen edellisenä kesänä ja hyvin on puska lähtenyt tukevoitumaan. Pikkupuutarhan kiven ja Viljaminkeltaruusun vierellä sillä ei ehkä ole paras mahdollinen paikka, mutta ehkä keksin ensi kesänä paremman. Silloin tämä tiarella on muutenkin jo sen verran vankkaa tekoa, että jaettuna siitä riittää isommalle alalle.

Tähtiputki - Astrantia

Eikä viileys näytä haittaavan liiemmin tähtiputkeakaan. Se kukkii ja kukkii. Minulla on vain tämä yksi ainokainen tähtiputki, eikä sen lähistölle ole vielä ilmestynyt siementaimia. Muistan jostain kuulleeni, että tähtiputki olisi kovinkin altis leviämään. Sen verran saisi tämä ainokainen levitä, että voisin sen taimia siirtää pariin muuhunkin paikkaan.

Reunuspäivänkakkara - Tanacetum parthenium

Sen sijaan reunuspäivänkakkara jatkaa valloitusmatkaansa pikkupuutarhassa. Loppukesästä kaivoin sen taimia ylös Pikkupuutarhan käytävältä ja siirsin reunustamaan Kiemurapenkkiä. Sinne ne kotiutuivat heti ja kukkivat vieläkin pienin valkoisin nappimaisin kukin. Kuvan reunuspäivänkakkara on ilmestynyt Viljaminkeltaruusun kainaloon. Ensi kesänä näitä löytyy varmaan sieltä toisestakin kainalosta.

Reunuspäivänkakkara - Tanacetum parthenium

Vaikka reunuspäivänkakkara onkin kova tekemään siementaimia, en koe sitä rasittavaksi - ainakaan vielä - sillä taimi lähtee helposti maasta irti ja yhtä helppo se on saada juurtumaan uuteen istutuspaikkaansa.

Tulikellukka - Geum coccineum

Auring*n ihanat -blogin Inkalta saatu tulikellukka on aloittanut uuden kukkimisvaiheen. On sillä hiukan yksinäistä, kun Kiemurapenkin muista kukista ei enää sille seuraa löydy.

Norjanangervo – Spiraea 'Grefsheim'

Elokuun loppupuolella leikatut norjanangervot ovat kaikki kasvattaneet uusia versoja. Yhtään ei harmita, vaikka aika lailla paljasta talon päädyssä nyt onkin. Keväällä ei ole tiedossa valkoista kukkapilveä, mutta kesällä sen sijaan tuoretta vihreyttä koko varren mitalla.

Sunnuntaiaamuna satoi sen verran vettä, että sitä saattoi sateeksi kutsua. Muuten täällä etelässä on ollut aurinkoinen ja kuiva syksy. Viime päivinä on tuullut kovaa ja kylmästi. Sateettomuutta ei näin omassa pihassa välttämättä huomaa, mutta kävellessäni viikonloppuna kylän keskustaan, saatoin todeta järveltä toiselle laskevan puron olevan vain pieni liru kivien lomassa. Keväällä ja runsassateisina aikoina sitä voisi veden määrän perusteella kutsua vaikka joeksi.

Hiukan tuntuu taas haikealta, kun tekeminen puutarhassakin vähenee oleellisesti. Vielä siellä riittää haravoitavaa useammaksikin kerraksi, kun vaahterat vähitellen tyhjenevät. Mutta äkkiäkös pihakäytävät on lehdistä putsattu ja sitten hyötyliikunta onkin lähinnä tontin ympäri tepastelua. Pitänee siis aloittaa kävelyretket kylille, kun oma piha ei enää tarjoa riittävästi liikuntaa.

 

Puutarhassa hiljenee, villasukissa ei

Kruunuvuokko pukkasi vielä yhden kukan

Tuntuu aivan omituiselta, kun taivas on pitkästä aikaa pilvessä, eikä aurinkoa näy. Pihalle toki voisi mennä, mutta en nyt keksi mitään tähdellistä tekemistä siellä. Vaahteroista leijailee hiljakseen lehtiä, vaan ne on äkkiä haravoitu. Tulisi nyt yksi kunnon tuulinen päivä, joka vähän ravistelisi puita ja pudottaisi lehtiä enemmänkin.

Lehtiä vaahteroissa edelleen riittää, vaikka tuo kuva on jo muutaman päivän ikäinen. Ei todellakaan mitään upeaa ruskan loistetta, vaan hitaasti ruskean pilkullisiksi käpertyviä ruttuja.

Maanantaina aloitin urakan, jota olen pitkään miettinyt. Aiemmin kasvimaalaatikoiden väleissä oli oksahaketta, mutta se tuntui suorastaan houkuttelevan kotiloita uumeniinsa. Lisäksi suikeroalpi oli vähitellen valloittanut käytäviltä alaa, enkä oikein tykännyt siitäkään. Kaunis kasvi, mutta väärässä paikassa. Se sai lähteä. 

Riittihän siinä kitkemistä ja melkeinpä mullaksi maatuneen hakkeen rapsuttamista, mutta vihdoin saatoin levittää käytäville sanomalehteä ja kärrätä sen päälle kivituhkaa. Nyt on koko iso säkillinen kivituhkaa käytetty. Sitä pitäisi vielä hiukan lisätä, mutta enpä taida enää tähän hätään alkaa uutta säkkiä tilaamaan. Jääköön kevääseen. Tuo harmaa kivituhka tiiviistyy todella hyvin, eikä siten kulkeudu pois käytäviltä haravoinnin ja muiden toimenpiteiden mukana.

Hedelmä- ja koristepuut on verkotettu, joten nyt vain odotellaan haravoinnin alkamista. Kukkapenkeistä otan vain päällimmäiset vaahteranlehdet ja nurmikolta ajan lehdet silpuksi ainakin kerran. Etenkin ne miljoonat vaahteranlehdet, joita sinne putoilee niin omista kuin kunnan puista. 

Iltaisin sukkapuikot suihkii ja sukkia valmistuu. Pitää varmaan kohta keksiä jotain muuta ajanvietettä, kun noita sukkia alkaa jo olla aika tavalla. Minkäs sille mahtaa, kun ihmiset julkaisevat aina vain uusia malleja ja väriyhdistelmiä, joita on sitten ihan pakko itsekin kokeilla.

Tämä kettukuvio on ihan ensimmäinen jälkikäteen tehty villasukkakirjailuni. Ei mennyt aivan kympin arvoisesti, mutta enpä ryhtynyt sitä purkamaankaan.

Myös tämän syksyn pystyraitahittiä piti kokeilla. Tuli kyllä aika tiukkaa ja se näkyy jo päällekin, sillä laiskuuttani en vaihtanut resorin jälkeen isompiin puikkoihin. Mielessä kävi, että puranko, mutta en vielä. Aloitin jo toisetkin samalla mallilla, mutta eri väreillä. Ne meni oitis purkuun, heti ensimmäisen sukan valmistuttua. Kirjoneule ei taida olla tällaiselle hätähousulle paras mahdollinen mallineule. 

Erikoisempien mallien välissä on hyvä rauhoittua tekemällä jotain täysin tavanomaista ja yksinkertaista.

Kerrosrivinousu on yksi lempimalleistani. Sillä saa mukavasti vaihtelua ja sitä on todella helppo tehdä vaikka jännemmänkin telkkariohjelman ohessa.

Aina ei voi aloittaa uutta lankakerää, vaan välillä täytyy tuhota jämälankoja. Tämän sukan mallissa viidakkolanka raidoittui nätisti siten, että jokaiseen valkoiseen väliin tuli hiven mustaa. Totuus on kuitenkin toisenlainen. Minun kerässäni musta oli tuollaisina klöntteinä. Päätin tehdä vaihteeksi vähän isommat sukat, kun enimmäkseen tulee kudottua oman jalan mitoituksen mukaan.

Tällaiset sukat innostuin kutomaan niinikään mallista. Valkoinen ruttuvarsi korostaa viininpunaista jalkaosaa. Mallissa varteen oli virkattu viininpunaisia kukkasia koristeeksi, mutta ne jätin väliin.

Pidän kovasti väreistä ja villalangoissa niitä riittää. Ei todellakaan tarvitse tyytyä harmaaseen. Vähän hillitympää kaipaavalle päätin kutoa tällaiset sukat. Valaistus tässä kuvassa hämää, sillä nuo sukat ovat sysimustat ja varressa olen käyttänyt puna-musta-valkoista Nostalgia lankaa. Neulemallina varressa on jälleen kerran minulle mieluisa kerrosrivinousu.

Lupasin tehdä ystäväni vastasyntyneelle lapsenlapselle kortin. Totesin, kuinka hankalaa on mennä jotain lupaamaan, eikä sitten synnykään yhden ainokaista ideaa. Lopulta sain kokoon kolme korttia, joista hän saa tehdä valintansa. Yleensä etsin kortteihin myös sopivan runon tuonne sisäpuolelle.

Sen verran työlästä näiden vauvakorttien tekeminen oli, että ihan kauhistuin, kuinka käy joulukorttien. Vuosikausia olen askarrellut joulukortit itse, joten miten ihmeessä uskallan lähettää kaupan kortteja. Ehkä tässä vielä harmaat aivosolut sen verran liikahtavat, että jotain syntyy. Onhan sentään vielä aikaa ideoimiseen.

Tässähän tätä postausta tälle päivälle. Omaishoitohommat kutsuvat. Mukavia arkipäiviä teille kaikille!
 

Jänöjussin jälkiä

Auringon jo lähestyessä laskeutumisaikaansa, kävin pihalla sytyttämässä lyhtykynttilöitä. Kummastelin, kuka on peuhannut alapihan kukkapenkeissä ja lähdin oikein lähempää asiaa tutkailemaan.

Jänöjussihan se siellä on etsinyt ilmeisesti syötävää itselleen. Pikkutalviot eivät ole kaiketi kelvanneet, mutta sulkaneilikka sitäkin paremmin.

Jussikka jätti vielä muutaman papanan merkiksi käynnistään. Olipa hyvä, että muistin suojata ajoissa omenapuut ja muut jänöille maistuvat kohteet. Pupupolkuja kulkee meidän alapihalla niin tiuhaan, että joko siellä vierailee kokonainen lauma tai sitten se yksittäinen jänöjussi risteilee työkseen puutarhassamme.

En tiedä, kelpaako syyshortensia jäniksille, mutta muutama talvi sitten joko myyrä tai jänis oli kuitenkin kalunnut yhden vanhemman syyshortensian juuresta aivan kuorettomaksi. Leikkasin sen ihan alas ja kyllä se siitä elpyi, mutta isoksi kasvamiseen näyttää kuluvan muutama vuosi. Nyt laitoin alapihan Vanille Fraisen ja Wim's Redin ympärille verkon, jotta eivät tulisi jänisten syömiksi ihan helpolla.

Flunssa on vielä sen verran ärhäkkä, etten lähtenyt hienosta säästä huolimatta päivällä kävelylle. Aurinko paistoi kyllä ihan kauniisti ja hetken jo mietin, lähtisinkö sittenkin ulos kuvaamaan. Jänön tekemisiä myöhemmin alapihalla tutkiessani aurinko oli jo painumassa mailleen ja se näkyi meille vain metsikön läpi kuulottavana pikkupallona. Valon vähenemisen huomasi kyllä jo aiemminkin lähinnä kameran objektiivin läpi, sillä ISO-lukuja piti yhtenään pyörittää ylöspäin ja sittenkin automaattitarkennus alkoi tarjota eioota.

Takassa palaa tuli ja vatsa on täynnä, mitäs muuta kuin edelleen niitä jouluruokia. Seuraavaksi istahdan sohvalle ja kaivan sukankutimet esiin. Eilen tosin huomasin, että resorineuleesta tuli epätasaista, kun jouduin yhtenään köhimään. Jäipä sitten jälki jouluflunssasta niihinkin sukkiin, vaikka virus tuskin tuleviin käyttäjiin niistä tarttuu.

Mukavaa pyhänseutua kaikille!