Näytetään tekstit, joissa on tunniste vaahteranlehdet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vaahteranlehdet. Näytä kaikki tekstit

torstai 8. lokakuuta 2026

Ruskaa ja usvaa

 
Aurinkoiset päivät ovat olleet ajankohtaan nähden poikkeuksellisen lämpimiä. Hyvin on pärjännyt pihatöissä kevyemmilläkin tamineilla. Aurinko laskee täällä etelässä jo puoli seitsemältä. Ennen taivaanrannan taa laskeutumista säteet punaavat maiseman ja saavat ruskavärit hehkumaan.

Viime viikonloppuna illalla tienoon peitti hento usva. Se ei kuitenkaan muodostunut hernerokkasumuksi, vaan sää kirkastui hetkeksi ennen auringon painumista kokonaan taivaanrannan taa. 


Olen ripustanut erilaisia valoja puutarhaan. Pergolan katonreunalla on jo useamman vuoden ollut valosarja, joka syttyy ja sammuu ajastettuna. 

Siellä täällä puutarhan puissa roikkuu lyhtyjä, joissa tällä hetkellä on ajastimella kuuden tunnin ajan palavat led-kynttilät. Myöhemmin laitan osaan lyhdyistä öljykynttilöitä. Isokokoinen öljykynttilä palaa kolme-neljä päivää, vaikka sitä ei sammuttaisi päivällä. Loppusyksystä päivätkin saattavat olla niin hämäriä, että kynttilä voi aivan hyvin palaa ympäri vuorokauden.


Ilta-aurinko saa ruskavärit hohtamaan. Vielä hetken, sillä osa puista ja pensaista on jo pudottanut lehtensä. 


Tiistain kova tuuli sai osan tonttimme rajalla kasvavista puista pudottamaan loputkin lehtensä. Kunnan puut eivät mieti, kenen puolelle lehtensä pudottavat. Silppusin niitä ruohonleikkurilla niin omalle nurmikolle kuin aidan taakse kunnan tontille. Tuulihan ne sieltä kuitenkin meille kuljettaa. Silputtuna puunlehdet menevät pieneen tilaan, jolloin voin haravoida niitä puiden ja pensaiden tyville. 

Hedelmäpuissa on vielä lehdet tiukasti kiinni. Kriikunat ovat jo melko paljaita, mutta omenapuut vielä vihreitä. Viikonlopun ruohonleikkuu kesti tuplasti pidempään, kun välillä pysähdyin keräämään pudonneita lehtiä kanttausurista nurmikolle. Siinä niitä lehtiä oli helppo silputa ajamalla pari-kolme kertaa lehtien yli. Tässä vaiheessa silppu ei muodosta nurmelle kovin paksua kasaa, joten sen voi jättää haravoimatta. Myöhemmin silppukasat paksuuntuvat, jolloin haravoin ne puiden ja pensaiden alle. Osan kannan kompostiin.


Omalla tontilla kasvaa vain yksi iso vaahtera. Sekin alapihalla, eikä toivon mukaan enää pitkään. Vaahtera on huonokuntoinen. Siitä putoilee isoja oksia ja lehtiäkin puuhun tuli tänä kesänä vain osittain. Ukkokulta otti vaahterasta pois linnunpöntöt, jotta keväällä yksikään lintu ei vahingossa pesisi niissä. Tarkoitus on hommata puulle kaataja. Mieluummin jo niin varhain keväällä, että puun voi kaataa puistoalueelle kuitenkaan mitään vahingoittamatta. 

Alapihan vaahterasta on syntynyt siivottavaa vuosi vuodelta vähemmän. Sen sijaan yläpihan puistopäädyssä kasvaa kunnan puolella useita jo isoksi venähtäneitä vaahteroita. Arvata saattaa, että ne pudottavat lehtensä meillekin. Itse asiassa suurin osa lehdistä joko putoaa tai vähintään tuulen mukana kulkeutuu meidän pihalle. 

Leikkasin metsäpuutarhasta töyhtöangervot alas, kuten teen aina näin syksyisin. Niiden väliin jäi sopivasti multakohtia, joissa saatoin silputa ruohonleikkurilla kasapäin vaahteranlehtiä. Kuvassa multapinnan täyttää silputtu vaahteranlehtimassa, josta osan haravoin myöhemmin puiden tyville ja loput möyhennän multaan. Massaa on sen verran paksu kerros jo nyt, että möyhentämättä se muodostaisi talvipakkasella peltimäisen laatan maan pintaan. Homma on vielä kesken, sillä ainakin kaksi vaahteraa on edelleen täydessä lehdessä.
 


Terassinkulmalla muutaman vuoden asunut villiviini röyhähti tänä kesänä rehevään kasvuun. Leikkasin pari viikkoa sitten portaiden puolelta joitakin versoja lyhyemmäksi, jotta ne eivät peittäisi liiketunnistinlamppua ja siten estäisi sen toimintaa pimeällä.


Villiviini on vyörynyt terassin pylväästä myös maahan, jossa se ruskalehtineen näyttää kivalta hopeatäpläpeipin kaverina. 


Olen leikannut joitakin perennanvarsia. Etupäässä alapihalta. Yläpihalla sisäänkäynnin puolella suurin osa perennoista on leikkaamatta. Kesäkukistakin mm. mesiherttalehdet ovat edelleen paikoillaan. Kun on ollut niin lämmintä ja kasvit ovat hyväkuntoisia. Vasta ensimmäiset syksyn merkit ovat saavuttaneet kuunliljat. Yötkin ovat pysytelleet +10 paremmalla puolella. Paitsi nyt näyttäisi yötkin kylmenevän. Se tietää kuunliljoille kellastumista.

Aster novi-belgii 'Patricia Ballard'

Vihdoin myös syysasteri Patricia Ballardini ovat ryhtyneet kukkimaan. Ilmeisesti ne tarvitsevat tällaisen pitkään jatkuvan lämpimän syyskauden. Pörriäiset ovat selvästi mielissään, koska niitä pyörii astereissa useita.


Auringonlaskut punaavat iltapilvet niin kauniiksi, että niitä voisi tuijottaa vaikka kuinka pitkään. Kuten huomaan usein tekeväni. Päivän uutisten seuraamisen sijaan ihmettelen punertavien pilvien purjehtimista taivaalla.

Hienoja auringolaskuja kaikille toivoen!

 

keskiviikko 22. lokakuuta 2025

Talvi uhitteli

Berberis thunbergii 'Atropurpurea' - Purppurahappomarja
 

Monena aamuna mittari oli reippaasti miinuksella. Yhtä monena päivänä aurinko alkoi lämmittää niin, että iltapäivällä oltiin melkein +10 asteessa. Nyt sitten loikattiinkin toisenlaisiin syyssäihin, kun yöt ovat jälleen plussalla ja aurinko paistaa täydeltä taivaalta. Kiireesti vaan pihalle hienosta säästä nauttimaan. Ennusteessa on jo vesisateita luvassa.

Rosa spinosissima Plena - Juhannusruusu

Ensimmäisenä pakkasaamuna en millään ehtinyt kameran kanssa puutarhakierrokselle. Ilma ei ihan heti lämmennyt, mutta aurinko sulatti kauneimman kuuran. Sokeroidut lehdet alkoivat nopeasti roikkua ja pudotella vesipisaroita kärjistään maahan.

Rosa Austin 'Lady of Shalott'

Austin-ruusu 'Lady of Shalott'issa on lukuisia nuppuja. Eivät taida pakastetut nuput jaksaa avautua? 

Aronia

Aronioiden kuten monien muidenkin kasvien lehtiin kasvoi yhdessä yössä hellyttävä karvapeite. 

Ribes uva-crispa - Karviainen

Karviaisen lehdet ovat pukeutuneet aitoon vintage-muotiin eli 70-luvun lammasnahkaiseen afgaaniturkkiin. 

Physocarpus opulifolius 'Diabolo' - Purppuraheisiangervo


Diabolo taasen ei helposti luovu dramaattisesta tyylistään. Ehkä se haluaa olla pitkätukkainen hevirokkari. "Tukkakin" on selvästi valmiina heilumaan kitarasointujen tahdissa.

Ribes sanquineum - Ruusuherukka

Ruusuherukka söpöilee. Se tietää minun tykkäävän pehmoisista kissoista. Tätä kissaa ei vain parane mennä silittelemään. Kuurakarvat helisisivät maahan pienestäkin kosketuksesta.

Aster novi-belgii 'Patricia Ballardä' - Syysasteri

Syysasteri Patricia Ballard (joka tämä ei ehkä ole) kyllästyi jatkuvaan marmatukseeni sen myöhäisestä kukinnasta. Useampi nuppu avautui täyteen loistoonsa juuri sopivasti pakkasöiksi. Ihmeellinen on tämän kukan sietokyky. Parin pakkasyön jälkeen se jaksoi avata nuppujaan sisällä maljakkoon tuotuna. Ja kukkii ja kukkii ja kukkii yhä....

Fragaria x rosea 'Pink Panda' - Koristemansikka

Koristemansikka on kukkinut kuin viimeistä päivää jo pari kuukautta. Nyt kun Ähtärin eläinpuisto on lopettamassa toimintaansa, löytyisiköhän yleisöä vaaleanpunaiselle pandalle? Tälle ei tarvitse kiikuttaa kilotolkulla bambua syötäväksi. Pikkuisen jos antaa kanankakkaa keväällä, niin hyvin taas kukkii.

Lonicera heckrottii - Koreaköynnöskuusama


Bermudan koreaköynnöskuusama kukki sekin edelleen. Sillä ei ole näköjään aikomustakaan mennä talvilevolle. Parin pakkasyön jälkeen se oli ottanut uuden tatuoinnin. Mitähän tuo esittää? Kenties joku kasvimaailman tribaalikuvio (
symmetrisiä kuvioita, kuten koristeellisia kaaria, kolmioita, koukeroita ja aaltoja)?


Marjapensaiden metalliset linnunpelättikissat pakkanen kehysti hennosti valkoisella kuuralla. Mainittakoon, etteivät nämä kissat pelota mitään lintuja. Minusta ne ovat hauskoja. Löysin kolmen erilaisen kissan satsin muutama vuosi sitten Honkkarista halvalla. Pakkohan se oli kotiin tuoda. Jollei puutarhassa ole omaa karvaista kissaa, olkoon sitten kolme peltistä.

Syksyinen vaahteranlehtishow on meneillään. Puiston puolen kymmenkunta isohkoa vaahteraa ei salli minun lekotella haravaan nojaten. Käytävät olen putsannut jo kolme kertaa. Toinen mokoma on varmaan vielä edessä, kun ainakin viidessä vaahterassa lehdistä vasta pieni osa on maassa. Puutarha pitää ihmisen liikkuvana läpi vuoden. Kunhan alas pudonneet lehdet on saatu järjestykseen, onkin aika kaivaa lumikola kellarista.


Viikonloppuna häämöttää taas kellonviisareiden siirto.

Pirteitä lokakuun päiviä.


lauantai 18. lokakuuta 2025

Syyslehtien seassa

 
Paljon on lehtiä vielä puissa. Osa vaahteroista on jo ihan tyhjiä, osassa oransseja lehtiä on vielä runsaasti. Yhdessä tonttimme vieressä, puiston puolella kasvavassa vaahterassa, on lehdet vielä vihreinä.

Paljon lehtiä on tullut alas. Haravoin tontin puistopäädystä yhdeksän säkillistä vaahteranlehtiä. ja lisää on vielä tiedossa. Muiden puiden ja pensaiden lehdet haravoin puutarhassa sopiviin paikkoihin maatumaan tai jätän sijoilleen. Tai silppuan ne nurmikolle. Mikäli nurmikolle kertyy paksuja silppukertymiä, haravoin osan pensaiden tyvelle.

Vaahteranlehdet maatuvat tosi hitaasti. Niitä ei voi jättää istutusalueille, vielä vähemmän kulkuväylille. Paksu lehtikerros jäätyy talvella ja sulaa hitaasti keväällä. Se on kuin peltinen laatta kaiken päällä. En myöskään halua katsoa kuukausitolkulla maatumista odottavia vaahteralehtisäkkejä jossain tontin nurkassa. Siksi kuskaamme syksyisin vaahteranlehdet kaatopaikalle, jossa niistä valmistetaan multaa. 

Ruskaväriset lehdet ovat kauniita maassakin. Aroniat hehkuivat punaisina. Pakkasyön jälkeen aronioiden sulka- eikun lehtisato sai vauhtia. Kohta aroniat ovat aivan paljaita.


Hedelmäpuut pudottavat lehtensä eri tahtiin. Punakaneli ja valkeakuulas tyhjensivät oksansa vauhdilla. Huvitus ja syysomena vielä miettivät, liittyisivätkö riisuutujien seuraan.

Syyshortensioillakin näyttää olevan erilaisia tapoja syysasujensa kanssa. Bermudan Grandiflora on enemmän ruskea kuin oranssinkeltainen. Hortensiapenkin Vanille Fraise ja Vim's Red ovat olleet viime viikot kullankeltaisia - tai kullanpunaisia. Kuinka vaan. Ihania pensaita. 


Tuurenpihlaja ei sitten pettänyt tänäkään syksynä. Tykkään tästä pohjolan palmusta erityisen paljon. Koristeomena Musta Rudolf sen oikealla puolella ei kalpene syysruskassaan lainkaan. Kaikki ratkaisut puutarhassani eivät ole niitä fiksuimpia. Tuurenpihlajan ja Musta Rudolfin kaltaiset ilon aiheet saavat hölmöydet unohtumaan.

Syysvuokot ovat olleet tämän kesän primadonnia. Niiden kukinta on kestänyt hyvin pitkään. Kiemurapenkin suureksi kasvanut puska aloitti kukinnan heinä-elokuun vaihteessa. Yhä siinä on muutama kukka. Pikkupuutarhan Muuripenkkiin, Bermudaan ja alapihan Päivänliljapenkkiin istutetut siementaimet ovat kukkineet upeasti nekin. 

Berliinin Kärten der Welt'issä elokuussa 2016 syntynyt unelmani syysvuokkojen runsausta puutarhassani on toteutunut. Siellä näin upean syysvuokkokeskittymän. Näkymä jäi pysyvästi mieleeni. Tänä kesänä olen saanut ihailla sellaista omassa pihassa. 

Sunnuntaina 12.10. blogissaan Ylistyksen kehäkukalle. Anun ylistykseen on helppo yhtyä. Omassakin pihassa suorakylvetyt kehäkukat kukkivat edelleen Majalispenkissä. Tänäänkin, vaikka aamukahdeksalta pakkasta oli yhä -3℃. Kehäkukka 'Bronzed Beauty' on yksi lempikesäkukistani. Etenkin avautumaisillaan olevana sen terälehdet ovat niin hienoja. 


Syysmyrkkyliljat olivat tänään perjantaina pitkin pituuttaan. Ehkä ne halusivat kaivautua muiden kasvien lehtien suojaan lämmittelemään yöpakkasen kylmyydeltä. Auringon voima on ihmeellinen. Niin vain nämä alastomat immet nousivat auringon paisteessa suoriksi. 

Osa syysasteri 'Patricia Ballard'eista ei ehdi avaamaan nuppujaan. Ilahduttavasti osa niin kuitenkin teki. Poimin viluisia nuppuisia syysastereita sisälle maljakkoon. Sepä olikin hyvä toimenpide. Nuput avautuvat vikkelästi huoneenlämmössä.

Tänä syksynä ei ole kovin montaa pelaguuta pelastettavaksi sisälle talvehtimaan. Yksi muutama vuosi sitten Plantagenin pistokkeesta kasvatettu pelaguu kukkii nyt takkahuoneen ikkunalla. Kolme halpakaupan pihamyymälästä alkukesällä ostettua pelaguuta koittaa selviytyä työhuoneen ikkunalla.

Television meteorologi lupaa parhaillaan lauantaiaamuksi pakkasta. Ja liukkautta. Päivällä sentään aurinko paistaa ja lämpöäkin ennustetaan +8℃. Ja pohjoiseen lunta, hui.

Nautitaan viikonlopusta!


perjantai 23. lokakuuta 2015

Vaahteranlehtitulvaa


Nyt se sitten alkoi. Haravoiminen nimittäin. Eilispäivän ja viime yön aikana vaahteratkin ovat pudottaneet valtaisan määrän lehtiä. Edelleen niitä näyttää yläilmojen oksilla roikkuvan, mutta painopiste alkaa kuitenkin olla maantasalla.


Tänään päivä oli aloitettava reippaalla haravointituokiolla autotallin nurkan kulkuväylän avaamiseksi. Tällä kertaa tuota lehtimassaa ei kuskattukaan kosmpostiin, vaan haravoin sen naapurin aidan vieressä olevaan murheenkryyni-paikkaan. Murheenkryyni siksi, että siitä olen kaivanut jättimäisen tatarin juurakoita, mutta yhä se tatar sieltä ponnekkaasti kohti taivaita kurkottaa. Laitoin pahimman keskittymän päälle mustaa muovia, jonka päälle noita lehtiä on nyt haravoitu. Eiköhän se tatar sieltä ensi kesänäkin esiin tule, mutta kiusa se on pienikin kiusa.


Alapihakin oli aamulla aivan paksun lehtimassan valtaama. Meinasi jo meikäläiseltä puhti loppua, kun yritin saada siihen jotain tolkkua ja järjestystä. Kun pääosan lehdistä saa haravoitua, voi loput ajaa leikkurilla silpuksi ja sinnehän häviävät. Miten sitä nyt on vain sellainen tunne, että noita lehtiä on tänä vuonna jotenkin määräänsä enemmän. Tuskin, mutta oli kuitenkin pakko jättää homma kesken, kun ei vaan jaksanut jättimäisiä kasoja koota ja siirrellä. Satamaankin alkoi, joten haravointitalkoot jatkuvat.


Juuri mitään kukkivaa tai värikästäkään ei pihalta enää löydy. Reunusasteri kylläkin kukkii iloisena. Se on varmaan edelleenkin onnesta soikeana päästyään pois Kurgaanista, jossa se oli hautautunut kevätpikkusydämen alle. Mikähän aivoitus minuun on iskenyt, kun reunusasterin olen moiseen paikkaan istuttanut? 


Syysleimutkin ovat aika hyvin sinnitelleet ja valkoinen Europa yrittää vieläkin pyristellä talvea vastaan. Lähipäivinä käyn leikkaamassa loputkin perennat kompostiin. Ei niistä enää oikein pihan kaunistukseksi ole. Lisäksi sunnuntaina siirretään jälleen kelloja talviaikaan ja valo senkun kaiken aikaa vähenee. Yhä enemmän vapaa-aikaa tulee vietettyä sisätiloissa.

Juuso tarkkailee keittiön ikkunasta pihanäkymää

Jostain syystä blogger tökkii nyt oikein urakalla. Kuvien siirtäminen on hidasta ja työlästä. Niinpä siirryn muihin puuhiin ja toivotan teille kaikille mukavaa viikonvaihdetta.