Muistakaa pikkulintuja

Kulunut vuosi on ollut pikkulinnuille rankka. Lintujen ravinnoksi käyttämiä hyönteisiä on ollut vähän ja monien lajien pesiminen epäonnistui lähes täysin. Etelä-Suomessa linnuille on vielä ravintoa luonnossakin, mutta ihminen voi niitä auttaa aloittamalla ruokinnan tavallista aiemmin. Normaalisti suositellaan talviruokinnan aloittamista silloin, kun maa jäätyy tai tulee pysyvä lumipeite.

Myös linnunpöntöt suositellaan kevään sijasta siivottavaksi jo nyt, sillä pöntöissä saattaa olla epäonnistuneen pesimisen jäljiltä raatoja. Mahdolliset sammalpedit kannattaa jättää pönttöihin, koska linnut käyttävät tyhjiä pönttöjä talvisin myös lepopaikkoina.  

Tintit olivat jo pitkään käyneet koputtamassa keittiön ikkunaan ja rapistelleet ikkunalaudoilla sen näköisinä, että tarjoilun olisi syytä alkaa. Niinpä aloitin ruokintakauden lokakuun lopun tykkylumikaaoksen jälkeisenä päivänä. Edelliseltä kaudelta oli jäljellä lähinnä puoli ämpärillistä auringonkukansiemeniä ja muutama talipallo. Kauppalistalla onkin siemensäkin, pähkinöiden ja talipötköjen hankinta. Heti siementarjoilun avauduttua paikalle lensi tali-, sini- ja kuusitiaisia. Myös käpytikka ja närhi ovat viime päivien vakiovieraita.

Kesäkukka-amppeleiden tyhjiin koukkuihin olen kantanut lyhtyjä. Sisäänkäynnin terassin ison lattialyhdyn putsasin ja maalasin kesällä uudelleen. Siihen on tarkoitus piakkoin virittää valosarja. Aktiivisen kynttiläkauden alkaessa kävin myös läpi kynttilävarastoni. Sisällä tulee poltettua enimmäkseen tuikkukynttilöitä, joten päätin vähentää mittavaa pöytäkynttilämäärää polttamalla niitä ulkolyhdyissä. 

Pöytäkynttilöille pitää vain muistaa laittaa palamaton alusta, sillä monet kynttilät valuttavat ja loppuvaiheessa lässähtävät pitkin lyhdyn pohjaa. On helpompi ottaa lyhdystä pois vaikkapa foliosta taiteltu alusta, kuin rapsuttaa sulanutta ja jähmettynyttä steariinia lyhdyn pohjalta.

Jossain puutarhalehdessä oli hyvä vinkki laittaa havuille ja muille ikivihreille valmiiksi tuet jo tässä vaiheessa kevään varjostusverkkoja varten. Nythän tuet on helppo painaa sulaan maahan. Kevään jäästä koppuraiseen maahan ja lumen alas painamiin oksiin on välillä ollut vaikea virittää verkkoja. Vaikka olen kiinnittänyt suojia pyykkipojilla, tuuli on niitä riepotellut ja toisaalta verkkojen helmat ovat jäätyneet maahan kiinni. 

Metallisia oksatukia vapautuu syksyisin muualta puutarhasta, joten laitoin niitä suojattavien havujen ympärille siten, että tukien päälle on helppo virittää ja kiinnittää suojaverkot. Keväällä sitten nähdään, miten vinkki toimii.

Rhodoissa on jo nuput valmiina.

Sunnuntaina on isänpäivä. Iloista juhlapäivää siis kaikille isille ja isien läheisille. Ja jollei ole isää juhlilttavaksi, aina voi pullakahvit keittää ihan vaikka itselle iloksi.

Puutarhan valmistamista talveen

Vähitellen vinhaa vauhtia tuivertava syystuuli tyhjentää puut lehdistä. Haavat ja koivut alkavat olla aika lailla paljaita, mutta vaahterat pitävät tiukasti kiinni lehdistään. Vaahteroissa on kuitenkin lehtiä niin paljon, että niitä riittää maahan ja puuhun. Ja vaahteroitakin on paljon. Näin syksyisin ihan liikaa, tuumaa eräs haravointiurakoitsija.

Kertaalleen olen ajanut nurmikon pelkästään maahan pudonneiden lehtien vuoksi. Nurmikkokin kyllä vielä kasvaa, mutta ei kovin nopeasti eikä myöskään tasaisesti. Siellä täällä on korkeampia tupsuja, kun taasen varjoisemmissa paikoissa kasvua ei ole juuri laisinkaan. Kasvaa nurmikko tai ei, lehtien silppuamisella leikkurilla säästyy ylenmääräiseltä haravoinnilta. Onpa ollut sellaisia syksyjä, jolloin olen vielä joulukuussakin viimeiset lehdet nurmikonleikkurilla nurmelle silpunnut. Eli tältä syksyltä alussa sen suhteen vasta ollaan.

Pari kertaa olen haravoinut pihakäytävät, mutta hetkessä ne ovat jälleen samanlaiset. Pienissä erissä valtaisan vaahteranlehtimassan haravoiminen on kuitenkin kevyempää ja mukavampaa.

Pihatyökaverini Juuso inhoaa tuulisia ilmoja ja silloin se haluaisi mieluummin omaan nojatuoliinsa koisimaan. Heti mamman lähestyessä alkaa hurja naukuminen ja kiskominen kohti kotiovea. Saa kyllä olla aika kylmähermoinen mamma, jos maltaa jatkaa haravointia karvapojan äänekkäästi sisälle pyytäessä.

Kuusiaidan kupeessa kasvaa Juuson minttupuska ja niitä täytyy käydä säännöllisesti tarkastamassa. Ei niin kiirettä sisälle olekaan, etteikö muutama pusku minttupuskille olisi tarpeen. Taitaa myös naapurin Leevi niissä peuhata, sillä muutamana päivänä olen nähnyt valkoisen puuhkahäntäisen kissan jolkottavan päättäväisenä kohti meidän alapihaa. Arvatenkin Leevi jättää omat merkkinsä myös kuusiin, koska Juuso haistelee ja hinkkaa itseään aina tiettyihin kuusentaimiin.

Viime päivinä on joka aamu ollut hienoinen huurre alapihalla ja auton ikkuna sen verran jäässä, että ne on pitänyt rapsuttaa auki. Aurinko sulattaa huurteen nopeasti maasta, enkä ole toistaiseksi ehtinyt kuvaamaan kimaltelevia lehtiä. Yläpiha on sen verran lämpimämpi, ettei kasvien lehtiin ole vielä huurretta kertynyt. Ilmeisesti pakkasta ei kovin paljoa öisin ole ollut, sillä päivän mittaan kasvit virkoavat ja jotkut vielä jatkavat kukintaansakin.

Piha on täynnä erikokoisia sormustinkukan taimia. Oikein ihmetyttää, miten tehokkaasti siemenet ovat pitkin pihaa levinneet, koska taimia on sellaisissakin paikoissa, joissa itse sormustinkukkia ei ole ollut lähimaillakaan. Käytäviltä ja monista muistakin paikoista olen nyppinyt joko kaikki tai ainakin osan sormustinkukista pois. Ovathan ne ihania, mutta ei sentään ihan joka paikassa.

Kukkapenkkien siivoaminen on alkanut. Parina päivänä olen siirtänyt oksasilppurin kulloinkin sopivaan paikkaan ja syöttänyt sen kitaan perennanvarsia. Aiemmin olen kantanut leikatut perennanvarret pääasiassa lehtikompostiin, mutta äkkiähän se (tai ne) täyttyvät. 

Murskaava oksasilppuri imee hyvin myös pehmeää vartta ja esimerkiksi iriksistä tuli mukavan pientä silppua. Aina välillä syötin muutaman oksan jämäkämpää ainesta ja annoin terän rauhassa pyöriä, jotta silppuri jaksoi pyörittää pehmeämmän materiaalin pois tieltä. Laatikon täytyttyä kippasin silpun takaisin kukkapenkkiin. Keväällä sitten kompostimultaa päälle, niin sinnehän maatuu.

Clematis Ville de Lyon

Vaikka kesän siivoaminen pois puutarhasta ei ehkä kaikkien mukavimpia tehtäviä olekaan, olen nauttinut valtavasti aurinkoisista syyspäivistä. Tunnin-parin aikana saa kummasti kaikenlaista tehtyä ja sisälle palatessa mieli on virkistynyt ja kroppa terveellä tavalla väsynyt.

Työtä riittää edelleen monille tulevillekin päiville. En raaski leikata hyvinvoivia perennoja, vaan annan niiden rauhassa kumota itsensä kukkapenkkiin. Tällainen asteittainen siirtyminen talveen sopii minulle hyvin. Piakkoin tulee varmasti sen verran kylmää, että se saa sitkeimmätkin kasvit uuvahtamaan.

Nyt onkin aika käydä tsekkaamassa, joko ajastettu kynttilä ulkolyhdyssä on syttynyt. Kynttiläiltojen ajanjakso on siis avattu. Viikko ja tämä perjantaipäiväkin alkaa olla pulkassa, joten Juuson kanssa toivotamme kaikille oikein mukavaa viikonloppua!

Sisäpainoitteisia puuhia

Pihalle en ole viime päivinä kerennyt, mutta eipä siellä liiemmin ole tekemistäkään. Jonkun verran on vielä lehtiä puissa ja ne haravoin yläpihalta jonain päivänä. Alapihan käyn läpi ruohonleikkurilla.

Pikkupuutarhastakin on jo isommat vaahteralehtipinot haravoitu

Edellisyönä meidän nurkilla oli oikein kunnon yöpakkanen. Aamulla auton ikkunat olivat niin tiukassa jäässä, että aukirapsuttamiseen meni aikaa. Viime yönäkin varmasti on vähän ollut pakkasta, mutta päivällä mittari onkin sitten noussut +8 asteeseen. Ei kuulemma ole kovin kylmää vähään aikaan luvassakaan.

Ensimmäinen joululehtikin on jo postilaatikkoon tipahtanut. Se sysäsi liikkeelle joulukorttien askarteluideoinnin. Päätin kokeilla koholeimailua eli embossausta. Askartelu ei enää ole mitään värikuvien leikkailua lehdistä ja liimapuikon näyttämistä satunnaisille jämätarvikkeille vaan aikamoinen business sekin. Jotta voisin harjoittaa leimailua, tarvitsin arsenaalin tavaraa, eikä ne ihan halvalla irronneet.

Ostin tuollaisen silikonisen tai mitä lie materiaalia lie ollut - leiman. Leimaa varten tarvitaan myös kovamuovinen palikka, johon leima kiinnittyy itsestään. Samaa palikkaa voi siis käyttää muihinkin läpikuultaviin leimasimiin, kunhan sen koko vain riittää. Tarvitaan myös varsinaista leimailuliimaa sekä kohopulveria. Niitä löytyy monia eri värejä.

Myös kuumailmapuhallin on olennainen tarvike kohopulverin kiinnittämiseksi paperille. Ensin ajattelin, että kyllähän hommaan kelpaa vaikka tavallinen hiustenkuivain, mutta ei kelpaa. Se nimittäin pöllyttäisi kohopulverin pitkin huonetta. Kuumailmapuhaltimiakin myydään monissa kaupoissa, eikä kaikkien suinkaan tarvitse mennä ostamaan sitä askarteluliikkeen kalleinta, kuten minä hölmöyksissäni tein. Olisin säästänyt vähintään 10 euroa hakemalla vastaavan vempaimen kirjakaupasta tai autotarvikemyymälästä. Hölmöydestä sakotetaan, jälleen kerran.

Netistä löytyy paljon ohjeita leimailuun, mutta muutaman jutun huomasin käytännön työssä. Leima kannattaa sivellä kunnolla leimasinliimalla ja leima tulee painaa jämäkästi paperille tai pahville. Jos liimaa tulee epätasaisesti, ei kohopulveri tartu siihen kunnolla, jolloin kuviosta tulee vaisumpi ja himmeämpi. 

Askartelukaupasta sain hyvän ohjeen ensin liimata ja levittää kohopulveria useampaan kuvioon ja hoitaa kuumennuksen myöhemmin isommissa erissä. Leimasinliima kuivuu näköjään aika nopesti, eikä pulveri enää tartu siihen. Pulveroitu kuvio sen sijaan voi odotella pidempäänkin, kunhan ei kasaa niitä päällekkäin. Niinpä tein kartongille kuusi kuviota kerrallaan ja laitoin niille heti kohopulveria. Kun pöytätila alkoi olla kortilla, ryhdyin lämmittämään kuvioita.

Pulveria kannattaa ripotella kunnolla kuvion päälle ja kaataa sitten ylimääräinen pulveri keskeltä taitetulle paperiarkille, jolla se on helppo siirtää takaisin purkkiin. Pulveri onkin melkoisen riittoisaa. Siitä huolimatta pulveria löytyi pitkin työpöytääni lopetettuani askartelun.

Leimasimien puhdistamiseen ei myöskään tarvitse ostaa askartelukauppojen erityisiä puhdistusaineita, vaan esimerkiksi tavallinen ja edullinen kosteuspyyhe toimii siinä hyvin.

Innostuin myös tilaamaan nettikirjakaupasta (niin juuri - kirjakaupasta eli Adlibriksestä) uudenlaisia lankoja, joita en ole vielä ehtinyt kokeilemaan. Voihan villasukka -ryhmässä monet ovat kutoneet sukkia ruotsalaisesta Ragista ja Mellanragista. Raggi on paksumpaa ja suosituspuikot sille 4,5-5. Raggin koostumus on 70 % villaa ja 30 % polyamidia. Mellanragin puikkosuositus on 3 ja sen koostumus on 75 % villaa ja 25 % polyamidia. Värejä löytyy runsaasti. Tarvitsin vähän hempeitä sävyjä, sillä aikomus on kutoa lastensukkia. Kunhan kerkeän aloittamaan uudet langat, kerron kokemuksia.

Kokeilin myös löytämääni pitsineuletta näihin vaaleisiin 7-veikkasukkiin. Ohje on helppo ja se on tässä:

1. krs: 1 o, 1 n, 2 o, 1 n, 1 o eli yhteensä 6 silmukkaa
2. krs: 1 o, 1 n, langankierto, 2 o yhteen silmukoiden takareunoista, 1 n, 1 o
jatka toistaen näitä kahta kerrosta
 

Sukan aloitin simpukkareunalla, johon ohjeen löysin tuoreimmasta Novitan Sukkalehdestä. Törmäsin tuohon simpukkavinkkiin jo aiemmin netissä, mutta sukkalehden kuvallinen ohje on selkeämpi, mitä netissä näkemäni.

Vaaleanpunaisesta 7-veikasta tehtyihin Annukka-sukkien ohjeeseen törmäsin netissä. Sekin on hyvin helppo eli

*1-5. krs: 1 n, 4 o
6. krs: 1 n, langankierto, ylivetokavennus, 2 o yhteen, langankierto.*
Toista kerroksia 1-6. 
Kuvio muodostuu siis viidestä silmukasta eli mitoita silmukkamäärä sen mukaan.

Eilen puikoilta putosi uudet räsymattosukat. Edelliset räsymatot tein käyttämällä kirkkaanpunaista 7-veikkaa ja 7-veikan sateenkaarta. Koska varastostani ei löytynyt laisinkaan kirkkaanpunaista, otin sen tilalle fuksian punaisen. Se käy hyvin yhteen sateenkaaren kanssa. 

Näissä räsymatoissa kudotaan aina kaksi kerrosta kummallakin langalla. Varressa on 60 silmukkaa, joista vähennän nilkan resorissa ylimääräiset siten, että puikkoa kohti jää 12 silmukkaa. Mallineuleena tuossa varressa on 4 o, 1 n. Resorin ja kantapään vahvistetun osuuden oikeat silmukat kudon nykyisin takareunoistaan, jolloin resorista tulee kauniimman näköinen ja jämäkkä.

  
Puolisen tuntia sitten kävin ottamassa pilvikuvat ja silloin aurinko oli jo laskemassa. Nyt ulkona on jo pimeää. Taidanpa lähteä keittämään iltapäiväkahvia ja samalla sytytän myös kynttilät. Nyt niitä on ilo poltella. Tuovat tunnelmaa ja valoa hämäriin iltoihin.

Mukavaa viikonloppua ja pyhäinpäivää teille kaikille!

Marraskuun ensimmäisenä sunnuntaina

Harmaatakin harmaampi päivä, ei kuitenkaan sateinen. Pimeyden määrän tajuaa vasta sitten, kun lähtee kameran kanssa pihalle ja yrittää tähtäillä objektiivin läpi otollisia kuvauskohteita. Valo ei tahdo millään riittää, vaan nappuloita on väännettävä ja säädettävä. Väriä kuitenkin vielä löytyy, vaikka yleissävy onkin melko ruskea. Monissa ruusupensaissa lehtiä on yhä ja niiden väritys vaihtelee keltaisen sävyistä punaisiin. Runsas kosteus näytti vaatimattomassa +3 asteessa tiivistyvän lehdille lähes kimaltavaksi huurteeksi.

Vein aamupäivällä Ukkokullan kanssa lauantaisaunassa käyneen Pojan kotiinsa ja paluumatkalla kävin parissakin kaupassa etsimässä lisää oksasuojia omenapuille. Hurjan paljon joka paikassa oli ihmisiä ja autolle joutui pitkään etsimään vapaata parkkipaikkaa. En ole kovin innostunut käymään kaupoissa sen enempää lauantaisin kuin sunnuntaisinkaan, mutta koska meiltä on aina lähdettävä autolla johonkin suuntaan, kun jotain erityistä kaupasta tarvitsee, pyrin yhdistämään kauppakäynnit muihin pakollisiin autoreissuihin. Siksi tungin itseni sinnikkääsi muiden sunnuntaishoppailijoiden joukkoon. Harmillista on se, että harvoin löytää etsimänsä ensimmäisestä kaupasta, vaan samalla reissulla saa ravata kaupassa jos toisessakin. Sinänsä se välillä ihmetyttää, kun katsoo, miten valtavasti kaikissa kaupoissa on tavaraa. Mutta ei sitten sitä, mitä juuri silloin olet etsimässä. 

Kolmannesta kaupasta löysin riittävän ison säkin auringonkukansiemeniä. Niitä näyttää menevän niin hurjaa vauhtia, ettei kahden kilon pussukalla pitkälle pötkitä. Siispä tällä kertaa ostin samantien 20 kilon säkin ja muutaman pussillisen pähkinöitä. Lintujen ruokkimisesta tuntuu tulleen täällä pääkaupunkiseudullakin varsinainen muotivirtaus, sillä ihmiset ostivat ahkerasti erilaisia ruokinta-automaatteja ja vempaimia sekä tietenkin talipalloja ja siemeniä. Niinpä hyllyt olivatkin aika vajaita tai peräti tyhjiä, mutta onneksi sentään niitä maxisäkkejä oli vielä kaupan. Jälleen kerran huomasin myös sellaisen seikan, että asioille kannattaa lähteä maaseudun suuntaan. Siellä on likimain samat kaupat, mutta huomattavasti väljempää. Ei ruuhkaa, ei ongelmia löytää autolle paikkaa ja usein samat tuotteet ovat paremmin tarjouksessa tai muuten edullisempia, kuin pääkaupunkiseudulla. Asumme siinä mielessä hyvässä paikassa, että voimme valita, lähdemmekö kauppoihin Espooseen tai suuntaammeko auton Vihdin tai Lohjan suuntaan, jotka ovat selkeästi maalaisempia paikkoja.

Hedelmäpuiden rungot suojattiin jänisverkoilla jo perjantaina, mutta jos jälleen tulee paljon lunta, osa oksista on kyllä täysin jänöjen naposteltavana. Etenkin, jos lumi painaa oksia kohti maata. Meidän vielä pieni Valkeakuulaamme on monena talvena toiminut oivallisena jänöjussien evästysksohteena ja menettänyt oksankärkiään ristihuulien vatsoihin. Vanhojen puiden runkoja Ukkokulta suojasi tervapahvilla. Laitoin minä vielä varmuuden vuoksi verkot näille vanhoillekin puille, kun noita verkkoja nyt sattui ylimääräisiä olemaan. En tiedä, kuinka halukkaasti jänöt vanhoja runkoja napostelevat, mutta ei tuosta suojaamisesta nyt niin suurta työtä ole.

Etualalla seisova Huvitus on niin matalakasvuinen, että sitä on vaikea suojata verkolla. Pitäisi varmaan aidata koko puu latvusten leveydeltä, jotta saisi nuo alimmat oksat suojaan. Nyt runkoon on kierretty tervapahtia ja oksiin muovisia runko-/oksasuojia. Ne ovat keveitä ja helposti paikalleen laitettavia sekä pois otettavia. Eivät myöskään maksa paljoa ja näyttävät kestävän useamman vuoden. Joitakin vuosia sitten ostimme ensimmäiset ja tänään tosiaan kävin hakemassa muutaman pötkilön lisää. Bauhausista vihdoin löysin; kolme viiden kappaleen pötköä sai kympillä. Muut omenapuut ja puut ylipäätään ovat pudottaneet lehtensä, mutta Huvitus pitää viimeiseen saakka kiinni lehdistöstään.

Jänöjusseilla lienee vielä runsaasti syötävää luonnossakin, mutta puutarhamme kuuluu erään suuren rusakon vakioreitille. Eilen se käveli varsin verkkaiseen tahtiin metsäpolkua pitkin ja siirtyi loikka-askeliin vasta lähestyessään tietä ja kuullessaan auton saapuvan. Auton mentyä se loikki tien yli ja katosi naapuritalon takaiseen metsikköön. En ole koskaan nähnyt täällä meidän nurkilla samanaikaisesti yhtä rusakkoa tai jänistä enempää, joten tuntuu, että aina näkisi sen yhden ja saman. Ukkokulta kuitenkin kertoi muutama vuosi sitten nähneensä peräti kolme jussia samanaikaisesti, joten luultavasti niitä asustaa täällä enemmänkin. Kunhan maahan tulee lunta, risteilee jänöjen jälkiä hangella sinne tänne.

Kynttilähetket ovat jälleen käsillä oikein kunnolla. Tuikkuja on tullut sisällä poltettua jo pitkään, mutta vasta eilen sytytin ensimmäisen kerran porttiruukkujen lyhtyihin öljykynttilät. Enpä viitsi niitä yleensä käydä päiväksi sammuttamassa, joten saavat palaa niin pitkään, kuin niissä voimaa riittää. Näyttävät pimeässä kauniilta ja tekevät talon enemmän asutumman tuntuiseksi.

Eilen ehdin - ja viitsin pitkästä aikaa leipoa korvapuusteja. Laitetaan nyt näiden herkkujen kuvakin tähän niin kauan, kuin pullat ovat syöntikelpoisia. Vaikka laitoinhan minä osan pakkaseen, jotta kahvin kera on jotain jäystettävää muulloinkin.

Mukavaa alkavaa viikkoa ihan kaikille tasapuolisesti!

 

 

Pimeydestä näkyy valkoista lunta

No niin, tänään se sitten viimein tuli. Iltapäivällä maahan satoi lunta. Olin aamupäivällä autolla liikenteessä ja keli oli varsin viheliäinen. Lämpötila vaihteli nollan molemmin puolin eli välillä mittari oli miinuksella välillä plussalla. Tien pinta lienee ollut lähempänä sitä miinusta. Kotoa lähtiessäni aurinko pääsi hivenen kurkistamaan pilvenlonkareiden takaa, mutta jo ennen Espoon rajaa taivaalta tuli vuoroin vettä, rakeita ja räntää. Autoletka älysi sentään hiljentää, sillä asfaltti kiilsi siihen jäätyneestä vedestä. Paluumatkalla sama sääilmiö toistui, joskin vielä rankempana. Pissapojasta loppui vesi ja lisäksi ajoin kuorma-auton takana. Tuulilasiini roiskui rapaista vettä edellä ajavasta autosta ja taivaalta sitä jäätyneen veden ja rakeiden sotkua. Puoli kolmen aikaan taivaan täytti taas tummanpuhuvat pilvivuoret, jotka sitten satoivat maahan alkuun räntänä ja myöhemmin ihan oikeana lumena. Käydessäni tuossa kuuden aikaan sytyttelemässä pihalla lyhtyihin kynttilöitä, oli maassa viitisen senttiä märkää lunta. Siis ihan oikeaa lunta. Täytyy pian hakea lumilapio ja kola kellarista varaston oven kupeeseen. Sillä toimenpiteellä on joskus lunta poistava vaikutus. Vähän samaan tapaan kuin sateenvarjolla. Jos raahaat mukanasi sateenvarjoa, harvemmin sataa ja päin vastoin. 

Tämä syksy on mennyt jotenkin ihan liian nopeasti. Joulu on aivan ovella, enkä ole siihen vielä kunnolla kerinnyt isompia ajatuksia uhraamaan. Joulukortit on tehty ja kohta postiin vietykin, mutta kaikki muu. Mikä muu. Piparitkin on tietysti leivottu, vaan silti on sellainen tunne, ettei mitään valmisteluja ole tehtynä. Ei edes aloitettuna. Toki jo sovimme, ettei mitään isoja lahjoja perheen kesken osteta. Pari pienempää lasta on tuttavapiirissä ja heidän pukinuskoaan ei sentään tohdi musertaa. Onkohan tämä tunne jouluun valmistautumattomuudesta esimakua aikuisten joulusta, joka ei oikeastaan ole joulu laisinkaan. Ehkä joulu mielessäni on enemmän lasten juhlaa. Odotusta ja jännitystä. Lasten pitkää piinaa aikuisten hössöttäessä ruokiensa ja järjestelyjensä kanssa. Lehdet ovat viikkokaupalla suitsuttaneet joulun rauhaa, köllöttämistä lahjakirjan kanssa lämpimään torkkupeittoon kietoutuneena sohvan nurkassa kynttilöiden loistaessa ja kuusen tuoksuessa. Lomaa ja sukulaisten tapaamista. Tänä vuonna jouluaatto on lauantaina. Töissä käyvillä ihmisillä on siis joulunjälkeinen maanantai vapaata, elleivät ole jättäneet muita lomapäiviä joulunaikaan käytettäviksi. Likimain tavallinen viikonloppu, mutta ylenmäärin enemmän tekemistä ja touhuamista. Näin aikuisen näkökulmasta en kyllä ymmärrä, miten jouluna päivät olisivat sen pidempiä, että silloin voisi viettää pitkiä rauhallisia hetkiä lukuisten sukulaisten kanssa. Puhumattakaan niistä ihanista torkkupeitto-lahjakirja-sohvannurkka -hetkistä. Kyllä se joulun pitkä ja lokoisa rauha tulee jostain lapsuudesta. Silloin joulussa oli lukuisia todella pitkiä hetkiä, jolloin tuntui, ettei aika kulu mitenkään. Ettei kellon viisarit liiku senttiäkään. Ehkä se sama ajattomuuden illuusio on painunut meihin syvälle ja aikuisena yritämme tavoittaa jotain samaa vaikkapa sitten lehtien sivuilta.

Tässä päivänä eräänä pullotin vihdoin valmiin aronialiköörini. Etsin kaupoista ja kirppareilta sopivia pieniä pulloja, jotta voisin antaa likööriä läheisilleni lahjaksi, mutta huonolla menestyksellä. Lopulta sain eräältä ystävältäni muutaman minikokoisen viinipullon ja sitten sorruin ostamaan lahjatavaraliikkeestä karahvipullon, joka on kyllä aikamoisen kaunis. Etiketitkin olen jo kirjoittanut, mutten tulostanut. Piti etsiä jostain vähän erilaisempaa tarramateriaalia, mutta enpä ole muistanut. Tässä jonain päivänä ryhdyn taas vekslaamaan tämän tietokoneen kanssa saadakseni aikaan tavallista nätimmät tarrat - tai sitten en.

Pullottaessani likööriäni tietenkin suoritin esimaistelun ja hyvää on. Ensi vuonna täytyy tuplata satsi ja tehdä kenties osan juomasta vaikka mustaherukasta.
Mahdollisesti olen jo tuon aronialiköörireseptin kaikille antanut, mutta mainitaan se nyt vielä uudelleen:

1 kilo hienoa sokeria

1 litra kirkasta viinaa

1 kilo marjoja (aronia, herukka tms.)

Aineet laitetaan sopivan kokoiseen purkkiin, 

jossa niitä sekoitellaan silloin tällöin. 

Likööri saa tekeentyä kaksi kuukautta, 

jonka jälkeen se siivilöidään ja pullotetaan. 

Herkullista!

Huomenna on itsenäisyyspäivä ja taidan viettää sen täydellisesti laiskotellen. Tänään piti mennä pihalle keräämään viikolla myrskytuulien alas tuomia koivunoksia, mutta mitäpä kiirettä niillä on tuolla lumen alla. En kyllä usko, että tämä lumi vielä maahan pysyvästi jää, joten sieltähän nuo risut myöhemmin löytää. Ehkä olisin taivutellut niistä jonkinsortin koristeita. Tiedä häntä.