torstai 17. joulukuuta 2015

Jatketaan joulun odotusta


Ikeasta pari vuotta sitten hankittu minikasvihuone pääsi ikkunalaudalle pienten nukkien joulukodiksi. Joku tonttukin näyttää siinä jo kuusen kupeessa kurkkivan. 

Kävin päivittämässä villasukkasatoani. Tuoreimmat tuotokset pääset vilkaisemaan tästä.

Jatketaan sitä joulun odotusta. Ihan maltilla ja kaikessa rauhassa.
 

keskiviikko 16. joulukuuta 2015

Älyttömät joululahjat

Punalehtiruusun kiulukat marraskuussa

Ulla Siniunikon -blogista laittoi hauskan haasteen, joka on seuraavanlainen:

Teemana on ”Älyttömät joululahjat”, eli haasteen ideana on keksiä kolme joululahjatoivetta jotka haluaisi, mutta joita ei järjen nimissä tule koskaan saamaan. Ja sen jälkeen mukaan haastetaan kolme bloggaajaa.


Lähijärvi viime lauantaina

Useimmat toiveeni olisivat toteutettavissa riittävällä määrällä rahaa. Se riittävä määrä merkitsee tässä tapauksessa sellaista summaa, jollaista tuskin tulen koskaan saamaan. Vaikka ajoittain innostunkin lottoamaan, todennäköisyys isompaan voittosummaan on sen verran olematon, että vain unelmissani siihen uskon. Joskus tuntuu, ettei kukaan muu ole niin taitava lottoamaan vääriä numeroita kuin minä. Ei ainuttakaan osumaa on minulle ominiaista.

Tässä haasteessa on lupa toivoa älyttömyyksiä ja niinpä jätän nuo rahalla toteutettavat jossakin toisessa haasteessa puitaviksi. Eli tässä kolme älytöntä toivettani. 

1. toive

Jospa jonain aamuna herätessäni alapihalle johtavien portaiden äärellä lainehtisikin ikioma kotijärvi. Voisin uida ja pulahtaa viileään veteen ihan milloin itselle sopii. Voisin istua rantakivellä tai laiturilla ja huljutella paljaita varpaitani auringon paistaessa lämpimästi. Voisin torkkua veneen perällä Ukkokullan onkiessa kesäillan hiljaisuudessa. Ja nauttia järvimaisemasta kaikkina vuodenaikoina. Minulla on omakotitalo, puutarha ja omenapuita, mutta järvenranta puuttuu.

2. toive

Jospa jonain aamuna herätessäni olisinkin yhä noin 30-vuotias. Lapset olisivat pieniä ja talomme sekä puutarhamme uuden uutukaiset. En olisi sairastunut vakavasti, enkä tässä toiveessa koskaan sairastuisikaan. Nykyelämäni on ihan hyvää, mutta jos toivoa saisin, eläisin mieluusti osan siitä uudelleen ja tyystin toisella tavalla.

3. toive

Jospa jonain aamuna herätessäni voisin todeta itseni taitavaksi puutarhuriksi, enkä tällaiseksi amatööripuuhastelijaksi, jollainen olen. Ja bonuksena hallitsisin valokuvauksen hienoudet, jotta riittäisi kolme kuvaa kustakin kohteesta sen sijaan että nyt pitää ottaa sata kuvaa, joista tuurilla yksi onnistuu.

Lehtikuusen käpyjä

Tämän haasteen saavat seuraavat blogit:

Viherrilli -blogi

Koivuoksat vesisateessa (viime lauantaina)

Toivotan Helmiriitta10, Suvi Kullströmin ja Laura Honkalan lämpimästi tervetulleiksi blogini pariin.
 

maanantai 14. joulukuuta 2015

Mämmikourien kuningatar


Huomasin oikeassa sivupalkissa jotain omituista ja lähdin sitä tutkimaan. Kuinka ollakaan, onnistuin kerrassaan loistavasti kadottamaan kaikki hienot tunnustukset, joita rakkaat blogiystävät olette minulle ojentaneet. Blogistani on varmenteet jossakin, mutta tähän hätään en niitä ehdi kaivamaan. Enkä ole hetkeen edes muistanut koko blogista varmenteita ottaa, joten tuoreita tietoja tuskin löytyykään. On tämä tietotekniikka sitten ihanaa. Yhdellä napin painalluksella pystyy luomaan itselleen päänsärkyä pitkäksi aikaa.

Muuten menee ihan mukavasti, joten jatketaan samaan malliin.
 

sunnuntai 13. joulukuuta 2015

Joulumarkkinoita joka lähtöön


Tänään on joulumyyjäisiä vähän siellä sun täällä. Monena vuonna olen käynyt Lohjan Menneen ajan joulumarkkinoilla, mutta nyt taitaa jäädä. Ulkona sataa alijäähtynyttä vettä, mikä merkitsee liukkautta niin autoilijoille kuin jalankulkijoillekin. Eikä kamerakaan tykkää vesisadeulkoilusta. Eiköhän näitä joulumarkkinoita ole jo yhden ihmisen tarpeisiin kierretty - tämän joulun tarpeisiin.


Eilen kaipasin raitista ilmaa ja ulkoilua tihkusateesta huolimatta. Päätin lähteä tutustumaan oman kylän joulumyyjäisiin, jotka toteutuvat kylän aktiivien järjestäminä vanhassa Eerikinkartanon miljöössä. Ensin kävelin liki kolmen kilometrin matkan kylän keskustaan, josta toimi edullinen nonstop-kuljetus itse kartanolle. Omalla autolla sinne oli turha mennä, sillä parkkipaikat olivat kortilla.


Myytävänä oli tietenkin kaikenlaista käsin valmistettua, jouluista ja vähemmän jouluista. Pihamaalle oli järjestetty lapsille talutusratsastusta ja tonttupolku tehtävineen. 

Tonttupolun tehtävärekvisiittaa
 
Sisällä kuvaaminen jäi minulta tyystin, sillä porukkaa oli ahtaissa tiloissa tungokseksi asti. Hyvä, että pääsi myyntipöytien tuotteita katsomaan. Ostin aivan naapuristossamme asuvan lasitaiteilijan tekemät korvakorut, toiset itselle ja toiset lahjaksi. Lisäksi ostin ysiluokkalaisten yrittäjäpoikien mustikantuoksuisen kynttilän ja koulutyttöjen leipomia korvapuusteja iltapäiväkahville.


Eerikinkartano sijaitsee upealla paikalla ja sillä on oma mielenkiintoinen historiansa. Kyläläiset toivovat kartanosta matkailu- ja kulttuurikeskusta, mutta tässäkin tapauksessa rahasta on puutetta ja vuosien tekemättömyys näkyy niin rakennuksissa kuin ympäristössäkin.


Pari viikkoa sitten ajelin naisporukalla vähän kauemmaksi. Joulumarkkinat olivat silloinkin kohteena, mutta paikka kiinnosti muutenkin. Kyseessä on Metsäkylän navetta Hattulassa, Aulangon lähellä. Metsäkylän navetalta löytyy vanhan rakentamisen osaamista. Siellä on myynnissä vanhoja rakennustarpeita ja uusia vanhaan rakentamiseen soveltuvia varaosia.


Metsäkylässä on myös 20 alpakkaa, joita pääsee katsomaan ihan läheltä. Osa alpakoista oli Metsäkylässä käydessämme ulkona, osa sisärakennuksessa heinää rouskuttamassa. Tosi sympaattisia eläimiä.


Leivintuvan ympäristössä on jo vuosien ajan järjestetty sekä pääsiäis- että joulumarkkinoita. Kojuja oli runsaasti ja niiden ympärillä hyöriviä asiakkaita vielä enemmän. Ajoittain oli vaikea päästä lähelle tuotteita. Onneksi valtaisan automäärän pysäköiminen oli hoidettu mallikkaasti, sillä tieltä oli järjestetty opastus ja autoille löytyi helposti paikka läheisellä sänkipellolla.


Markkinoilla oli tuttuakin väkeä myymässä. Tylsä Mörökölli- ja Vanha Sauna -blogien kirjoittaja oli siellä myymässä valmistamaansa keramiikkaa.

Vanhan saunan keramiikkaa
Koruja kaikissa väreissä - hukkasin tekijän nimen
Gobeliini-kankaan taakse oli ommeltu tasku valosarjalle, joka sai kuvan säihkymään

Kransseihinkin oli jouluvalot syttyneet
Neuleita

Huovutuksia


Kojualueen viereisessä aitauksessa tepasteli kaksi aasia. Niillä oli kaunis helmenharmaa karvoitus ja kumpikin nautti heinäannostaan rauhallisesti aidan vieressä rouskuttaen. Kunnes kolmen noin 8-10 -vuotiaan pojan porukka keksi ryhtyä heittelemään takiaisia eläinten kasvoihin. Sitä suuremmat pisteet, mitä lähemmäs aasin silmiä joku pojista onnistui takiaiset tähtäämään. Vieressä seisoi aikuinen nainen, osan pojista äiti, joka ei tippaakaan piitannut eläinten hädästä. Olin juuri aukaisemaisillani suuni, kun kumpikin aasi suuntasi kulkunsa kauemmas aidasta ja pojat äitinsä kanssa niinikään lähtivät toiseen suuntaan. Vanhemmat, opettakaa lapsillenne, ettei eläimen turhassa kiusaamisessa ole mitään hauskaa.


Ajoittain ulkona sataa räntää, ajoittain vettä. Harmaata on ja kohta jo pimeneekin. Tänään on Lucian päivä. Lucia tuo valoa pimeyteen, joten sen kunniaksi lähden sytyttämään muutaman kynttilän ihkaomaan joulukuiseen pimeyteeni.

Mukavaa joulunodotusta teille kaikille!
 

perjantai 11. joulukuuta 2015

Säheltämistä Juuson valvonnassa


Terveisiä täältä aikaansaamattomien joulunodottajien maailmasta. Sain sentään joulukoristelaatikon rahdattua kellarista varastoon odottamaan, mutta siitä on vielä matkaa sen laatikon avaamiseen ja sisällön penkomiseen. Näinkö tässä käy, että tänä jouluna mennään lähinnä erilaisilla valoilla, joita niitä toki on vähän joka nurkassa. 

Katselin eilen teemalta dokumenttia, jossa korostettiin valon vaikutusta ihmiseen etenkin näin pimeään aikaan. Toki päivänvalolla on tärkein vaikutus ja merkitys, mutta valo ylipäätään on todella tärkeää ihmiselle. Paitsi se sininen valo, jota tuikkii jokaisesta läppäristä, tabletista ja kännykästä. Se tutkitusti vaikuttaa negatiivisesti unirytmiin ja vaikeuttaa mm. nukahtamista. Kun tuo päivänvalo näyttää nyt olevan kovasti kortilla, on ilo sytytellä hämärää karkoittamaan kaikenlaisia jouluvaloja.


Löysin kaapista viime vuonna ostetun valmispiparitalon ja pari tuubia koristekuorrutetta. Ajattelin laittaa talon kasaan, mutta laiskuuttani päätin tehdä liimauksen niillä koristekuorrutteilla. Tulipa aikamoinen sotku. Talo vapisi ja vapisi ja lysähti kasaan. Eikä vaan yhtä kertaa, vaan lukuisia. Kuorrute valui pitkin seiniä ja lopulta ainoa päämääräni oli saada se pysymään pystyssä. Ulkonäöstä viis. Ei pitäisi ryhtyä piparitalohommiin ilman intensiivistä paneutumista ja innostusta aiheeseen. Eiköhän tuo syötyä tule.


Ilmeisesti piparitalohommani oli niin sekasortoista sähläilyä, että Juusokin päätti jäädä sitä keittiön pöydälle seuraamaan. Ainahan sitä on mukavampi puuhailla, kun on juttuseuraa tarjolla ja vihdoin piparitalokin lopetti huojumisensa ja pysyi pystyssä. Aika parantaa, pätee tässäkin tapauksessa. Ajan kanssa pysyvät piparitalotkin pystyssä. Kunnes tulevat syödyiksi.


Muuta merkittävää en sitten olekaan saanut aikaan. Kamerakin on pysynyt hyllyssä ja ulkokuvat ovat viime viikolta. Myös nuo ylimmässä kuvassa olevat pajunkissat. Eivät siis viime keväältä vaan kauppareissuni varrelta viikko sitten. Tänään huomasin samaisessa paikassa vielä enemmän pajunkissoja, mutta en ehtinyt jäädä niitä kuvaamaan. 


Ja aivan oikein, viime postauksen tikkakuva on kuin onkin harmaapäätikka. Kuten monet kommentoijat olivat huomanneet. Vihertikka on aika saman näköinen, mutta huomattavasti harvinaisempi. 

Kiitos kaikille ihanille postaajille. Olen teidän juttujanne käynyt lukemassa, mutta kommenttikieleni on ollut niin tukossa, ettei tarinaa ole riittänyt juuri muille jaettavaksi. Nyt toivotan kaikille mukavaa viikonloppua ja myös joulunodotusta. Sieltä se tulee vääjäämättä.
 

tiistai 8. joulukuuta 2015

Juuso ja pikkulinnut ilahduttavat


Tämä päivä meni täysin harakoille ja näyttää siltä, että niin menevät seuraavatkin. Aina ei elämä ole kivaa, vaikka kuinka niin haluaisimme. Pikkaisen ahdistaa, kun joulu lähestyy hurjaa vauhtia, enkä saa itseäni minkäänlaiseen joulufiilikseen ja rakentamaan puitteita juhlimiseen. Täytyy vain elää siinä toivossa ja uskossa, että innostusta edes vähäisessä määrin jostain löytyy. Milloinkaan en ole perheelle pelkkää valmismaksalaatikkoa joulupöydässä tarjonnut, vaikka ennenkin on käynnistysongelmia ollut.


Juuso sentään jaksaa ilahduttaa ja naurattaa. Aivan kuin se vaistoaisi, että mamma on alamaissa ja niinpä se yrittää nostattaa mielialaa. Katja blogissaan Päivänpesän elämää postasi juuri tänään näistä kissanomistajan kääntöpuolista eli karvoista ja kuraisista tassunjäljistä. 


Minkäs sille mahtaa, että kissa rakastaa puhtaita pyykkejä ja pehmoisia soppeja. Samalla ovenavauksella, kun vein vastasilitetyn pyykkipinon kaappiin, sinne mönki Juuso itseään pesemään ja pöllyttelemään. Mustat t-paidat ne vasta mukavia onkin kissankarvoilla somistettuina. Ehkä siinä olisi kierrätysidea ensi vuoden linnanjuhlia silmällä pitäen. Ei kahvikapselileninki tai videonauhasta ommeltu mekko vaan iltapuku maatiaiskissan karvoista. Varmaan kelpaa rotukissojenkin karvat. Uskoisin.

Vihertikka marjakuusessa kuvattuna ikkunan läpi

Sitten kun Juuso on kyllästynyt mamman viihdyttämiseen ja siirtynyt nojatuoliinsa torkkumaan, voinkin siirtyä katselemaan keittiön ikkunasta sitä mahtavaa lintujen kirjoa, joka ruokinta-automaatin ympärillä päivittäin pyörii. Tänään laskin peräti viisi mustarastasta, kaksi harakkaa, yhden käpytikan ja lukuisan määrän erilaisia tinttejä sekä närhen ja kolme kurrea. Ja muutama päivä sitten nauliinnuin ikkunan ääreen tuijottamaan vihertikkaa, joka ilahdutti käynnillään. Voisi tietenkin kuvitella tylsäksi ajankuluksi, mutta kyllä siinä yksi jos toinenkin tovi vierähtää lintujen touhuja seuraillessa.

Kampin kauppakeskus Helsingissä on paketoitu joululahjaksi.

Nyt on kuitenkin jo pilkkopimeää ja ulkona tihkuttaa vettä. Eipä uskoisi joulukuuksi, kun lämpötila on lähellä viime kesäkuun mittarilukemia. Hetki sitten radiossa kyllä hiukan lupailtiin jouluksi viilenevää ja ehkä myös lunta tänne eteläänkin. Kyllä kiitos. Johan sitä vettä ja tuulta on tässä saatukin.
 

lauantai 5. joulukuuta 2015

Juuson joulumatto


Laitan joulua kotiini asteittain ja nyt viikkosiivouksen yhteydessä päätin vaihtaa vessan maton punaiseen versioon. Nostin maton eteisen tuolille odottamaan, kunhan ensin saisin vessan siivottua. Enpä ehtinyt kunnolla selkääni kääntää, kun matto oli kiskaistu lattialle ja sen päälle oli asettautunut eräs ihana karvainen koemakoilija.


Juuso oli silmin nähden ihastunut joulunpunaiseen vessamattoon ja keikisteli eri asennoissa sen päällä.


Minulla ei todellakaan ollut sydäntä ryhtyä kiskomaan mattoa pois siihen tykästyneen kissan alta, vaan annoin toisen nautiskella.


Juuso köllötteli ja nukkui päiväuniaan matolla pitkälle iltapäivään. Toisinaan se kurkisti luomiensa alta minua ohi kulkiessani, toisinaan ei viiksenpääkään värähtänyt. Ja matto oli todellakin aivan keskellä eteistä ja kulkureittiä keittiöön. Lopulta Juuso päätti piristyä ja jätti maton eteiseen. Nostin sen paikalleen vessaan, mutta jätin oven hiukan raolleen.


Kun sitten myöhemmin kurkkasin vessaan, siellähän Juuso jälleen kelli punaisella matollaan. Ehkä vielä onnellisempana, sillä vessassa on lattialämmitys. Ilmeisesti vessanovea on jatkossakin pidettävä vähän raollaan, jotta Juuso pääsee halailemaan mattoaan.


 Juuso ja mammansa toivottavat kaikille mukavaa viikonloppua ja hyvää Itsenäisyyspäivää!

torstai 3. joulukuuta 2015

Bloggaamisen herättämiä ajatuksia


Pelaguu Kaaos kukkaruukussa -blogista kirjoitti oivallisesti hitaasta bloggaamisesta. Termille on tehty ihan oma tunnistekuvansakin, mutta sitä en liitä omaan blogiini, sillä vaikka hyväksyn joka ikisen hitaan bloggarin tunnusmerkin, en harmikseni pysty liittämään itseeni minkäänlaista hitauden määritelmää. Todellakin harmillista, koska hitaudesta olisi tässä maailmassa huomattavan paljon etua ja hyötyä. Ainainen hätäpäisyys aiheuttaa runsaasti huolta ja murhetta, stressistä puhumattakaan. Olen perinyt isäni ikiliikkujan luonteen ja aina on monta projektia samanaikaisesti menossa. Siten saa paljon aikaan, mutta myös uuvuttaa itsensä helposti ja totaalisesti.


Blogielämä on suosiostaan huolimatta vielä aika nuorta ja sääntöjä siellä olemiseen laaditaan sitä mukaa, kun niille löytyy tarvetta. Somelle ominaisesti joukkoon mahtuu monenlaisia ihmisiä, myös niitä, jotka eivät mistään säännöistä piittaa. Puutarhablogeissa yhteisymmärrys ja hengenheimolaisuus on ehkä yleisempää, kuin monissa muun alan blogeissa. Luonto, kasvit, eläimet ja niihin liittyvät asiat ovat hyvin positiivisia ja vaikka niistä oltaisiin eri mieltäkin, se kyetään ilmaisemaan rakentavassa hengessä. Sen sijaan, että tietoa ja kokemuksia pihdattaisiin viimeiseen saakka, ne halutaan mieluummin jakaa ja kertoa heti kaikille. Jaettu ilo on puutarhaihmisille suurempi ilo.


Kesäkukka kirjoitti 17. lokakuuta blogissaan Kosmosta ja leijonankitaa, kuinka hän koki pettymyksen tunteita huomatessaan joidenkin ihmisten luopuneen hänen bloginsa seuraamisesta. Kesäkukalle asia tiivistyi niinkin vakavaksi, että hän päätti luopua blogin kirjoittamisesta. Onneksi hän kertoi meille lukijoille päätöksestään, jolloin saimme hänet muuttamaan mielensä. Kesäkukalla on bloginsa myötä paljon annettavaa ja jaettavaa. 


Kesäkukan prosessi osoittaa, kuinka meille kaikille on tärkeää saada palautetta ja nimenomaan positiivista palautetta tekemisistämme. Se kertoo myös siitä, miten tärkeää on tehdä itselleen selväksi ne pelisäännöt, joiden puitteissa täällä blogimaailmassakin haluaa toimia. On päätettävä, millaisia tavoitteita blogilleen asettaa ja toimittava sitten niiden mukaan. On myös muistettava, että omiin päätöksiin voi vaikuttaa vain itse. Se, miten muut ihmiset käyttäytyvät, on useimmiten täysi arvoitus. Ja kun emme voi - eikä meidän pidäkään voida - vaikuttaa toistemme toiveisiin ja tavoitteisiin, emme myöskään voi päättää siitä, kuka mitäkin lukee ja kommentoi. 


Viime päivinä olen itse paininut vähän samanlaisten tunteiden vallassa, kuin Kesäkukka. Vaikka kuinka blogini aloittaessani päätin, että tämä on minulle puutarhapäiväkirja ja kaikki muu on bonusta sen päälle, en voi välttyä seuraamasta huolestuneena lukijämäärän heittelyä. Kun sivupalkissa näkyvä luku pienenee, ensimmäisenä ajattelee, että ketä olen loukannut? Mitä ja kenelle olen tullut sanoneeksi pahasti?


En alkuunkaan usko, että kukaan täällä on toisille tahallisesti ilkeä. Meillä on vain niin erilaiset kyvyt ja tavat kommunikoida. Eikä läheskään kaikilta sanallinen ja kirjallinen ilmaisu suju kuin vettä vaan.

Vaikka kuinka tahtoisi, ei millään pysty niin usein ja niin monelle kommentoimaan, kuin haluaisi. Yritän olla tasapuolinen ja jättää oman puumerkkini aina, kun se on mahdollista. En halua vääntää juttua väkisin, sillä välillä sanat eivät vain tule päästä eikä suusta. Ei sitten millään. Ihailen niitä bloggaajia, jotka rohkeasti kommentoivat yhdellä sanalla. Se riittää hyvin minullekin. Toki on todella kivaa, että tarinaa on runsaasti. Ymmärrän, ettei se aina ole mahdollista. Ei minulle eikä muille.

Juhannusruusu lokakuussa

En mitenkään pystyisi olemaan täällä blogimaailmassa näin aktiivinen, jos tekisin täyttä työpäivää tai minulla olisi esimerkiksi pieniä lapsia. Minulla on paljon vapaata aikaa ja vaikka inhoan itsekehuja, väitän olevani hyvä organisoimaan. Siis omaa ajankäyttöäni. Ja vähän Ukkokullankin, vaikka hän ei siitä yhtään tykkääkään. Ukkokultani on siitä ihana mieshenkilö, että hän tekee kiitettävästi oman osuutensa huushollitöistä, eikä meillä ole kovin tarkkaa jakoa naisten tai miesten töihin. Se tekee, joka osaa paremmin ja jolla on siihen aikaa. 


En ole mikään tietotekniikkataituri, mutta kohtalaisen sinut sen kanssa kuitenkin. Lisäksi tietotekniikkatukea löytyy tarvittaessa omasta perheestä. Tykkään kirjoittamisesta ja sujuvammin se hoituu tietsikalla. Iltaisin luen sohvalla blogejanne tabletilta ja pyrin silloin niitä myös kommentoimaan. Tabletilla se on hidasta ja työlästä, kun en pysty käyttämään kymmensormijärjestelmää ja useimmiten unohdan poistaa automaattisen sanasyötön. Siitä siis johtuvat kaikenlaiset sanahirviöt, joita silloin tällöin korjaan ja pyytelen anteeksi. Syystä, jota en tiedä, en pysty tabletilla vastaamaan omaan blogiini tulleisiin kommentteihin. Ne täytyy hoitaa täältä "isolta koneelta". Välillä myös tabletin langaton yhteys takkuilee ja moni pitkä kommentti onkin kadonnut sinne kuuluisaan bittiavaruuteen. Hyvällä tahdollakaan ei enää samaa juttua jaksa ja pysty uudelleen kirjoittamaan. Ja nyt se vietävän tabletti sekosi kokonaan. 


Minusta herkkyys on hieno piirre ihmisessä. Tai siis se, että sen piilotetunkin herkkyyden pystyy tuomaan julki. Myös täällä blogimaailmassa. Toisen ihmisen herkkyyttä ei kuitenkaan ole lupa käyttää hyväksi. Ei missään olosuhteissa. Jokaisen blogin takana on ihan aito ihminen, herkkyyksineen. Sen yritän aina muistaa, vaikka se ei tekstissä ja kuvissa mitenkään näkyisikään. 

Kuten tiedetään, somessa on kovin helppo loukata toista ihmistä. Yksi enterin painallus ja sanat sinkoavat nettiin kaikkien luettaviksi ja nähtäviksi. Eikä niitä sieltä enää pois tahdo millään saada. Kunpa voisimme hyväksyä toistemme erilaisuuden myös täällä blogimaailmassa ja jättää vaikkapa sanomatta sen, mikä kenties haavoittaa toista. Käyttää mieluummin delete-näppäintä kuin enteriä, silloin kun oikein kiukuttaa.


Tällaisia olen tässä päivänä muutamana mietiskellyt. Pelaguun postaus avitti sanojen syntymisessä. Koska roikun vähän liikaakin täällä blogimaailmassa, en siis ole puhdasverinen "hidas bloggaaja". Siitä huolimatta nuo yhdeksän kohtaa ovat erinomainen evästys blogimaailman ihmisille. Erityisesti kohta 8 sopii eettiseksi ohjeeksi ihan meille kaikille.




Hidas bloggaaja:

1
Hidas bloggaaja kirjoittaa tai kuvaa ihmisille - ei hakukoneille eikä rankinglistoille.

2.
Hidas bloggaaja bloggaa siitä, mitä tekee tai ajattelee - mutta hän ei muuta tekemisiään eikä ajatuksiaan blogin vuoksi.
Hänen bloginsa ei ole hänen elämänsä - ja elämää eletään täysillä.
Hidas bloggaaja ei anna bloginsa vaikuttaa perhe- tai työelämäänsä eikä se estä hänen harrastuksiaan eikä sosiaalista elämäänsä.

3.
Hidas bloggaaja ei sitoudu postailemaan joka päivä - ei edes joka viikko.
Hän postailee silloin, kun häntä huvittaa eikä hän tunne huonoa omaatuntoa siitä, että postausvälit venyvät.

4.
Hidas bloggaaja syö ruokansa lämpimänä, hän viettää lomansa ilman ajastettuja postauksia ja jos hänen perhejuhlissaan kamera laulaa, päätyvät sen kuvat perhealbumiin eivätkä blogiin.
Hidas bloggaaja nukkuu yönsä ja näkee unia muusta kuin bloggaamisesta.

5
Hitaan bloggaajan elämässä on aina aikaa puhallella kukkasten lehtiä, katsella kynttilän liekkiä, kuunnella musiikkia, hiljentyä - tai matkustella, kulkea kulttuuritapahtumissa, harrastaa liikuntaa - ilman että bloggaaminen on edes mielessä. Tai kamera mukana.

6.
Hidas bloggaaja tekee yhteistyöpostauksia vain tuotteista, joista oikeasti pitää ja jotka hänen mielestään ovat sen arvoisia - ja hidas bloggaaja käy vain sellaisissa pr- ja verkostoitumistilaisuuksissa, jotka häntä itseään kiinnostavat.

7.
Hidas bloggaaja yrittää tuottaa laadukkaita julkaisuja mottonaan "vähemmän on enemmän" - eikä määrä tässä tarkoita sitä, että postausten pitäisi olla lyhyitä.

8.
Hidas bloggaaja ei tuomitse eikä arvostele toisten tapaa blogata vaan hän ymmärtää, että niin paljon kuin on erilaisia ihmisiä, on erilaisia blogejakin ja tapoja tehdä niitä. 

9.
Hidas bloggaaja ei ota mitään noista ylläolevista ukaaseista liian vakavasti.