Bloggaamisen herättämiä ajatuksia

Pelaguu Kaaos kukkaruukussa -blogista kirjoitti oivallisesti hitaasta bloggaamisesta. Termille on tehty ihan oma tunnistekuvansakin, mutta sitä en liitä omaan blogiini, sillä vaikka hyväksyn joka ikisen hitaan bloggarin tunnusmerkin, en harmikseni pysty liittämään itseeni minkäänlaista hitauden määritelmää. Todellakin harmillista, koska hitaudesta olisi tässä maailmassa huomattavan paljon etua ja hyötyä. Ainainen hätäpäisyys aiheuttaa runsaasti huolta ja murhetta, stressistä puhumattakaan. Olen perinyt isäni ikiliikkujan luonteen ja aina on monta projektia samanaikaisesti menossa. Siten saa paljon aikaan, mutta myös uuvuttaa itsensä helposti ja totaalisesti.

Blogielämä on suosiostaan huolimatta vielä aika nuorta ja sääntöjä siellä olemiseen laaditaan sitä mukaa, kun niille löytyy tarvetta. Somelle ominaisesti joukkoon mahtuu monenlaisia ihmisiä, myös niitä, jotka eivät mistään säännöistä piittaa. Puutarhablogeissa yhteisymmärrys ja hengenheimolaisuus on ehkä yleisempää, kuin monissa muun alan blogeissa. Luonto, kasvit, eläimet ja niihin liittyvät asiat ovat hyvin positiivisia ja vaikka niistä oltaisiin eri mieltäkin, se kyetään ilmaisemaan rakentavassa hengessä. Sen sijaan, että tietoa ja kokemuksia pihdattaisiin viimeiseen saakka, ne halutaan mieluummin jakaa ja kertoa heti kaikille. Jaettu ilo on puutarhaihmisille suurempi ilo.

Kesäkukka kirjoitti 17. lokakuuta blogissaan Kosmosta ja leijonankitaa, kuinka hän koki pettymyksen tunteita huomatessaan joidenkin ihmisten luopuneen hänen bloginsa seuraamisesta. Kesäkukalle asia tiivistyi niinkin vakavaksi, että hän päätti luopua blogin kirjoittamisesta. Onneksi hän kertoi meille lukijoille päätöksestään, jolloin saimme hänet muuttamaan mielensä. Kesäkukalla on bloginsa myötä paljon annettavaa ja jaettavaa. 

Kesäkukan prosessi osoittaa, kuinka meille kaikille on tärkeää saada palautetta ja nimenomaan positiivista palautetta tekemisistämme. Se kertoo myös siitä, miten tärkeää on tehdä itselleen selväksi ne pelisäännöt, joiden puitteissa täällä blogimaailmassakin haluaa toimia. On päätettävä, millaisia tavoitteita blogilleen asettaa ja toimittava sitten niiden mukaan. On myös muistettava, että omiin päätöksiin voi vaikuttaa vain itse. Se, miten muut ihmiset käyttäytyvät, on useimmiten täysi arvoitus. Ja kun emme voi - eikä meidän pidäkään voida - vaikuttaa toistemme toiveisiin ja tavoitteisiin, emme myöskään voi päättää siitä, kuka mitäkin lukee ja kommentoi. 

Viime päivinä olen itse paininut vähän samanlaisten tunteiden vallassa, kuin Kesäkukka. Vaikka kuinka blogini aloittaessani päätin, että tämä on minulle puutarhapäiväkirja ja kaikki muu on bonusta sen päälle, en voi välttyä seuraamasta huolestuneena lukijämäärän heittelyä. Kun sivupalkissa näkyvä luku pienenee, ensimmäisenä ajattelee, että ketä olen loukannut? Mitä ja kenelle olen tullut sanoneeksi pahasti?

En alkuunkaan usko, että kukaan täällä on toisille tahallisesti ilkeä. Meillä on vain niin erilaiset kyvyt ja tavat kommunikoida. Eikä läheskään kaikilta sanallinen ja kirjallinen ilmaisu suju kuin vettä vaan.

Vaikka kuinka tahtoisi, ei millään pysty niin usein ja niin monelle kommentoimaan, kuin haluaisi. Yritän olla tasapuolinen ja jättää oman puumerkkini aina, kun se on mahdollista. En halua vääntää juttua väkisin, sillä välillä sanat eivät vain tule päästä eikä suusta. Ei sitten millään. Ihailen niitä bloggaajia, jotka rohkeasti kommentoivat yhdellä sanalla. Se riittää hyvin minullekin. Toki on todella kivaa, että tarinaa on runsaasti. Ymmärrän, ettei se aina ole mahdollista. Ei minulle eikä muille.

Juhannusruusu lokakuussa

En mitenkään pystyisi olemaan täällä blogimaailmassa näin aktiivinen, jos tekisin täyttä työpäivää tai minulla olisi esimerkiksi pieniä lapsia. Minulla on paljon vapaata aikaa ja vaikka inhoan itsekehuja, väitän olevani hyvä organisoimaan. Siis omaa ajankäyttöäni. Ja vähän Ukkokullankin, vaikka hän ei siitä yhtään tykkääkään. Ukkokultani on siitä ihana mieshenkilö, että hän tekee kiitettävästi oman osuutensa huushollitöistä, eikä meillä ole kovin tarkkaa jakoa naisten tai miesten töihin. Se tekee, joka osaa paremmin ja jolla on siihen aikaa. 

En ole mikään tietotekniikkataituri, mutta kohtalaisen sinut sen kanssa kuitenkin. Lisäksi tietotekniikkatukea löytyy tarvittaessa omasta perheestä. Tykkään kirjoittamisesta ja sujuvammin se hoituu tietsikalla. Iltaisin luen sohvalla blogejanne tabletilta ja pyrin silloin niitä myös kommentoimaan. Tabletilla se on hidasta ja työlästä, kun en pysty käyttämään kymmensormijärjestelmää ja useimmiten unohdan poistaa automaattisen sanasyötön. Siitä siis johtuvat kaikenlaiset sanahirviöt, joita silloin tällöin korjaan ja pyytelen anteeksi. Syystä, jota en tiedä, en pysty tabletilla vastaamaan omaan blogiini tulleisiin kommentteihin. Ne täytyy hoitaa täältä "isolta koneelta". Välillä myös tabletin langaton yhteys takkuilee ja moni pitkä kommentti onkin kadonnut sinne kuuluisaan bittiavaruuteen. Hyvällä tahdollakaan ei enää samaa juttua jaksa ja pysty uudelleen kirjoittamaan. Ja nyt se vietävän tabletti sekosi kokonaan. 

Minusta herkkyys on hieno piirre ihmisessä. Tai siis se, että sen piilotetunkin herkkyyden pystyy tuomaan julki. Myös täällä blogimaailmassa. Toisen ihmisen herkkyyttä ei kuitenkaan ole lupa käyttää hyväksi. Ei missään olosuhteissa. Jokaisen blogin takana on ihan aito ihminen, herkkyyksineen. Sen yritän aina muistaa, vaikka se ei tekstissä ja kuvissa mitenkään näkyisikään. 

Kuten tiedetään, somessa on kovin helppo loukata toista ihmistä. Yksi enterin painallus ja sanat sinkoavat nettiin kaikkien luettaviksi ja nähtäviksi. Eikä niitä sieltä enää pois tahdo millään saada. Kunpa voisimme hyväksyä toistemme erilaisuuden myös täällä blogimaailmassa ja jättää vaikkapa sanomatta sen, mikä kenties haavoittaa toista. Käyttää mieluummin delete-näppäintä kuin enteriä, silloin kun oikein kiukuttaa.

Tällaisia olen tässä päivänä muutamana mietiskellyt. Pelaguun postaus avitti sanojen syntymisessä. Koska roikun vähän liikaakin täällä blogimaailmassa, en siis ole puhdasverinen "hidas bloggaaja". Siitä huolimatta nuo yhdeksän kohtaa ovat erinomainen evästys blogimaailman ihmisille. Erityisesti kohta 8 sopii eettiseksi ohjeeksi ihan meille kaikille.

Hidas bloggaaja:

1

Hidas bloggaaja kirjoittaa tai kuvaa ihmisille - ei hakukoneille eikä rankinglistoille.

2.

Hidas bloggaaja bloggaa siitä, mitä tekee tai ajattelee - mutta hän ei muuta tekemisiään eikä ajatuksiaan blogin vuoksi.

Hänen bloginsa ei ole hänen elämänsä - ja elämää eletään täysillä.

Hidas bloggaaja ei anna bloginsa vaikuttaa perhe- tai työelämäänsä eikä se estä hänen harrastuksiaan eikä sosiaalista elämäänsä.

3.

Hidas bloggaaja ei sitoudu postailemaan joka päivä - ei edes joka viikko.

Hän postailee silloin, kun häntä huvittaa eikä hän tunne huonoa omaatuntoa siitä, että postausvälit venyvät.

4.

Hidas bloggaaja syö ruokansa lämpimänä, hän viettää lomansa ilman ajastettuja postauksia ja jos hänen perhejuhlissaan kamera laulaa, päätyvät sen kuvat perhealbumiin eivätkä blogiin.

Hidas bloggaaja nukkuu yönsä ja näkee unia muusta kuin bloggaamisesta.

5

Hitaan bloggaajan elämässä on aina aikaa puhallella kukkasten lehtiä, katsella kynttilän liekkiä, kuunnella musiikkia, hiljentyä - tai matkustella, kulkea kulttuuritapahtumissa, harrastaa liikuntaa - ilman että bloggaaminen on edes mielessä. Tai kamera mukana.

6.

Hidas bloggaaja tekee yhteistyöpostauksia vain tuotteista, joista oikeasti pitää ja jotka hänen mielestään ovat sen arvoisia - ja hidas bloggaaja käy vain sellaisissa pr- ja verkostoitumistilaisuuksissa, jotka häntä itseään kiinnostavat.

7.

Hidas bloggaaja yrittää tuottaa laadukkaita julkaisuja mottonaan "vähemmän on enemmän" - eikä määrä tässä tarkoita sitä, että postausten pitäisi olla lyhyitä.

8.

Hidas bloggaaja ei tuomitse eikä arvostele toisten tapaa blogata vaan hän ymmärtää, että niin paljon kuin on erilaisia ihmisiä, on erilaisia blogejakin ja tapoja tehdä niitä. 

9.

Hidas bloggaaja ei ota mitään noista ylläolevista ukaaseista liian vakavasti.