perjantai 17. tammikuuta 2020

Jos jonkinlaista kukkaa ja kasvia

Erythrina tomentosa - Korallipuu

Lisäys 18.1.
Useimmat tämän posauksen kasveista ovat nyt saaneet nimen. Siitä lämmin kiitos kaikille kommentoijille. Erityiskiitokset menevät Suomalainen Kyproksella -blogin kirjoittajalle. Häneltä sain seikkaperäisen tunnistuslistan sähköpostiini.  Jokirannassa-blogin Eeviregina ja Puutarhan Lumo -blogin Kruunuvuokko tunnistivat monta kasvia samoiksi, kuin Suomalainen Kyproksella, kiitos heille. 

Eevireginalta sain myös pari hyvää kirjavinkkiä Välimeren alueen kasvillisuudesta kiinnostuneille eli Itäisen Välimeren kasviopas, Multikustannus ja Lomakasvio, Multikustannus.

***

Tässä postauksessa kuvakavalkaadi erilaisista kasveista, joita pysähdyin taivastelemaan kerran jos toisenkin. Jonkun harvan tunnistin tai olin tunnistavinani, mutta useimpien nimiä en alkanut edes arvailemaan.

Postauksen avauskuvan puun näin parissakin paikassa. Tämä yksilö taisi olla Marbellan rantakadulla.  Viisaammat saavat vapaasti kertoa, mistä kaunottaresta on kyse. Hienoa katseltavaa punaisine kukkineen sinistä taivasta vasten.

Ceiba speciosa - Pullokapokkipuu

Tämäkin pinkki maahan puusta pudonnut kukka ihmetytti useammassa paikassa. Puu, jossa näitä kukkia on, on vähän saman tyyppinen, kuin edellisen kuvan punakukkainen puu. Tämä puu kasvoi Marbellan pääkadun reunustalla. Yritin saada hyvää kuvaa kukkivasta puusta, mutta se ei onnistunut. Siksi maahan pudonnut kukka kertokoon, miten kauniita puita Aurinkorannikolla kasvaa. Kukan halkaisija on noin 13 cm eli ei ihan mikään pieni kukkanen.


Bougainvilleä oli lukuisissa paikoissa. Tässä sitä on leikkaamalla pidetty kurissa.


Tämä punakukkainen köynnös oli kivunnut monen muurin harjalle. Lähikuva on näköjään jäänyt uupumaan.

Lantana camara - Kirjotulikruunu

Tätä kelta-oranssia köynnöstä oli paljon aidanteissa. Alla lähikuva kukinnosta.

Lantana camara - Kirjotulikruunu


Bougainvillea glabra - Isoihmeköynnös

Tämä lienee bougainvillean punaisempi versio.

Solanddra maxima - Isomaljaliaani, ent. Kultakuppi

Näitä keltakukkaisia pensaita/köynnöksiä/pikkupuita (mitä lienevätkään) näin muutamassa paikassa. Kukalla on kokoa 10 sentin molemmin puolin. Tuoksusta en osaa sanoa mitään, sillä hajuaistini ei edelleenkään toimi.


Bougainvillea tässäkin.

Tecoma capensis - Kapin tulipiippu

Tällaistakin punakukkaista kasvia näkyi paljon muureilla ja aidoissa.

Ipomoea indica - Taivaanelämänlanka

Onko tämä kenties joku karhunköynnöksen sukulainen? Ovat saamani tiedon mukaan sukulaisia.


Ja jälleen bougainvillea, joka on kyllä tehokas köynnöstävä kasvi muureissa ja rinteissä.

Hedera helix - Varjomuratti

Murattia näkyi paljon. Sen kasvuvoima ja maata peittävä ominaisuus on melkoista. Varjomuratti taitaa kasvaa noilla seuduilla ihan luonnonvaraisena.

Callistemon speciosus - Lamppuharja

Aion hankkia Välimeren kasvillisuutta käsittelevän kirjan. Ihan vain mielenkiinnosta ja tunnistaakseni matkalla näkemiäni kasveja. Tätäkin kasvia näki monessa paikassa.Valitettavasti ei kasvitieteellisessä, jotta olisin saanut sille nimen.


Niin vain outo kasvi tämäkin, mutta sitäkin kauniimpi.


Syklaami on kotoisinkin Värimeren alueelta, Turkista, Italiasta ja Pohjois-Afrikasta. Meillä se on tuttu ruukkukasvina. Aurinkorannikolla sitä oli paljon puistoissa ja puutarhoissa. Monissa liikenneympyröissä syklaamista ja joulutähdistä oli tehty hienoja istutuksia.


Viherkasvien runsaus ja rehevyys oli mykistävää. Tuossa oikealla puolella näyttää kasvavan jokin kaktus tai tyräkki. Mikä lienee tämä keskellä oleva kasvi?

Russselia equisetiformis - Tulikipinäkukka

Tätä heinämäistä, kauniisti lamoavaa, punaisena kukkivaa kasvia oli paljon. Näyttää pehmelältä, mutta itse asiassa nuo "lehdet" olivat ihan jämäkkää sorttia.


Olisiko tämä jokin ihmepensas eli krootoni (Codiaeum variegatum) tai sen sukulainen? Näitä oli monessa paikassa lähinnä yksittäiskasvina istutettuna. Kokoa puskalla oli usein metristä pariin metriin. Jokin tämän tapainen minulla on ollut joskus huonekasvina. Lehdet olivat ehkä hiukan leveämmät.

Agave americana - Jättiagave

Erilaisia aloeita ja agaveja näkyi monessakin paikassa. Tämä nääntynyt yksilö kasvoi Aloran kadun varrella lähellä rautatieasemaa.


Palmuja oli jos jonkinlaisia. Isoja, pieniä, kapeita ja pulleita.


Meidän kesäkukkamme etelän auringon joulukuussa.


Pelaguita oli paljon ruukuissa, mutta kyllä niitä näki isompinakin istutuksina. Tämän puskan näin Marbellan rantakadun istutuksissa.


Jospa vaihtaisin sisäänkäynnin kupeessa kasvavat kotkansiivet tällaisiin komistuksiin.


Syklaamit kera palmujen on aika pirteä yhdistelmä. Ruskea "nauha" syklaamien tyvessä on kasteluputki.


Kolibrikukkia oli runsaasti ja persoonallisen kukinnan vuoksi katse etsiytyi ensimmäisenä niihin.


Tällainen juoru minulla on joskus ollut ruukkukukkana. Näitä ja vihreä-valkoraidallisia rönsyliljoja näki paljon maanpeitekasveina.


Ruukkuja oli joka ovenpielessä, parvekkeiden somistuksena ja puistoissakin.

Agave attenuata - Tähkäagave

Agave - luulisin.


Tällaisia "narupuita" oli useita hotellimme läheisyydessä ja näin minä niitä muuallakin.


Taatelipalmuja Aurinkorannikolla kasvoi, mutta ovatko nämä raakoja taateleita. Näyttää erilaiselta, kuin varmasti taatelipalmuksi nimetyn puun hedelmät.


Tämä lienee norfolkinaraucaria. Korkeiksi kasvavina nämä näkyivät jo kauas. Tämä oli latvasta harvempi, kuin monet kaverinsa.


Puiden mahtavat juuret jaksoivat minua kiinnostaa ja ihastuttaa. Olisi hauska tietää, milloin tuokin puu on istutettu ja miten kauan puulla kestää kasvattaa tuollainen juurakko. Ei ollut edes ihan suurimmasta päästä, joita reissussa näin.



Pinja (Pinus pinea) on yleinen havupuu Etelä-Euroopassa. Näitä kutsutaan myös sateenvarjomännyiksi puulle tyypillisen kasvutavan mukaan. Välimeren alueella pinjaa on alunperin kasvatettu sen siementen vuoksi. Pinjansiemeniä syödään sellaisenaan, paahdettuina tai jauhettuna esimerkiksi pestokastikkeessa.


Pensaiden tyvellä kulkevat ruskeat letkut ovat osa kastelujärjestelmää. Puistoissa, liikenneympyröissä ja muissa istutuksissa oli lähes aina kastelujärjestelmä. Näin kyllä istutuksia myös kasteltavan.


Melkoisia kaktuksia ja tyräkkejä näkyi siellä täällä. Tämä iso kaveri oli Gibraltarilla.


Mijasin puutarhassa köynnös näytti tahtonsa. "Minäpä tartun tähän, eikä sinulla ole siihen mitään sanomista."

Mahdollisesti Aloe arborescens - Rohtoaloe

Keitä ovat nämä hiippalakkiset tontut Mijasin puutarhassa? Aika hyvin siellä oli kasveille nimilaput, mutta tämän osalta etsintä ei tuottanut tulosta.


Pelargonit ovat kotoisin eteläisestä Afrikasta. Onko tämä yksilö istutettu kallion koloon, kenties? Siinä hän kuitenkin viihtyi hyvin.


Muotoonleikattujen kasvien suhteen mielikuvituksella ei tuntunut olevan rajoja. Ja miksi olisikaan. Harmikseni en tätä kaarta päässyt tarpeeksi läheltä tutkimaan, jotta olisin saanut selville, miten lopputulos on saavutettu. Ehkä kaksi havupuuta on sidottu latvoista yhteen? Tämän portin bongasin Alorassa.


Alorassa tämäkin havupensasteksti, kuten kuvasta näkyy.


Hotellimme aita on tarkasti leikattua marjakuusta tai saattaa olla jotain tuijaakin. Nämä pensaat parturoitiin lomamme alkuvaiheessa. Siestan jälkeen porukka ilmestyi hommiin ja aamulla leikkuujätteetkin oli viety pois. Tehokasta.


Samanlainen aita toisaalla. Otin kuvan, koska muratti tunki itsensä ilmoille sieltä täältä.


Muotoon leikattiin monia muitakin, kuin vain havuja. Appelsiinipuitakin näin muotoiltuna. Lähes kaikkien katua reunustamaan ja kaistoja erottamaan on istutettu puita. Myös apeiden katujen molemmin puolin on muutaman metrin välein istutettu sekä appelsiinipuita että muita isoiksikin kasvavia puita ja pensaita. Ahtaan tilan vuoksi leikkaaminen on jopa välttämättömyys, mutta kieltämättä puut ovat myös hauskoja ja hoidetun näköisiä leikattuina. Puut tuovat sekä viihtyisyyttä että varjostavat kuumilla kesäkeleillä.


Pyrostegia venusta - Tulitrumpetti

Tämä kasvi saattaa olla tulitrumpetti. Sille sain nimen Aurinkorannikolla pidempään asuneelta. Aika näyttävää katseltavaa monenkin aidan ja puutarhamuurin päällä.


Asuintalojen parvekkeilla ja pihoilla oli enemmän tai vähemmän ruukkuja ja erilaisia istutusryhmiä. Kauneimpia minusta olivat muureihin ja seinustoille kiinnitetyt ruukut.


Tutkin ruukkuja lähempääkin. Osa ruukuista oli takaosastaan viistottuja ja ruukun yläosassa oli reikä tai reiällinen osa ripustamista varten. Osa ruukuista oli perinteisesti pyöreitä, mutta ne on ripustettu muuriin erillisellä metallirenkaalla, jossa on reikä tai koukku.


Sinisiä ruukkuja taisi olla eniten, mutta paljon myös muun värisiä. Usein ruukkujen väri sointui niissä oleviin kukkiin ja rakennuksen ovien väreihin tai muihin yksityiskohtiin Tosi kaunista. En tiedä, kastellaanko ruukkuja säännöllisesti vai luotetaanko sateen kastelevaan voimaan. Kesällä pelkkä sadevesikastelu tuskin riittää.

Ehkä vielä yksi postaus eteläisestä Espanjasta, jonka jälkeen palaan maan pinnalle eli ryhdyn pohtimaan kevään kylvöjä.

Aikaiseimmat Espanjaan liittyvät postaukset:

12.1. Meidän joulumme Espanjassa
15.1. Mijas Pueblo - ihastuttava valkoinen kylä

 

38 kommenttia:

  1. Kylläpä on monenlaista kukkivaa pensasta ja kasvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin aivan pää pyörällä kaikista uusista ja oudoista kasveista. Ihan mielenkiinnosta yritän etsiä ainakin osalle nimen.

      Poista
  2. Tuo yksi oranssi on mielestäni meillä tuttu kesäkukkana, olisiko Huovinkukka? Bougainvilleaa on keltaisenkin sävyissä, harvinaisempi se on, mutta yllättävän kaunis.

    Monta vuotta olen itsekin etsinyt välimeren kasveista suomenkielistä kirjaa, mutta uusimmasta teoksesta on painos loppuunmyyty eikä uutta ole tiedossa.

    Kiitos taas tästäkin postauksesta, melkein kun olisi itse päässyt tuttuihin kortteleihin kävelylle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajattelinkin saavani blogin kautta nimen osalle kasveista. Kruunuvuokko on tuolla alempana tunnistanut joitakin kasveja. Laitan nimet kuviin, kunhan löydän niille myös latinankieliset nimet.
      Vuosia sitten näin 70-luvulla painetun kirjan "Välimeren puut ja pensaat" (tai jokin sen tapainen). Kirjastosta en löytänyt yhtään, mutta aion jatkaa hakua. Ihan mielenkiinnosta.

      Tuntuupa mukavalta, että olet viihtynyt matkassa. Yhteenveto vielä tulee, sitten siirryn kotomaan kuvioihin.

      Poista
  3. Bougainville meinas viedä jalat alta ensimmäisellä ulkomaan matkalla. Sitä mietti vaan mitä tuo on ja menestyiskö Suomessa?
    Vaan kuka ja miten nuo pikkupurkit kastellaan seinälle? Siinäpä pulma, mitä itsekin mietit. Hirvee työ ja jatkuvaa kastelua tuossa kuumuudessa. Tuskin riittää sadevedet.
    Monta ihanaa kasvia olet saanut kuviisi, kiitos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos talvista tulee tällaisia, ehkä vielä jossain vaiheessa voimme kasvattaa bougainvilleä. Tuskin ihan vielä. Olisi kyllä komeaa katseltavaa.

      Näin julkisia istutuksia kasteltavan pitkävartisella, päästään taittuvalla "putkella". Epäilen, että tavallisten talojen asukkailla sellaisia olisi, vaan mistä sen tietää. Sadevedet tuskin riittävät, sillä sateiden välit voivat olla pitkiäkin.

      Mukavaa, että ilahdutin sinuakin komeilla kasveilla.

      Poista
    2. Bougainvilleaa kasvaa Hatanpään arboretumin kartanon tms.rakennuksen edessä isoissa ruukuissa. Kai ne viedään jonnekin sisälle talven ajaksi. Kyllähän ihmepensas kasvaa Suomessa ruukkukasvina. Ällistyin parikymmentä vuotta sitten, kun näin metrin korkuisen ihmepensaan isän tädillä. Oli saanut sen vuosia sitten äitienpäiväksi.

      Poista
    3. Kiitos Eeviregina! Ruukkukasvina olen itsekin ihmepensasta Suomessa nähnyt. Täytyykin selvittää, millaiset kasvuolosuhteet ihmepensas tarvitsee.

      Poista
  4. Hienot kasvikuvat. Monia tuttuja kasveja etenkin Madeiran matkoiltamme. Tuo ensimmäisen kuvasi puu näyttää korallipuulta eli kafferikorallipuulta. Kymmenennessä kuvassa oleva muureilla kasvava kasvi on mitä ilmeisemmin tekomaria eli Tecomaria capensis. Seuraavassa kuvassa on aitoelämänlanka ja murattikuvan jälkeen näyttäisi olevan kuva lamppuharjasta, josta on olemassa eri lajikkeita. Hiipalakkiset tontut näyttäisivät olevan puolestaan soihtuliljoja. Aidanteessa (viides kuva) näyttäisi taas olevan jotain rautayrtin lajiketta. Kaikista kuvista ei näy lehtiä ja lehtimuotoa joten tunnistus on hieman vaikeaa.


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kruunuvuokko! Sainpa monelle kasville nimen. Laitan ne myöhemmin kuviin. Jos vaikka löytyisi vielä lopuillekin nimet.
      Meidän kirjastossa ei ollut minkäänlaista kasvikirjaa Välimeren tienoosta. Sellainen olisi kiva löytää ihan mielenkiinnosta. Jatkan etsimistä. Netissähän on lukuisia antikvariaatteja.

      Mukavaa viikonloppua sinulle!

      Poista
  5. Puutarhavelhotätini käytti kaikista kasveista latinalaisia nimiä. Bougainville oli yksi ensimmäisistä tunnistamistani. Vaikka villiä luontoa ei mikään voita, on hyvin rakennettu cityluontokin hätkähdyttävän näyn arvoinen. Kuvasi ovat todella laadukkaita!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos AnneliPunneli kehuista, lämmittävät mieltä mukavasti.
      Puutarhavelhotätisi oli fiksu ihminen. Kasvien latinankieliset nimet osaamalla pärjää ympäri maailmaa. Tankkaan ko. taitoa itsekin ja vielä on pitkä matka edessä sillä saralla.
      Villiä luontoa ei voita mikään. Sitä löytyi reissultammekin.

      Poista
  6. h u o k a u s !!
    niin kauniita!!,kuvia!
    Kiitos Between!
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liisa, eikö olekin ihanaa terapiaa katsella kauniita kukkakuvia harmaana tammikuun päivänä.
      Mukavaa viikonloppua sinulle!

      Poista
  7. Kauniita ovat kasvit Espanjassakin ja nuo meilläkin tutut yksilöt näyttävät hyvin erilaisilta toisessa ympäristössä. Ruukkupuutarhat ovat hauskan näköisiä, joskin varmasti työläitä kastella. Kauniita ovat joka tapauksessa. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monet meillä viherkasveina tunnetut kasvit hämmästyttivät espanjalaisessa luonnossa koollaan.
      Ruukkupuutarhoja oli Aurinkorannikolla paljon. Ehkä niiden kastelemiseen ja hoitamiseen on jokin oma menetelmänsä. Tai sitten siestan aikaan sopivaa kuntourheilua.
      Mukavaa viikonloppua sinullekin!

      Poista
  8. Voi juku kun siellä olisi ihmeteltävää kasveista kiinnostuneelle. Voisi kulkea vain noita katselemassa, monia tutun näköisiä, mutta ovat kyllä upeita ja ulkona.
    Vaikea kuvitella millaista olisi tuolla asua. Millon lakkaisi ihmettelemästä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kasvien erilaisuus ja runsaus sai kyllä pään pyörimään aktiivisesti kaiken nähdäkseen. Olen edelleen lumoutunut värien paljoudesta. Ehkä noihinkin näkymiin tottuisi ja turtuisi, jos niistä tulisi jokapäiväisiä.

      Poista
  9. Aivan mahtavia ja erikoisia kasveja! Keltaoranssi-kukkainen saattaisi olla tulikruunu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikeaan osuit Gitta, sain kasville nimeksi kirjotulikruunu.
      Kaksi viikkoa ei riittänyt kaikesta kauneudesta nauttimiseen, mutta hyvälle alulle kyllä pääsi.

      Poista
  10. Minulla on pari hyvää kirjaa, joita olen kuljetellut matkoillani Israeliin. Nyt jo muistan osan ulkomuistista, mutta välillä tulee uusiakin kasveja vastaan.
    Tässäpä nimiä: 1.minustakin tuo eka kuva on jotakin korallipuuta. 2. olisko kirjobauhiniankukka? 5. ja 6. kuva on kirjotulikruunu. Se on nopeakasvuinen ja siskoni saa joka vuosi leikkoa sitä runsaalla kädellä ettei se kasva liikaa. Sitä on myös keltaisena ja vaaleanpuna-valko-oranssina kukkana.
    8. on ehkä isomaljaliaani. 10. kapintulipiippu. Tämän kasvin istutin siskon pihalle ja se kasvoikin isoksi pensaaksi. 11. aitoelämänlankaa, joku kesä siskon lapset toi meille siemeniä ja tuotahan niistä kasvoi.
    14. on lamppuharja kuten KruunuVuokkokin kertoi. 16.Syklaami kasvaa keväisin Israelissa villinä rinteillä. 18. tulikipinäkukka. 27. tämä juoru on hyvin yleinen maanpeitekasvi Israelissa. Minulla kukkaruukussa...
    Tuo oranssi hiippalakki on rohtoaaloe. Ja oranssi köynnös on tulitrumpetti. Trumpettiköynnöksiä on useanlaisia.
    Tosi upeat kuvat sinulla ja niin tuli ikävä Israeliin!
    Niin ja ne kirjani ovat Itäisen Välimeren kasviopas, multikustannus ja Lomakasvio, multikustannus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Eeviregina! Moni kasvi saa nyt nimen, jotka lisään postaukseen. Ja erityinen kiitos kirjojen nimistä. Meidän kirjastossa ei ollut minkäänlaista opusta aiheesta, joten seuraavaksi siirryn nettiin.

      Poista
    2. Tuossa lamppuharjan ja syklaami-kuvien välissä on mielestäni bougainvilleaa. Näen israelissa tuon näköistäkin pensasta.

      Poista
    3. Totta puhut, bougainvillea sekin on.

      Poista
  11. Beautiful flowers and shrubs, nature is extraordinary.
    Wonderful photos
    Have a nice weekend

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you Maria! The Spanish nature is diverse and beautiful. I am positively surprised by everything what I saw.

      Poista
  12. Joitakin kasveja miekin tunnistin, meillä pohjolassa ihan huonekukkina. Mitenkähän se tuo syklaami siellä pärjevää, kun meillä on enemmän viileen kasvi! Hienoja kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monta tuttua huonekasvia näin Espanjan luonnossa. Wikipedian mukaan syklaami on kotoisin Välimeren alueelta, jossa se kasvaa vuoristoalueilla. Etelämpänä sitä kasvatetaan myös puutarhoissa, joten ilmeisesti pärjää hyvin.

      Poista
  13. Runsasta vihreää ja värikylläisyyttä kerrakseen. Eipä näytä oma piha samanlaiselta, ei...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole omassa pihassa nyt väriä, ellei harmaata oteta huomioon. Tuo etelän värikylläisyys oli valon ja lämmön lisäksi matkan parhaita kokemuksia. Josko sillä jaksaisi meidän kevääseemme.

      Poista
  14. Kyllä on ollut paljon erilaisia ja erikoisiakin kasveja, kauniita kyllä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Etelässä ei tule väreistä ihan heti puute. Monen monta kasvia olisin heti ottanut mukaani, jos se olisi ollut mahdollista.

      Poista
  15. Tässä tuli jo niin paljon nimien tietäjiä, että sanon vain: aah, mitä värejä, aurinkoa ja kukintaa! Hivelee sielua pelkkä kuvien katselu ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Parin viikon loma värien kylläisyydessä ja valon paljoudessa hivelee sielua vieläkin. Eilen onneksi selasin omia kesäkukkakuvia, joten toiveita paremmasta on kotomaassakin. Odotellaan siis.

      Poista
  16. Upeita kukkia! Paljon tuttuja ja vielä useampi tuntematon kaunotar oli näissä kuvissa. Minulla oli muutaman vuoden juuri tuollainen punaisempi bougainvillea. Tuon viidennen ja kuudennen kuvan kasvin tunnistin tulikruunuksi. Sitä kasvatetaan Suomessakin (monivuotisena) kesäkukkana. Hauskoja nuo ruukut muureilla ja talojen seinillä. Ei taida olla laiskan kastelijan ratkaisu... Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna! Hyvin tunnistettu. Sain tänään monelle kasville nimet ja lisäsin ne postaukseen.
      Olisi kyllä jännä kuulla, miten noiden seinäruukkujen kastelu hoidetaan. Helteisenä kesänä tuskastun muutaman ison ruukun kasteluun, joten mitenkä pärjäisin kymmenien pikkuruukkujen kanssa.
      Hyvää viikonloppua sinullekin!

      Poista
  17. Kurkkaapas s-postiisi, siellä tarkentuvia nimiä kasveihisi. Hauskoja kasveja ja kauniita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmin kiitos sinulle! Luin sähköpostin jo aiemmin ja päivitin sieltä tietoja tähän postaukseen. Vasta nyt ehdin laittaa myös spostilla sinulle vastauksen ja kiitokset.
      Toivottavasti moni muukin iloitsee ja mahdollisesti myös hyötyy siitä, että nyt kuvien kasveilla on nimet.
      Oikein mukavaa lauantai-iltaa sinulle!

      Poista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!