Kristiina K:n elokuun haaste: Tunnettuja ihmisiä

Huutokauppakeisari vaimonsa kanssa kahvilla.

 

Olin jo päättänyt, etten osallistu Kristiina K:n elokuun haasteeseen. Enimmäkseen kuvaan kasveja, luontoa ja matkoilla nähtävyyksiä. Ihmisten kuvaamisessa taisi kiintiö tulla täyteen nuorena ja niinä vuosina, kun lapset olivat pieniä. Tuumasin myös, että tunnettuja ihmisiä en ole kuvannut lainkaan. 

Kuinkas ollakaan, muistinkin napanneeni kuvan televisiosta tutuksi tulleesta huutokauppakeisarista ja hänen vaimostaan viettäessämme joulunaikaa 2019 Espanjan Fuengirolassa. Vietimme jouluaattoaamun paikallisilla markkinoilla. Tuskin olisin Palsamäkiä edes huomannut, mutta Ukkokulta oli minua odottaessaan tarkkaillut aikansa kuluksi ihmisiä. Hän kun ei erityisemmin tykkää shoppailusta, edes silmillä.

Kuva on otettu melko kaukaa. En ole kertaakaan katsonut televisiosta huutokauppakeisarin ohjelmaa. Iltapäivälehtien lööpeistä Aki ja Heli Palsamäki ovat tulleet tutuiksi.  

Monet ihmettelivät, kuinka me lähdemme viettämään joulua Aurinkorannikolle? Aiommeko syödä siellä hernesoppaa oluella kyyditettynä ja seurustella muiden suomalaisten kanssa? Emme syöneet hernesoppaa. Emmekä tainneet juoda yhtään lasillista olutta. En muista, että olisimme jutelleet ainoankaan suomalaisen kanssa. Sen sijaan nautimme valosta, väreistä, lämmöstä. Söimme andalusialaisia herkkuja joka kerran eri ravintolassa. Kiersimme tutustumassa hienoihin paikkoihin niin lähellä kuin kauempanakin. Nähdyiksi tulivat Ronda, Gibraltar, Malaga sekä Malagan kasvitieteellinen puutarha, Mijas Pueblo ja lukuisat muut paikat. Reissasimme junilla, busseilla ja pari päivää myös vuokraamallamme autolla. Unohtaa ei sovi uskomattoman hienoa kokemusta käydessämme patikoimassa läpi korkealla vuorten rinteessä mutkittelevan Caminito del Reyn eli Kuninkaanpolun. 

Tulipa taas kaipuu johonkin mielenkiintoiseen paikkaan. Ehkä silti jatkan puutarhan mylläämistä, kun sadekin on taas vaihteeksi tauolla.

Kiitos Kristiinalle kivasta haasteesta. 

Tampereella

Manserock näkyy parhaillaan Tampereen ratikoiden kyljessä.

Puutarhaelämän alkamista odotellessa voi vaikka piipahtaa Tampereella. Kotoa lähtiessä tuuli sai ilman tuntumaan talvisen kylmältä. Perille päästyäni ohjelmaa oli niin paljon, ettei vilua ehtinyt edes huomata.

Ystäväpariskunnan kanssa aika kului jälleen kerran kuin siivillä. Tutustuttiin museoihin ja näyttelyihin sekä tamperelaisiin paikkoihin. Syötiin ja kahviteltiin kivoissa paikoissa.

Tampereen kaupunginkirjaston pääkirjasto tunnettiin ennen nimellä Vanha Kirjastotalo (valmistunut v. 1925). Raili ja Reima Pietilän suunnitteleman uuden kirjaston Metson valmistuttua 1986 kirjat muuttivat sinne. Vanha kirjastotalo peruskorjattiin ja muutettiin virasto- ja kulttuuritiloiksi. Se avautui 1988. Vuonna 2016 rakennus suljettiin uudelleen ja avattiin remontoituna kulttuuritalona v. 2018.

Tänä vuonna Kulttuuritalo Laikku täyttää 100 vuotta. Merkkipäivän lähestyessä syntyi ajatus, että kirjastotalossa lainattaisiin jälleen, mutta tällä kertaa toiseen suuntaan ja kirjojen sijasta kuvataidetta.

Lainastoksi nimettyyn taidenäyttelyyn sai kuka tahansa ehdottaa esille pantavaksi mieluisinta oman kotinsa taideteosta. Tärkeintä teosten valinnassa ei ollut niiden rahallinen arvo tai tekijän kuuluisuus, vaan teoksen merkityksellisyys omistajalleen. Näin saatiin keskenään erilaisia teoksia, joihin jokaiseen liittyy tarina.

Lainasto-näyttelyn ehtii vielä käydä katsomassa, jos kiirettä pitää. Se päättyy 30.3.2025.

Helmi Sinivirta: Unikot 1934-1940. Teoksen omistaja Hannele Sarjakivi

Ystäväni isoäidin Unikot-niminen maalaus on yksi 34:sta näyttelyyn valituista teoksista. Helmi Sinivirran taulun tarina sijoittuu Tampereelle.

Alpo Jaakola: Nukkekoti 1961. Teoksen omistaja Johanna Kiuasmaa

Alpo Jaakolan Nukkekoti viehätti minua. Sen kolmiulotteisuus ja puusta tehdyt hahmot muodostivat jännän "kerrostalon" tai nukkekodin, kuten teoksen omistaja sitä kutsuu. Nukkekoti ei ole teoksen nimi.

Mario Curasi, 2000. Teoksen omistaja Saara Savolainen.

Perulaisen Curasin pöllöjä kuvaava teos on maalattu puupalalle. Taulussa on halkeamia, joita taiteilija on vahvistanut niiteillä. 

Näyttelyssä on tietenkin myös muita teoksia. Kaikkia en kuvannut, eivätkä kaikki edes minuun vedonneet. Tauluihin liittyvät tarinat ovat kiinnostavia ja tekevät näyttelystä mielenkiintoisen.

Tiesitkö, että Tampereella on Salainen kahvila? En tiennyt minäkään, mutta nyt olen senkin paikan ystäväni ansiosta päässyt kokemaan. Kahvila sijaitsee Lapinniemessä, Bybias-myymälän kanssa samassa rakennuksessa. Tai oikeastaan kahvilan myymälä on rakennuksessa ja terassilta sekä pihalle pystytetystä teltassa löytyvät pöydät asiakkaille.

Teltta on viehättävästi boho-tyyliin sisustettu. Siellä on lämmittimet ja kynttilöitä pöydillä, vilttejä hartioille laitettavaksi. Kesällä paikka on varmasti hyvinkin lämmin, mutta silloin seiniä voi avata.

Bybias-myymälällä on tilat sekä rakennuksen alakerrassa että yläkerrassa.

Bybias-myymälöiden tuotteiden väritys ja materiaalit ovat luonnonläheisiä. Pellavaan ja pastellisävyihin törmää heti sisään astuessa.

Vapriikissa kävimme katsomassa Songlines, Australian seitsemän sisarta -näyttelyn, joka kertoo alkuperäiskansan unimaailman tarinoita. 

Tämän näyttelyn esittelyssä mainitaan seuraavaa: "Seitsemän sisaren tarina tunnetaan kautta maailman.  Se esiintyy myös esimerkiksi Persian, Kreikan, Egyptin, Kiinan ja Pohjois-Amerikan alkuperäisväestöjen mytologiassa.  On arveltu, että tarina olisi peräisin ihmisen alkukodista Afrikan mantereelta ja kulkeutunut sieltä kaikille muille mantereille muuttajien mukana. Siksi seitsemän sisaren tarinaa onkin joskus kutsuttu maailman vanhimmaksi tarinaksi."

Näyttelyn maalausten värit ovat aurinkoisia ja lämpimiä. Paljon oranssia, punaista, keltaista. Valtaosassa maalaustekniikka on täplämaalausta, josta termistä australialaiset aborginaalit tuskin ovat aikojen alussa edes tienneet.

Juice Leskinen on yksi tunnetuimpia Manserockin edustajia.

Vapriikin Manserock-näyttely piti käydä katsomassa jo edellisellä Tampere-retkellä. Kokemusten ja tekemisten paljoudessa se jäi, joten käytiinpä nyt sekin katsomassa. Aikaa tosin on vielä kokonainen ensi vuosi.

Työväenmuseo Werstaalla on paljon katsottavaa. Siellä kiertämiseen kannattaa varata runsaasti aikaa. Tai sitten lohkoa tila sopiviin annospaloihin ja palata tutustumaan osaan jonain toisena päivänä. Me teimme ylimalkaisen kierroksen ja jatkoimme määrätietoisesti höyrykoneen luo. 

Suomen suurin höyrykone on edelleen alkuperäisellä paikallaan Finlaysonin tehtaalla, jossa sitä käytettiin 1900-luvun alussa voimanlähteenä. Koneen keskellä olevan vauhtipyörän halkaisija on 8 metriä. Höyrykoneen syliterit on nimetty tehtaan omistajien vaimojen mukaan Heleneksi ja Marieksi. Kuvassa Marie.

Nämä komeat tornit eivät kuulu linnalle eikä kirkolle. Kyseessä on Tampereen Lielahdessa sijaitsevan Niemen kartanon navetta. Tai oikeastaan navetta sijaitsee samaisen rakennuksen matalammassa osassa. Nämä tornit ovat olleet rehusiiloja. Navettarakennus on Birger Federleyn suunnittelema, vuonna 1918 valmistunut rakennus, jossa oli tilat 70 lehmälle ja 26 hevoselle. Navettana rakennus toimi vuoteen 1957 saakka. Sen jälkeen rakennuksessa on toiminut mm. sopimuspalokunta.

Nähtävää ympäristössä olisi ollut enemmänkin, mutta poikkeuksellisesti pysäköintipaikat olivat vähissä. Lähelle pääsee myös ratikalla, jonka lähimmältä pysäkiltä on vain pieni pyrähdys.

Kävimme tutustumassa navetassa sijaitsevaan sisustuskauppa Severiinaan.  

Myymälässä on kauniita esineitä huonekaluista pieniin koristeisiin. Ihastuin muutamiin ruukkuihin, mutta ajatus niiden kuskaamisesta junassa ja bussissa sai torjumaan ostoaikeet. Toisinaan on kiva vain katsella ja ihastella.

Tahmelan huvila

Pyhäjärven rannalla sijaitseva Tahmelan huvila (entinen Tahmelan monitoimitalo) on rakennettu 1890-luvulla. Nykyisin talossa toimii Pirkanmaan rakennuskulttuuriyhdistys Piiru. Talossa on monenlaista ohjelmaa. Sauna lämpiää kolmesti viikossa. Saunasta voi pujahtaa järveen uimaan talvisinkin.

Kahvilassa voit nauttia keittolounaan tai juoda pullakahvit. Talossa on myös pikkuruinen Pispalan sivukirjasto. Yläkerrassa on huoneita, joita voi vuokrata edullisesti kulttuurityön tekemiseen.

Rakennus on kauniimpi järvenpuoleiselta sivulta. Taisimme olla kovin tohkeissamme, kun unohdimme käydä sitä kuvaamassa.

Tallipiha on entinen ratsuhevosten ja vaunujen toimipaikaksi rakennettu puutalomiljöö, joka sijaitsee Finlaysonin tehdasalueella, osoitteessa Kuninkaankatu 4. Alueella on useita viehättäviä puoteja, kahvila ja tapahtumia. Tallipihalla vierailee myös eläimiä (hevosia, kanoja, pupuja, lampaita, marsuja). Kahvila ja puodit ovat avoinna myös talviaikaan. Kannattaa kuitenkin tarkastaa aukioloajat etukäteen.

Yhdessä puodissa on myynnissä ihastuttavia huonekaluja ja tarvikkeita nukkekotiin. Lauri Karskela myy itse valmistamiaan huonekaluja, joista huomioni kiinnittyi erityisesti Ilmari Tapiovaaran suunnittelemiin pinnatuoleihin. Hyllyllä Tapiovaaran 1949 suunnittelema Fanett-tuolit. Näitä oli minunkin lapsuudenkodissani. 

Tallipihan rakennusten sisäänkäynnit on koristeltu kauniisti. Kivoja ideoita ja yksityiskohtia löytyy koko alueelta. Huomasimme tikkaille ripustetut lyhdyt. Idea jäi muhimaan päähäni, vaikka meidän tikkaat eivät ole kovin näkyvällä paikalla. Toisaalta, kuljemme itse enimmäkseen varaston kautta, jolloin mennen tullen näkisimme tikkaihin ripustetut lyhdyt. Tässäpä mietittävää seuraavalle syksylle.

Kissa on kissa kukkia päälaellaankin. Nämäkin esineet kuvasin yhdessä Tallipihan puodeista. Olisiko ollut Nooran putiikki.

Kivoja kaktuksia.

Poikkesimme myös Kukkatalossa tankkaamassa keväisiä värejä. Pääsiäinen näkyi jo vahvasti niin kukkien kuin koristeidenkin tarjonnassa. Täälläkin oli hienoja ruukkuja, mutta ne oli helppo jättää myymälään. Olisin tietenkin voinut istua junamatkan nurin käännetyn ruukun päällä.

Paljon teimme ja koimme kahdessa päivässä. Käveltyä tuli useita kilometrejä. Muutamat pullakahvitkin joimme ja pari kertaa lounastimme. Ilman muuta matkustimme myös tamperelaisen suosimilla ratikoilla, joihin minäkin tykästyin. Tällä kertaa sain tilaisuuden nähdä, kuinka Tampere kasvaa ja kehitty reunoiltaankin. 

Kivahan sitä on reissata ulkomaille, mutta paljon on näkemistä kotimaassakin. Minulla on vielä Tampereellakin moni paikka koluamatta. Valtavasti tietoa omaavan ystävän opastuksella ja seurassa matkaaminen on antoisaa. 

Kiitos Hannelelle ihanista hetkistä. 

Kotiuduttuani ehdin toivon mukaan taas palata teidänkin juttujenne pariin.
Hyvää alkavaa viikonloppua kaikille!

 

Italian Maggiore-järvi: Feriolo ja Isola Bella

Alppien huiput häämöttävät.

Ystäväni veljellä on ollut 20 vuoden ajan kakkoskoti pienessä kylässä Maggiore-järven rannalla. Veli menehtyi yllättäen toukokuussa. Ystäväni kysyi, lähtisinkö hänen kanssaan katsomaan, että kaikki on kunnossa Italian asunnolla. Minua ei tarvinnut isosti houkutella. Hyvä, etten siltä istumalta ryhtynyt laukkua pakkaamaan. Varasimme lennot siten, että lähdimme kohti Milanoa tiistai-iltana ja palasimme perjantai-iltana. Perillä oloon jäi aikaa kaksi kokonaista päivää.

Tukikohtamme sijaitsi noin kolmen vartin automatkan päässä luoteeseen Milanon Malpensan lentokentästä. Meillä oli vuokra-auto varattuna lentokentällä. Melko uusi Fiat500 riitti hyvin kahden aikuisen ihmisen tarpeisiin. Autossa ei ollut navigaattoria, mutta ystäväni puhelimeen ladattu äppi oli suureksi avuksi. Tosin ystäväni on ollut aiemminkin autolla liikkeellä samoilla seuduilla, joten sormi suussa tuskin olisimme olleet ilman äppiäkään. Illan pimeydessä maisemat näyttävät kyllä aika erilaisilta verrattuna valoisaan kesäpäivään. Hyvin pääsimme perille.

FERIOLO

Feriolon kylä sijaitsee Bavenan kunnassa, Maggiore-järven rannalla. Matkailukaudella kylässä on monin verroin enemmän ihmisiä. Syyskuun lopussa turisteja on merkittävästi vähemmän, vaikka kylän laidan leirintäalueelle näyttikin yhä olevan aika täyttä.

Matkamme ajankohta sattui sikäli hyvän saumaan, että vielä oli mahdollisuus käydä syömässä vaikka joka kerta eri paikassa. Lokakuun alusta moni rantaravintola ja muu palvelu laittaa ovet kiinni talveksi.

Liikuimme Feriolossa lähinnä aamulla ja illalla, jolloin pimeys laskeutui nopeasti. Seurasimme Pohjois-Italian säätä jännityksellä ennen matkaa. Luvassa oli vesisadetta, ukkostakin, mutta silti vielä kesäisiä lämpötiloja. Sää suosi meitä likimain täydellisesti. Keskiviikkona aurinko  paistoi ison osan päivästä ja hyvin olisi pärjännyt shortseissakin. Villatakki siirtyi laukkuun vikkelästi. Myös torstai oli sateeton ja melko lämmin. Perjantaiaamu valkeni sateisena. Kännykkääni tallentui torstailta Stresan lämpötila +15.

Ystäväni kakkoskoti on keskeisellä paikalla kylässä. Rantakadulle ja uimarantaan on lyhyt pyrähdys. Lähikauppa, apteekki ja postitoimisto ovat aivan nurkan takana. Kävellen saa hoidettua arkiset tarpeet. Talossa asuu ympäri vuoden tavallisia italialaisia. 

 Talon pihapiiri on hoidettu ja siisti. Talossa on hissikin, mutta me kipitimme portaita pitkin.

Parvekkeelta avautui pihan yli näkymä kylän kirkkoon, jonka kello hoiti ajan seuraamisen uskollisesti aamuseitsemästä puoleen yöhön. Kirkonkellot kilkattivat sekä tasatunnein että aina puolelta. Muutaman kerran oli myös ylimääräisiä kellon kumahduksia, jotka kaiketi kutsuivat messuun tai ilmoittivat messun päättymisestä.

Kylä nousee järven rannasta kohti vuoren rinteitä. Kadut ja kujat on kivetty, reunus- ja tukimuureja on monenlaisia, takorautaiset kaiteet, portit ja parvekkeet somistavat pihoja.

Valtaosa rakennuksista on hyvin hoidettuja, pihat ja puutarhat kasvein koristeltuja. Uudet rakennukset sulautuvat hyvin vanhojen joukkoon.

Rantakatu on suljettu osin kokonaan autoliikenteeltä. Jalankulkijoille on hyvin tilaa. Kesäaikaan saattaa olla ahtaampaa, kun ravintoloiden ja kahviloiden pöydät varjoineen levittäytyvät lähemmäs kulkuväyliä.

Päivällä oli hiljaisempaa. Illalla papat kokoontuivat turisemaan katujen risteyksiin ja perheet illastamaan ravintoloihin.

Maggiore-järvi on pinta-alaltaan Italian toiseksi suurin järvi. Sen pinta-alasta 167 km² on Italian puolella ja 45 km² Sveitsissä. Järven suurin syvyys on lähes 400 m. Pitkänomaisen pohjois-eteläsuuntaisen järven pituus on noin 66 km ja leveys keskimäärin noin 3-5 km, enimmillään 10 km.

Rannalla kävellessämme ystäväni totesi, ettei vedenpinta ole koskaan hänen aiemmilla vierailuillaan ollut niin matala, kuin nyt.

Lentokentältä Ferioloon saavuttuamme veimme laukut asuntoon ja lähdimme samantien ulos syömään. Aamulla suuntasimme kohti Stresaa, jonne on Feriolosta matkaa vajaa 20 km. Se hurahti nopeasti järveä, vuoren rinteitä ja rakennuksia ihaillen.

Isola Bella Stresasta katsoen

Esitin ystävälleni toiveen vierailla Isola Bellassa, jonne pääsee helposti Stresasta. Satamasta järven moniin saariin seilaa säännöllisin välein Suomenlinnan lauttaa muistuttavat paatit. Myös pienemmillä veneillä on erilaisia retkiä tarjolla. Meidät nappasi hyppysiinsä kaveri, joka myi meille liput pienemmän paatin kierrokselle Isola Madre - Isola Bella - Pescatori. 

Vene rantautui ensimmäisenä siis Isola Madreen, jossa meillä oli hyvin aikaa kiertää linna ja saari. Kuvia ladatessani järjestys meni sekaisin, joten ensin esittelen Isola Bellan.

ISOLA BELLA

Borromeon varakas suku on rakennuttanut valtavan linnan Isola Bellan saarelle Maggiore-järvelle, 400 metrin päähän Stresan kaupungista. Saari on 320 m pitkä ja 400 m leveä. Suuren osan saaresta vievät valtava palatsi ja sen barokkityylinen puutarha.

Aloitimme Isola Bellan kierroksen ensin linnasta. Huoneita ja katseltavaa riitti. Luonnollisesti kaikkialle ei ole pääsyä, vaan kulku ohjataan köysillä erotuilla väylille.

Kun näkemistä on paljon, ei yksittäisiin esineisiin jaksa kauaa aikaa käyttää. Kuvan maalauksista tuli mieleen Sinebrychoffin keväinen näyttely. Taulujen tiedot löytyivät huoneiden sivusta, mutta teospaljouden vuoksi yksityiskohtaiset tiedot jäi tutkimatta. Yksityiskohtaisempaa tietoa niin palatsista kuin puutarhastakin saan ostamastani opaskirjasta, kunhan ehdin siihen syventyä.

Valtavien salien, käytävien ja lähes kaikkien tilojen seinät on täynnä maalauksia. Myös katot ja seinät on koristeltu hienosti eli niitä ei kannata jättää ihastelematta.

Linnan pohjoispäässä sijaitsee suurin huone, vastaanottohuone, joka on kolmen kerroksen korkuinen. Se on valoisa ja kaunis. Huoneen keskellä on palatsin pienoismalli lasikuvussaan.

Musiikkihuoneessa katseen vangitsi kultainen cembalo (tai klavesiini). Katsokaa, minkä kokoisia mattoja lattioille on levitetty. Tuollaisia ei ihan joka viikko viety ulos tuulettumaan. Toisaalta linnat olivat varmasti koleita paikkoja talviaikaan, joten lattiatkin oli syytä peittää kylmyyttä eristävillä materiaaleilla.

Erikoisimpia nähtävyyksiä ovat kellarikerroksen luolamaiset huoneet, joissa lähes kaikki pinnat on päällystetty  ja kuvioitu pienillä mustilla ja valkoisilla kivillä, marmorilla, laavamosaiikilla ja simpukoilla. Myös kultausta on käytetty, joskin vähemmän.

Hevosten varusteille on oma luolansa. Siellä loimet, riimut ja muut tarpeet ovat hyvässä järjestyksessä omilla paikoillaan.

Palatsissa kannattaa ehdottomasti kiertää, kunhan muistaa jättää aikaa ja voimia vielä puutarhalle. Se vasta nähtävyys onkin.

Kierroksemme alkoi sujuvasti Dianan atriumista. Tässä puutarhassa symmetrisyys on valttia. Niinpä atriumista nousi portaat ylös molemmin puolin.

Ihailin matkalla joka paikassa pensaiden ja kasvien leikkaustyylejä. Isola Bellan puutarhassa leikkaamisella on suuri rooli. Portaikon vasemmalla puolella rönsyili muratti, vaan mikä on tuo oikean seinämän leikattu kasvi?

Dianan atriumista noustuamme paljastui hämmentävä näky: Maximum Theatre. Kuva ei todellakaan anna oikeutta todellisuudelle. Patsaita, rönsyileviä värikkäitä kasveja, värejä ja muotoja. Yltäkylläistä, suureellista. En oikein tiedä, mitä tuosta sanoa.

Puutarhan ylätasanteelta on näkymä alemmille tasoille ja päätyyn, jossa on Garden of Love lummealtaineen ja muotoon leikattuine pensaineen.

Puutarhurin leikkisyys vaatii vuosien harjoittelua. Pienemmässä mittakaavassa voisin harkita jonkun pihani tuijan leikkaamista spiraalimaisesti, kuten kuvassa. Tosin puu ei tainnut olla tuija, vaan joku muu havukasvi.

Valkoisia riikinkukkoja oli Isola Bellalla joka nurkalla, kaiteella ja polulla. Ne ovat todella kesyjä ja tottuneita ihmisiin. Emme nähneet ainuttakaan riikinkukkoa, jolla olisi ollut pitkät pyrstösulat. Ei kai jokainen uros ole pyrstösulkiaan pudottanut? Vai näimmekö pelkästään naaraita?

Hortensioita oli runsaasti Isola Bellalla. Ja kaikkialla muuallakin. Kukinta oli jo lopuillaan, mutta monissa paikoissa saattoi edelleen erottaa värin. Eivät siis olleet pelkästään punaisia. Näin sinisiäkin. Ystäväni kertoi, että kesällä hortensioiden kukinta on upeaa. Hän valitsi veljensä surukimppuun sinisiä hortensioita, sillä veli piti niistä paljon. Ymmärrän sen nyt paremmin, kun olen nähnyt, miten yleinen kasvi hortensia on Maggiore-järven ympäristössä.

Kivinen tuoli ei ehkä ole mukavin istuinalusta, mutta taatusti sääystävällisin ja kestävä. Muotoilussa on samaa erikoista leikkisyyttä, mitä mielestäni löytyi palatsin kivihenkisistä kellarin luolahuoneista.

Saaren eteläpäässä on kaksi tornia. Toisessa on matkamuistomyymälä, josta ostin Borremeo-saaria käsittelevän opaskirjan.

Muotopuutarhan leikattuja pensaita. Punaiset ja valkoiset kukat ovat ahkeraliisoja tai guineanliisoja. Pohdimme ystävän kanssa, ovatko ne Pohjois-Italiassa ympärivuotisia? Niitä oli joka paikassa kaupunkien ja kylien istutuksissa. Samoin begonioita. Eikä mitään lilliputtikokoisia, vaan esimerkiksi "annansilmät" olivat paikoin puolimetrisiä.

Puutarhan altaassa kasvoi eri värisiä lumpeita. Lumpeenlehdillä nökötti pikkuisia sammakoita. Otin niistä kuviakin, mutta taisi jäädä toiseen kansioon.

Tässä yksi esimerkki begonioiden käytöstä. Kuvassa näkyy myös kasteluletku. Useimmissa paikoissa letku oli piilotettu hienosti kasvillisuuden lomaan.

Näimme myös monessa paikassa hienoja värinokkosten istutuskokonaisuuksia. Tässä reunuskasvi näyttää kirjavalehtiseltä rönsyliljalta, mikä se tuskin oli.

Ruukuissa on ahkeraliisoja. Tai guineanliisoja. Voi, miten upeaa värien ja kasvirunsauden ilotulitusta saimmekaan tankata itseemme kolmen tunnin Isola Bella -kierroksella.

Tutustuminen Maggiore-järven saariin jatkuu seuraavassa postauksessa.